Browsing Category

Yleinen

Lupa mokata

Älä mokaa viiden tähden hotellissa – asiantuntijan 10 vinkkiä ensikertalaiselle.” Ja hitot. Olkaa sellaisia kuin olette ja uskaltakaa mokata.

Mikä ihmeen juttuja nämä tällaiset ”älä mokaa matkoilla” oikein ovat? Olen pannut merkille, että sosiaalisessa mediassa törmää yhtä mittaa käyttäytymisohjeisiin, joissa kerrotaan miten tulee käyttäytyä lentokoneissa, matkakohteissa, hotelleissa ja nähtävyyksissä. Joku ”tietävämpi” kertoo, kuinka rahvaan tulee toimia ja mitä saa ja mitä ei saa tehdä, jottei vaan mokaa.

Viimeisimmässä silmiini osuneessa jutussa joku etikettineuvoja jakoi ensikertalaisille vinkkejä, mitä ei saa tehdä luksushotelleissa. Konsultin mukaan hotelliin saapuessa pitäisi näyttää itsevarmalta, sillä käyttäytyminen kuulema paljastaa kokemattomuuden ja siksi ei saa antaa silmien laajentua ja leuan loksahtaa. Anteeksi vaan, mutta miksi ei? Jos luksushotellin hulppea aula ei ole jokapäiväistä kauraa ja se saa aikaan wau-efektin, miksi ihmeessä pitäisi näytellä jotain muuta?

Ne muutamat kerrat, kun olen itse päässyt maistelemaan viiden tähden edestä kansainvälistä luksusta, olen todellakin ollut niin innoissani, etten ole meinannut pysyä ruodussa. Takuulla jokainen on nähnyt reaktioistani jo kaukaa, että ympyrää pyörivä tätituristi on astunut normaalista poikkeavalle maaperälle. Minulta ainakin häviäisi osa nautinnosta, jos jostain kumman syystä haltioitumista pitäisi peitellä. Voisiko joku selittää, miksi tämä ylipäätään on edes jonkun mielestä mokaamista?

Jos ei ole prinsessa, ei tarvitse esittää prinsessaa.

Hymyilyä osaltani sai myös artikkelin neuvo rajoittaa selfieiden ottamista ja muuta valokuvaamista. Nämä kuvaussessiot kuulema paljastavat ensikertalaisen ja saattavat häiritä muita hotellin asukkaita. Tässä kohtaa olen ilmeisemmin mokannut pahan päiväisesti, sillä kameralleni on ollut erityisen paljon käyttöä hulppeimmissa hotelleissa. Oikeasti, kuka voi pidättäytyä ottamasta kuvia, jos on kerrankin päässyt sellaiseen ympäristöön, joka näyttää ja tuntuu upealta?

Minusta nämä kaiken maailman älä mokaa -neuvot ovat typeriä. On niin helppoa vedota suurimpaan pelkoomme, häpeään. Kontrolloimme käyttäytymistämme sen vuoksi, että pelkäämme nöyryytystä. On noloa osoittaa tietämättömyytensä tai osaamattomuutensa, ja siksi kätkemme todellisen minämme ja esitämme vähän ”parempaa”.

Jos aina pitää varoa mokaamista ja virheiden tekoa, voi liikkumavara käydä vähäiseksi.

Eikö kuitenkin meistä jokainen ole parhaimmillaan omana itsenään, juuri sellaisena aitona Crocodile Dundeena kuin on. Vahvin ihminen on minusta sellainen, joka uskaltaa olla täysin oma itsensä joka paikassa. Sellainen ihminen, joka uskaltaa sanoa, ettei osaa tai ettei tiedä ja antaa itselleen luvan tehdä virheitä. Osoittaa vahvaa itsetuntoa olla reilusti se tumpelo ensikertalainen, joka osaa vielä nauraa makeasti omille hölmöilyilleen.

Kaikkein typerimpiä ihmisiä minusta ovat tyypit, jotka kuvittelevat olevansa kaiken osaavia ja kaiken hallitsevia. Kaikkien alojen asiantuntijat ovat näistä rasittavimpia. Jos tunnet tällaisen tapauksen, tiedät myös, ettei hän koskaan naura itselleen. Ihmisestä häviää niin paljon mielenkiintoa, jos vastapuolella on ihminen, joka yrittää olla liian täydellinen ja liian oikein käyttäytyvä.

Uskokaa vaan, mokaamislupa tekee elämästä rennompaa ja paljon hauskempaa. Ei tämän kaiken tarvitse olla niin vakavaa. Ei oikeasti tarvitse miettiä, kuinka fiinisti pitää käyttäytyä viiden tähden hotellissa tai nyt ylipäätään missään muuallakaan. Annetaan itsellemme lupa mokailla ja elää vähemmällä kontrollilla. Jos ei ole prinsessa, ei tarvitse esittää prinsessaa.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Kevät on ja levottomuus kasvaa

”Hei levoton tyttö. Sun pitäisi päättää et mitä sä tahdot.” (Anssi Kelan biisistä Levoton Tyttö)

Ystäväni, joka oli töissä mielisairaalassa, kertoi, että kevät oli heillä ruuhkaista aikaa. Osastot täyttyivät potilaista, joilla mielenterveydelliset ongelmat vain pahenivat valon lisääntyessä. Tieto oli yllättävä, sillä olen aina kuvitellut, että loppusyksyn pimeys se vasta ruokkii masennusta ja synkistää mieltä entisestään.

