Browsing Category

Suomen kaupungit

Hotellitreffit Rovaniemellä – Arctic City Hotel ja ripaus pohjoisen eksotiikkaa

Yhteistyössä Arctic City Hotel

Rovaniemellä on Suomen kaupungeista minulle eräänlainen erikoisasema. Kun puuduttavan ja lukuisia tunteja kestäneen ajomatkan jälkeen on vihdoin saavuttu Rovaniemelle, tuntuu vaan niin vietävän hyvälle.

Rovaniemi on portti Lappiin, lupaus pohjoisen lumosta ja kaikesta siitä ihanuudesta, mitä seuraavien päivien aikana olisi odotettavissa. Rovaniemellä tuntuu siltä kuin koko loppu Lappi olisi vain poronkuseman päässä. Todellisuudessa Suomea jatkuu pohjoiseen vielä lähes 500 km.

Rovaniemi – Lapin aito kaupunki

Huolimatta siitä, että Rovaniemi nostaa suupielet ylöspäin, se on ollut meille lähinnä läpiajokaupunki. Rovaniemellä on pysähdytty käymään kaupassa tai kahvilla Joulupukin Pajakylässä. Määränpää on ollut aina jossain ylempänä.

Muutama vuosi takaperin keksin, että hyvänen aika, Rovaniemellehän lentää Helsingistä Norwegianilla halvimmillaan alle 30 euroa/suunta. Vain reilu tunti ja Lappi on käden ulottuvilla.

Sitten rupesin äimistelemään ulkomaista turistiryntäystä Rovaniemelle. Näytti siltä, että kaupunki imi puoleensa etenkin aasialaisia kuin kärpäspaperi. Itse sen sijaan en tuntenut Rovaniemeä juuri lainkaan. Vaikka kotimaassa paljon matkailenkin, en ollut edes ajatellut Rovaniemeä mahdollisena kaupunkikohteena. Mielenkiinto oli aina ulottunut kartalla ylemmäs.

Viime syksynä tultuani Luostolta päätin kerrankin viipyä Rovaniemellä yön yli. Ennen koneeni lähtöä ennätin tutkailemaan keskustaa siinä määrin, että taka-alalle jäi muhimaan tuntuma mukavasta kompaktin kokoisesta kaupungista.

Sen verran minussa elää lappihekumallinen turisti, että pidän siitä, ettei Rovaniemellä voi olla törmäämättä lappiaiheiseen hehkutukseen. Tänne, jos minne tämä lappimeininki sopii.

Poroon törmää pehmoleluna hotellin sängyllä, taideteoksena kävelykadulla, taljana matkamuistokaupoissa ja käristyksenä lähes jokaisessa ravintolassa. Revontulia muistuttavia vaihtuvia värivaloja on osattu käyttää hyödyksi eri tarkoituksissa ja joulupukille voi pudottaa kirjeen ostoskeskuksen käytävällä. Oma eksotiikkansa näillä lappijutuilla on myös kantasuomalaiselle etelän asukille tai no, ainakin minulle Lapista lumoutuneelle.

Hotellilomaselle Arctic City Hotelliin

Viime syksyn yöpymisestä kirjoittelin blogijutun Rovaniemen ihanimmasta ja tasokkaimmasta hotellista Arctic Light Hotellista täällä. Hiljattain huomasin, että samaan omistukseen kuuluu Rovaniemellä myös toinen keskustahotelli, vähän kuin isosisko, Arctic City Hotel. Isosisko sen tähden, että City Hotellilla on toimintavuosia takana jo 40.

Onnistuin löytämään edulliset Rovaniemen lennot tähän alkusyksyyn, ja niinpä sitten sovimme miehen kanssa treffit Rovaniemelle Arctic City Hotelliin. Mies oli eräjormaillut Pohjois-Lapissa jo lähes kolmisen viikkoa ja oli hyvillään (kai?), kun pystyi hetkeksi vaihtamaan moodia mukavuuksien pariin ja yöpymään makuupussin sijaan lakanoiden välissä. Toivottavasti myös hyvillään siitä, että näki väliin vaimoaan 🙂

Heti alkuun ilahdutti, että Arctic City Hotel tarjosi ilmaisen paikoituksen autolle. Iso etu, sillä kuinka useasti hotelliyölle onkaan tullut roimasti lisähintaa autopaikasta. Iso plussa tästä.

Hotellin aulatilat useine sohva- ja tuoliryhmineen olivat kodikkaat. Pientä ajan patinaa joissain rakenteissa oli nähtävänä, mutta sisustus oli ihan freesiä ilmeisesti uudehkon remontin jäljiltä.

Sohvanurkkauksen turkispeitto ja pehmeät samettityynyt houkuttelivat flunssaista olemustani puoleensa. Seiniä koristi lappiaiheinen taide ja iloinen joukko pehmoporoja makoili respan tiskillä. Hotellin ilmapiiri oli selvästi mutkattoman rentoa ja palvelu ylen ystävällistä.

Hotelli, jossa on helppo viihtyä

Perustason comfort-huoneemme oli pienehkö, mutta kaikin puolin asiallinen ja ilmeisesti myös hiljattain remontoitu. Huoneestamme löytyi kaikki tarvittava: maksuton wifi, kirjoituspöytä, taulutv, minibaari ja siisti kylppäri kylpyhuonetuotteineen. Ei mitään erityistä, mutta sellainen hyvää keskitasoa oleva perushuone.

Hotellin pääravintola on katutasossa toimiva à la carte ravintola Monte Rosa, jossa myös aamiainen tarjoillaan. Kävimme muuten testaamassa tämän Rovaniemellä jo käsitteeksi muodostuneen ravintolan ihan pidemmän kaavan mukaan. Näistä kokemuksista kuulette vähän myöhemmin.

Hotellin pohjakerrosta hallitsi perinteinen pubi Bull Bar & Grill. Enpä muista, että olisin vähän aikaan nähnyt niin hyviä juomatarjouksia kuin baarin happy hour´in aikana. Ilmiselvä viikonlopun biletyspaikka. Baarista sai myös monenmoista syömistä, kuten burgereita, ribsejä ja wingsejä.

Aamiainen parempi kuin useimmissa hotelleissa

Ison peukun antaisin Arctic City Hotellin loistavalle aamiaiselle. Sen verran laadukkaita raaka-aineita ja monipuolista kattausta oli tarjolla, että hotellin aamiainen nousee mielestäni selkeästi yli keskitason.

Vaikka en olisi jaksanutkaan, pakko oli tehdä tilaa myös aamiaispöydän herkuille kuten meheville pannareille ja hillovalikoimalle sekä suklaakakulle. Harjaantunut skumppasilmäni bongasi aamiaispöydästä myös kuohuvaista, mutta flunssasta johtuen se sai tällä kertaa jäädä väliin.

En yhtään ihmettele, että Arctic City hotelli näytti olevan liikematkustajien suosiossa. Tässä hotellissa yhdistyvät kaikki matkailijan tarvitsemat peruspalvelut hyvällä hinta-laatusuhteella. Tämä on niitä hotelleja, joissa on helppo viihtyä ja joissa rahalle saa paljon vastinetta.

