Browsing Category

Suomi

4 x Suomi – bloggaajan matkavinkit kotimaan matkailuun

Vuosi vuodelta, kesä kesältä, hullaannun yhä enemmän matkailemaan kotimaassamme. On meillä kuulkaapas luonnon kannalta sellaiset puitteet, ettei oikeastaan kesäkuukausina edes tee mieli lähteä minnekään muualle.

Täytyy tunnustaa, että tunnen maatamme hävettävän huonosti. Siksi olen päättänyt järjestelmällisesti tutustua joka vuosi uusiin paikkoihin ja matkustaa sellaisille seuduille, missä ei ole tullut aiemmin käytyä. Esimerkiksi viime kesänä täytin aukon sivistyksessä ja matkustin elämäni ensimmäistä kertaa Turkuun. Niin kiva ja avartava reissu siitä tulikin, että tänä kesänä halusin mennä kokemaan Turun uudelleen.

Yllättävää on ollut, miten hienoja nähtävyyksiä ja viehättäviä majoituspaikkoja meiltä löytyy, välillä ihan kirjaimellisesti korpien kätköistä. Olen ollut onnekas myös siinä suhteessa, että blogini on kuljettanut minua sellaisiin matkakohteisiin, joita en ehkä muuten olisi tullut ajatelleeksi tai löytäneeksi.

Parasta matkailussa on aina löytämisen riemu ja uusien elämysten saaminen. Välillä se voi olla Lapin erämaan eheyttävä vaikutus, joskus taas hyppäys kotimaiseen kaupunkiseikkailuun.

Poimin neljä hyvin eri tyyppistä matkakohdetta Suomesta. Jokaisessa näistä paikoista on jotain sellaista, mikä on tehnyt minuun vaikutuksen.

 

1. Citytyypille – monipuolinen Tampere

Ihailen tapaa, millä Tampere on kehittänyt matkailuaan. Oli sitten kyse kulttuurista, lapsiperheiden tarjonnasta, nähtävyyksistä, luonnosta, historiasta, kulinarismista, arkkitehtuurista, shoppailusta… oikeastaan mistä vaan, Tampere on oikea runsauden sarvi.

Ihastuin viime reissulla mm. Pyynikin korkeatasoiseen kesäteatteriin ja vanhoihin Tampellan tehdassaleihin perustettuun Vapriikin museokokonaisuuteen. Ehdottomia suosikkejani ovat myös Tampereen vanha kauppahalli sekä Pispalan hienosti säilynyt puutalomiljöö. Uusin tulokas on muumimuseo, joka pitää ehdottomasti vielä nähdä.

Tampere-kokemuksia ja matkavinkkejä löydät täältä:

http://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2016/09/29/haluaisin-asua-tampereella-tyttona-punatiilisen-tehtaan-varjossa/

http://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2017/07/02/tampere-on-makupala-joka-aiheuttaa-sydamentykytyksia/

https://visittampere.fi/

 

2. Luontoon rakastuneelle – kesä-Ylläs

Ylläksestä tulee ensimmäiseksi mieleen talvimatkailu ja laskettelu, mutta jos vähänkään luontomatkailu kiinnostaa, tänne kannattaa suunnata myös kesäaikaan. Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa, seitsemän tunturin alueella, on runsas retkeilyreitistö, jossa riittää vaihtoehtoja niin pituuksien kuin vaativuuden suhteen.

Vaikka rakastan Lapin luontoa, kairassa kulkemista ja tunturille nousua, siltikin on ihanaa sukeltaa iltaisin lakanoiden väliin. Jos pidät päivävaelluksista, Ylläksen alueella on helpohkoa tarjontaa riittämiin. Ainakin meillä reittivalinta kävi jopa vaikeaksi, vaikka muutaman päivän Ylläksellä vietimmekin. Ja jos sinulla on liikuntaesteitä, tunturiin pääsee näköaloja ihailemaan vaikka gondolihissillä.

Upea luonto, hyvä palvelutarjonta ja erinomaiset mahdollisuudet patikointiin ja retkeilyyn, siinä minusta kesä-Ylläksen vahvuudet. Jos olet ensikertalainen Lapin matkailussa, täältä on helppoa aloittaa. Mutta varoituksen sana, Lappi koukuttaa. Oletko kuullut parantumattomasta sairaudesta nimeltään Lapin hulluus?

Täältä kokemuksiani:

http://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2016/08/07/yllas-on-huippumesta-myos-kesaaikaan/

http://www.yllas.fi

 

3. Merihenkiselle – Ahvenanmaan saaristo

Pääsin alkukesästä testaamaan Finnlinesin uuden reitin Naantalista Kapelskäriin. Puolivälissä matkaa pysähdyttiin Ahvenanmaan keskiosassa sijaitsevassa Långnäsissa, jossa on mahdollista jäädä pois kyydistä.

Ahvenanmaan saaristo hullaannutti minut ensimmäisen kerran reilut kolmekymmentä vuotta sitten ja sen se teki nyt uudelleen. Saaristomerellä ovat maailman kauneimmat auringonlaskut, karun kauniit kalliorannat ja meidän hienoin laivareittimme. Tuntui kiehtovalta lipua suurella paatilla kapeita satojen saarten reunustamaa väylää pitkin. Täällä täytyy kapteenin tasan tarkkaan tietää, mistä ajaa.

Jos haluat viettää aikaa merimaisemissa pidempään, matkusta toinen suunta käyttäen Ahvenanmaan pieniä saaristolauttoja. Långnäsista pääset linjalle, jonka viimeinen osuus päättyy manner-Suomen Kustaviin tai eteläiselle linjalle, jonka päätepiste on Korppoo.

Ahvenanmaan saaristossa on lukuisia tunnelmallisia bed & breakfast paikkoja, joissa pääsee maistelemaan merellistä elämää. Näissä maisemissa päähän jää soimaan Mårtenssonin Myrskyluodon Maija.

Tai poikkea vaikka Maarianhaminassa. Långnäsistä on sinne matkaa vain 30 km, tai no, Ahvenanmaalla ylipäätään kaikki on lähellä. Täällä eivät lomapäivät tuhraannu auton ratissa istumiseen.

Kokemuksia Finnlinesin laivamatkasta täältä:

http://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2018/06/14/saaristomeren-lumoissa-testimatka-finnswanilla-ruotsiin/

Tietoa Ahvenanmaan saaristolautoista, aikatauluista ja reiteistä täältä:

www.alandstrafiken.ax/fi

www.visitaland.com/fi

 

4. Taiteenystävälle – Mänttä ja Serlachius-museot

Mänttä-Vilppula kaupunkina ei tunnu mitenkään houkuttavalta. Ja jos ihan totta puhun, eihän noissa kahdessa teollisuuden leimaamassa taajamassa mitään nähtävää itsessään olekaan (jos olen väärässä, korjatkaa paikkakuntalaiset).

Syy miksi Mänttään kannattaa matkustaa vähän kauempaakin, ovat Serlachius-museot. Kolmesta museorakennuksesta, gurmeeravintolasta ja kahdesta viehkosta boutiquehotellista rakentuva kombo ruokkii taiteenystävää, visualistia ja kulinaristia monella tapaa.

Jotta vältät taideähkyn, jää yöksi, sillä tarjontaa on ihan liikaa yhdelle päivälle. Illalla kannattaa painaa päänsä legendaarisella Mäntän Klubilla tai järvimaisemissa Honkahovilla.

