Saksa Talvi

Yhdeksän vinkkiä: Kuinka selvitä hengissä Saksan talvesta?

lauantai, lokakuu 29, 2016

Disclaimer: Tämä postaus on kirjoitettu vähän kieli poskessa, pilke silmäkulmassa ja koko kroppa aivot mukaanlukien syväjäässä. Älä ota siis liian vakavasti. ;)

Viime päivinä on ollut kestämistä, kun kotonamme lämmitys on reistaillut. Tällä hetkellä päivälämpötilat ulkona ovat hiponeet juuri ja juuri kymmentä astetta, mutta yöllä asteet laskevat jo lähelle nollaa. Patterit ovat lämmittäneet ehkä parisen tuntia päivässä, jos sitäkään, ja lämmintä vettä on saatu vaihtelevasti. Täällä oli siis eiliseen asti lievästi sanottuna aika arktiset olosuhteet. Nyt kun lämmitys on saatu taas kuntoon niin kyllä täällä (ainakin toistaiseksi) tarkenee.

Saksassa kylmä on ihan toista luokkaa kuin Suomessa. Jos pitäisi valita Saksan muutaman plusasteen ja Suomen -20 asteen välillä, valitsisin ehdottomasti jälkimmäisen. Täällä kun tuo kylmä on myös kosteaa, ja se kostea kylmänkalseus tulee iholle, ja hiipii niihin kuuluisiin luihin ja ytimiin. Tämä kylmänkostea sää yhdistettynä (suomalaiseen makuun) kovin huonosti eristettyihin tai lämmitettyihin (vanhoihin) taloihin, energiansäästöintoiluun tai tuuletuspakkoon kolme kertaa päivässä, saa suomitytön kaipailemaan kotimaansa kolminkertaisia ikkunoita, lattialämmitystä ja tietysti saunaa. Vaikka onhan se tietysti hullua, että Suomessa tarkenee usein kesät talvet sisällä t-paitasillaan ja paljain jaloin. Ehkä joku välimuoto näistä olisi se paras vaihtoehto?

InstagramCapture_83a57004-368b-4ab4-8e93-bcf39f9a3b98

Harmaata ja koleaa…

Mutta tässä nyt kuitenkin tästä viikosta inspiroituneena muutamia vinkkejä talven varalle niille, jotka ovat erehtyneet tänne muuttamaan tai suunnittelevat matkaa vaikkapa joulumarkkinoille. Nämä neuvot saatavat pelastaa sinut hypotermialta, varpaiden paleltumilta, pettymyksiltä, ja ärsytykseltä. Kannattaa siis suhtautua niihin asianmukaisella vakavuudella. ;)

1 – Älä lähde Saksaan ilman villasukkia. Jos erehdyit jo lähtemään, nyt olisi korkea aika opetella neulomaan ja pian. (Niin ja täältä ei sitten löydy mitään Seitsemää Veljestä, sukkalangat on usein paljon ohuempia, ja jotenkin hankalia neuloa.) Tai sitten voit käydä markkinoilta ostamassa kunnon villasukat. Äläkä välitä vaikka paikalliset Hausschuheineen katsovat sukkiasi oudoksuen. Ehkä he vain eivät osaa arvostaa lämpimiä varpaita. Tai Ehkä he vain ovat tottuneet kylmään tai heidän varpaansa ovat immuuneja jäätäville lattioille, tai sitten ne Hausschuhet eli sisäkengät muka oikeasti toimivat tätä kylmää vastaan… Mutta kuka nyt haluaa olla sisällä kengät jalassa!? Sellaiset pehmoisenpörröiset tohvelit nyt vielä ymmärrän, mutta usein näkee sellaisia sandaali-tyyppisiä kenkiä tai niitä pappatohveleita, eli siis oikeasti sellaisia kovapohjaisia KENKIÄ!

2 – Opettele nukkumaan tuplapeitolla, villapaita päällä ja sukat jalassa. Varaudu myös siihen, että kaipaat pipoa päähän nukkuessasi, koska toisinaan vedon myös oikeasti tuntee. Vaikka muuten oletkin vällyjen välissä, päätä alkaa pian paleltaa viimassa!

3 – Älä missään nimessä päästä kehoasi jäähtymään liikaa. Sillä kun on kylmä, siitä ei noin vain lämmetäkään. Jos nenäsi on jo jäässä, on liian myöhäistä. Joudut ehkä käpertymään kahden peiton alle tuntukausiksi ja juomaan kannukaupalla teetä ennen kuin alat ehkä hieman lämmetä.

4 – Varaudu iänikuisiin ”mutta sähän oot Suomesta” -kommentteihin valittaessasi kylmää.

5 – Jos saunan kaipuu käy liian suureksi, aina voi piipahtaa kylpylässä. Tosin sitten kannattaa muistaa suomalaisen ja saksalaisen saunakulttuurin erot. Ensinnäkään, sauna ei välttämättä ole tarpeeksi lämmin ja yleensä siellä ei saa heittää löylyä. Toiseksi, ei kannata ujostella, kun saunaan astuessasi edessäsi odottaa kaunis näky iäkkäämmän puoleisesta miehestä tai naisesta ketarat levällään ylälauteella, niin ettei sinne muita mahdukaan. Näillä saunanvalloittajilla on joskus tosiaan myös erikoinen tapa esitellä sukuelimiään oikein kuin tarjottimella, jalat kunnolla levällään, jota kaikki varmasti näkevät… no kaiken. Sieltä ylälauteelta ne myös näkyvät mukavasti koko saunaan.