Parempaa sijaintia ei voisi toivoa

Arctic City hotelli sijaitsee nimensä mukaisesti niin Rovaniemen keskustassa kuin hotelli vain voi olla. Kävelyetäisyydellä ovat merkittävimmät nähtävyydet kuten arktinen tiedekeskus ja museo Arktikum, Metsähallituksen tiedekeskus Pilke ja Rovaniemen taidemuseo Korundi. Ja jos ostoksille mielit, kävelykatu kauppoineen ja ravintoloineen on ihan vieressä samoin kuin keskustan ostoskeskukset.

Meillä ainakin meni aika kuin siivillä. Illalla kiertelimme keskustan katuja ja kauppoja, poikkesimme Ounasjoen rannalla, kävimme lasillisella viiniä ja illastimme pitkän kaavan mukaan. Seuraavana aamuna raahasin hieman vastahakakoisen mieheni jälleen kerran taidemuseoon.

Pikku-Olli ei nyt voi ottaa mukaan sitä poroa.

Korundissa on muuten 21.10.2018 saakka kiinnostava näyttely Lumen maa. Näyttely on koonnut yhteen 72 suomalaista talvea kuvaavaa teosta, maalauksia 1800-luvulta 2000-luvulle asti. Mukana ovat monet Suomen kultakauden merkittävimmistä taiteilijoista kuten Akseli Gallen-Kallela kuin myös oma suosikkini Reidar Särestöniemi.

Korundi on myös Lapin kamariorkesterin koti.

Jos toivot hotellilta pilkahduksen luksusta, valitse Arctic Light Hotel. Jos kaipaat perushyvää hotellia keskeisellä sijainnilla, hyvällä aamiaisella ja kohtuullisella hinnalla, Arctic City Hotel on oiva valinta.

Mitäpä, jos seuraavaksi lentäisitkin kaupunkilomalle Rovaniemelle?

http://www.cityhotel.fi/fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

Monipuoliset Serlachius-museot ovat mannaa taiteenystävälle

En tiennyt, että Suomella on oma Guggenheim. Meillä sen nimi vaan on Serlachius.

(Yhteistyössä Serlachius-museot)

Olipa kerran piskuinen metsien ympäröimä kyläpahanen keskellä ei mitään. Kylän onni oli sen sijainti reittivesistön varrella kahden järven välisellä kannaksella ja koski, Mäntänkoski.

Tänne suomalaiseen maaseutupitäjään saapui huima ja ennakkoluuloton teollisuusmies Gustaf Adolf Serlachius. Lähes kaikkea uhmaten hän perusti 1869 Mäntänkosken rannalle puuhiomon ja siitä alkoi Mäntän ihmeellinen tarina. Ihmeellinen tarina niin teollisuuden kuin taiteen osalta.

Sen lisäksi, että Gustaf oli uhkarohkea visionääri ja yhteiskunnallinen kehittäjä, hän oli myös taiteen suuri ystävä. Tätä perintöä jatkoi hänen veljenpoikansa Gösta Serlachius, joka hankki mittavan taidekokoelman ja toimi merkittävänä taidemesenaattina. Göstan unelma oli tuoda taide tavallisen kansan ulottuville.

Luulenpa, että Gösta olisi tänä päivänä hyvin tyytyväinen siihen, mitä kaikkea Serlachius-museot ovat. Mänttään on noussut kansainvälisen tason museokokonaisuus tai no, tuntuu, että koko pikkukaupunki sykkii taidetta ja taiteesta.

Tästä se lähti. Intohimolla ja kovalla työllä.

Taidekaupunki Mänttä-Vilppula

Itse kuulin Serlachius-museoista Matkamessuilla vasta viime vuonna. Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan edes siitä, missä sellainen paikkakunta kuin Mänttä ylipäätään sijaitsee.

Ajauduin Mänttä-Vilppulan messuosastolle myös tämän vuotisilla Matkamessuilla ja päätin ottaa selvää, mistä ihmeestä oikein on kyse. Myös ruokapiireistä oli alkanut kuulua kummia, että siellä Serlachius-museoilla on ihan älyttömän hyvä ravintola.

Ajaessani autoa kohti Pirkanmaata mietin, että onkohan vähän tyhmää istua autonratissa neljä tuntia jonkun tuntemattoman pikkukaupungin museoiden takia. Vielä siinäkin vaiheessa skeptisyys nosti päätään, kun keskeltä puskamaisemaa tupsahdin kylämäiseen keskustaan. Pääkadulla liehuvat liput kertoivat suureellisesti, että ollaan taidekaupungissa. No joo, onhan näitä nähty, ajattelin.

Taiteeseen törmää Mäntässä vähän joka puolella.

Kun seuraavana päivänä ajoin takaisin, tiesin, että toden totta Taidekaupungissa oltiin. Hädin tuskin kaksi päivää riitti tämän pikkukaupungin nähtävyyksiin. Monipuolista taidetta ja kiinnostavaa arkkitehtuuria oli tarjolla useamman museon verran.

Serlachius-museot käsittävät kolme eri rakennusta. Vanha Joenniemen kartano, Göstan entinen asuintalo, on nykyisin kokonaisuudessaan taidemuseona ja sen viereen on rakennettu mittava paviljonki nykytaiteen, teemanäyttelyiden ja tapahtumien tilaksi. Lasikäytävällä yhdistetyt rakennukset muodostavat yhdessä Gösta-museon.

Kolmas museorakennus, Gustaf-museo, sijaitsee Serlachius-yhtiön entisessä pääkonttorissa, vajaan kolmen kilometrin päässä Gösta-museosta. Matkan voi taittaa kätevästi vaikka vuokraamalla ilmaisen polkupyörän.

Joenniemen kartanoGöstan paviljonkiGustaf-museo

Joenniemen kartanon huikea kokoelma

Joenniemen kartano on rakennuksena jotenkin omituinen, voisiko sanoa jopa rujo, kova ja maskuliininen. Toisaalta selkeän linjakas, vankka ja arvokas. Ihan kuin rakennus olisi tuotu jostain Keski-Euroopasta keskelle suomalaista lehtomaisemaa.

Kartanon alakerran näyttelytiloista löysin omat suosikkini, enemmän perinteisen taiteen ystävä kun olen. Olin vähän ällikällä lyöty millainen pikku-Ateneum täältä Hämeen perukoilta oikeasti löytyy.

Suomen kultakauden taiteilijoiden töitä oli melkoisen mittava määrä. Nähtävänä on useita maalauksia kotimaisilta suurnimiltä kuten Gallen-Kallelalta, Schjerfbeckiltä, Haloselta, Edelfeltiltä, Järnefeltiltä, Simbergiltä ja Ferninand von Wrightiltä. Taidearsenaaliin kuuluu myös tiettävästi Suomen ainoa julkisissa kokoelmissa oleva Claude Monet’n maalaus.

Kaiken kaikkiaan käsittämättömän laaja yhden säätiön omistuksessa oleva kokoelma, jonka arvon täytyy olla mittaamaton.

Seuraava yllätys tuli vastaan kartanon yläkerrassa. Portaiden päässä hypättiin ihan eri muudiin ja nykytaiteeseen. Klassikkotaide oli saanut rinnalleen nykytaiteilijoiden Jukka Korkeilan, Elina Merenmiehen ja Anna Retulaisen maalauksia. Teemana oli nautinto. Ystäväni kanssa vähän hymyilytti teeman alla Scherjfbeckin maalaus Nuorukainen, jossa komeilee lihaksikas nuori mies ilman paitaa.

