Browsing Category

Yleinen

Tarvitsemme ihmisiä, jotka uskovat meihin

Milloin olet viimeksi sanonut jollekin, että hän on hyvä jossain?

Olin viikonloppuna ystäväni järjestämissä juhlissa. Samaan aikaan oli virkistävää nähdä vanhoja tuttuja kuin myös tutustua uusiin, mielenkiintoisiin ihmisiin. Kuulumisia vaihdettiin, elämäntilanteita päivitettiin ja hyviä keskusteluja käytiin.

On aina mukavaa kuulla, kun joku on päässyt opiskelemaan juuri sille alalle ja siihen koulutukseen, kuin on eniten toivonut. Tai, että joku rakastaa työtään niin intohimoisesti, ettei halua kuuna päivänä sieltä eläkkeelle. Tai, että jonkun yritys on lähtenyt lentoon ja menestyy. Tai sitten joku on vaan uskaltanut astua elämässään uudelle, ehkä epävarmallekin tasolle. On vaan rohkeasti kuunnellut itseään.

Mikään näistä ei kuitenkaan ole sattumaa. Hyvä tuuri riittää harvoin pitkälle. Saavuttaakseen jotain on tarvittu poikkeuksetta paljon työtä. Takana on pitkäjänteistä ponnistelua ja puurtamista, luopumista ja melkoinen määrä uhrauksia. Tekemisen intohimoa. Sille, mitä rakastaa tai sille, mitä on halunnut, on pitänyt antaa paljon.

Siitä olen iloinen, että näillä ihmisillä on ollut mahdollisuus tavoitella toivomaansa tai peräti saavuttaa unelmansa. Visioista ja haaveista on tullut todellista. Uskon, että heidän itsensä lisäksi, joku muukin on uskonut siihen, mitä on tehty tai mihin pyritty. Joku on kannustanut jatkamaan.

Samoissa pippaloissa huomasin myös kuinka paljon talenttia monilla ihmisillä on, ilman, että se juurikaan pääsee näkyviin. Se, jos mikä harmittaa. On niin harmillista, jos osaaminen, kyvyt ja taidot jäävät piiloon.

Meistä jokainen saa nautintoa siitä, että tekemisemme huomataan ja kykymme pääsevät esiin. Ja, että joskus joku sanoo: sä oot niin hyvä. Aina voi kirjoittaa pöytälaatikkoon, kerätä valokuvia läppärin arkistoon, laulaa aamusuihkussa, maalailla omaksi iloksi, rustata upeita leivonnaisia lähipiirille tai askarrella luovia kokonaisuuksia iltapuhteina. Mutta, jos koskaan kukaan ei huomaa, miten hienoihin juttuihin pystyt, tekemisen palo ei koskaan pääse kunnolla hehkuun.

Silloin, kun sinulla on ilmiselviä lahjoja ja pystyt taidoillasi nousemaan muiden yläpuolelle, toivoisi, että nämä kyvyt nousisivat jollain tavalla esiin ja laajemman piirin tietoisuuteen. Johtaisivat jopa ihan uusille urille.

Yhdellä on lahja laulaa. Sen oikein näkee kuinka hän syttyy, kun pääsee ääneen. Koko ihminen pehmenee ja valaistuu. Intohimo musiikkiin puskee läpi. Kuinka toivoisin, että tuo ääni voisi ilahduttaa suurempia yleisöjä.

Tai että hän, joka pystyy loihtimaan taivaallisia kakkuluomuksia, voisi joskus saavuttaa kakkukeisarinnan tittelin ja tuottaa leivonnaisillaan makuelämyksiä mahdollisimman monille. Tai jakaa luovimmat, herkullisimmat ja villeimmät kakkureseptinsä tuhansille muille.

Tai hän, jolla on rautainen taito rakentaa vuoden parhaat juhlat, luovimmat koristelut ja silmiä hivelevän kauniit kattaukset, voisi joskus ilahduttaa taidoillaan muutakin kuin perhe- ja ystäväpiiriä.

Meistä jokaisen pitäisi saada edes jossain määrin tehdä juuri sitä, mitä rakastaa ja jossa on hyvä. Meidän pitäisi päästä näyttämään muille taitomme. Jokainen meistä kaipaa arvostusta, positiivista palautetta, kehujakin. Se, että voi kokea onnistuneensa ja joku sen huomaa, tekee onnelliseksi.

Uskon siihen, että silloin, kun tekemisiämme ohjaa intohimo, kaikki on mahdollista. Unelmien on mahdollista toteutua. Tuntemattomastakin voi tulla tunnettu ja arvostettu. Tekemisen palon lisäksi tähän tarvitaan julmetusti päämäärätietoista työtä. Tiellä menestykseen manun illallisia ei ole jaossa.

Toivoisin, että nämä lahjakkaat löytävät ympärillensä ihmisiä, jotka uskovat heidän osaamiseensa. Kuinka kukaan jaksaa itse uskoa siihen, että on hyvä jossain, jos kukaan ei koskaan sano sitä hänelle? Kaipaamme lähellemme ihmisiä ja mielipiteitä, joihin voimme peilata itseämme ja tekemisiämme. Onnellinen hän, jolla on ympärillään innostavia, inspiroivia ja ennen kaikkea kannustavia ihmisiä.

Kun seuraavan kerran näet ympärilläsi osaavan ja lahjakkaan ihmisen, joka on saanut aikaiseksi jotain upeaa tai joka on koskettanut jollain luovuuden alalla, kerro siitä hänelle. Se, että joku kehuu, tuntuu hyvältä, mutta se, että joku kannustaa ja uskoo sinuun, voi johtaa ihan johonkin uuteen. Vuoriakin sillä on kuulema siirretty.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Bloggaaja luupin takana – havaintoja tätiperspektiivistä

Matkablogeissa on viime aikoina ollut lähes trendinä nostaa esiin persoonaa blogin takaa. Tällaista kevyempää ”hömppää” on välillä kiva lukea ja yllättäviäkin asioita näistä ”paljastuksista” on noussut esiin. Samalla on tietysti mukava nähdä millainen tyyppi blogia oikein kirjoittaa ja saada vähän enemmän kasvoja bloggaajalle, jota tulee säännöllisesti seurattua.

Olen varmaan sen verran tylsä tyyppi, että tuntuu, ettei minusta löydy mitään mojovia paljastuksia. Ketään tuskin kiinnostaa se, että olen surkeaakin surkeampi keittiössä, pelkään ajaa autoa ulkomailla tai lempihetkiäni on juoda samppanjaa tunturin laella.

Sen sijaan ajattelin blogissani aina silloin tällöin julkaista ajankohtaisia pohdintoja tätimäiseen tapaani. Niitä sellaisia arjen tohinassa eteen tulleita pienempiä ja suurempia juttuja, joita jää vähän pidemmäksi aikaa kelaamaan.