Kokemuksia visiitistä täältä:

http://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2018/06/19/monipuoliset-serlachius-museot-ovat-mannaa-taiteenystavalle/

www.serlachius.fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Menneiden aikojen charmia Mäntän boutique-hotelleissa

Näissä paikoissa on valmistauduttu fasaanijahteihin, pukeuduttu tweedbleisereihin ja polteltu paksuja kuubalaisia sikareita.

(Yhteistyössä Serlachius-museot)

Mänttä, pieni Pirkanmaan paikkakunta, yllätti minut täysin. Ensin se yllätti kahdella huikean tasokkaalla taidemuseolla. Sitten se yllätti loistavalla ravintolalla. Ja kun kokonaisuus täydentyi vielä ihastuttavalla boutique-hotellilla, olin myyty.

Arthotel Honkahovi – funkkishenkinen boutigue-hotelli

Majoituimme ystäväni kanssa Mäntässä aika kuninkaallisesti. Arthotel Honkahovin huoneen ovessa luki komeilevasti Kuninkaan huone, mutta aiheesta. Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa vieraili Mäntässä Urho Kekkosen vieraana ja epäilemättä tällä huoneella on tekemistä kyseisen vierailun kanssa.

Honkahovi valmistui Serlachius yhtiöiden toimitusjohtajan R. Erik Serlachiuksen virka- ja edustusasunnoksi vuonna 1938. Jämerä, selkeälinjainen kivitalo on tyylipuhdas funkkisrakennus, josta avautuu kaunis näkymä alas Mäntänlahden rantaan.

Pienen hotellin jokainen 30 huoneesta on erilainen. Voit majoittua tilavammin ja tyylikkäämmin superior-tason huoneissa rakennuksen toisessa kerroksessa tai vähän vaatimattomammin entisessä palvelijoiden siivessä.

Valoisa, lämpimillä ruskean ja terrakotan sävyillä sisustettu huoneemme oli jollain lailla hienostuneen herraskainen. Tilaa huoneessa oli ilahduttavan paljon. Kauniit huonekalut, tekstiilien laadukkaat materiaalit ja ihana järvinäkymä antoivat sopivan viihtyisän säväyksen. Olipa meillä jopa oma pieni parveke.

Historia tuli esiin huoneen monista pienistä yksityiskohdista. Esimerkiksi komerot ja patterisuojat olivat alkuperäisiä. Myös kylpyhuone toi mielikuvan 1900-luvun alkupuoliskolta. Hieman omituinen allas lienee aivan alkuperäinen?

Hotellin alakerran kirjasto/neuvotteluhuoneessa oli menneen ajan pysähtynyt tunnelma. Vanhat huonekalut olivat varmasti olleet siellä aikojen alusta.

Nimensä mukaisesti Arthotel Honkahovi on taidehotelli. Seiniä koristivat lukuisat maalaukset ja piha-alueella ilahdutti useampikin taideteos. Oma suosikkini, Teuvo Tuomivaaran valkoinen betoniteos Linnuille metsä, sopi kertakaikkisen hienosti järvimaisemaan.

Honkahovista johtaa Lemmenpoluksi nimetty luontopolku suoraan Gösta-museolle. Vieressä on myös tenniskenttä sekä hotellin uusi rantasauna.

Ainut miinus hotellilla oli käytävän huono ilmanvaihto. Keittiön käryt levittäytyivät käytävään turhan voimakkaasti, mutta onneksi haju ei yltänyt huoneeseen asti.

Tunnelma tässä pikkuhotellissa oli lähinnä kotoinen. Alakerran baarista sai juomia, joita oli kiva nautiskella lasitetulla terassilla. Honkahovi on hyvä valinta persoonallista majoitusta kaipaavalle, joka rakastaa rauhallista ja luontoläheistä majoitusta.

Mäntän Klubi on valtiomaisen arvokas

Toinen mielenkiintoinen majoituspaikka on pienen matkan päässä Honkahovista sijaitseva Mäntän Klubi. Molemmilla rakennuksilla on nykyisin sama omistuspohja; taidemesenaatti Kauko Sorjosen säätiö.

Mäntän Klubin mahtipontinen rakennus pylväkköineen ja päätykolmioineen näyttää siltä kuin se olisi eksynyt aivan väärään paikkaan. Oikeampi osoite olisi minusta Helsingin Senaatintori.

Pääsimme vähän kurkistelemaan myös tämän uniikin hotellin käytäville. Rakennus on kerrassaan hulppea ja upea on myös sen historia, joka jälleen johtaa Serlachius-yhtiöiden historiaan, kuinkas muuten. 1920 valmistunut komeus rakennettiin G.A. Serlachius Oy:n juhlatilaksi.

Seinien sisällä ovat kokoontuneet useat kansainväliset poliitikot ja valtioiden merkkihenkilöt. Siellä ovat asustelleet kuuluisat taiteilijat ja näyttelijät, useat yhdistykset ovat pitäneet siellä kokouksiaan ja jahtiporukat valmistautuneet metsästysreissuille. Tiloissa on käyty merkittäviä neuvotteluita, järjestetty kulttuuritapahtumia ja juhlittu merkkipäiviä. Nykyisin rakennus toimii hotellina ja ravintolana.

Niin Honkahovissa kuin Mäntän Klubilla on haluttu vaalia vanhaa henkeä. Jäljellä on paljon alkuperäisiä huonekaluja, hienoa koristeellisuutta ja kauniita yksityiskohtia.

Kuten näistä hotelli-ihanuuksista huomaatte, Mäntässä kannattaa viipyä vähintään yön yli. Tällaiset historialliset, hienosti säilyneet rakennukset ovat majoituspaikkoina harvinaista herkkua. Todellisia romantikon ja visualistin namupaloja.

Mänttä, olet sinä kyllä ihan ihme mesta.

https://www.klubin.fi/fi/honkahovi

https://www.klubin.fi/fi/mantan-klubi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Kun taide kohtaa gurmeen – Gösta on Suomen paras museoravintola

Metsien keskellä Mäntässä on helmi. Mansikkapaikka, jossa ravitaan sielua ja ruumista.

(Yhteistyössä Serlachius-museot)

Kirjoittelin edellisessä blogijutussa nautinnollisesta museokaksikosta, Serlachius-museoiden Göstasta ja Gustafista. Minussa asustelevalle visualistille tarjoiltiin silmänruokaa täyskattaus. Kun saman paikan ravintola pystyi vielä kutittelemaan kulinaristin makuhermoja, elämys hipoi jo täydellisyyttä.

Ei ihme, että Kauppalehden Optio raakkasi ravintola Göstan Suomen parhaimmaksi museoravintolaksi. Paljon saattoikin odottaa, sillä ravintolan taustalta löytyvät Vuoden kokki -tittelit omaavat ammattilaiset Pekka Terävä ja Henry Tikkanen. Terävä tunnetaan mm. Michelin tähditetyn Olon keittiömestarina ja Tikkasen kokinhattua tähdittää edustaminen maailman vaativimman kokkikilpailun Bocuse d’Orin Suomen joukkueessa.

Ravintola Göstan tilat modernissa Göstan paviljongissa ovat ihanteelliset ravintolalle, jota taide siivittää. Suuret maisemaikkunat tuovat runsaasti valoa sisään. Korkeaa ravintolasalia hallitsee materiaalina puu ja kattoon saakka ylettyvä Heikki Marilan suurikokoinen maalaus. Sisustus on skandinaavisen selkeää ja designmaista. Turhaan koristeluun ei oltu sorruttu.

