Browsing Category

Taide

Menneiden aikojen charmia Mäntän boutique-hotelleissa

Näissä paikoissa on valmistauduttu fasaanijahteihin, pukeuduttu tweedbleisereihin ja polteltu paksuja kuubalaisia sikareita.

(Yhteistyössä Serlachius-museot)

Mänttä, pieni Pirkanmaan paikkakunta, yllätti minut täysin. Ensin se yllätti kahdella huikean tasokkaalla taidemuseolla. Sitten se yllätti loistavalla ravintolalla. Ja kun kokonaisuus täydentyi vielä ihastuttavalla boutique-hotellilla, olin myyty.

Arthotel Honkahovi – funkkishenkinen boutigue-hotelli

Majoituimme ystäväni kanssa Mäntässä aika kuninkaallisesti. Arthotel Honkahovin huoneen ovessa luki komeilevasti Kuninkaan huone, mutta aiheesta. Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa vieraili Mäntässä Urho Kekkosen vieraana ja epäilemättä tällä huoneella on tekemistä kyseisen vierailun kanssa.

Honkahovi valmistui Serlachius yhtiöiden toimitusjohtajan R. Erik Serlachiuksen virka- ja edustusasunnoksi vuonna 1938. Jämerä, selkeälinjainen kivitalo on tyylipuhdas funkkisrakennus, josta avautuu kaunis näkymä alas Mäntänlahden rantaan.

Pienen hotellin jokainen 30 huoneesta on erilainen. Voit majoittua tilavammin ja tyylikkäämmin superior-tason huoneissa rakennuksen toisessa kerroksessa tai vähän vaatimattomammin entisessä palvelijoiden siivessä.

Valoisa, lämpimillä ruskean ja terrakotan sävyillä sisustettu huoneemme oli jollain lailla hienostuneen herraskainen. Tilaa huoneessa oli ilahduttavan paljon. Kauniit huonekalut, tekstiilien laadukkaat materiaalit ja ihana järvinäkymä antoivat sopivan viihtyisän säväyksen. Olipa meillä jopa oma pieni parveke.

Historia tuli esiin huoneen monista pienistä yksityiskohdista. Esimerkiksi komerot ja patterisuojat olivat alkuperäisiä. Myös kylpyhuone toi mielikuvan 1900-luvun alkupuoliskolta. Hieman omituinen allas lienee aivan alkuperäinen?

Hotellin alakerran kirjasto/neuvotteluhuoneessa oli menneen ajan pysähtynyt tunnelma. Vanhat huonekalut olivat varmasti olleet siellä aikojen alusta.

Nimensä mukaisesti Arthotel Honkahovi on taidehotelli. Seiniä koristivat lukuisat maalaukset ja piha-alueella ilahdutti useampikin taideteos. Oma suosikkini, Teuvo Tuomivaaran valkoinen betoniteos Linnuille metsä, sopi kertakaikkisen hienosti järvimaisemaan.

Honkahovista johtaa Lemmenpoluksi nimetty luontopolku suoraan Gösta-museolle. Vieressä on myös tenniskenttä sekä hotellin uusi rantasauna.

Ainut miinus hotellilla oli käytävän huono ilmanvaihto. Keittiön käryt levittäytyivät käytävään turhan voimakkaasti, mutta onneksi haju ei yltänyt huoneeseen asti.

Tunnelma tässä pikkuhotellissa oli lähinnä kotoinen. Alakerran baarista sai juomia, joita oli kiva nautiskella lasitetulla terassilla. Honkahovi on hyvä valinta persoonallista majoitusta kaipaavalle, joka rakastaa rauhallista ja luontoläheistä majoitusta.

Mäntän Klubi on valtiomaisen arvokas

Toinen mielenkiintoinen majoituspaikka on pienen matkan päässä Honkahovista sijaitseva Mäntän Klubi. Molemmilla rakennuksilla on nykyisin sama omistuspohja; taidemesenaatti Kauko Sorjosen säätiö.

Mäntän Klubin mahtipontinen rakennus pylväkköineen ja päätykolmioineen näyttää siltä kuin se olisi eksynyt aivan väärään paikkaan. Oikeampi osoite olisi minusta Helsingin Senaatintori.

Pääsimme vähän kurkistelemaan myös tämän uniikin hotellin käytäville. Rakennus on kerrassaan hulppea ja upea on myös sen historia, joka jälleen johtaa Serlachius-yhtiöiden historiaan, kuinkas muuten. 1920 valmistunut komeus rakennettiin G.A. Serlachius Oy:n juhlatilaksi.

Seinien sisällä ovat kokoontuneet useat kansainväliset poliitikot ja valtioiden merkkihenkilöt. Siellä ovat asustelleet kuuluisat taiteilijat ja näyttelijät, useat yhdistykset ovat pitäneet siellä kokouksiaan ja jahtiporukat valmistautuneet metsästysreissuille. Tiloissa on käyty merkittäviä neuvotteluita, järjestetty kulttuuritapahtumia ja juhlittu merkkipäiviä. Nykyisin rakennus toimii hotellina ja ravintolana.

Niin Honkahovissa kuin Mäntän Klubilla on haluttu vaalia vanhaa henkeä. Jäljellä on paljon alkuperäisiä huonekaluja, hienoa koristeellisuutta ja kauniita yksityiskohtia.

Kuten näistä hotelli-ihanuuksista huomaatte, Mäntässä kannattaa viipyä vähintään yön yli. Tällaiset historialliset, hienosti säilyneet rakennukset ovat majoituspaikkoina harvinaista herkkua. Todellisia romantikon ja visualistin namupaloja.

Mänttä, olet sinä kyllä ihan ihme mesta.

https://www.klubin.fi/fi/honkahovi

https://www.klubin.fi/fi/mantan-klubi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Kun taide kohtaa gurmeen – Gösta on Suomen paras museoravintola

Metsien keskellä Mäntässä on helmi. Mansikkapaikka, jossa ravitaan sielua ja ruumista.

(Yhteistyössä Serlachius-museot)

Kirjoittelin edellisessä blogijutussa nautinnollisesta museokaksikosta, Serlachius-museoiden Göstasta ja Gustafista. Minussa asustelevalle visualistille tarjoiltiin silmänruokaa täyskattaus. Kun saman paikan ravintola pystyi vielä kutittelemaan kulinaristin makuhermoja, elämys hipoi jo täydellisyyttä.

Ei ihme, että Kauppalehden Optio raakkasi ravintola Göstan Suomen parhaimmaksi museoravintolaksi. Paljon saattoikin odottaa, sillä ravintolan taustalta löytyvät Vuoden kokki -tittelit omaavat ammattilaiset Pekka Terävä ja Henry Tikkanen. Terävä tunnetaan mm. Michelin tähditetyn Olon keittiömestarina ja Tikkasen kokinhattua tähdittää edustaminen maailman vaativimman kokkikilpailun Bocuse d’Orin Suomen joukkueessa.

Ravintola Göstan tilat modernissa Göstan paviljongissa ovat ihanteelliset ravintolalle, jota taide siivittää. Suuret maisemaikkunat tuovat runsaasti valoa sisään. Korkeaa ravintolasalia hallitsee materiaalina puu ja kattoon saakka ylettyvä Heikki Marilan suurikokoinen maalaus. Sisustus on skandinaavisen selkeää ja designmaista. Turhaan koristeluun ei oltu sorruttu.

