Browsing Category

Suomi

Pressan Bistro Manusta jäi hyvä fiilis

Me on miehen kanssa päätetty välillä karkottaa kaamosta lähtemällä viikonloppureissuille täältä susirajalta Helsinkiin. Suosittelen kaikille, sillä pienikin ympäristön vaihdos piristää kummasti. Ja täältä pikkukaupungista kun pääsee oikeille maalikylille, sitähän tuntuu ihan kuin olisi ulkomailla. Helsingissä on yllättävän paljon nähtävää.

Tällä kertaa hotelliksi valikoitui suuren rempan kokenut Sokos Hotel Presidentti. Olin itse jo aiemmin testaillut Paola Suhosen suunnittelemia teemahuoneita Juhannus ja Satumetsä. Tällä erää nukuttiin vähän miehisemmissä puitteissa Sisu-huoneessa. Sahalaitakuvioinen tapetti ja Sisu-murtaja seinäryijyssä eivät uponneet minuun ihan yhtä tehokkaasti kuin edelliset teemat.

Olin iloinen saadessani kutsun tutustumaan hotelli Presidentin yhteyteen tänä syksynä avattuun uutukaiseen Bistro Manuun. Kuten nimikin jo antaa osviittaa, Manu on kotoinen ja helposti lähestyttävä bistrotyyppinen ruokaravintola. Ravintolaan pääsee joko suoraan katutasosta tai hotellin aulatilojen kautta nousemalla toiseen kerrokseen.

Manun ravintolamiljöö oli viihtyisä ja raikas. Pidän paljon tällaisesta selkeälinjaisesta skandinaavisesta sisustuksesta ilman turhia koristeluripellyksiä. Vaikka Bistro Manu näytti itseään tituleeraavan kortteliravintolaksi, nostaisin Manun kyllä astetta ylemmäs. Miljöö viesti hyvällä tavalla trendikkyyttä ja suoraviivaista tyylikkyyttä.

Piti käydä ikkunoiden takana vähän jo kurkkimassa ennen ravintolan aukeamista.

Ravintola on kahdessa tasossa. Mukavaa on se, että halutessaan voi istua avarammassa ravintolasalissa, josta pystyy tarkkailemaan vaikkapa ruokien valmistumista avokeittiössä tai intiimimmin pikkupöydässä alemmalla tasolla. Itse tykkäsin reunapöydästämme, josta oli kiva seurata alapuolisen hotelliaulan elämää.

Ruokalistaa voisi luonnehtia helpoksi. Menusta löytyivät perusklassikot kuten talon burgeri ja pippuripihvi, mielenkiintoa taas synnyttivät punajuurilohi ja monipuoliset liharuuat. Lupaavaa minusta oli se, ettei lista ollut liian laaja. Alkuruuissa plussaa jaettavista juusto- ja kalalaudoista.

Mieheni kanssa valinta taipuikin tuonne kalalaudan puolelle. Tosin annoskateus iski heti naapuripöytään tuoduista yrtti-valkosipuli etanoista, joista lähti niin huumaavan hyvä tuoksu.

Kalalaudalta löytyi lohta sekä kylmäsavustettuna että kevyesti paistettuna sekä skagen-tyylillä katkarapuja. Molemmat lohet olivat hyvän makuisia, erityisesti pidimme kevyesti paistetusta lohesta. Krutonkien sijaan annoksessa olisi toiminut paremmin saaristolaisleipä. Ehkä vähän lisää mielikuvitusta olisin kokonaisuudelle toivonut.

Tarjoilijan viinisuosituksia kannatti kuunnella. Kuivien viinien ystävänä vähän nikottelin ehdotusta puolikuivasta Rieslingistä, mutta tämä osoittautui aivan nappivalinnaksi rasvaiselle kalalle.

Manusta löytyi kiinnostavia pienpanimo-oluita. Fiskarsin luomuolut maistuu belgialaistyyppisten oluiden ystävälle.

Rakastan itse lammasta kaikissa muodoissa ja pääruokavalinta oli itselleni helppo. Viisi tuntia haudutettu karitsan entrecôte oli muhevaa ja hieman makea kastike sopi lihalle täydellisesti. Vahva suositus tälle annokselle. Lammasta oli annoksessa melkoisen paljon, mutta pakko oli syödä kaikki, vaikka tiukkaa teki. Tämä ruoka todella maistui.

Mieheni kallistui perinteisen pippuripihvin kannalle. Pihvi oli mehevä ja medium-kypsyys täydellinen. ”Mestarin pippurikastike” tavallisuudessaan jätti vähän toivomisen varaa.

Tarjoilijamme punaviinivalinta osui jälleen naulan kantaan. Kalifornialainen Ironstone old wine oli oivan täyteläinen punkku molemmille liharuuille.

Ja koskaanhan ei voi olla niin täysi, etteikö jaksaisi jälkiruokaa. Oma valintani oli mustikkatiramisu, mikä oli hauskasti rakennettu lasipurkkiin kaurakeksin ja tuorejuustovaahdon kanssa. Mieheni valitsema paahtovanukas oli kuulema paras hänen koskaan syömänsä. Ja sitä se totisesti oli. Valkosuklaakreemi ja tuoreet marjat toivat annokseen sopivasti sekä makeutta että raikkautta. Kauniit jälkkärit upposivat suihimme viimeistä orvokkia myöten.

Kesää lautasella.

Hyvän ruokakokemuksen täydentää aina hyvä palvelu. Meitä palvellut neitokainen oli kerrassaan viehättävä. Arvostan niin suuresti tällaista ammattimaista otetta, jossa on mukana innostuneisuutta ja sellaista lämminhenkistä hyväntuulisuutta. Tällainen tarjoilija saa asiakkaan todella viihtymään.

Kaiken kaikkiaan Bistro Manun illallinen oli miellyttävä kokemus. Ruoka oli hyvin valmistettua ja maukasta, sellaista sopivan bistromaisen teeskentelemätöntä. Pientä toivomisen varaa olisi ollut lisukkeiden rohkeammassa käytössä. Ylipäätään toivoisin suomalaisten ravintoloiden lautasilta löytyvän enemmän esimerkiksi kotimaisia juureksia.

Maukas kokonaisuus, viihtyisä miljöö ja huippuhyvä palvelu. Aina ei näköjään kannata lähteä hotellista merta edemmäs kalaan hyvän ruuan perään. Ensi kerralla pitää ehdottomasti saada noita etanoita.

https://www.raflaamo.fi/fi/helsinki/bistro-manu

Illallisen tarjosi Bistro Manu.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Elämän mittainen matka

Kuvassa on isäni Reino, syntynyt 23.7.1920 Kivennavalla.