Sama selkeys pätee myös Göstan ruokaan. Mikäpä tällaiseen ympäristöön sopii paremmin kuin puhtaat maut kotimaisista tuoreista raaka-aineista. Olin iloinen nähdessäni, että lautaselle päätyi kiitettävän paljon suomalaisen metsän, pellon ja järven antimia. Raaka-aineet ja niiden maut ovat pääroolissa ilman turhia kikkailuja.

Söimme Göstassa sekä lounaan että päivällisen à la carte listalta. Viikottain vaihtuvaa lounaslistaa voi pitää jopa yllättävän edullisena. Valittavana on kolme eri vaihtoehtoa, joista jokainen kustansi vierailuhetkellä alle kympin. Jos mietin omaa runsasta salaattiannosta varhaisperunoista, uuden sadon kukkakaalista ja savusiikakreemistä, annos oli enemmän kuin hintansa väärti. Niin puhtaan maukasta, hyvällä tavalla myös niin suomalaista.

Myöhemmin syömäni vaahdotettu kukkakaalikeitto oli parasta koskaan syömääni. Maku oli samettisen pehmeää. Pääruuaksi otin kuhaa ja kesävihanneksia. Annos maistui tosiaan kesäisen raikkaalta.

Ystäväni kiitteli katkarapucocktailin makua ja burgerin mehevyyttä. Jälkiruuaksi otimme molemmat pistaasijäätelöä, valkosuklaata, mansikoita ja marenkia. Valkosuklaa annoksessa oli meistä vähän heikko lenkki, sillä se teki kokonaisuudesta himpun verran raskaan.

Göstan hintatasosta voi antaa vilpittömästi kiitosta. Hinnoittelu on pidetty hyvin maltillisena, vaikka taso on korkea. Ravintolalla on kiinnostavia taidemenuita, joissa hinta kolmelta ruokalajilta on 46 euroa ja neljältä 49 euroa (kasvismenut 36 ja 42 euroa). Mielestäni hinnat ovat näin tasokkaasta ruuasta ilahduttavan kohtuulliset.

Ravintolan ainut negatiivinen puoli ovat sen aukioloajat. Gösta on auki vain museon aukioloaikoina, jolloin viimeiset tilaukset tulee tehdä jo 16.30 ravintolan sulkiessa ovensa kello 18. Moni haluaisi varmaan mieluusti nauttia museoiden annista pidempäänkin ja tulla sen jälkeen ruokanautintojen pariin kaikessa rauhassa. Nyt tuli vähän kiirus.

Göstan luovuus tulee esille myös kiinnostavina ruokatapahtumina. Käypä vilkaisemassa täältä, millaisia mielenkiintoisia happeninkejä tänä vuonna on odotettavissa. Esimerkiksi 23.-25.8.2018 järjestettävän taidelounaan ”It’s About Time” Henry Tikkanen toteuttaa yhdessä belgialaisen taiteilijan Koen Vanmechelenin kanssa. Vanmechelen on entisessä elämässään ollut Michelin-ravintolan kokkina. Kiinnostavaa olisi nähdä, mitä syntyy kun taide ja kokkaaminen kohtaavat.

Gösta pyörittää myös pihapiirissä sijaitsevaa kesäkahvila Autereentupaa. Entisessä punaisessa pehtoorin hirsituvassa tarjoillaan mm. kevyttä salaattibuffetia.

Serlachius-museot ja ravintola Gösta ovat erinomainen esimerkki matkailukohteesta, jonka tunnussana on ilmiselvästi elämys. Jos sinussa vähänkään on nautiskelijan virkaa, tässä on kattaus, jonka pöytään kannattaa istuutua.

https://ravintolagosta.fi/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Monipuoliset Serlachius-museot ovat mannaa taiteenystävälle

En tiennyt, että Suomella on oma Guggenheim. Meillä sen nimi vaan on Serlachius.

(Yhteistyössä Serlachius-museot)

Olipa kerran piskuinen metsien ympäröimä kyläpahanen keskellä ei mitään. Kylän onni oli sen sijainti reittivesistön varrella kahden järven välisellä kannaksella ja koski, Mäntänkoski.

Tänne suomalaiseen maaseutupitäjään saapui huima ja ennakkoluuloton teollisuusmies Gustaf Adolf Serlachius. Lähes kaikkea uhmaten hän perusti 1869 Mäntänkosken rannalle puuhiomon ja siitä alkoi Mäntän ihmeellinen tarina. Ihmeellinen tarina niin teollisuuden kuin taiteen osalta.

Sen lisäksi, että Gustaf oli uhkarohkea visionääri ja yhteiskunnallinen kehittäjä, hän oli myös taiteen suuri ystävä. Tätä perintöä jatkoi hänen veljenpoikansa Gösta Serlachius, joka hankki mittavan taidekokoelman ja toimi merkittävänä taidemesenaattina. Göstan unelma oli tuoda taide tavallisen kansan ulottuville.

Luulenpa, että Gösta olisi tänä päivänä hyvin tyytyväinen siihen, mitä kaikkea Serlachius-museot ovat. Mänttään on noussut kansainvälisen tason museokokonaisuus tai no, tuntuu, että koko pikkukaupunki sykkii taidetta ja taiteesta.

Tästä se lähti. Intohimolla ja kovalla työllä.

Taidekaupunki Mänttä-Vilppula

Itse kuulin Serlachius-museoista Matkamessuilla vasta viime vuonna. Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan edes siitä, missä sellainen paikkakunta kuin Mänttä ylipäätään sijaitsee.

Ajauduin Mänttä-Vilppulan messuosastolle myös tämän vuotisilla Matkamessuilla ja päätin ottaa selvää, mistä ihmeestä oikein on kyse. Myös ruokapiireistä oli alkanut kuulua kummia, että siellä Serlachius-museoilla on ihan älyttömän hyvä ravintola.

Ajaessani autoa kohti Pirkanmaata mietin, että onkohan vähän tyhmää istua autonratissa neljä tuntia jonkun tuntemattoman pikkukaupungin museoiden takia. Vielä siinäkin vaiheessa skeptisyys nosti päätään, kun keskeltä puskamaisemaa tupsahdin kylämäiseen keskustaan. Pääkadulla liehuvat liput kertoivat suureellisesti, että ollaan taidekaupungissa. No joo, onhan näitä nähty, ajattelin.

Taiteeseen törmää Mäntässä vähän joka puolella.

Kun seuraavana päivänä ajoin takaisin, tiesin, että toden totta Taidekaupungissa oltiin. Hädin tuskin kaksi päivää riitti tämän pikkukaupungin nähtävyyksiin. Monipuolista taidetta ja kiinnostavaa arkkitehtuuria oli tarjolla useamman museon verran.

Serlachius-museot käsittävät kolme eri rakennusta. Vanha Joenniemen kartano, Göstan entinen asuintalo, on nykyisin kokonaisuudessaan taidemuseona ja sen viereen on rakennettu mittava paviljonki nykytaiteen, teemanäyttelyiden ja tapahtumien tilaksi. Lasikäytävällä yhdistetyt rakennukset muodostavat yhdessä Gösta-museon.