Joskus esiin pompsahtaa iloisia ja yllättäviä juttuja, joista tulee hyvä mieli. Joskus taas kiukustuu niin vietävästi jostain tai joku asiaa saa kovin surulliseksi. Tai sitten mielensäpahoittaja nostaa päätään ja sitä kokee vaan olevansa niin väärin ymmärretty.

Kirjoittaminen on valtavan terapeuttisista. Tällaisesta yksittäisten arjen kokemusten kirjaamisesta saa omaa pääkoppaa samalla selkiytettyä. Kokeilepa vaikka itse, kuinka hyvin toimii, kun mieltä hiertäviä asioita kirjoittaa ylös. Samalla ikään kuin rykäisee huonot vibat ulos ja vahvistaa entisestään positiivisia tuntemuksia.

Pitemmittä puheitta, asiaan. Tässä otantaa ja ajatuksen virtaa lähipäiviltä.

Milloin nainen on vanha?

Olin mukana eräässä pilottihankkeessa, jossa kyseltiin eri ikäisiltä ihmisiltä heidän mielipiteitään elämän eri alueilta. Täti-ihmisen ikään ehtineenä suuri mielenkiinto kohdistui minulla kysymykseen: Mistä iästä alkaen nainen on mielestäsi vanha?

Tätä asiaa tiedusteltiin mm. nuorelta mieheltä, joka vastasi, että 50 vuodesta alkaen. Ja jäi vielä vähän miettimään, että ehkä sittenkin jo aikaisemmin.

Siinäs kuulitte totuuden. Ihan sama, vaikka kuinka nuorekkaaksi tuntisin itseni, vanha mikä vanha.

Sammakoiden päästely kielletty

On selvää, että asema velvoittaa, mutta joskus tuntuu, että yhdellä sanasammakolla on liian suuri painoarvo. Valitset väärän sanan väärässä paikassa ja heti ollaan leimaamassa syrjinnästä. Ihan sama kuinka hyvin olisit työsi hoitanut siihen saakka. Yksi sana voi olla tarpeeksi vahva syy potkuihin ja hyvän uran päättymiseen.

Sana ”ihmisroska” on huono ja leimaava sana ihan missä asiayhteydessä tahansa, mutta siltikin minun käy jotenkin sääliksi Riikka Moilasta. Erehtyväinen ihminen vain hänkin. Kukapa meistä ei joskus olisi ilmaissut asioita liian painokkaalla tai väärin valitulla termillä. Sitä vaan vahingossa lipsahtaa, vaikka ei pitäisi. Sitten menet aamulla töihin ja kuulet, että kiitos ja näkemiin. Sinä saat potkut. Aika rankkaa minusta.

Tyttöjen ja poikien jutut

Sukupuolineutraalisuus ja varhaiskasvatus pulpahtavat mediassa esiin tuon tuostakin. Hyvä asia on, että pojatkin saavat leikkiä prinsessaleikkejä, eikä kukaan pyri ohjailemaan lasten toimintaa sukupuolen mukaan.

Voi kuinka iloinen olisinkaan itse ollut aikoinani koulussa, jos ei olisi tarvinnut hikisin sormin virkata kieroja patalappuja, vaan olisin päässyt poikien kanssa puutöihin sorvailemaan ja naputtelemaan nauloja lankkuihin. Ikävä kyllä 70-luvun koulumaailmassa tunnettiin vain tyttöjen käsityöt ja poikien puutyöt.

Mutta sitä en millään jaksa ymmärtää, että nyt pitäisi ruveta elämään niin, ettei ole olemassa poikia eikä tyttöjä. Opettajat eivät saisi ryhmitellä lapsia enää sukupuolen mukaan, vaan heitä pitäisi kutsua henkilöinä etunimellä. Pannaan joutuvat sanat tytöt ja pojat, sillä opetushallituksen mukaan sukupuoli on vain yksi ominaisuus monien ominaisuuksien joukossa.

Hmmmm, minusta kuitenkin aika keskeinen ominaisuus, jota ei oikein voi mielestäni ohittaa tai vähätellä. On opetushallitus mitä mieltä tahansa, siitä nyt ei pääse mihinkään, että me vaan yhä edelleen synnymme tytöiksi ja pojiksi. Toisilla on pippeli ja toisilla pimppi. Tosin joku neropatti radiossa ehdotti, että tasapuolisuuden nimissä värkkejämme pitäisi ryhtyä kutsumaan etupyllyksi ja takapyllyksi.

Minusta on rikkaus, että meillä on päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla niin tyttöjä kuin poikia, miehiä ja naisia. Ja rikkautta on sekin, että saa olla tyttöjen juttuja ja poikien juttuja. Jos vaan haluaa. Olisin muuten tosi mielissäni, jos minua joku kutsuisi vielä tytöksi.

Ansioituneet kansanedustajat

Olisipa mukavaa lukea väliin kansanedustajista, jotka ansioituvat muullakin tavoin kuin nostamalla kyseenalaisia kulukorvauksia ja kuluttamalla surutta veronmaksajien rahoja. Tahtoo tässä mennä viimeinenkin uskonhippunen yhteisiä asioita hoitavaan kansan eturintamaan.

Jos vaan joku perustaisi sen Rohmupuolueen. Tietäisinpä seuraavalla kerralla ketä äänestää, sillä olisi edes yksi puolue, joka puhuisi totta. Slogan voisi vaikka olla: ”Meille kaikki, muille ei mitään”.

Täydellistä luomuruokaa

Mikä ihana syyskuun päivä. Aurinko paistaa, lämpöasteita on enemmän kuin tähän aikaan vuodesta voisi odottaa. Siltikin ilmassa on ihanaa kuulautta ja syksyistä pirtsakkuutta. Paras mahdollinen päivä metsäretkelle. Siellä ne odottavat metsässä tummanpunaiset puolukat ja pullukat herkkutatit.

Tuli niin valtavan hyvä mieli kulkiessa mäntykankaalla sienikassi terhakasti heiluen ja mennessä ropisevia puolukoita ämpäriin riipien. Miettikää millainen ihmeellinen luonto meillä on ja suurimmalla osalla vielä melkeinpä kotiovella. Sen kun vaan menet kenen tahansa omistamaan metsään ja keräilet antimista mitä huvittaa.

Kotiin tullessa saaliina oli puhdasta luomuruokaa. Tosin tänä vuonna tuliaisena myös useampi hirvikärpänen, mutta ei välitetä siitä.

Edellisenä päivänä Saimaasta vedettiin mato-ongilla hyvän kokoisia ahvenen körmyläisiä. Kaloista, sienistä ja marjoista sitten valmistettiin, (siis meillä mies valmisti), metsästäjä-keräilijäjälkeläisen täydellinen luonnosta haettu ateria.

On se vaan kuulkaa niin hienoa olla suomalainen.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

”Älä anna itseäsi toisten omistaa”

Runo, joka on merkinnyt minulle paljon.