Marraskuussa 1939 syttyi talvisota. Kukaan ei kysynyt 19-vuotiaalta nuorukaiselta haluaako hän lähteä. Kukaan ei kysynyt minkälaisia suunnitelmia nuorella miehellä oli. Kukaan ei kysynyt, koska ei ollut vaihtoehtoja. Oli pakko lähteä hyiselle matkalle. Isänmaa kutsui.

Isä palasi, mutta vain hetkeksi lähteäkseen uudelleen. Isänmaa kutsui jälleen. Tästä reissusta tuli pidempi ja raskaampi kuin kukaan osasi odottaa. Isäni oli ehkä onnekas, hän palasi tältäkin matkalta. Onnekas siinä mielessä, sillä yli 90 000 jäi näille taipaleille.

Sodasta palasi mies, jonka nuoruus oli pilattu. Nuori hiljainen mies, joka oli kovia kokenut. Kukaan ei kysynyt olisiko Reino tarvinnut kriisiapua. Kukaan ei kysynyt kuinka rikki hän oli. Kukaan ei kysynyt miltä hänestä tuntui. Pahimmillaan vastaanotto oli murskaavaa: menitte häviämään perkele.

Sota ja sen traumat seurasivat isääni koko hänen elinikänsä. Ei niistä koskaan puhuttu. Ei silloin etsitty syitä ongelmiin nuoruuden kokemuksista. Ei tarjottu terapiaa. Sohvan nurkassa istui hiljainen, sulkeutunut ja etäinen mies, joka kävi omaa sotaansa koko elinikänsä.

Aika ajoin viina tuotti ongelmia ja perhe oli kovilla. Nyt syyttivät läheiset. Kaipasimme hyvää isää ja äitini kaipasi kunnon aviomiestä. Sota oli ottanut paljon. Liian paljon.

Isä, kiitos ja anteeksi. Harmi, kun en voi sinulle tänään kertoa kuinka kiitollinen olen. Sinä uhrasit nuoruutesi ja ehkä koko elämäsi. Voiko yhdeltä ihmiseltä enempää pyytää?

Kiitos myös teille 15 000 vielä elossa olevalle sankarille, sotaveteraanille. Kiitos siitä, että että saan asua maailman parhaassa itsenäisessä maassa. Hyvää itsenäisyyspäivää ja paljon onnea 100-vuotiaalle isänmaalleni, isän maalleni ihan kirjaimellisesti.

Mikä kylpylöissä ärsyttää?

Irtiottoa arjesta, itsensä hemmottelua, hyvää oloa ja virkistystä. Vai sittenkin jotain ihan muuta?

Kotimaamme kylpylät mainostavat sauna- ja allasosastojaan väsyneen ja stressaantuneen taivaltajan mukavina rentoutuskeitaina, joihin on ihanaa mennä hektisen arjen vastapainoksi lilluttelemaan lämpimiin, hieroviin ja poreileviin vesiin. Mutta entäpäs jos kylpyläkokemus enempikin ärsyttää?

Kuulun itse niihin, joita kylpylät eivät ole oikein koskaan sytyttäneet. Jos olen ihan rehellinen, minulla tulee kylpylöissä aina tunne, että olen oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Yritä siinä sitten olla rentoutunut, jos tunnet itsesi lähinnä jännittyneeksi.

En oikeastaan hallitse edes kylpyläetikettiä. Olen aina epävarma siitä, miten pitäisi toimia puhumattakaan, että hotellihuoneesta joutuu selvittämään tiensä kylpylän puolelle. Hotelliasiakkaana tunnen itseni jo omituiseksi hiippailemassa tossuläpsyköissä ylisuuri kylpytakki päällä pitkin hotellikäytäviä ja aulatiloja. Paluumatkalla tyyliä tehostaa punainen naama ja pyyheturbaani. Kiva sitten, kun samaan hissiin tulee se liikemiesporukka.

Kylpyläpuolella alkaa ihmettely siitä, että missä vaiheessa oikein voi riisuutua, nyt kun ovat keksineet nuo kamalat yhteispukuhuoneet. Joka kerta myös mietin, että pitääkö tukka pestä ennen altaaseen menoa vai voiko mennä kuivilla hiuksilla.

Entä saako saunaan mennä uimapuvussa vai eikö saa? Lempisaunani on höyrysauna, mutta yleisimmin nämä ovat yhteissaunoja. Kirjaimellisesti on alaston olo, jos uimapukua ei saa laittaa. Tulee sellainen murkkutytön fiilis. Yritän verhoutua ensin persaluseen ja kipaisen sitten äkkiä sykkyräasentoon lauteiden perimmäiseen nurkkaan. Hirvittävän rentouttavaa.

Allasosastolla en oikein tiedä, miten hieroviin suihkuihin ja putouksiin pitäisi asettua. Usein ei ole harmainta aavistustakaan siitä kuinka päin tulisi olla ja mitä kohtaa suihkupaineelle pitäisi tarjota. Tuntuu nololta seisoskella jossain altaan reunalla ja yhtäkkiä ympärillä alkaa pulpahtelemaan, eikä ole mitään käsitystä siitä, mihin noita poreita pitäisi kohdistaa.

Ja poreammeessa tulee lähinnä huono olo. Etenkin jos sinne pitää sulloa tuntemattomien sekaan. En voi mitään sille, että tuntuu absurdilta istuskella uima-asuisena vieraiden ihmisten kanssa vieretysten ringissä joissain ammeessa, jossa vesi kuohuu.

Käväisin ystäväni kanssa viime viikonloppuna kokeilemassa Holiday Club Saimaan kylpyläosastoa. Ajankohta oli täti-ihmiselle pahin mahdollinen. Lauantaina myöhäisiltapäivällä kylpylässä oli kymmenittäin (vai sadottain?) lapsiperheitä. Mukavaa tietysti lapsille, että tällaisia koko perheen viihdekylpylöitä on, mutta rauhaa rakastavalle aikuisasiakkaalle käynti oli silkkaa kärsimystä.

Yritimme selvittää tiemme pääaltaaseen joka puolella poukkoilevien ja hyppivien lasten sekaan. Uimisesta ei tullut mitään, jengiä oli yksinkertaisesti liikaa. Kuvitelkaa itsenne tunkemassa luistelemaan jääkiekkokaukaloon, jossa on menossa junnuturnaus. Tekee kummasti mieli vetäytyä reunoille statistin rooliin.