Kolmas museorakennus, Gustaf-museo, sijaitsee Serlachius-yhtiön entisessä pääkonttorissa, vajaan kolmen kilometrin päässä Gösta-museosta. Matkan voi taittaa kätevästi vaikka vuokraamalla ilmaisen polkupyörän.

Joenniemen kartanoGöstan paviljonkiGustaf-museo

Joenniemen kartanon huikea kokoelma

Joenniemen kartano on rakennuksena jotenkin omituinen, voisiko sanoa jopa rujo, kova ja maskuliininen. Toisaalta selkeän linjakas, vankka ja arvokas. Ihan kuin rakennus olisi tuotu jostain Keski-Euroopasta keskelle suomalaista lehtomaisemaa.

Kartanon alakerran näyttelytiloista löysin omat suosikkini, enemmän perinteisen taiteen ystävä kun olen. Olin vähän ällikällä lyöty millainen pikku-Ateneum täältä Hämeen perukoilta oikeasti löytyy.

Suomen kultakauden taiteilijoiden töitä oli melkoisen mittava määrä. Nähtävänä on useita maalauksia kotimaisilta suurnimiltä kuten Gallen-Kallelalta, Schjerfbeckiltä, Haloselta, Edelfeltiltä, Järnefeltiltä, Simbergiltä ja Ferninand von Wrightiltä. Taidearsenaaliin kuuluu myös tiettävästi Suomen ainoa julkisissa kokoelmissa oleva Claude Monet’n maalaus.

Kaiken kaikkiaan käsittämättömän laaja yhden säätiön omistuksessa oleva kokoelma, jonka arvon täytyy olla mittaamaton.

Seuraava yllätys tuli vastaan kartanon yläkerrassa. Portaiden päässä hypättiin ihan eri muudiin ja nykytaiteeseen. Klassikkotaide oli saanut rinnalleen nykytaiteilijoiden Jukka Korkeilan, Elina Merenmiehen ja Anna Retulaisen maalauksia. Teemana oli nautinto. Ystäväni kanssa vähän hymyilytti teeman alla Scherjfbeckin maalaus Nuorukainen, jossa komeilee lihaksikas nuori mies ilman paitaa.

Göstan paviljonki – nuorten arkkitehtien palkittu luomus

Joenniemen kartano sai 2014 vierelleen huomiota herättävän puurakenteisen paviljonkirakennuksen, Göstan paviljongin. Kansainväliseen arkkitehtikilpailuun osallistui peräti 579 ehdotusta 42 maasta. Voittajaksi nousi kolmen nuoren barcelonalainen arkkitehtitoimisto työllään Parallels.

Noin 20 miljoonaa euroa maksanut rakennus sukeltaa upeasti suomalaiseen rantamaisemaan. Vaikka pitkänomaisessa rakennuksessa on tilaa peräti 5700 neliötä, siltikin se näyttää keveältä. Puu ja metsää heijastavat suuret ikkunat käyvät vuoropuhelua. Sisätilat ovat avarat ja valoisat. En päässyt irti ajatuksesta, että tässä on suomalainen versio Guggenheimista.

Vierailuhetkellä paviljongin mielenkiintoisin ja myös monipuolisin näyttely minusta oli belgialaisen Koen Vanmechelenin näyttely Kyse on ajasta. Näyttelyyn kuuluu maalauksia, veistoksia ja erilaisia installaatioita. Huomiota herättävin teos oli valtaisa rivistö täytettyjä kanoja.

Kanat ovat muutenkin tämän näyttelyn kantava teema. Elävät kanat seuraavat kävijää jo museon piha-alueella ja paviljongin pääoven edessä. Taiteilija tunnetaan useiden vuosikymmenten työstä, jonka tavoitteena on ollut risteyttää eri puolilta maailmaa olevia kanarotuja. Kanoilla on oma sanomansa maapallon tilasta ja tulevaisuudesta.

Paviljongin pohjakerroksessa on suitsutusta saanut ravintola Gösta, josta kirjoittelen lisää myöhemmin. Taidenautintojen lisäksi saimme herkutella myös ruokanautinnoilla.

Gustaf-museo on draamaa

Ei tarvitse tämän museon keksiä tarinoita tyhjästä. Tarinaa ja dramatiikkaa sillä on omasta takaa vaikka muille jakaa. Jos Gustaf-museota pitäisi luonnehtia yhdellä sanalla, se olisi ehdottomasti draama.

Paperiperkele -näyttely tempaisi mukaansa Serlachius-suvun värikkäisiin vaiheisiin. Kävijää kuljetettiin draaman keinoin huoneesta ja tunnelmasta toiseen mielenkiintoisen tekniikan avulla. Tarina vaihtui automaattisesti aina sitä mukaan, kun astuit seuraavaan huoneeseen. Gustafin ja yritystoiminnan alkuvaiheiden historia on niin uskomaton, että väliin tuli tunne, voiko tämä oikeasti olla totta.

En ollut uskoa silmiäni, kun näin yläkerran näyttelyn, Dalín gaalan. Kyllä, Mänttään oli saatu tämän maineikkaan surrealistin installaatio. Dalin pöytä (vai sänky?) on katettu, s’il vous plaît. Olen käynyt aiemmin Dalín omituisessa museossa Katalonian Figueresissa ja samanlaista hulvatonta Dalí-tunnelmaa oli saatu tuotua myös tähän näyttelyyn.

Iloa en sen sijaan oikein löytänyt naapurihuoneista, joissa oli Elina Brotheruksen valokuva- ja videoteosten näyttely Leikkikenttä. Tämä tyylilaji ei auennut minulle, mutta tästähän taiteessa oikeasti on kyse. Teokset avautuvat katsojille eri tavoin ja kaikesta ei tarvitse, eikä voikaan pitää.

Ilmiselvä yhdennäköisyys.Huulisohvaa oli pakko testata.

Sen sijaan pidin aivan valtavasti itse museorakennuksesta, Serlachius-yhtiön entisestä pääkonttorista. 1934 valmistunut puhdaslinjainen funkkisrakennus on hienosti remontoitu ja siinä on paljon kauniita yksityiskohtia. Tiloissa on nähtävänä myös entisiä kalustettuja toimistohuoneita, joissa on uniikkeja alkuperäisiä huonekaluja.

Kaikki kolme erilaista Serlachius-museoiden rakennusta tarjoavat näyttelyjen lisäksi mielenkiintoista arkkitehtuuria ja tarinoiden värittämää historiaa. Eikä tässä vielä kaikki. Mäntän keskustasta näitä rakennusihanuuksia on lisää, Serlachiuksen perintöä nekin. Voit yöpyä funkishenkisessä Arthotel Honkahovissa tai valtiomaisen arvokkaalla Mäntän Klubilla. Näistä kaunokaisista myöhemmin lisää.

Mänttä jättää jäljen

Harvoin olen jäänyt mietiskelemään mitään taidemuseota näin paljon jälkeenpäin. Serlachius-museot lähestyivät niin monella sektorilla ja niin monenlaisella taiteella. Oli jopa hämmentävää, miten rohkeasti ja ennakkoluulottomasti oli sekoitettu keskenään perinteistä ja modernia nykytaidetta.

