Lempijuttuja ja muuta

Hasta la Vista lähestyi haasteella. Koska mulla on useamman tunnin odotus lentokentällä niin on aikaa kirjoitella näitä. :D Kuvituksena ihan vähän jotain aiheeseen liittyvää mutta myös jonkin verran aiheeseen liittymättömiä lentokenttäkuvia. ;)

1. Lempiruoka

En oikein osaa sanoa tähän pelkkää yhtä, sillä lempiruoka riippuu tosi paljon siitä missä olen, sen lisäksi että mulla on taipumusta fanaattisuuskausiin eli mulla on ollut sellaisia vaiheita että olen syönyt päivät pitkät pelkkää mozzarellasalaattia tai pekonia. Tai mustikkajugurttia, you name it.

Perussa mun lempiruokaa oli pitkään anticuchot (sydänlihavartaat) ja lomo saltado, mutta söin niitä niin paljon ettei enää tee yhtään mieli. Sen sijaan odotan innolla pääseväni mahdollisimman pian Jalea Mixtan eli friteerattujen merenelävien ääreen. Vastaukseni olkoon Jalea Mixta, mutta yleisesti ottaen rakastan yli kaiken äyriäisiä ja hyvää lihaa. Ja rosépippurikastiketta. Ja katkarapuja. Ja kaikkea italialaista. Rakastuin myös brasilialaiseen. Eikä sovi unohtaa meksikolaista keittiötä. Ahh.

Lempiruokaani EI ole ainakaan täällä lentokentällä “nauttimani” ylihintainen Pizza Hutin aamupala. Yleensäkin karsastan kovasti ketjuravintoloita ja pyrin välttämään niitä. En edes muista milloin olisin viimeksi syönyt McDonald’sissa. Hyi. En myöskään innostu aasialaisesta (poikkeuksena japanilainen ruoka joka taas on melkeinpä aina ihanaa) ruoasta sitten yhtään ja kaikkein inhokeinta on kiinalainen. :D

2. Lempimakeinen

Minä en ole koskaan ollut mikään sokerihiiri, nautin paljon enemmän suolaisista herkuista. Yksi poikkeus ja heikko kohta kuitenkin löytyy ja se on yksinkertaisesti SUKLAA. Fazerin sininen on kaikista paras vaihtoehto maailmassa, mutta myös tumma suklaa ja kahvisuklaa ovat suuria rakkauksia. Valkosuklaa harvemmin.

3. Lempiluettava

Nykyisin luen enemmän blogeja kuin kirjoja, mutta rakastan silti kirjoja ihan yli kaiken ja ostan niitä aina vain lisää vaikka lupaan itselleni etten sitä tee. Kirjakauppa kadulla on ihan ylitsepääsemätön houkutus ja harvassa ovat ne kerrat kun kävelen ohi edes vilkuilematta näyteikkunaa. Brasiliasta ostin vain yhden (!!!) kirjan joka on suuri saavutus. Kunnianhimoisesti tämä kirja on portugalinkielinen ja aion saada sen luettua tällä vuosikymmenellä. :D

Suurimpia suosikkejani ovat Mika Waltarin ‘Yksinäisen miehen juna’ ja ‘Sinuhe Egyptiläinen’, myös ‘Lähdin Istanbuliin’ rakastuttaa. Patrick McGrathin tuotannosta olen lukenut suurimmalla innolla ‘Hämähäkin’, ‘Groteskin’ ja ‘Stellan’. En voi myöskään jättää mainitsematta Philip Pullmanin ‘Universumien tomu’-trilogiaaIan McEwanin ‘Sovitusta’ tai Annika Idströmin ‘Veljeni Sebastiania’. Hyviä kirjoja on liikaa!

Ps. Viimeaikoina olen lukenut useita Paulo Coelhon kirjoja peräkkäin. Espanjaksi. Ihan ok.

4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä

En ole oikein mikään erityinen lahjakkuus tällä saralla. :D Tykkään kuitenkin tehdä koruja ja ala-asteella nautin kovasti puukäsityötunneista. Joku neulominen tai varsinkaan ompelu ei sitten luonnistu millään. Teen ylipäätään todella vähän juttuja käsin ja varsinkin käsin kirjoittaminen on jäänyt vähälle oikestaan heti sen jälkeen kun aikoinaan pääsin lukiosta pois. Viimeiset pari kuukautta olen kuitenkin kantanut mukanani pientä muistikirjaa jonne olen kirjannut ajatuksiani, fraaseja joista tykkään jne. Siis sellaisia asioita joita en välttämättä koskaan kirjoittaisi tänne blogiin mutta jotka ovat kullanarvoisia muistoja itselle. Eihän tuo sanan varsinaisessa merkityksessä ole mikään oikea käsityö mutta koska se on lähinnä sitä niin mainittakoon nyt tässä yhteydessä. :D

“Olo on tosi bittersweet. On kiva mennä kotiin Miguelin luo ja on kiva että pian kaikki ymmärtävät mitä puhun, mutta to be honest mieluiten olisin kuitenkin vielä Rio de Janeirossa. Minua ei nyt tippaakaan miellytä se tosiasia että tämä loma on loppu, se acabó. Tekee vain mieli kiukutella.”

5. Lempielokuva

Katson tosi vähän elokuvia ja tylsistyn tosi helposti. Myös vihaan sellaisia elokuvia joissa ei ole selkeää loppua. Viimeaikoina olen tykännyt mm. seuraavista: Poika raidallisessa pyjamassa, The Last King of Scotland ja Blood Diamond. Vannon kuitenkin Notebookin, Ps. I Love Youn sekä animaatioelokuvien nimeen. Ice Age on ehkä parasta ikinä.

“This red earth, it’s in our skin. The Shona say the color comes from all the blood that’s been spilled fighting over the land. This is home. You’ll never leave Africa”. - Blood Diamond

En yhtään tiedä ketkä tämän ovat jo tehneet joten en nimeä erikseen ketään jolle tämän haasteen heittäisin vaan heitän tämän suoralta kädeltä kaikille! Pus pus. ♥

Ps. Onko sinulla kokemusta äidinkielesi heikentymisestä pitkäaikaisen ulkomaillaoleskelun seurauksena vai oletko sitä mieltä että kyseessä on suomalaisten nuorten naisten imagonkohotusjuttu? Osallistu keskusteluun “Auringonlasku sokeritoppavuorella“-postauksen kommenttiboksissa.

Kaikki kirjoitukset aiheesta , , .

2 kommenttia aiheesta Lempijuttuja ja muuta

  1. krista krista kirjoitti:

    !hola!
    heii haluutko valaista mua miten saan tehtyy kuvista sellasia pieniä niinku sulla on usein tekstin lopussa monta vierekkäin, en vaan tajuu! :D

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen, voit lisätä itsellesi Avatar-kuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.