Kooste

Loma häämöttää – reissusuunnitelma Keski-Euroopan järville

By on sunnuntai, kesäkuu 18, 2017

Vuosi alkaa olla siinä vaiheessa, että Keski-Euroopan reippaan parin viikon mittainen junareissuni lähestyy. Reissuun valmistautuminen alkoi jo ennen joulua, kun Interreil lipun 15% alennus houkutteli ostoksille. Tuolloin päädyin lippuun, jolla saa matkustaa 7 päivänä kuukauden aikana. Noilla ehdoilla lähdin sitten suunnittelemaan reissuani. Nyt lähtövalmistelut matkustusilmoitusta ja kodin siivoamista lukuunottamatta on jo hyvällä mallilla. Tosin pakkaamisen kanssa on vielä hiukan fiksattavaa – käsimatkatavarana  Haltin 21 litrainen Zero 3 reppu ja Myö-hostellin olkalaukku ja painorajana 8 kg. Mutta eikös se niin ole, että vähemmän on enemmän? 

Mun reittisuunnitelma lähti siitä, että ostin Müncheniin edulliset lennot ja paluun Milanosta Helsinkiin. Sitten miettimään mitä siihen vällille mahtuu. Ja mahtuuhan siihen vaikka mitä, enemmänkin mahtuisi, mutta reissussa haluan ehtiä hiukan myös rentoilla enkä koko aikaa sännätä paikasta toiseen.

Münchenissä vietän kolme yötä. Suunnitemissa aloittaa loma vierailulla keskitysleirillä Dachaussa – karu aloitus lomalle, mutta haluan käydä tuolla ja tutustua jonkin verran myös itse Dachaun kaupunkiin. Neuschwansteinin linnaa mietin myös, mutta se taitaa jäädä seuraavaan kertaan.  Toisen päivän todennäköisesti hengailen kaupungilla ja fiilistelen. Puistoista listallani on ainakin  Englischer Garten ja kasvitieteellinen puutarha.

Kööpenhaminen kasvitieteellinen puutarha

Ylempi kuva Kööpenhaminan kasvitieteellisestä puutarhasta ja alempi Odensesta Munke Mose puistosta junareissultani Tanskaan.

Lindaussa Bodensee-järven rannalla olen myös kolme yötä. Täältä teen retken Mainaun kukkaissaarelle ja muuten otan aika rennosti.

Luzernissa Sveitsissä odottaa ainakin Pilatus-vuori, mutta myös tutustumista kaupunkiin. Täällä olen myös kolme yötä.

Itävallan alppimaisemia, Grossglokner

Zürichissä poikkean yhden yön verran ja kiipeän luultavasti jollekin Lähinnä Kauempana – blogissa esitellyistä näköalapaikoista ja käyn hengailemassa Rote Fabrikin alueella.

Chur valikoitui matkareitilleni pelkästään Bernina Expressin takia. Churissa olen yhden yön ja sieltä jatkan matkaa maisemajunalla Italiaan. Toisaalta Chur voi olla myös itsessään kiinnostava kaupunki, silläs se on Sveitsin vanhimpia kaupunkeja ja jo Rooman valtakunnan aikana se oli linnoitettu leiri ja roomalaisen provinssin pääkaupunki. Myös komeat vuorenhuiput ympärillä luovat varmasti kaupunkiin oman tunnelmansa.

Italiassa majoitun Comon kaupunkiin neljäksi yöksi.  Täältä teen retkiä eri puolille järveä Varenna ja Menaggio voisi ainakin olla kokemisen arvoiset. Lisäksi ajaa hurautan kaapelihissillä Brunateen. Jos ilma ei ihan tosi helteinen ole niin luultavasti teen jossain päin jonkinlaisen päiväpatikan – saapa nähdä mitä kaikkea täällä ehtii ja haluaa (jaksaa) nähdä.

Viimeisen yön vietän Milanon lentokentän lähellä aamulennon takia ja päivän käytän joko Milanon kaupungissa tai Bergamossa. Pitää tuonnempana tunnustella miltä tuntuu ja elää sen mukaan.

Hiukan huvitti, kun huomasin, että lähden täältä tuhansien järvien Suomesta parhaseen kesäaikaan ihmettelemään Keski-Euroopan järviä.  Matkalle nimittäin osuu ainakin Bodensee, Vierwaldstättersee, Zürichsee ja Comojärvet. Lisäksi odotan teitenkin Sveitsin komeita maisemia ja Comojärven viehättäviä kyliä.

Blogia en päivitä reissun aikana, mutta pieniä tunnelmapaloja voi seurata ainakin Instagramista ja Facebookista. Näitä päivitän aina tilaisuuden tullen.