Valon vähyys aiheuttaa minussa väsymystä, saamattomuutta ja tylsistymistä. Marraskuisessa kaamoksessa muutun sisätiloihin linnoittautuneeksi zombiksi, jonka ainut mielenkiinto on surffata netissä etsimässä halpoja matkoja. En kaipaa ulos kylmään ja olenkin naureskellut, että voisin hyvin nukkua talviunta, jos vaan joku työntää täkin alle punaviiniä ja suklaata säännöllisesti.

Mutta sitten saapuu se kauan odotettu ja kaihottu kevät. Yhtäkkiä huomaan röyhkeän kevätauringon tunkevan sisätiloihin ja herättävän minut talvipesästä henkiin. Saan ikään kuin uuden vaihteen päälle ja päässä alkaa surista. Syntyy sen tuhat touhukasta suunnitelmaa tulevan kesän varalle.

Sama juttu joka kevät. Valo tuo mukanaan levottomuuden. Tyyneys ja levollisuus ovat kaukana, kun buustausvaiheessa mieli seikkailee globaalisti ristiin rastiin. Keskittyminen on vaikeaa, tavarat pysyvät järjestyksessä entistä huonommin ja kotikenttä jalkojen alla alkaa poltella. Jonnekin olisi niin kiva lähteä. Jos edes viikonlopuksi Tallinnaan?

Matkageenin valtaama on kuin riivattu maaninen kevätaikaan. Netti käy kuumana ja matkahaaveet kuljettavat Jäämereltä Gibralttarille. Omalle must to do -listalle ei tule mainintaa ikkunoiden pesusta, puutarhatöistä, kevättekstiilien vaihdosta tai kaappien siivouksesta. Sen sijaan lista täyttyy kaikista niistä kiinnostavista paikoista, joihin pitäisi tänä kesänä mennä tai kaikista niistä mukavista asioista, joita haluaisin tänä kesänä tehdä.

Oletteko koskaan huomanneet, miten vähän viikonloppuja kesäkuukausiin oikeastaan mahtuu? Kun rupeaa tekemään suunnitelmia kesämenoilleen huomaakin, että vappu on ihan huulilla, juhannus käsillä tuota pikaa ja heinäkuulle kun muutaman jutun laittaa, sekin kohta taputeltu. Sitten alkaakin syksyä jo pukkaamaan. Suomen kesä on niin lyhyt, että väkisinkin alkaa ahdistamaan.

Mutta joka tapauksessa, parasta on, että tässä kohtaa vuotta koko kesän ihanuus on edessäpäin. Tervetuloa vaan aina yhtä levoton, mutta iloinen kevät. Ja tervetuloa toivottavasti lämmin kesä. Tervetuloa kotimaiset kaupunkiseikkailut. Tervetuloa valoisat mökkiyöt ja kalareissut. Minä nauran auringolle ja rupean elämään!

PS: Tervetuloa myös kesäviinit. Tallinnasta on parhaillaan matkalla kiinnostava lähetys, joka sisältää helmeileviä kuohuvia ja raikkaita viinejä. Tästä lähiaikoina lisää.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Koska sä voit

Oletko turhien pelkojesi ja rajoitteidesi vanki?

Olen viime päivät pohdiskellut paljon pelkojen vaikutusta matkailuun ja elämään ylipäätään. Niin moni hieno asia elämässä jää kokematta ainoastaan sen tähden, että tarpeettomat pelot rajoittavat toimintaamme. Loppujen lopuksi kyse on vain siitä, että rakennamme itse ympärillemme kaltereita, jotka estävät meitä saavuttamasta asioita, joita toivoisimme. Mieli tekisi, mutta uskallus puuttuu.

Kaikki lähti siitä, että ystäväni kertoi, että olisi halunnut lomallaan matkustaa jonnekin. Ongelmana oli vaan se, että matkaseura puuttui, eikä ollut ketään kenen kanssa lähteä reissuun.

Kysyin oliko hän koskaan ajatellut, että matkustaa voi myös yksinään. Mahdoton ja ahdistava ajatus kuulema. Huoli yksin selviämisestä oli suuri ja pelko tulisi varmasti pilaamaan koko reissun.

Hmmm, kannattaisiko edes kerran kokeilla? Vaikka ei löytäisikään itsestään sisäistä vahvaa yksinmatkaajaa, olisiko se siltikin parempi vaihtoehto kuin jäädä kotiin lomaviikkoa nysväämään, jos mieli kerran maailmalle paloi?

Se on ainakin varmaa, että pala maailmaa jäi näkemättä ja lomaseikkailu kokematta. Olisi pitänyt vain hieman uskaltaa. Astua mukavuusalueen ulkopuolelle ja kohdata rohkeasti uusi ulottuvuus. Eihän voi tietää, miltä yksin matkustaminen tuntuu ja sujuu, jos ei edes kerran kokeile.

En ole itsekään mikään rohkea seikkailijatyyppi. Kun ensimmäisen kerran astuin lentokoneeseen yksin, tunsin itseni maailman yksinäisimmäksi ja epävarmimmaksi tapaukseksi. Viikon päästä paluulennolla oli selvästi itsevarmempi matkaaja. Pariisi oli hurmannut ja olin monta upeaa kokemusta rikkaampi. Olin tehnyt elämäni ensimmäisen ulkomaanmatkan yksin ja selvinnyt siitä. Koska mä voin.

Nykyisin yksin reissaaminen on ihan peruskauraa. Tai no, pieni jännitys ja hermostuminen on aina taka-alalla, mutta sen kanssa pystyy hyvin elämään.

Lentopelko lienee yleisin matkailuun liittyvistä peloista. Itsekin pelkäsin lentämistä matkustamiseni alkuaikoina. Asian kanssa pääsin sinuksi toistojen kautta. Mitä enemmän lensin, sitä vähemmän sitä enää jännitin.

