Lappi Talvi

Pakkasen purema

maanantai, tammikuu 12, 2015

Täällä on mukavat -40 astetta tällä hetkellä! Tajusin juuri, että en ole näin kylmässä säässä ennen aikaa viettänytkään. Nyt olen erittäin tyytyväinen, että talosta löytyy pikkuinen puuhella, jota lämmitellä.

Aamulla töihin lähtiessä oli vain -38!

Tänään ei ollut varsinaisia töitä, mutta kävimme ruokkimassa porot, ja tuo puolitoista tuntia ulkosalla teki kyllä hiukan pahaa varpaille. Toisaalta olen huomannut, että kun pakkasta on enemmän kuin 20 astetta, niin eipä sillä sitten juuri ole väliä onko se -22 vai -38. Töissä tulee kuitenkin pysyttyä koko ajan liikkeessä. Siis silloin, kun ei ole safareita. Saas nähdä kuinka käy huomenna, kun tulee asiakkaita poroajelulle (onneksi vain 400 metrin ajelulle sentään), että mitenkä paleltuu työntekijät, saati sitten asiakkaat! Huhua on myös kuultu, että huominen olisi vielä kylmempi päivä…

Mutta kyllä vaan nautin tästä säästä kylmyydestä huolimatta! Kukapa nyt ei pitäisi enemmän aurinkoisen huurteisista pakkaspäivistä sekä lumisista puista ja maisemasta, kuin mustasta maasta, harmaasta taivaasta, loskasta ja räntäsateesta? Vaikka ilmeisesti nyt sinne Etelä-Suomeenkin on saapunut vihdoin talvi. :)

Päivittäinen auringonpilkahdus on lyhyt, mutta antaa sitäkin enemmän energiaa!

WP_20150112_001[1]

Onneksi tuoreet sämpylät vähän lämmittävät. Ainakin mieltä :)

Sain muuten sämpylät onnistumaan erityisen hyvin tällä kertaa. Tiedä sitten, mistä tämä onni johtui. Sämpylöiden leipominen kun tuppaa useimmiten olemaan aikamoista arpapeliä minulle jauhojen määrän, nostatusajan ja -paikan sekä paistoajan ja -lämpötilan suhteen. Jos joltain löytyy täydellinen ja aina onnistuva sämpyläresepti, niin ottaisin mielelläni vinkkejä vastaan! :)

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply