Browsing Tag

Kulttuurierot

Saksa

Saksalaisissa(?) häissä

tiistai, syyskuu 8, 2015

Jokin aika sitten oli ohjelmassa kauan odotettu tapahtuma, nimittäin pääsin piiiitkästä aikaa häihin! Poikaystäväni Hidirin ystävä meni naimisiin, ja meidät molemmat oli kutsuttu elämämme ensimmäistä kertaa saksalaisiin häihin. Hidirille turkkilaiset häät ovat tulleet tutummiksi, kun taas itse olen ollut vain perinteisissä suomalaisissa häisssä. Odotimme siis molemmat innolla mitä tuleman pitää.

Vihkiminen tapahtui Mariahilfbergin kirkossa, joka sijaitsee korkean mäen päällä. Tänne teemme usein kävelylenkkejä, sillä näköala huipulta on upea ja portaat mäen päälle käyvät hyvästä treenistä. Onneksi mäen päälle pääsee myös autolla, sillä hääpäivänä hellelukemat nousivat jälleen noin 35 asteeseen, ja juhlatamineissa rappusia kivutessa olisi saattanut tulla hieman hiki. Tuli nimittäin ilman kiipeämistäkin.

Kirkkovihkiminen poikkesi hieman suomalaisesta kaavasta. Ainakin seisomista oli enemmän meillä vierailla. Itseäni myös ihmetytti katolilainen tapa toivottaa rauhaa muulle kirkkokansalle ihan kädestä pitäen. Paljon en papin saksankielisistä puheista ymmärtänyt, mutta sen verran mitä minulle käännettiin, niin hyvin samanlaisia ohjeita avioliittoon ja rakkauteen hän tuoreelle parille antoi kuin suomalaisetkin papit. Kirkossa myös mielestäni soitettiin enemmän musiikkia kuin Suomessa. Tosin, näissä häissä urut jätettiin käyttämättä ja tilalla oli klarinetti sekä kosketinsoittaja. Kirkossa kajahti ainakin Hallelujah sekä Forrest gumpista tuttu kaunis tunnussävel.

Kun hääpari poistui kirkosta, heidät vastaanotti ulkona sulhasen futisjoukkue peliasuissaan. Vieraille tarjottiin kylmää kuplivaa ja vuoron perään saimme onnitella tuoretta paria. Valokuvia otettiin ja lopulta kun kaikki halukkaat olivat päässeet onnittelemaan, vastanaineet poistuivat paikalta koristellulla autolla, perässään peltipurkkeja aivan kuten Suomessakin usein on tapana.

Hääjuhlapaikkaan saavuttuamme tarjolla oli lisää juomaa, tosin auringon paahteessa kylmä vesi taisi monella viedä voiton alkoholipitoisista virvokkeista. Sitten oli lahjojen vuoro. Sulhasen kaverit toivat paikalle lahjapaketin näköisesksi koristellun betonimöykyn. Traktorilla. Hääparin tehtävänä oli sitten vasaroilla hakata betonimöykky rikki, jotta sisältä löytyvä varsinainen lahja saataisiin esille. No, siinä oli sivustakatsojillakin silmät vaarassa betoninsirujen sinkoillessa. Lopulta lahjan saajat kuitenkin luovuttivat siltä erää, mutta kuulin huhua, että myöhemmin kuution sisältä löytyi laatikollinen mahdollisimman pieniä kolikoita ja pikkukiviä, joten tosiaan painoa tuolla paketilla varmasti oli. Hauska idea joka tapauksessa! Itse olin mukana sulhasen futiskavereiden lahjassa, joka oli jalkapallo täynnä kolikoita.

Olen saanut sellaisen kuvan, että Saksassa annetaan muutenkin usein lahjaksi mielellään rahaa. Viime vuonna esimerkiksi vietettiin Hidirin kaveriporukassa monia kolmekymppisiä, joissa synttärisankari sai yleensä rahaa. Kyllähän Suomessakin usein annetaan rahaa, mutta täällä Saksassa mielestäni rahalahjaan panostetaan enemmän, jotta se olisi persoonallisempi, kuten edellä mainitut jalkapallo ja betonikuutio. Ja kyllähän tuollainen lahja jää paljon paremmin mieleen kuin se perus kirjekuori. Ja rahalahjassa on aina se etu, että lahjan saaja voi itse päättää mihin rahat käyttää ja hankkia jotain tarpeellista sekä mieluisaa.