Mitä sinulle merkitsee itsenäisyys? En nyt tarkoita sitä valtiollista itsenäisyyttä, mistä aina itsenäisyyspäivänä puhutaan, vaan ihan sinun oman elämäsi itsenäisyyttä.

Rupesin miettimään tätä asiaa, kun löysin vanhan muistikirjani, mihin olin kirjoittanut oheisen Anna-Mari Kaskisen runon. Olin aikoinaan kirjoittanut runon muistiin siitä syystä, että se kuvastaa omaa ajatusmaailmaani niin täysin.

Omaan elämääni liittyvä itsenäisyys ja tietynlainen riippumattomuus ovat aina olleet minulle tärkeitä ja tavoiteltavia. Nuorempana jopa ylikorostuneesti liiankin kanssa. Käsitteet itsenäisyys ja itsekkyys menivät välillä sekaisin. En sietänyt, että kukaan yritti suitsia päätöksiäni tai tekemisiäni. Halusin päättää itse asioistani ja valinnoistani minä itse -asenteella, vähän kuin 4-vuotias uhmaikäinen. Jos joku yritti vähänkään ripustautua, minun oli mentävä kauemmaksi. Kotoakin piti muuttaa pois jo varhain.

Moni asia elämässämme juontaa lapsuuteen. Uskon, että voimakas itsenäisyyden tarpeeni on perua nuoruuden ajan kokemuksista. Kasvoin perheessä, jossa äitini elämää kahlitsi mustasukkaisuuteen taipuvainen isäni. Päätin jo varhain, etten tulisi koskaan sallimaan sitä, että kukaan yrittäisi hallita elämääni. ”Älä anna itseäsi toisten omistaa. Varo ettei rajoillesi tehdä vankilaa”.

Oli onni löytää rinnalle elämänkumppani, jolle tietyt elämänvalinnat sopivat. Kun muut hankkivat lapsia, minä halusin koiria. Tuntui lähinnä ahdistavalta ajatus, että elämää pitäisi elää joidenkin normistandardien mukaan. Kaksi lasta, omakotitalo ja farmariauto eivät olleet minun juttuni. Taustalla tässäkin halu säilyttää toivomani itsenäisyys. Lapset tuntuivat liian sitovilta. Naimisiin menokin mietitytti.

Mieheni olisi halunnut mennä naimisiin jo melko pian suhteemme alkuvaiheessa. Minä puolestani odotin kymmenen vuotta ennen kuin vastasin myöntävästi. Virallinen avioliitto tuntui tuolloin rajoittavalta. Näin vanhempana tuo hieman hymyilyttää, sillä avo- tai avioliitto, ihan sama. Kyse on joka tapauksessa enemmin tahtotilasta kuin papin aamenesta. ”Piirrä itse ääriviivat läpikuultavat, joiden läpi näet rakkaat kasvot ihanat.”

Myös oma ammatinvalintani juontaa paljolti itsenäisyyden tarpeeseeni. Halusin myös työelämässä päättää pitkälti omista asioistani. Yrittäjyys oli itselleni hyvä valinta, vaikkakin pelkäämäni kahdeksasta neljään perusduunin rajoittavuus vaihtuikin usein pienyrittäjän arkeen kahdeksasta kahdeksaan. Joka tapauksessa työkuvioissa oli mukana yrittäjän vapaus ja itsenäisyys, vaikka sana itsenäisyys saikin tuolloin usein vivahteen velvollisuus.

Nuorempana itsenäisyys oli enemmän tekoja ja valintoja, joilla pyrin rakentamaan niin itsenäistä elämää kuin mahdollista. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin itsenäisyys on henkinen tila. Tietoisuus siitä, että olen vapaa tekemään asioita toivomallani tavalla ja toteuttamaan itseäni niiden asioiden kautta, jotka ovat minulle tärkeitä, riittää. Itsenäisyyttä ei tarvitse enää alleviivata samoin kuin nuorempana.

Toivottavasti olen vuosien saatossa oppinut ottamaan enemmän muut huomioon päätöksissäni. Mitä enemmän ikää on tullut, sitä enemmän on tullut ymmärrystä siitä, kuinka paljon me tarvitsemme muita ihmisiä hyvään elämään.

Tässä kohtaa täytyy antaa tunnustusta omalle puolisolleni, joka on antanut minun toteuttaa omia unelmiani ja mennä ja tulla vapaasti. Minulle yksi parisuhteen keskeisimmistä asioista on, että vaikka yhdessä eletään, kummallakin pitää olla oma tilansa ja ne omat juttunsa. Emme voi omistaa toisiamme.

Tässä tosin piilee vaara. Helposti oman tilan ottaminen kääntyy siihen, että kumpikin kirjoittaa liian suurin kirjaimin sanan Minä. Parisuhteen tärkein pronomini pitäisi kuitenkin olla Me.

Matkustaminen ja uuden kokeminen matkojen kautta on minulle jonkin tason elinehto ja täytyy myöntää, että vaikka yhdessä on mukavaa matkustaa, pidän paljon myös yksin reissaamisesta. Jotain kutkuttavan viehättävää on siinä, että voi yksin sukeltaa seikkailuun uuteen maahan ja kaupunkiin. Samalla voi olla ihanan riippumaton kenestäkään ja tehdä vain niitä juttuja, joita itse haluaa.

Sama pätee parisuhteessa tietysti toisinkin päin. Terveisiä vaan miehelle tälläkin hetkellä sinne jonnekin Lapin erämaahan.

”Piirrä suuri avoin portti, josta kulkea, jota koskaan kukaan toinen ei voi sulkea.” Niin kauan kun tuo portti on auki ja tarpeeksi leveä pystyn hengittämään ja minun on hyvä olla. Toisaalta on ihanaa, että portin toisella puolen on koti jonne palata. Ja siellä kotona on joku, joka odottaa.

Kuinka paljon sinä tarvitset itsenäisyyttä? Mitä mieltä olet, onko itsenäisyyden tavoittelu itsekkyyttä?

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Parikkala-Punkaharju -reitin parhaat käyntikohteet

Yhden päivän retkellä naapurimaakuntaan ehtii aika paljon. Tulipahan jälleen todettua, että aina ei tarvitse lähteä kauas kokeakseen jotain uutta ja ihmeellistä.

Kesä tekee levottomaksi. Jos vaan joku ehdottaa pientäkin matkaa, vaikka vain päivän mittaista retkeä, minä olen aina valmis kuin partiotyttö. Äkillisestä päähänpistosta lähdimme ystäväni kanssa retkelle Etelä-Karjalasta Etelä-Savoon määränpäänämme Punkaharju. Joskus on vaan kiva lähteä ajelemaan kiireettä ilman aikatauluja tai mitään erityistä ohjelmaa.

Hämmästyttävä Veijo Rönkkösen patsaspuisto

Parikkalan Koitsanlahden kohdalla huomasimme molemmat, ettemme ole koskaan käyneet ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen patsaspuistossa. Kuinkahan monta kertaa olenkaan miettinyt, että kuutostien varrella olevassa puistotaidenäyttelyssä pitäisi joskus käydä. Aina on ollut kiire jonnekin tai jostain takaisin kotiin, joten tähän asti tuo paikka oli vielä näkemättä.

