Browsing Category

Suomi

Pohjolan Picasson – Reidar Särestöniemen värikkään maailman jäljillä

Jos minulla olisi paljon rahaa, ostaisin taulun. En mitä tahansa taulua, vaan haluaisin seinälleni palan Lappia Reidar Särestöniemen maalaamana. Rakastan Särestöniemen värikylläistä lappitulkintaa ja sitä syvää luontoyhteyttä, mitä hänen taulunsa huokuvat.

Särestöniemet suurikokoiset maalaukset pyrkivät lähes seinältä ulos. Ne näyttävät ensi alkuun vahvoilta ja leiskuvan voimallisilta, mutta tarkemmin katsottuna ovat täynnä herkkyyttä. Särestöniemi on pystynyt vangitsemaan omintakeisella tyylillään Lapin luontoa ja sen eläimiä.

Kittilän Kaukosen kylässä kaukana kaikesta, on pihapiiri, Särestöniemen museoalue, joka kertoo tarinan yhden taiteilijan elämästä. Särestöniemi oli omavarainen tila, jonne ei ollut edes tietä, vaan matkaa kuljettiin sulan veden aikaan veneellä pitkin Ounasjokea. Tänne pikkupirttiin syntyi 1925 Lapin kuuluisimmaksi taiteilijaksi noussut Reidar Särestöniemi.

Vanhan Särestön rakennukset ovat restauroitu 2000-luvun alussa. Raidallinen räsymatto johdattaa tulijaa porstuasta tupaan. Ikkunalaudoilla kukkii pelargonioita ja orrella kuivuvat porotossut, nutukkaat. Odottaisi, että mikä hetki hyvänsä joku talon asukkaista tulisi toivottamaan vieraan tervetulleeksi.

Myöhemmin Reidar Särestöniemi rakennutti itselleen ateljeekodin kotitilansa läheisyyteen Ounasjoen varteen. Tästä rakennuksesta ei ikävä kyllä ole jäljellä kuin kivijalka, sillä uudenvuoden yönä 1977 tulipalo tuhosi rakennuksen täysin. Samalla tuhoutui taiteilijan koko omaisuus ja hänelle merkittävimmät omaan kokoelmaansa jättämänsä maalaukset. Sanotaan, että Reidar ei koskaan toipunut tästä ”kuolemasta”.

Sitä ennen ateljeen viereen oli noussut Reima ja Raili Pietilän suunnittelema kelohirsinen galleria vuonna 1972. Särestöniemellä alkoi liikkua kiinnostunutta yleisöä sen verran paljon, että pihapiiriin tarvittiin kokonaan erillinen näyttelyrakennus.

Kaksikerroksisen rakennuksen mielenkiintoisin osa on yläkerran uima-allas. Syvyyttä altaalla on usea metri aina hirsilinnan perustuksiin asti. Jollain lailla tuo uima-allas oli lähes absurdi täällä keskellä Lapin erämaata kelohirsien ympäröimänä. Ehkä se kuvaa omalla tavallaan Reidar Särestöniemen shokeeraavaa taiteilijapersoonaa.

Lehdistö rakasti tätä värikästä ja kiehtovaa Lapin asukkia, joka oli hyvä seuramies, erinomainen tarinankertoja, mutta samalla kertaa eksoottinen ja mystinen kuin ympäröivä Lapin luonto.

Särestöniemeä kutsuttiin Lapin shamaaniksi, Pohjolan Picassoksi ja Kittilän Hiideksi. Reidar komeili lehtikuvissa milloin puolialastomana, milloin pukeutuneena näyttävään afgaaniturkkiin. Olikohan Lapin äijän päällä nähty ennen värikkäitä thaisilkkipaitoja?

Nykyisin noissa kuvissa ei juuri mitään ihmeellistä olisi, mutta 70-luvun maailmassa Reidarin käytös oli poikkeuksellista ja rohkeaa. ”Puolivilli” taiteilijapersoona oli aikansa lööppikuningas.

Risto Louneman valokuva Reidarista 1960-luvun lopulta.

Palaneen taiteilijakodin tilalle valmistui jo seuraavana vuonna Pietilöiden suunnittelema uusi ateljeetalo hieman kauemmas joesta. Luin, että Reidar ei koskaan erityisemmin kotiutunut uuteen kotiinsa, vaan koki sen tyhjäksi ja vieraaksi. Surullisinta on, ettei taiteilija ehtinyt asua uudessa kodissaan kuin reilut kaksi vuotta, sillä hän kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1981 vain 56 vuoden iässä.

Kun kodin suurta valoisaa tupaa katselee, tulee väistämättäkin mieleen, että kaikki on jäänyt kesken. Työtakki roikkuu hengarissa, ikkunan vieressä värit, liidut, pensselit ja lastat odottavat taitavaa kättä, kiikkustuoli odottaa istujaa. Taiteilija vain on poissa.

Särestöniemen museoalueella kannattaa käydä. Esimerkiksi Leviltä matkaa tulee vain vajaat 50 kilometriä. Täällä on poikkeuksellinen taidenäyttely. Hienojen maalausten lisäksi oma kiinnostavuutensa on Särestöniemen museotilan rakennuksilla ja niiden tarinoilla. Tarinoilla siitä, mitä syntyi, kun voimakas intohimo maalaamiseen ajoi pohjoisen syrjäisen kolkan pojan maailman maineeseen.

”Yritän kertoa värein tundraa, sekä sitä hurjaa kevättä, mitä koen, plus etsiä elämän pikkiriikkisessä ajassa jotain, joka maistuis vaikkapa yhtä mukavalta kuin kuun kehä ennen suvea, tai ensimmäiset muuttolinnut ja sääsket.” -Reidar Särestöniemi

https://www.sarestoniemimuseo.com/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Särkitunturi – ei niin korkea, mutta julmetun kaunis

Onneksi kaikki tunturit eivät ole pitkien matkojen ja suurten ponnistelujen takana. Yksi näistä on Muonion Särkitunturi, jonne kipuaminen onnistuu heikommallakin kunnolla. Pieni ponnistelu kannattaa, sillä ylhäällä odottavat hulppeat maisemat.

Pysytäänpä hetki vielä tunturitunnelmissa. Jos Pallastunturin Taivaskerolle kapuaminen otti voimille, toisen Muonion hienoista tuntureista, Särkitunturin, tavoittaa huomattavasti helpommin.

