Sisko Suomesta saapui tänne maanantaina ja toi mukanaan ihania lahjoja! Suklaita, ruispaloja, lehden ja salmiakkikossua. Lisäksi ostamani Canonin 50mm F/1.4 sekä 35mm F/2.0 tulivat kätevästi tänne hänen mukanaan. Miguelin mukaan niitä ei olisi kannattanut tuoda ollenkaan koska nyt vain räpsin kaikesta kuvia kokoajan (ehdottomasti valhe).

Lima otti Maijun vastaan maanjäristyksellä joka tuntui meillä poikkeuksellisen voimakkaamana koska järistyksen keskus oli vain muutaman kymmenen kilometrin päässä. Vahvuus ei kuitenkaan tällä kertaa ollut kuin 4,2.

Miguel maistoi salmaria ♥

Tiistaina pörräilimme ympäriinsä, söimme merellistä ruokaa ja kävimme katsomassa Liman historiallista keskustaa. Nousimme myös miradorille josta näkee melkein koko Liman. ♥
Ei, minulla ei ole aina tuo sama mekko päällä Se vain on lempivaatteeni!
Toivoisinpa että muutkin perheenjäseneni tulisivat kylään. Minusta on maailman ihaninta näyttää Limaa, samalla huomaan miten hyvin olen itse sopeutunut tänne ja oppinut kaikille kummallisille tavoille. Nautin ihan älyttömästi siitä kun saan selostaa jonkun bussireitin varrella nähtävyyksiä tai ravintolassa annosten sisältöä. Minä asun täällä ja tiedän tästä paikasta paljon. Se tuntuu tosi huikealta.
Rakastan Limaa. ♥






Kyllä kannattaakin koko ajan kulkea kamera kädessä ja kuvata kun tulee noin ihania kuvia!
Ja ihana tuo mekko!
Eilen ostin lisää mekkoja! Ihanaa kun on mekkoilmat ja voi pitää värikkäitä vaatteita helmikuussa
<3
Ihania kuvia
On varmaan ihan huikeaa kun on toisella puolella maailmaa ja saa koto-Suomesta vieraan !
Oli aika huisia olla auton ratissa siellä !
Mä olen parin viikon flunssailun aikana öisin lukenut sun blogia herättyäni yskimään ja siitä varmaankin johtuen tein yöllisen vierailun myös Limaan
Oi!
Yöllinen seikkailu Limassa! Tänne kannattaa kyllä tulla ihan oikeastikin! Mutta auton rattiin en kyllä ainakaan itse täällä uskaltaisi
Piensas que debería irme de intercambio a la U de Perú?? Es que sería genial….el problema de la U es que casi es imposible que me escogen (porque hay sólo 2 lugares
y no sabes cuántos estudiantes hay en la U), pero sin intentación será más imposbile jeje.. Lo que quiero es estudiar en América Latina, no en España….entonces dime porque debería hacer una aplicación para Perú???:)
El Perú es un país super maravilloso y sin duda ninguna recomiendo que por lo menos hagas el intento.
Igual mi universidad tenía una plaza/semestre aquí, pero aún así estoy aquí feliz y contenta jajajaja!
Kaiken saa mitä haluaa kun haluaa tarpeeksi.
Hienosti olet Limaa maalaillut, todella värikäs kaupunki.
Liman värikkyydessä ja maan järkymisessä on jotain tuttua, jotain samaa kuin Islannin Vestmannasaarissa.
Ilman muuta kannattaa koko ajan kuvata. Välillä myös rajoista ja kaikenmaailman säännöistä vapaana. Niin sanottiin Me Naisten valokuvausvinkeissä
Niin just! Ihanaa että sain nyt virallisesti lukijoilta luvan kulkea kamera kädessä kaikkialle.
Lima on ihanan värikäs kesällä mutta harmittavan harmaa talvisin
Ihania kuvia, jälleen kerran!
Näin viime yönä jotain unta missä sä olit, mut en vaan muista enää yhtää mitä tapahtu.
Ps. Teen opinnäytetyötä kulttuurista ja perehdyn työssäni erityisesti Saksan bisneskulttuuriin . Yhtä lähdemateriaalia lukiessani kerrottiin Meksikosta mm. seuraavaa: “Meksikossa miehet ja naiset iskevät usein silmää ja viheltävät tavatessaan.” Pitääkö tämä todella paikkaansa?
Hhahaah ihanaa, unia minusta!
Silmän iskun voin kuvitella mutta tuo viheltelyjuttu kuulostaa oudolta
Kivoja tuliaisia
Olen kyllä aika varma ettei Miguel tykännyt salmiakkikossusta vai tykkäsikö;D
Nuo hökkelikylät muistan;ajelimme niiden ohi,
Ja minulla on ihan sama;tykkään näyttää Tel Avivia vierailijoille ja kertoa eri paikoista;D
Lima on ihana kaupunki,ja siellä on hurjasti nähtävää
Kyllä se itseasiassa tykkäsi! Oli kuulemma maistanut jotain samantapaista Hollannissa. Toi salmari ei maistu oikeastaan salmiakille vaan ennemminkin laksitsalle! Siksi itse tykkään, kun en syö salmiakkia ollenkaan.