TAG
RELATED POSTS
10 Comments
  1. Vastaa

    Ananas2go / Popot pogoillen

    sunnuntai, kesäkuu 18, 2017

    Ihanaa matkaa! Odotan jo tunnelmia ja kuvauksia!

  2. Vastaa

    Sonja | FIFTYFIFTY

    sunnuntai, kesäkuu 18, 2017

    Mahtava reissu sulla tiedossa, varmasti upeita maisemia! Ja hienoa, että löysit 15 prossan alella reililiput. Olisipa hienoa heittää joskus itsekin uusiksi reili, junamatkustaminen on niin mukavaa! 🙂 Tulee tavallaan surku, kun lukee muiden kesämatkasuunnitelmia, kun oma kesä menee vain töissä. Mutta täytyy vaan jaksaa odottaa syyskuun alkuun, silloin tiedossa kolmen viikon road trip Amerikassa!

    • Vastaa

      sarsa/Pohjoistuuli puhaltaa

      maanantai, kesäkuu 19, 2017

      Kiitos, odotan kyllä reissua kovasti – tietty vapauden tunne viehättää ja rakastan sitä tunnetta kun tupsahtaa junasta johonkin vieraaseen paikkaan ja kaikki on ihan uutta.

      Kesän maltat niin aika huikea reissu sinullekin tulossa, ja Suomessahan aina voi tehdä niitä pieniä irtiottoja ; )

  3. Vastaa

    tiatones

    sunnuntai, kesäkuu 18, 2017

    Jännää 🙂 Jännää päästä sitten lukemaan ja katsomaan tunnelmia reissustasi 🙂 Olen itsekin välillä miettinyt, että pitäisiköhän joskus lähteä junailemaan Eurooppaan, kun siinä näkisi mukavasti useita maita ja paikkoja samalla reissulla… Tuntuisi houkuttelevalta idealta 🙂

    • Vastaa

      sarsa/Pohjoistuuli puhaltaa

      maanantai, kesäkuu 19, 2017

      Mä oon aina tykännyt junamatkustamisesta, ihan Suomessakin, joten odotan kyllä reissua. Laitan ainakin jotain pieniä tunnelmapaloja Facebookin, blogia päivittelen sitten jälkeenpäin. Euroopassa on kyllä näppärä junailla, kun tuntuu että pääsee nopsasti maasta toiseen – täällä meillä Suomessa se ei niin simppelisti käy. Anna houkutukselle mahdollisuus ja hyppää junaan jossain vaiheessa…

  4. Vastaa

    Paula (Muistoja matkoilta)

    keskiviikko, kesäkuu 21, 2017

    Jos riittää Sveitsissä aikaa, niin kannattaa käydä veneilemässä Luzern-järvellä (Vierwaldstättersee). En ole vielä ehtinyt kirjoitella aiheesta blogin puolelle, mutta järvellä kulkee siis veneitä, jotka pysähtyvät rannalla olevissa kaupungeissa ja kylissä. Kauniina päivänä jo pelkkä veneretki on kokemisen arvoinen, sillä järveltä saa ihan erilaisen näkökulman ympäröiviin maisemiin. Myös joissain pikkukylissä on kiva pistäytyä. Itse matkustin veneellä Treibiin, patikoin sieltä Baueniin ja hyppäsin Bauenista taas veneeseen. Treib-Bauen-patikointi ei ehkä ollut kaikkein mielenkiintoisin, mutta Bauen oli kaunis ja tunnelmallinen, hyvin pieni kylä. Ja venematka, kuten jo sanoin, tosi hieno. 🙂

    • Vastaa

      sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa

      maanantai, kesäkuu 26, 2017

      Kiitos vinkistä. Säätiedotus lupailee mun Sveitsi päiville tosi surkeaa keliä, vettä ja ukkosta. Mutta jos pilvien takia tuntuu turhalta mennä ylös, niin jospa katselisi niitä pilviä veneen tasolta ja pieni patikkakin menee vesisateessa. Ja pikkukyliä on aina kiva nähdä. Katsotaan mitä Sveisi tarjoilee mulle sään puolesta.

  5. Vastaa

    Sari / matkalla

    maanantai, heinäkuu 3, 2017

    On sinullakin upea reitti lomallasi. Tuo interrail kiinnostaa minuakin. Mukavaa matkaa!

    • Vastaa

      sarsa / Pohjoistuuli puhaltaa

      torstai, heinäkuu 6, 2017

      Reissu häämöttää loppusuoralla. Tänään Milano kierros ja huomenna lento kotiin. Terkut Comolta, täällä on kaunista.

LEAVE A COMMENT