Browsing Tag

Luonto

Matkailu Saksa

Ruskaretki ”Neljän elementin reitillä”

maanantai, marraskuu 14, 2016

syksymetsä3Reilu vuosi sitten kävimme Hidirin kanssa ensimmäistä kertaa kiertämässä Neumarktin kaupungin silloin vielä melko uuden vaellusreitin nimeltään ”4-Elemente-Weg”, eli ”Neljän elementin reitti”. Reitti hurmasi meidät jo tuolloin vaihtelevalla maastollaan ja hienoilla maisemillaan, ja nyt pari viikkoa sitten päätin kokeilla samaa reittiä uudelleen. Niinpä pakkasin reppuuni inkivääriteetä sekä kauraomenapaistosta eväiksi, ja lähdin reippailemaan tuolle 6,3 kilometriä pitkälle reitille. Meiltä reitin alkuun, Wolfsteinin jalkapallokentälle (Wolfsteinstraße 2, 92318 Neumarkt) on noin parin kilometrin matka. Menomatkalla sain kyydin, mutta takaisin kotiin piti kävellä, joten ihan mukava sunnuntailenkki siitä tulikin.

syksymetsä9.1syksymetsä5syksymetsä8.2syksymetsä6syksymetsä9.4Aurinko paistoi ja valo siivilöityi kauniisti lehtien lomasta. Vielä ei ollut kovinkaan kylmä. Ihmettelin, kun vastaan ei tullut montaa muuta kävelijää näin kauniina päivänä.

syksymetsä9.7syksymetsä9.5syksymetsä1Neljän elementin reitin esitteessä reittiä kuvaillaan helpoksi vaellusreitiksi. Molemmilla kerroilla olen ilmeisesti kävellyt reitin ”väärään suuntaan” eli vastapäivään. Näin päin kiertäessä reitissä on kyllä mielestäni muutama haastavampi osuus. Ensinnäkin vaellus alkaa melkoisella ylämäkireippailulla, ja matkalla on pari jyrkempää alamäkeä, joissa varsinkin syksyllä tai sateisella säällä saa varoa askeliaan liukkaiden lehtien ja mudan vuoksi. Luulen, että myötäpäivään kiertäessä reitti olisi hieman helpompi, ehkä siis ensikerralla ”oikein päin”. Molempiin suuntiin löytyy kyllä erinomaiset opasteet. Aluksi vähän jännitti lähteä tällä kertaa yksin vieraaseen metsään, mutta reitiltä on mahdotonta eksyä kun vain seuraa opasteita. Neljän elementin reitin varrella on myös opastauluja, joissa kerrotaan maasta, vedestä, ilmasta ja tulesta, sekä miten nämä elementit liittyvät esimerkiksi maapallon toimintaan tai Neumarktin alueeseen. Ihan mielenkiintoinsta infoa, mutta en vieläkään jaksanut ihan kaikkea lukea, vaikka ymmärränkin jo enemmän saksaa kuin viimeksi.

syksymetsä8.1syksymetsä9syksymetsä7syksymetsä8.3Reitin kiertämiseen kannattaa varata parisen tuntia. Edelliskerralla taisimme ehtiä juuri alle kahden tunnin, mutta tällä kertaa otin enemmän valokuvia, söin eväitä ja kävelin vielä kotiin, ja matkaan kului 2,5 tuntia.

syksymetsä4syksymetsä9.6Kauraomenapaistos maistui metsässä hyvältä! Mikä siinä onkin, että eväät maistuvat aina ulkona paremmalta kuin jos saman söisi keittiön pöydän ääressä?

syksymetsä8.5syksymetsä8.6Molemmilla kerroilla sain nautiskella kauniista ruskan värestä. Yritin etsiä viime vuoden kuvia, mutta en niitä nyt tähän hätään löytänyt. Silti voisin melkein vannoa, että tänä vuonna ruska oli jopa vielä upeampi! Nyt alkaa paras ruska-aika olla jo ohitse. Lehdet muuttuvat keltaisesta ja punaisesta ruskeiksi ja lakastuvat. Itseasiassa eilen kävelin vielä pienen pätkän samaa reittiä ja kävin kääntymässä ehkä lempipaikassani tuolla reitillä (alla kuvassa). Lehdet olivat noista keltaisista puista jo ehtineet pudota.

