Browsing Tag

Neumarkt

Joulukalenteri 2016 Saksa

Joulumarkkinoilla – Luukku 3

lauantai, joulukuu 3, 2016

markkinat2Saksassa joulumarkkinat ovat tärkeä osa joulunodotusta. Monissa kaupungeissa joulumarkkinat kestävän koko adventin ajan jouluaattoon asti. Täällä Neumarktissa joulumarkkinat alkoivat jo 24.12. eli ensimmäistä adventtia edeltävänä torstaina. Nürnbergin markkinat avautuivat 25.12. Joulumarkkinat ovat tosiaan auki joka päivä, myös täällä pikkuisessa Neumarktissa. Toki tämä vaihtelee kaupungista toiseen ja esimerkiksi pienissä kylissä markkinat saattavat kestää vain yhden viikonlopun.

markkinat3

InstagramCapture_b0b0c3ce-c86d-441a-a8b0-4fa88fac9ee8

Nürnberger Christkindlesmarkt (Kristuslapsen markkinat), eli Saksan toiseksi suosituimmat joulumarkkinat ovat myös Saksan joulumarkkinoiden vanhimmasta päästä. Jo 1500-luvun puolivälissä samalla paikalla Nürnbergin kauppatorilla on järjestetty joulumarkkinoita. Vuodelta 1628 löytyvät ensimmäiset kirjalliset maininnat joulumarkkinoista. Nürnbergissä kojuja ja katseltavaa riittää joka makuun, mutta niin riittää myös ihmispaljoutta. Itse tykkään Nürnbergin markkinoiden monipuolisesta tarjonnasta ja ihmisvilinästäkin tiettyyn pisteeseen saakka. Myös ystävyyskaupunkien kojut ovat olleet yleensä mielenkiintoista kierrettävää. Jos haaveissa on matka Saksan joulumarkkinoille ja Nürnbergin markkinat siintävät suunnitelmissa, suosittelen kuitenkin poikkeamaan myös mahdollisuuksien mukaan joillain lähikylien tai pikkukaupunkien markkinoilla. Pienemmillä markkinoilla on aivan oma intiimimpi tunnelmansa.

InstagramCapture_1e08977a-1d25-46c0-a7d7-3549224aff12[1]

Minusta on ihanaa, että joulumarkkinat kestävät koko joulukuun. Näin markkinoilla ehtii käymään ihan rauhassa useampaan kertaan katselemassa tarjontaa ja mietiskelemässä, mitä sitä ostaisi vaikkapa joululahjoiksi. Ja kyllähän siellä on mukava käydä ihan vain tunnelmoimassakin ja maistelemassa erilaisia Glühweineja. Kun valkeaa joulua on melko turhaa täällä odottaa, joulumarkkinat toimivat erinomaisena joulutunnelmannostattajana tuoksuineen, makuineen ja joululauluineen. Näitä koko joulukuun kestäviä markkinoita olisin kaivannut enemmän Suomeenkin.InstagramCapture_3c46da03-7801-42e3-843d-0e9d9de3720c

Joulumarkkinoilla myydään kaikkea mahdollista jouluun liittyvää ja liittymätöntä. Löytyy jouluherkkuja laidasta laitaan, joulukoristeita, käsitöitä ja lahjatavaraa. Markkinoille ei kuitenkaan yleensä mennä ainoastaan jouluostoksille, vaan siellä myös vietetään oikeasti aikaa. Ystävät kokoontuvat nauttimaan joulun tunnelmasta ja Glühweinista, työporukat piipahtavat töiden jälkeen mukillisella tuota höyryävää juomaa ja esimerkiksi urheilujoukkueet tai muut seurat ja yhdistykset saattavat järjestää joulun alla illanviettojaan joulumarkkinoille.

Me kävimme Neumarktin joulumarkkinoilla ensimmäistä kertaa jo viime viikonloppuna. Ystäväni Suomesta tuli kylään eilen, varta vasten joulumarkkinoille, ja kävimme saman tien Nürnbergin markkinoilla. Huomenna mahdollisesti menemme vielä katsastamaan Regensburgin markkinat ja samalla tekemään pienen turistikierroksen. Ja eiköhän ne pienet mutta niin suloisen tunnelmalliset Neumarktin markkinatkin pidä ystävälleni esitellä.

markkinat1

Pikkukuvat ovat viime vuodelta Neumarktin ja Nürnbergin joulumarkkinoilta. Isot kuvat ovat tältä vuodelta Neumarktista.