Meteli oli karmea. Ymmärrettävää, että lapset olivat innoissaan allasmaailmasta ja liukumäestä, mutta kun kymmenien natiaisten huuto kantautuu moninkertaisena avaran kaakelitilan seiniltä, desibelit tuppasivat kohoamaan melkoisiin lukemiin. Kaikkea muuta kuin nautinnollista.

Olisiko ideaa, että kylpylöissä rajoitettaisiin esimerkiksi illan viimeiset tunnit vain aikuisille? Haikon kylpylässä oli minusta otettu jo hyvä askel oikeaan suuntaan. Klo 18 jälkeen ikäraja kylpylään on 12 vuotta, mikä rauhoittaa mukavasti tunnelman. Tällöin kylpylä pystyy parhaiten palvelemaan myös tiukkapipoisia täti-ihmisiä 🙂

Uiminen on minusta hauskaa, mutta nykyaikaisissa kylpylöissä lähes mahdotonta. Pitkiä uima-altaita ei juuri enää ole vaan allasalueet on tehty mataliksi lilluttelualtaiksi.

Sitten minua ärsyttää myös kylpylöiden haju. Tiedättehän sen sellaisen uimahallituoksun, joka lähtee jostain kloorista tai vastaavasta. Samalla tulee mieleen kuinka puhdasta mahtaa olla lämmin vesi, johon liukenee päivän mittaan ihon kuona-aineita sadoista kropista. Tätä ei pitäisi ajatella, mutta sittenkin…

Pääosa kylpylöiden yleisilmeestä ja sisustuksesta näyttää jotenkin keinotekoiselta ja halvalta. Muovipalmut ja muovikasvit eivät ainakaan minua johdattele kovinkaan trooppiseen tunnelmaan. Päinvastoin. Myös vilkkuvat värivalot ovat jotain sellaista, mitä en kylpylässä kaipaa.

Ilmeisesti kylpylöillä on kannattajansa. Ei niitä muuten rakennettaisi yhä vain lisää. Tosin sana kylpylä voi joskus olla harhaanjohtava. Tuntuu, että jokaisella itseään vähänkään arvostavalla hotellilla tulee olla jonkinmoinen tila, josta voidaan käyttää nimitystä kylpylä. Joskus on vaikea ymmärtää, että mikä tahansa poreammeen ja kahluualtaan omaava mesta voi kutsua itseään kylpyläksi.

Entä minkälainen minusta olisi nautinnollinen kylpyläkokemus? Unelmieni kylpylässä olisi hiljaista ja hämärää. Rauhallista, seesteistä ja vain aikuisia. Valaistuksena pieniä tuikkuja ja kynttilöitä. Taustalla soisi rauhoittava tunnelmamusiikki ja poreammeeseen tarjoiltaisiin samppanjaa.

Ehkä tämä täti-ihminen joutuu vielä jonkun aikaa odottelemaan täydellistä kylpyläkokemusta. Taidan toistaiseksi tyytyä juomaan samppanjani hotellihuoneen kylpyammeessa.

Kuvat: pixabay.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Rovaniemellä käyvät unelmat toteen

Ei ole sattumaa, että yhä useampi herra ja Rouva Wang Kiinasta on päätynyt matkustamaan Rovaniemelle. Reilun 60.000 asukkaan pohjoinen kaupunki on varautunut ottamaan hoteisiinsa yhä useamman Kaukoidän matkaajan.

Toiset kaupungit vain odottavat turisteja. Uskovat siihen, että kyllä jostain kumman syystä toiselta puolen maailmaa matkaava kansa heidät löytää. Toisaalla taas osataan tehdä määrätietoista brändinrakennusta ja markkinointia sen eteen, että matkailijavirrat suuntaavat toivottuun kohteeseen. Rovaniemi on erinomainen esimerkki siitä, miten pitkäjänteinen työ kannattaa.

Rovaniemellä on selvästi osattu koota yhteen eri toimijoiden matkailuosaamista ja rakentaa pohjoisen eksoottinen elämyspaketti, jolla on imua. Vuonna 2016 ulkomaalaisten matkailijoiden yöpymiset nousivat yli 30 %. Suunta näyttää olevan vain ylöspäin.

Kun itse saavuin reilu viikko sitten Rovaniemen lentokentälle, olin kovin ihastuksissa. Jo lentokentällä nousivat esiin Suomi-design, Joulupukki ja Lappi. Samat teemat jatkuivat kulkiessa keskustan katuja. Pieniä yksityiskohtia siellä täällä. Ihailen sitä taitoa, millä Rovaniemellä on osattu virittää koko kaupunkikuva vahvaan Suomi- ja Lappi-brändiin.

Eipä siis ihme, että kaupungille sataa erilaisia matkailupalkintoja. 2016 Rovaniemelle myönnettiin Tasavallan Presidentin kansainvälistymispalkinto ja nyt viimeisimpänä VisitRovaniemelle Finnish Travel Gala 2017 vuoden matkailuyritys -palkinto. Rovaniemellä on selvästi hyvää pöhinää.

Rovaniemen lentokentällä voi istahtaa vaikka kiikkustuoliin.

Rovaniemeläisen kauppakeskuksen käytävällä nökötti suuri punainen postilaatikko. Tähän voi jättää postia ainoastaan Joulupukille. Kävelykadulle oli kokoontunut ryhmä koivunrunkoisia poroja. Hetken päästä katseeni kiinnittyi metallisiin poropatsaisiin ja liehuviin lippuihin. Rovaniemi Arctic Design Capital.

En voinut olla huomaamatta keskustan kaduilta ja kauppakeskuksista monia suomalaista designia myyviä liikkeitä. Huuma sai minutkin heittäytymään kunnon turistiksi, sillä lappihypetyksellä on taipumus tarttua. Oli pakko saada kotiin jokin matkamuisto Lapista. Menin Taigakorun myymälään ja ostin miniatyyrikokoisen poropatsaan. Pähkähullua.

Erään kauppakeskuksen pääkäytävällä oleva Hollywood Walk of Fame tyyppinen kävelykatu hymyilytti. Oman laattansa kauppakäytävälle olivat saaneet kuuluisista rovaniemeläisistä mm. Joulupukki, Antti Tuisku, Lordi, Anu Pentik ja Tanja Poutiainen.

Ostoskeskuksista löytyi mukavia soppeja vain pelkkään oleiluun. Kahvia saattoi siemailla vaikka kangaskatoksisessa divaanissa. Olisi tehnyt mieli kömpiä tuonne tyynyjen keskelle. Joulukoristelua näytti olevan vähän kaikkialla vaikka elettiin syyskuuta. Ihmettelin lapsille tarkoitettua hienoa leikkipaikkaa. Ilmainenko?