Jalat olivat edellisen päivän vaelluksesta vielä vähän höttöä, joten tämä reilun kuuden kilometrin talsiminen tuntui tälle päivälle juuri sopivalta.

Särkitunturi sijaitsee Rovaniementien (kantatie 79) varrella Särkijärven kohdalla. Leviltä matkaa tuli reilut 50 kilometriä.

Särkitunturi on 492 metriä korkea tunturi, jonka erityispiirteitä ovat kaunis näköala Pallaksen suuntaan sekä tunturin laella oleva lampi. Matkaa parkkipaikalta ylös huipulle on opasteen mukaan 3,2 kilometriä.

Tunturiin nousu oli helpohkoa, sillä lähes koko matkan sai kulkea tasaista hiekkatietä, joka nousi hiljalleen kohti tunturin lakea. Ainoastaan huipun tuntumassa maasto muuttui kiviseksi, mutta mistään rankasta rakkakivikosta ei ole kyse. Tukevaa polun pohjaa on jalkojen alle tarjolla koko matkan. Huipulla maasto on lähinnä kumpuilevaa kalliota.

Helpon saavutettavuutensa vuoksi Särkitunturi on sopiva retkikohde niin heikommin liikkuville kuin lapsiperheille. Lähdimme samaan aikaan parkkipaikalta seniori-ikäisen miesporukan kanssa ja niin vaan heistä jokainen jaksoi kivuta ylös asti.

Matkan voi hyvin taittaa ihan lenkkaripohjalta. Jos joissain kohdin nousu oli hieman jyrkempää, alastulo oli sitten sitäkin helpompaa. Kunhan muistaa palata samaa reittiä alas. Kuulin, että joku oli lähtenyt vahingossa tulemaan alas eri reittiä ja päätynyt kuuden kilometrin päähän parkkipaikalta. Tämä voisi kyllä onnistua minultakin. Eikä ihme, sillä huipun upeat maisemat saavat helposti pään pyörälle.

Puolessa välissä reittiä on lammen rannalla erinomainen kota tulipaikkoineen. Myös ylhäällä on nuotiopaikka, mutta ei polttopuita. Jos aikomuksesi on paistaa makkaraa laella, ota polttopuut mukaasi reitin varrelta tai tuo tullessasi.

Ylös kapuamisen vaivannäkö kannatti. Tunturin päältä avautuivat upeat näkymät järvi- ja tunturimaisemaan. Varsinkin Pallastunturit näyttäytyvät tänne hienosti. Laella oleva lampi kimmelteli kuin peili auringossa. Kirkas valo sai lammen veden näyttämään uskomattoman siniseltä. Hienoa kerrassaan.

Maisemia ihastellessa ja eväitä mussutellessa saimme ylhäällä menemään lähes parisen tuntia. Onnellinen olen siitä, että tulipa taas koettua palanen kauneinta Suomea.

Hyvät ajo-ohjeet Särkitunturin parkkipaikalle löydät Live now dream later -blogista täältä.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

Aivojen puhdistusvaellus Muonion hienoimmalle tunturille Pallakselle

”Kun vain mahdollisuus tarjoutuu, lähden heti, sillä tuuli tunturista puhdistaa aivot talven aikana kertyneestä pölystä.”

– Tapio Wirkkala

Olen niin samaa mieltä herra Wirkkalan kanssa. On se vaan kumma juttu kun tunturiin pääsee, niin koko maailman murheet unohtuvat ja mieli on kepeä kuin mikä. Ja kun kasvoja koskettaa raikas tunturituuli, siinä on maailman ravitsevin seerumi niin ulkoisesti kuin sisäisesti.

Olin aiemmin nähnyt hienoja kuvia Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon kuuluvasta Pallastunturista ja mieli teki kovasti joskus päästä sinne. Tai itse asiassa kyse on tunturijonosta, jossa huippuja on peräti seitsemän. Eipä ihme, että Pallastunturit on valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemista.

Pallastuntureiden korkein kohta on Taivaskero, joka nousee 809 metrin korkeuteen. Koska asemapaikastamme Leviltä Pallakselle ei ollut kuin reilut 60 kilometriä, päätimme tehdä päiväretken Taivaskerolle, sääkin kun näytti meitä hienosti suosivan.

Kurvasimme Pallastunturin luontokeskuksen pihaan, mistä hain meille reittikartan ja sain ohjeet rengasreitille. 9 kilometrin mittainen Taivaskeron kierros lähtee aivan luontokeskuksen vierestä.

Vaikka kipuaminen ylös olikin minulle ajoittain rankkaa ja sai sykkeet nousemaan maksimiin, upeassa alkusyksyn auringossa kulkeminen ei tuntunut niin pahalta kuin etukäteen uumoilin. Sitä paitsi koko ajan paranevat maisemat ruokkivat jaksamista ja pienet tauot kahvikupposen ääressä antoivat sopivasti lisäpotkua. Pallas sijaitsee lähes kokonaan puurajan yläpuolella, joten näkymät olivat sen mukaiset.

Alkumatkasta näimme ne muutamat tiilet, jotka olivat jääneet jäljelle Suomen Matkailijayhdistyksen rakennuttamasta ensimmäisestä Pallaksen tunturihotellista vuodelta 1938. Miettikääpä, noissa olosuhteissa arvokasta funkishotellia rakennettiin peräti kaksi vuotta. Perustuksia muurattiin lumitunnelissa ja tiiletkin tehtiin lähistöllä. Hotellin huonekalut olivat itse Alvar Aallon suunnittelemia.

Pitkä ei hotellin historia ikävä kyllä ehtinyt olemaan. Sota tuli väliin ja lopulta saksalaiset räjäyttivät koko rakennuksen perääntyessään 1944. Melko nopeasti sodan jälkeen aloitettiin uuden hotellin rakentaminen, joka avattiin jo 1948. Sama perinteikäs Hotelli Pallas on toiminnassa yhä edelleenkin ja se kuuluu nykyisin Lapland Hotels -ketjulle.

Reitti oli aluksi soratietä, joka muuttui myöhemmin kiviseksi poluksi. Ylin osa huipulle kuljettiin rakkakivikossa. Väsymys painoi, mutta kyllä kannatti. Tässä kohtaa ymmärtää, miksi tätä kohtaa Suomesta kutsutaan Tunturi-Lapiksi. Näkymät olivat kerrassaan aivan mahtavat. Maailma ympärillämme oli suuri ja avara. Pyöreä tunturi toisensa jälkeen piirsi horisonttia.