Oletko käynyt joulumarkkinoilla Saksassa tai muualla? Onko suunnitelmissasi matkustaa joskus Saksan joulumarkkinoille?

Lähde 1

Lähde 2

Matkailu Saksa

Ruskaretki ”Neljän elementin reitillä”

maanantai, marraskuu 14, 2016

syksymetsä3Reilu vuosi sitten kävimme Hidirin kanssa ensimmäistä kertaa kiertämässä Neumarktin kaupungin silloin vielä melko uuden vaellusreitin nimeltään ”4-Elemente-Weg”, eli ”Neljän elementin reitti”. Reitti hurmasi meidät jo tuolloin vaihtelevalla maastollaan ja hienoilla maisemillaan, ja nyt pari viikkoa sitten päätin kokeilla samaa reittiä uudelleen. Niinpä pakkasin reppuuni inkivääriteetä sekä kauraomenapaistosta eväiksi, ja lähdin reippailemaan tuolle 6,3 kilometriä pitkälle reitille. Meiltä reitin alkuun, Wolfsteinin jalkapallokentälle (Wolfsteinstraße 2, 92318 Neumarkt) on noin parin kilometrin matka. Menomatkalla sain kyydin, mutta takaisin kotiin piti kävellä, joten ihan mukava sunnuntailenkki siitä tulikin.

syksymetsä9.1syksymetsä5syksymetsä8.2syksymetsä6syksymetsä9.4Aurinko paistoi ja valo siivilöityi kauniisti lehtien lomasta. Vielä ei ollut kovinkaan kylmä. Ihmettelin, kun vastaan ei tullut montaa muuta kävelijää näin kauniina päivänä.

syksymetsä9.7syksymetsä9.5syksymetsä1Neljän elementin reitin esitteessä reittiä kuvaillaan helpoksi vaellusreitiksi. Molemmilla kerroilla olen ilmeisesti kävellyt reitin ”väärään suuntaan” eli vastapäivään. Näin päin kiertäessä reitissä on kyllä mielestäni muutama haastavampi osuus. Ensinnäkin vaellus alkaa melkoisella ylämäkireippailulla, ja matkalla on pari jyrkempää alamäkeä, joissa varsinkin syksyllä tai sateisella säällä saa varoa askeliaan liukkaiden lehtien ja mudan vuoksi. Luulen, että myötäpäivään kiertäessä reitti olisi hieman helpompi, ehkä siis ensikerralla ”oikein päin”. Molempiin suuntiin löytyy kyllä erinomaiset opasteet. Aluksi vähän jännitti lähteä tällä kertaa yksin vieraaseen metsään, mutta reitiltä on mahdotonta eksyä kun vain seuraa opasteita. Neljän elementin reitin varrella on myös opastauluja, joissa kerrotaan maasta, vedestä, ilmasta ja tulesta, sekä miten nämä elementit liittyvät esimerkiksi maapallon toimintaan tai Neumarktin alueeseen. Ihan mielenkiintoinsta infoa, mutta en vieläkään jaksanut ihan kaikkea lukea, vaikka ymmärränkin jo enemmän saksaa kuin viimeksi.

syksymetsä8.1syksymetsä9syksymetsä7syksymetsä8.3Reitin kiertämiseen kannattaa varata parisen tuntia. Edelliskerralla taisimme ehtiä juuri alle kahden tunnin, mutta tällä kertaa otin enemmän valokuvia, söin eväitä ja kävelin vielä kotiin, ja matkaan kului 2,5 tuntia.

syksymetsä4syksymetsä9.6Kauraomenapaistos maistui metsässä hyvältä! Mikä siinä onkin, että eväät maistuvat aina ulkona paremmalta kuin jos saman söisi keittiön pöydän ääressä?

syksymetsä8.5syksymetsä8.6Molemmilla kerroilla sain nautiskella kauniista ruskan värestä. Yritin etsiä viime vuoden kuvia, mutta en niitä nyt tähän hätään löytänyt. Silti voisin melkein vannoa, että tänä vuonna ruska oli jopa vielä upeampi! Nyt alkaa paras ruska-aika olla jo ohitse. Lehdet muuttuvat keltaisesta ja punaisesta ruskeiksi ja lakastuvat. Itseasiassa eilen kävelin vielä pienen pätkän samaa reittiä ja kävin kääntymässä ehkä lempipaikassani tuolla reitillä (alla kuvassa). Lehdet olivat noista keltaisista puista jo ehtineet pudota.