Puisto sijaitsee aivan päätien varrella, mitään koukkauksia ei tarvitse tehdä sinne päästäkseen. Yhden erakoituneen miehen yli 50 vuoden elämäntyö on ihmeellinen. 560 oikean kokoista betonipatsasta ovat häkellyttäviä. Samalla kertaa naivistisia ja joissain kohdin jopa karmivia. Hymyilevätkö patsaat tekohampaineen vai irvistävätkö ne sittenkin?

Heti alkuun tiheän kasvillisuuden keskeltä törröttää kymmenittäin käsiä ja jalkoja. Tarkemmin katsottuna metsittyneestä alueesta erottaa kymmenet joogaavat ihmishahmot.

Syvemmällä puistossa kohtaat joogaavia lapsia, kirkkokansaa ja eksoottisia eläimiä. Kolkutellaanpa välillä jopa tuonpuoleista.

”Hullu on vapaa keksimään, mitä haluaa” lukee talon seinällä, jossa esitellään Rönkkösen elämää ja taiteen tekemistä. Et sinä Rönkkönen hullu ollut. Lahjakas sinä olit. Sääli vaan, että pienellä maalaispaikkakunnalla et saanut sitä arvostusta ja ymmärrystä, joka sinulle olisi kuulunut. Melkoisen perinnön jätit joka tapauksessa jälkeesi.

Lounas hotelli Punkaharjulla

Kuutostieltä käänsimme automme kohti Punkaharjua. Kirjoittelin aiemmin Punkaharjun vaaleanpunaisesta unelmasta, hotelli Punkaharjusta, jonne suuntasimme lounaalle.

28 euron hintainen lounaspöytä ei ole ihan edullisimmasta päästä, mutta tämän paikan ihanuuden takia siitä mieluusti maksaa. Kun katselin lasitetulta terassilta alas järvimaisemaan, en ihan äkkiä keksi parempaa lounaspaikkaa. Sitäpaitsi ravintolan kukkakaalikeitto oli samettisen hyvää.

Hotellin torniin on mahdollista tilata privaatti ateria kahdelle.

Johanna Oraksen Taidekartanon 25-vuotisnäyttely

Vuosia takaperin meillä oli tapana käydä joka kesä Punkaharjun Retretissä. Konkurssin jäljiltä upea luolasto on pääosin tyhjillään, mitä nyt joskus siellä järjestetään muutamia konsertteja. Sen sijaan vahvaa taide-elämää entisen Retretin vieressä pitää yllä Johanna Oraksen taidekartano.

Kauniissa kartanossa on tänä kesänä ollut nähtävillä Johanna Oraksen 25-vuotisnäyttely. Monipuolisen taiteilijan maalauksia oli esillä laaja skaala tunnetuista nalleista ja kallakukista erilaisiin asetelmiin.

Taidenäyttelyn lisäksi viereisessä rakennuksessa pääsi ihastelemaan Johannan uniikkeja juhlapukuja. Pukujen yhteyteen oli koottu lehtileikkeitä ja valokuvia tilaisuuksista, joihin puvut oli teetetty. Luulenpa, etten ole ainut nainen, joita tämä näyttely erityisesti kiinnosti.

Kolmas pihapiirin hirsirakennuksista kätki sisäänsä Johannan kiinnostavan ateljeen. Jos vielä taiteilija itse olisi ollut siveltimen varressa, kokonaisuus olisi ollut täydellinen.

Taidekartano sulkeutuu ikävä kyllä jo 12.8.

Pukunäyttelyn oma suosikkini.

Metsämuseo Lusto kertoo suomalaisuudesta

Kuulun siihen suomalaisten suurjoukkoon, jolle metsä on aina ollut tärkeässä roolissa. Metsä on ystäväni, kirkkoni ja henkireikäni. Siksi ehkä Punkaharjun Lusto, Suomen Metsämuseo, tuntuikin erityisen hyvältä.

Museo kertoo toki suomalaisen metsäteollisuuden historian vaiheista aina puunkorjuusta metsäteollisuuden lopputuotteisiin, mutta se on samalla myös eräänlainen luontomuseo. Täällä esitellään mm. suomalaisen metsän puustoa, sivutaan metsiemme eläimistöä ja kerrotaan metsän merkityksestä suomalaisessa elämäntavassa. Onpa jopa Rudolf Koivu satuineen päässyt näkyvästi esille.

Varsinaisen perusnäyttelyn lisäksi Lustossa on useita vaihtuvia taidenäyttelyitä. Tällä kertaa pääsimme näkemään Paavo Halosen lintuaiheisia töitä, Punkaharjun hovivalokuvaaja Anni Hemminkisen entisajan valokuvia, Eija Matikaisen karhuaiheisia valokuvia sekä eteläsavolaisten ITE-taitelijoiden töitä, joissa materiaalina on puu.

Luston metsämuseo on kiinnostava ja monipuolinen museokokonaisuus. Ehdottomasti käymisen arvoinen.

Taidetta ja ajan patinaa Luston Wanhalla Asemalla

Punkaharju hemmottelee taiteenystävää. Kannatti viimeiseksi piipahtaa vielä Punkaharjun Luston vanhalla jugend-asemalla. Asemarakennuksen huoneissa, vanhojen huonekalujen ympäröimänä, oli esillä Nanna Suden maalauksia ja Miina Äkkijyrkän veistoksia. Aseman Taidelaituri 2018 kesänäyttelyssä ovat lisäksi mukana Päivi Latvala, Katja Rauhamäki, Kristian Venäläinen ja Savonlinnan taidelukio.

Samalla saattoi istahtaa pullakaffeille johonkin monista sohvaryhmistä. Tuli hassu tunne, että siinä sitä kahviteltiin ohuen ohuesta posliinikupista jonkun olohuoneessa. Taidenäyttelyiden lisäksi vanha kalustettu asemarakennus on mielenkiintoinen jo sinällään.

Tämäkin näyttely sulkeutuu piakkoin, viimeinen aukiolopäivä on 15.8.

Yksi päivä, reilun sadan kilometrin matka ja monta uutta mielenkiintoista kohdetta. Kesä-Suomi lähes pursuaa kaikkea innostavaa.

http://www.patsaspuisto.net

http://www.visitpunkaharju.fi/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Voi että mua ottaa päähän…

Viime viikkoina v-kerroin on ollut normaalia korkeammalla. Kuumuus ilmeisesti keittää, sillä ärsytyskynnykseni on selvästi madaltunut.

Luvassa siis silkkaa valitusta. Kaiken lisäksi vielä aika turhasta. Pieniä asioita, jotka eivät maata kaada, mutta jotka siltikin ärsyttävät. Ottavatko nämä asiat ketään muuta päähän vai onko minusta vain pikku hiljaa kehkeytymässä äkäinen täti-ihminen?