Taivaskeron lakea koristi muistolaatta, joka kertoi, että tälle kohtaa sytytettiin olympiatuli vuonna 1952. Mielenkiintoisen paikanpa olivat valinneet.

Huipulla muuten puhalsi melkoinen tuuli. Vaikka alhaalla olisi kuinka hieno keli, muista ottaa mukaan pipo, lämmintä lisävaatetta ja/tai hupullinen takki. Reppuun pakatut ylimääräiset fleesit tulivat tarpeeseen.

Tulimme takaisin rengasreitin mukaisesti Laukukeron kautta ja laskeuduimme alas hiihtohissin reunaa. Tässä kohden alastulo oli aika kivistä, joten jalkoja sai asetella huolella. Jyrkkyyttä oli myös sen verran paljon, että lasku kävi erityisesti polviin. Jos tekisin reitin uudelleen, laskeutuisin ensin Vatikuruun ja kulkisin sieltä takaisin kurussa virtaavan joen viertä.

Alastullessa mietin millainen Pallas mahtaa olla talvella. Mielenkiintoista on, että Pallastuntureiden kahdeksan laskettelurinnettä ovat täysin luonnonlumisia, keinolumetusta ei käytetä lainkaan. Laskettelijoiden käytössä on vain kaksi ankkurihissiä. Jotenkin aika viehättävää, että alue on pyritty pitämään mahdollisimman luonnontilaisena.

Taivaskerolle kannattaa ehdottomasti kivuta, jos vähänkään kunto antaa myötä. Tulet kohtaamaan palan parasta Lapin maisemaa.

www.luontoon.fi/pallas-yllastunturi/reitit/pallastunturinrengasreitti

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Hotellitreffit Rovaniemellä – Arctic City Hotel ja ripaus pohjoisen eksotiikkaa

Yhteistyössä Arctic City Hotel

Rovaniemellä on Suomen kaupungeista minulle eräänlainen erikoisasema. Kun puuduttavan ja lukuisia tunteja kestäneen ajomatkan jälkeen on vihdoin saavuttu Rovaniemelle, tuntuu vaan niin vietävän hyvälle.

Rovaniemi on portti Lappiin, lupaus pohjoisen lumosta ja kaikesta siitä ihanuudesta, mitä seuraavien päivien aikana olisi odotettavissa. Rovaniemellä tuntuu siltä kuin koko loppu Lappi olisi vain poronkuseman päässä. Todellisuudessa Suomea jatkuu pohjoiseen vielä lähes 500 km.

Rovaniemi – Lapin aito kaupunki

Huolimatta siitä, että Rovaniemi nostaa suupielet ylöspäin, se on ollut meille lähinnä läpiajokaupunki. Rovaniemellä on pysähdytty käymään kaupassa tai kahvilla Joulupukin Pajakylässä. Määränpää on ollut aina jossain ylempänä.

Muutama vuosi takaperin keksin, että hyvänen aika, Rovaniemellehän lentää Helsingistä Norwegianilla halvimmillaan alle 30 euroa/suunta. Vain reilu tunti ja Lappi on käden ulottuvilla.

Sitten rupesin äimistelemään ulkomaista turistiryntäystä Rovaniemelle. Näytti siltä, että kaupunki imi puoleensa etenkin aasialaisia kuin kärpäspaperi. Itse sen sijaan en tuntenut Rovaniemeä juuri lainkaan. Vaikka kotimaassa paljon matkailenkin, en ollut edes ajatellut Rovaniemeä mahdollisena kaupunkikohteena. Mielenkiinto oli aina ulottunut kartalla ylemmäs.

Viime syksynä tultuani Luostolta päätin kerrankin viipyä Rovaniemellä yön yli. Ennen koneeni lähtöä ennätin tutkailemaan keskustaa siinä määrin, että taka-alalle jäi muhimaan tuntuma mukavasta kompaktin kokoisesta kaupungista.

Sen verran minussa elää lappihekumallinen turisti, että pidän siitä, ettei Rovaniemellä voi olla törmäämättä lappiaiheiseen hehkutukseen. Tänne, jos minne tämä lappimeininki sopii.

Poroon törmää pehmoleluna hotellin sängyllä, taideteoksena kävelykadulla, taljana matkamuistokaupoissa ja käristyksenä lähes jokaisessa ravintolassa. Revontulia muistuttavia vaihtuvia värivaloja on osattu käyttää hyödyksi eri tarkoituksissa ja joulupukille voi pudottaa kirjeen ostoskeskuksen käytävällä. Oma eksotiikkansa näillä lappijutuilla on myös kantasuomalaiselle etelän asukille tai no, ainakin minulle Lapista lumoutuneelle.

Hotellilomaselle Arctic City Hotelliin

Viime syksyn yöpymisestä kirjoittelin blogijutun Rovaniemen ihanimmasta ja tasokkaimmasta hotellista Arctic Light Hotellista täällä. Hiljattain huomasin, että samaan omistukseen kuuluu Rovaniemellä myös toinen keskustahotelli, vähän kuin isosisko, Arctic City Hotel. Isosisko sen tähden, että City Hotellilla on toimintavuosia takana jo 40.

Onnistuin löytämään edulliset Rovaniemen lennot tähän alkusyksyyn, ja niinpä sitten sovimme miehen kanssa treffit Rovaniemelle Arctic City Hotelliin. Mies oli eräjormaillut Pohjois-Lapissa jo lähes kolmisen viikkoa ja oli hyvillään (kai?), kun pystyi hetkeksi vaihtamaan moodia mukavuuksien pariin ja yöpymään makuupussin sijaan lakanoiden välissä. Toivottavasti myös hyvillään siitä, että näki väliin vaimoaan 🙂

Heti alkuun ilahdutti, että Arctic City Hotel tarjosi ilmaisen paikoituksen autolle. Iso etu, sillä kuinka useasti hotelliyölle onkaan tullut roimasti lisähintaa autopaikasta. Iso plussa tästä.

Hotellin aulatilat useine sohva- ja tuoliryhmineen olivat kodikkaat. Pientä ajan patinaa joissain rakenteissa oli nähtävänä, mutta sisustus oli ihan freesiä ilmeisesti uudehkon remontin jäljiltä.