Göstan paviljonki – nuorten arkkitehtien palkittu luomus

Joenniemen kartano sai 2014 vierelleen huomiota herättävän puurakenteisen paviljonkirakennuksen, Göstan paviljongin. Kansainväliseen arkkitehtikilpailuun osallistui peräti 579 ehdotusta 42 maasta. Voittajaksi nousi kolmen nuoren barcelonalainen arkkitehtitoimisto työllään Parallels.

Noin 20 miljoonaa euroa maksanut rakennus sukeltaa upeasti suomalaiseen rantamaisemaan. Vaikka pitkänomaisessa rakennuksessa on tilaa peräti 5700 neliötä, siltikin se näyttää keveältä. Puu ja metsää heijastavat suuret ikkunat käyvät vuoropuhelua. Sisätilat ovat avarat ja valoisat. En päässyt irti ajatuksesta, että tässä on suomalainen versio Guggenheimista.

Vierailuhetkellä paviljongin mielenkiintoisin ja myös monipuolisin näyttely minusta oli belgialaisen Koen Vanmechelenin näyttely Kyse on ajasta. Näyttelyyn kuuluu maalauksia, veistoksia ja erilaisia installaatioita. Huomiota herättävin teos oli valtaisa rivistö täytettyjä kanoja.

Kanat ovat muutenkin tämän näyttelyn kantava teema. Elävät kanat seuraavat kävijää jo museon piha-alueella ja paviljongin pääoven edessä. Taiteilija tunnetaan useiden vuosikymmenten työstä, jonka tavoitteena on ollut risteyttää eri puolilta maailmaa olevia kanarotuja. Kanoilla on oma sanomansa maapallon tilasta ja tulevaisuudesta.

Paviljongin pohjakerroksessa on suitsutusta saanut ravintola Gösta, josta kirjoittelen lisää myöhemmin. Taidenautintojen lisäksi saimme herkutella myös ruokanautinnoilla.

Gustaf-museo on draamaa

Ei tarvitse tämän museon keksiä tarinoita tyhjästä. Tarinaa ja dramatiikkaa sillä on omasta takaa vaikka muille jakaa. Jos Gustaf-museota pitäisi luonnehtia yhdellä sanalla, se olisi ehdottomasti draama.

Paperiperkele -näyttely tempaisi mukaansa Serlachius-suvun värikkäisiin vaiheisiin. Kävijää kuljetettiin draaman keinoin huoneesta ja tunnelmasta toiseen mielenkiintoisen tekniikan avulla. Tarina vaihtui automaattisesti aina sitä mukaan, kun astuit seuraavaan huoneeseen. Gustafin ja yritystoiminnan alkuvaiheiden historia on niin uskomaton, että väliin tuli tunne, voiko tämä oikeasti olla totta.

En ollut uskoa silmiäni, kun näin yläkerran näyttelyn, Dalín gaalan. Kyllä, Mänttään oli saatu tämän maineikkaan surrealistin installaatio. Dalin pöytä (vai sänky?) on katettu, s’il vous plaît. Olen käynyt aiemmin Dalín omituisessa museossa Katalonian Figueresissa ja samanlaista hulvatonta Dalí-tunnelmaa oli saatu tuotua myös tähän näyttelyyn.

Iloa en sen sijaan oikein löytänyt naapurihuoneista, joissa oli Elina Brotheruksen valokuva- ja videoteosten näyttely Leikkikenttä. Tämä tyylilaji ei auennut minulle, mutta tästähän taiteessa oikeasti on kyse. Teokset avautuvat katsojille eri tavoin ja kaikesta ei tarvitse, eikä voikaan pitää.

Ilmiselvä yhdennäköisyys.Huulisohvaa oli pakko testata.

Sen sijaan pidin aivan valtavasti itse museorakennuksesta, Serlachius-yhtiön entisestä pääkonttorista. 1934 valmistunut puhdaslinjainen funkkisrakennus on hienosti remontoitu ja siinä on paljon kauniita yksityiskohtia. Tiloissa on nähtävänä myös entisiä kalustettuja toimistohuoneita, joissa on uniikkeja alkuperäisiä huonekaluja.

Kaikki kolme erilaista Serlachius-museoiden rakennusta tarjoavat näyttelyjen lisäksi mielenkiintoista arkkitehtuuria ja tarinoiden värittämää historiaa. Eikä tässä vielä kaikki. Mäntän keskustasta näitä rakennusihanuuksia on lisää, Serlachiuksen perintöä nekin. Voit yöpyä funkishenkisessä Arthotel Honkahovissa tai valtiomaisen arvokkaalla Mäntän Klubilla. Näistä kaunokaisista myöhemmin lisää.

Mänttä jättää jäljen

Harvoin olen jäänyt mietiskelemään mitään taidemuseota näin paljon jälkeenpäin. Serlachius-museot lähestyivät niin monella sektorilla ja niin monenlaisella taiteella. Oli jopa hämmentävää, miten rohkeasti ja ennakkoluulottomasti oli sekoitettu keskenään perinteistä ja modernia nykytaidetta.

Gösta Serlachius voi levätä rauhassa. Mänttään on noussut äärimmäisen kiinnostava taiteen ympärille keskittynyt matkailukohde. Olen iloinen, että tuli mentyä. Mänttä jätti jäljen.

www.serlachius.fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Testissä Food Walk kortti – pikakatsaus turkulaisiin ravintoloihin

Ruoka on omilla reissuillani yksi tärkeimmistä mielenkiinnon kohteista. Vieraissa kaupungeissa haluaisin tutustua mahdollisimman moneen ravintolaan ja päästä maistamaan mahdollisimman monenlaisia ruokia. Tällä kertaa tepastelin ruuan perässä Turussa ihan uudella konseptilla.

(Yhteistyössä: Visit Turku)

Toukokuisella Turun matkallani sain Visit Turulta käyttööni mielenkiintoisen Food Walk -kortin. Saman tyyppiseen matkailutuotteeseen olen törmännyt mm. Espanjassa tapaskierroksen puitteissa, mutta en muista koskaan nähneeni vastaavaa kotimaassamme.

Kortin ideana on, että kymmenen Food Walkissa mukana olevaa turkulaista ravintolaa (mukana myös kaksi kahvilaa) on kukin valinnut kortin piiriin yhden annoksen tai kokonaisuuden. Kortti on voimassa kolme vuorokautta ensimmäisestä leimauksesta ja sillä voi valita kortin ravintoloista viisi sopivinta omaan ruokakierrokseen.

Itse jaoin kortin annin kolmelle päivälle. Tulopäivän iltana olin hirmu nälkäinen ja valitsin ruokapaikaksi Grill it! Marina -ravintolan ja sen pulled pork burgerin. Mehevä hampurilainen oli todella maukas ja mukava lisä olivat alkuun tarjotut talon omat leivät. Peukkua tälle annokselle.

Seuraavana päivänä päätin muodostaa Food Walk -ravintoloista kokonaisen menun. Ruokakierrokseni aloitin fine dining paikkana tunnetusta kellariravintola Smöristä. Korttiin kuului päivän alkuruoka lähellä tuotetuista kauden raaka-aineista.

Parsatartaletti oli herkullinen ja kaunis, vaikkakin annos näin irrallisena tuntuikin hieman pieneltä. Joka tapauksessa tästä alkuruuasta saattoi maistaa Smörin korkean tason. Mikäpä aurinkoiseen päivään sopi paremmin kuin kesäinen parsa ja rutikuiva Riesling.