Viinien ravintolahinnat Suomessa

Miksi ihmeessä meillä viinit maksavat ravintoloissa niin törkeän paljon? Suhde on kohtuuton, kun lasi viiniä maksaa usein lähes saman verran kuin ruoka-annos.

Esimerkki viikolta: helsinkiläisen jazzravintolan terassilla 12 cl huonoa valkkaria maksoi 8,50. Viini oli karmeaa kuraa (todennäköisesti halvinta saatavilla olevaa), se oli lämmintä ja sitä jakeli ylimielinen ja töykeä tarjoilija, jota ilmiselvästi ärsytti olla töissä kuumana ja kiireisenä kesäpäivänä.

Vaikka en tunnustakaan bonususkollisuutta, kiitosta pitää tässä kohden antaa S-ryhmän ravintoloille, joiden kohtuuhintaiset asiakasomistajaviinit ovat iloinen asia suomalaisessa ravintolahinnoittelussa. Ottakaa muutkin raflat oppia ja lopettakaa viinien kiskurihinnoittelu.

Kanssaihmisten huomioimattomuus

Uskaltaisinpa väittää, etteivät suomalaiset ole kovinkaan kohteliasta kansaa, ainakin mitä tulee toisten ihmisten huomioimiseen. En voi ymmärtää, miksi on niin vaikeaa toivottaa hyvät huomenet rappukäytävässä tai hississä. Ja lentokoneessa sille vierustoverille voisi edes nyökätä, jos ei ihan ääneen tohdi tervehtiä.

Tämä sanattomuus ja huomioimattomuus ovat levinneet selvästi myös asiakaspalveluun. Asiakkaalle ei ilmeisesti tarvitse enää sanoa yhtikäs mitään. Sen verran useasti on sattunut viime aikoina erinäisissä liikkeissä, ettei henkilökunta ole noteerannut minua mitenkään. Kukaan ei tervehdi, kukaan ei kysy mitään, kukaan ei palvele. Kiitos ja näkemiin, näkymätön asiakas vaihtaa naapuriyritykseen.

Tämän saman otsakkeen alle voisi myös laittaa toiveen kanssamatkustajien huomioimisesta junissa. Voisiko siitä tabletista laittaa äänet pois tai vaihtaa kuulokkeisiin, sillä sinun tv-ohjelma- tai musiikkimakusi ei välttämättä osu yksiin omani kanssa? Eikä reilu pari tuntinen pelisi plimplom taustaääntäkään ole sitä toivotuinta matkaseuraa. Ja voisiko ne henkilökohtaiset puhelut käydä pienemmällä volyymilla? Kun kolmannen kerran kuulen samat sairaskertomukset, tekisi jo mieli laukoa omat kommenttini asiasta…

Liikennevaloissa hidastelijat

Olen tavattoman kärsimätön tyyppi. Etenkin liikenteessä. Olen onneksi pikkukaupungin asukki ja joudun harvoin ajamaan autoa ruuhkassa tai matelemaan jonoissa. Mutta silloin kun sellaista sattuu, ärsyttää aivan valtavasti se, ettei liikenteessä toimita rivakasti ja ennakoivasti.

En millään voi ymmärtää kuinka kauan joillain autoilijoilla kestää päästä liikennevaloista liikkeelle. Aivan kuin tulisi yllätyksenä, että kappas vaan, keltaisen jälkeen tulikin vihreä valo ja siinä kohtaa näyttää kaasupoljin olevan selvästi hukassa. Ja jono takana vaan kasvaa, kun niistä valoista ei monikaan ehdi läpi ensimmäisen hidastelijan takia.

Viime päivinä oma tööttisormeni on ollut normaalia herkempi. Pakko reagoida jotenkin, sillä muuten lähtee viimeisetkin hiukset hikisestä päästäni.

Piittaamattomuus omasta elinympäristöstä

Kotini lähellä on kivat rantakalliot, joilla monilla on tapana käydä ottamassa aurinkoa ja uimassa. Rantaelämää on kallioilla ollut viime viikkoina melko runsaasti, mutta raivostuttavinta on ollut huomata, että myös jälkeen jäänyttä roskaa on selvästi enemmän. On vaikea ymmärtää, että joku jaksaa kantaa mukanaan täydet juomatölkit, mutta ei jaksa kantaa niitä tyhjinä takaisin.

Ehkä yhteen välinpitämättömimmistä esimerkeistä törmäsin hiljattain kotikaupunkini Mäkkärin pihalla. Pari nuorta miestä oli nauttimassa hampurilaisiaan autossaan parkkipaikalla ja kylmän rauhallisesti ruokailun päätyttyä avasivat ikkunan ja pudottivat kaikki jäämistöt auton ikkunasta asfalttipihalle.

Nimeltä mainitsematon täti-ihminen sai palkaksi haistattelut, kun uskalsi mennä huomauttamaan asiasta. Mistä näitä idioottiurpoja oikein tulee?

Vesiskoottereilla pörräily

Voisiko joku laittaa vireille vetoomuksen vesiskoottereiden kiellosta? Voin laittaa siihen ensimmäisen allekirjoituksen.

Mökkiämme vastapäätä olevalle mökille on hankittu vesiskootteri. Eihän siinä mitään, jos sillä ajettaisiin kuten veneillä paikasta a paikkaan b, mutta kun tällä isojen poikien lelulla on ilmiselvästi mukavaa pörrätä ympyrää meidän muiden mökkiläisten harmiksi.

Hyvä naapurin setä. Vaikka olettekin siellä jonkin matkan päässä lahden toisella puolella, siltikin toivoisin kesäiltani äänimaailman muodostuvan jostain muusta kuin härpäkkeesi moottorin pärinästä. Luulenpa, etten ole ainut, joka hakee mökiltä mieluimmin luonnonrauhaa.

Jonossa etuileminen

Tämä ilmiö lienee tyypillisintä täällä itärajalla. Otetaanpa esimerkki. Yrität kaupan kassalla etsiä sen jonon, joka on lyhin ja jonka jonottajilla on vähiten tavaraa. Juuri kun olet laskemassa omia ostoksiasi liukuhihnalle, siinä samassa edessäsi seisova asiakas antaa tilaa ystävälleen, joka tunkee väliinne kukkuroisten ostoskärryjen kanssa. Harasoo.

Kun yrität kertoa, ettei siihen väliin voi noin vain tulla, saat selvityksen naapurimaamme kielellä. Normi tapa. On ihan selvää, että toinen voi pitää toiselle paikkaa ja jonottaa toisen puolesta. Mitäpä tuohon nyt sitten lisäämään. Pitänee aloittaa venäjän opiskelu, jotta voimme yhdessä sivistyneesti keskustella asiasta. Keskisormella mielipiteen ilmaisu on hieman vaillinaista.

