Browsing Category

Ruoka ja viini

Fuengirolan viikonloppu: tapaksia, viiniä ja kotitekoista gurmeeta

Aurinkoa, valoa ja lämpöä! Voi ihanuus kuinka hyvältä tuntuu istua marraskuussa parvekkeella ja nostaa naamaa kohti moltsua. Ensimmäisten koleiden ja sateisten päivien jälkeen Andalusian aurinko on pannut parastaan ja jälleen on tarennut päiväaikaan hipsutella kesähepenissä.

Rusketuksesta minun on turha haaveilla, sillä omistan englantilaisen ihotyypin, joka saavuttaa korkeintaan eri tasoisia punaisen sävyjä. Ihan sama mitä suojakertoimia lataan ihooni, lopputulos on aina sama: punainen. Mutta siitäkin huolimatta aurinko tekee NIIN hyvää.

Fuengirolassa alkoi viikonloppuna Ruta de la Tapa -tapahtuma. Reilut 70 kaupungin ravintolaa tarjoilee 2,5 euron hintaista settiä, johon kuuluu paikan oma erotiikkateemaan valmistettu tapas sekä viini tai olut.

Idea on, että asiakkaat keräävät kustakin ravintolasta leiman tapahtumapassiin (saa ravintoloista ja matkailutoimistosta) ja arvostelevat tapakset asteikolla 1-5. Palauttamalla passin matkailutoimistoon osallistuu erilaisten palkintojen arvontaan. Tapahtumaan osallistuvat ravintolat tunnistaa ikkunassa olevasta julisteesta ja punaisista sydämenmuotoisista ilmapalloista.

Jottei meidän elo nyt menisi ihan kotisohvalla nysväämiseksi, päätimme ryhdistäytyä ja viettää oikein ”bileperjantain”. Suunnistimme iltapäivästä lempikaupunginosaani Constitucion-aukion liepeille, jota kutsun Fuengirolan oikeaksi keskustaksi. Näiltä kulmilta löytyy mukava paikallinen meininki ja rypäs hyviä ravintoloita.

Tapaskierroksemme lähti käyntiin Mercado La Galeriasta, ruokaan ja juomaan keskittyneestä kauppahallista. Jo iltapäivästä jengiä oli mukavasti liikkeellä ja tässä kohden aina huomaa, ettei Espanjassa tarvita musiikkia nostattamaan desibelejä. Paikallisista lähtee huomattavan paljon enemmän ääntä kuin mihin olemme tottuneet.

Koko illan paras tapas-annos meistä löytyi Galerian Myó Sushi -nimisestä ravintolasta. Tócame el puntito (tarkoittanee kosketa minua tai jotain sinne päin) -nimisen annoksen itämaiset maut olivat kertakaikkisen loistavat.

Tänäkin vuonna ihmettelin viinien hyvää laatua. Joimme annosten kanssa niin valko-, puna- kuin roséviinejä, eikä yhtään heikkoa viiniä tullut eteen. Helposti voisi kuvitella, että tähän hintaan saa sitä huonointa ja halvinta laatua.

Melko hyvä turnauskestävyys meillä oli: seitsemän tapasta tuli kierroksen aikana maistettua. Seuraavana aamuna tuli mieleen, että ehkä jossain kohdassa olisi voinut valita alkoholittomankin juoman. Mutta kun ei tullut illalla mieleen… Pääasia kuitenkin, mukavaa oli. Lieventävänä asianhaarana: viinilasilliset olivat monessa paikkaa vajaampia kuin normaalisti.

Löysimme muuten kierroksellamme mielenkiintoisen kahvilan, nimeltään Costa del Sol. Kiinnitin huomiota siihen, että kahvila oli paikallista väkeä täynnä kuin nuijalla lyötynä. Hetken jonotettuamme saimme pöydän ja voin sanoa, että tässä kahvilassa sain parasta kahvia, mitä olen täältä mistään saanut. Panin merkille myös, että tämä on ilmeisesti SE paikka, mihin kannattaa suunnistaa, jos haluaa kunnon churroja suklaakastikkeella.

Huomioni kiinnittivät myös kahvilan kymmenet eläkeläiset, erityisesti mummoryhmät, jotka istuskelivat kahvilassa toistensa seurassa. On niin hienoa nähdä, että iäkkäilläkin ihmisillä on täällä ilmiselvästi vilkasta sosiaalista elämää ja samalla myös harmillista todeta, että meillä mummot istuvat yksin kotonaan perjantai-iltaisin.

Poikkea, jos näet Fuengirolan keskustassa tällaisen kahvilan.

Tästä viikonlopusta näytti nyt kehkeytyvän kovin ruokapainotteinen. Lauantaina suuntasimme Mercadonan jo tutuksi tulleelle kalatiskille. Ostoskoriin valikoitui pieniä simpukoita (oisko suomenkielinen nimi hietasimpukka?) ja jotain isokokoisia katkarapuja. Scamppeina vai langusteinako ne täällä tunnetaan, tietääkö kukaan?

Mies otti vallan keittiössä ja hetken hallinnoi siellä pannujen ja kattiloiden äärellä. Illan menu käsitti valkoviinissä keitettyjä simpukoita, valkosipulissa ja öljyssä tiristettyjä ravunpyrstöjä, villiparsarisottoa ja pullon omenaista cavaa. Perfecto, sanoisinpa.

Edelleenkin naurattaa tuon cavan kanssa. Lähikaupan tarjouksesta nappasin ostoskoriin epäilyttävän halvan cavapullollisen. Otimme pullon lähinnä testiin todetaksemme voiko oikeasti 2,60 euron hintaan saada mitään kelvollista juotavaa. Testin tulos oli selvä. Oikeasti voi. Itse asiassa kyseinen cava osoittautui melkoiseksi hinta-laatusuhdelöydöksi.

Päivät menevät täällä ihan sekaisin. Aamulla piti pinnistää mieltä muistaakseen mikä viikonpäivä tänään oikein. Ystävääni lainaten: ”ei sille voi mitään, että vähän tuntuu joka päivä siltä kuin olisi perjantai”.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

”Hyvä luoja, minä juon tähtiä!”