Sohvanurkkauksen turkispeitto ja pehmeät samettityynyt houkuttelivat flunssaista olemustani puoleensa. Seiniä koristi lappiaiheinen taide ja iloinen joukko pehmoporoja makoili respan tiskillä. Hotellin ilmapiiri oli selvästi mutkattoman rentoa ja palvelu ylen ystävällistä.

Hotelli, jossa on helppo viihtyä

Perustason comfort-huoneemme oli pienehkö, mutta kaikin puolin asiallinen ja ilmeisesti myös hiljattain remontoitu. Huoneestamme löytyi kaikki tarvittava: maksuton wifi, kirjoituspöytä, taulutv, minibaari ja siisti kylppäri kylpyhuonetuotteineen. Ei mitään erityistä, mutta sellainen hyvää keskitasoa oleva perushuone.

Hotellin pääravintola on katutasossa toimiva à la carte ravintola Monte Rosa, jossa myös aamiainen tarjoillaan. Kävimme muuten testaamassa tämän Rovaniemellä jo käsitteeksi muodostuneen ravintolan ihan pidemmän kaavan mukaan. Näistä kokemuksista kuulette vähän myöhemmin.

Hotellin pohjakerrosta hallitsi perinteinen pubi Bull Bar & Grill. Enpä muista, että olisin vähän aikaan nähnyt niin hyviä juomatarjouksia kuin baarin happy hour´in aikana. Ilmiselvä viikonlopun biletyspaikka. Baarista sai myös monenmoista syömistä, kuten burgereita, ribsejä ja wingsejä.

Aamiainen parempi kuin useimmissa hotelleissa

Ison peukun antaisin Arctic City Hotellin loistavalle aamiaiselle. Sen verran laadukkaita raaka-aineita ja monipuolista kattausta oli tarjolla, että hotellin aamiainen nousee mielestäni selkeästi yli keskitason.

Vaikka en olisi jaksanutkaan, pakko oli tehdä tilaa myös aamiaispöydän herkuille kuten meheville pannareille ja hillovalikoimalle sekä suklaakakulle. Harjaantunut skumppasilmäni bongasi aamiaispöydästä myös kuohuvaista, mutta flunssasta johtuen se sai tällä kertaa jäädä väliin.

En yhtään ihmettele, että Arctic City hotelli näytti olevan liikematkustajien suosiossa. Tässä hotellissa yhdistyvät kaikki matkailijan tarvitsemat peruspalvelut hyvällä hinta-laatusuhteella. Tämä on niitä hotelleja, joissa on helppo viihtyä ja joissa rahalle saa paljon vastinetta.

Parempaa sijaintia ei voisi toivoa

Arctic City hotelli sijaitsee nimensä mukaisesti niin Rovaniemen keskustassa kuin hotelli vain voi olla. Kävelyetäisyydellä ovat merkittävimmät nähtävyydet kuten arktinen tiedekeskus ja museo Arktikum, Metsähallituksen tiedekeskus Pilke ja Rovaniemen taidemuseo Korundi. Ja jos ostoksille mielit, kävelykatu kauppoineen ja ravintoloineen on ihan vieressä samoin kuin keskustan ostoskeskukset.

Meillä ainakin meni aika kuin siivillä. Illalla kiertelimme keskustan katuja ja kauppoja, poikkesimme Ounasjoen rannalla, kävimme lasillisella viiniä ja illastimme pitkän kaavan mukaan. Seuraavana aamuna raahasin hieman vastahakakoisen mieheni jälleen kerran taidemuseoon.

Pikku-Olli ei nyt voi ottaa mukaan sitä poroa.

Korundissa on muuten 21.10.2018 saakka kiinnostava näyttely Lumen maa. Näyttely on koonnut yhteen 72 suomalaista talvea kuvaavaa teosta, maalauksia 1800-luvulta 2000-luvulle asti. Mukana ovat monet Suomen kultakauden merkittävimmistä taiteilijoista kuten Akseli Gallen-Kallela kuin myös oma suosikkini Reidar Särestöniemi.

Korundi on myös Lapin kamariorkesterin koti.

Jos toivot hotellilta pilkahduksen luksusta, valitse Arctic Light Hotel. Jos kaipaat perushyvää hotellia keskeisellä sijainnilla, hyvällä aamiaisella ja kohtuullisella hinnalla, Arctic City Hotel on oiva valinta.

Mitäpä, jos seuraavaksi lentäisitkin kaupunkilomalle Rovaniemelle?

http://www.cityhotel.fi/fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

Parikkala-Punkaharju -reitin parhaat käyntikohteet

Yhden päivän retkellä naapurimaakuntaan ehtii aika paljon. Tulipahan jälleen todettua, että aina ei tarvitse lähteä kauas kokeakseen jotain uutta ja ihmeellistä.

Kesä tekee levottomaksi. Jos vaan joku ehdottaa pientäkin matkaa, vaikka vain päivän mittaista retkeä, minä olen aina valmis kuin partiotyttö. Äkillisestä päähänpistosta lähdimme ystäväni kanssa retkelle Etelä-Karjalasta Etelä-Savoon määränpäänämme Punkaharju. Joskus on vaan kiva lähteä ajelemaan kiireettä ilman aikatauluja tai mitään erityistä ohjelmaa.

Hämmästyttävä Veijo Rönkkösen patsaspuisto

Parikkalan Koitsanlahden kohdalla huomasimme molemmat, ettemme ole koskaan käyneet ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen patsaspuistossa. Kuinkahan monta kertaa olenkaan miettinyt, että kuutostien varrella olevassa puistotaidenäyttelyssä pitäisi joskus käydä. Aina on ollut kiire jonnekin tai jostain takaisin kotiin, joten tähän asti tuo paikka oli vielä näkemättä.

Puisto sijaitsee aivan päätien varrella, mitään koukkauksia ei tarvitse tehdä sinne päästäkseen. Yhden erakoituneen miehen yli 50 vuoden elämäntyö on ihmeellinen. 560 oikean kokoista betonipatsasta ovat häkellyttäviä. Samalla kertaa naivistisia ja joissain kohdin jopa karmivia. Hymyilevätkö patsaat tekohampaineen vai irvistävätkö ne sittenkin?

Heti alkuun tiheän kasvillisuuden keskeltä törröttää kymmenittäin käsiä ja jalkoja. Tarkemmin katsottuna metsittyneestä alueesta erottaa kymmenet joogaavat ihmishahmot.