Tunnetuin rovaniemeläinen.

Keskustan ulkopuolella Joulupukin Pajakylä tyydyttää varmasti joulufriikeimmänkin päiväunet. Joulupukin voi tavata täällä vuoden jokaisena päivänä.

Mahtavaa Rovaniemi. Teillä on ollut visio, johon olette uskoneet. Unelmoitte, että jonain päivänä maailman metropoleissa oivalletaan, että kaukana pohjoisessa on pieni kaupunki, jonne kannattaa matkustaa. Nyt on aika unelmien käydä toteen. Joulupukin työtilanne näyttää turvatulta.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Deatnu-hotellissa toteutuu Lapin kalareissu tyylillä

Kalastavan miehen takana on usein nainen, joka kaipaisi kesälomalla lisää yhteistä aikaa.

Kun mies haluaa kesälomalla kalastaa ja eräjormailla Lapissa, joudutaan tekemään välillä kompromissejä. Vaikka itsekin tykkään kalastella ja liikkua luonnossa, haluaisin yhteisellä kesälomalla tehdä kyllä vähän muutakin. Ollakseni rehellinen retkipäivän päätteeksi nukahdan mieluimmin lakanoiden väliin kuin kylmään telttaan. Enkä panisi pahaksi vaikka ulkona syötäisiin muutenkin kuin leirinuotiolla purkkimuonaa.

Kukapa ei näissä maisemissa viihtyisi, kalasti tai ei. Tenojokilaakso on minusta pala kauneinta Lappia.

Meille kompromissi löytyy usein pohjoisen mökkimajoituksesta. Yritetään löytää hyvien kalavesien ääreltä viihtyisä mökki, jonka katon alle voin vetäytyä sitten, kun virvelin vispaaminen alkaa kyllästyttää. Ongelmana vaan on ollut, että monet Lapin kalastukseen soveltuvat mökit ovat melko vaatimattomia ja usein jo parhaat päivänsä nähneitä. Lähinnä ne ovat sellaisia äijäporukoiden kalamajoja, joista löytyy petipaikka, mutta eipä sitten paljon muuta.

Jos olemme onnistuneet löytämään tasokkaampaa mökkimajoitusta hyvien kalavesien ääreltä, ongelmaksi on tullut usein hinta. Kahdelta hengeltä vuorokausihinta tahtoo nousta turhan korkeaksi.

Tähän majoitusproblematiikkaan löysin tänä kesänä loistavan ratkaisun Utsjoelta. Holiday Village Valle tai kotoisammin Lomakylä Valle rakennutti viime vuoden syyspuolella Tenojoen varteen kaksikerroksisen Deatnu-hotellin ja erillisen ravintolarakennuksen.

Tervetuloa kotaan, ei kun hotelliin.

Hotellihuoneisiin kuljetaan hauskasti kotarakennelman alta. Majoituimme hirsirakenteisen hotellin yläkerran huoneessa, josta oli kiinnostavaa seurata Tenojoen lohenkalastajia ohi lipuvissa jokiveneissä. Tai no lähinnä mies parkkeerasi jo heti alkuun ikkunan ääreen kytikseen seuraamaan saako kukaan lohta. Minua taas kiinnostivat pihamaalla pyörivät sarvipäät.

Huoneessa oli ilahduttavan suuret ikkunat, joista avautui kaunis näköala alas Tenolle ja Norjan puolen tuntureille. Jos jotain voisi toivoa, niin näköala avautuisi vieläkin paremmin, jos rantapusikkoa karsittaisiin nykyistä enemmän.

Huone oli viihtyisä, samaan aikaan skandinaavisen selkeä ja kodikas. Lappi tuli hienosti esille värimaailmassa ja kuoseissa. Seinällä juoksivat hopeanhohtoiset porot ja tummasävyinen tapetti oli saanut seurakseen ruskasävyisen seinän, mikä antoi huoneeseen kivasti pirtsakkuutta. Tykkäsin kovasti myös siitä, että huoneen ja kylppärin kalusteet olivat kunnon massiivipuuta, eivätkä mitä tahansa lastulevyrimpulaa.

Hyödyllisiä varusteita huoneissa olivat vedenkeitin ja jääkaappi. Sainpahan sujautettua oman samppanjapullon saman tien viilentymään.

Hotellihuoneen hintaan kuului aamiainen, mikä tarjoiltiin uutukaisessa Ravintola Deatnussa. Perushyvän aamiaisen herkullisia paikallislisiä olivat kevyesti kylmäsavustettu lohi ja graavisiika.

Kävimme illalla ruokailemassa Ravintola Deatnun à la carte listalta. Arvostan itse kovin sitä, että raaka-aineissa suositaan lähiruokaa ja alueen omaa ruokaperinnettä. Poron ja kalan lisäksi listalle oli päässyt myös Jäämeren tarjontaa kuningasravun muodossa.

Ravintola Deatnu sijaitsee aivan Tenon jokitörmäällä. Jos aukesi hotellihuoneista mukavat näkymät Tenojokilaaksoon, vielä paremmin joen elämää pääsi tarkkailemaan ravintolasta tai sen ulkoterassilta.

Skandinaavista selkeälinjaista tyyliä Lappi-twistillä.Kuningasrapukeittoa. Nam!Tällä terassilla passaa nauttia huurteista.

Tällä kertaa olimme suuntaamassa Pohjois-Norjan puolelle, joten nyt oli aikaa vain yhden yöpymisen verran. Sen päätimme, että ensi kesänä tulemme uudelleen ja jäämme Tenolle muutamaksi päiväksi lohenpyyntiin. Mies saisi kalastaa sen minkä tahtoo, ilman että vieressä on vaimo, joka hätyyttelee lähtemään. Lomakylä Vallen ympäristössä on helpohkoja retkeilyreittejä, joissa taas itse mieluusti kuluttaisin aikaa kamera kaulassa. Illalla voisimme treffata hotellilla ja lähteä yhdessä syömään ilman ruuanlaittopaineita.

Onnellinen mies. Lapin loma edessä ja kalastusta luvassa.Onnellinen vaimo Lapin lumoissa.

Aika reilua ja aikamoisen helppoa. Kalastava mies ei ole onnellinen, jos ei saa kesälomalla kalastaa, mutta joskus Lapin kalareissun voi toteuttaa näinkin. Samassa paketissa lohijoki, tasokas majoitus, Lapin luonnon ihanuus ja hyvä ravintola. Bonuksena tyytyväinen vaimo.