Tilaisuuden tarjosi Viking Line

Olin niin samaa mieltä Dom Pérignonin kanssa tällä viikolla, tähtiä oli lasissani. Olin onnellinen päästessäni ensimmäisten joukossa maistelemaan vain Viking Linelle tehtyä harvinaista erää Piper Heidsieckin Essentiel-samppanjaa, jonka suomalainen samppanja-asiantuntija Essi Avellan suunnitteli yhdessä samppanjatiimin kanssa.

On ennenkuulumatonta, että yli 200-vuotias samppanjatalo antaa retail-asiakkaalleen luvan kehittää oman tuotteen heidän vähittäismyyntiinsä. Viking Line onnistui tässä ensimmäisenä maailmassa. Heillä on on nyt oma uniikki tähti, Essentiel by Essi for Viking Line -samppanja, jota ei saa mistään muualta kuin Vikingin Helsingin ja Turun reittien laivoilta. Tätä samppanjaa on tuotettu ainoastaan tämä yksi 40000 pullon erä.

Essi ja tiiminsä aloittivat hankkeen noin vuosi sitten. Essentiel by Essi for Viking Line -samppanja pohjautuu Essin toiveesta huippuvuoden 2012 cuveeseen. Jotta lopullinen sekoitus löytyi, tarvittiin lukematon määrä testausta, Essin ammattitaitoa ja tiivistä yhteistyötä Régis Camus’n, Piper-Heidsieckin voitokkaan kellarimestarin kanssa.

Essin toiveesta samppanjan sokeripitoisuus nostettiin maksimiin, mitä extra brut samppanjassa on sallittua käyttää. Älkää käsittäkö väärin, kuivasta brutista edelleen on kyse, mutta hieman korkeampi sokerimäärä vain tuo juomaan monelle paremmin maistuvaa suunmyötäistä pyöreyttä. Juoma myös ikääntyy elegantimmin sokerin kautta.

Voin vannoa, että vaikka juoma olikin vielä varsin nuorta (viimeisestä pullotuksesta oli kulunut vain puolisen vuotta), se oli lapsukaisen iästä huolimatta jo nyt tajuttoman hyvää. Päätin, että tätä ihanuutta on hankittava ainakin kaksi pulloa, joista toinen pannaan ainakin pariksi vuodeksi tekeytymään.

Essi on saanut vangittua pulloon samaan aikaan hedelmäistä raikkautta ja täyteläistä paahteisuutta. Kokonaisuus on tasapainoinen, väri kauniin oljenkeltainen, tuoksu pähkinäinen ja maku, hmmm…. tähtinen. Loistosamppis!

Mainittakoon niille, joille nimi Essi Avellan ei sano mitään, että kyse on ensimmäisestä arvostetuimman kansainvälisen Master of Wine -tutkinnon suorittaneesta suomalaisesta. Samppanja on vienyt Essin sydämen myöhemmin ja hän on mm. useiden merkittävimpien kansainvälisten viinilehtien samppanjapaneelien jäsen. Essi on kirjoittanut samppanjasta myös kirjan ”Matka Champagneen”, joka toimi itselleni erinomaisena matkaoppaana helmikuisella matkallamme Champagnen maakuntaan. Matkasta voit lukea täältä.

Essi ja Essentiel, tähtiainesta molemmat.

Mennäänpä vielä takaisin Viking Linen samppanjan lanseeraustilaisuuteen. Nuoret lahjakkaat, Vuoden Kokki Kalle Tanner ja Vuoden Tarjoilija Noora Sipilä, ovat suunnitelleet Essentiel by Essi -samppanjalle oman neljän ruokalajin menun. 56 euron hintainen menu on saatavana punaisilla laivoilla 20.10.-18.11.2018 välisenä aikana.

Pääsinpä maistelemaan myös tämän ihanuuden. Jos haluat nostaa risteilysi juhlavampiin sfääreihin, tällä menulla ja Essin samppiksella onnistuu tartuttamaan tähtipölyä. Kala- ja mereneläväpainotteinen menu on silkkaa nannaa samppanjaihanuuden täydentäessä vivahteikasta makumaailmaa. Loistokombo, joka maistui. Menun annokset muodostivat vahvan parituksen samppanjan kanssa.

Vuoden Kokki + Vuoden Tarjoilija = Tähtiluokan samppanjamenu

Minulla ei ollut ennen tätä keikkaa mitään tarkoitusta lähteä Viking Linen risteilylle, mutta heti kun sieltä Espanjasta tulemme keväällä takaisin, täytynee matkustaa tämän jalojuoman perässä. Ettekä sitten osta kaikkea Essi-nektaria sitä ennen!

Essentiel by Essi for Viking Line tulee myyntiin 20.10. Viking-klubikortilla myyntihinta 31,90 ja muille 39,80 euroa.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Matkojeni mieleenpainuvin ruokakokemus

Mitä yhteistä on kirjailija Peter Maylella ja matkojeni parhaimmalla illallisella?

Jokaiselta reissulta odotan innolla hyviä ruokakokemuksia. Huononkin matkapäivän voi herkullinen ateria kääntää hyväksi tai hyvänkin matkapäivän voi surkea ruoka notkauttaa. Sillä on todella merkitystä, mitä syö ja missä syö.

Kuulun niihin, jotka käyttävät ennen matkaa rutkasti aikaa löytääkseen matkakohteen kiinnostavimmat ravintolat. Joskus itseänikin huvittaa, että käytän tähän jopa enemmän aikaa kuin kohteen nähtävyyksien tutkailuun.