Syvemmällä puistossa kohtaat joogaavia lapsia, kirkkokansaa ja eksoottisia eläimiä. Kolkutellaanpa välillä jopa tuonpuoleista.

”Hullu on vapaa keksimään, mitä haluaa” lukee talon seinällä, jossa esitellään Rönkkösen elämää ja taiteen tekemistä. Et sinä Rönkkönen hullu ollut. Lahjakas sinä olit. Sääli vaan, että pienellä maalaispaikkakunnalla et saanut sitä arvostusta ja ymmärrystä, joka sinulle olisi kuulunut. Melkoisen perinnön jätit joka tapauksessa jälkeesi.

Lounas hotelli Punkaharjulla

Kuutostieltä käänsimme automme kohti Punkaharjua. Kirjoittelin aiemmin Punkaharjun vaaleanpunaisesta unelmasta, hotelli Punkaharjusta, jonne suuntasimme lounaalle.

28 euron hintainen lounaspöytä ei ole ihan edullisimmasta päästä, mutta tämän paikan ihanuuden takia siitä mieluusti maksaa. Kun katselin lasitetulta terassilta alas järvimaisemaan, en ihan äkkiä keksi parempaa lounaspaikkaa. Sitäpaitsi ravintolan kukkakaalikeitto oli samettisen hyvää.

Hotellin torniin on mahdollista tilata privaatti ateria kahdelle.

Johanna Oraksen Taidekartanon 25-vuotisnäyttely

Vuosia takaperin meillä oli tapana käydä joka kesä Punkaharjun Retretissä. Konkurssin jäljiltä upea luolasto on pääosin tyhjillään, mitä nyt joskus siellä järjestetään muutamia konsertteja. Sen sijaan vahvaa taide-elämää entisen Retretin vieressä pitää yllä Johanna Oraksen taidekartano.

Kauniissa kartanossa on tänä kesänä ollut nähtävillä Johanna Oraksen 25-vuotisnäyttely. Monipuolisen taiteilijan maalauksia oli esillä laaja skaala tunnetuista nalleista ja kallakukista erilaisiin asetelmiin.

Taidenäyttelyn lisäksi viereisessä rakennuksessa pääsi ihastelemaan Johannan uniikkeja juhlapukuja. Pukujen yhteyteen oli koottu lehtileikkeitä ja valokuvia tilaisuuksista, joihin puvut oli teetetty. Luulenpa, etten ole ainut nainen, joita tämä näyttely erityisesti kiinnosti.

Kolmas pihapiirin hirsirakennuksista kätki sisäänsä Johannan kiinnostavan ateljeen. Jos vielä taiteilija itse olisi ollut siveltimen varressa, kokonaisuus olisi ollut täydellinen.

Taidekartano sulkeutuu ikävä kyllä jo 12.8.

Pukunäyttelyn oma suosikkini.

Metsämuseo Lusto kertoo suomalaisuudesta

Kuulun siihen suomalaisten suurjoukkoon, jolle metsä on aina ollut tärkeässä roolissa. Metsä on ystäväni, kirkkoni ja henkireikäni. Siksi ehkä Punkaharjun Lusto, Suomen Metsämuseo, tuntuikin erityisen hyvältä.

Museo kertoo toki suomalaisen metsäteollisuuden historian vaiheista aina puunkorjuusta metsäteollisuuden lopputuotteisiin, mutta se on samalla myös eräänlainen luontomuseo. Täällä esitellään mm. suomalaisen metsän puustoa, sivutaan metsiemme eläimistöä ja kerrotaan metsän merkityksestä suomalaisessa elämäntavassa. Onpa jopa Rudolf Koivu satuineen päässyt näkyvästi esille.

Varsinaisen perusnäyttelyn lisäksi Lustossa on useita vaihtuvia taidenäyttelyitä. Tällä kertaa pääsimme näkemään Paavo Halosen lintuaiheisia töitä, Punkaharjun hovivalokuvaaja Anni Hemminkisen entisajan valokuvia, Eija Matikaisen karhuaiheisia valokuvia sekä eteläsavolaisten ITE-taitelijoiden töitä, joissa materiaalina on puu.

Luston metsämuseo on kiinnostava ja monipuolinen museokokonaisuus. Ehdottomasti käymisen arvoinen.

Taidetta ja ajan patinaa Luston Wanhalla Asemalla

Punkaharju hemmottelee taiteenystävää. Kannatti viimeiseksi piipahtaa vielä Punkaharjun Luston vanhalla jugend-asemalla. Asemarakennuksen huoneissa, vanhojen huonekalujen ympäröimänä, oli esillä Nanna Suden maalauksia ja Miina Äkkijyrkän veistoksia. Aseman Taidelaituri 2018 kesänäyttelyssä ovat lisäksi mukana Päivi Latvala, Katja Rauhamäki, Kristian Venäläinen ja Savonlinnan taidelukio.

Samalla saattoi istahtaa pullakaffeille johonkin monista sohvaryhmistä. Tuli hassu tunne, että siinä sitä kahviteltiin ohuen ohuesta posliinikupista jonkun olohuoneessa. Taidenäyttelyiden lisäksi vanha kalustettu asemarakennus on mielenkiintoinen jo sinällään.

Tämäkin näyttely sulkeutuu piakkoin, viimeinen aukiolopäivä on 15.8.

Yksi päivä, reilun sadan kilometrin matka ja monta uutta mielenkiintoista kohdetta. Kesä-Suomi lähes pursuaa kaikkea innostavaa.

http://www.patsaspuisto.net

http://www.visitpunkaharju.fi/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Pulsan Asema – yksinkertaisesti ihana

Täällä on tunnelma, jota et muistanut enää olevan.

Yhteistyössä: Pulsan Asema

Entten tentten teelikamentten. Muistatko miltä tuntui olla pikkutyttönä maalla? Istuttiin mökin kiviportailla, pujotettiin metsämansikoita heinään ja välillä mentiin läheiselle järvelle uimaan. Tuvan räsymatot tuoksuivat mäntysuovalle ja vanha puulattia narisi. Aina paistoi aurinko.

Johonkin tällaiseen menneiden aikojen maalaisidylliin sukelsin hiljattain. Lappeenrannan kupeessa, kiemuraisen hiekkatien päässä on Pulsan kylä. Ja siellä, missä et uskoisi enää mitään olevan, on eriskummallinen paikka nimeltään Pulsan Asema.