Yhteistyössä Holiday Village Valle

http://www.holidayvillagevalle.fi/fi/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Sokerihiiren herkkuhetket Porvoossa

Porvoo on yksinkertaisesti ihana. Sopii erityisesti puutaloissa viihtyville sokerihiirille.

Porvoossa on aina yhtä ihanaa käydä vaikka vain päiväseltään. Kompaktin kokoisessa kaupungissa välimatkat ovat lyhyet ja kävellen ehtii tehdä monenlaista. Mukulakivikujilla käyskentelyn lisäksi parasta Porvoon tekemistä on ehdottomasti herkuttelu.

Tällä kertaa saavuimme ystäväni kanssa Porvooseen bussilla. Linja-autoasemalta ehdimme kulkea peräti 50 metrin matkan, kun olimme onnistuneet vetämään jo kakkuöverit. Satuimme torin reunalta bongaamaan nimittäin Café Cabriolen (Piispankatu 30) ja sitten repesi.

Kahvilalla oli kuulkaapas sellainen kakkuvitriini, että oksat pois. Henkilökunnan puolelta kyllä kovasti pahoiteltiin sitä, että aiheuttivat meille sellaista kiusausta ja valinnan vaikeutta. Luoja mikä määrä toinen toistaan herkullisemman näköisiä kakkuja. Tämä on ihan ehdoton kahvila eikä näyttänyt huonolta paikan lounaspöytäkään.

Blogipuolella Vanhaa Porvoota on hehkutettu aika lailla, eikä syyttä. Mukulakivikatuja reunustavat karamellinväriset puutalot ovat vaan niin suloisia, ettei niihin yksinkertaisesti voi olla rakastumatta. Mietin, että olisipa mukavaa olla yksi noista 700 ihmisestä, joilla on koti Vanhan Porvoon alueella.

”Kylän” mäellä on Porvoon tuomiokirkko, joka on aikojen kuluessa palanut peräti viisi kertaa. Joen varrella jököttävät valokuvista tutut punaiset ranta-aitat, jotka ovat pitäneet vahtia samalla paikalla jo 300 vuoden ajan.

Shoppailuhinkua voi tyydyttää vanhan kaupungin pienissä putiikeissa tai hauskoissa antiikkikaupoissa, joissa on kaikenmoista roinaa ja rompetta vähän joka lähtöön. Raatihuoneen torilla kauppiaat myyvät käsitöitä ja vaatteita ja hyvää tunnelmaa lisäävät torin laidalla usein soittavat muusikot.

Mutta mennäänpä taas pääasiaan, herkutteluun. Sokerihiiren kannattaa kipitellä mm. Brunbergin Tehtaanmyymälään (Välikatu 4). Kultivoituneempaan suklaanhimoon löytyy tyydytystä PetriS Chocolate Roomista (Jokikatu 16). Hiirulaisen kannattaa myös huomioida katujen varsilla artesaanijäätelöä kauppaavat kojut.

Vannoutuneimmankin sokerihiiren on saatava välillä kunnon ruokaa. Tässä kohtaa Porvoon kattaus on melkoinen. Kokoonsa nähden kaupungista on kehkeytynyt melkoinen kulinarismin kehto. Vieläkin muistan lämmöllä edellisen reissun menukokonaisuutta SicaPellessä.

Pientä lounaspalaa nautimme tällä kertaa Vanhan kaupungin El Pation viihtyisällä sisäpihaterassilla. Espanjalaistyyppisen tapasravintolan tarjoilija suositteli meille katkarapuja valkosipuliöljyssä ja oikeassa oli. Öljyssä tirisevät chiliä tihkuvat ravut olivat maukkaita.

Illalliselle suunnistimme alkukesästä tutuksi tulleeseen Haikon kartanoon. Bussilla pääsi keskustasta kätevästi kartanon portille kymmenessä minuutissa.

Haikko on vaan niin hurmaava. Pakko oli istua hetki aurinkoisella terassilla nautimassa lasi kuohuvaa, sillä alas puutarhaan avautuva näköala rauhoittaa kummasti. Tuli tunne, että olimme tulleet kaupungista maaseudulle.

Sokerisuolattu siika, kampasimpukkaterriini ja punajuuri-fenkolisalaatti jatkoi Haikon nautintoa. Pääruokana miedosti savustettu täydellinen härkä ja jälkkärinä mustikkapuuro ja maitosuklaamousse aiheuttivatkin sitten jo nirvanan. Tällä kertaa Haikon ravintola vakuutti. Pakko vielä mainita, että juomamme italialainen punkku Coribante Rosso Salento oli meistä kerrassaan ihastuttava tuttavuus.

Illan päätteeksi kutakuinkin vyöryimme kohti kartanon portin bussipysäkkiä. Linja-autoasemalla vaihdoimme Helsinkiin menevään bussiin ja ainakin tämä sokeritätihiirulainen nukahti autuaasti heräten vasta Kampissa.

Oletteko kuulleet niistä hiiristä, joilta on hiirikokeissa poistettu kylläisyyskeskus? Miten minusta tuntuikaan, että tänään jotain sellaista oli päässyt tapahtumaan…

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Tampere on makupala, joka aiheuttaa sydämentykytyksiä

Miksi matkustaa kesällä ulkomaille, kun voi mennä Tampereelle? Tampereella kohtasin niin monta inspiroivaa asiaa, että keskusteltuani itseni kanssa, valitsin Tampereen yksimielisesti Suomen parhaimmaksi kesäkaupungiksi.

Minulla on menossa tässä semmoinen ”löydä kotimaan kiinnostavat kaupungit” -kesä. Tampere aiheutti pienoisia sydämentykytyksiä viime syksyn reissulla ja nyt piti lähteä ottamaan selvää oliko tässä ihastuksessa mitään perää.

Olihan siinä. Tampere kätkee sisäänsä melkoisia mansikkapaikkoja. Rakastettavia herkkuja löytyi niin majoituksen, kulttuurin, arkkitehtuurin, retkeilyn kuin ruuankin puolelta. Itse asiassa Tampere tarjosi monia sellaisia asioita, joita etsin ulkomaan kaupunkikohteista. Lääpällään olin mm. seuraavista syistä:

Vesistö on läsnä Tampereella lähes kaikkialla. Tammerkoski halkoo kaupungin keskustaa.On Tampereella osattu rakentaa muustakin kuin punatiilestä.Sydämentykytys 1: Hotelli

Vanhat legendaariset hotellit ovat ihastuttavia. Seinien sisälle kätkeytyy tarinoita ja vanha glamourin leima leijuu ilmapiirissä. Juuri tällainen hotelli on 1929 rakennettu Hotelli Tammer.