Sama selkeys pätee myös Göstan ruokaan. Mikäpä tällaiseen ympäristöön sopii paremmin kuin puhtaat maut kotimaisista tuoreista raaka-aineista. Olin iloinen nähdessäni, että lautaselle päätyi kiitettävän paljon suomalaisen metsän, pellon ja järven antimia. Raaka-aineet ja niiden maut ovat pääroolissa ilman turhia kikkailuja.

Söimme Göstassa sekä lounaan että päivällisen à la carte listalta. Viikottain vaihtuvaa lounaslistaa voi pitää jopa yllättävän edullisena. Valittavana on kolme eri vaihtoehtoa, joista jokainen kustansi vierailuhetkellä alle kympin. Jos mietin omaa runsasta salaattiannosta varhaisperunoista, uuden sadon kukkakaalista ja savusiikakreemistä, annos oli enemmän kuin hintansa väärti. Niin puhtaan maukasta, hyvällä tavalla myös niin suomalaista.

Myöhemmin syömäni vaahdotettu kukkakaalikeitto oli parasta koskaan syömääni. Maku oli samettisen pehmeää. Pääruuaksi otin kuhaa ja kesävihanneksia. Annos maistui tosiaan kesäisen raikkaalta.

Ystäväni kiitteli katkarapucocktailin makua ja burgerin mehevyyttä. Jälkiruuaksi otimme molemmat pistaasijäätelöä, valkosuklaata, mansikoita ja marenkia. Valkosuklaa annoksessa oli meistä vähän heikko lenkki, sillä se teki kokonaisuudesta himpun verran raskaan.

Göstan hintatasosta voi antaa vilpittömästi kiitosta. Hinnoittelu on pidetty hyvin maltillisena, vaikka taso on korkea. Ravintolalla on kiinnostavia taidemenuita, joissa hinta kolmelta ruokalajilta on 46 euroa ja neljältä 49 euroa (kasvismenut 36 ja 42 euroa). Mielestäni hinnat ovat näin tasokkaasta ruuasta ilahduttavan kohtuulliset.

Ravintolan ainut negatiivinen puoli ovat sen aukioloajat. Gösta on auki vain museon aukioloaikoina, jolloin viimeiset tilaukset tulee tehdä jo 16.30 ravintolan sulkiessa ovensa kello 18. Moni haluaisi varmaan mieluusti nauttia museoiden annista pidempäänkin ja tulla sen jälkeen ruokanautintojen pariin kaikessa rauhassa. Nyt tuli vähän kiirus.

Göstan luovuus tulee esille myös kiinnostavina ruokatapahtumina. Käypä vilkaisemassa täältä, millaisia mielenkiintoisia happeninkejä tänä vuonna on odotettavissa. Esimerkiksi 23.-25.8.2018 järjestettävän taidelounaan ”It’s About Time” Henry Tikkanen toteuttaa yhdessä belgialaisen taiteilijan Koen Vanmechelenin kanssa. Vanmechelen on entisessä elämässään ollut Michelin-ravintolan kokkina. Kiinnostavaa olisi nähdä, mitä syntyy kun taide ja kokkaaminen kohtaavat.

Gösta pyörittää myös pihapiirissä sijaitsevaa kesäkahvila Autereentupaa. Entisessä punaisessa pehtoorin hirsituvassa tarjoillaan mm. kevyttä salaattibuffetia.

Serlachius-museot ja ravintola Gösta ovat erinomainen esimerkki matkailukohteesta, jonka tunnussana on ilmiselvästi elämys. Jos sinussa vähänkään on nautiskelijan virkaa, tässä on kattaus, jonka pöytään kannattaa istuutua.

https://ravintolagosta.fi/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Monipuoliset Serlachius-museot ovat mannaa taiteenystävälle

En tiennyt, että Suomella on oma Guggenheim. Meillä sen nimi vaan on Serlachius.

(Yhteistyössä Serlachius-museot)

Olipa kerran piskuinen metsien ympäröimä kyläpahanen keskellä ei mitään. Kylän onni oli sen sijainti reittivesistön varrella kahden järven välisellä kannaksella ja koski, Mäntänkoski.

Tänne suomalaiseen maaseutupitäjään saapui huima ja ennakkoluuloton teollisuusmies Gustaf Adolf Serlachius. Lähes kaikkea uhmaten hän perusti 1869 Mäntänkosken rannalle puuhiomon ja siitä alkoi Mäntän ihmeellinen tarina. Ihmeellinen tarina niin teollisuuden kuin taiteen osalta.

Sen lisäksi, että Gustaf oli uhkarohkea visionääri ja yhteiskunnallinen kehittäjä, hän oli myös taiteen suuri ystävä. Tätä perintöä jatkoi hänen veljenpoikansa Gösta Serlachius, joka hankki mittavan taidekokoelman ja toimi merkittävänä taidemesenaattina. Göstan unelma oli tuoda taide tavallisen kansan ulottuville.

Luulenpa, että Gösta olisi tänä päivänä hyvin tyytyväinen siihen, mitä kaikkea Serlachius-museot ovat. Mänttään on noussut kansainvälisen tason museokokonaisuus tai no, tuntuu, että koko pikkukaupunki sykkii taidetta ja taiteesta.

Tästä se lähti. Intohimolla ja kovalla työllä.

Taidekaupunki Mänttä-Vilppula

Itse kuulin Serlachius-museoista Matkamessuilla vasta viime vuonna. Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan edes siitä, missä sellainen paikkakunta kuin Mänttä ylipäätään sijaitsee.

Ajauduin Mänttä-Vilppulan messuosastolle myös tämän vuotisilla Matkamessuilla ja päätin ottaa selvää, mistä ihmeestä oikein on kyse. Myös ruokapiireistä oli alkanut kuulua kummia, että siellä Serlachius-museoilla on ihan älyttömän hyvä ravintola.

Ajaessani autoa kohti Pirkanmaata mietin, että onkohan vähän tyhmää istua autonratissa neljä tuntia jonkun tuntemattoman pikkukaupungin museoiden takia. Vielä siinäkin vaiheessa skeptisyys nosti päätään, kun keskeltä puskamaisemaa tupsahdin kylämäiseen keskustaan. Pääkadulla liehuvat liput kertoivat suureellisesti, että ollaan taidekaupungissa. No joo, onhan näitä nähty, ajattelin.

Taiteeseen törmää Mäntässä vähän joka puolella.

Kun seuraavana päivänä ajoin takaisin, tiesin, että toden totta Taidekaupungissa oltiin. Hädin tuskin kaksi päivää riitti tämän pikkukaupungin nähtävyyksiin. Monipuolista taidetta ja kiinnostavaa arkkitehtuuria oli tarjolla useamman museon verran.

Serlachius-museot käsittävät kolme eri rakennusta. Vanha Joenniemen kartano, Göstan entinen asuintalo, on nykyisin kokonaisuudessaan taidemuseona ja sen viereen on rakennettu mittava paviljonki nykytaiteen, teemanäyttelyiden ja tapahtumien tilaksi. Lasikäytävällä yhdistetyt rakennukset muodostavat yhdessä Gösta-museon.