syksymetsä9.2.syksymetsä9.9 syksymetsä9.8 syksymetsä9.3syksymetsä8 syksymetsä8.4syksymetsä2Näköjään ei siis tarvitse täältä ihan Lappiin asti lähteä ruskaretkelle. Kiva että näin hienoja maisemia löytyy lähes kotiovelta. Ja kyllä tuolla metsällä on ihmeellinen vaikutus. Pari tuntia raittiissa ulkoilmassa aurinkoisen metsän keskellä tekee hyvää ja antaa energiaa koko seuraavalle viikolle!

Oletko jo päässyt tänä syksynä ruskaretkelle tai retkelle ylipäänsä? 

Instagram Travel Thursday Saksa

#IGTT: Kotikaupungin värit – Onko Saksa värikäs maa?

torstai, marraskuu 3, 2016

Tällä kertaa Instagram Travel Thursday:n teemana on matkailun värit. Viimeaikoina, tai oikeastaan koko vuonna ei ole ihan hirveästi tullut matkailtua, paitsi Suomeen ja takaisin, joten päätin lähestyä teemaa ihan näin kotikaupunkini kannalta. Ja tulipa taas parin viime viikon aikana huomattua, että joskus tekee erittäin hyvää leikkiä vähän turistia myös näin kotikulmilla. Suosittelen ihan jokaiselle turistikierrosta kameran kera omalla kotiseudulla. Sitä saattaa löytää taas ihan uusia puolia vanhoista paikoista!

Mutta takaisin teemaan. Jos ajatellaan Saksaa maana, ei siitä välttämättä tule monellekaan ensimmäisenä mieleen värikkyys. Ennen ensimmäistä Saksan reissuani taisin itseasiassa kuvitella tämän maan melko harmaaksi, tai suorastaan värittömäksi. Ja niinhän se usein on, jos jostain paikasta ei ole oikein minkäänlaista mielikuvaa tai mielipidettä. Itse en ole täällä ihan hirveästi vielä ehtinyt matkustella ympäriinsä, mutta jo näinkin vähäisellä kokemuksella ja vuoden verran täällä enemmän ja vähemmän asuneena voin ylpeästi ilmoittaa olleeni kovin väärässä. Saksa on itseasiassa hyvin värikäs maa! Erityisesti nämä pienemmät kylät ja kaupungit voivat yllättää värikkyydellään, täällä nimittäin keskustoja koristavat usein toinen toistaan kirkkaammilla väreillä maalatut talot. No, Nürnbergissä ei ehkä ihan keskustasta löydä näitä väripilkkuja, mutta kirjavia asuinalueita ja upeita vanhoja kerrostaloja löytyy hieman kauempaa. Myös Regensburgin ja Passaun vanhoissa keskustoissa värikkäät talot hurmaavat varmaankin jokaisen turistin.  Mutta entäpä täällä Neumarktissa? Löytyykö täältä värejä? (Kuvia klikkaamalla näet täysikokoisen kuvan.)

Myönnettävä se on, viimeaikoina Neumarkt on ollut pääasiassa melko harmaa.

Toisinaan on harmaudessa kuitenkin pilkahdellut myös valonsäteitä. Viime sunnuntai esimerkiksi oli ihanan aurinkoinen, ja ruska on näyttäytynyt koko komeudessaan värjäten puut ja pensaat keltaisiksi…

…tai ruskeiksi…

…tai punaisiksi. Altstadtfestin aikaan kesäkuussa (ja joskus muulloinkin) saamme herkutella myös punaisella Aperol Spritzillä tai suklaakuorrutetuilla mansikkavartailla.

Kesäisin meitä ilahduttavat ajoittain hämmästyttävän vihreät sävyt.

Talvisin ja keväisin saamme joskus nauttia puhtaan valkoisesta, vaikkakin nuo kauniit lumiset maisemat eivät välttämättä kauaa kestäkään. Pääasia kuitenkin, että siitä lumesta voi edes haaveilla, ja haave saattaa jopa toisinaan toteutua.