Lahjomisten jälkeen oli vuorossa kakkukahvit. Kuten alla olevasta heilahtaneesta kuvasta näkyy, varsinainen hääkakku kuvan yläoikealla ei ollut suuressakaan osassa tuolla herkkujen seassa. Luulen että kaikille vieraille ei edes riittänyt palaa hääkakusta, mutta toisaalta kaksi pöydällistä erilaisia kakkuja varmasti taltutti kaikkien makeannälän. Suomalaisissa häissä joissa olen ollut ei todellakaan ollut noin montaa sorttia kakkuja, mutta mielestäni se ei ole huono juttu ollenkaan. Voisin jopa sanoa, että laatu korvaa tässä tapauksessa määrän. Itse kun tykkään yleensä maistaa vähän kaikkea, ja sitten parhaita herkkuja voi santsata vielä toisella kierroksella. Nyt maistoin muutamia kakkuja (läheskään kaikkia en jaksanut maistaa), jotka olivat kyllä ihan hyviä, mutta ehkä oma makuni kakkujen suhteen poikkeaa hieman saksalaisesta… Erästä todella hyvää marjakakkua olisin halunnut sen toisen palan, ja sitä ei sitten ollutkaan enää jäljellä, eivätkä kaikki saaneet edes maistaa sitä. Niin, eli tykkään kyllä enemmän siitä tavasta, että kakkuja ja herkkuja on vain muutamaa eri lajia, joita sitten riittää kaikille.

WP_20150808_003[1]

Ilmeisesti kaasot olivat koonneet ja painattaneet lehden, joka kertoi pariskunnasta sekä heidän historiastaan yhdessä ja erikseen. Mukana oli paljon kuvia lapsuudesta, nuoruudesta ja yhteisestä taipaleesta, ja pariskuntaa sekä molempien vanhempia oli haastateltu lehteä varten. Näitä lehtiä kaasot sitten kiersivät myymässä vieraille häissä. Jokainen sai ilmeisesti maksaa omantunnon mukaan, jotta ainakin osa painatuskuluista tuli katettua.

Häävieraille jaettiin myös valmiiksi hääparin osoitteella varustettuja postikortteja. Näissä korteissa oli myös päivämäärä, jolloin kortti pitäisi postittaa parille. Tarkoitus on siis, että hääpari saa tulevan vuoden mittaan tervehdyksiä häävierailtaan. Mielestäni tämä on aivan ihana idea! Kuinka mukavaa olisi saada postikortteja pitkin vuotta ja muistella joka kerta uudelleen ihanaa hääpäivää!

WP_20150808_008[1]

Varsinaista ohjelmaa juhlissa riitti iltamyöhään asti. Melko pian kahvittelun jälkeen oli vuorossa perinteinen morsiamen ryöstö. En tiedä miten tämä perinne Suomalaisissa häissä yleensä hoidetaan, tai järjestetäänkö morsiamen ryöstöjä ylipäätään vielä, mutta ainakin näissä saksalaisissa häissä ryöstö oli toteutettu hauskasti, ehkä hieman eri tavalla kuin yleensä. Morsian ja vieraat nimittäin ahdettiin bussiin, joka hurautti keskustan baariin. Tämä baari oli pariskunnalle tärkeä paikka, sillä siellä he vaihtoivat ensisuudelmansa, ja viettivät paljon aikaa seurustellessaan. Baarissa oli tarjolla juotavaa ja musiikkia. Paikalle marssi myös perinteinen baijerilainen orkesteri, joka soitti jonkinlaisia tuubaa, rumpua ja haitaria, ja yleisö laitettiin tanssimaan tomeran orkesterinjohtajan toimesta. Kun sulhanen vihdoin löysi perille vihjeiden avulla, hän joutui polvillaan lausumaan kohteliaisuuksia morsiamen edessä saadakseen vaimonsa takaisin. Sulhanen suoriutui hyvin tehtävästään, saaden morsiamen lähes kyynelehtimään.

Sitten vieraiden joukosta valittiin vapaaehtoiset viisi naista ja viisi miestä. Tehtävänä oli vanha tuttu juomapeli, jossa luetellaan numeroita järjestyksessä, mutta lukua, jossa on 7 tai joka on 7:llä jaollinen, ei saa sanoa, vaan pitää hypätä seuraavaan numeroon. Tai ainakin kuvittelimme, että nämä olivat ohjeet. Orkesterinjohtaja, joka toimi baarissa myös ohjelmanvetäjänä puhui kuulemma lähinnä baijeria, jota suuri osa vieraista ei ymmärtänyt. En siis ollut ainoa, joka oli hieman pihalla tapahtumista. No joko me emme ymmärtäneet ohjeita, tai sitten muutamat kilpailijoista eivät, sillä skumppalaseja kumottiin kurkkuun aika ahkerasti naisten toimesta. Miehet tuntuivat vetävän shotteja naamaan ihan mielellään, ehkä he tekivätkin virheitä tahallaan.