1800-luvun puolella rakennettu vanha asemarakennus tiluksineen on kokenut sellaisen muodonmuutoksen, että kaikenlaista viehkoutta nähneen bloggaajankin tämä paikka hiljentää.

Ensin on se ihana kahvila, jossa tuoksuu vastapaistettu pulla. Ja jonka kakut sulavat suussa ja kahvi maistuu parhaimmalle ohutreunaisesta ruusukupista. Kun on vihdoin päättänyt mihin istahtaa useasta huoneesta, sitten alkaa katseen seikkailu. Joka puolella lukuisat vanhat esineet ja kauniit yksityiskohdat vaativat huomiota.

Ja sitten on se sisustuskauppa, joka saa huokailemaan kaiken ihanuuden perään. Ensi alkuun näyttää siltä kuin tavarataivaan tuotteet olisi roiskaistu epämääräisiin röykkiöihin kahden kerroksen puodissa. Sitten huomaat, että tämä onkin täysin harkittua. Tuoteryhmät, värimaailmat ja asettelu ovat kaunista ja houkuttelevaa. Tekisi mieli tarttua vähän kaikkeen.

Sitten on se maaseudun idyllinen pihapiiri, jonka punamultamaalilla suditut pikku mökit kertovat vanhasta rautatieläisten asuinkulttuurista. Vanhat tienviitat kertovat, että tuolla on asunut junanlähettäjä ja tuolla veturinkuljettaja. Ketokukat helottavat auringonpaahteessa ja pelargoniat hehkuvat vanhoissa maitokärryissä.

Kuin sokerina pohjalla tai kuin varjeltuna salaisuutena muutama Pulsan Aseman taloista kätkee sisäänsä jotain kerrassaan sulokasta. Ettei täällä vaan olisi Suomen paras bed & breakfast paikka?

Neljä entistä rautatieläisten asuinrakennusta on muutettu pieteetillä maalaisromanttisiksi bed & breakfast -huoneistoiksi, joiden tasokkuutta on vaikea selittää. Kyse on muustakin kuin vain viehättävästä sisustuksesta. Kyse on kokonaisuudesta, joka nostaa esiin positiivisia fiiliksiä ja saa aikaan sisältä kumpuavaa hyvää oloa.

Pulsan Asemaa emännöi sisustuksen ammattilainen, Petra Karjalainen, jonka visuaalinen silmä on pettämätön. Oman majapaikkamme lisäksi pääsin kurkistelemaan myös muihin huoneistoihin ja voin sanoa, että kaikki on huippua ellei täydellistä. Vähän kuin olisi hypännyt Country Living -lehden sivuille.

Huoneet ovat avaria, raikkaita ja valoisia. Useamman metrin huonekorkeus, alkuperäiset maalatut lautalattiat ja hirsiseinät, valkoisilla ikkunapieluksilla kehystetyt ruutuikkunat sekä tarkoin harkittu sisustus ja värimaailma tekevät tiloista viehkoja kuin mitkä. Pienet, sievät yksityiskohdat, kuten tuoreet kukat maljakoissa ja kauniit vuodetekstiilit, viimeistelevät tätä ihanuutta.

Pulsan Aseman taloissa ja pihapiirissä yhdistyy omintakeinen tunnelma, joka kuljettaa sinut jonnekin lapsuuden huolettomiin vuosiin. Sellaiseen olotilaan, joka pyyhkii pois pahan maailman. Vanhoista esineistä nousee muistoja ja takaumia. Muistin kuinka isä lämmitti juuri tuollaisia pönttöuuneja. En osaa tätä selittää, mutta nämä huoneet huokuvat harmoniaa. Täällä vallitsee rauha ja kiireettömyys. Täällä pysähtyy aika.

Mitään museoita huoneistot eivät kuitenkaan ole. Kaikki nykyajan mukavuudet näistä majapaikoista löytyvät. Kun asiansa osaa, uutta ja vanhaa pystyy hienosti yhdistelemään. Kartellin valaisin ja vanha rustiikkinen tammipöytä käyvät sopusointuista keskustelua keskenään. Lopputulos on tyylikäs sortumatta ylisöpöilyyn.

Majoituimme takimmaisessa Perätalossa, jonka useampi huoneisto muodostaa kokonaisuuden, mikä sopii erinomaisesti pienten juhlien ja kokousten pitopaikaksi. Ja voipa täällä vaikka latotanssit järjestää, sillä vastapäätä on vanha liiteri, joka on saanut uuden elämän riisuttuna juhlatilana.

Matkaa kuutostieltä Pulsan Asemalle tulee noin 14 kilometriä. Jos vaan tuolla Lappeenrannan suunnassa ajelet, tässä majoitusvaihtoehto, joka persoonallisuudessaan tarjoaa jotain ihan muuta kuin ketjuhotelli. Tai oikeastaan tänne pitäisi tulla välillä vain rauhoittumaan. Pitämään omaa retriittiä, laittamaan mielentila kuntoon ja asiat järjestykseen.

Haluaisitko istua tällaiseen aamiaispöytään?

Päätettiin ystäväni kanssa mennä illalla uimaan, vähän niin kuin lapsena joskus kauan sitten. Junaradan toisella puolella on pieni järvi, jonne oli kiva mennä pulahtamaan helteisen päivän päätteeksi.

Mahdoimme olla hupaisa näky, kun kaksi täti-ihmistä kulkee uikkareissaan radan vierustaa, keräilee mennessään metsämansikoita ja vilkuttelee ohi ajavien junien veturinkuljettajille, kuin pikkutytöt konsanaan. Hissun kissun vaapula vissun. Pulsa tekee hyvää.

Aiemman juttuni Pulsan Asemasta löydät täältä.

www.pulsanasema.fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

4 x Suomi – bloggaajan matkavinkit kotimaan matkailuun

Vuosi vuodelta, kesä kesältä, hullaannun yhä enemmän matkailemaan kotimaassamme. On meillä kuulkaapas luonnon kannalta sellaiset puitteet, ettei oikeastaan kesäkuukausina edes tee mieli lähteä minnekään muualle.