Kolmas museorakennus, Gustaf-museo, sijaitsee Serlachius-yhtiön entisessä pääkonttorissa, vajaan kolmen kilometrin päässä Gösta-museosta. Matkan voi taittaa kätevästi vaikka vuokraamalla ilmaisen polkupyörän.

Joenniemen kartanoGöstan paviljonkiGustaf-museo

Joenniemen kartanon huikea kokoelma

Joenniemen kartano on rakennuksena jotenkin omituinen, voisiko sanoa jopa rujo, kova ja maskuliininen. Toisaalta selkeän linjakas, vankka ja arvokas. Ihan kuin rakennus olisi tuotu jostain Keski-Euroopasta keskelle suomalaista lehtomaisemaa.

Kartanon alakerran näyttelytiloista löysin omat suosikkini, enemmän perinteisen taiteen ystävä kun olen. Olin vähän ällikällä lyöty millainen pikku-Ateneum täältä Hämeen perukoilta oikeasti löytyy.

Suomen kultakauden taiteilijoiden töitä oli melkoisen mittava määrä. Nähtävänä on useita maalauksia kotimaisilta suurnimiltä kuten Gallen-Kallelalta, Schjerfbeckiltä, Haloselta, Edelfeltiltä, Järnefeltiltä, Simbergiltä ja Ferninand von Wrightiltä. Taidearsenaaliin kuuluu myös tiettävästi Suomen ainoa julkisissa kokoelmissa oleva Claude Monet’n maalaus.

Kaiken kaikkiaan käsittämättömän laaja yhden säätiön omistuksessa oleva kokoelma, jonka arvon täytyy olla mittaamaton.

Seuraava yllätys tuli vastaan kartanon yläkerrassa. Portaiden päässä hypättiin ihan eri muudiin ja nykytaiteeseen. Klassikkotaide oli saanut rinnalleen nykytaiteilijoiden Jukka Korkeilan, Elina Merenmiehen ja Anna Retulaisen maalauksia. Teemana oli nautinto. Ystäväni kanssa vähän hymyilytti teeman alla Scherjfbeckin maalaus Nuorukainen, jossa komeilee lihaksikas nuori mies ilman paitaa.

Göstan paviljonki – nuorten arkkitehtien palkittu luomus

Joenniemen kartano sai 2014 vierelleen huomiota herättävän puurakenteisen paviljonkirakennuksen, Göstan paviljongin. Kansainväliseen arkkitehtikilpailuun osallistui peräti 579 ehdotusta 42 maasta. Voittajaksi nousi kolmen nuoren barcelonalainen arkkitehtitoimisto työllään Parallels.

Noin 20 miljoonaa euroa maksanut rakennus sukeltaa upeasti suomalaiseen rantamaisemaan. Vaikka pitkänomaisessa rakennuksessa on tilaa peräti 5700 neliötä, siltikin se näyttää keveältä. Puu ja metsää heijastavat suuret ikkunat käyvät vuoropuhelua. Sisätilat ovat avarat ja valoisat. En päässyt irti ajatuksesta, että tässä on suomalainen versio Guggenheimista.

Vierailuhetkellä paviljongin mielenkiintoisin ja myös monipuolisin näyttely minusta oli belgialaisen Koen Vanmechelenin näyttely Kyse on ajasta. Näyttelyyn kuuluu maalauksia, veistoksia ja erilaisia installaatioita. Huomiota herättävin teos oli valtaisa rivistö täytettyjä kanoja.

Kanat ovat muutenkin tämän näyttelyn kantava teema. Elävät kanat seuraavat kävijää jo museon piha-alueella ja paviljongin pääoven edessä. Taiteilija tunnetaan useiden vuosikymmenten työstä, jonka tavoitteena on ollut risteyttää eri puolilta maailmaa olevia kanarotuja. Kanoilla on oma sanomansa maapallon tilasta ja tulevaisuudesta.

Paviljongin pohjakerroksessa on suitsutusta saanut ravintola Gösta, josta kirjoittelen lisää myöhemmin. Taidenautintojen lisäksi saimme herkutella myös ruokanautinnoilla.

Gustaf-museo on draamaa

Ei tarvitse tämän museon keksiä tarinoita tyhjästä. Tarinaa ja dramatiikkaa sillä on omasta takaa vaikka muille jakaa. Jos Gustaf-museota pitäisi luonnehtia yhdellä sanalla, se olisi ehdottomasti draama.

Paperiperkele -näyttely tempaisi mukaansa Serlachius-suvun värikkäisiin vaiheisiin. Kävijää kuljetettiin draaman keinoin huoneesta ja tunnelmasta toiseen mielenkiintoisen tekniikan avulla. Tarina vaihtui automaattisesti aina sitä mukaan, kun astuit seuraavaan huoneeseen. Gustafin ja yritystoiminnan alkuvaiheiden historia on niin uskomaton, että väliin tuli tunne, voiko tämä oikeasti olla totta.

En ollut uskoa silmiäni, kun näin yläkerran näyttelyn, Dalín gaalan. Kyllä, Mänttään oli saatu tämän maineikkaan surrealistin installaatio. Dalin pöytä (vai sänky?) on katettu, s’il vous plaît. Olen käynyt aiemmin Dalín omituisessa museossa Katalonian Figueresissa ja samanlaista hulvatonta Dalí-tunnelmaa oli saatu tuotua myös tähän näyttelyyn.

Iloa en sen sijaan oikein löytänyt naapurihuoneista, joissa oli Elina Brotheruksen valokuva- ja videoteosten näyttely Leikkikenttä. Tämä tyylilaji ei auennut minulle, mutta tästähän taiteessa oikeasti on kyse. Teokset avautuvat katsojille eri tavoin ja kaikesta ei tarvitse, eikä voikaan pitää.

Ilmiselvä yhdennäköisyys.Huulisohvaa oli pakko testata.

Sen sijaan pidin aivan valtavasti itse museorakennuksesta, Serlachius-yhtiön entisestä pääkonttorista. 1934 valmistunut puhdaslinjainen funkkisrakennus on hienosti remontoitu ja siinä on paljon kauniita yksityiskohtia. Tiloissa on nähtävänä myös entisiä kalustettuja toimistohuoneita, joissa on uniikkeja alkuperäisiä huonekaluja.

Kaikki kolme erilaista Serlachius-museoiden rakennusta tarjoavat näyttelyjen lisäksi mielenkiintoista arkkitehtuuria ja tarinoiden värittämää historiaa. Eikä tässä vielä kaikki. Mäntän keskustasta näitä rakennusihanuuksia on lisää, Serlachiuksen perintöä nekin. Voit yöpyä funkishenkisessä Arthotel Honkahovissa tai valtiomaisen arvokkaalla Mäntän Klubilla. Näistä kaunokaisista myöhemmin lisää.

Mänttä jättää jäljen

Harvoin olen jäänyt mietiskelemään mitään taidemuseota näin paljon jälkeenpäin. Serlachius-museot lähestyivät niin monella sektorilla ja niin monenlaisella taiteella. Oli jopa hämmentävää, miten rohkeasti ja ennakkoluulottomasti oli sekoitettu keskenään perinteistä ja modernia nykytaidetta.