Pitkää matkaa ei tarvinnut talsia seuraavaan kohteeseen, välimerelliseen Gustavoon. Kortin mukaan tarjolla olisi kaksi viikon pintxoa. Olen oppinut tuntemaan pintxot ns. tikkutapaksina, joihin patonkipalan päälle on koottu jos jonkinlasta viritelmää ja nämä kiinnitetty hammastikulla toisiinsa.

Olinkin vähän yllättynyt saatuani eteeni kaksi lasipurkkia, joista toisessa oli grillattuja viiriäisenkoipia ja herkkutattivaahtoa ja toisessa rakastamiani pikku mustekaloja ja lime aiolia. Jos pääsivät nämä annokset ylittämään ennakko-odotukset, pääsivät ne kyllä yllättämään myös makumaailmallaan.

Hyvänen aika, mitä gurmeeta noissa purnukoissa olikaan. Ihan pakko oli pyytää tarjoilijalta pieni lusikka ja leipää, joilla pääsin kaapimaan viimeisetkin soossin rippeet purkkien pohjilta. Ja sitten oli vielä ihan pakko tilata listalta jotain lisää. Lautaselle päätyi tällä kertaa vihreää parsaa ja mausteista paprikakreemiä.

Ruuan lisäksi pidin paljon myös ravintolan tunnelmasta. Viidestä testaamastani Food Walk -ravintolasta, Gustavo oli minusta ehdottomasti parasta.

Jälkkäriä siirryin syömään Aurajoen toiselle puolelle historialliseen Pinellaan (en uskalla sanoa tois puol jokke – menee kuitenkin varmaan väärin). Päivän jälkiruoka sisälsi suklaata, mansikoita ja mustaherukkasorbettia. Kaunis kokonaisuus, joka maistui.

Viimeisen ravintolatuttavuuden jätin seuraavaan päivään ennen junaan hyppäämistä. Pitkään kotimatkaan tarvittiin tuhtia ruokaa ja niinpä menin syömään perinteisen saksalaistyyppisen makkarapannun Panimoravintola Kouluun. Paikan nimi tulee kuulemani mukaan siitä, että rakennuksessa on aikoinaan sijainnut Turun vanhin koulu.

Annos oli juuri sitä mitä lupasi. Maukkaat makkarat, hapankaalia, suolakurkkua ja perunaa, rinnalla saksalaistyyppinen löysä sinappi ja kyytipojaksi tilasin paikan omaa pienpanimo-olutta. Lisäarvoa ruokailulle antoi ravintolan ihastuttava sisäpihaterassi.

Food Walk kortin avulla pääsi helposti tutustumaan useaan turkulaiseen ravintolaan. Ravintolat sijaitsivat melko lähekkäin toisiaan, joten siirtyminen paikasta toiseen oli helppoa.

Kortin 44 euron myyntihinta tuntui ensialkuun vähän kalliilta, mutta toisaalta söinhän kortilla kolmen päivän aikana. Yhden ruokailun hinnaksi tulee 8,8 euroa. Jos tarkemmin miettii, niin saman rahan saa jo helposti uppoamaan pelkkään sämpylään ja kahviin. Kortin piiriin kuuluvia ravintoloita olisi hyvin voinut olla vaikka useampiakin.

Tällainen Food Walk kierros olisi hauska toteuttaa pienellä porukalla. Lähteä vaikka kesäisenä viikonloppuna kiertelemään Turun keskustaa pitkän kaavan mukaan ja poiketa aina väliin nauttimaan erilaisista ruokakokemuksista erilaisissa ravintolamiljöissä. Oiva tuote muuten vaikka työporukoiden yhteiseen illanviettoon. Ruokaa rakastavalle myös kiva lahjaidea.

Kortti on voimassa vuoden 2018 loppuun. Lisäbonuksena käytetyllä kortilla saa 15 prosentin alennuksen kortin ravintoloiden listahinnoista. Rahanarvoinen etu tämäkin.

Mukana Food Walk -kortilla ovat:

Brahen Kellari / Café Art / Cafe Brahe / Di Trevi / Grill it! Marina / Gustavo / Panimoravintola Koulu / Pinella / Smör / Svarte Rudolf

www.visitturku.fi/turku-food-walk_

Yhteistyössä: Visit Turku

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Älä jätä Turussa museoita väliin

Milloin olet viimeksi käynyt museossa? Kannattaa, sillä museot eivät ole ollenkaan tylsiä, eivät ainakaan Turussa.

(Yhteistyössä Visit Turku)

Minulla on kotimaan reissuilla ollut vähän ristiriitainen suhtautuminen museoita kohtaan. Ulkomailla on tullut kierrettyä museo jos toinenkin, mutta jotenkin olen suoraan sanoen aliarvioinut kotimaista museotarjontaa. Toisaalta kiinnostaa, mutta samalla tulee pohtineeksi kannattaako kalliita matkapäiviä uhrata museoille, jos ei odotettavissa ole ihan Louvre-tasoa.

Kotimaan museot löysin viime kesänä Tampereella ja kekkasin kuinka paljon kaikenlaista mielenkiintoista kotimaamme kaupunkimuseoista löytyykään. Samaa todisti tällä reissulla Turku. Parin päivän museosaldo oli kaksi loistavaa taidenäyttelyä, kurkkaus entisajan elämään vanhojen puutalojen tunnelmassa ja kauniita mahonkiveneitä.

Merikeskus Forum Marinum

Laivoistaan Turku tunnetaan, joten ei ihme, että näille on kaupungissa omistettu aivan oma museonsa Forum Marinum. Merellisiä asioita pääsee tutkailemaan kahden rakennuksen verran. Uudessa osassa esitellään Turun laivanrakennuksen historiaa ja toisessa vanhaan kruununmakasiiniin rakennetussa näyttelyssä merenkulun historiaa sekä merellisiä ammatteja läpi vuosikymmenten.

Jos olet liikkeellä kesäkuukausina, kannattaa hankkia lippu myös Aurajoen rannalla oleviin museolaivoihin. Itseäni vähän harmitti, että purjealusten ykkönen Suomen Joutsen ja sotalaiva Karjala aukeavat yleisölle vasta kesäkuun alussa. Olisin niin kovin halunnut sukeltaa näiden komeiden laivojen sisuksiin, joita ihmettelin aina ohikulkeissani majapaikkaani hostellilaiva Boreaan. Nyt kokonaisuuden paras anti itselleni oli kauniiden jalopuisten veneiden ihailu.

Näissä venhosissa on sitä jotain.Palanen merenkulun historiaa.Isn’t she beautiful?Sotalaiva Karjala.

Turun taidemuseo

Taidemuseot ovat museoista omia suosikkejani. Edellisellä Turun reissulla kiinnitin huomiota korkealla mäellä puiston katveessa sijaitsevaan jykevään kivirakennukseen, Turun taidemuseoon.

Tällä reissulla päätin ehdottomasti varata aikaa tälle museokomistukselle. Päätöstä vielä tehosti keramiikkataiteilija Ruut Brykin näyttely Taikalaatikko, joka on tätä kirjoittaessani ikävä kyllä jo Turun osalta ohitse.

Olin yllättynyt siitä, miten merkittävä ja arvokas kokoelma suomalaista 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taidetta Turun taidemuseosta löytyikään. Mukana näytti olevan koko suomalaisen taidehistorian kerma: Gallen-Kallelaa, Schjerfbeckiä, Edelfeltiä, Simberiä, Halosta, Rissasta… Turulla näytti selvästi olevan oma pikku Ateneuminsa.