Nykyisin Radisson Blu -ketjuun kuuluva hotelli oli kuin suoraan vanhasta suomifilmistä. Odotin vain näkeväni hotellin kattokruunujen loisteessa Ansa Ikosen tai Tauno Palon.

Tammer on hienosti remontoitu vanhaa kunnioittaen. Kauniita huonekaluja, hienostunutta värimaailmaa ja tyylikkäitä yksityiskohtia. Tällaisessa hotellissa viettää mieluusti aikaansa.

www.radissonblu.com/fi/hotel-tampere

Herkku keskellä kaupunkia.Sydämentykytys 2: Museot

Tampereen museotarjonta aiheuttaa runsaudellaan ähkyä. Oman museon ovat saaneet niin Lenin, Lauri Viita, poliisit kuin muumit.

Vaikka et olisikaan mikään museofriikki, käy ainakin museokeskus Vapriikissa. 12 euron hintaiselle lipulle saa täällä paljon vastinetta. Yllätyin itse, miten kivan kierroksen koinkaan saman katon alla.

Vanhoihin Tampellan tehdassaleihin perustettu museokokonaisuus käsittää vaihtuvien näyttelyiden lisäksi luonnontieteellisen museon, mediamuseon, postimuseon, kivimuseon, pelimuseon, nukkemuseon, jääkiekkomuseon sekä erilaisia sotahistoriaan liittyviä näyttelyitä.

Suurin osa museoiden aihepiireistä ei tuntunut itselleni juurikaan kolahtavan, mutta näyttelyiden hieno toteutus toi niihin paljon enemmän mielenkiintoa kuin osasin etukäteen odottaa. Nostalgiset esineet, kivasti rakennetut kokonaisuudet, äänet ja muut efektit veivät ajassa taaksepäin ja saivat näyttelyt elämään.

Pienenä detaljina huvitti luonnontieteellisen museon vaaka, joka kertoi mikä eläin olisit oman painosi perusteella. Sain tuloksen nuori norppa. Onneksi sentään nuori, vaikka dieetille olisi ilmeisemmin tarvetta 🙂

Lokakuulle asti museossa on muuten Kielletty kaupunki -näyttely, joka vie Kiinan keisareiden hovielämään.

vapriikki.fi/

Seitsemän museota ja yli kymmenen vaihtuvaa näyttelyä saman katon alla.Hienosti rakennetut osastot toivat Vapriikin museoihin autenttisen tunnelman.Nukkemuseo oli yksi suosikeistani. Tunnistatko nämä hahmot?

Toinen mielenkiintoinen vaihtuva näyttely löytyi Museo Milavidasta. Lokakuun puoleen väliin avoinna oleva Fantastica!-näyttely esittelee aitoja Valentinon pukuja. Vaikka näyttely oli melkoisen suppea, antoi se siltikin kiinnostavan katsauksen heute couture -maailmaan.

Itse Milavida on Tampereella vaikuttaneen aristokraattisen teollisuussuvun Nottbeckien rakennuttama kartanokaunokainen. Museo on eräänlainen kotimuseo, joka kertoo tämän ylhäisösuvun vaiheista.

museomilavida.fi/

Kauniin kodin Nottbeckit aikoinaan rakensivat. Tosin vanhemmat kuolivat ja taloon jäi asumaan neljä orpolasta palvelijoineen.Valentinon punaista.Jos ylipäätään olet kiinnostunut historiasta ja Tampereeseen liittyvistä asioista, Tampereen matkailu järjestää kesäaikaan erilaisia teemoitettuja kävelykierroksia. Näiden opastettujen kierrosten aiheina ovat mm. Tampereen tehtaat, Anni Polva, Pispala, Nottbeckien suku, Hatanpää ja Juice. Lisätietoa täältä.

Sydämentykytys 3: Kesäteatteri

Kun minulta kysyttiin halukkuutta mennä katsomaan Pyynikin kesäteatteriin Niskavuoren nuori emäntä -musikaalia, olin vähän kahden vaiheilla viitsinkö lähteä. Rehellisesti sanottuna tekohauska koheltaminen on käsitykseni monen suomalaisen kesäteatterin tasosta.

Kaiken lisäksi näytelmänä oli iänikuinen Niskavuori-näytelmä, jonka laitoin kastiin ”eikö tää oo jo niin moneen kertaan nähty.”

Pyynikin kesäteatteri nyt kuitenkin on käsite, joten ajattelin, että mennään sitten. Voisinhan aina lähteä väliajalla pois, jos esitys ei kiinnostaisi.

Enpä lähtenyt kesken pois. Ensi hetkistä alkaen musikaali imaisi syvälle draamaa tihkuvaan tarinaan. Reiluun parituntiseen sisältyi voimakkaita tunteita, intohimoa, rakkautta, menettämisen tuskaa, pettymystä, valtataistelua, tanssia ja laulua.

Tunnelma vaihtui riehakkaista joukkokohtauksista raastavaan petetyn naisen syvään suruun. Tarina sai nauramaan ilosta ja herkisti välillä kyyneleet silmiin. Elämän raadollisuus tuli kovin lähelle.

Pyynikin kesäteatterin pyörivä katsomo antoi esitykseen lisäulottuvuutta. Maisemat ja lavasteet vaihtuivat siinä missä tunnelmat ilosta suruun. Ja olihan Niskavuoren nuorta isäntää esittävä Mikko Nousiainen niin komea.

Käsitykseni suomalaisesta kesäteatterista nousi ihan uudelle tasolle. Menkää hyvät ihmiset katsomaan tämä musikaali. Voiko tästä kukaan olla pitämättä?

www.pyynikinkesateatteri.fi/

Pyörivä näyttämö on yksi Pyynikin kesäteatterin hienouksista.

Sydämentykytys 4: Luonto

Jos kaipaa lomalla luontoa ja liikuntaa, Tampereella pystyy kulkemaan pitkät pätkät Tammerkosken ja Pyhäjärven rantoja pitkin. Pyynikin luonnonsuojelualueelta löytyy reppailijalle hienot ulkoilureitit harjumaastossa.

Mukava retkikohde on myös Viikinsaari, jonne pääsee laivalla Laukontorin kupeesta 20 minuutissa. Harmittelin itse, että uikkarit jäivät pois matkasta. Alueella on nimittäin suojaisia hiekkapoukamia pulahtamista varten. Viikinsaarella on lisäksi sievä kartanoravintola, pieni kappeli ja kesäteatteri. Saaren ympäri kulkee noin 1 1/2 kilometrin mittainen luontopolku.