Matkoilla on tullut syötyä jos jonkinmoisissa ihmeellisissä paikoissa mitä kummallisimpia aterioita. Osa näistä on hädin tuskin enää hiipunut muisto vain. On tullut syötyä illallinen unkarilaisessa linnassa takkatulen loimussa, nautittua syntymäpäivädinneri Prahassa kallion sisään louhitussa ravintolassa, herkuteltua Lissabonissa 12 ruokalajin menu Michelin-tähditetyssä huippupaikassa, lounastettua Pohjois-Thaimaassa keskellä sademetsää ja nautiskeltua katalonialaisessa maalaiskylässä täydellistä lähiruokaa.

Siltikin yksi matkojeni ruokakokemus on selkeästi ylitse muiden. Tuota järisyttävän huikeaa illallista en tule koskaan unohtamaan, vaikka siitä on kulunut jo lähes 15 vuotta.

Matkojeni (ehkä jopa koko elämäni) paras ruokakokemus vie Ranskaan Provencen sydämeen Avignoniin. Tästä huikeasta ateriasta saan täysin kiittää englantilaista kirjailijaa Peter Maylea. Monet muistavat Maylen parhaiten hänen esikoisteoksestaan ja sen pohjalta tehdystä tv-sarjasta Vuosi Provencessa.

Teimme miehen kanssa 2000-luvun alussa viikon mittaisen Provencen kiertomatkan. Pohjustin matkaamme lukemalla Maylen Etelä-Ranskasta kertovaa tuotantoa ja tykästyin erityisesti hänen elämäniloiseen kirjaansa Provence nyt ja aina. Siinä Mayle jakaa elämänmakuisia tarinoita ja sattumia oman asuinympäristönsä pikkukaupungeista ja kylistä.

Eräässä tarinassa Maylen ystävä Régis, vie Maylen lounaalle lempiravintolaansa Hiélyyn (nykyisin Hiély-Luculles). Régis, armoton kulinaristi, halusi viedä englantilaisen oppitunnille ravintolaan, jonka hintalaatusuhde on erinomainen ja näyttää, mitä ranskalainen keittiö parhaimmillaan on.

Koska tiesin, että tulisimme käymään Avignonissa, kirjoitin muistiin kirjassa mainitun Hiély nimisen ravintolan ja päätin, että sinne mennään, kun kaupunkiin tullaan.

Pienestä olikin kiinni, ettemme missanneet koko ravintolaa. Olimme viettäneet Avignonissa koko päivän kierrellen Paavien palatsit, ”tanssineet” laulusta kuuluisalla Avignonin sillan pätkällä, nähneet kaupungin jykevän katedraalin ja jossain vaiheessa lounastaneet pidemmän kaavan mukaan kuin alunperin oli tarkoitus. Ruokamaassa mopo karkaa niin helposti käsistä.

Puolikuolleina väsymyksestä raahauduimme jossain vaiheessa hotelliimme ja päätimme hetkeksi oikaista itsemme ennen illan kohokohtaa: illallista Hiélyssä. Sillä seurauksella, että heräsimme iltayhdeksältä. Ja sillä seurauksella, että hetkeä myöhemmin lähes tukka pystyssä läähätimme hengästyneinä ravintolan ovella.

Hieman tuima tarjoilija oli kahden vaiheilla ottaisiko meidät vielä sisään. Keittiö sulkeutuisi vartin kuluttua ja sillä ehdolla saimme tulla, että tekisimme tilauksemme saman tien. Eipä siinä sen kummempia neuvotteluja tarvittu. Pöytään ja ruokalistat eteen.

Nopeaa valintaa ei yhtään helpottanut se, että ruokalistat olivat ranskankieliset. Hädissämme päätimme valita valmiin menukokonaisuuden. Valintaan vaikutti eniten se, että tunnistin pääruuan: lapin – jänistä olisi tarjolla. Muusta meillä ei sitten ollutkaan mitään käsitystä.

Hiély oli sisustukseltaan hyvin pelkistetty ja minimalistinen, jopa vanhanaikainen. Ei turhia kruusailuja, kristallikruunuja tai kummempia koristeluja. Yksinkertaisuus viesti kuitenkin omalla tavalla arvokkuutta. Valkoisia tärkättyjä pöytäliinoja ja pöydillä kattaus pöytähopeilla ja nimikoiduilla lautasilla. Kokeneet miestarjoilijat näyttivät siltä kuin olisivat olleet talossa sen perustamisesta lähtien. No ehkei kuitenkaan, sillä ravintola näytti vuosiluvusta päätellen toimineen jo vuodesta 1938.

Mutta mennäänpä ruokaan. Meitä odotti sellainen tykitys, että tässä kohtaa olisin toivonut, että olisin jättänyt lounaan väliin. Tai itse asiassa toivoin, etten olisi syönyt muutamaan päivään.

Ankkasalaattia alkuun. Mukava yhdistelmä lämmintä lihaa ja rapeita ja raikkaita kasviksia. Oivallinen aloitus.

Hetken päästä saapuivat jänisannoksemme. Täydellinen kypsyys, täydellinen mureus, täydellinen maku. Tämä annos jätti jalkoihinsa kaikki maailman lautasilla olevat jänikset. Yrteillä siivitetty punaviinikastike täydensi kokonaisuuden.

Ainut negatiivinen puoli oli, ettei tämän jälkeen ollut enää yhtään nälkä.

– Tuliks tähän jotain jälkkäriäkin, kysyi mies? Näyttää tulevan, vastasin, sillä keittiöstä kärrättiin kohdallemme mittavan kokoista juustokärryä. Kolmessa kerroksessa kymmenittäin tuoksuvia ja valuvia ranskalaisia juustoja. Kuin viereemme olisi tuotu ranskalainen juustopuoti. Ja kyytipojaksi maalaisleipää, keksejä, hilloja ja hedelmiä.

– S’il vous plaît, sanoi tarjoilija. Ai, että tästäkö voi vapaasti valita? No, otetaan hieman tuota brietä, palanen tuota sinihomejuustoa, Camembertiä tietysti, ehkä ihan pieni pala tuosta valuvasta vuohenjuustokakusta, jotain voimakkaan makuista kovaa juustoa, tuo yrttijuusto näyttää myös houkuttelevalta, ai tämäkö on pitkään kypsytettyä paikallista vuoristojuustoa…. Olimme astuneet juustonystävän taivaaseen.