Enpä tiennyt, että Edelfeltiltä löytyy toinenkin maalaus Ruokolahden eukoista.Helene Schjerfbeck: Leikkipupuja 1884Ruut Bryk on ollut yhtä lahjakas kuin puolisonsa Tapio Wirkkala.

Aboa Vetus & Ars Nova

Toinen taidemuseo, missä kävin, oli Aboa Vetus & Ars Nova, joka on jonkinmoinen sekoitus arkeologiaa ja nykytaidetta. Arkeologiset kaivaukset eivät ole koskaan kuuluneet suosikkeihini, joten Turun keskiaikaiset rauniot luulöytöineen jätin suosiolla väliin.

Sen sijaan Ars Novassa meneillään olevan ukrainalaisen kansantaiteilija Maria Prymatsenkon näyttelyn värikylläiset ja elämäniloiset eläinhahmotaulut ihastuttivat. Monet muistavat taiteilijan ehkä parhaiten muutaman vuoden takaisesta Marimekko-kohusta. Tuli ilmi, että Marimekon suunnittelija Kristina Isola oli plagioinut juuri kyseinen taiteilijan työtä. Kieltämättä monissa Prymatsenkon töissä oli tyylillisesti marimekkomaailmaa ja monet hänen töistään voisi sellaisenaan nähdä Marimekon kankaiden printteinä. Satumainen maailma -näyttely on Turun Ars Novassa 2.9.2018 saakka.

Ars Novan yläkerrassa oli näyttely Matkakuumetta, jossa on 650 teosta 1800-luvun lopulta nykypäivään niin suomalaisilta kuin ulkomaisilta taiteilijoilta. Kirjo on laaja aina Munsterhjelmista Picassoon ja Andy Warholiin.

Täytyy tunnustaa, että näyttelyn punainen lanka ei itselleni ihan auennut. Kokonaisuus jäi jotenkin sekavaksi niin ajallisesti, tyylillisesti kuin aiheiltaankin, vaikka yksittäisissä tauluissa paljon katsottavaa olikin.

Ars Nova museo sijaitsee vanhassa Rettigin palatsissa.Maria Prymatsenkon iloista värihersyttelyä.Näyttääkö tutulta?Kaisu Koiviston sympaattinen Hopeakettu 2011Gallen-Kallelan piirtämä autoliikkeen juliste vuodelta 1907.  Tästähän tulee ihan mieleen Ainon ryöstö.

Luostarinmäen käsityöläismuseo

Vaikka et mikään museofriikki olisikaan, Turun Luostarinmäen käsityöläismuseo kuuluu siihen museogenreen, josta ei voi olla pitämättä. Näissä vanhoissa puutaloissa vaan on sellaista lämpöä ja suloutta, jota ei pysty millään korvaamaan. Pikkupietarimaiset pihat perinneperennoineen saavat kumpuamaan kummaa nostalgiaa jostain kaukaa lapsuudesta.

Täällä on aika pysähtynyt.

Turun kaupunki osti pikku hiljaa usean korttelin verran Luostarinmäen vanhoja puutaloja omistukseensa. Tällä hetkellä alue käsittää kolmisenkymmentä 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa rakennettua taloa. Harvinaiseksi tämän museoalueen tekee erityisesti se, että se on säilynyt Turun vuoden 1827 suurpalosta ja näin kaikki rakennukset sijaitsevat alkuperäisellä paikallaan.

Aluetta oli mukavaa kiertää ja tehdä yllättäviä löytöjä. Kaikki rakennukset, joissa ovet olivat auki, olivat yleisölle avoinna. Puutaloihin oli sisustettu oman aikansa asuinkoteja sekä demonstroitu erilaisia vanhoja käsityöläisammatteja. Mielenkiintoista oli kurkistaa esimerkiksi nyörinpunojan, savenvalajan ja kellosepän työpajoihin. Löytyipä jostakin mökistä pieni vanhan ajan kirjapainokin, jossa hääri itse painaja työssään.

Museo voi olla elävä.Keksitkö, minkä alan taitaja täällä on työskennellyt?

Luostarinmäen talot toivat elävästi esiin vanhaa kaupunkilaiselämää ennen teollistumista. Täällä pääsi tunnelmaan ja käsitykseen millainen oli vaikkapa 1800-luvun alun poikamiesboksi, merimiehen koti tai vähän herraskaisempi hienostoväen huusholli.

Museoalueen vieressä on muuten ihastuttava kahvila Kisälli, joka on niin täynnä vanhan ajan suloisuutta kuin kahvila vain voi olla.

Täällä sopii kaffitella.

Tutustuin näihin museoihin Visit Turun Museum Walk -kortilla. 38 euroa hintaisella museokortilla pääsee kolmen vuorokauden ajan käymään kortin piiriin kuuluvassa 12 museossa. Jos keskimäärin museoiden pääsymaksu on noin 9 euroa hengeltä, viiden museon käynti maksaa jo kortin hinnan mukavasti takaisin.

Yhteistyössä Visit Turku

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Toinen kerta Turussa, mikä oli parasta?

Turussa ja Kööpenhaminassa on paljon samaa. Asukkaat ajavat polkupyörillä, osaavat hyggeillä ja puhuvat vähän omituisesti.

Blogiani seuraavat huomasivat, että viime kesänä täytin aukon sivistyksessä ja tein elämäni ihka ensimmäisen matkan Turkuun. Tuolta visiitiltä jäi niin hyvä maku ja monta kiinnostavaa nähtävyyttä käymättä, että päätin jo tuolloin ottaa uusiksi seuraavana kesänä. Kun sain järjestettyä Visit Turun kanssa yhteistyöreissun, ei kauaa tarvinnut mietiskellä, kun matkustin jälleen läpi Suomen idästä länteen.

Turkulaiset, paistaako teillä aina aurinko? Jokainen varmaan muistaa viime kesän surkeat kelit, mutta jotenkin kummasti viime Turun reissuun osui mahtava helleviikonvaihde, viime kesän ehkä ainut sellainen. Vaan niinpä helli aurinko nytkin. Elettiin vasta toukokuun ensimmäistä viikkoa ja kas kummaa, Turussahan paistoi jälleen aurinko ja kesäfiilis oli korkealla.

Torilta mansikoita ja puistoon nauttimaan auringosta. Paras päivä kaupunkihengailulle.

Turku on Suomen Kööpenhamina

Reilun parin päivän aikana kuljin kymmeniä kilometrejä Aurajoen vartta. Itse olen pieneltä paikkakunnalta ja nautin niin suunnattomasti isompien kaupunkien vilkkaasta ilmapiiristä. Huolimatta siitä, että elettiin alkukesää ja vielä alkuviikkoakin, jengiä tuntui olevan kaikkialla. Porukka istuskeli joen varren nurtseilla, ravintoloiden terasseilla ja puistoissa. Tuntui kuin puoli Turkua olisi kuoriutunut kotikoloistaan ja siirtynyt nautiskelemaan auringosta ulkoilmaan.

Sain hauskan assosiaation, sillä jotenkin Turusta tuli mieleen Kööpenhamina. Joka puolella pyöräkaistoja ja pyöräilevää kansaa. Kauniita vanhoja rakennuksia. Sieviä ja kivasti hyggeilymeininkiin sisustettuja ravintoloita. Aurajoki kuin kanaali keskellä kaupunkia. Hyväntuulista ja nuorekasta kaupunkielämää.