Gösta Serlachius voi levätä rauhassa. Mänttään on noussut äärimmäisen kiinnostava taiteen ympärille keskittynyt matkailukohde. Olen iloinen, että tuli mentyä. Mänttä jätti jäljen.

www.serlachius.fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Saaristomeren lumoissa – testimatka Finnswanilla Ruotsiin

Ovatko kesän matkasuunnitelmat vielä hakusessa? Löysin kuulkaapas mielenkiintoisen matkavaihtoehdon, mikä sopii myös pienellä budjetilla matkaavalle.

(Kaupallinen yhteistyö Finnlines ja Rantapallo)

Elettiin vuotta 1984. Olimme juuri tavanneet mieheni kanssa. Yhdessäolo oli ihanaa ja ihmeellistä, kuin myös se, että oli löytynyt se paras matkakumppani. Jos meillä olisi tuona kesänä ollut lähellekään yhtä paljon rahaa kuin rakkautta, yhteinen ensimmäinen matkamme ei olisi ollut mikään ongelma. Vaan kun ei ollut, rahaa meinaan.

Oikeastaan ainut mihin silloinen tiukka taloutemme taipui oli joku lyhyt risteily. Etsimme halvimman mahdollisen vaihtoehdon ja päädyimme automme kanssa risteilylle Naantalista Ruotsin Kapellskäriin. Takaisin tultiin Maarianhaminasta saaristolautoilla Kustaviin.

Matkan puitteet eivät olleet tuolloin kummoiset, mutta meille uutta ja ihmeellistä oli reittimme huikean hieno saaristoluonto. Näin yli 30 vuotta myöhemminkin muistan, kuinka ajelimme läpi Ahvenanmaan saaria maailman kauneimmassa auringonlaskussa. Uskokaa tai älkää, se oli yksi parhaimmista lomamuistoistani ikinä.

Olin aikamoisen riemastunut, kun sain kutsun Finnlinesin uusimmalle laivalle m/s Finnswanille samaiselle reitille Naantalista Kapellskäriin. Puolivälissä poikettiin mennen tullen Ahvenanmaan Långnäsissa. Oli mielenkiintoista verestää vanhoja muistoja ja nähdä oliko palava rakkaus vain kullannut matkaa vai oliko saaristomeri oikeasti niin kaunista kuin muistikuvissani.

Tällä reissulla matkapuitteet olivat kyllä ihan muuta kuin menneisyydessä. Finnswan on Itämeren uusin tulokas ja ehtinyt purjehtia Finnlinesin Ruotsin reitillä vasta toukokuusta (2018) alkaen. Sitä ennen laiva on kokenut melkoisen faceliftauksen ja saanut tiloihinsa raikkaan uuden ilmeen.

Kivat uuden karheat tekstiiilit ja meriaiheiset sisustuksen yksityiskohdat tekivät laivasta oikein viihtyisän. Kuten aiemmin testaamallani Travemünden reitillä, niin tälläkin laivalla, tilojen erinomainen taso yllätti. Yllätti siksi, että Finnlinesin laivat kuljettavat itse asiassa monta kertaa enemmän rahtia kuin matkustajia.

Tykkäsin niin vietävästi tämänkin paatin letkeästä ja rauhallisesta menosta, tuntee oikeasti olevansa merimatkalla. Kyse on minusta hyvällä tavalla vanhanaikaisesta reissuromantiikasta.

Täytyy tunnustaa, olen vähän heikkona kaikenlaisiin uniformuihin 🙂 Finnswanin kapteeni Jyrki Repo. Siistiä, valoisaa, avaraa ja kodikasta.

Majoituimme Finnswanin junior suitessa, mikä sai meidät hymyilemään kuin lähtökaupungin Naantalin aurinko. Tilavaan 32 neliön hyttiin olisi majoittunut loistavasti neljäkin henkeä. Lämpimän punaisen sävyisellä sohvalla ja nojatuoleilla olisi voinut istuskella pidempäänkin ihailemassa merimaisemia hytin suurista ikkunoista. Usein laivojen vuoteet ovat karmeita, mutta tässä hytissä hyvälle vuoteelle voi antaa pelkkää kehua.

Kävin kurkkaamassa myös edullisimpiin hytteihin, enkä voi moittia niitäkään. Jopa budjettimatkaajan halvin neljän hengen sisähytti oli ihan ok.

Minulle paras hytti ikinä.

Naantali – Kapellskär reitin laivat ovat reittialuksia, joihin tarvitaan mukaan jokin kulkuneuvo, joko auto, moottori- tai polkupyörä. Laivamatka myydään pakettina, johon sisältyy aina matka, kulkuneuvo ja ateriat.

Halvimmillaan matkapaketti Kapellskäriin maksaa 49 euroa (sesonkikautena 89 euroa), mihin sisältyy kaksi matkustajaa, kulkuneuvo sekä buffet-pöydän brunssi ja illallinen/henkilö. Aika kohtuuhintaista minusta ottaen huomioon, että safkat kuuluvat hintaan. Ruoka laivalla nyt ei mitään gurmeeta ollut, mutta kyllähän sillä reippaasti mahansa täyteen sai.

Finnswanin edullinen hintataso pisti silmään laivalla. Juomat niin ravintoloissa kuin laivan myymälässä olivat hyvin matkustajaystävällisiä. Tiesitkö muuten, että Ahvenanmaalla pysähtyvät laivat ovat Itämeren ainoat oikeat tax-free alukset? Laivan myymälä kannattaa ehdottomasti tsekata vaikka kesäjuomien hankinta mielessä.

Viininystävä kiittää maltillisesta hinnoittelusta.Cosmopolitan time.

Mennäänpä niihin maisemiin, joista alussa mainitsin. Eivät olleet muistikuvat upeista saaristomaisemista pelkkää rakastuneen euforiaa. Tällä matkalla ei kannata missata auringonlaskua, jos ei nousuakaan. Sävyt ja näkymät ovat vaikuttavia, kun kehyksinä ovat kimmeltävä meri ja avara taivas. Ja se huikea sininen hetki siinä välissä.

Parasta tällä reitillä on myös se, että lähes koko matka kuljetaan saariston lomassa, joten mielenkiintoa riittää pitkin matkaa.

Hyvää yötä ja huomenta.

Mihin tätä laivareittiä sitten kannattaisi hyödyntää? Minulle syntyi kolme matkaideaa, jotka olisi kiva toteuttaa. Tässä vinkkini lyhyemmälle ja pidemmälle kesäreissulle:

1) Jää pois Ahvenanmaalla Långnäsissa ja yövy Maarianhaminassa tai kokeile bed & breakfast majoitusta maaseudulla. Tee paluumatka saaristolautoilla ja nauti Ahvenanmaan saariston hienosta luonnosta.

2) Sain vinkin Ruotsia hyvin tuntevalta matkailuihmiseltä, että Kapellskäristä reilun sadan kilometrin päässä oleva rantakaupunki Sigstuna on viehättävyydessään ehdoton matkakohde. Ruotsin vanhimman kaupungin kapeilla kujilla voi aistia häivähdyksen keskiaikaista tunnelmaa.

3) Pidempää roadtripiä suunnitteleva voi kiertää koko Itämeren Finnlinesin laivoilla. Kapellskäristä ajetaan Malmöön (698 km), josta on yhdeksän tunnin laivamatka Travemündeen ja sieltä suora laivayhteys takaisin Helsinkiin. Finnlinesin matkustaja saa 20 %:n alennuksen kaikista sen omista jatkoyhteyksistä.