Gösta Serlachius voi levätä rauhassa. Mänttään on noussut äärimmäisen kiinnostava taiteen ympärille keskittynyt matkailukohde. Olen iloinen, että tuli mentyä. Mänttä jätti jäljen.

www.serlachius.fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Älä jätä Turussa museoita väliin

Milloin olet viimeksi käynyt museossa? Kannattaa, sillä museot eivät ole ollenkaan tylsiä, eivät ainakaan Turussa.

(Yhteistyössä Visit Turku)

Minulla on kotimaan reissuilla ollut vähän ristiriitainen suhtautuminen museoita kohtaan. Ulkomailla on tullut kierrettyä museo jos toinenkin, mutta jotenkin olen suoraan sanoen aliarvioinut kotimaista museotarjontaa. Toisaalta kiinnostaa, mutta samalla tulee pohtineeksi kannattaako kalliita matkapäiviä uhrata museoille, jos ei odotettavissa ole ihan Louvre-tasoa.

Kotimaan museot löysin viime kesänä Tampereella ja kekkasin kuinka paljon kaikenlaista mielenkiintoista kotimaamme kaupunkimuseoista löytyykään. Samaa todisti tällä reissulla Turku. Parin päivän museosaldo oli kaksi loistavaa taidenäyttelyä, kurkkaus entisajan elämään vanhojen puutalojen tunnelmassa ja kauniita mahonkiveneitä.

Merikeskus Forum Marinum

Laivoistaan Turku tunnetaan, joten ei ihme, että näille on kaupungissa omistettu aivan oma museonsa Forum Marinum. Merellisiä asioita pääsee tutkailemaan kahden rakennuksen verran. Uudessa osassa esitellään Turun laivanrakennuksen historiaa ja toisessa vanhaan kruununmakasiiniin rakennetussa näyttelyssä merenkulun historiaa sekä merellisiä ammatteja läpi vuosikymmenten.

Jos olet liikkeellä kesäkuukausina, kannattaa hankkia lippu myös Aurajoen rannalla oleviin museolaivoihin. Itseäni vähän harmitti, että purjealusten ykkönen Suomen Joutsen ja sotalaiva Karjala aukeavat yleisölle vasta kesäkuun alussa. Olisin niin kovin halunnut sukeltaa näiden komeiden laivojen sisuksiin, joita ihmettelin aina ohikulkeissani majapaikkaani hostellilaiva Boreaan. Nyt kokonaisuuden paras anti itselleni oli kauniiden jalopuisten veneiden ihailu.

Näissä venhosissa on sitä jotain.Palanen merenkulun historiaa.Isn’t she beautiful?Sotalaiva Karjala.

Turun taidemuseo

Taidemuseot ovat museoista omia suosikkejani. Edellisellä Turun reissulla kiinnitin huomiota korkealla mäellä puiston katveessa sijaitsevaan jykevään kivirakennukseen, Turun taidemuseoon.

Tällä reissulla päätin ehdottomasti varata aikaa tälle museokomistukselle. Päätöstä vielä tehosti keramiikkataiteilija Ruut Brykin näyttely Taikalaatikko, joka on tätä kirjoittaessani ikävä kyllä jo Turun osalta ohitse.

Olin yllättynyt siitä, miten merkittävä ja arvokas kokoelma suomalaista 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taidetta Turun taidemuseosta löytyikään. Mukana näytti olevan koko suomalaisen taidehistorian kerma: Gallen-Kallelaa, Schjerfbeckiä, Edelfeltiä, Simberiä, Halosta, Rissasta… Turulla näytti selvästi olevan oma pikku Ateneuminsa.

Enpä tiennyt, että Edelfeltiltä löytyy toinenkin maalaus Ruokolahden eukoista.Helene Schjerfbeck: Leikkipupuja 1884Ruut Bryk on ollut yhtä lahjakas kuin puolisonsa Tapio Wirkkala.

Aboa Vetus & Ars Nova

Toinen taidemuseo, missä kävin, oli Aboa Vetus & Ars Nova, joka on jonkinmoinen sekoitus arkeologiaa ja nykytaidetta. Arkeologiset kaivaukset eivät ole koskaan kuuluneet suosikkeihini, joten Turun keskiaikaiset rauniot luulöytöineen jätin suosiolla väliin.

Sen sijaan Ars Novassa meneillään olevan ukrainalaisen kansantaiteilija Maria Prymatsenkon näyttelyn värikylläiset ja elämäniloiset eläinhahmotaulut ihastuttivat. Monet muistavat taiteilijan ehkä parhaiten muutaman vuoden takaisesta Marimekko-kohusta. Tuli ilmi, että Marimekon suunnittelija Kristina Isola oli plagioinut juuri kyseinen taiteilijan työtä. Kieltämättä monissa Prymatsenkon töissä oli tyylillisesti marimekkomaailmaa ja monet hänen töistään voisi sellaisenaan nähdä Marimekon kankaiden printteinä. Satumainen maailma -näyttely on Turun Ars Novassa 2.9.2018 saakka.

Ars Novan yläkerrassa oli näyttely Matkakuumetta, jossa on 650 teosta 1800-luvun lopulta nykypäivään niin suomalaisilta kuin ulkomaisilta taiteilijoilta. Kirjo on laaja aina Munsterhjelmista Picassoon ja Andy Warholiin.

Täytyy tunnustaa, että näyttelyn punainen lanka ei itselleni ihan auennut. Kokonaisuus jäi jotenkin sekavaksi niin ajallisesti, tyylillisesti kuin aiheiltaankin, vaikka yksittäisissä tauluissa paljon katsottavaa olikin.

Ars Nova museo sijaitsee vanhassa Rettigin palatsissa.Maria Prymatsenkon iloista värihersyttelyä.Näyttääkö tutulta?Kaisu Koiviston sympaattinen Hopeakettu 2011Gallen-Kallelan piirtämä autoliikkeen juliste vuodelta 1907.  Tästähän tulee ihan mieleen Ainon ryöstö.

Luostarinmäen käsityöläismuseo

Vaikka et mikään museofriikki olisikaan, Turun Luostarinmäen käsityöläismuseo kuuluu siihen museogenreen, josta ei voi olla pitämättä. Näissä vanhoissa puutaloissa vaan on sellaista lämpöä ja suloutta, jota ei pysty millään korvaamaan. Pikkupietarimaiset pihat perinneperennoineen saavat kumpuamaan kummaa nostalgiaa jostain kaukaa lapsuudesta.

Täällä on aika pysähtynyt.

Turun kaupunki osti pikku hiljaa usean korttelin verran Luostarinmäen vanhoja puutaloja omistukseensa. Tällä hetkellä alue käsittää kolmisenkymmentä 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa rakennettua taloa. Harvinaiseksi tämän museoalueen tekee erityisesti se, että se on säilynyt Turun vuoden 1827 suurpalosta ja näin kaikki rakennukset sijaitsevat alkuperäisellä paikallaan.

Aluetta oli mukavaa kiertää ja tehdä yllättäviä löytöjä. Kaikki rakennukset, joissa ovet olivat auki, olivat yleisölle avoinna. Puutaloihin oli sisustettu oman aikansa asuinkoteja sekä demonstroitu erilaisia vanhoja käsityöläisammatteja. Mielenkiintoista oli kurkistaa esimerkiksi nyörinpunojan, savenvalajan ja kellosepän työpajoihin. Löytyipä jostakin mökistä pieni vanhan ajan kirjapainokin, jossa hääri itse painaja työssään.