Kahviloiden itsepalvelu

Ei voi mitään, mutta mua ärsyttää ihan tavattomasti kahviloissa yleistynyt itsepalvelu. Kerää kassalinjalta itse tuotteesi, jonota kassalla, kanna tuotteet itse pöytään ja nyt ne pitäisi vielä viedä itse poiskin.

Luin jokin aika sitten naapurikaupunkimme ABC:sta pöyristyttävän jutun. Asiakkaita varten oli varattu nyt oikein oma mikro, jossa he voivat itse lämmittää lihapiirakkansa. Ravintolavastaavan mielestä tämä vain nopeuttaa asiointia, kun ei tarvitse jonottaa niin pitkään. Eli kysehän onkin vain palvelun parantamisesta, jos et heti sattunut asiaa hoksaamaan.

Seuraavaksi voitte laittaa linjaston päähän vesihanan, missä kuuliaiset asiakkaanne voivat lopuksi itse tiskata astiansa. Ei mene sitten siihenkään henkilökunnan kallista aikaa. Asiakaspalvelun alennustila tämä on sanon minä ja jätän astiani edelleen pöytään.

Ja aina on kuuma

Lopuksi sokerina pohjana kaikkien valitusten äiti. Eivätkö nämä näännyttävät helteet ikinä lopu? Puhti on poissa eikä öisin pysty kuumuuden takia kunnolla nukkumaan. Pitäisiköhän varata matka jonnekin, missä olisi edes vähän viileämpää? Jonnekin, missä ei koko ajan paistaisi aurinko pilvettömältä taivaalta. Olisi niin kiva, jos edes välillä vähän sataisi.

Kuvat pixabay.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Bloggaamisen ihanuus ja vaikeus

Chin chin! Samppanjaa muovimukista -blogini täytti hiljattain kolme vuotta. Kesällä 2015 minua vaivasi jonkin asteinen luovuuden jano, jota uusi työni ei pystynyt täyttämään. Piti keksiä jokin keino purkaa luovuuden paloa, ylläpitää inspiraatiota ja toteuttaa itseään. Blogin kirjoittamiselle oli ilmiselvä tilaus. Näistä lähtökohdista syntyi matkailupainotteinen blogini.

Kolme vuotta sitten en tiennyt bloggaamisesta yhtään mitään. Kunhan aloin vaan kirjoittamaan. Näin jälkeenpäin tunnen jopa pienoista myötähäpeää ensimmäisistä tuotoksista, mutta oppia ikä kaikki, tässäkin kohtaa.

Nyt muutama vuosi myöhemmin tiedän bloggaamisesta paljon enemmän ja olen (toivottavasti) kehittynyt myös kirjoittajana ja valokuvaajana. Paljon on vielä aukkoja, jotka kaipaisivat tietojen täydentämistä tai asiaan enemmän vihkiytymistä. Sen toki olen jo oppinut, että SEO tarkoittaa muutakin kuin huoltamoketjua 🙂

On ollut iloista huomata, että bloggaajien keskuudessa vallitsee pääsääntöisesti auttava asenne ja neuvoja jaetaan auliisti esimerkiksi Facebookin erilaisissa bloggaajaryhmissä. Paljon olen saanut hyviä vinkkejä myös London and beyond -blogia kirjoittavan Lenan blogikoulusta.

Jokainen auringonlasku on erilainen ja jokainen katsoja kokee sen eri tavalla. Kuka voi sanoa, kuinka se pitäisi kuvata?

Bloggaamisen alkuaikoina olin aika tavalla epävarma omasta linjastani. Jokaista blogipostauksen lähettämistä maailmalle edelsi epävarmuus siitä, ilkeänkö kirjoituksiani ylipäätään laittaa muiden luettavaksi. Sen verran bloggaamisessa tulee laitettua omaa itseään peliin, että juttujen saama palaute myös jännitti. Alkuaikoina nahka oli vielä kovin ohut.

Kyselin aiemmin paljon muiden mielipiteitä, mutta saamani palaute aiheutti vain enemmän epävarmuutta ja sekavuutta. Jonkun mielestä jutut olivat liian pitkiä, kun taas joku olisi lukenut mieluusti pidempiäkin stooreja. Joku kaipasi kuviin enemmän spontaanisuutta, toisaalla painotettiin kuvien laatua ja ammattimaisuutta. Jotain ärsyttivät ravintola-arvostelut ja ruokakuvat, toista taas ”kehuskelut” tasokkaista hotelleista. Ketä oikein uskoa ja mihin luottaa? Kuka voi oikeasti sanoa, miten tulee kirjoittaa ja miten asioita esittää? Bloggaamisessa on kuitenkin kyse yhden ihmisen subjektiivisista kokemuksista ja mielipiteistä.

Sain palautetta myös liiallisesta asioiden hehkutuksesta. Tähän syynsä on varmasti myös luonteessani. Olen sellainen ”voimitenupeaa” -tyyppi. Reagoin asioihin syvästi niin tunnepuolella kuin visuaalisella tasolla. Kirjoittaessani kokemusperäisistä asioista tunnetilat nousevat usein helposti pintaan ja näkyvät varmasti tekstissä.

Joskus on kiinnostavaa havaita, miten selvästi tämä luonteenpiirre tulee esille esimerkiksi parisuhteessamme. Auringonlasku on miehelleni auringonlasku, mutta minulle siinä on kymmeniä eri variaatioita: laaja skaala värimaailmaa täyteläisestä oranssista purppuran punaiseen ja hempeään pastelliroosaan, herkästä romanttisuudesta intohimoiseen leiskuntaan. Visualistin maailma on totisesti erilainen.

Sen verran olen oppinut hillitsemään itseäni, että yritän nykyisin välttää blogijutuissa liiallisia superlatiiveja. Bloggaajan täytyy tuntea vastuunsa teitä lukijoita kohtaan. Sanojensa takana pitää seisoa sataprosenttisesti. Etenkin yhteistyöpostauksissa pitää olla sen verran kanttia, että pysyy totuudessa, eikä turhasta jakele kehuja. Tulee uskaltaa ottaa rakentavasti esille myös asiat, jotka omasta mielestä eivät toimineet.

Mutta silloin, kun olen kohdannut jotain ainutlaatuista tai hienoa, sen aion nostaa esille jatkossakin hehkutusten kera. Aina piilee vaara, että jonkun toisen kokemus samasta asiasta on päinvastainen, mutta blogeja lukiessaan moni unohtaa, että kyse on yhden ihmisen henkilökohtaisesta mielipiteestä ja kokemuksesta.

Blogini linja on alkanut pikku hiljaa muotoutua. 50+ ikäisen täti-ihmisen maailma on kovin erilainen kuin kaksikymppisen. Iällä on paljon vaikutusta juttujen aihepiireihin ja näkökulmiin ja sitä kautta myös lukijakuntani on alkanut vakiintua.