Kesäaikaan laiva kulkee kerran tunnissa.

https://visittampere.fi/article/viikinsaari-kesakeidas-kaupungin-keskella

Rantoja pystyy kulkemaan kilometrikaupalla.Pyynikinharjulla on loistavat ulkoilumaastot.Viikinsaareen pääsee Hopealinjojen aluksella.Viikinsaaressa on myös katettu kesäteatteri.Sydämentykytys 5: Kirkko

Laittaisin Tampereen Tuomiokirkon vahvaksi ehdokkaaksi sarjassa maailman kaunein kirkko. Kun astuu kirkkoon sisään, tulee ennemmin tunne kuin tulisi jugendlinnaan. En voinut olla vertaamatta tuomiokirkkoa Imatran Valtionhotelliin.

Pitkin kirkkosalia kiertää Hugo Simbergin kuuluisa Köynnöksenkantajat. Myös kirkon seinissä ja katossa olevat koristemaalaukset ihastuttivat.

Jugendlinnako? Ei vaan Tampereen tuomiokirkko.Sydämentykytys 6: Ruoka

Huh. Niin paljon hyviä ruokakokemuksia sain parin päivän Tampere-visiitillä, että lempiaiheestani on kyllä kirjoitettava ihan erikseen.

Ykköslounaspaikaksi valikoitui kauppahallin ranskalaistyyppinen 4 vuodenaikaa -ravintola. Kiinnostavia ruokia hyvistä raaka-aineista.

Varteenotettava vaihtoehto on myös Tammerkosken rannalla sijaitseva uudehko ravintola Tampella. Kiva miljöö, jossa sopivassa suhteessa uutta ja vanhaa.

Mutkatonta, mutta herkullista jalostettua pubiruokaa söin Gastropub Tuulensuussa. Ravintola on muuten melkoinen oluenystävän mekka, etenkin jos satut pitämään belgialaisista oluista.

Ja sitten se kruunu. Vieläkin olen vähän täpinöissä Ravinteli Berthan kuuden ruokalajin menusta. Innovatiivista gourmetruokaa selvästi rakkaudella valmistettuna.

Mutta näistä lisää myöhemmin.

Ravinteli Berthan menu oli tämän reissun kunkku.Gastropub Tuulensuu on mutkaton olut- ja viiniravintola, mutta myös hyvä ruokapaikka.Ravintola Tampella – rustiikkiseinien sisällä trendikäs ravintola.Tampere on rakastettava kaupunki. Sellainen sopivan suuruinen ja lämminhenkinen kaupunki, josta löytyy niin paljon mahdollisuuksia. Jos lomasuunnitelmasi ovat vielä tekemättä, Tampere on monipuolisuudellaan vahva vaihtoehto.

Äläkä unohda maistaa Minetti jäätelöä. Siinä yksi syy lisää saada sydämentykytyksiä.

Tampereen komeat miehet aiheuttivat myös sydämentykytyksiä.Tampere with love.

Aiemmista Tampere-kokemuksistani voit lukea täältä.

www.visittampere.fi

Yhteistyössä: Visit Tampere

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Ensimmäistä kertaa Turussa – viehättikö mikään?

Turku on vähän kuin ulkomaille menisi. Puhuvat outoa kieltä ja ajelevat Föri-lautalla jokea eestaas, vaikka siltojakin olis.

Tätä hävettää jo vähän sanoa, mutta tämä matkabloggaaja ei ollut koskaan käynyt Turussa. Ei vaan milloinkaan tullut kaupunkiin mitään varsinaista asiaa ja matka kaakonkulmalta tuntui sen verran pitkältä, että Turku tuli karsittua kerta toisensa jälkeen kotimaan matkakohteista.

Kunnes tänä vuonna jo alkuvuodesta päätin, että asiaan pitää saada korjaus. Kuuluuhan Turku vähän kuin yleissivistykseen. Ja mikäpä Suomen 100-vuotisjuhlavuotena olisikaan parempi kaupunkikohde kuin maamme entinen pääkaupunki.

Turun tuomiokirkkoTurussa on asunut muitakin merkkihenkilöitä kuin Matti ja Teppo.Tähän herraan en uskonut Turussa törmääväni.Näyttääkö tämä patsas keskisormea? Turkulaista huumoria kenties?

Sopiva viikonvaihde matkalle tuli, kun mies oli lähdössä äijäporukan kalareissulle, eikä itselläni ollut mitään erityistä tekemistä tuona viikonvaihteena. Ilmatieteen laitos lupaili lempeitä kesäkelejä, VR:ltä sai melko edulliset junaliput ja Sokos-hotellista S-etukortilla kesähintaista majoitusta, joten pienen kaupunkiloman kattaus oli valmis. Päätin lähteä ottamaan selvää, miltä maailma Turkkusessa näytti.

Jo matka rautatieasemalta hotelliin sai katseet kiinnittymään mahtipontisiin kivirakennuksiin. Arvokkaan oloiset jämäkät kivilinnat antoivat viitteitä merkittävästä kaupungista, jolla on merkittävä historia. Vanhojen rakennusten fiilistelijänä sain silmänruokaa aimo annoksen. Kaupungissa on melkoinen arsenaali etenkin kauniita jugend-rakennuksia, yksi ehkä mieleenpainuvimmista oli Mikaelinkirkko.

Turun kivirakennuksissa on melkoisen komeaa mahtipontisuutta.

Kävin fiilistelemässä myös vanhaa puutalomiljöötä Port Arthurin alueella. Vaaleanpunaisten, laventelinsinisten ja oljenkeltaisten puutalojen pihoja koristivat sireenipensaat ja perinneperennat. Puutaloidylli näytti täydelliseltä. Tuolla on varmasti mukavaa asustella. Tosin kelpaisi mulle kämppä taidemuseon nurkiltakin. Melkoisen viehkoa asuinseutua muutamaa astetta hienommissa puitteissa. Onkohan noilla kulmin kyse kaupungin hinnakkaimmista arvokiinteistöistä?

Voi näitä ihanuuksia.

Turun vanhassa keskustassa piti käydä katsomassa tietysti Turun tuomiokirkkoa ja vanhaa Suurtoria, missä sijaitsevan Brinkkalan talon parvekkeelta joulurauha aina julistetaan. Joskus voisi olla kivaa kuunnella sitä ihan paikan päältä.