Koneen oudot äänet saavat minut vieläkin hieman huolestuneeksi ja ilmakuoppahypyt sydämen siirtymään paikaltaan. Siltikään en olisi valmis antamaan pois yhtäkään ihanista matkakokemuksista, jotka lentäminen on mahdollistanut. Tilastojen valossa lentäminen on muuten turvallisempaa kuin autoilu. Kannattaisiko sittenkin uskaltaa ja kohdata pelkonsa? Hetki ehkä epämiellyttävää pelonsekaista huolen tunnetta, mutta palkintona maailma ulottuvillasi. Sinä voit lentää.

Matkustaa voi toki laivallakin, mutta jos antaa pelolle vallan, sitäkään ei voisi tehdä. Jokainen tuntee varmaan tyypin, joka ei halua matkustaa laivalla. Laivahan saattaa keinua ja siitä tulla huono olo. Ja onhan muistettava, mitä tapahtui Estonialle. Ja Titanicille. Niinpä.

Tiedän myös tapauksen, jossa mieshenkilö kuoli saatuaan katolta pudonneen jääpuikon päähänsä. Tämä tapahtui jalkakäytävällä Kuopion keskustassa. Jos aina haluaa nähdä asiat pelon näkökulmasta, kaikessa piilee vaara. Jopa liikkumisessa talvikuukausina savolaisen kaupungin kadulla.

Oma lukunsa sitten on matkakohteen valinta. Mihin kummaan sitä uskaltaisikaan matkustaa, koska terrorismin uhka piilee kaikkialla? Ainakaan Turkuun ei kannata matkustaa. Tai jos sinne jostain syystä sittenkin haluaa mennä, torin aluetta kannattaa ehdottomasti välttää.

Ja sitten ovat vielä ne kaikki hirveät sairaudet, jotka uhkaavat maailman eri puolilla. Lintu- ja sikainfluenssa jylläävät jo lähes kotikulmilla ja jossain maailman kolkalla karmea ebola kaataa jengiä. Kyllä kannattaakin siksi jättää matkaamasta ja jäädä suosiolla kotiin. Mutta muista myös olla kulkematta pihanurmikollasi. Punkkikin voi olla aika viheliäisen taudin aiheuttaja.

Niin, elämä on ”vaarallista” ja siihen sisältyy riskejä. Mutta riskejä kannattaa ottaa, mikäli haluaa elää. Jos aina ensimmäiseksi nostaa tiskiin omat pelkonsa ja tarkastelee asioita niiden valossa, niin moni mukava asia jää tekemättä ja kokematta. Kaikkea voi pelätä, mutta todennäköisyys pelkojemme toteutumiselle on niin minimaalinen, että pelko kannattaa kohdata ja ottaa rohkeasti askel eteenpäin.

Sen sijaan, että aina ensimmäisenä miettii, mitä kaikkea ikävää voi tapahtua, voisi miettiä mitä kaikkea mukavaa ja mielenkiintoista tulee kohtaamaan. Seuraavan kerran, unohdetaan pelot. Poistetaan kalterit ympäriltämme ja avataan häkin ovi rohkeasti maailmaan.

Kannattaa ottaa pieni riski ja kokeilla. Siksi, että sä voit.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

Lumi sotki Pariisin ja aiheutti suuntavammaiselle paniikin

Kun Pariisiin lunta satoi ja mitä sitten tapahtuikaan.

Tiedättehän, on olemassa ihmisiä, joilla on lukihäiriö. Sanojen hammottaminen on vaikeaa ja kirjaimet tuppaavat menemään sekaisin. Mutta onko kukaan diagnosoinut hahmotusongelmaa, jossa yksinkertaisesti ei pysty hahmottamaan suuntia tai kokonaisuuksia? Olen nimittäin varma, että sellainen häiriö minulla on. Eksyn aina kaikkialla, enkä omaa pienintäkään suuntavaistoa.

Voitte vain kuvitella kuinka paljon tämä ongelma tuottaa harmia ja päänvaivaa yksinmatkaavalle. Uuteen paikkaan saavuttuani minun on tosi vaikeaa luoda minkäänlaista kokonaiskuvaa. Jo pelkästään majapaikkaan takaisin osaaminen vaatii monta toistoa, ennen kuin homma onnistuu ilman eksymistä.

Pahimpia ovat vanhojen kaupunkien kapeat kujat, joiden sokkeloihin pystyn eksymään totaalisesti. Myös metrojen suuret risteysasemat ovat haastavia. Vaikka opasteet ovat yleensä hyvät, siltikin olen pystynyt pyörimään maan alla kuin olisin tiheimmässä sademetsän viidakossa.

Uudet paikat ovat minulle yhtä sekavia kuin Pompidou keskuksen rakenteet.Koska tunnen ongelmani, olen tottunut varmistelemaan asioita etukäteen erityisesti silloin, kun jossain pitää olla tiettynä aikana. Jos menen lentokentälle julkisilla kulkuvälineillä, kirjaan reitin ja meno-ohjeet tarkoin ylös. Tiedän nimittäin, että silloin kun hermostun, selkeä ajatteleminen on vaikeaa ja ”askelmerkit” sekoittuvat entisestään. Suurkaupungeissa on onneksi lähes aina olemassa vaihtoehto taksi, eksyneen viimeinen pelastus.

Tai no melkein aina. Ei nimittäin silloin, kun Pariisiin sattuu satamaan poikkeuksellisen paljon lunta.