Upposimme syvälle ranskalaisten juustojen täyteläiseen ihanuuteen. Oikein hekumoimme jumalaisten juustojen pyörryttävässä tuoksu- ja makumaailmassa. Kun huuhtelin täyteläisellä punaviinillä lautaseni viimeisetkin juustonrippeet alas, olin varma, ettei minuun uppoaisi enää yhtäkään murusta.

Kunnes katseeni naulautui keittiön ovelle. Sieltä nimittäin pikkuhiljaa meitä lähestyi äskeistä suurempi tarjoilukärry, joka oli lastattu täyteen kakkuja, torttuja, piiraita, keksejä, mousseja, jäädykkeitä, vanukkaita… Koska olimme tässä kohtaa ravintolan ainoat asiakkaat, pahaa aavistin, että olisimme tuon jälkiruokabakkanaaliviritelmän kohde.

– S’il vous plaît, sanoi tarjoilija. Kohdallamme oli pysäköinyt ranskalaisen jälkiruokamaailman läpileikkaus suklaamoussesta crème brüléehen. Please, armahtakaa. Rakastan jälkiruokia ja olen aina sanonut, etten koskaan voi olla niin täysi, etten jaksaisi jälkiruokaa. Ja nyt meidän odotettiin siirtyvän ylenpalttisen juustoherkuttelun jäljiltä jälkiruokataivaaseen.

Päätin olla syömättä seuraavan viikon, sillä en missään nimessä voisi jättää väliin tätä ihanuutta. Tuskin koskaan minulle tultaisiin tarjoamaan vastaavanlaista ranskalaisen jälkiruokauniversumin koko kattausta samalla kertaa.

Kuin huumattuna kauhoin suuhuni suklaamoussea, tarte tatinia, sitruunaparfaita ja päälle florentiini-, madeleine- ja financierleivoksia sekä muutama suklaahuppumansikka.

Tuona iltana pystyin uskomattomaan suoritukseen. En ole varmaan koskaan sen jälkeen syönyt elämässäni yhdellä kertaa niin paljon. Mutta voin sanoa, että tämä ylensyönti oli jokaisen suupalan arvoista. Joskus vieläkin näen unta noista taivaallisista kärryistä.

Ranskalainen ruokataivas oli näyttänyt meille kirkkaimmat tähtensä.

Kuvat: pixabay.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Rovaniemen Monte Rosa – Lappia lautasella, mutta pitkälti asia on myös pihvi

Yhteistyössä Arctic City Hotel

Etanoita, pororilletteä, rautuskagenia, savuporokeittoa, kuningasrapukeittoa. Rovaniemen Monte Rosa -ravintolan ruokalista lupasi jo alkuruokien osalta hyvää. Hetken jo harkitsin, että jos söisinkin vain alkuruokia, sillä sen verran valinnan vaikeutta aiheutti jo pelkästään alkuruuan valinta.

Nälkä meillä molemmilla miehen kanssa oli melkoinen. Pitkä päivä takana ja syömiset jääneet vähille kaikessa Rovaniemi-fiilistelyssä. Mikäpä sen ihanampaa kuin istua tunnelmallisen ravintolan katettuun pöytään, saada eteensä lasillinen kuohuvaa ja mielenkiintoinen ruokalista. Menun pikainen tutkailu kertoi, että ravintolalla on selvästi kaksi linjaa: pihvit ja Lappi-maut.

Tämähän sopi meille. Erämaassa ”nälkiintynyt” mies oli heti ihastuksissaan pihveistä, sillä siitä oli kuulema pitkä aika, kun viimeksi oli saanut kunnon pihviä. Minä sen sijaan kallistuin Lappi-linjalle. Poroa sen olla pitää ja vielä kun lupaavat valmistaa sitä kahdella tapaa.

Mutta tuo alkuruoka. Miten oikeasti noista herkuista osaa valita? Poroa teki miehenkin mieli ja sinne valikoitui pororilletteä alkuun. Pitkällisen harkinnan jälkeen valintani kallistui rautuskageniin, omalla kohdallani kun tuo kala vie useimmiten voiton.

Pihvin valinta ei ollutkaan sitten kaikkein helpoimmasta päästä. Nyt piti tai siis sai päättää muutakin kuin pihvin kypsyysasteen. Mies pohdiskeli pitkään eri vaihtoehtoja.

Monte Rosan pihvimenu oli kerrassaan oivallinen. Erilaisia pihvejä oli valittavana neljää erilaista ja jokaisen pystyi saamaan kolmessa eri koossa. Sen lisäksi pihville pystyi valitsemaan toivomansa kastikkeen viidestä eri vaihtoehdosta. Ja jotta annoksen sai tuunattua loppuun saakka mieleisekseen, myös haluamansa lisukkeen (tai lisämaksusta useamman) pystyi valitsemaan listalta itse. Sanoisinpa, että tämä jos mikä on pihvinystävän pyhättö. Kerrassaan loistava idea, pihvi juuri sellaisena kuin haluat.

Monte Rosa näytti ja tuntui hyvältä. Hämärä tunnelmavalaistus, pöydillä aidot kynttilät ja taustalla rauhoittava musiikki. Sopivasti rustiikkista, mistä tuli mieleen sellainen lämminhenkinen ranskalainen bistro. Paikka, mihin kokoonnutaan ystävien kanssa hyvän ruuan ääreen.

Mukana oli myös ripaus lappitunnelmaa ja hyppysellinen romantiikkaa. Ei ihme, että myöhemmin ravintola alkoi täyttymään nimenomaan pariskunnista. Monte Rosa on todella kiva paikka kahdenkeskiselle kynttiläillalliselle.

Alkuun saimme hyvän paikallisen leipälajitelman. Lapinrieskaa, juurevaa ruisleipää ja tummaa saaristolaisleipää. Ja sitten varsinaisiin ruokiin.