syksymetsä9.2.syksymetsä9.9 syksymetsä9.8 syksymetsä9.3syksymetsä8 syksymetsä8.4syksymetsä2Näköjään ei siis tarvitse täältä ihan Lappiin asti lähteä ruskaretkelle. Kiva että näin hienoja maisemia löytyy lähes kotiovelta. Ja kyllä tuolla metsällä on ihmeellinen vaikutus. Pari tuntia raittiissa ulkoilmassa aurinkoisen metsän keskellä tekee hyvää ja antaa energiaa koko seuraavalle viikolle!

Oletko jo päässyt tänä syksynä ruskaretkelle tai retkelle ylipäänsä? 

Liikunta Matkailu Pohdintaa Ruoka Suomi

Instagram Travel Thursday: Retkistä ja hetkistä

torstai, maaliskuu 3, 2016

Retki =

1. ulkoilmassa ilman ajoneuvoa tehtävä matka (Wikisanakirja)

2. (lyhyt) matka, pistäytyminen jossakin, vaellus (reippailu-, ulkoilu-, huvittelu-, tutustumis- tm. matka) (Suomisanakirjan sivistyssanakirja)

retki3-

Omassa mielessäni määrittelin retken seuraavasti: korkeintaan yhden päivän kestävä matka, yleensä kodin lähiseuduilla. Olen vähän eri mieltä tuosta ajoneuvottomuudesta, sillä mielestäni vaikkapa ”päiväretki” voi tarkoittaa autolla tehtävää yhden päivän pituista reissua, ja sitä voi sanoa retkeksi. Eikä retki välttämättä ole vain luontoon suuntautuva vaellus. Voisin esimerkiksi lähteä retkelle läheiseen ennestään tuntemattomaan kaupunkiin, linnaan, satamaan tai muuhun rakennettuun ympäristöön.

retki2-
retki4-

Instagram Travel Thursday:ssä aiheena on tällä kertaa luontomatkailu. Tykkään kyllä kauempanakin matkustaessa tutustua paikalliseen luontoon, esimerkiksi Hong Kongissa kävimme luonnonpuistossa, Sloveniassa olen kävellyt Bled-järven ympäri ja Kreikassa kahlasin Acheron-joen jäätävässä lähdevedessä, mutta kaikkein eniten omaan elämääni ovat vaikuttaneet kotimaassa, yleensä ihan kotiseudulla tehdyt lyhyet retket luonnossa. Suomen luonto on myös mielestäni niin upea, että kyllä se ansaitsee enemmän huomiota. Siksipä tällä kertaa pohdiskelen hieman retkiä ja erityisesti niitä Suomen luontoon suuntautuvia retkiä. Postauksen kuvat ovat erinäisiltä retkiltäni Suomessa, Saksassa ja Hong Kongissa viimeisen vuoden ajalta. Kuvat löytyvät myös Instagramista: @sannintaikasaappaat.

retki7-
retki12-

Meidän perheessä retkillä on käyty niin kauan kuin muistan. Maaseudulla lapsuuteni viettäneenä luonto oli lähellä ja retkelle oli helppoa lähteä vaikka päivittäin. Riitti, kun vain astui ovesta ulos ja lähti kävelemään johonkin suuntaan, niin vastassa oli joko metsää tai peltoa. Mieleen tulee ainakin pienet retket läheisen metsän huimiin pulkkamäkiin ja iskän kanssa vietetty päivä suolla pitkospuilla vaellellen. Yhä edelleen silloin tällöin saatamme äitini kanssa pakata pari voileipää ja termospullon täynnä höyryävän kuumaa chilikaakaota tai teetä, ja lähteä lähimetsiin, peloille tai vaikkapa läheiselle joelle retkelle. Mukana on tietenkin herkkuja myös koiralle ja istuinalustat takapuolen lämmittimiksi.