Museo voi olla elävä.Keksitkö, minkä alan taitaja täällä on työskennellyt?

Luostarinmäen talot toivat elävästi esiin vanhaa kaupunkilaiselämää ennen teollistumista. Täällä pääsi tunnelmaan ja käsitykseen millainen oli vaikkapa 1800-luvun alun poikamiesboksi, merimiehen koti tai vähän herraskaisempi hienostoväen huusholli.

Museoalueen vieressä on muuten ihastuttava kahvila Kisälli, joka on niin täynnä vanhan ajan suloisuutta kuin kahvila vain voi olla.

Täällä sopii kaffitella.

Tutustuin näihin museoihin Visit Turun Museum Walk -kortilla. 38 euroa hintaisella museokortilla pääsee kolmen vuorokauden ajan käymään kortin piiriin kuuluvassa 12 museossa. Jos keskimäärin museoiden pääsymaksu on noin 9 euroa hengeltä, viiden museon käynti maksaa jo kortin hinnan mukavasti takaisin.

Yhteistyössä Visit Turku

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Näissä Kööpenhaminan nähtävyyksissä kannattaa käydä

Kööpenhaminassa aikaa vain muutama päivä ja nähtävyyksiä vaikka millä mitalla. Vaikeus valita, mihin rajallisen aikansa käyttäisi. Tässä pari nähtävyyttä tämän täti-ihmisen mieleen.

Kööpenhaminan nähtävyyksien repertuaari aiheutti todellakin päänvaivaa. Mittavia museoita, kiinnostavaa taidetta ja jopa useampi kuninkaanlinna laajoine puistoalueineen turistia houkuttamassa. Pakko oli panna jäitä hattuun ja tehdä kylmästi päätös, että otetaan tällä reissulla nyt sitten vaikka nämä kaksi nähtävyyttä lähempään tarkasteluun. Ihan hyvät kohteet onnistuttiinkin valitsemaan.

Oluttehtailijan intohimo

Taidemuseo, joka pitää sisällään tuhansia veistoksia, ei ensi alkuun tuntunut asiaan vihkiytymättömälle kovin mielenkiintoiselta käyntikohteelta. Vaikka taiteesta pitäisikin, kukapa jaksaa innostua sadoista kipsi- ja marmoripäistä tai kymmenistä huoneista, joissa poseeraavat samanoloiset renessanssityyliset naisfiguurit.

Siltikin vakuutan, että Kööpenhaminan Ny Carlsberg Glyptotek (sana glyptoteekki tarkoittaa veistoskokoelmaa) -museoon kannattaa ehdottomasti mennä. Rakennus jo itsessään houkuttelee matkailijaa komeudellaan ja mahtipontisuudellaan. Juuri tuo rakennuksen kauneus ja monipuolisuus oli ainakin minulle paikan parasta antia. Huone toisensa jälkeen löysin kauniita yksityiskohtia, jotka vaihtuivat tunnelmasta, ajasta ja värimaailmasta toiseen. Upeita kattorakennelmia, hienoja lattioita ja taidokkaita koristeluja. Vaikka taide ei kiinnostaisi, itse glyptoteekin rakennus on nähtävyys.

Hetken olet muinaisessa Egyptissä Faaraoiden maassa. Sitten siirryt antiikin Kreikan sankaritarustoihin ja sieltä antiikin Roomaan pylväiden reunustamaan halliin. Sadat patsaat ja rintakuvat tuntuivat olleen paikallaan ikuisuuksia. Usea näyttelytila yllätti. Unohdin pääosin yksittäiset teokset ja fiilistelin lähinnä kokonaisuuksia, joista muodostui yhdessä mittavia tilataideteoksia ympäristön kanssa. Mietitytti, että miten ihmeessä nuo kaikki arvokkaat esineet oli saatu Kööpenhaminaan hankittua.

Mukava lisänsä museossa oli keskellä rakennusta, suuren kattokupolin alla oleva talvipuutarha. Siellä saattoi hetkeksi istahtaa kuuntelemaan suihkulähteen solinaa ja nautiskelemaan ympäristön viehkoudesta.

Carlsberg Glyptoteekin perusti oluttehtailija Carl Jacobsen. Rakennusta alettiin rakentaa 1888 ja laaja yli 10.000 teosta käsittävä museo avautui yleisölle 1897. Jacobsen oli intohimoinen taiteenkeräilijä ja pahasti näytti siltä, että herralla oli mopo karannut käsistä jossain vaiheessa. Kokoelma on aivan käsittämättömän suuri ja mittaamattoman arvokas. Veistoskokoelmassa on mm. useita veistoksia Auguste Rodinilta.

Veistosten lisäksi nähtävillä on 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun ranskalaisia ja tanskalaisia maalauksia. Museossa pääsee ihailemaan mm. 1800-luvun ranskalaisia impressionisteja kuten Paul Gauguinia, Claude Monetia, Vincent van Goghia ja Paul Césannea.

Liekö tässä maailman kuuluisin suudelma, Auguste Rodin: The Kiss.

Ny Carlsberg Glyptotek sijaitsee Vesterbron alueella lähellä Tivolia. Tiistaisin museoon on vapaa pääsy.

www.glyptoteket.com

 

Kristallikruunujen loistetta

Kuninkaallisissa on kieltämättä jotain kiehtovaa ja hohdokasta. Jos vähänkään kuninkaallisten elämä ja historia kiinnostavat, Kööpenhaminassa kruunupäiden elämään pääsee kurkistamaan jopa useamman linnan verran.

Me kävimme kiertelemässä Christiansborgin palatsissa, joka on itseasiassa rakennettu kolmesti. Alkuperäisen linnan tuhosi tulipalo vuonna 1794. Toinen Christianborgin linna valmistui 1828, joka myös koki edeltäjänsä kaltaisen ikävän kohtalon. Tämänkin linnan tuli tuhosi suurimmalta osin vuonna 1884.

Nykyinen kolmas linnaversio valmistui vuosien 1907-1928 aikana. Linnassa toimii kuningashuoneiden lisäksi useita valtiollisia instituutioita kuten Tanskan parlamentti, maan pääministeri ja korkein oikeus. Kuningasperhe käyttää Christiansborgin palatsin tiloja erilaisissa valtiollisissa vastaanottotilaisuuksissa.

Näissä saleissa teki kummasti mieli vähän tanssahdella.

Palatsiin voi ostaa yhteislipun, jolla pääsee tutustumaan kuninkaallisten vastaanottotilojen lisäksi linnan keittiöön, linnan maanalaisten kerrosten vanhoihin 1100-luvulta peräisin oleviin raunioihin sekä kuninkaallisiin talleihin. Itse ostimme lipun vain itse palatsin tiloihin.

Linnassa kannattaa käydä, jos vähänkään pidät kuninkaallisesta loistosta ja kristallikruunujen välkkeestä, kuten minä. Palatsin mielenkiintoisin nähtävyys oli minusta suuri juhlahuone, jonka seiniä koristivat 17 suurikokoista ja värikylläistä gobeliinia. Nuo gobeliinit ovat kuningatar Margareetalle teetetty 50-vuotissyntymäpäivälahja. Ei ihme, että niiden valmistuminen kesti kymmenisen vuotta, sillä sen verran taidoikkaista käsityön mestariteoksista on kyse. Gobeliineihin on kuvattu yli 1000-vuotisen Tanskan historian eri vaiheet. Ihailin rohkeutta, millä taiteilija on kuvituksen toteuttanut. Tyyli on uskalias ja moderni, jopa paikoin hieman naivistinen.