Mielelläni yhdistäisin laivareissuun myös yöpymisen ihastuttavassa Naantalissa. Matkamme päätteeksi saimme kävelykierroksella alkupaloja siitä, mitä Naantalilla olisi tarjottavana. Kaupunki on ilmiselvä visualistin ja kulinaristin päiväuni. Tunnelmallisia kahviloita ja ravintoloita, kauniita vanhoja puurakennuksia, historiaa huokuvia yksityiskohtia. Selvästi my town. Haluaisin tavata myös sielunkumppanini Nuuskamuikkusen.

Naantali näytti niin hyvältä.

Finnlinesilla on kaksi vuoroa joka päivä Naantali – Längnäs – Kapellskär -reitillä. Matkustusaika päästä päähän on kahdeksan tuntia. Finnswan lähtee Naantalista päivittäin klo 10.45 ja Kapellskäristä klo 21.30. Lisätietoa laivoista ja aikatauluista löydät täältä.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Testissä Food Walk kortti – pikakatsaus turkulaisiin ravintoloihin

Ruoka on omilla reissuillani yksi tärkeimmistä mielenkiinnon kohteista. Vieraissa kaupungeissa haluaisin tutustua mahdollisimman moneen ravintolaan ja päästä maistamaan mahdollisimman monenlaisia ruokia. Tällä kertaa tepastelin ruuan perässä Turussa ihan uudella konseptilla.

(Yhteistyössä: Visit Turku)

Toukokuisella Turun matkallani sain Visit Turulta käyttööni mielenkiintoisen Food Walk -kortin. Saman tyyppiseen matkailutuotteeseen olen törmännyt mm. Espanjassa tapaskierroksen puitteissa, mutta en muista koskaan nähneeni vastaavaa kotimaassamme.

Kortin ideana on, että kymmenen Food Walkissa mukana olevaa turkulaista ravintolaa (mukana myös kaksi kahvilaa) on kukin valinnut kortin piiriin yhden annoksen tai kokonaisuuden. Kortti on voimassa kolme vuorokautta ensimmäisestä leimauksesta ja sillä voi valita kortin ravintoloista viisi sopivinta omaan ruokakierrokseen.

Itse jaoin kortin annin kolmelle päivälle. Tulopäivän iltana olin hirmu nälkäinen ja valitsin ruokapaikaksi Grill it! Marina -ravintolan ja sen pulled pork burgerin. Mehevä hampurilainen oli todella maukas ja mukava lisä olivat alkuun tarjotut talon omat leivät. Peukkua tälle annokselle.

Seuraavana päivänä päätin muodostaa Food Walk -ravintoloista kokonaisen menun. Ruokakierrokseni aloitin fine dining paikkana tunnetusta kellariravintola Smöristä. Korttiin kuului päivän alkuruoka lähellä tuotetuista kauden raaka-aineista.

Parsatartaletti oli herkullinen ja kaunis, vaikkakin annos näin irrallisena tuntuikin hieman pieneltä. Joka tapauksessa tästä alkuruuasta saattoi maistaa Smörin korkean tason. Mikäpä aurinkoiseen päivään sopi paremmin kuin kesäinen parsa ja rutikuiva Riesling.

Pitkää matkaa ei tarvinnut talsia seuraavaan kohteeseen, välimerelliseen Gustavoon. Kortin mukaan tarjolla olisi kaksi viikon pintxoa. Olen oppinut tuntemaan pintxot ns. tikkutapaksina, joihin patonkipalan päälle on koottu jos jonkinlasta viritelmää ja nämä kiinnitetty hammastikulla toisiinsa.

Olinkin vähän yllättynyt saatuani eteeni kaksi lasipurkkia, joista toisessa oli grillattuja viiriäisenkoipia ja herkkutattivaahtoa ja toisessa rakastamiani pikku mustekaloja ja lime aiolia. Jos pääsivät nämä annokset ylittämään ennakko-odotukset, pääsivät ne kyllä yllättämään myös makumaailmallaan.

Hyvänen aika, mitä gurmeeta noissa purnukoissa olikaan. Ihan pakko oli pyytää tarjoilijalta pieni lusikka ja leipää, joilla pääsin kaapimaan viimeisetkin soossin rippeet purkkien pohjilta. Ja sitten oli vielä ihan pakko tilata listalta jotain lisää. Lautaselle päätyi tällä kertaa vihreää parsaa ja mausteista paprikakreemiä.

Ruuan lisäksi pidin paljon myös ravintolan tunnelmasta. Viidestä testaamastani Food Walk -ravintolasta, Gustavo oli minusta ehdottomasti parasta.

Jälkkäriä siirryin syömään Aurajoen toiselle puolelle historialliseen Pinellaan (en uskalla sanoa tois puol jokke – menee kuitenkin varmaan väärin). Päivän jälkiruoka sisälsi suklaata, mansikoita ja mustaherukkasorbettia. Kaunis kokonaisuus, joka maistui.

Viimeisen ravintolatuttavuuden jätin seuraavaan päivään ennen junaan hyppäämistä. Pitkään kotimatkaan tarvittiin tuhtia ruokaa ja niinpä menin syömään perinteisen saksalaistyyppisen makkarapannun Panimoravintola Kouluun. Paikan nimi tulee kuulemani mukaan siitä, että rakennuksessa on aikoinaan sijainnut Turun vanhin koulu.

Annos oli juuri sitä mitä lupasi. Maukkaat makkarat, hapankaalia, suolakurkkua ja perunaa, rinnalla saksalaistyyppinen löysä sinappi ja kyytipojaksi tilasin paikan omaa pienpanimo-olutta. Lisäarvoa ruokailulle antoi ravintolan ihastuttava sisäpihaterassi.

Food Walk kortin avulla pääsi helposti tutustumaan useaan turkulaiseen ravintolaan. Ravintolat sijaitsivat melko lähekkäin toisiaan, joten siirtyminen paikasta toiseen oli helppoa.

Kortin 44 euron myyntihinta tuntui ensialkuun vähän kalliilta, mutta toisaalta söinhän kortilla kolmen päivän aikana. Yhden ruokailun hinnaksi tulee 8,8 euroa. Jos tarkemmin miettii, niin saman rahan saa jo helposti uppoamaan pelkkään sämpylään ja kahviin. Kortin piiriin kuuluvia ravintoloita olisi hyvin voinut olla vaikka useampiakin.

Tällainen Food Walk kierros olisi hauska toteuttaa pienellä porukalla. Lähteä vaikka kesäisenä viikonloppuna kiertelemään Turun keskustaa pitkän kaavan mukaan ja poiketa aina väliin nauttimaan erilaisista ruokakokemuksista erilaisissa ravintolamiljöissä. Oiva tuote muuten vaikka työporukoiden yhteiseen illanviettoon. Ruokaa rakastavalle myös kiva lahjaidea.

Kortti on voimassa vuoden 2018 loppuun. Lisäbonuksena käytetyllä kortilla saa 15 prosentin alennuksen kortin ravintoloiden listahinnoista. Rahanarvoinen etu tämäkin.

Mukana Food Walk -kortilla ovat:

Brahen Kellari / Café Art / Cafe Brahe / Di Trevi / Grill it! Marina / Gustavo / Panimoravintola Koulu / Pinella / Smör / Svarte Rudolf

www.visitturku.fi/turku-food-walk_

Yhteistyössä: Visit Turku

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Älä jätä Turussa museoita väliin

Milloin olet viimeksi käynyt museossa? Kannattaa, sillä museot eivät ole ollenkaan tylsiä, eivät ainakaan Turussa.