retki5-
retki10-

Lempiretkipaikkani on läheisen suon takana, pellon reunalla seisovien jykevien mäntyjen juuressa. Tuonne olemme niin monet kerrat hiihtäneet peltoja pitkin, ja hiihtoretki huipentui aina kaakaohetkeen. Suureen mäntyyn oli hyvä nojata, ja aurinko paistoi sopivasti etelän puoleiseen metsän laitaan. Joskus menimme retkelle ystäväperheen mökille, istuimme kuistilla tai laiturilla illan hämärtyessä, joimme piparminttuteetä ja söimme keksejä. Selasimme lehtiä tai luimme kirjaa, emmekä välttämättä edes pulahtaneet uimaan jos ei tehnyt mieli.

retki9-retki11-
retki8-

Omiin retkiini ovat aina tärkeänä osana kuuluneet eväät! Yleensä parhaat eväät syntyvät esimerkiksi juustolla ja suolakurkuilla täytetyistä ruisleivistä, kaakaosta tai teestä, ja usein jostain pienestä herkusta, kuten kekseistä tai suklaasta. Kesäkuumalla maistuu vaikkapa pussillinen herneitä tai mansikoita. Hong Kongissa lähdimme päiväretkelle Lamma Islandille, jossa kiersimme suuren osan saaresta kävelyreittiä pitkin. Eväänä meillä oli kaksi kakia (eli persimonia) ja pari banaania. Retki toki syntyy ilman eväitäkin, mutta on siinä vaan oma hohtonsa kaivaa ne hieman veteläksi menneet leivät repusta, varsinkin jos on tullut käveltyä jo pitkään. Ja kyllähän ne leivät maistuvat ihan erilaiselta kannonnokassa istuessa, kuin keittiön pöydän ääressä.

retki13-retki6-
retki14-

Luonnossa mieli rauhoittuu, ja arjen huolet ja murheet unohtuvat. Hengitän syvään puhdasta ilmaa, kuuntelen lintujen laulua ja tuulen suhinaa puissa. Vihreät värit tuntuvat avaavan silmäni kunnolla, näen kaiken selkeämmin ja kauniimmin. Tuntuu kuin koko elämän rytmi hidastuisi vähäksi aikaa, kun vietän hetken metsässä. Voin pysähtyä, unohtaa menneen ja tulevan, ja vain olla juuri siinä, juuri nyt. Retkellä. Retki on minulle pieni hetki arjen ulottumattomissa. Retki tarjoaa hiukan ylellisyyttä jokapäiväisen puurtamisen keskellä. Retki rentouttaa ja saa hyvälle tuulelle. Retkistä jää jäljelle mukavia muistoja, ja niiden avulla oppii arvostamaan kotiseutuaan yhä enemmän. Aina ei todellakaan tarvitse lähteä kovin kauas nähdäkseen lähelle.

retki1-


Mitä retki tarkoittaa sinulle? Kuuluvatko eväät aina retkeen? Onko retkieväissä erityistä hohtoa? Mikä on lempiretkipaikkasi?


Tämä blogikirjoitus on osa joka kuukauden ensimmäisenä torstaina vietettävää Instagram Travel Thursday -blogitempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA, Travellover ja Muru Mou. Nämä kuvat ovat siis Instagram-tililtäni, joka löytyy nimimerkillä sannintaikasaappaat

Matkailu

20 + 1 suosikkiani Hong Kongissa – Osa 1: Vehreä Hong Kong Park

perjantai, tammikuu 29, 2016

Jalkapallokauden alku alkaa häämöttää jälleen. Tämä tarkoittaa sitä, että itselläni jää ehkä enemmän aikaa kirjoittelulle, kun treeni-illoille täytyy keksiä tekemistä. Katsotaas kuinka käy. Ajattelin nimittäin kirjoittaa vihdoin syys-lokakuisesta Hong Kongin matkastamme, ja vähän miettiessäni ja suunnitellessani keksin ainakin näin aluksi 21 aihetta joista haluan kirjoittaa. Saa nähdä kuinka kauan tähän menee, mutta tarkoitus olisi kaikki nämä jutut julkaista jossain vaiheessa. Toivottakaa onnea yritykselleni! :D