Tänne mahtuu vähän suurempikin porukka ruokailemaan.

Muita kuninkaallisia kohteita Kööpenhaminassa ovat Rosenborgin linna sekä Amalienborgin linnakokonaisuus, josta osa toimii kuningasperheen kotina. Molempia linna-alueita reunustavat kauniit puutarhat, joissa on mukava kuljeskella vaikkei itse linnoihin sisälle menisikään. Amalienborgin linnan läheisyydestä löytyy muuten Kööpenhaminan symboli, Pieni merenneito -patsas.

http://kongeligeslotte.dk/en

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

Viisi matkamuistoa ja viisi tarinaa niiden takaa

Vuosien varrella maailmalta on tarttunut mukaan kaikenlaista rompetta. Ehkä olisin tullut toimeen ilman malesialaisia sorminäppäryyspalloja tai unkarilaista viininannostelutelinettä.

Kun matkoilta raahaa kotiin värikkään intialaisnaisen asukokonaisuuden sareineen päivineen, kotona voi kysyä onko järkee vai ei. Mausteisessa ympäristössä, paahtavan auringon alla asu näytti hienolta, mutta täällä pohjolan perukoilla ei nyt ihan hirveästi ole ollut käyttöä. Totta puhuen näyttää lähinnä naamiaisasulta.

Täytyy myöntää, että monesti muulloinkin olen haksahtanut kummallisiin matkatuomisiin. Matkamuistoilla on taipumus näyttää niin hienoilta kohdemaassa, mutta kotona omassa arkiympäristössä lähinnä oudoilta kummajaisilta. Esimerkiksi kenialainen puunaamari näytti olohuoneemme seinällä kovin irralliselta, joten katsoimme parhaimmaksi siirtää sen irvistelemään varastomme hyllylle.

Toki jotain hyvääkin on matkoilta kotiin kulkeutunut. Olohuoneestamme löytyy viisi matkoilta tuotua esinettä, joilla on erityinen paikka sydämessäni. Vanhimman matkamuiston kohdalla ostohetkestä on vierähtänyt jo yli 30 vuotta, mutta yhä edelleen se saa hymyilemään. Tässä parhaat matkamuistomme ja tarinat niiden takaa:

Rakkauden jumala Kreetalta

Oli kesä 1985. Olimme mieheni (silloisen poikaystäväni) kanssa nuoria ja vastarakastuneita. Ensimmäisen yhteisen ulkomaanreissumme teimme Kreetan saarelle Agios Nikolaosiin. Matkakokemusta oli vielä hyvin vähän ja KAIKKI oli niin ihmeellistä ja ihanaa. Erityisen ihanaa oli se uusi ihminen, jonka kanssa olin matkannut etelän kuumaan aurinkoon.

Päivät makasimme rannalla ja iltaisin kuljimme päämäärättömästi vanhan kaupungin kapeita kujia. Tai istuimme jossain rantakuppilassa juomassa kreikkalaisia viinejä, jotka meistä tuolloin olivat maailman parhaita, Nautimme samettisista öistä ja toisistamme. Viikko vierähti nopeasti ja viimeisenä iltana päätimme ostaa muistoksi jotain uuteen yhteiseen kotiimme.

Paikallisen matkamuistomyymälän hyllyltä kiinnitti huomion täydellisen kaunis kreikkalaisen miehen pää. Kyse oli kipsivalusta, joka esitti rakkauden jumalaa Erosta. Mikäpä meidän fiilistämme olisi tuolloin paremmin kuvannut. Intohimo on vuosien varrella haalistunut, mutta Eros pöytätason päällä muistuttaa ajasta milloin rakkaus oli huumetta.

Taulu, johon meillä ei olisi ollut varaa

Budapestin lähellä on suloinen Szentendren pittoreski kaupunki, jolla on jonkinmoinen taiteilijakaupungin maine. Ainakin tuolloin 80-luvun loppupuoliskolla kaupungissa oli paljon gallerioita, joita oli mukava kierrellä vaikka tiesimmekin, ettei meillä suuremmin ollut varaa niistä mitään hankkia. Korkeintaan jotain pientä, ehkä jokin grafiikkavedos. Tuohon aikaan Unkari oli edullisen hintatasonsa ansiosta erinomainen maa taidehankinnoille.

Eräässä galleriassa jäimme ihastelemaan tummaa taulua, joka miellytti meitä molempia. Kyseessä oli Birkás Istvánin työ Horisontaalinen ja vertikaalinen. Kuten niin monesti aiemminkin, intuition vallassa tuli tehtyä päätös: tuo taulu piti saada. Tässä kohtaa Visa sai vinkua.

Rahat olivat matkan jälkeen muutenkin tiukoilla ja kun lasku saapui, tuli suorastaan harmiteltua, että pitikin mennä tuhlaamaan kyseiseen tauluun. Se oli kyllä kaikkea muuta, mitä meillä alunperin oli suunnitelmissa tai mihin meillä olisi siinä kohtaa ollut varaa.

Taulu kuljetettiin kotiin käsimatkatavaroissa (en tiedä antaisivatko nykyisin edes ottaa matkustamoon noin isoa kappaletta). Koska se ei muualle koneessa mahtunut, 60×70 cm:n kokoinen taulu oli pakko kuljettaa pystyasennossa jalkojani vasten. Oli muuten jalat melkoisen puuduksissa, kun Helsinkiin saavuttiin.

Meistä kumpikin pitää tuosta taulusta yhä edelleen.

Patsas, jolla on pää haaveita täynnä

Lissabon heinäkuu 1992. Olimme matkanneet Albufeiran rannikkokaupungista Lissaboniin pikaiselle päiväretkelle. Montaa tuntia ei jäänyt kaupunkiin tutustumiselle ja epämääräisesti huuhailimme keskustassa yrittäen saada jotain kuvaa pääkaupungista, jonne olimme tulleet.

Jossain vaiheessa pysähdyin paikallisen gallerian ikkunan eteen. Minut oli pysäyttänyt valkoinen veistos, jossa nuoren naisen pää tuijottaa haaveillen jonnekin kaukaisuuteen. Tuossa taideteoksessa oli vähäeleisyydessään jotain sellaista, mikä kiinnosti ja kuiskutteli.

Galleriasta lähdimme tuo veistos mukanamme. Vaikka se oli silloiseen tulotasoomme kovin kallis ja teki suuren loven matkabudjettiimme, olin silloin ja olen yhä iloinen siitä, että ostimme sen. Edelleen se tuijottaa kaukaisuuteen, haaveilee ja uinuilee omissa ajatuksissaan. Jotenkin minusta tuntuu, että vuosien saatossa sen ilmeeseen on tullut enemmän iän tuomaa itsevarmuutta. Se hymyilee arvoituksellisesti vähän kuin Mona Lisa.

Koira ja kohtaaminen Keniassa

Talvella 1996 olimme häämatkalla Keniassa. Teimme viikon safarimatkan, jonka aikana kävimme tutustumassa Masai-heimon kylään.