Mies oli innoissaan pororillettestä, niin mausta kuin annoksen koosta. Oli kuulema pitkään haudutettua, pehmeää ja mureaa. Oma rautu-skagenini oli myös herkullista, mutta leipää oli minusta kalaan nähden himpun liikaa.

Poro maistui minullekin pääruuassa, vaikka vähän annoskateutta tulikin, kun katsoin miehen mehevää pihviä. 200 grammainen härän sisäfilepihvi kermaisella pippuri-konjakkikastikkeella näytti uppoavan alta aikayksikön. – Parasta, kuulin miehen mumisevan kaapiessaan viimeisiä kastikerippeitä lautaselta.

Parasta minusta oli myös juomamme huippuhyvä punaviini. Torresin marjaisa Purgatori oli loistovalinta porolle. Tarjoilija ilmiselvästi tiesi, mistä puhui suositellessaan tätä nektaria.

Koskaan ei voi olla niin täynnä, ettei jaksaisi jälkiruokaa. Minulle kiitos valkosuklaavanukasta marjojen kera. Jos vain jossain lukee sana suklaa, asiaa ei kohdallani tarvitse sen enempää miettiä. Mies uskoi lappilaisittain tuunattuun ranskalaisklassikkoon ja tilasi lakka crème bruléen.

Tämän jälkeen oltiinkin sitten niin sanotusti syöty itsemme pyörryksiin. Totesin ihastuttavalle tarjoilijalle, että tästä ravintolasta ei ilmeisesti lähdetä koskaan nälkäisinä pois.

Lähtiessä huomasin, että Monte Rosalle on myönnetty Paistinkääntäjien Rotisseurs-kilpi vuonna 2014. Tähän mennessä tämän ruokamaailman korkean arvostuksen ovat saaneet vain kaksi muuta rovaniemeläistä ravintolaa.

Monte Rosa sijaitsee Arctic City Hotellin katutasossa aivan Rovaniemen ydinkeskustassa.

www.monterosa.fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Kun taide kohtaa gurmeen – Gösta on Suomen paras museoravintola

Metsien keskellä Mäntässä on helmi. Mansikkapaikka, jossa ravitaan sielua ja ruumista.

(Yhteistyössä Serlachius-museot)

Kirjoittelin edellisessä blogijutussa nautinnollisesta museokaksikosta, Serlachius-museoiden Göstasta ja Gustafista. Minussa asustelevalle visualistille tarjoiltiin silmänruokaa täyskattaus. Kun saman paikan ravintola pystyi vielä kutittelemaan kulinaristin makuhermoja, elämys hipoi jo täydellisyyttä.

Ei ihme, että Kauppalehden Optio raakkasi ravintola Göstan Suomen parhaimmaksi museoravintolaksi. Paljon saattoikin odottaa, sillä ravintolan taustalta löytyvät Vuoden kokki -tittelit omaavat ammattilaiset Pekka Terävä ja Henry Tikkanen. Terävä tunnetaan mm. Michelin tähditetyn Olon keittiömestarina ja Tikkasen kokinhattua tähdittää edustaminen maailman vaativimman kokkikilpailun Bocuse d’Orin Suomen joukkueessa.

Ravintola Göstan tilat modernissa Göstan paviljongissa ovat ihanteelliset ravintolalle, jota taide siivittää. Suuret maisemaikkunat tuovat runsaasti valoa sisään. Korkeaa ravintolasalia hallitsee materiaalina puu ja kattoon saakka ylettyvä Heikki Marilan suurikokoinen maalaus. Sisustus on skandinaavisen selkeää ja designmaista. Turhaan koristeluun ei oltu sorruttu.

Sama selkeys pätee myös Göstan ruokaan. Mikäpä tällaiseen ympäristöön sopii paremmin kuin puhtaat maut kotimaisista tuoreista raaka-aineista. Olin iloinen nähdessäni, että lautaselle päätyi kiitettävän paljon suomalaisen metsän, pellon ja järven antimia. Raaka-aineet ja niiden maut ovat pääroolissa ilman turhia kikkailuja.

Söimme Göstassa sekä lounaan että päivällisen à la carte listalta. Viikottain vaihtuvaa lounaslistaa voi pitää jopa yllättävän edullisena. Valittavana on kolme eri vaihtoehtoa, joista jokainen kustansi vierailuhetkellä alle kympin. Jos mietin omaa runsasta salaattiannosta varhaisperunoista, uuden sadon kukkakaalista ja savusiikakreemistä, annos oli enemmän kuin hintansa väärti. Niin puhtaan maukasta, hyvällä tavalla myös niin suomalaista.

Myöhemmin syömäni vaahdotettu kukkakaalikeitto oli parasta koskaan syömääni. Maku oli samettisen pehmeää. Pääruuaksi otin kuhaa ja kesävihanneksia. Annos maistui tosiaan kesäisen raikkaalta.

Ystäväni kiitteli katkarapucocktailin makua ja burgerin mehevyyttä. Jälkiruuaksi otimme molemmat pistaasijäätelöä, valkosuklaata, mansikoita ja marenkia. Valkosuklaa annoksessa oli meistä vähän heikko lenkki, sillä se teki kokonaisuudesta himpun verran raskaan.

Göstan hintatasosta voi antaa vilpittömästi kiitosta. Hinnoittelu on pidetty hyvin maltillisena, vaikka taso on korkea. Ravintolalla on kiinnostavia taidemenuita, joissa hinta kolmelta ruokalajilta on 46 euroa ja neljältä 49 euroa (kasvismenut 36 ja 42 euroa). Mielestäni hinnat ovat näin tasokkaasta ruuasta ilahduttavan kohtuulliset.

Ravintolan ainut negatiivinen puoli ovat sen aukioloajat. Gösta on auki vain museon aukioloaikoina, jolloin viimeiset tilaukset tulee tehdä jo 16.30 ravintolan sulkiessa ovensa kello 18. Moni haluaisi varmaan mieluusti nauttia museoiden annista pidempäänkin ja tulla sen jälkeen ruokanautintojen pariin kaikessa rauhassa. Nyt tuli vähän kiirus.