Eiffel-tornissa oli pipo tarpeen.Kävi nimittäin niin, että kun olimme ystäväni kanssa lähdössä keskiviikkona Pariisista, edellisenä iltana taivas rupesi työntämään sakeanaan räntää. Luin jostain, että näin paljoa lunta kaupunkiin ei ollut satanut kerralla viimeiseen 15 vuoteen. Niin minun tuuria!

Koska uumoilimme jonkinlaista liikenneruuhkaa aamuksi, päätimme olla ennakkoviisaita ja mennä lentokentälle helpoimman kautta taksilla. Tilasimme hotelliltamme auton edellisenä iltana valmiiksi ja varasimme puolisen tuntia lisäaikaa kentälle menoon. Tähän asti kaikki oli hyvin ja matkalaisen elämä järjestyksessä.

Seisoimme hyvissä ajoin hotellimme ala-aulassa taksia odottamassa. Sitä ei vaan kuulunut sovittuna aikana. Menin oikein ulos katsomaan, jospa auto olisi jäänyt kapealla ja sohjoisella kadulla odottamaan meitä pienen matkan päähän. Eipä näkynyt.

Menin tiedustelemaan asiaa respan tytöltä, joka oli jo tovin istunut siinä kaksi luuria korvillaan, ilmeisemmin yrittäen saada yhteyttä taksiasemaan. ”Niin, missäköhän se meidän taksi mahtaa viipyä?” – No taxis today. ”Anteeksi, mutta meillä oli etukäteen tilattu taksi.” – No taxis today, there is snow. ”Niin, mutta ymmärräthän, meidän pitäisi päästä lentokentälle ja taksi on jo eilen tilattu.” – I’m sorry, no taxis.

Että sillä lailla. Olisikohan meitä kannattanut informoida tästä vähän aikaisemmin? Kehottaa esimerkiksi varautumaan kentälle menoon jollain muulla tavoin tai varaamaan edes tuplasti aikaa. Joku toinen hotelli olisi ehkäpä tiennyt, että koko Orleyn lentokenttä oli aamupäivän suljettu eikä sieltä lähtenyt yhtäkään lentoa. Ja että todennäköisesti meidänkin lentomme tulee olemaan rutkasti myöhässä. Tämä tieto olisi varmasti rauhoittanut panikoivaa mieltä. Mutta tätä emme tienneet. Tiesimme vain – no taxis, mikä ei itse asiassa pitänyt ihan paikkaansa. Kyllä noita mittariautoja näytti kaduilla silti ajelevan.

Ainut keino oli lähteä raahaamaan laukkuja sohjossa ja etsimään meille neuvottua metroasemaa ja sieltä metroa. Matkustaa sillä tietylle asemalle, vaihtaa siellä lähijunaan ja sitten pienempään lähijunaan. Tai toista reittiä tietylle metroasemalle ja vaihtaa sieltä lentokenttäbussiin.

Onneksi ystävä oli mukana. Tiedän kuinka paha tuollainen ruuhkainen metroasema tällaisessa hermo menee -tilanteessa tulisi minulle olemaan.

Ensimmäinen etappi sujui hyvin. Muutaman kerran kysyttyämme oikea metro löytyi ja onnistuimme jäämään oikealla asemallakin pois. Sitten porteista ulos ja sieltä oikeaan RER-lähijunaan.

Minä tapani mukaan juutuin portteihin. Syötin lippua hermostuksissani useaan kertaan metron lukijaan ennen kuin portin ovet suostuivat aukeamaan. Vaan sitten iski hyperventilaatiopaniikkisydämenpysähdys. Katsoin oikealle, katsoin vasemmalle, katsoin eteenpäin. Ystävästä ei merkkiäkään.

Koska aikaa ei ollut tuhlattavaksi, suunnistin laiturille, jonka luulin olevan oikea. Laituri on tupaten täynnä ihmisiä, ystäväni löytyminen tuosta ihmismassasta olisi lähinnä silkkaa hyvää tuuria. Enkä itseasiassa tiennyt olinko edes oikealla laiturilla.

Maan alla kun oltiin, puhelut eivät yhdistäneet tai jos yhdistyivät katkesivat lähes saman tien. Tai sitten melu oli sen verran kova, että kuuluvuus oli lähinnä nolla. Nousin liukuportaita takaisin ylös, siltä varata, että ystäväni olisi siellä. Ja sitten takaisin alas. Nyt oli pakko tehdä omat päätökset. Koneen lähtöön oli jo tässä vaiheessa liian vähän aikaa.

Tässä kohtaa voin sanoa, että pariisilaiset, I LOVE YOU! Mitä ihmettä on puhe, että pariisilaiset ovat ylimielisiä ja koppavia niitä kohtaan, jotka eivät puhu ranskaa? Tai sitten vaan surkea, eksynyt, panikoiva, yksinäinen täti-ihminen Pariisin metrossa on niin säälittävä näky, että sain apua usealta taholta. Ystävällinen mieshenkilö kantoi jopa Denfert-Rochereaun asemalla laukkuni ylös portaita ja opasti minut pysäkille, mistä lähtevät Orleyn lentokenttäbussit.

Tai siis piti lähteä. Sitten iski taas paniikki. Lumitilanteesta johtuen lentokenttäbussit eivät kulkeneet.

Pelastusenkeli ilmeisesti kuuli rukoukseni, sillä paikalle kurvasi kuin tilauksesta musta tila-auto, joka tarjosi seitsemälle hengelle kuljetusta kentälle 10 euron henkilöhintaan. Auto saatiin täyteen ja helpottunut täti-ihminen lentokentälle.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ystävänikin saapui mutkien kautta kentälle. Helsinkiin saavuttiin lopulta lähes viisi tuntia myöhässä.