Turku on tehnyt hienon työn siinä, että Aurajoen varsista on tehty kaupunkilaisten viihtyisä olohuone. Joen vartta pystyy jolkottelemaan ja pyöräilemään läpi keskustan niin tois puol jokke kuin siellä toisellakin. En muuten vieläkään muista kumpi puoli on kumpi.

Parasta Turussa: Aurajoen rannat.Ilmainen risteily: Föri-lautalla pääsee näppärästi Aurajoen yli.

Majapaikka höyryaluksessa

Yövyin Aurajoen varrella eriskummallisessa majapaikassa, hostellilaiva Boreassa. Kyse on entisestä Turku-Maarianhamina reitillä seilanneesta höyryaluksesta, joka toimii nykyisin ympärivuotisesti hostellina ja samalla myös museolaivana.

Jos majoituksen tasolle ei laita paljon painoa, vaan lähtökohtana on löytää mahdollisimman halpa yösija aamiaisella, Borea toimii tässä tarkoituksessa. Täytyy myöntää, että pieni hytti tuotti itselleni kyllä hieman ahdistusta ahtaudellaan ja askeettisuudellaan. Aamiainen sen sijaan oli ihan kelpoinen ja se tarjoiltiin kotoisen oloisessa laivaravintolassa. Plussaa myös laivahostellin aurinkoisista terasseista.

Welcome on board.

Parasta Turussa

Tälläkin kertaa kuolasin Turun kauniita rakennuksia. Niin jyhkeät kivitalot kuin idylliset puutalot saivat rakennusfriikin ja visualistin jälleen syttymään. Kiinnitin huomiota myös siihen kuinka vihreä kaupunki Turku onkaan. Puistoja keskusta-alueella näytti olevan vähän siellä täällä.

Viime reissulla viehätti kaunis kauppahallirakennus, tällä kertaa pisteet keräsi Turun eläväinen kauppatori. Kesätorimeininki oli selvästi jo alkanut, vaikka toukokuuta oli hädin tuskin keretty aloittamaan. Mikäpä sen mukavampaa kuin paistatella päivää kahvikupposen ääressä ja tiirailla vilkasta torimeininkiä.

Parasta Turussa: vanhat talot. Parasta Turussa: kesätori.

Parasta Turussa -osioon laittaisin ehdottomasti myös laivat. Niistähän toki kaupunki tunnetaan, mutta se on mielenkiintoista, miten voimakkaasti ne näkyvät kaikkialla kaupunkikuvassa. Kun Aurajoen vartta talsii, kohtaa kymmenittäin ravintolalaivoja, huviveneitä, risteilyaluksia ja lähempänä merta pitävät parkkia nuo mielenkiintoiset museolaivat.

Parasta Turussa: laivat.

Museum Walk – museoiden hevijuuserin valttikortti

Kun viime kesänä keskityin yleisellä tasolla Turun tutkailuun ja hyvien ruokapaikkojen etsiskelyyn, tällä reissulla päätin katsastaa kaupungin mielenkiintoista museotarjontaa. Sain Visit Turulta kokeiltavaksi Museum Walk -kortin, jolla pystyi kolmen vuorokauden ajan käymään kortin piiriin kuuluvassa 12 museossa. Kokemuksen perusteella voin sanoa, että jos vähänkään olet museoihin päin kallellaan, tämä 38 euron hintainen kortti kannattaa hankkia.

Kävin neljässä eri museossa. Ihastelin jalopuisten veneiden kauneutta, löysin kaksi kiinnostavaa taidenäyttelyä ja vietin pitkän tovin nautiskellen vanhan puutalokaupunginosan tunnelmasta. Näistä mukavista museokokemuksista myöhemmin lisää.

Parasta Turussa: museot.Nykytaiteenmuseo Ars Novassa on 2.9.2018 saakka ukrainalaisen kansantaiteilija Maria Prymatsenkon näyttely Satumainen maailma.

Ravintolakierros Food Walk -kortilla

Sain käyttööni myös toisen Visit Turun ideoiman kortin. Kymmenen turkulaista ravintolaa (mukana kaksi kahvilaa) on valinnut Food Walk -korttiin oman annoksen tai kokonaisuuden. Kortin haltija voi vapaasti valita kortilta viisi näistä ravintoloista.

Hyödynsin korttia mm. syömällä alkuruuan yhdessä, pääruuan toisessa ja jälkiruuan kolmannessa ravintolassa. Tämä oli helppoa, koska kaikki valitsemani ravintolat sijaitsivat lähietäisyydellä toisistaan. Mitä söin ja mikä oli suosikkini, niistä myöhemmin blogissa lisää.

Parasta Turussa: ravintolat.

Pakko tulla uudelleen

Turussa riittää mielenkiintoa. Nyt on takana kaksi Turun reissua ja olen todellakin ahkeroinut saadakseni näistä matkoista mahdollisimman paljon irti. Siltikin tuntuu, että niin paljon jäi vielä sellaista nähtävää, mitä oikeasti haluaisin kokea.

Oletko käynyt risteilyllä, kysyi museo-opas? Entä Ruissalossa, siellä kannattaa ehdottomasti käydä? Itse tutkin esitteestä, että saariston rengasreitti olisi sellainen juttu, mikä pitäisi joskus tehdä.

Niinhän se on, että hyvä matkailukaupunki jättää nälän jälkeen. Kiva oli taas käydä, vähän kuin ulkomailla. Kielikin niin outoa 🙂 Kiitos jälleen, tulen uudestaan.

Yhteistyössä Visit Turku

www. visitturku.fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Hyväksi havaittu keino torjua syysmasennusta

Matka piristää aina. Ihan pienikin sellainen.

Kaikki lähti siitä, kun ystäväni soitti ja kertoi varanneensa yhdestä Helsingin parhaimmasta hotellista, Lilla Robertsista, suiten aamiaisineen hintaan 100 euroa/yö. Oli päättänyt lähteä miehensä kanssa vähän syksyistä ankeutta karkoittamaan pääkaupungin humuun.

Näitä erinomaisia salamatarjouksia tulee silloin tällöin myyntiin Kämp Collection Hotels uutiskirjeen tilaajille. Kyseiseen konserniin kuuluu Helsingin hotelliparhaimmistoa kuten hotelli Kämp sekä boutiquehotellit Haven, Klaus K ja Lilla Roberts.

Tästä innostuneena tilasin itsellenikin kyseisen uutiskirjeen. Valitettavasti kaikki sadan euron suitet olivat myyty, mutta onnistuin saamaan meille samaiseen Lilla Robertsiin suiten 150 eurolla. Ei paha tämäkään hinta, kun ottaa huomioon majoituksen korkean tason ja hintaan sisältyvän laadukkaan aamiaisen.

Lilla Robertsin iloista tyylikkyyttä.

Suite, joka oli kaikkea muuta kuin lilla

Siispä lokakuisena harmaana aamuna hyppäsimme porukalla junaan ja lähdimme maalikylille ”bilettämään”. Matkaa täydensi vielä hotelliketjun tarjouskirjeistä bongaamamme 25 %:n alennus hotelli Kämpin Brasserie-ravintolan kolmen ruokalajin menusta.

Osasin odottaa hotellilta paljon, sillä Tripadvisorin sivustolla Lilla Roberts oli äänestetty Suomen viidenneksi parhaimmaksi hotelliksi. Oikeassa olivat, niin hotelli kuin huoneemme olivat ihastuttavia.