Suomalaista sielua lämmittävät silloin tällöin rakkaan siniristilippumme värit.

Ja hetkittäin maailma näyttää kauniilta kuin ruusunpunaisten lasien läpi katsellessa. Mutta saa kai sitä joskus ihan vaan nauttia näistä maisemista ja väreistä ilman sen suurempaa huolta. 

Näinkin pikkuinen ja ehkä vähän tylsäkin kaupunki kuin Neumarkt voi myös olla kaunis. Ja tosiaankin, kyllä täältä värejä löytyy!

värikäs6-

Onko sinun kotikaupunkisi värikäs?


Tämä blogikirjoitus on osa joka kuukauden ensimmäisenä torstaina vietettävää Instagram Travel Thursday -blogitempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA, Travellover ja Muru Mou. Nämä kuvat ovat siis instagram-tililtäni, joka löytyy nimimerkillä sannintaikasaappaat.

Kuulumisia Yleinen

Touhukas toukokuu

torstai, toukokuu 12, 2016

Toukokuu on yksi lempikuukausistani. Kevät vaihtuu kesäksi, illat muuttuvat yhä valoisammiksi ja luonto vihertää. Toukokuussa tuntuu myös aina olevan kauhea kiire. Nyt olen alkanut vähän jo stressata kielikurssin loppukokeesta, johon on tosin vielä puolitoista kuukautta aikaa, mutta kun siitä joka päivä kurssilla puhutaan. Suurimman osan jokapäiväisistä tehtävistä, puheharjoituksista ja kotiläksyistä opettajat valitsevat kokeeseen valmistautuminen mielessä, ja tuntuu, että koko ajan pitäisi kerrata jotain vanhoja unohtuneita asioita. Mutta jostain syystä kertaamiseen, kokeeseen treenaamiseen ja ylimääräiseen sanojen sekä kieliopin harjoitteluun ei ole vain yksinkertaisesti ollut aikaa. Omaan toukokuuhuni kuuluvat nimittäin erottamattomasti sekä jääkiekon MM-kisat, että Euroviisut.

Euroviisuihin valmistautuminen alkaa jo helmikuussa Uuden musiikin kilpailusta. Kun Suomen edustaja on selvillä, siirryn Ruotsin Melodifestivaleniin. Näissä tosin riittää hyvin jälkikäteen netistä katsominen, vaikka täytyy kyllä sanoa, että ruotsalaiset osaavat musiikin tekemisen ja kunnon shown järjestämisen huomattavasti suomalaisia paremmin. Tai ehkäpä Ruotsin Melodifestivalen on vain vakiinnuttanut paikkansa kansalaisten ja muusikoidenkin keskuudessa UMK:ta paremmin.

Tänä vuonna näiden jokavuotisten perinteiden lisäksi päätin katsoa vielä Saksan version euroviisuedustajansa valinnasta, Unser Lied für Stockholm. Kilpailun voittajalla eli Saksan euroviisuedustaja Jamie-Leellä on ihan kaunis ääni ja varmasti mieleenpainuva tyyli ja show, mutta jostain syystä en nyt kuitenkaan ole ihan vakuuttunut tästä:

Suomen Sandhjasta sanon sen verran, että hän laulaa todella hyvin, ja Sing It Away on kyllä ihan menevä biisi, jota voisin ehkä radiosta kuunnella, mutta ei sillä mielestäni Euroviisuja voiteta. Eikä nyt voitettukaan, kun ei kerran menty edes  finaaliin. Mutta Ruotsin Frans voisi minun puolestani voittaa vaikka koko viisut, on se niin söpö! :D

Voi katsokaa nyt noita räpsyripsiä ja vilkkusilmiä!

Tämä viikko on siis kulunut niin jääkiekkoa kuin viisuja katsellessa (ja tietenkin viisubiisejä esikatsellessa), ja kiirettä pitää vielä toivottavasti kymmenen päivän verran, jos (ja kun!) Leijonat pääsevät mitalipeleihin saakka. Näiden lisäksi on toki ollut muutakin ohjelmaa, kuten nyt vaikka nuo kesäiset säät, jotka vihdoin saapuivat meitä lämmittämään. On tullut istuttua terassilla lounastamassa ja jäätelöä syömässä, nautiskeltua auringosta puistossa samalla saksaa harjoitellen sekä poimittua kukkia maljakkoon. Lisäksi kävin Neumarktin Nacht der Sinnessä, eli sellaisessa kaupunkitapahtumassa, jossa on kaupat auki iltamyöhään ja torilla voi katsella tanssi-, musiikki-, voimistelu-, ja sirkusesityksiä ilmaiseksi. Kiva välillä pyörähtää tuolla keskustassakin, sinne asti kun ei kovin usein esimerkiksi kauppojen takia viitsi raahautua, kun saan kaiken helpommin Nürnbergistä koulun jälkeen. Ja sehän on aina mukavaa juoda lasi tai pari viiniä, varsinkin jos niistä ei itse tarvitse maksaa. :)