Pidemmittä puheitta siis, ota mukava asento tuolissasi, niin aloitetaan nojatuolimatkamme Hong Kongiin. Kuvittele sellainen tukala kuumankostea sää, jolloin hikoilet vaikket tekisi mitään. Sellainen kuin Korkeasaaren trooppisessa talossa on. Olet pyörinyt kaupungin vilskeessä, ihmisten ja hieman kaoottisen liikenteen seassa katselemassa huiman korkeita pilvenpiirtäjiä, katumarkkinoita, kauppakeskuksia ja nähtävyyksiä. Jalkasi alkavat olla aika väsyneet ja hartioita särkee repun kantamisesta. Jalkakäytävä korkean aidan ja vilkasliikenteisen kadun välissä ei tarjoa suojaa porottavalta auringolta. Janottaa. Alat kaivata hieman rauhallisempaa paikkaa, jossa levähtää varjossa. Pian aitaan vasemmalla puolellasi aukeaa suuri portti. Vilkaiset sisään ja näet vihreää. Sinne siis! Astut portista sisään ja jo muutaman askeleen jälkeen olet kuin toisessa maailmassa. Istahdat varjoisalle puistonpenkille lammen rannalle, otat kulauksen vesipullostasi, ja niin sekä jäsenesi että mielesi lepäävät pienen hetken.

Jostain syystä aina toisinaan kun kaipailen Hong Kongin lämpöön, erityisesti mieleen palaa Hong Kong Park. Tuo rauhallinen keidas keskellä kaupunkia lunasti paikkansa sydämessäni vihreydellään ja monipuolisuudellaan. Itseäni hämmästytti, miten nopeasti puistoon astuessa kaupungin hälinä ja melu jäävät taakse. Rehevä kasvillisuus ja puut peittävät näkymän ympäröiville kaduille, ja vain pilvenpiirtäjien huiput kurkottavat puiden yläpuolelle. Lammet, vesiputoukset ja suihkulähteet virkistävät sekä rauhoittavat (vaikka niissä ei saakaan uida). Polkuja kävellessä tuntuu kuin olisi oikeasti metsässä, ja puiden ja pensaiden välissä varjoisissa sopukoissa on penkkejä joilla lepuuttaa väsyneitä jalkojaan.

Vaikka paikka tietenkin kuhisee ihmisiä varsinkin lounasaikaan ja iltaisin (sekä sunnuntaisin ja juhlapäivinä, jolloin indonesialaisten ja filippiiniläisten kotiapulaisten piknikit valtaavat lähes kaikki kaupungin puistot, aukiot ja muut tasaisemmat pinnat), ihmispaljous on kuitenkin huomattavasti vähäisempää kuin puiston aidan ulkopuolella. Täällä ihmisillä ei myöskään ole kiire minnekään. Mies istuu penkillä syömässä lounasta. Äiti katselee raukeana lastensa leikkiä tekolammikon rantakivillä. Joku lukee kirjaa.

Hong Kong Parkista löytyy rauhoittumisen, rentoutumisen ja rauhallisen kävelyn lisäksi toki myös aktiivisempaa tekemistä ja mielenkiintoista nähtävää. Puistossa on muun muassa lintutarha, jossa papukaijat ja muut noin 80 lintulajia lentelevät vapaana suuressa tarhassa, ja vierailijat saavat ihailla lintujen touhuja puiden oksien tasolta kävelysilloilta. Alueella voi myös harrastaa lintujen bongausta oppaan seurassa. Lisäksi puistosta löytyy kasvihuone mitä eksoottisimmilla kasveilla, kuvataidemuseo, urheilukeskus, leikkipaikkoja lapsille, näköalatorni, Olympia-aukio, ravintola ja tai chi -puisto, jossa mekin ihailimme eräänä iltana tai chi:tä harjoittelevan naisen sulavia liikkeitä.

 

Näin teeihmisenä Hong Kong Parkin itseäni eniten kiinnostava nähtävyys oli Teemuseo eli Museum of Tea Ware. Museossa pääsee näkemään teeseremonioissa käytettyä keramiikkaa ja muita välineitä eri vuosikymmeniltä, sekä oppimaan eri teelaaduista ja teekulttuurista. Jatkuvasti pyörivältä videolta näkee myös miten teeseremonia suoritetaan oikeaoppisesti. Ja mikä parasta, kaikki tämä on tarjolla ilmaiseksi! Lauantaisin kello 11.30 voi osallistua näytökseen, jossa esitellään eri teelaatuja ja kerrotaan teekulttuurista. Ilmeisesti museossa järjestetään myös teen maistelutilaisuuksia. Näihin näytöksiin ja maisteluihin on kuitenkin ilmoittauduttava etukäteen. Valitettavasti ainoana lauantaina, jolloin meillä ei olisi ollut muita suunnitelmia, Hong Kongissa riehui taifuuni. Ei kovin iso sellainen, mutta jatkuva sade ja kovat tuulenpuuskat eivät houkutelleet poistumaan kovin kauas majapaikastamme, joten teenäytös jäi tällä kertaa väliin.