Täytyy tunnustaa, että tunnen maatamme hävettävän huonosti. Siksi olen päättänyt järjestelmällisesti tutustua joka vuosi uusiin paikkoihin ja matkustaa sellaisille seuduille, missä ei ole tullut aiemmin käytyä. Esimerkiksi viime kesänä täytin aukon sivistyksessä ja matkustin elämäni ensimmäistä kertaa Turkuun. Niin kiva ja avartava reissu siitä tulikin, että tänä kesänä halusin mennä kokemaan Turun uudelleen.

Yllättävää on ollut, miten hienoja nähtävyyksiä ja viehättäviä majoituspaikkoja meiltä löytyy, välillä ihan kirjaimellisesti korpien kätköistä. Olen ollut onnekas myös siinä suhteessa, että blogini on kuljettanut minua sellaisiin matkakohteisiin, joita en ehkä muuten olisi tullut ajatelleeksi tai löytäneeksi.

Parasta matkailussa on aina löytämisen riemu ja uusien elämysten saaminen. Välillä se voi olla Lapin erämaan eheyttävä vaikutus, joskus taas hyppäys kotimaiseen kaupunkiseikkailuun.

Poimin neljä hyvin eri tyyppistä matkakohdetta Suomesta. Jokaisessa näistä paikoista on jotain sellaista, mikä on tehnyt minuun vaikutuksen.

 

1. Citytyypille – monipuolinen Tampere

Ihailen tapaa, millä Tampere on kehittänyt matkailuaan. Oli sitten kyse kulttuurista, lapsiperheiden tarjonnasta, nähtävyyksistä, luonnosta, historiasta, kulinarismista, arkkitehtuurista, shoppailusta… oikeastaan mistä vaan, Tampere on oikea runsauden sarvi.

Ihastuin viime reissulla mm. Pyynikin korkeatasoiseen kesäteatteriin ja vanhoihin Tampellan tehdassaleihin perustettuun Vapriikin museokokonaisuuteen. Ehdottomia suosikkejani ovat myös Tampereen vanha kauppahalli sekä Pispalan hienosti säilynyt puutalomiljöö. Uusin tulokas on muumimuseo, joka pitää ehdottomasti vielä nähdä.

Tampere-kokemuksia ja matkavinkkejä löydät täältä:

http://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2016/09/29/haluaisin-asua-tampereella-tyttona-punatiilisen-tehtaan-varjossa/

http://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2017/07/02/tampere-on-makupala-joka-aiheuttaa-sydamentykytyksia/

https://visittampere.fi/

 

2. Luontoon rakastuneelle – kesä-Ylläs

Ylläksestä tulee ensimmäiseksi mieleen talvimatkailu ja laskettelu, mutta jos vähänkään luontomatkailu kiinnostaa, tänne kannattaa suunnata myös kesäaikaan. Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa, seitsemän tunturin alueella, on runsas retkeilyreitistö, jossa riittää vaihtoehtoja niin pituuksien kuin vaativuuden suhteen.

Vaikka rakastan Lapin luontoa, kairassa kulkemista ja tunturille nousua, siltikin on ihanaa sukeltaa iltaisin lakanoiden väliin. Jos pidät päivävaelluksista, Ylläksen alueella on helpohkoa tarjontaa riittämiin. Ainakin meillä reittivalinta kävi jopa vaikeaksi, vaikka muutaman päivän Ylläksellä vietimmekin. Ja jos sinulla on liikuntaesteitä, tunturiin pääsee näköaloja ihailemaan vaikka gondolihissillä.

Upea luonto, hyvä palvelutarjonta ja erinomaiset mahdollisuudet patikointiin ja retkeilyyn, siinä minusta kesä-Ylläksen vahvuudet. Jos olet ensikertalainen Lapin matkailussa, täältä on helppoa aloittaa. Mutta varoituksen sana, Lappi koukuttaa. Oletko kuullut parantumattomasta sairaudesta nimeltään Lapin hulluus?

Täältä kokemuksiani:

http://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2016/08/07/yllas-on-huippumesta-myos-kesaaikaan/

http://www.yllas.fi

 

3. Merihenkiselle – Ahvenanmaan saaristo

Pääsin alkukesästä testaamaan Finnlinesin uuden reitin Naantalista Kapelskäriin. Puolivälissä matkaa pysähdyttiin Ahvenanmaan keskiosassa sijaitsevassa Långnäsissa, jossa on mahdollista jäädä pois kyydistä.

Ahvenanmaan saaristo hullaannutti minut ensimmäisen kerran reilut kolmekymmentä vuotta sitten ja sen se teki nyt uudelleen. Saaristomerellä ovat maailman kauneimmat auringonlaskut, karun kauniit kalliorannat ja meidän hienoin laivareittimme. Tuntui kiehtovalta lipua suurella paatilla kapeita satojen saarten reunustamaa väylää pitkin. Täällä täytyy kapteenin tasan tarkkaan tietää, mistä ajaa.

Jos haluat viettää aikaa merimaisemissa pidempään, matkusta toinen suunta käyttäen Ahvenanmaan pieniä saaristolauttoja. Långnäsista pääset linjalle, jonka viimeinen osuus päättyy manner-Suomen Kustaviin tai eteläiselle linjalle, jonka päätepiste on Korppoo.

Ahvenanmaan saaristossa on lukuisia tunnelmallisia bed & breakfast paikkoja, joissa pääsee maistelemaan merellistä elämää. Näissä maisemissa päähän jää soimaan Mårtenssonin Myrskyluodon Maija.

Tai poikkea vaikka Maarianhaminassa. Långnäsistä on sinne matkaa vain 30 km, tai no, Ahvenanmaalla ylipäätään kaikki on lähellä. Täällä eivät lomapäivät tuhraannu auton ratissa istumiseen.

Kokemuksia Finnlinesin laivamatkasta täältä:

http://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2018/06/14/saaristomeren-lumoissa-testimatka-finnswanilla-ruotsiin/

Tietoa Ahvenanmaan saaristolautoista, aikatauluista ja reiteistä täältä:

www.alandstrafiken.ax/fi

www.visitaland.com/fi

 

4. Taiteenystävälle – Mänttä ja Serlachius-museot

Mänttä-Vilppula kaupunkina ei tunnu mitenkään houkuttavalta. Ja jos ihan totta puhun, eihän noissa kahdessa teollisuuden leimaamassa taajamassa mitään nähtävää itsessään olekaan (jos olen väärässä, korjatkaa paikkakuntalaiset).