Turku oli kaikkialla eksyvälle tätituristille helppo kaupunki liikkua. Aurajoki jakaa kaupungin kahtia, mikä helpottaa suunnistamista. Muutenkin vilkas elämä näytti kesäviikonloppuna keskittyvän paljolti juuri joen rannoille ja sen terasseille. Tosin vilkkautta lisäsi samaisena viikonloppuna joen varrelle levittäytyneet kansainväliset markkinat.

Aurajoki ja sen rannat ovat turkulaisen elämän sykkivää sydäntä.Kaunis Mikaelinkirkko voisi hyvinkin olla jostain muualta kuin Suomesta.

Itseäni suorastaan huvitti, että Turussa tuli koko ajan tunne kuin olisin ollut ulkomailla. Eikä tämä johtunut pelkästään siitä, että kieli oli outoa ja kelikin lähinnä helteistä.

Jotenkin minusta Turun kaupunkikuvasta löytyi eurooppalaista elävyyttä ja elämänmenoa, sellaista oikeaa kaupunkipöhinää. Yliopistokaupunkina Turun nuorekkuus myös näkyi. Ilmeisesti kaupungissa on menossa jonkinlainen kesävauvabuumi, sillä en muista koskaan nähneeni samaan aikaan yhtä paljon vauvanvaunuja työnteleviä nuoria pareja.

Turun linna kuuluu kaupungin must-nähtävyyksiin. Luulin, että keikka olisi lyhyt. Nopea vilkaisu kiviseinien sisään, mutta alueen laajuus ja näyttelyjen suuruus pääsi yllättämään. Linnakierroksella vierähti useampi tunti. Vaikka et mikään historiafriikki olisikaan, Turun linnassa kannattaa käydä.

Pakko käydä nähtävyys.

Onnistuneeseen reissuun tarvitaan myös ruokakulttuuria, eikä pettänyt Turku tässäkään kohdin. Jos jo ihan randomina otanta on näin hyvää kuin itselläni oli, kaupungin ravintolatarjonnan täytyy olla melkoisen korkeatasoista. Eikä tarvinnut edes poistua jokea edemmäs, nämä kaikki löytöni sijaitsevat Aurajoen rantareitillä.

Viehättävässä puutalossa aijaitseva italialaisravintola Sergio´s oli hyvä. Etenkin paikan pizzat näyttivät kuolattavan herkullisilta, vaikka itse maistelin tällä kertaa kalaa ja pastaa. Ei huonoa sanottavaa ollenkaan.

Sergio’s

Parhaan aterian Turussa söin kuitenkin Tintå-nimisessä ravintolassa. Härkähodariannos korealaisittain oli sellaista makujen tykitystä, että pakko oli vielä lopuksi ryystää liemetkin salaatista. Myös raparperijälkkäri oli niin hyvää, etten ole varma menetinkö kieleni.

Tintå vei kielen.

Koska käyskentely pitkin Aurajoen varsia on lämpimällä kesäkelillä mitä ihaninta kaupunkitekemistä, pakkohan sitä oli välillä pysähdellä lasilliselle kuohuvaa. Mukava miljöö tähän tarkoitukseen oli minusta viinibaarinakin itseään mainostavalla E. Ekblomilla, joka tarjosi myös ilahduttavan hintaista menukokonaisuutta. Vakoilu naapuripöytiin kertoi annosten olevan ihan vakuuttavan näköisiä.

E. Ekblom

Vanhasta puutalosta löysin myös kiinnostavan Anniskeluravintola Tiirikkalan, josta ilokseni irtosi lasi samppanjaa alta kympin. Paikka oli jonkinlainen sekoitus kahvilaa, baaria ja ravintolaa. Kahdessa kerroksessa oleva ravintola oli hauskasti sisustettu. Ihan naapurustosta löytyi CaféArt, jonka itse tehtyjen kakkujen rivistö aiheutti valinnanvaikeutta. Samalla myös mahalaukun ahtautta.

Anniskeluravintola TiirikkalaCaféArt

Sunnuntaina piti päivää paistattaa myös toispuolen jokkee ja maistelin kuohuvaa Samppalinnan terassilla. Samaisessa pitsihuvilassa ravintolatoimintaa on harjoitettu jo vuodesta 1865. Paikan rennot pojat kertoivat heiltä saatavan Turun halvimman kuoharipullollisen. Minä tyydyin tällä kertaa lasilliseen 🙂

Samppalinna

Turkua ei voi ohittaa mainitsematta sen laivoja. Kun lähdin tallustelemaan Aurajoen vartta kohti Turun linnaa, kohtasin monta kiinnostavaa ja nostalgista alusta, kuten Saaristomeren viimeisen matkustajahöyrylaivan s/s Ukkopekan, vanhan kauppalaiva Sigynin ja s/y Anyan, todellisen purjeveneiden kaunottaren. Karjalan tyttöä ilahdutti tykkivene Karjala ja toki mielenkiintoista oli nähdä itse Suomen Joutsen komeilemassa Aurajoen rannassa.

Mikäli laivat ja merenkulku kiinnostavat enemmänkin, suurimpaan osaan merkittävimmistä aluksista pääsee myös sisälle tarkastelemaan niitä lähemmin. Vähän ennen linnaa löytyy oikealta puolelta usean rakennuksen museokonaisuus Forum Marinum, josta voi ostaa yhteislipun, jolla pääsee sekä museoihin että viiteen museoalukseen.

Lähtöaamuna piti käydä vielä kurkkasemassa Turun kaunis kauppahalli. Melkoinen namupala tämä 120-vuotias hallirakennus olikin punaruskeansävyisine puisine myyntikojuineen. Jäin tuijottamaan kummissani, että miten hallissa voi olla viinimyymälä, kunnes hoksasin, että kyse oli varmaan yhdestä maamme pienimmästä Alkosta. Ei ihan äkkiä osaisi Alkoa sijoittaa tällaiseen perinteiseen kauppahallimiljööseen.

Huomio kiinnittyi myös toiseen hauskaan yksityiskohtaan, Sininen juna -kahvilaan, jonka sisustus vanhoine junanpenkkeineen muistutti todellakin vanhaa junanvaunua.

Kaksi päivää Turussa oli ihan liian vähän. En oikein uskaltanut edes katsoa taidemuseotarjontaa, sillä sitäkin noin päällisen puolin näytti olevan melkoisesti. Niille tarvitsee varata ihan oma reissunsa. Tulipahan osoitettua, että Turussa kannattaa käydä. Ja kannattaa mennä toistekin. Ei se matka nyt itärajalta niin pitkä ollutkaan.

www.visitturku.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.