Jos tuota reilun viiden sentin räntäkerrosta miettii suomalaisesta näkökulmasta, ei voi kuin ihmetellä, kuinka se sai koko suurkaupungin sekaisin. Räntäsade oli kuitenkin loppunut jo ajat sitten ja aamupäivällä kadut olivat jo sulana, mitä nyt vähän kasautunutta loskaa oli reunustoilla. Mutta pariisilaisille tämä oli ilmiselvästi liikaa. C’est la vie!

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Matkaöverit

Tuntuuko sinusta koskaan siltä, että matkojen varaamisessa karkaa mopo käsistä tai ainakin alkaa pahasti keulimaan? Tai tunnetko itsesi majoituksen osalta hemmotelluksi kermaperseeksi?

Kumma juttu, kun matkoja vaan putkahtaa jostain. Ei ollut mitään tarkoitusta lähteä lähiaikoina yhtään minnekään, mutta sitten sähköpostiin tupsahti lentoyhtiön mainos alekampanjasta. Ja kappas, ennen kuin täysin ymmärrät, oletkin jo varannut lennot kaupunkiin, jota et juuri koskaan edes ajatellut. Halpaa kun oli.

Ja kun matka on varattu, tarvitaan seuraavaksi majoitus. Tietysti, tottakai ja ehdottomasti edullinen sellainen. Koko jutun ideahan on päästä matkalle mahdollisimman halvalla.

Matkakumppanisi kanssa olette päättäneet etsiä jotain kohtuuhintaista majoitusta. Tämä kun on nyt tällainen ylimääräinen budjettimatka, mihin ette halua missään nimessä käyttää rahaa kovinkaan paljoa.

Käyt huolella läpi hotellivaraussivustojen keskihintaista tarjontaa. Vaihtoehtoja kyllä on, mutta et tahdo millään löytää tarpeeksi halpaa ja tarpeeksi hyvää samassa paketissa.

Ihan vahingossa satut vilkaisemaan sen viiden tähden hotellin kauniita kuvia. Huoneiden pulleat sängyt ovat kutsuvia, miljöö mitä suloisin, näköalat hulppeat ja se hotellin infinity uima-allas, wau!

Jostain syystä, et vaan saa mielestä tuota hotellia. Näytät kuvia miehellesikin. Ihan vain kiinnostuksesta, että tällaistakin on olemassa. Mutta ei tässä kohtaa meille, liian kallista.

Menee viikko tai pari. Matka lähestyy ja se majoitus on vieläkin varaamatta. Kelaat uudelleen halvimmat vaihtoehdot ja seuraavaksi keskihintaiset. Jokaisessa on joku vika. Ankean näköistä, kulahtanutta, kehno sijainti, huono palaute, suppea aamiainen. Ei nyt vaan natsaa.

Sen sijaan palaat uudelleen siihen tähtirivistölliseen unelmaan. Siinä hotellissa kun on kaikki kohdallaan. Näet itsesi istumassa drinkkibaarin tyylikkäällä plyysisohvalla skumppalasi kädessä. Täydellistä!

Jälkeenpäin et oikein itsekään ymmärrä, miten siinä nyt näin pääsi käymään. Majoituksenne maksoi vähän enemmän kuin olitte alun perin suunnitelleet. Totta puhuen tuplasti sen, mutta lupaatte itsellenne ihan vakaasti säästää jossain muussa.

Myönnetään, minulle käy näin, useasti. Ensin houkuttaa ja koukuttaa lentolipun halpuus. Vain muutama klikkaus ja simsalabim, tunnen taas olevani elossa. Matkaa pukkaa.

Sitten vasta tulevat realiteetit mieleen. Onko ylipäätään varaa? Saanko töistä järjestettyä vapaata? Mitähän se majoitus mahtaa maksaa? Se näennäisen halpa lentolippu ei todellisuudessa tarkoittanutkaan halpaa matkaa.

Voiko matka-addiktoituneen täti-ihmisen viedä jonnekin anonyymien matkoilla kiusattujen vertaistukiryhmään? Matkustaminen haittaa tässä tapauksessa niin voimakkaasti tavallista arkea, etenkin sen talouspuolta. Jostain pitäisi saada vieroitusapua ennen kuin käy huonosti.

Se ote moposta pääsi tässä alkuvuoden osalta vähän lipsumaan. Säästösyistä ei pitänyt vähään aikaan lähteä mihinkään. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Tällä viikolla Budapestiin. Kuka voi kieltäytyä edestakaisesta alle satasen lentolipusta? Ihan pakkohan tuohon hintaan oli lähteä gulassikeittoa maistelemaan.

Pariisi nyt on jo useampaan otteeseen aiemmin nähty, eikä se niin ihmeesti polttele. Tosin ehkä siinä tapauksessa, jos lentohinta on edullinen. Kuten esimerkiksi helmikuussa.

Lähden ystäväni kanssa ensi kuussa tähän romantiikan kehtoon, halvalla kun pääsee. Tai no, vähän päätettiin samalla laajentaa reviiriä. Kuka se keksikään sen parin päivän reissun Champagnen maakuntaan ja samppanjakaupunki Épernayhin?

Maaliskuinen reissu Singaporeen oli tiedossa jo aikapäiviä sitten. Hotellivalinnan kanssa väännettiin kättä pitkän aikaa. Miehen pyöreiden vuosien kunniaksi päädyimme lopulta melko hulppeaan hotellikomistukseen. Kas kummaa, niillähän oli oikein oma klubikerros, jonka huoneisiin kuuluu ihka oikea samppanja-aamiainen. Vain kerranhan sitä ihminen tällaiset lukemat täyttää. Lupaan juoda samppanjaa koko rahan edestä.