Göstan luovuus tulee esille myös kiinnostavina ruokatapahtumina. Käypä vilkaisemassa täältä, millaisia mielenkiintoisia happeninkejä tänä vuonna on odotettavissa. Esimerkiksi 23.-25.8.2018 järjestettävän taidelounaan ”It’s About Time” Henry Tikkanen toteuttaa yhdessä belgialaisen taiteilijan Koen Vanmechelenin kanssa. Vanmechelen on entisessä elämässään ollut Michelin-ravintolan kokkina. Kiinnostavaa olisi nähdä, mitä syntyy kun taide ja kokkaaminen kohtaavat.

Gösta pyörittää myös pihapiirissä sijaitsevaa kesäkahvila Autereentupaa. Entisessä punaisessa pehtoorin hirsituvassa tarjoillaan mm. kevyttä salaattibuffetia.

Serlachius-museot ja ravintola Gösta ovat erinomainen esimerkki matkailukohteesta, jonka tunnussana on ilmiselvästi elämys. Jos sinussa vähänkään on nautiskelijan virkaa, tässä on kattaus, jonka pöytään kannattaa istuutua.

https://ravintolagosta.fi/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Testissä Food Walk kortti – pikakatsaus turkulaisiin ravintoloihin

Ruoka on omilla reissuillani yksi tärkeimmistä mielenkiinnon kohteista. Vieraissa kaupungeissa haluaisin tutustua mahdollisimman moneen ravintolaan ja päästä maistamaan mahdollisimman monenlaisia ruokia. Tällä kertaa tepastelin ruuan perässä Turussa ihan uudella konseptilla.

(Yhteistyössä: Visit Turku)

Toukokuisella Turun matkallani sain Visit Turulta käyttööni mielenkiintoisen Food Walk -kortin. Saman tyyppiseen matkailutuotteeseen olen törmännyt mm. Espanjassa tapaskierroksen puitteissa, mutta en muista koskaan nähneeni vastaavaa kotimaassamme.

Kortin ideana on, että kymmenen Food Walkissa mukana olevaa turkulaista ravintolaa (mukana myös kaksi kahvilaa) on kukin valinnut kortin piiriin yhden annoksen tai kokonaisuuden. Kortti on voimassa kolme vuorokautta ensimmäisestä leimauksesta ja sillä voi valita kortin ravintoloista viisi sopivinta omaan ruokakierrokseen.

Itse jaoin kortin annin kolmelle päivälle. Tulopäivän iltana olin hirmu nälkäinen ja valitsin ruokapaikaksi Grill it! Marina -ravintolan ja sen pulled pork burgerin. Mehevä hampurilainen oli todella maukas ja mukava lisä olivat alkuun tarjotut talon omat leivät. Peukkua tälle annokselle.

Seuraavana päivänä päätin muodostaa Food Walk -ravintoloista kokonaisen menun. Ruokakierrokseni aloitin fine dining paikkana tunnetusta kellariravintola Smöristä. Korttiin kuului päivän alkuruoka lähellä tuotetuista kauden raaka-aineista.

Parsatartaletti oli herkullinen ja kaunis, vaikkakin annos näin irrallisena tuntuikin hieman pieneltä. Joka tapauksessa tästä alkuruuasta saattoi maistaa Smörin korkean tason. Mikäpä aurinkoiseen päivään sopi paremmin kuin kesäinen parsa ja rutikuiva Riesling.

Pitkää matkaa ei tarvinnut talsia seuraavaan kohteeseen, välimerelliseen Gustavoon. Kortin mukaan tarjolla olisi kaksi viikon pintxoa. Olen oppinut tuntemaan pintxot ns. tikkutapaksina, joihin patonkipalan päälle on koottu jos jonkinlasta viritelmää ja nämä kiinnitetty hammastikulla toisiinsa.

Olinkin vähän yllättynyt saatuani eteeni kaksi lasipurkkia, joista toisessa oli grillattuja viiriäisenkoipia ja herkkutattivaahtoa ja toisessa rakastamiani pikku mustekaloja ja lime aiolia. Jos pääsivät nämä annokset ylittämään ennakko-odotukset, pääsivät ne kyllä yllättämään myös makumaailmallaan.

Hyvänen aika, mitä gurmeeta noissa purnukoissa olikaan. Ihan pakko oli pyytää tarjoilijalta pieni lusikka ja leipää, joilla pääsin kaapimaan viimeisetkin soossin rippeet purkkien pohjilta. Ja sitten oli vielä ihan pakko tilata listalta jotain lisää. Lautaselle päätyi tällä kertaa vihreää parsaa ja mausteista paprikakreemiä.

Ruuan lisäksi pidin paljon myös ravintolan tunnelmasta. Viidestä testaamastani Food Walk -ravintolasta, Gustavo oli minusta ehdottomasti parasta.

Jälkkäriä siirryin syömään Aurajoen toiselle puolelle historialliseen Pinellaan (en uskalla sanoa tois puol jokke – menee kuitenkin varmaan väärin). Päivän jälkiruoka sisälsi suklaata, mansikoita ja mustaherukkasorbettia. Kaunis kokonaisuus, joka maistui.

Viimeisen ravintolatuttavuuden jätin seuraavaan päivään ennen junaan hyppäämistä. Pitkään kotimatkaan tarvittiin tuhtia ruokaa ja niinpä menin syömään perinteisen saksalaistyyppisen makkarapannun Panimoravintola Kouluun. Paikan nimi tulee kuulemani mukaan siitä, että rakennuksessa on aikoinaan sijainnut Turun vanhin koulu.

Annos oli juuri sitä mitä lupasi. Maukkaat makkarat, hapankaalia, suolakurkkua ja perunaa, rinnalla saksalaistyyppinen löysä sinappi ja kyytipojaksi tilasin paikan omaa pienpanimo-olutta. Lisäarvoa ruokailulle antoi ravintolan ihastuttava sisäpihaterassi.