6 – Varaudu pimeyteen. Ei, täällä ei ehkä tule ihan yhtä pimeää kuin Suomessa, mutta täällä on turha haaveilla, että tulisi tarpeeksi lunta maisemaa valostuttamaan. Ja vaikka lunta tulisikin, ei se pysy maassa kuin ehkä korkeintaan pari viikkoa. Ja katujen jatkuvan suolauksen takia ne pysyvät koko talven harmaina ja märkinä. Mutta hei, kun on pimeää, voi aina polttaa kynttilöitä, jotka myöskin lämmittävät sitä kylmää asuntoasi!

7 – Unohda siis myös haaveet kunnon hiihtokeleistä, paitsi jos omistat riittävän paksun lompakon ja sinulla on aikaa matkustaa hiihtolomalle Alpeille. Ja sielläkin rinteet ovat varmasti aivan liian hurjia aloittelijoille, eikä murtsikkaa pääse hiihtämään ollenkaan samassa mittakaavassa kuin meillä Suomessa!

talvivkl7

Viime talvena oli ainakin yhden päivän ajan jopa näin paljon lunta! Siellä oli joku käynyt hiihtämässäkin.

8 – Osta vedenpitävät kengät, jotka eivät ole liukkaat. Tämä on vielä itselläni tehtävälistalla, sillä viime talvena käytin vain vanhoja syyssaappaitani, joista alkaa kulua pohjat puhki ja muutenkin menee vesi läpi saumoista. Vedenpitävyys on ehdoton ominaisuus talvikengille täällä, sillä talvihan on pääasiassa juurikin vesisadetta. Toisaalta kenkien tulisi myös selviytyä niistä parista mahdollisesta lumisesta viikosta ja yöpakkasten liukastamista jalkakäytävistä, joita ei vielä aikaisin aamulla ole suolattu. Niin ja kenkien pitäisi mielellään myös kestää jatkuvat suolakylvyt loskaisilla reippaasti suolatuilla jalkakäytävillä. Helpommin sanottu kuin tehty täällä, varsinkin jos haluaisi silti sellaiset nätit kengät.

9 – Ja kaiken tämän valituksen jälkeen haluan vielä mainita, että on olemassa yksi lääke, joka auttaa kaikkiin tässä mainittuihin ja mainitsemattomiin vaivoihin ja ongelmiin mitä saksalainen talvi saattaa eteesi tuoda. Ei se korjaa lämmityslaitteistoa, muuta ikkunoita kolmikerroksisiksi, valaise pimeää maisemaa, tee sukkalangoista paksumpia tai tuo lumisadetta tai edes kunnon saunaa tänne. Mutta sen avulla selviää niin kylmästä kuin pimeästäkin, ja se auttaa kipuun sekä särkyyn. Mutta ennen kaikkea se saattaa tuoda hieman hilpeyttä synkkään maailmaan, jolloin nämäkään ärsytyksen aiheet eivät enää jaksa ärsyttää. Glühwein! Me avasimme Glühweinkauden jo viime perjantaina. Ja kylläpä maistui hyvältä taas pitkästä aikaa!

glühwein

Tässä maistan ensimmäistä kertaa elämässäni saksalaista Glühweinia vuonna 2013

Hilpeää talven odotusta!

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Kati lauantai, lokakuu 29, 2016 at 22:34

    Mun mies jaksaa jankuttaa tota et sähän oot Suomesta. Ei voi olla kylmä. Mutta kun vaan on nenä aina jäässä. Tervetuloa Saksan alpeille, meillä on omassa pikku kylässä pieni laskettelurinne tai niitä on useita tässä lähistöllä. Sekä kunnon murtomaahiihtoladut, jos vaan lunta on. Parina viime talvena ollut vähäistä. Terveisiä Allgäusta.
    http://www.suomalainenimallgau.blogspot.de

    • Reply sannintaikasaappaat tiistai, marraskuu 1, 2016 at 00:19

      Niinpä, eihän sille voi mitään että nenä on aina jäässä! :D Kiitos kutsusta, kyllä täytyy varmasti Alpit ja myös Allgäu jossain vaiheessa kokea!

  • Reply Katriina sunnuntai, lokakuu 30, 2016 at 11:41

    Onni on ehjät kumisaappaat ja lämpimät jalat. Nyt Saksastakin (nettikaupoista) saa Nokia Hai Low- saappaitakin pahimmille loskakleille. Väreissä on valinnanvaraa. Ennenmuinoin fiksuimmilla ympäri maailma oli NOKIAn kännykät, mutta minullapa punaiset kumisaappaat, joiden varressa komeasti logo NOKIA. Niitäpä ei kaikilla ollut. Nyt ei kai kenelläkään muulla ole NOKIAn kännykkää, mutta toivottavasti kaikilla muillakin kohta Nokian Hai kumisaappaat.

    • Reply sannintaikasaappaat tiistai, marraskuu 1, 2016 at 00:24

      Jep, kumisaappaat ovat myös olleet ostoslistalla jo useamman vuoden edellisten hajottua. Olen vaan niin kovin nirso niiden suhteen, ettei ole sopivia löytynyt. ;) Nuo Hait on kyllä värien ja varmasti myös laadun puolesta hyvät, mutta kaipailen ehkä kuitenkin enemmän sellaisia korkea- ja kapeavartisia, joihin ei sada sisään. Mutta Nokialtahan löytyy muitakin hyviä, pitänee joulun Suomenreissulla tutkia tarjontaa tarkemmin.

    Leave a Reply