Olen myös alkanut käymään jumpassa kerran viikossa. Se tekee hyvää kropan lisäksi saksan kielen taidoilleni, ohjeet kun tulevat pääasiassa saksaksi. Ohjaajat ja kaikki ihmiset siellä ovat olleet kyllä tosi mukavia ja kärsivällisiä, kun joskus en ole ymmärtänyt jotain tai minulle on uutena pitänyt näyttää erikseen miten jokin liike tehdään. Ja aina joku kääntää myös englanniksi tarvittaessa, ensimmäisellä kerralla sain jopa oman henkilökohtaisen tulkin, kun yksi tytöistä opasti minua koko tunnin ajan englanniksi. :D Mutta oikeastaan puhun jumpassa mieluummin mahdollisimman paljon saksaa, jos vain mahdollista. Niinhän sitä oppii, kun pikkuhiljaa alkaa käyttää sitä kieltä enemmän.

Viime sunnuntaina näimme myös melkein spontaanisti erästä hyvää Bilbaon vaihdon aikaista unkarilaista ystäväämme, jota olen viimeksi nähnyt lähes kolme vuotta sitten. Hän poikkesi matkallaan Münchenistä Tanskaan meitä moikkaamaan, ja voi miten olikin ihanaa nähdä pitkästä aikaa! Söimme intialaisessa ravintolassa itsemme ähkyyn ja muistelimme vanhoja sekä päivitimme kuulumiset kolmen vuoden ajalta. Tai no eihän siinä vajaassa parissa tunnissa ehtinyt tietenkään puhua läheskään tarpeeksi, mutta silti, kivaa oli. Ja toivomme kovasti, että seuraavaa tapaamista ei tarvitsisi ihan niin kauaa odotella.

Ja palataanpa lopuksi vielä vappuun. Huhtikuu vaihtui toukokuuhun ihka oikeaa suomivappua viettäessä. Olen tosiaan tutustunut täällä Neumarktissa asuvaan toiseen suomalaiseen, jonka kanssa aloitimme vapun vieton leipomalla munkkeja ja vääntämällä salaattia ja muuta purtavaa iltaa varten. Fürthissä, eli täältä Neumarktista noin 20 minuutin junamatkan ja vartin metromatkan päässä oli siis suomalaisten piknik. Munkeista tuli todella hyviä, vaikka itse sanonkin, ja ne katosivat meidän ja muiden suomalaisten suihin ennätysvauhtia. Eikä simassa ja muissa herkuissakaan ollut sen suurempaa moitittavaa. Itse hämmästelin suurimman osan illasta, miten Nürnbergin alueella voi asua niin paljon suomalaisia! Ei nyt tullut laskettua, mutta luulen, että meitä oli noin nelisen kymmentä vapun viettäjää, ellei enemmänkin. Pimeä tuli nopeammin kuin Suomessa vappuna, mutta tunnelma Fürthin kaupunginpuistossa lammen rannalla oli kuin missä tahansa suomalaisessa kaupungissa vappuaaton yönä. Hauskaa siis oli, joillakin varmaan vähän liiankin hauskaa. ;) Piknikin jälkeen ohjelmassa oli suomidisko Babylon-nimisen elokuvateatteri/baarin alakerrassa. Suomidiskossa tanssittiin ilmapallojen, serpentiinin ja suomenlippujen keskellä Mamban, Kaija Koon, Haloo Helsingin, Hurriganesin, Eppujen ja muiden suomihittien tahdissa. Eipä paljon parempi vappu olisi voinut olla, ottaen huomioon, että olemme aika kaukana Suomesta!