(Yhteistyössä Visit Turku)

Minulla on kotimaan reissuilla ollut vähän ristiriitainen suhtautuminen museoita kohtaan. Ulkomailla on tullut kierrettyä museo jos toinenkin, mutta jotenkin olen suoraan sanoen aliarvioinut kotimaista museotarjontaa. Toisaalta kiinnostaa, mutta samalla tulee pohtineeksi kannattaako kalliita matkapäiviä uhrata museoille, jos ei odotettavissa ole ihan Louvre-tasoa.

Kotimaan museot löysin viime kesänä Tampereella ja kekkasin kuinka paljon kaikenlaista mielenkiintoista kotimaamme kaupunkimuseoista löytyykään. Samaa todisti tällä reissulla Turku. Parin päivän museosaldo oli kaksi loistavaa taidenäyttelyä, kurkkaus entisajan elämään vanhojen puutalojen tunnelmassa ja kauniita mahonkiveneitä.

Merikeskus Forum Marinum

Laivoistaan Turku tunnetaan, joten ei ihme, että näille on kaupungissa omistettu aivan oma museonsa Forum Marinum. Merellisiä asioita pääsee tutkailemaan kahden rakennuksen verran. Uudessa osassa esitellään Turun laivanrakennuksen historiaa ja toisessa vanhaan kruununmakasiiniin rakennetussa näyttelyssä merenkulun historiaa sekä merellisiä ammatteja läpi vuosikymmenten.

Jos olet liikkeellä kesäkuukausina, kannattaa hankkia lippu myös Aurajoen rannalla oleviin museolaivoihin. Itseäni vähän harmitti, että purjealusten ykkönen Suomen Joutsen ja sotalaiva Karjala aukeavat yleisölle vasta kesäkuun alussa. Olisin niin kovin halunnut sukeltaa näiden komeiden laivojen sisuksiin, joita ihmettelin aina ohikulkeissani majapaikkaani hostellilaiva Boreaan. Nyt kokonaisuuden paras anti itselleni oli kauniiden jalopuisten veneiden ihailu.

Näissä venhosissa on sitä jotain.Palanen merenkulun historiaa.Isn’t she beautiful?Sotalaiva Karjala.

Turun taidemuseo

Taidemuseot ovat museoista omia suosikkejani. Edellisellä Turun reissulla kiinnitin huomiota korkealla mäellä puiston katveessa sijaitsevaan jykevään kivirakennukseen, Turun taidemuseoon.

Tällä reissulla päätin ehdottomasti varata aikaa tälle museokomistukselle. Päätöstä vielä tehosti keramiikkataiteilija Ruut Brykin näyttely Taikalaatikko, joka on tätä kirjoittaessani ikävä kyllä jo Turun osalta ohitse.

Olin yllättynyt siitä, miten merkittävä ja arvokas kokoelma suomalaista 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taidetta Turun taidemuseosta löytyikään. Mukana näytti olevan koko suomalaisen taidehistorian kerma: Gallen-Kallelaa, Schjerfbeckiä, Edelfeltiä, Simberiä, Halosta, Rissasta… Turulla näytti selvästi olevan oma pikku Ateneuminsa.

Enpä tiennyt, että Edelfeltiltä löytyy toinenkin maalaus Ruokolahden eukoista.Helene Schjerfbeck: Leikkipupuja 1884Ruut Bryk on ollut yhtä lahjakas kuin puolisonsa Tapio Wirkkala.

Aboa Vetus & Ars Nova

Toinen taidemuseo, missä kävin, oli Aboa Vetus & Ars Nova, joka on jonkinmoinen sekoitus arkeologiaa ja nykytaidetta. Arkeologiset kaivaukset eivät ole koskaan kuuluneet suosikkeihini, joten Turun keskiaikaiset rauniot luulöytöineen jätin suosiolla väliin.

Sen sijaan Ars Novassa meneillään olevan ukrainalaisen kansantaiteilija Maria Prymatsenkon näyttelyn värikylläiset ja elämäniloiset eläinhahmotaulut ihastuttivat. Monet muistavat taiteilijan ehkä parhaiten muutaman vuoden takaisesta Marimekko-kohusta. Tuli ilmi, että Marimekon suunnittelija Kristina Isola oli plagioinut juuri kyseinen taiteilijan työtä. Kieltämättä monissa Prymatsenkon töissä oli tyylillisesti marimekkomaailmaa ja monet hänen töistään voisi sellaisenaan nähdä Marimekon kankaiden printteinä. Satumainen maailma -näyttely on Turun Ars Novassa 2.9.2018 saakka.

Ars Novan yläkerrassa oli näyttely Matkakuumetta, jossa on 650 teosta 1800-luvun lopulta nykypäivään niin suomalaisilta kuin ulkomaisilta taiteilijoilta. Kirjo on laaja aina Munsterhjelmista Picassoon ja Andy Warholiin.

Täytyy tunnustaa, että näyttelyn punainen lanka ei itselleni ihan auennut. Kokonaisuus jäi jotenkin sekavaksi niin ajallisesti, tyylillisesti kuin aiheiltaankin, vaikka yksittäisissä tauluissa paljon katsottavaa olikin.

Ars Nova museo sijaitsee vanhassa Rettigin palatsissa.Maria Prymatsenkon iloista värihersyttelyä.Näyttääkö tutulta?Kaisu Koiviston sympaattinen Hopeakettu 2011Gallen-Kallelan piirtämä autoliikkeen juliste vuodelta 1907.  Tästähän tulee ihan mieleen Ainon ryöstö.

Luostarinmäen käsityöläismuseo

Vaikka et mikään museofriikki olisikaan, Turun Luostarinmäen käsityöläismuseo kuuluu siihen museogenreen, josta ei voi olla pitämättä. Näissä vanhoissa puutaloissa vaan on sellaista lämpöä ja suloutta, jota ei pysty millään korvaamaan. Pikkupietarimaiset pihat perinneperennoineen saavat kumpuamaan kummaa nostalgiaa jostain kaukaa lapsuudesta.

Täällä on aika pysähtynyt.

Turun kaupunki osti pikku hiljaa usean korttelin verran Luostarinmäen vanhoja puutaloja omistukseensa. Tällä hetkellä alue käsittää kolmisenkymmentä 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa rakennettua taloa. Harvinaiseksi tämän museoalueen tekee erityisesti se, että se on säilynyt Turun vuoden 1827 suurpalosta ja näin kaikki rakennukset sijaitsevat alkuperäisellä paikallaan.

Aluetta oli mukavaa kiertää ja tehdä yllättäviä löytöjä. Kaikki rakennukset, joissa ovet olivat auki, olivat yleisölle avoinna. Puutaloihin oli sisustettu oman aikansa asuinkoteja sekä demonstroitu erilaisia vanhoja käsityöläisammatteja. Mielenkiintoista oli kurkistaa esimerkiksi nyörinpunojan, savenvalajan ja kellosepän työpajoihin. Löytyipä jostakin mökistä pieni vanhan ajan kirjapainokin, jossa hääri itse painaja työssään.

Museo voi olla elävä.Keksitkö, minkä alan taitaja täällä on työskennellyt?