Food Walk kortin avulla pääsi helposti tutustumaan useaan turkulaiseen ravintolaan. Ravintolat sijaitsivat melko lähekkäin toisiaan, joten siirtyminen paikasta toiseen oli helppoa.

Kortin 44 euron myyntihinta tuntui ensialkuun vähän kalliilta, mutta toisaalta söinhän kortilla kolmen päivän aikana. Yhden ruokailun hinnaksi tulee 8,8 euroa. Jos tarkemmin miettii, niin saman rahan saa jo helposti uppoamaan pelkkään sämpylään ja kahviin. Kortin piiriin kuuluvia ravintoloita olisi hyvin voinut olla vaikka useampiakin.

Tällainen Food Walk kierros olisi hauska toteuttaa pienellä porukalla. Lähteä vaikka kesäisenä viikonloppuna kiertelemään Turun keskustaa pitkän kaavan mukaan ja poiketa aina väliin nauttimaan erilaisista ruokakokemuksista erilaisissa ravintolamiljöissä. Oiva tuote muuten vaikka työporukoiden yhteiseen illanviettoon. Ruokaa rakastavalle myös kiva lahjaidea.

Kortti on voimassa vuoden 2018 loppuun. Lisäbonuksena käytetyllä kortilla saa 15 prosentin alennuksen kortin ravintoloiden listahinnoista. Rahanarvoinen etu tämäkin.

Mukana Food Walk -kortilla ovat:

Brahen Kellari / Café Art / Cafe Brahe / Di Trevi / Grill it! Marina / Gustavo / Panimoravintola Koulu / Pinella / Smör / Svarte Rudolf

www.visitturku.fi/turku-food-walk_

Yhteistyössä: Visit Turku

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Ravintolayllätys Tallinnassa – onko tässä kaupungin paras ravintola?

Älä mene tänne, jos kaipaat suuria annoksia. Sen sijaan, jos sinua kiinnostaa yllätyksellinen makumatka, Parrot MiniBar tykittää täysillä.

Torstai-ilta Tallinnassa ja hurja nälkä usean tunnin matkustamisen jälkeen. Pieni kierros Vanhassa kaupungissa ja silmiin osuu tuntemattoman ravintolan vihreä kyltti: papukaijan kuva ja teksti MiniBar. Jostain muistin sopukoista yhdistin ravintolan johonkin blogijuttuun, jossa Parrot MiniBar sai aika tavalla ylistävää palautetta.

Vaikka Minibar kuulosti meistä enemmän drinksupaikalta kuin vakavasti otettavalta ravintolalta, päätimme siltikin kurkistaa sisälle. Paikan hauskasti viidakkomaiseen tunnelmaan sisustettu pääsali oli aivan täynnä, mutta tilaa löytyi toiselta puolelta, mikä ilmeisemmin toteutti enemmän baarin virkaa. Palmut huojuivat täälläkin.

Hyväntuulinen tarjoilija ojensi ruokalistat ja kertoi ravintolan konseptista. Ruuat oli jaettu kolmeen kategoriaan: kevyisiin sormisyötäviin, jaettaviin pääruokiin ja jälkkäreihin. Sopiva määrä oli kuulema noin 5-6 annosta ruokailijaa kohden.

Menu oli ihan uudenlainen ja erityisen kiinnostava. Hieman Aasiaa, hieman Ranskaa, paljonkin Etelä-Amerikkaa…. valinta oli vaikeaa. Onneksi ruokalistan lopussa oli Milky Way menu, jonka ”kolme lentoa” käsittivät kaikkiaan 12 ruokalajia eli aika hyvän kattauksen koko menusta.

Kun ei mitään erityistä odota, ehkä silloin yllättyy kaikista eniten. Sillä nyt kävi juuri näin. Tästä alkoi sellainen makujen tykitys, että ruokalajien välissä ihmettelimme kuinka pitkään tällainen taso pystyy kantamaan ja mitä ihmettä ne ovat seuraavalle lautaselle keksineetkään. Mielikuvitukselle oli annettu tässä ravintolassa tilaa muussakin kuin sisustuksessa. Vasta vajaan vuoden toimineen Parrot MiniBarin nuoret kokit loihtivat melkoisen makujen ilotulituksen.

Ensimmäinen lentomme käsitti neljä erilaista pientä sormisyötävää. Ensimmäinen macarons-keksiä muistuttava mätikeksi suli suussa. Seuraava hapankorpulle koottu tomaattihilloke ja rapsakka sipuli olivat sopivasti samaan aikaan suolaista ja makeaa.

Hanhenmaksaa sisältävä minihampurilainen oli yksi mieheni suosikeista. Itse en juuri maksasta pidä ja kaikkein vähiten hanhenmaksasta, joten tämän syötävän olisin voinut jättää väliin. Mutta sitten napsahti minullekin jälleen. Kuumilla sipsien päällä tarjoilluissa karamellisoiduissa perunoissa maistui tryffeli ja pehmeä kermainen tuorejuusto. Nam.

Seuraavaksi noustiin kuusi ruokalajia sisältävälle toiselle lennolle. Tonnikala mango-ananassalsan kanssa oli jumalaista ja se ylsikin yhdeksi molempien suosikiksi. Mutta niin olivat herkkua myös hummerikastikkeessa kylpevät kampasimpukat, cevichekala maissin ja sipulin kanssa, suolaheinän kera tarjoiltu helmikana kuin myös kevysti grillattu naudanliha. Yllättävintä oli, että itse sain ehkä suurimman kiksin grillissä vähän kärtsytetystä romaine salaatista, jota komppasi lime, omena ja avokado. Niin maukasta, raikasta ja sopivan hapokasta.

Kolmas lento oli jälkiruokaliito. Ensin pari argentiinalaista pikkuleipää ja sitten sellainen kupponen, että voisin varmaan muutaman päivän elää syömällä ainoastaan tätä taivaallista komboa. Vadilla oli suklaalla kuorrutettua kookosta, guacamolen tapaista moussea ja sitruunasorbettia. Tämä oli samettia suulle, aivan täydellistä!