Kaikesta hulinasta huolimatta (tai ehkäpä juuri siitä johtuen) toukokuu on jälleen näyttänyt parhaat puolensa. Onneksi tätä ihanaa kuukautta on vielä yli puolet jäljellä! (Ja ehkä näiden touhuviikkojen jälkeen olisi taas vihdoin aikaa sille saksan opiskelulle…)

Liikunta Matkailu Saksa Talvi

Talvinen viikonloppu ja lumiterapiaa

maanantai, tammikuu 18, 2016

Viime viikonloppuna Suomalaista sieluani hemmoteltiin kunnon lumipyryllä. Eipä parempaan saumaan olisi voinut tulla lauantainen kutsu kavereiden kanssa pitkälle kävelylenkille Lengenbachtalin vaellusreitille. Näissä Baijerilaisissa talvimaisemissa kelpasi kuljeskella nauttien lumesta ja hyvästä seurastatalvivkl7

Kävelyreitillä oli myös hiihtoladut, ja voi kuinka harmitti kun ei ole suksia mukana täällä Saksassa! Saisinkohan jostain vuokrattua sukset vaikka päiväksi…? Tosin latu oli aika huonossa kunnossa, sillä emme olleet ainoat kävelijät reitillä. Taisin olla kuitenkin ainoa, joka oikeasti välitti latuetiketistä, eli ei tallonut menemään pitkin latua, vaan siinä sivussa. Hiihtäjiä matkalla näkyi yllättävän paljon. Oli kuin parhaaseen ruuhka-aikaan jossain Lapin hiihtokeskuksen laduilla!

talvivkl13
talvivkl9

Kenkiäni kovasti ihmeteltiin lähtiessämme, sillä eihän suomalainen nyt mitään talvikenkiä käytä pikkupakkasella, vaikka lunta olisikin satanut 10-15 senttiä. ;) No ei, oikeasti en sitten näköjään ottanut mitään lumiselle tai loskaiselle kelille sopivia kenkiä mukaan Suomesta. Lapikkaille ei varmaankaan montaa käyttökertaa tulisi, kun ei täällä niin kovia pakkasia yleensä ole, ja uusia kumisaappaita olen tässä etsiskellyt varmaan vuoden verran kun vanhat on rikki. Mutta talvivaelluskengät olisivat ehkä olleet kova sana lauantaisella retkellä. No, vaikka lenkkarit ja sukat kastuivatkin ja loppumatkasta tuli vähän viileä, niin kannatti lähteä. Kyllä täällä Neumarktissa upeita maisemia riittää, ja niitä katsellessa sielu lepää. Pääsinpä tekemään myös tämän talven ensimmäisen lumienkelin!

talvivkl10talvivkl8 talvivkl11

Sunnuntaina sitten lähdin itsekseni reippaalle kävelylle vanhalle tutulle Mariahilfbergille. Auringon laskiessa värit olivat aivan upeat, ja loppumatkasta sainkin nauttia kauniista sinisestä hetkestä.

Talvivkl5
Talvivkl3talvivkl2 Talvivkl4talvivkl1

Tänään oli jo aika kylmä päivä. Yöllä oli ilmeisesti melkein -15 astetta, ja aamulla sai laittaa pitkät kalsarit farkkujen alle. :) Mutta eipä se vieläkään kovin kylmältä tuntunut tuo muutama pakkasaste. Saisi tulla kylmempääkin minun puolestani! Kyllä, tykkään talvesta ja kylmästä ainakin kun sitä ei kestä liian kauaa, ja kun on kunnolla vaatetta päällä. Ehdottomasti valitsisin mieluummin kunnon lumisen pakkastalven kuin sateisen harmaan loskatalven. Viime talveni Lapissa oli siis aika unelmatalvi, tosin siellä tuo talvi on jo minullekin vähän liian pitkä, varsinkin jos huhtikuussa odottaa jo kevättä ja taivaalta sataakin vain lisää lunta. Mutta, mielestäni talvi voisi aivan hyvin alkaa lumisena marraskuussa ja kestää sinne maaliskuulle asti. (Ja sitten alkaisi saman tien oikea kevät.) Toivotaan siis, että täälläkin nyt tuota pakkasta riittäisi, ja lumi pysyisi maassa jonkin aikaa!

Alkaako Suomessa olla lunta ja pakkasta jo liikaakin? Tykkäätkö talvesta vai nukkuisitko mielummin karhun lailla talviunta?