Olen ollut viikon ilman konetta (jätin sen Kunmingiin hostellin talletukseen siksi aikaa, kun kiertelin viikon maaseudulla) ja kirjoittelu on kummasti jäänyt. Nyt onkin ehkä maailman vaikein homma miettiä miten koko viikon ja siihen sisältyneet jutut tiivistäisi yhdeksi tai kahdeksi kirjoitukseksi, kun niin monta asiaa ehti tapahtua. Ja toiseksi vaikeinta on varmasti oppia käyttämään taas ä-kirjainta, kun sellainen kummastus omalta läppäriltä löytyy. Automaattisesti tuntuvat sormet hakeutuvan tuonne a-näppäimen puolelle kun pisteellinen-versio luonnollisesti kiinalaisten hostellien näppäimistövalikoimista puuttui.

Matkasin siis Lijiangiin 10 tunnin junamatkan päähän tarkoituksenani käydä kävelemässä Tiger Leaping Gorgen reitti (tästä oma postauksensa) kaupungin tuntumassa vuoristossa ja tutustua sitten Lijiangiin ja paluumatkalle osuvaan Daliin ennen rantautumistani takaisin Kunmingiin ja matkan jatkamista kohti Laosia. Tämä ainakin oli viime viikon tarkoitus; pääosan siitä kuitenkin tuntui osuvan vatsan toiminnan seurantaan ja lepäilyyn. Mikä juttu se nyt on, että saa ”Bali-Bellyn”, kun en ole lähelläkään Balia? Syytän ehkä malarialääkkeitä, jotka aloitin myös viime viikolla. Täytyy sanoa, että mukavat 3 kuukautta edessä, jos tätä jatkuu koko kuurin ajan. No, mieluummin wc-juoksut ja ruokahaluttomuus (josta alan kyllä jo parantua ) kuin malaria-kuume, oli se miten todennäköinen tahansa. Yllättävän monet tapaamistani matkaajista kulkevat ilman malarialääkkeitä, mutta mie olen ainakin tarpeeksi lääketeollisuuden aivopesemä, etten osaisi edes ajatella matkaavani alueella ilman lääkitystä. Ehkä syy on sitten ammatissa ja lähipiirin kokemuksissa ja mielipiteissä.

Yllämainitusta syystä en sitten hirveästi Lijiangiin kaupunkiin ja sen ympäristöön tutustunut, kun lepäily hostellilla tuntui olevan kaikki, mitä jaksoin suorittaa kolmen ensimmäisen päivän ajan. Vanhaan kaupunkiin ja toriin kuitenkin, ja onneksi niin. Lijiangin vanha kaupunki oli ihana sokkelo kapeita kujia, pikkusiltoja pikkupurojen ylitse ja kiinalaisia matkamuistomyyjiä puodeissaan. Tavallisesti en noista krääsäkaupoista ihmeemmin perusta (vaikka äiti onkin ehkä eri mieltä), mutta täällä ne kummasti vetivät puoleensa. Ihania värejä, kauniita käsitöitä ja kaikenmaailman kummallisuuksia. Lijiang oli vuosikymmeniä sitten reppureissaajien mekka, enkä ihmettele miksi.

 

Nyt sitä syytetään liian turistiseksi paikaksi, mutta mikä paikka (Kiinassa) ei olisi, jos sinne on vuosikymmenien ajan tunkeutunut länkkäreitä jumittamaan ja ihailemaan maailman menoa. Kiinalaiset ovat nopeita oppimaan, mikä turisteja kiinnostaa ja mistä rahaa voi tienata ja kyllä ne kiinalaisetkin turistit seuraavat perässä.

 

 

 

Mielenkiintoinen tappelu reppureissareilla tuntuu olevan myös aiheesta Dali vai Lijiang. Dali on siis toinen vanha kaupunki, jonne matkailijat ovat tiensä löytäneet kauan sitten. Molemmissa on omat etniset ryhmittymänsä (Lijiangissa Naxit ja Mosuot ja Dalissa erityisesti Bait), jotka tepastelevat elämäänsä eteenpäin moderneissa puitteissa vanhoja perinteitä kunnioittaen. Mielenkiintoista on erityisesti, että Mosuot ovat yksi maailman harvinaisista (osaksi) matriarkaalisista kulttuureista. Naiset tekevät päätökset liittyen avioliittoon ja omaavat vallan eron suhteen. Erossa omaisuus siirtyy kaikki vaimolle ja hänelle jäävät myös lapset. Mies palaa äitinsä luokse. Usein tämä tapahtuu kuitenkin ilman varsinaista avioeroakin, sillä jo menneinä aikoina kulttuuriin kuului ”seurustelujärjestelmä”, jossa mies vietti yönsä mielitiettynsä luona, mutta palasi päiviksi työskentelmään äidilleen. Raskauden ajan mies huolehti vaimokkeestaan, mutta syntymän jälkeen ei useinkaan jäänyt osallistumaan kasvatukselliseen puoleen, tämä usein naisten tahdosta johtuen.

Näin matkaajan silmään kulttuuri näkyy naisten suosimina perinteisinä vaatteina ja siinä, että naiset vaikuttivat tekevän pääosan töistä (ainakin Naxi-kulttuurissa) ja suurimmat päätökset perheen sisällä. Varsinainen matriarkaalinen kultuuri ei kuitenkaan ole kyseessä, sillä varsinaisista valtapäätöksistä pitävät miehet huolen. Silti; ”Mies voi olla perheenpää, mutta nainen on kaula, jolla sitä päätä käännetään”, kuten asian ilmaisi ’Maria Portokalos’ Kreikkalaisessa Naimakaupassa.

Epähuomio; Alueella on myös yhä käytössä mandariinikiinan rinnalla omakieli ja sen perinteinen kirjoitusmuoto; hieroglyfit! Siistiä, sanon minä.

Itse miellyin Lijiangiin, mutta Dalin ympäristö oli myös hurmaava peltoineen ja vehreine rinteineen ja kauniine järvineen (tai no yksi järvi, mutta i alla fall), vaikka itse kaupunki ei minua saanutkaan itseensä niin ihastumaan. Ehkä sillä on osansa, että Lijiangissa kiertelin vain vanhassa kaupungissa ja vietin aikaani hostellissa (mikä ei ollut mahtavine työntekijöineen ja upeine puitteineen ollenkaan huono vaihtoehto) ja Dalissa puolestaan käytin ainoan kokonaisen päiväni kävelemällä vuorenrinteillä ja pyöräilemällä läheisten pikkukylien välisiä polkuja viljelmien keskellä. Ja sillä, että Lijiangin hostelli oli ihana ja ihmiset myös ja Dalin majoitus persoonaton ja vailla sukulaissieluja. Mene ja tiedä.

3 kommenttia

• Tweettaa
•