Koska olemme järkeviä ihmisiä ja ymmärrämme hyvin, ettei meillä ole varaa tällaiseen pöyhkeilyyn koko lomamme ajan, päätimme taloudellisen tasapainon vuoksi viettää puolet lomastamme huomattavasti edullisemmassa majoituksessa.

Tuo jälkimmäinen majoitusvaraus nyt on vielä vaiheessa. Tosin on minulla kyllä yksi hyvä vaihtoehto, mutta se nyt on ihan liian kallis….

Kuvat: pixabay.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Matkahaaveilun aika – voita liput kahdelle matkamessuille ja matkaoppaita

Matkailukärpäsen puremiin parasta aloe veraa on tammikuinen käynti Helsingin Messukeskuksessa järjestettävillä matkamessuilla. Matka 2018 Nordic Tracel Fair pärähtää yleisölle käyntiin perjantaina 19.1. ja päättyy sunnuntaina 21.1.

Itse pystyn tänä vuonna osallistumaan ainoastaan ammattilaispäivään torstaina, joten ikävä kyllä missaan muutaman mielenkiintoisen ohjelmanumeron. European Stagella perjantaina Barcelonan asiantuntijat kertovat ruoka- ja viinimatkailijan Barcelonasta, jota olisin ollut kovin mieluusti kuuntelemassa. Mielenkiintoista olisi kuulla myös samaisella lavalla sympaattisen Jaakko Selinin paljastuksia omista suosikkipaikoistaan maailmalla. Jaakko esiintyy kaikkina messupäivinä.

Harmittaa myös, etten pääse kuuntelemaan Rantapallon Stagen matkabloggaajien haastatteluja. Luvassa on paljon matkaavien kokemusperäistä tietoa mm. Kroatiasta, Välimeren ja Karibian risteilyistä, Kreikan lomasaarista sekä Balista. Kiinnostavia aihepiirejä ovat niinikään Naiset ja yksin matkustaminen sekä ruokamatkaajien vinkit.

Onneksi kuitenkin torstaina ehdin etsimään tietoa muutamista matkakohteista, joista tässä vähän salaa haaveilen. Edelleen Portugalin kiertomatka kummittelee mielessä, johon toivottavasti jossain vaiheessa löydän sopivan ajankohdan.

Viime kesänä minuun iski Norja-kuume. Junamatka Oslosta Bergeniin on lukemani mukaan yksi Euroopan kauneimmista maisemareiteistä ja kun tuo Bergen sattuu olemaan myös erinomainen taidekaupunki, tässä olisi minulle ilmiselvästi oiva matkakombo.

Viime vuoden lopulla sain esimakua Kristina Cruisesin risteilyistä. Niin monilta risteilyyn osallistuneilta kuulin suosituksia Euroopan jokiristeilyistä, joten tuosta matkatarjonnasta täytyy ehdottomasti saada lisää tietoa.

Osallistu fiilistelypaketin arvontaan

Matkailusta kiinnostuneen kannattaa tammikuussa suunnata tuonne Messukeskuksen suuntaan. Sitä ennen voit kokeilla onneasi Samppanjaa muovimukista -blogin Facebook-arvonnassa. Arvon yhdelle onnekkaalle fiilistelypaketin, johon sisältyy:

– kahdelle pääsyliput Matka 2018 messuille (arvo 2×19 euroa)

– matkaopaskirja toivomastasi kaupungista (edellyttäen, että matkamessuilta on saatavana)

– 2 kpl ET-Matkaopas -lehden näytenumeroa

– säähavaintopäiväkirja

Arvontaan voit osallistua Facebook-sivulla www.facebook.fi/samppanjaamuovimukista. Käy tykkäämäässä blogin Facebook-sivua (ellet ole jo tehnyt sitä), sekä kommentoi blogin Facebook-sivun messuarvontapäivitystä, mistä kaupungista haluaisit matkaopaskirjan. Arvonta päättyy maanantaina 9.1.2018 klo 22.00. Facebook ei ole mukana arvonnassa.

Lisätietoa matkamessuista löydät täältä: www.matkamessut.fi

Onnellisuutta vähemmällä

Heräsin vuoden ensimmäiseen aamuun tahmeassa olotilassa päänsärkyä potevana. Liikaa samppista ja skumppaa, siinäpä se. Manasin taas itseni. En ymmärtänyt lopettaa ajoissa. Joku porukasta kantoi pöytään vielä yhden samppanjapullon aamuyöntunteina…. Vähempi olisi ollut parempi.

Vaikka yksi tunkkainen aamu kaataa vain yhden päivän, siltikin se ärsyttää. Elämä on liian arvokasta yhtään päivää missattavaksi, etenkään itse aiheutetun olotilan vuoksi. On taivaallisen ihanaa ja etuoikeutettua herätä normiaamuna terveenä ja toimintakykyisenä, hyvällä mielin ja iloisena uuteen päivään. On silkkaa tyhmyyttä itse pilata päivänsä.

Tämä uuden vuoden takkuinen aamu sai minut miettimään, kuinka ylipäätään elämässä mikä tahansa liika voi pilata minkä tahansa hyvän jutun. Mietin sitä, miltä haluaisin oman näköiseni elämänkattauksen näyttävän. Onko pöydässäni kaikkea sopivassa suhteessa vai onko sittenkin jotain liikaa tai liian vähän?