Kylässä syntyi heti säpinää, kun pikkubussimme pölähti leiriin. Myyntisäkit haettiin esille ja sisältö kopisteltiin värikkään peiton päälle. Viimeisenä säkin pohjalta pakoon pötkivät suurikokoiset torakat. Myynti saattoi alkaa.

Hampaaton vanha Masai-nainen hymyili minulle leveästi, ojensi maasta ottamansa pienikokoisen kivestä hiotun koirapatsaan ryppyisillä käsillään, painoi sen kämmenelleni ja sulki käteni koiran ympärille. Tuijotimme hetken toisiamme. Koira oli löytänyt minut.

Kiitos jonnekin kauas sille, joka aikoinaan loit tuon sympaattisen ja vähän rosoisen hahmon.

Kiinalaiset leijonakoirat

Pekingissä oli 2000-luvun alussa suuri antiikkitori, jonka nimeä en enää muista. Alue oli todella valtaisa ja siellä kiertelyyn olisi saanut kulumaan varmasti koko päivän. Ikävä kyllä meille sattui todella kylmä kiinalainen talvisää, jolloin kosteus pureutuu toppatamineidenkin läpi ja tuuli tehostaa entisestään kylmyyttä.

Yritimme viluisina nähdä edes osan valtavasta tavaratarjonnasta. Jossain kohtaa silmiini osui kaksi posliinista leijonakoirapatsasta. Niitä kauppaava mies näytti ohuessa takissaan meitä vieläkin kylmettyneemmältä.

Jotenkin kävi sääli tuota myyjää. Miehellä ei ollut edes myyntipöytää, vaan hän oli levittänyt harvat tavaransa maahan levitetylle viltille, mistä nuo patsaat äkkäsin. Jotenkin tuli vaan tunne, että juuri tältä myyjältä haluan jotain ostaa.

Olisin alun perin halunnut ostaa vaan toisen, mutta ymmärsin heti kauhistuneen kiinalaisen ilmeestä, ettei se ollut mahdollista. Vasta myöhemmin minulle selvisi, että leijonakoirat esiintyvät aina pareittain: Ah ja Un edustavat alkua ja loppua, urosta ja naarasta.

Kiinalaiseen kaupankäyntiin kuuluvan tinkaamisen jälkeen leijonakoirat lähtivät tuomaan hyvää fengshuita meidän kotiin. En tiedä mitään patsaiden alkuperästä. Todennäköisesti jotain halpaa kitschiä, mutta kauniit ne ovat joka tapauksessa.

Nämä viisi esinettä ovat vuosien saatossa pitäneet yllä mukavia muistoja matkoiltamme. Palanen Antiikin Kreikkaa, palanen Aasiaa, palanen Afrikkaa ja palanen eurooppalaista taidetta. Viisi erilaista matkaa, viisi erilaista tarinaa.

Mikä on oma suosikkimatkamuistosi? Vai onko tullut ostettua jotain yhtä älytöntä kuin minulla?

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Erarta – tuntematon Pietarin taidemuseo, josta tuli suosikkini

Mitä! Nykytaiteen museo neuvostohenkisessä stalinismin ajan rakennuksessa? Pietarin nykytaiteen museo Erarta ensin hämmensi, sitten ihastutti.

Noustessani venäläisen nykytaiteenmuseo Erartan graniittiportaita olin kieltämättä hieman epäluuloinen. Millainen nykytaiteen museo voi valita toimitiloikseen tällaisen rakennuskummajaisen? Eikö nykytaiteen museon pitäisi olla modernissa, arkkitehtuuriltaan selkeälinjaisessa rakennuksessa?

”On kuin tulisi viiden tähden turkkilaisen hotellin aulaan”, kirjoitti kuulema eräs pietarilaistoimittaja 2010 avautuneen taidemuseon avajaisten yhteydessä. Museo sai muutenkin kriitikoilta melkoista arvostelua kokoelmiensa kirjavuudesta, taiteen tasosta ja linjattomuudesta.

erarta

Vaan yleisö tykkäsi. Sanoista Era (aika) ja Arta (taide) koostuvan Erartan visio on tuoda venäläinen nykytaide lähelle ihmisiä, tarjota jokaiselle jotakin ja siinä se on ilmiselvästi onnistunut. Tripadvisor on nostanut Erartan Pietarin 10 mielenkiintoisimman museon joukkoon. Hieno saavutus ottaen huomioon kuinka paljon Pietarissa on taidemuseotarjontaa.

Erarta on helppo, yleisöystävällinen museo, vaikket olisikaan mikään vannoutunut nykytaiteen ystävä. 2300 työtä yli 250 venäläiseltä taiteilijalta tarjoavat melkoisen kirjon eri tyylisuuntia ja taidemuotoja.

IMG_0624IMG_0623IMG_0645 (1)erarta8IMG_0640IMG_1739

Jo omistuspohjaltaan Erarta on kummajainen Venäjän museomaailmassa. Maan suurimmat taidemuseot ovat pääosin valtio-omisteisia, mutta Erarta on puhtaasti yksityisomistuksessa.

Museota hallinnoivan säätiön takaa löytyy liikenainen ja intohimoinen taiteenkerääjä Marina Varvarina. Hän alkoi jo 90-luvulla kerätä taidetta miehensä Dmitri Varvarinin kanssa, joka oli maassa vaikutusvaltainen poliitikko ja liikemies. 2010 hänet kuitenkin murhattiin kotinsa edustalla ilman, että murhaajaa saatiin koskaan kiinni. Marina Varvarina asuu tätä nykyä Lontoossa ja hoitaa sieltä käsin silmäteräänsä Erartaa.

Erartassa on taidetta viidessä kerroksessa, 10 000 m2:n alueella. Toisessa siivessä ovat museon pysyvät näyttelyt ja toisessa vaihtuvat näyttelyt, joita käyntihetkellämme olikin yllättävän monta. Museoesitteen mukaan Erartassa on aina kahdeksan erilaista ulkopuolista näyttelyä, jotka vaihtuvat kolmen kuukauden välein.

Minusta mielenkiintoisin vaihtuvista näyttelyistä oli ”Glorious World of Fellini” -näyttely, jossa oli esillä puvustuksia ja rekvisiittaa Fellinin merkittävimmistä elokuvista La dolce vitasta Casanovaan (12.2.2017 saakka).

IMG_0558

Toinen vaikutuksen tehneistä näyttelyistä oli ”The Light of Tibet”, Alexander Dymnikovin mustavalkoisten valokuvien näyttely (3.4.2017 saakka). Herkkiä ja puhuttelevia kuvia luonnosta ja vuoristokansan ankarasta elämästä äärioloissa. Valokuvissa oli hyvin intensiivinen ote. Tuli tunne, että ne imaisevat katsojan sisään kuvan maailmaan.

erartaphoto

Vaikka Erartan osalta puhutaankin nykytaiteesta, jonkinlainen hienoinen konservatismi töitä leimaa. Hurjimmat kokeilut puuttuivat. Ehkä juuri siksi tykkäsinkin tästä museosta niin paljon, sillä muiden nykytaiteenmuseoiden tapaan minulle ei tullut kertaakaan mieleen, että mukana on ”taidetta taiteen vuoksi” töitä. Sen verran juntti taidemuseokävijä olen, etten oikein aina ymmärrä sitä, että taiteeksi voidaan kutsua ihan mitä skeidaa vaan.