Teemuseon yhteydessä sijaitsee pieni museokauppa, josta voi ostaa kotiinviemisiksi keramiikka-astioita sekä museossa esiteltyjä eri teelaatuja. Hinnat kaupassa ovat aika korkeat, mutta kyllä ne teetkin tuoksuivat hyvältä! Me tosin jätimme ostokset täällä tekemättä, ja ostimme tuliaisteet Ki Chan Tea nimisestä teekaupasta Johnston Roadilta. Enpä usko, että teekaupassa ostokset tulivat sen halvemmiksi, mutta ainakin siellä oli enemmän varaa valita sekä oikein avuliasta ja asiantuntevaa palvelua. Innostuimme haistelemaan eri teelaatuja, ja meinasi iskeä valinnanvaikeus, kun kaikkien laatujen testaamiseen ei budjettimme ihan venynyt. Päädyin lopulta ostamaan jasmiiniteetä isälleni ja valkoista teetä äidilleni. Nyt molempia maistaneena täytyy sanoa, että kyllä kunnon haudutettu tee voittaa ehdottomasti perus pussiliptonit (mikä ei sinänsä ole mikään yllätys). Saattaa olla, että ensi kerralla näille suunnille matkustaessani mukaan tarttuu matkalaukun täydeltä teetä!

Jos Hong Kong Parkissa ei vielä ole riittävästi vihreää ja nähtävää ympärillä, voi puistosta suunnata vain parin kadun ylityksen ja alituksen päässä sijaitsevaan kasvi- ja eläintieteelliseen puutarhaan (Hong Kong Zoological and Botanical Gardens). Nämä puutarhat ovat oikeastaan kuin suuri puisto, josta osa muistuttaa eläintarhaa. Ja tämäkin huvi on täysin ilmaista. Eläimiä löytyy monenlaisia flamingoista jättikilpikonniin ja lemureista orankeihin. Siitä en sitten tiedä kuinka onnellisia nämä elukat ovat ihmisten pällistellessä pienten aitausten ulkopuolella. Ainakin jättikilpikonnan häkki oli mielestäni kovin pieni eläimen kokoon nähden. Kasvitieteellinen puutarha sen sijaan on kaunis ja viihtyisä. Puiston keskellä valtava suihkulähde kukkaistutuksineen toimii rauhallisena ajanviettopaikkana monelle. Yritimme myös seurata opaskylttejä yrttitarhaan, mutta joko yrtit oli piilotettu erityisen hyvin tai sitten ohitimme ne epähuomiossa, sillä emme etsimisestä huolimatta löytäneet niitä. No, emmeköhän olleet jo nähneet tarpeeksi kasveja muutenkin.


Onko teistä kukaan käynyt Hong Kongissa ja ihastunut Hong Kong Parkiin? Löytyykö lukijoista teenjuojia?

 


 

Hong Kong Park

19 Cotton Tree Drive, Central, Hong Kong

Metro: sininen tai punainen linja, Admiralty

http://www.discoverhongkong.com/ca/see-do/great-outdoors/city-parks/hong-kong-park.jsp

 

Museum of Tea Ware

10 Cotton Tree Drive, Central, Hong Kong (Hong Kong Parkissa)

Metro: sininen tai punainen linja, Admiralty

http://hk.art.museum/en_US/web/ma/tea-ware.html#01

 

Ki Chan Tea Co.

174 Johnston Road, Wan Chai, Hong Kong

Metro: sininen linja, Wan Chai

http://www.kichantea.com/

 

Hong Kong Zoological and Botanical Gardens

Albany Road, Central, Hong Kong

Metro: Central, josta noin kilometrin verran kävelyä

http://www.lcsd.gov.hk/en/parks/hkzbg/index.html