Entä nautinko oman makuista elämää? Vai onko vähän sama juttu kuin jouluna? En pidä joulupöperöistä: kinkusta, laatikoista ja rosolleista, mutta syön niitä siksi, että joku muu haluaa. Pitäisikö oman elämäni lautasmallia sittenkin muuttaa?

Jos lasketaan pois vakiotoiveet, kuten viiden kilon kestolaihduttaminen ja liikunnan lisääminen, tänä vuonna haluaisin karsia elämästäni pois kaikki liialliset rönsyt. Yli viisikymppisenä sitä alkaa jo kepeästi tiedostamaan iän vaikutuksen toimintakykyyn ja elämän rajallisuuskin käväisee joskus mielessä. Kummasti alkaa rasittumaan asioista, jotka kokee liiaksi. Asioiden tärkeysjärjestys myös vaihtuu. Enää en halua samalla lailla suurta kirjoa kaikkea kuin nuorempana. Kiitos, ottaisin vähemmän, mutta sitäkin parempaa.

Olkoon tämän vuoden teemani ”onnellisuutta vähemmällä”. Haluan karsia elämästäni pois asioita, jotka eivät lisää onnellisuuttani. Sen sijaan haluan raivata tilaa entistä enemmän asioille, jotka tuottavat mielihyvää ja iloa. Haluan kirjoittaa, haluan valokuvata, haluan edelleen niin vietävästi matkustaa ja nähdä tätä ihmeellistä maailmaa. Haluan huomioida myös paremmin niitä muutamia minulle tärkeitä ihmisiä. Sen sijaan haluan antaa elämässäni vähemmän merkitystä arvostelijoille, pahantahtoisuudelle tai niille, joille pyyteetön ystävyys on vaikeaa.

Menneen vuoden kokemus on ollut, ettei onnellisuutta lisää sekään, että elämä on kovin tapahtumarikasta. Jatkuvaa rientämistä sinne ja tänne, merkintöjä ja menoja kalenterissa. Hetken hauskaa, mutta pidemmän päälle rasittavaa. Enemmän sisältöä tarkoittaa usein myös enemmän kiirettä, muttei välttämättä onnellisuuden ja tasapainon lisääntymistä. Pitäisi oppia karsimaan ja saamaan elämään jonkinlainen balanssi työn, matkojen ja harrastusten välillä.

Vähempi on usein enempi. Mietipä vaikka sitä ensimmäistä samppanjalasillista, kun korkki aukeaa ja pullo päästää suhauksen. Helmeilevä, raikas juoma täyttää lasin ja voit tuntea pirskahtelevat kuplat suussasi. Seuraavassa lasillisessa maistat ehkä tämän juomista jaloimman voisen tai paahteisen maun. Mutta entäpä sitten? Kolmas lasillinen onkin sitten vain juomaa. Tiedät juovasi samppanjaa, mutta seuraavista lasillisista et saakaan enää irti samaa nautintoa kuin ensimmäisistä. Kun tarkemmin miettii, sama pätee vähän kaikkeen elämässä.

On olemassa vaara, että kaikesta liiasta tylsistyy ja kokemusten toleranssi vain nousee. Tärkeintä on, että asiat pysyisivät helminä; ainutlaatuisina kokemuksina ja elämän sisällön lisääjinä. Vähempi onkin arvokkaampaa.

Toiveeni uudelle vuodelle: lisään onnellisuuttani vähentämällä asioita. Yritän muistaa, että on parasta olla juomatta sitä kolmatta tai neljättä lasillista. Vähemmällä saan onnellisempia aamuja, onnellisempia päiviä, parempaa elämää ja ainutkertaisempia kokemuksia.

Kippistä ystävät ja onnellista uutukaista vuotta teille kaikille!

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Pari tarinaa ei-toivotusta matkaseurasta

Meillä oli tänä vuonna vähän eriskummalliset joulupöytäjutut. Jouluaterialla keskustelu meni jostain syystä ötökkäkokemuksiin.

Täytyy myöntää, olen hieman ötökkäkammoinen. Pelkkä ajatus siitä, että vuoteessani kävelee verenhimoinen öttiäinen, saa minut lähes hysteeriseksi. Tässä kohtaa voin onneksi todeta, että tieto ei ole lisännyt tuskaa, sillä sen verran sinisilmäinen ja tietämätön olen erinäköisten syöpäläisten touhuista.

Niin, siihen jouluateriaan. En enää edes muista, mistä tämä keskustelu sai alkunsa, mutta siinä porukalla käsiteltiin ensin koulujen täitorjuntakampanjat ja sitten sujuvasti omakohtaiset lutikka- ja russakkakokemukset. Tässä kohtaa muistui mieleen pari omiin reissuihini liittyvää raivostuttavaa ötökkäjuttua.

Lontoon huonekaverit

Jokunen vuosi takaperin vietin parisen kuukautta Lontoossa ja majoittauduin sellaiseen perienglantilaiseen bed & breakfast paikkaan. Huoneeni sijaitsi tyypillisessä esikaupunkialueen 1800-luvun lopussa rakennetussa kaksikerroksisessa rivarissa. Itse isäntäväki asusteli alakerrassa ja vuokrasi yläkerran kolmea huonetta.

Ensimmäinen viikko meni ilman ongelmia, mutta sitten alkoi käsivarsiini ja pohkeisiini ilmaantua kummallisia kutiavia paukamarivistöjä. Ja joka yö niitä tuli yhä vain lisää. Pidin päiväaikaan usein ikkunaa auki ja luulin paukamien aiheuttajiksi luonnollisesti itikoita. Tosin vähän ihmettelin, kun mitään näkö- tai kuulohavaintoa näistä lentävistä en koskaan huomannut.