Rantapallon 10-vuotissynttärijuhlassa minut palkittiin innostaja -palkinnolla. Perusteluissa luki, että Samppanjaa muovimukista -blogi viihdyttää ja inspiroi lukijoitaan omalla hulvattomalla tyylillään. Hyvä, ettei tässä kohtaa tullut itku, sillä palkinto osui niin naulankantaan. Intohimo, inspiraatio ja innostus matkustamiseen ovat kolme voimakasta tunnetilaa, jotka kantavat ja vievät minua eteenpäin matkakohteesta toiseen. Kun saa jakaa hyvät ja huonot kokemukset toisten kanssa, siitä saa itsekin matkoista ja kokemuksista paljon enemmän.

Enää en halua niinkään kuunnella sitä, mitä mieltä muut ovat blogistani tai kirjoituksistani. Tai mitä mieltä lähipiiri on matkustamisestani tai elämäntyylistäni. Saatte ihan vapaasti olla mitä mieltä tahansa. Kirjoitan, mitä kirjoitan ja kuvaan, mitä kuvaan, sillä tavalla ja tyylillä kuin itse parhaimmaksi näen. Tällä konseptilla syntyy juuri itseni näköinen ja makuinen blogi. Paras palaute minulle on ollut mukavasti kasvussa oleva lukijamäärä. Lupaan kirjoittaa mukiinmeneviä juttuja jatkossakin.

Annemaria

PS: Olen jo etukäteen innoissani eräästä eriskummallisesta paikasta, jonne suuntaan alkuviikosta. Pysykääpä kuulolla.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

4 x Suomi – bloggaajan matkavinkit kotimaan matkailuun

Vuosi vuodelta, kesä kesältä, hullaannun yhä enemmän matkailemaan kotimaassamme. On meillä kuulkaapas luonnon kannalta sellaiset puitteet, ettei oikeastaan kesäkuukausina edes tee mieli lähteä minnekään muualle.

Täytyy tunnustaa, että tunnen maatamme hävettävän huonosti. Siksi olen päättänyt järjestelmällisesti tutustua joka vuosi uusiin paikkoihin ja matkustaa sellaisille seuduille, missä ei ole tullut aiemmin käytyä. Esimerkiksi viime kesänä täytin aukon sivistyksessä ja matkustin elämäni ensimmäistä kertaa Turkuun. Niin kiva ja avartava reissu siitä tulikin, että tänä kesänä halusin mennä kokemaan Turun uudelleen.

Yllättävää on ollut, miten hienoja nähtävyyksiä ja viehättäviä majoituspaikkoja meiltä löytyy, välillä ihan kirjaimellisesti korpien kätköistä. Olen ollut onnekas myös siinä suhteessa, että blogini on kuljettanut minua sellaisiin matkakohteisiin, joita en ehkä muuten olisi tullut ajatelleeksi tai löytäneeksi.

Parasta matkailussa on aina löytämisen riemu ja uusien elämysten saaminen. Välillä se voi olla Lapin erämaan eheyttävä vaikutus, joskus taas hyppäys kotimaiseen kaupunkiseikkailuun.

Poimin neljä hyvin eri tyyppistä matkakohdetta Suomesta. Jokaisessa näistä paikoista on jotain sellaista, mikä on tehnyt minuun vaikutuksen.

 

1. Citytyypille – monipuolinen Tampere

Ihailen tapaa, millä Tampere on kehittänyt matkailuaan. Oli sitten kyse kulttuurista, lapsiperheiden tarjonnasta, nähtävyyksistä, luonnosta, historiasta, kulinarismista, arkkitehtuurista, shoppailusta… oikeastaan mistä vaan, Tampere on oikea runsauden sarvi.

Ihastuin viime reissulla mm. Pyynikin korkeatasoiseen kesäteatteriin ja vanhoihin Tampellan tehdassaleihin perustettuun Vapriikin museokokonaisuuteen. Ehdottomia suosikkejani ovat myös Tampereen vanha kauppahalli sekä Pispalan hienosti säilynyt puutalomiljöö. Uusin tulokas on muumimuseo, joka pitää ehdottomasti vielä nähdä.

Tampere-kokemuksia ja matkavinkkejä löydät täältä:

http://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2016/09/29/haluaisin-asua-tampereella-tyttona-punatiilisen-tehtaan-varjossa/

http://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2017/07/02/tampere-on-makupala-joka-aiheuttaa-sydamentykytyksia/

https://visittampere.fi/

 

2. Luontoon rakastuneelle – kesä-Ylläs

Ylläksestä tulee ensimmäiseksi mieleen talvimatkailu ja laskettelu, mutta jos vähänkään luontomatkailu kiinnostaa, tänne kannattaa suunnata myös kesäaikaan. Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa, seitsemän tunturin alueella, on runsas retkeilyreitistö, jossa riittää vaihtoehtoja niin pituuksien kuin vaativuuden suhteen.

Vaikka rakastan Lapin luontoa, kairassa kulkemista ja tunturille nousua, siltikin on ihanaa sukeltaa iltaisin lakanoiden väliin. Jos pidät päivävaelluksista, Ylläksen alueella on helpohkoa tarjontaa riittämiin. Ainakin meillä reittivalinta kävi jopa vaikeaksi, vaikka muutaman päivän Ylläksellä vietimmekin. Ja jos sinulla on liikuntaesteitä, tunturiin pääsee näköaloja ihailemaan vaikka gondolihissillä.

Upea luonto, hyvä palvelutarjonta ja erinomaiset mahdollisuudet patikointiin ja retkeilyyn, siinä minusta kesä-Ylläksen vahvuudet. Jos olet ensikertalainen Lapin matkailussa, täältä on helppoa aloittaa. Mutta varoituksen sana, Lappi koukuttaa. Oletko kuullut parantumattomasta sairaudesta nimeltään Lapin hulluus?

Täältä kokemuksiani:

http://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2016/08/07/yllas-on-huippumesta-myos-kesaaikaan/

http://www.yllas.fi

 

3. Merihenkiselle – Ahvenanmaan saaristo

Pääsin alkukesästä testaamaan Finnlinesin uuden reitin Naantalista Kapelskäriin. Puolivälissä matkaa pysähdyttiin Ahvenanmaan keskiosassa sijaitsevassa Långnäsissa, jossa on mahdollista jäädä pois kyydistä.

Ahvenanmaan saaristo hullaannutti minut ensimmäisen kerran reilut kolmekymmentä vuotta sitten ja sen se teki nyt uudelleen. Saaristomerellä ovat maailman kauneimmat auringonlaskut, karun kauniit kalliorannat ja meidän hienoin laivareittimme. Tuntui kiehtovalta lipua suurella paatilla kapeita satojen saarten reunustamaa väylää pitkin. Täällä täytyy kapteenin tasan tarkkaan tietää, mistä ajaa.

Jos haluat viettää aikaa merimaisemissa pidempään, matkusta toinen suunta käyttäen Ahvenanmaan pieniä saaristolauttoja. Långnäsista pääset linjalle, jonka viimeinen osuus päättyy manner-Suomen Kustaviin tai eteläiselle linjalle, jonka päätepiste on Korppoo.