Nauratti respan vieressä jököttävä lähes oikean kokoinen hevonen, joka oli itse asiassa valaisin. Tunsin suurta mielitekoa kiivetä sen selkään, mutta yritin kuitenkin käyttäytyä. Rakastan sitä, että tasokkaitakin hotelleja sisustetaan nykyisin pilke silmäkulmassa pömpöösikalustuksen sijaan.

Lilla Robertsin juniorisuite oli kuin pieni huoneisto. Varmasti yksi tilavimmista ja viehkoimmista hotellihuoneista, joissa olen koskaan ollut. Sisustuksessa oli tavoiteltu siirtomaa-ajan henkeä, missä olikin hyvin onnistuttu. Huone olisi voinut ihan hyvin olla vaikka jostain tasokkaasta safarihotellista. Olisi tehnyt mieli uppoutua huoneeseen koko illaksi, mutta koska porukalla oli tultu viihteelle, ei muuta kuin baanalle.

Täällä olisin viihtynyt pidempäänkin.

Kämppiin päivälliselle

Kokeilin kesällä Kämpin Brasserieta lounaalla ja pidin kokemuksesta niin tarjoilun, miljöön kuin ruuankin suhteen.

Tarjoilussa ei tälläkään kertaa ollut valittamista, mutta ruoka jätti vähän kylmäksi. Menu Du Jour jonka söimme, oli annoksiltaan kaunis, mutta maultaan vähän yllätyksetön ja pliisu. Kylmä alkuruoka, paahdettu kukkakaali, ei kummoista makunautintoa tarjonnut. Pääruokana oleva siika kaali- ja purjopedillä oli periaatteessa ihan hyvä, mutta jollain lailla tylsähkö ja olisi mielestäni kaivannut jotain lisää. Jälkiruokaleivonnainen ja lakkasorbetti oli tämän menun paras osa.

Millainen on hyvä viinibaari?

Meillä oli totinen tarkoitus illan aikana suunnistaa useampaan pääkaupungin viinibaariin. Aikomus hyvä, mutta laaja baarikierros typistyi nyt kuitenkin kahteen viinibaariin. Osittain siksi, että jälkimmäinen käymistämme baareista oli niin mieleemme, että jumiuduimme sinne loppuillaksi huumaavan hyvän Amaronen ääreen. Vai liekö syynä, ettei vanha jaksa enää riekkua?

Tihkusateessa suunnistimme Katajanokalle Le Petit Chaperon Rouge (Pieni Punahilkka) nimiseen ranskalaistyyppiseen viinibaariin. Kanavarannan makasiineissa sijaitsevan ravintolan miljöössä oli kaikki kohdallaan: rustiikkista punatiiliseinää ja vanhoja kattoparruja.

Itse viineissä sen sijaan olisi ollut toivomista. Tilasimme neljä erilaista punaviiniä, kaksi espanjalaista ja kaksi italialaista, kaikki hinnaltaan vajaa yhdeksän euroa lasilliselta. Viinit olivat ikävä kyllä kaikki liian kylmiä. Yritimme lämmitellä niitä käsissämme saadaksemme jotain irti tuoksusta ja mausta, mutta tämä otos jäi nyt kyllä kovin mitättömäksi ja heikoksi.

Seuraava kohteemme sijaitsi Annankadulla. Vasta noin kuukausi sitten avattu Bricco on italialaisiin viineihin erikoistunut pieni viinibaari, jonka oli ruuhkasta päätellen löytänyt moni muukin viininystävä.

Mukavaa oli huomata, että viinibaarissa oli kattava valikoima huolella valittuja kaiken hintaisia viinejä. Laseittain sai myös laadukkaampia viinejä kuten Baroloa ja Amaronea. Juomamme Amarone (se parempi) oli sellaista samettia suulle, että taas muisti mitä se hyvä viini tarkoittaakaan.

Pidin myös siitä, että pöytään tuotiin maukasta foccaccia-leipää ja tautisen hyvää oliiviöljyä ja balsamicoa. Jos et aiemmin tiennyt, mitä eroa on oliiviöljyllä ja oliiviöljyllä, niin tämän kokemuksen jälkeen tiedät. Briccosta sai myös erilaisia antipastolautasia viinien kanssa nautiskeluun.

Tässä mestassa oli hyvä fiilis ja hommasta välittyi selvä intohimo tekemiseen. Henkilökunta oli äärimmäisen ystävällistä ja piti yllä rentoa tunnelmaa. Bricco mainostaa tarjoavansa palasen Italiaa ja sen se kyllä teki kympin edestä. Se Amarone…

Kaamoksen kirkastusmatkan päätti Lilla Robertsin hyvä aamiainen ennen kotiinlähtöä. Ihanaa nautiskella rauhassa ja kiireettömästi aamiaispöydän herkuista. Myös hymyilevä henkilökunta ympärillä tuotti hyvää mieltä uuteen päivään. Kotiin oli vain parin tunnin junamatka ja taas oltiin täysillä kiinni arjessa.

Irtiotto ja matka voi joskus oli näinkin pieni. Junamatka Helsinkiin ja yhden yön majoittuminen viihtyisän hotellin ylellisessä huoneessa. Ulos syömään, muutama (vai useampi?) lasillinen hyvää viiniä, uusia paikkoja ja kivoja kokemuksia. Hetkeksi kuplaan, jossa ei ole työhuolia, tekemättömiä kotitöitä tai epäselviä ongelmia. Toimii, kokeile vaikka.

Kämp Collection Hotelsien uutiskirjeet voit tilata sähköpostiisi täältä.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Rovaniemellä käyvät unelmat toteen

Ei ole sattumaa, että yhä useampi herra ja Rouva Wang Kiinasta on päätynyt matkustamaan Rovaniemelle. Reilun 60.000 asukkaan pohjoinen kaupunki on varautunut ottamaan hoteisiinsa yhä useamman Kaukoidän matkaajan.

Toiset kaupungit vain odottavat turisteja. Uskovat siihen, että kyllä jostain kumman syystä toiselta puolen maailmaa matkaava kansa heidät löytää. Toisaalla taas osataan tehdä määrätietoista brändinrakennusta ja markkinointia sen eteen, että matkailijavirrat suuntaavat toivottuun kohteeseen. Rovaniemi on erinomainen esimerkki siitä, miten pitkäjänteinen työ kannattaa.

Rovaniemellä on selvästi osattu koota yhteen eri toimijoiden matkailuosaamista ja rakentaa pohjoisen eksoottinen elämyspaketti, jolla on imua. Vuonna 2016 ulkomaalaisten matkailijoiden yöpymiset nousivat yli 30 %. Suunta näyttää olevan vain ylöspäin.

Kun itse saavuin reilu viikko sitten Rovaniemen lentokentälle, olin kovin ihastuksissa. Jo lentokentällä nousivat esiin Suomi-design, Joulupukki ja Lappi. Samat teemat jatkuivat kulkiessa keskustan katuja. Pieniä yksityiskohtia siellä täällä. Ihailen sitä taitoa, millä Rovaniemellä on osattu virittää koko kaupunkikuva vahvaan Suomi- ja Lappi-brändiin.

Eipä siis ihme, että kaupungille sataa erilaisia matkailupalkintoja. 2016 Rovaniemelle myönnettiin Tasavallan Presidentin kansainvälistymispalkinto ja nyt viimeisimpänä VisitRovaniemelle Finnish Travel Gala 2017 vuoden matkailuyritys -palkinto. Rovaniemellä on selvästi hyvää pöhinää.