Erartassa kiinnittyi huomio ennemminkin venäläisten taiteilijoiden tekniseen taitavuuteen. Teoksissa oli voimakkaasti aistittavissa historian vaikeiden aikojen vaikutus. Ilmaisu oli paikoin syvää, tunnepitoista ja puhuttelevaa, jopa terapeuttista.

Jos nyt jotain arvostelisi, niin ihan en ymmärtänyt moniin tauluihin mielestäni sopimattomia kultakehyksiä. Ehkä tässä tuli esille jollain tasolla venäläinen mieltymys ja makumaailma.

erarta7erarta3erarta4erarta2

Oman mielenkiintonsa taiteilijoiden töihin tuo neuvostoaika. 50 vuoden ajan maan taide-elämän on pitänyt palvella vain yhteiskunnallisia pyrkimyksiä ja valtiollista propagandakoneistoa. Tuon ajan taide kokoelmasta puuttuu, mutta sitäkin enemmän mukana on yhteiskuntakriittisiä, kantaaottavia ja symbolisia teoksia.

IMG_0586IMG_0588erarta5

Jos vierailet Erartassa, älä ohita pohjakerroksen ravintolaa, joka ilmiselvästi tekee taidetta ruuallaan. Annokset olivat kauniita ja herkullisia, eivätkä edes mitenkään pahan hintaisia.

IMG_1741IMG_0446IMG_0447IMG_1743

Museon kolmannessa kerroksessa on myös kivasti sisustettu kahvila, jonka leivostiskiä kävimme vähän kuolaamassa. Suosittelen käymään myös alakerran taidemyymälässä, josta löytyi kaikkea kivaa kotiin viemiseksi, esim. koruja, keramiikkaa ja pieniä taide-esineitä. Hinnat olivat muuten erittäin kohtuullisia.

IMG_0578IMG_1737

Erarta järjestää tiloissaan viikottain myös erilaisia konsertteja, joten museon webbisivuilta kannattaa tarkastaa onko ohjelmassa mitään kiinnostavaa.

Museossa vierähti helposti muutama tunti kaikkea kiinnostavaa tutkaillessa. Erarta nousi ehdottomasti suosikkimuseoideni joukkoon. Näyttelyt olivat mielenkiintoisia ja löysin annista paljon visuaalista viehättävyyttä ja tunnepitoista ilmaisua. Tulee mentyä varmasti toistamiseen. Ensi kerralla pitää ehdottomasti käydä kokemassa myös U-teemahuoneet, joissa sukelletaan nykytekniikan avulla hetkeksi eri maailmoihin.

Erartan taidemuseo sijaitsee Pietarin Vasilinsaarella, kävelymatkan päässä esimerkiksi Solo Sokos Hotel Vasilievskystä.

https://www.erarta.com/en/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Murhaava illallinen

Juhlayleisö on valmiina. On aika julkistaa maailmankuulun taiteilijan, salaperäisen Hermes Mansun uusin teos. Yhtäkkiä valot sammuvat ja yleisö on pimeydessä hämillään. Teatterissa on tapahtunut raaka murha…

murhaavaillallinen9

En oikeastaan tiennyt mitä odottaa, kun ystäväni kanssa suunnistimme marraskuisen illan hämyssä Helsingin Suvilahden Kaasukentällä sijaitsevaan telttaan. Olin saanut kutsun eriskummalliseen teatteri-iltaan, jossa yhdistyisivät gourmet-illallinen ja teatteriesitys. Tulisin olemaan yksi murhamysteerin todistajista.

Ajatus tuntui kiehtovalta. Tasokkaan illallisen nauttiminen keskellä murhamysteeriä, johon saattaisin itsekin joutua. Kaiken lisäksi ruuasta vastaisi Michelin-tähdellä palkitun ravintola Askin pääkokki Filip Langhoff.

murhaavaillallinenmurhaavaillallinen10

Yllätyin positiivisesti päästyäni alkuryysiksen jälkeen juhlateltan sisälle. Tapahtumapaikkaan oli loihdittu kiinnostava ja dramaattinen sisustus, jossa oli selkeästi dalimaisia piirteitä. Pyöreillä pöydillä odotti juhlava kattaus. Punamusta värimaailma lisäsi teatraalista tunnelmaa. Onnistuneen visuaalisen ilmeen takana oli Latvian kansallisteatterin lavastaja Aigars Ogolins. Itseäni ihastuttivat erityisesti mielenkiintoiset valaisinhässäkät, joihin oli koottu luovasti jos jonkinlaista tavaraa ruokailuvälineistä auton lamppuihin.

Kuva: Johannes Wilenius (samoin jutun pääkuva)murhaavaillallinen14

murhaavaillallinen3murhaavaillallinen2

Ilta käynnistyi juuri niin dramaattisesti kuin ennakko-odotukset antoivat olettaa. Lavalta löytyi veitsellä ja haarukalla raaasti murhattu illan päävieras. Mutta kuka on murhaaja? Sitä nousee selvittämään yleisöstä yllättäen löytyvä poliisi. Poirot-henkinen kuvio on valmis.

Täytyy myöntää, että teatteriesitys jäi vähän kevyeksi. Sinänsä harmillista, sillä puitteet olisivat tarjonneet mahdollisuudet vieläkin mielenkiintoisempaan ja yllätyksellisempään kokonaisuuteen. Olisiko yleisöä voinut käyttää enemmänkin juonikoukeroiden jalostamisessa? Mielenkiinto kyllä säilyi loppuun asti ja mikä ettei, sillä kolmen ruokalajin menu soljui tarjoilultaan sujuvasti koko näytöksen läpi.

Pidin itse erityisesti pääruuan hirvestä, joka oli kypsyysasteeltaan täydellistä ja maukasta. Teltta ei varmasti ole niitä helpoimpia paikkoja valmistaa ruokaa isolle ryhmälle, mutta melko kelvollisesti siinä mielestäni suoriuduttiin. Niin viini- kuin ruokatarjoilu sujuivat jouhevasti ja ruuat saatiin koko pöytäseurueellemme samaan aikaan.

murhaavaillallinen8murhaavaillallinen4murhaavaillallinen6murhaavaillallinen7

En ehkä suosittelisi Murhaavaa illallista vannoutuneelle teatterifriikille, mutta esimerkiksi pikkujouluohjelmaksi se sopii erinomaisesti. Ihan viihdyttävä ilta ja mielenkiintoinen elämys poikkeuksellisessa miljöössä. Viihtymistä lisäsi entisestään hulvattoman hauska pöytäseuramme, jonka kanssa Murhaava illallinen sai yllättäviä jatkokäänteitä myöhemmin Helsingin yössä.

Esityksen tuottajana on virolainen Skyworld Service Oü, joka tunnetaan aiemmasta Dinner in the sky -kiertueestaan. Näytelmän on käsikirjoittanut Diana Leesalu ja ohjannut Seppo Honkonen. Näytännöt Suvilahdessa jatkuvat 26.11.2016 saakka.

www.gurmeeteatteri.fi

Illan tarjosi Gurmee Teatteri

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.