Ahvenanmaan saaristossa on lukuisia tunnelmallisia bed & breakfast paikkoja, joissa pääsee maistelemaan merellistä elämää. Näissä maisemissa päähän jää soimaan Mårtenssonin Myrskyluodon Maija.

Tai poikkea vaikka Maarianhaminassa. Långnäsistä on sinne matkaa vain 30 km, tai no, Ahvenanmaalla ylipäätään kaikki on lähellä. Täällä eivät lomapäivät tuhraannu auton ratissa istumiseen.

Kokemuksia Finnlinesin laivamatkasta täältä:

http://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2018/06/14/saaristomeren-lumoissa-testimatka-finnswanilla-ruotsiin/

Tietoa Ahvenanmaan saaristolautoista, aikatauluista ja reiteistä täältä:

www.alandstrafiken.ax/fi

www.visitaland.com/fi

 

4. Taiteenystävälle – Mänttä ja Serlachius-museot

Mänttä-Vilppula kaupunkina ei tunnu mitenkään houkuttavalta. Ja jos ihan totta puhun, eihän noissa kahdessa teollisuuden leimaamassa taajamassa mitään nähtävää itsessään olekaan (jos olen väärässä, korjatkaa paikkakuntalaiset).

Syy miksi Mänttään kannattaa matkustaa vähän kauempaakin, ovat Serlachius-museot. Kolmesta museorakennuksesta, gurmeeravintolasta ja kahdesta viehkosta boutiquehotellista rakentuva kombo ruokkii taiteenystävää, visualistia ja kulinaristia monella tapaa.

Jotta vältät taideähkyn, jää yöksi, sillä tarjontaa on ihan liikaa yhdelle päivälle. Illalla kannattaa painaa päänsä legendaarisella Mäntän Klubilla tai järvimaisemissa Honkahovilla.

Kokemuksia visiitistä täältä:

http://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2018/06/19/monipuoliset-serlachius-museot-ovat-mannaa-taiteenystavalle/

www.serlachius.fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Miksi kukaan ei järjestä 50+ ikäisille naisille (kulutus)juhlia?

Olen syvästi loukkaantunut. Ilkesivät laittaa minulle mainoksen Tena-vaippojen kotiinkuljetuspalvelusta.

Turha varmaan kertoa, että sosiaalinen media ruokkii meitä jatkuvalla mainosvirralla, halusimmepa tai emme. Olet varmasti pannut merkille mainonnan puolinäkymättömän olemassaolon tietokoneesi ruudulla.

Sähköpostiimme hiipii salakavalasti oikeiden viestien väliin roskapostia, joka yrittää saada huomiomme milloin mihinkin älyttömään.

Tai kun avaat Facebook-sivusi, feedin joukkoon tulee yhä enemmän maksettua mainontaa. Välillä jopa haittaavan paljon niin, että on vaikeaa tehdä selkoa, mikä oikeastaan on mainontaa ja mikä muuta sisältöä.

Ja kun avaat iltapäivälehden sivun, vierustalle on kummasti tupsahtanut mainoksia ja osuvasti juuri niistä tuotteista, joita olet ehkä googlettanut lähiaikoina. Jossain joku isoveli valvoo käyttäytymistäsi tarkoin.

Ja sitten on tämä kammottava ikäsidonnainen mainonta, joka menee niin pöpelikköön kuin vain voi. Jonnekin bittiavaruuteen on kirjoitettu, että tätä tietokonetta ja tätä sähköpostia käyttää 55-vuotias nainen. Mutta, please, voisitteko ystävällisesti laittaa sinne myös tiedon, että en kärsi inkontinenssistä, en univaikeuksista, enkä lihas- ja nivelkivuista ja suolenikin toimii toistaiseksi aivan loistavasti.

Jossain on joku mainosguru, ilmeisesti Jenny 25 vee päättänyt, että yli 50-vuotias nainen tarvitsee Tena-vaippojen kotiinkuljetuspalvelua, melatoniinia sisältäviä unitabletteja, kipugeeliä ja suolen toimintaa nopeuttavia luontaistuotteita.

Voisitko Jenny kiltti ymmärtää, että minä olen vielä ainakin omasta mielestäni ihan aktiivinen, toimintakykyinen, elämässä kiinni oleva työssäkäyvä nainen, jolla on työuraakin jäljellä ennen virallista eläkeikää vielä kymmenisen vuotta. Osaan vieläkin kulkea korkkareissa, bailata aamuyön tunneille ja jaksan kulkea reppu selässä Lapin kairoilla.

Haluan matkustaa niin paljon kuin sielu sietää ja rahapussi kestää. Rakastan hyvää ruokaa, laadukkaita viinejä ja itseni hemmottelua. Arvostan kaikkea kaunista ympärilläni ja olen kiinnostunut elämässä monenlaisista asioista. Eivätkä niihin kuulu pätkääkään asiat, joiden tiimoilta olet ottanut yhteyttä.

Edustan sitä ikäluokkaa, joka Tilastokeskuksen varallisuustutkimuksen mukaan ei ole kovinkaan kaukana siitä kaikkein varakkaimmasta, 65-75-vuotiaiden ikäryhmästä. Minun ikäisilläni, 55-64-vuotiailla, lapset ovat lähteneet jo maailmalle ja asuntolainat maksettu. Elämämme on pääosin ollut työntäyteistä, emmekä aikoinaan osanneet kovin kuluttaakaan. Monille meistä kertyi pesämunaa ja onnekkaimmilla sitä on täydentänyt vielä pieni perintö.

Nyt on meidän aikamme elää ja nauttia työmme tuloksista. Ja sitten sinä Jenny ilkeät lähettää minulle Tena-vaippamainoksia. Häpeä! Ymmärrätkö? Haluan saada mainoksia eksoottisista matkakohteista, hemmottelulomista, merkkikäsilaukuista ja timanttisista kasvohoidoista.

Ja vaikka minulla ei olisikaan varaa niihin, niin usko pois, niitä on paljon joilla on. Kuulkaapas mainosgurut, te suorastaan aliarvioitte omaa ikäryhmääni ja sen tarpeita. Tässä on teille sellainen kohderyhmä, jolla on enemmän ostovoimaa kuin nuoremmilla ja halua vihdoin hellittää kukkaron nyörejä oman itsemme hyvinvoinnille.

Voisitteko Jenny ja muu hipsterimainosväki ystävällisesti tehdä uudelleen ikäryhmäni profilointia ja ymmärtää, että tänne ei kuulkaa niitä Tena-vaippoja tarvita. Toistaiseksi samppanja on poistunut ihan toivotulla tavalla.

PS: Yritin löytää kuvapankista tähän juttuun kuvia vanhemmista naisista matkoilla. Ei löytynyt. Kuvissa oli vain nuoria naisia. Vanhemmat naiset eivät ilmeisesti matkustele 🙂

Kuvat pixabay.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.