Lakanoissa näkyi aamuisin myös verijälkiä, mutta luulin niiden tulleen siitä, että olin raapinut unissani kutisevia puremakohtia rikki.

Satuin jossain vaiheessa mainitsemaan paukamista isäntäväelle. Luulenpa heidän tasan tarkkaan tienneen, mistä oli kyse, mutta mitään selitystä en saanut. Sen sijaan huoneeseeni toimitettiin sellainen ötökkätorjuntalamppu, jonka kelmeä sininen valo kuulema estää itikoiden tulon huoneeseeni. Pyydettiin vain pitämään tätä lamppua päällä yöaikaan.

Totta kyllä, lamppu tehosikin ja sen jälkeen paukamia tuli huomattavasti vähemmän. Näin selvisin vähemmillä tikkauksilla loman loppuajan ja syyttelin yhä vain lontoolaisten itikoiden verenhimoisuutta.

Asia pääsi jo unohtumaan, kunnes muutama viikko kotiin palattuani sattui silmiini lehtiartikkeli, jossa kerrottiin Lontoon vanhoja taloja piinaavasta ludeongelmasta. Meinasipa aamukahvit mennä väärään kurkkuun, kun tajusin, mikä noiden peräkkäisten puremien alkuperä oikeasti olikaan. Huoneeni seinänraoissa ja huonekaluissa oli asustellut mitä ilmeisemmin LUTIKOITA!

Rupesin tietty sen jälkeen vainoharhaisesti kyttäämään sänkyämme ja kotiamme mahdollisten lutikkahavaintojen osalta, mutta onneksi tässä tapauksessa ei-toivotuista tuliaisista ei näkynyt minkäänlaisia merkkejä.

Onnea oli matkassa, sillä pääsin vähemmällä kuin esimerkiksi ystäväni, jonka kotiin tuli lutikkalähetys New Yorkista sukulaisnuorukaisen mukana. Melkoinen myrkytysoperaatio oli kuulemani mukaan ollut tämän pienikokoisen hyönteisen häätäminen. Jos yksi lutikka munii päivässä noin 4-5 munaa, voi vain kuvitella minkälainen lisääntymisvauhti sillä on…. Kannattaa siis matkoilla välillä katsoa, minne sitä päänsä kallistaa ja varmistaa ainakin, ettei säilytä matkalaukkuaan lattialla.

Barcelonan salamatkustajat

Kantapään kautta tuli myös opittua, että ulkomailta ei kannata kantaa kotiin ihan mitä vaan. Meille nimittäin saapui Barcelonasta melkoinen pataljoona ei-toivottuja maahanmuuttajia.

Pidämme molemmat paljon pinjansiemenistä. Paahdettuna niiden pähkinäinen maku sopii mainiosti monen salaatin ja ruuan lisukkeeksi. Ainut harmittava asia pinjansiemenissä on niiden melko korkea hinta.

Siksi olimmekin riemuissamme huomatessamme Barcelonassa majapaikkamme vieressä vanhan ajan ”siirtomaatavarakaupan”, jossa myytiin isoista juuttisäkeistä erilaisia kuivaelintarvikkeita ja mausteita, useimmat näistä tuontitavaraa jostain kaukaa. Irtomyynnistä ostettuna pinjansiemenet maksoivat vain murto-osan siitä, mitä meillä, joten ostimme niitä kotiin tuotavaksi oikein roiman pussillisen.

Matkasta oli kulunut reilut kolmisen kuukautta ja kevät oli vaihtunut kesään. Jossain vaiheessa aloin kiinnittämään huomiota lattiallamme kuljeskeleviin tummiin ötököihin. Ajattelin niiden kuitenkin kulkeutuneen sisätiloihin ulkoa terassin oven kautta, joka oli kuumina kesäpäivinä ollut useasti auki.

Asia unohtui muutenkin, sillä olin lähdössä kolmen viikon mittaiselle kesälomareissulle pohjoiseen ja ennen reissua sitä oli kaikenlaista säätöä. Mieheni oli mennyt jo edeltä käsin ja koska en itse juurikaan laita ruokaa, eipä ollut tarvetta aukoa keittiön ruokakaappejakaan.

Palasimme elokuun puolella takaisin kotiin. Yllätykseksemme meitä oltiin vastassa jo eteisessä, mutta keittiössä sitä vasta liikehdintää olikin. Pitkin lattioita viipotteli sadottain pieniä tummia, pitkulaisia ötököitä. Lähempi tarkastelu johdatti meidät pääpaikalle, keittiön alakaappiin ja erääseen tuliaispussiin.

Pinjansiemenissä kävi sellainen toukkakuhina, että melkein oksensin. Sen lisäksi sitä kuhinaa riitti kaikkialla, missä säilytimme kuivaelintarvikkeita. Toukat viihtyivät kaapeissa, valmiit kuoriaiset olivat lähteneet vaellukselle. Riisihäröt olivat vallanneet keittiömme.

Siitä alkoi parin viikon mittainen myrkytysoperaatio. Kaikki kaapeissamme olleet elintarvikkeet saivat kyytiä ja Baconilla kuorrutettiin päivä toisensa jälkeen kaikki mahdolliset laatikot, jalkalistat ja kaappien rakenteet. Välillä meinasi jo usko loppua, sillä päivä toisensa jälkeen kuolleita ja pökerteleviä yksilöitä vaan ilmaantui näkyviin. Mutta sitten ne hävisivät. Lopulta me voitimme tämän sodan.

Yksi asia on varmaa. Meidän talouteen ei tule koskaan enää ulkomaantuliaisena kuivaelintarvikkeita. Never!

Jutun kuvat: pixabay.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.