Luostarinmäen talot toivat elävästi esiin vanhaa kaupunkilaiselämää ennen teollistumista. Täällä pääsi tunnelmaan ja käsitykseen millainen oli vaikkapa 1800-luvun alun poikamiesboksi, merimiehen koti tai vähän herraskaisempi hienostoväen huusholli.

Museoalueen vieressä on muuten ihastuttava kahvila Kisälli, joka on niin täynnä vanhan ajan suloisuutta kuin kahvila vain voi olla.

Täällä sopii kaffitella.

Tutustuin näihin museoihin Visit Turun Museum Walk -kortilla. 38 euroa hintaisella museokortilla pääsee kolmen vuorokauden ajan käymään kortin piiriin kuuluvassa 12 museossa. Jos keskimäärin museoiden pääsymaksu on noin 9 euroa hengeltä, viiden museon käynti maksaa jo kortin hinnan mukavasti takaisin.

Yhteistyössä Visit Turku

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Pressan Bistro Manusta jäi hyvä fiilis

Me on miehen kanssa päätetty välillä karkottaa kaamosta lähtemällä viikonloppureissuille täältä susirajalta Helsinkiin. Suosittelen kaikille, sillä pienikin ympäristön vaihdos piristää kummasti. Ja täältä pikkukaupungista kun pääsee oikeille maalikylille, sitähän tuntuu ihan kuin olisi ulkomailla. Helsingissä on yllättävän paljon nähtävää.

Tällä kertaa hotelliksi valikoitui suuren rempan kokenut Sokos Hotel Presidentti. Olin itse jo aiemmin testaillut Paola Suhosen suunnittelemia teemahuoneita Juhannus ja Satumetsä. Tällä erää nukuttiin vähän miehisemmissä puitteissa Sisu-huoneessa. Sahalaitakuvioinen tapetti ja Sisu-murtaja seinäryijyssä eivät uponneet minuun ihan yhtä tehokkaasti kuin edelliset teemat.

Olin iloinen saadessani kutsun tutustumaan hotelli Presidentin yhteyteen tänä syksynä avattuun uutukaiseen Bistro Manuun. Kuten nimikin jo antaa osviittaa, Manu on kotoinen ja helposti lähestyttävä bistrotyyppinen ruokaravintola. Ravintolaan pääsee joko suoraan katutasosta tai hotellin aulatilojen kautta nousemalla toiseen kerrokseen.

Manun ravintolamiljöö oli viihtyisä ja raikas. Pidän paljon tällaisesta selkeälinjaisesta skandinaavisesta sisustuksesta ilman turhia koristeluripellyksiä. Vaikka Bistro Manu näytti itseään tituleeraavan kortteliravintolaksi, nostaisin Manun kyllä astetta ylemmäs. Miljöö viesti hyvällä tavalla trendikkyyttä ja suoraviivaista tyylikkyyttä.

Piti käydä ikkunoiden takana vähän jo kurkkimassa ennen ravintolan aukeamista.

Ravintola on kahdessa tasossa. Mukavaa on se, että halutessaan voi istua avarammassa ravintolasalissa, josta pystyy tarkkailemaan vaikkapa ruokien valmistumista avokeittiössä tai intiimimmin pikkupöydässä alemmalla tasolla. Itse tykkäsin reunapöydästämme, josta oli kiva seurata alapuolisen hotelliaulan elämää.

Ruokalistaa voisi luonnehtia helpoksi. Menusta löytyivät perusklassikot kuten talon burgeri ja pippuripihvi, mielenkiintoa taas synnyttivät punajuurilohi ja monipuoliset liharuuat. Lupaavaa minusta oli se, ettei lista ollut liian laaja. Alkuruuissa plussaa jaettavista juusto- ja kalalaudoista.

Mieheni kanssa valinta taipuikin tuonne kalalaudan puolelle. Tosin annoskateus iski heti naapuripöytään tuoduista yrtti-valkosipuli etanoista, joista lähti niin huumaavan hyvä tuoksu.

Kalalaudalta löytyi lohta sekä kylmäsavustettuna että kevyesti paistettuna sekä skagen-tyylillä katkarapuja. Molemmat lohet olivat hyvän makuisia, erityisesti pidimme kevyesti paistetusta lohesta. Krutonkien sijaan annoksessa olisi toiminut paremmin saaristolaisleipä. Ehkä vähän lisää mielikuvitusta olisin kokonaisuudelle toivonut.

Tarjoilijan viinisuosituksia kannatti kuunnella. Kuivien viinien ystävänä vähän nikottelin ehdotusta puolikuivasta Rieslingistä, mutta tämä osoittautui aivan nappivalinnaksi rasvaiselle kalalle.

Manusta löytyi kiinnostavia pienpanimo-oluita. Fiskarsin luomuolut maistuu belgialaistyyppisten oluiden ystävälle.

Rakastan itse lammasta kaikissa muodoissa ja pääruokavalinta oli itselleni helppo. Viisi tuntia haudutettu karitsan entrecôte oli muhevaa ja hieman makea kastike sopi lihalle täydellisesti. Vahva suositus tälle annokselle. Lammasta oli annoksessa melkoisen paljon, mutta pakko oli syödä kaikki, vaikka tiukkaa teki. Tämä ruoka todella maistui.

Mieheni kallistui perinteisen pippuripihvin kannalle. Pihvi oli mehevä ja medium-kypsyys täydellinen. ”Mestarin pippurikastike” tavallisuudessaan jätti vähän toivomisen varaa.

Tarjoilijamme punaviinivalinta osui jälleen naulan kantaan. Kalifornialainen Ironstone old wine oli oivan täyteläinen punkku molemmille liharuuille.

Ja koskaanhan ei voi olla niin täysi, etteikö jaksaisi jälkiruokaa. Oma valintani oli mustikkatiramisu, mikä oli hauskasti rakennettu lasipurkkiin kaurakeksin ja tuorejuustovaahdon kanssa. Mieheni valitsema paahtovanukas oli kuulema paras hänen koskaan syömänsä. Ja sitä se totisesti oli. Valkosuklaakreemi ja tuoreet marjat toivat annokseen sopivasti sekä makeutta että raikkautta. Kauniit jälkkärit upposivat suihimme viimeistä orvokkia myöten.

Kesää lautasella.

Hyvän ruokakokemuksen täydentää aina hyvä palvelu. Meitä palvellut neitokainen oli kerrassaan viehättävä. Arvostan niin suuresti tällaista ammattimaista otetta, jossa on mukana innostuneisuutta ja sellaista lämminhenkistä hyväntuulisuutta. Tällainen tarjoilija saa asiakkaan todella viihtymään.

Kaiken kaikkiaan Bistro Manun illallinen oli miellyttävä kokemus. Ruoka oli hyvin valmistettua ja maukasta, sellaista sopivan bistromaisen teeskentelemätöntä. Pientä toivomisen varaa olisi ollut lisukkeiden rohkeammassa käytössä. Ylipäätään toivoisin suomalaisten ravintoloiden lautasilta löytyvän enemmän esimerkiksi kotimaisia juureksia.

Maukas kokonaisuus, viihtyisä miljöö ja huippuhyvä palvelu. Aina ei näköjään kannata lähteä hotellista merta edemmäs kalaan hyvän ruuan perään. Ensi kerralla pitää ehdottomasti saada noita etanoita.

https://www.raflaamo.fi/fi/helsinki/bistro-manu

Illallisen tarjosi Bistro Manu.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.