Syy miksi Mänttään kannattaa matkustaa vähän kauempaakin, ovat Serlachius-museot. Kolmesta museorakennuksesta, gurmeeravintolasta ja kahdesta viehkosta boutiquehotellista rakentuva kombo ruokkii taiteenystävää, visualistia ja kulinaristia monella tapaa.

Jotta vältät taideähkyn, jää yöksi, sillä tarjontaa on ihan liikaa yhdelle päivälle. Illalla kannattaa painaa päänsä legendaarisella Mäntän Klubilla tai järvimaisemissa Honkahovilla.

Kokemuksia visiitistä täältä:

http://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2018/06/19/monipuoliset-serlachius-museot-ovat-mannaa-taiteenystavalle/

www.serlachius.fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Menneiden aikojen charmia Mäntän boutique-hotelleissa

Näissä paikoissa on valmistauduttu fasaanijahteihin, pukeuduttu tweedbleisereihin ja polteltu paksuja kuubalaisia sikareita.

(Yhteistyössä Serlachius-museot)

Mänttä, pieni Pirkanmaan paikkakunta, yllätti minut täysin. Ensin se yllätti kahdella huikean tasokkaalla taidemuseolla. Sitten se yllätti loistavalla ravintolalla. Ja kun kokonaisuus täydentyi vielä ihastuttavalla boutique-hotellilla, olin myyty.

Arthotel Honkahovi – funkkishenkinen boutigue-hotelli

Majoituimme ystäväni kanssa Mäntässä aika kuninkaallisesti. Arthotel Honkahovin huoneen ovessa luki komeilevasti Kuninkaan huone, mutta aiheesta. Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa vieraili Mäntässä Urho Kekkosen vieraana ja epäilemättä tällä huoneella on tekemistä kyseisen vierailun kanssa.

Honkahovi valmistui Serlachius yhtiöiden toimitusjohtajan R. Erik Serlachiuksen virka- ja edustusasunnoksi vuonna 1938. Jämerä, selkeälinjainen kivitalo on tyylipuhdas funkkisrakennus, josta avautuu kaunis näkymä alas Mäntänlahden rantaan.

Pienen hotellin jokainen 30 huoneesta on erilainen. Voit majoittua tilavammin ja tyylikkäämmin superior-tason huoneissa rakennuksen toisessa kerroksessa tai vähän vaatimattomammin entisessä palvelijoiden siivessä.

Valoisa, lämpimillä ruskean ja terrakotan sävyillä sisustettu huoneemme oli jollain lailla hienostuneen herraskainen. Tilaa huoneessa oli ilahduttavan paljon. Kauniit huonekalut, tekstiilien laadukkaat materiaalit ja ihana järvinäkymä antoivat sopivan viihtyisän säväyksen. Olipa meillä jopa oma pieni parveke.

Historia tuli esiin huoneen monista pienistä yksityiskohdista. Esimerkiksi komerot ja patterisuojat olivat alkuperäisiä. Myös kylpyhuone toi mielikuvan 1900-luvun alkupuoliskolta. Hieman omituinen allas lienee aivan alkuperäinen?

Hotellin alakerran kirjasto/neuvotteluhuoneessa oli menneen ajan pysähtynyt tunnelma. Vanhat huonekalut olivat varmasti olleet siellä aikojen alusta.

Nimensä mukaisesti Arthotel Honkahovi on taidehotelli. Seiniä koristivat lukuisat maalaukset ja piha-alueella ilahdutti useampikin taideteos. Oma suosikkini, Teuvo Tuomivaaran valkoinen betoniteos Linnuille metsä, sopi kertakaikkisen hienosti järvimaisemaan.

Honkahovista johtaa Lemmenpoluksi nimetty luontopolku suoraan Gösta-museolle. Vieressä on myös tenniskenttä sekä hotellin uusi rantasauna.

Ainut miinus hotellilla oli käytävän huono ilmanvaihto. Keittiön käryt levittäytyivät käytävään turhan voimakkaasti, mutta onneksi haju ei yltänyt huoneeseen asti.

Tunnelma tässä pikkuhotellissa oli lähinnä kotoinen. Alakerran baarista sai juomia, joita oli kiva nautiskella lasitetulla terassilla. Honkahovi on hyvä valinta persoonallista majoitusta kaipaavalle, joka rakastaa rauhallista ja luontoläheistä majoitusta.

Mäntän Klubi on valtiomaisen arvokas

Toinen mielenkiintoinen majoituspaikka on pienen matkan päässä Honkahovista sijaitseva Mäntän Klubi. Molemmilla rakennuksilla on nykyisin sama omistuspohja; taidemesenaatti Kauko Sorjosen säätiö.

Mäntän Klubin mahtipontinen rakennus pylväkköineen ja päätykolmioineen näyttää siltä kuin se olisi eksynyt aivan väärään paikkaan. Oikeampi osoite olisi minusta Helsingin Senaatintori.

Pääsimme vähän kurkistelemaan myös tämän uniikin hotellin käytäville. Rakennus on kerrassaan hulppea ja upea on myös sen historia, joka jälleen johtaa Serlachius-yhtiöiden historiaan, kuinkas muuten. 1920 valmistunut komeus rakennettiin G.A. Serlachius Oy:n juhlatilaksi.

Seinien sisällä ovat kokoontuneet useat kansainväliset poliitikot ja valtioiden merkkihenkilöt. Siellä ovat asustelleet kuuluisat taiteilijat ja näyttelijät, useat yhdistykset ovat pitäneet siellä kokouksiaan ja jahtiporukat valmistautuneet metsästysreissuille. Tiloissa on käyty merkittäviä neuvotteluita, järjestetty kulttuuritapahtumia ja juhlittu merkkipäiviä. Nykyisin rakennus toimii hotellina ja ravintolana.

Niin Honkahovissa kuin Mäntän Klubilla on haluttu vaalia vanhaa henkeä. Jäljellä on paljon alkuperäisiä huonekaluja, hienoa koristeellisuutta ja kauniita yksityiskohtia.

Kuten näistä hotelli-ihanuuksista huomaatte, Mäntässä kannattaa viipyä vähintään yön yli. Tällaiset historialliset, hienosti säilyneet rakennukset ovat majoituspaikkoina harvinaista herkkua. Todellisia romantikon ja visualistin namupaloja.

Mänttä, olet sinä kyllä ihan ihme mesta.

https://www.klubin.fi/fi/honkahovi

https://www.klubin.fi/fi/mantan-klubi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.