Rovaniemen lentokentällä voi istahtaa vaikka kiikkustuoliin.

Rovaniemeläisen kauppakeskuksen käytävällä nökötti suuri punainen postilaatikko. Tähän voi jättää postia ainoastaan Joulupukille. Kävelykadulle oli kokoontunut ryhmä koivunrunkoisia poroja. Hetken päästä katseeni kiinnittyi metallisiin poropatsaisiin ja liehuviin lippuihin. Rovaniemi Arctic Design Capital.

En voinut olla huomaamatta keskustan kaduilta ja kauppakeskuksista monia suomalaista designia myyviä liikkeitä. Huuma sai minutkin heittäytymään kunnon turistiksi, sillä lappihypetyksellä on taipumus tarttua. Oli pakko saada kotiin jokin matkamuisto Lapista. Menin Taigakorun myymälään ja ostin miniatyyrikokoisen poropatsaan. Pähkähullua.

Erään kauppakeskuksen pääkäytävällä oleva Hollywood Walk of Fame tyyppinen kävelykatu hymyilytti. Oman laattansa kauppakäytävälle olivat saaneet kuuluisista rovaniemeläisistä mm. Joulupukki, Antti Tuisku, Lordi, Anu Pentik ja Tanja Poutiainen.

Ostoskeskuksista löytyi mukavia soppeja vain pelkkään oleiluun. Kahvia saattoi siemailla vaikka kangaskatoksisessa divaanissa. Olisi tehnyt mieli kömpiä tuonne tyynyjen keskelle. Joulukoristelua näytti olevan vähän kaikkialla vaikka elettiin syyskuuta. Ihmettelin lapsille tarkoitettua hienoa leikkipaikkaa. Ilmainenko?

Tunnetuin rovaniemeläinen.

Keskustan ulkopuolella Joulupukin Pajakylä tyydyttää varmasti joulufriikeimmänkin päiväunet. Joulupukin voi tavata täällä vuoden jokaisena päivänä.

Mahtavaa Rovaniemi. Teillä on ollut visio, johon olette uskoneet. Unelmoitte, että jonain päivänä maailman metropoleissa oivalletaan, että kaukana pohjoisessa on pieni kaupunki, jonne kannattaa matkustaa. Nyt on aika unelmien käydä toteen. Joulupukin työtilanne näyttää turvatulta.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Sokerihiiren herkkuhetket Porvoossa

Porvoo on yksinkertaisesti ihana. Sopii erityisesti puutaloissa viihtyville sokerihiirille.

Porvoossa on aina yhtä ihanaa käydä vaikka vain päiväseltään. Kompaktin kokoisessa kaupungissa välimatkat ovat lyhyet ja kävellen ehtii tehdä monenlaista. Mukulakivikujilla käyskentelyn lisäksi parasta Porvoon tekemistä on ehdottomasti herkuttelu.

Tällä kertaa saavuimme ystäväni kanssa Porvooseen bussilla. Linja-autoasemalta ehdimme kulkea peräti 50 metrin matkan, kun olimme onnistuneet vetämään jo kakkuöverit. Satuimme torin reunalta bongaamaan nimittäin Café Cabriolen (Piispankatu 30) ja sitten repesi.

Kahvilalla oli kuulkaapas sellainen kakkuvitriini, että oksat pois. Henkilökunnan puolelta kyllä kovasti pahoiteltiin sitä, että aiheuttivat meille sellaista kiusausta ja valinnan vaikeutta. Luoja mikä määrä toinen toistaan herkullisemman näköisiä kakkuja. Tämä on ihan ehdoton kahvila eikä näyttänyt huonolta paikan lounaspöytäkään.

Blogipuolella Vanhaa Porvoota on hehkutettu aika lailla, eikä syyttä. Mukulakivikatuja reunustavat karamellinväriset puutalot ovat vaan niin suloisia, ettei niihin yksinkertaisesti voi olla rakastumatta. Mietin, että olisipa mukavaa olla yksi noista 700 ihmisestä, joilla on koti Vanhan Porvoon alueella.

”Kylän” mäellä on Porvoon tuomiokirkko, joka on aikojen kuluessa palanut peräti viisi kertaa. Joen varrella jököttävät valokuvista tutut punaiset ranta-aitat, jotka ovat pitäneet vahtia samalla paikalla jo 300 vuoden ajan.

Shoppailuhinkua voi tyydyttää vanhan kaupungin pienissä putiikeissa tai hauskoissa antiikkikaupoissa, joissa on kaikenmoista roinaa ja rompetta vähän joka lähtöön. Raatihuoneen torilla kauppiaat myyvät käsitöitä ja vaatteita ja hyvää tunnelmaa lisäävät torin laidalla usein soittavat muusikot.

Mutta mennäänpä taas pääasiaan, herkutteluun. Sokerihiiren kannattaa kipitellä mm. Brunbergin Tehtaanmyymälään (Välikatu 4). Kultivoituneempaan suklaanhimoon löytyy tyydytystä PetriS Chocolate Roomista (Jokikatu 16). Hiirulaisen kannattaa myös huomioida katujen varsilla artesaanijäätelöä kauppaavat kojut.

Vannoutuneimmankin sokerihiiren on saatava välillä kunnon ruokaa. Tässä kohtaa Porvoon kattaus on melkoinen. Kokoonsa nähden kaupungista on kehkeytynyt melkoinen kulinarismin kehto. Vieläkin muistan lämmöllä edellisen reissun menukokonaisuutta SicaPellessä.

Pientä lounaspalaa nautimme tällä kertaa Vanhan kaupungin El Pation viihtyisällä sisäpihaterassilla. Espanjalaistyyppisen tapasravintolan tarjoilija suositteli meille katkarapuja valkosipuliöljyssä ja oikeassa oli. Öljyssä tirisevät chiliä tihkuvat ravut olivat maukkaita.

Illalliselle suunnistimme alkukesästä tutuksi tulleeseen Haikon kartanoon. Bussilla pääsi keskustasta kätevästi kartanon portille kymmenessä minuutissa.

Haikko on vaan niin hurmaava. Pakko oli istua hetki aurinkoisella terassilla nautimassa lasi kuohuvaa, sillä alas puutarhaan avautuva näköala rauhoittaa kummasti. Tuli tunne, että olimme tulleet kaupungista maaseudulle.

Sokerisuolattu siika, kampasimpukkaterriini ja punajuuri-fenkolisalaatti jatkoi Haikon nautintoa. Pääruokana miedosti savustettu täydellinen härkä ja jälkkärinä mustikkapuuro ja maitosuklaamousse aiheuttivatkin sitten jo nirvanan. Tällä kertaa Haikon ravintola vakuutti. Pakko vielä mainita, että juomamme italialainen punkku Coribante Rosso Salento oli meistä kerrassaan ihastuttava tuttavuus.

Illan päätteeksi kutakuinkin vyöryimme kohti kartanon portin bussipysäkkiä. Linja-autoasemalla vaihdoimme Helsinkiin menevään bussiin ja ainakin tämä sokeritätihiirulainen nukahti autuaasti heräten vasta Kampissa.

Oletteko kuulleet niistä hiiristä, joilta on hiirikokeissa poistettu kylläisyyskeskus? Miten minusta tuntuikaan, että tänään jotain sellaista oli päässyt tapahtumaan…

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.