No, lopulta oli aika palata takaisin hääpaikalle. Bussissa oli ilo ylimmillään, mikä ei ehkä ihan tule alla olevasta videosta esille. Kamera ei tienetkään ollut valmiudessa kun lähes koko bussilastillinen ihmisiä lauloi mukana. No tässä kuitenkin hieman tunnelmaa bussista:

Hääpaikalle saapuessamme oli vihdoin ja viimein illallisen aika. Kyllä sitä oli jo odotettukin! Tai ainakin minä olin. Koko päivä aamiaisen ja kakkujen voimalla meinasi käydä rankaksi. Pöydissä meitä vieraita odottivat uskomattoman hienot morsiamen itse kaivertamat vieraslahjat:

WP_20150808_012[1]

Näissä oli nähty vaivaa, mutta varmasti lasit ilahduttivat muitakin vieraita yhtä paljon kuin meitä. Ainoa huono puoli oli, että näitä laseja piti sitten vahtia loppuilta, ettei kukaan vahingossa rikkonut niitä tai ottanut väärää lasia! Ihme kyllä saimme lasit lopulta ehjinä kotiin asti huolimatta eräästä lasinvaihtumisepisodista ja innokkaista tanssimuuveista pöytämme lähistöllä.

No mutta se ruoka. Alkukeitto hieman epäilytti ulkonäöllään, mutta pfannkuchen suppe eli pannukakkukeitto osoittautui oikein herkulliseksi!

WP_20150808_015[1] Pääruokapöydästä unohdin ottaa kuvan ruuanhimossani, mutta ah, oli kyllä niin montaa sorttia herkkuja etten edes jaksanut laskea! Itse ihastuin eityisesti oluessa haudutettuun porsaaseen, pihveihin tomaattikastikkeessa, rosmariiniperunoihin ja ihanasti voilla valeltuihin vihanneksiin. Ainiin ja ne salaatit!! Mozzarellaa ja tomaattia, vihreätä salaattia, grillattuja vihanneksia ja jotain mystistä persiljavalkosipulimuhennosta, joka oli tulista, mutta herkullista. Söin kyllä aivan liikaa, mutta kaikkea oli vain pakko maistaa! Ja onneksi maistoin! Nämä häät palauttivat uskoni saksalaiseen ruokaan.

Ruuan jälkeen aika kului kuin siivillä jutustellessa ja maistellessa drinkkibaarin antimia. DJ soitti menevää musiikkia ja tanssilattialla meno alkoi olla sen mukainen. Vielä ennen puolta yötä morsiamen entinen rock’n’roll-tanssiryhmä esitti takapihalla huikean vauhdikkaan shown, ja itse morsiankin pääsi hieman verestämään tanssitaitojaan ryhmän kanssa.

Kun luulimme jo ahmineemme kaiken mahdollisen ruuan, yhtäkkiä pöytiin kannettiin ”pientä” yöpalaa. Leikkeleitä, juustoja, leipiä, makkaroita ja vihanneksia sekä jälkiruuaksi pannacottaa, suklaamoussea ja taisi siellä olla taas jotain kakkuakin.

WP_20150809_001[1]

WP_20150808_019[1]Suklaamoussea ja pannacottaa olisin voinut syödä enemmänkin kuin lusikankärjellisen, mutta ihan yksinkertaisesti mahaan ei kertakaikkiaan mahtunut enää yhtään enempää ruokaa.

Lopulta yön pikkutunneilla (kun jalat olivat jo liian poikki ja rakoilla tanssimiseen) tähtien loistaessa kirkkaimmillaan kävelimme väsyneinä mutta iloisina halki hiljaisen kaupungin kotiin nukkumaan.

En sitten tiedä, olivatko nämä kovin perinteiset saksalaiset häät, tai edes baijerilaiset. Ehkä kuitenkin enemmän Herra ja rouva Müllerin (nimi muutettu ;)) häät. Juhlat olivat kokonaisuudessaan ihanat, kauniit ja hyvin pariskunnan näköiset. Tuntui, että kaikki oli suunniteltu yksityiskohtia myöten täydellisesti, mutta silti häät olivat rennot ja niissä oli säilynyt itse tehdyn tuntu. Ja mikä tärkeintä, tunnelma oli mitä loistavin koko juhlan ajan! Juuri tuollaiset häät (ainakin tunnelmaltaan) itsellenikin sitten joskus haluaisin. :)

Onko sinut kutsuttu joskus häihin ulkomailla? Miten ne erosivat suomalaisista häistä? 

Huom! Erot saksalaisten ja suomalaisisten häiden välillä perustuvat täysin omaan kokemukseeni muutamista suomalaisista ja näistä yksistä saksalaisista häistä. Jos satut tietämään paremmin jostain tavasta tai perinteestä kummassa tahansa maassa, kuulisin siitä mielelläni. :)