Historia Joulukalenteri 2016 Saksa Suomi

Pyhä Nikolaus ja itsenäisyyspäivän viettoa – Luukku 6

tiistai, joulukuu 6, 2016

Kun meillä Suomessa vietetään itsenäisyyspäivää, heräävät saksalaiset lapset aamulla ja löytävät kengistään herkkuja. Mutta kuka ne kenkiin laittaakaan?

Täälllä on tänään Pyhän Nikolauksen päivä. Edellisenä iltana eli 5.12. lapset puhdistavat saappaansa, ja laittavat ne oven eteen. Yöllä Nikolaus käy tuomassa kilteille lapsille kenkiin herkkuja, kuten suklaata, karkkia, pähkinöitä ja hedelmiä. Joissain perheissä saattaa Nikolauksen päivän iltana Pyhä Nikolaus itse ilmielävänä piispanvaatteissaan ilmaantua vierailulle kotiin. Nikolaus kehuu kilttejä lapsia, mutta saattaa myös torua tuhmia, ja tuo lapsille lahjoja. Lapset kiittävät Pyhää Nikolausta esimerkiksi laulamalla hänelle. Nykyään taitaa tuo kenkäperinne olla kuitenkin se suositumpi vaihtoehto. Onhan se vanhemmille helpompi järjestää.

Pyhä Nikolaus eli noin 200- ja 300-lukujen vaihteessa nykyisen Turkin alueella sijaitsevassa Myrassa. Hän toimi Myran piispana, mutta joutui pakenemaan kristittyjen vainoja 300-luvun alussa. Ilmeisesti hänet myös vangittiin ja häntä kidutettiin, mutta hän ei luopunut uskostaan. Sen sijaan Nikolauksen kerrotaan vielä tehneen monia ihmeitä elämänsä aikana, kuten pelastaneen pyhiinvaeltajien laivan merihädästä laannuttamalla myrskyn. Erään legendan mukaan Nikolaus esti köyhän perheen tyttäriä joutumasta prostituoiduiksi laittamalla salaa rahaa perheen ikkunan ja takan eteen ripustettuihin sukkiin.

Nikolauksen sanotaan kuolleen 6. joulukuuta, minkä vuoksi Pyhän Nikolauksen päivää vietetään juuri tänään. Pyhä Nikolaus on suosittu pyhimys sekä katolisessa, että ortodoksisessa kirkossa, ja hän on muun muassa lasten, matkustajien ja merimiesten suojelupyhimys. 1500-luvun puolivälistä lähtien on lapsille kerrottu tarinaa lahjoja tuovasta Pyhästä Nikolauksesta. Tämä joulukuun kuudennen perinne levisi aikoinaan myös Pohjois-Amerikkaan, missä siitä syntyi lopulta myös tuntemamme joulupukki.

Loppukevennyksenä tähän vielä hieman musiikkia itsenäisyyspäivään. Tästä laulusta erehdyin kerran innoissani huudahtamaan, että ”tää on mun lempibiisi!” Saan toisinaan vieläkin kuulla tästä… Mutta onhan se hieno! Toimi hyvin myös kerran Bilbaossa meidän vaihtareiden eräissä aika legendaarisissa itsenäisyyspäivän bileissä. Tuolloin itsenäisyyspäivän menuun kuului suklaamoussea pahvilautasilta, ja ne olivat ainoat bileet, joista saimme aamulla noloina vastaanottaa naapureiden valitukset melusta.

Tänä vuonna on itsenäisyyspäivän kunniaksi suunnitelmissa leipoa pipareita ja katsoa Linnan juhlia netistä jos ne vain jostain näkyvät. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Lähde 1

Lähde 2

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Jonna / Lempipaikkojani tiistai, joulukuu 6, 2016 at 11:04

    Tämä on meidän lasten yksi suosikkipäivä Saksassa :D Ovat olleet ilmeisen kilttejä, koska Nikolaus oli tuonut oven taakse suklaata, vaikka saappaat olivat tänä vuonna unohtuneet :D Meillä on sitten ihania naapureita (eli me vanhemmat emme tätä perinnettä noudata, vaan saksalaiset naapurimme hoitavat yllätykset joka vuosi meidän puolesta.)

    • Reply sannintaikasaappaat tiistai, joulukuu 6, 2016 at 12:16

      Onpas teillä tosi ihanat naapurit! :) voi minunkin piti poikaystävälle laittaa suklaata kenkiin mutta pääsi unohtumaan. Tai siis Nikolaus taisi unohtaa meidän talon ;)

  • Reply Stina tiistai, joulukuu 6, 2016 at 12:08

    Ekaa vuotta Saksassa lasten kanssa ja nyt vasta opin pyhän Nikolauksen taustaa. Kiitos siis sivistyksestä! Meidän seitsemänvuotiaat saivat tänään pikkupussit karkkia ulkokenkiinsä, ensimmäistä kertaa ikinä. Kouluunkin Nicolaus oli tullut ja tuonut kaikille lapsille elokuvaliput, joilla lapset saivat nähdä jonkin jouluelokuvan luokassa.

    • Reply sannintaikasaappaat tiistai, joulukuu 6, 2016 at 12:47

      Kiva että oli uutta tietoa :) ja varmasti lapsille tämä on aivan ihana perinne!

    Leave a Reply