Kaiken tämän ihanuuden jälkeen olimme lähinnä sanattomia. Tupsahdimme sattumalta tuntemattomaan ravintolaan tarkoituksenamme saada jotain mahan täytettä. Mistään mitään tietämättöminä tulimme juuri nauttineeksi parhaimman Tallinnassa koskaan syömistämme aterioista, makumaailmaltaan huikean maistelumenun.

Jottei nyt ihan suitsuttamiseksi menisi, ainut miinus tuli viimeisten ruokien pitkistä tarjoiluväleistä. Ravintola täyttyi viimeistä pöytää myöten nopeasti ja keittiö oli selvästi kovilla. Tässä kohtaa jouhevasti alkanut tarjoilu vähän notkahti, mutta annettakoon tämä anteeksi, sillä ruoka vaan oli niin loistavaa.

Parrot MiniBar on täynnä yllätyksiä. Ei riittänyt, että ruuan taso aiheutti meille jymy-yllärin, vaan vielä lopuksi ravintola onnistui lyömään meidät ällikällä. Asiaa tarkemmin paljastamatta, annan vain vihjeen. Kiinnitäpä huomiota pääsalin puolella olevaan valtaisaan lintuhäkkiin. Miten kummassa sieltä kiipeää ihmisiä ulos, mutta kukaan ei näytä menevän sisälle? Mistä noita ihmisiä oikein tulee?

Parrot MiniBar, Vana-Posti 7, Tallinna

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Viiniä Tallinnasta suoraan kotiovelle – kuinka toimii nettikauppa

Pim. Pom. Ovellamme seisoo DHL:n kuski ja 24 pulloa viiniä.

Netistä on tullut tilattua kaikenmoista, muttei koskaan viiniä. En ole oikeastaan edes tiennyt, miten se käytännössä onnistuu. Kun alkoholijuomista puhutaan, mietityttänyt on lähinnä kuinka ulkomaisten tilausten kanssa pitäisi menetellä. Pitääkö tuotteet jotenkin tullata ja pitääkö niistä maksaa Suomeen jotain lisäveroa?

Ensimmäisen kosketuksen ulkomailla toimivaan viinien nettikauppaan sain Garden by Olo -ravintolan bloggaajaillassa. Kuulin, että samaisella yrityksellä on Tallinnan satamassa viinikauppa Bottlescouts, joka harjoittaa myös viinien nettikauppaa.

Yrityksen nettisivujen vilkaisu kertoi, että pääosa viineistä tulee perinteisistä eurooppalaisista viinimaista, Espanjasta, Italiasta ja Ranskasta. Suurin osa tuotteista oli itselleni tuntemattomia, mutta löysinpä listalta myös pari omaa suosikkiani, kuten unkarilaisen Sauskan Furmint valkkarin ja italialaisen Ardeghin Millesimato proseccon. Erityisen kiinnostavia minusta olivat kohtuuhintaiset espanjalaiset punkut, joista aiemmin olin ehtinyt tutustumaan erinomaiseen Gotim Bruhun.

Tuotteet oli hyvin pakattu, kuin konvehtit rasiassa.

Bottlescoutsin valikoimasta löytyi viinejä kaikista hintaluokista. Suomeen toimitettuna edullisimmat pullot irtoavat reilulla kympillä, mutta laatua arvostavalle tarjolla on vuosikertasamppanjaa, -chiantia ja -amaronea.

Valikoima ei ole laaja, mutta erilaisuudessaan kiinnostava. Bottlescoutsin ”pääkuraattori” viinihankinnoista vastaava Kim Mollis kertoo heidän liikeideansa olevan juuri laadukkaiden ja tasapainoisten ruokaviinien löytäminen. Enemmän hedelmää ja juotavuutta kuin raskasta tammea, sokeria tai isoja tanniineja. Apuna hyvien hinta laatusuhdelöytöjen hankinnassa käytetään eri maiden paikallista verkostoa ja myös huippusommelierien suosituksia. Bulkkia karsastetaan ja siksi mukana on paljon pientuottajia, joilla on halu tuottaa keskivertoa parempia kohtuuhintaisia viinejä. Tuotteet myyntiin poimitaan ”käsin”, vähän kuin ne parhaimmat viinirypäleet.

Takaisin sitten viinitilaukseen. Päätin kokeilla, kuinka viinien nettitilaaminen käytännössä toimisi Virosta. Klikkaus siis yrityksen sivustolle https://www.bottlescouts.com. Ensimmäiseksi oli valittava onko toimitus Suomeen vai haetaanko tilaus Tallinnan myymälästä. Mikäli olisin noutanut tilaukseni Tallinnan laivasatamassa sijaitsevasta kaupasta, viinien pullohinta olisi ollut muutamaa euroa halvempi. Tässä tapauksessa toimitus Suomeen kotiovelle.

Tilausta helpottamaan viinit oli ryhmitelty erilaisten ruokien mukaan tai koko valikoiman pääsi selaamaan kohdasta bottlesearch. Jokaisesta viinistä löytyi hyvä kuvaus. Pidin mukavana asiana, että viineistä sai tarkempaa taustatietoa, kuten tietoa tuottajasta ja alueesta. Nämä kuvaukset puhalsivat viineihin ikään kuin hengen. Pystyin sijoittamaan tuntemattoman viinin kartalle ja saamaan tietoa minkälaisesta kodista ja kasvuoloista kukin pullo on maailmalle lähtenyt.

Itse tilaaminen oli helppoa. Kokosin ostoskoriin haluamani tuotteet ja samaan aikaan näin reaaliajassa tilaukseni arvon. Tuotteet toimitetaan kuuden pullon laatikoissa, mutta yhteen lootaan saattoi koota sisällön vaikka kuudesta erilaisesta pullosta.

Tuotteiden hinnan lisäksi tilauslaskuri näytti myös erikseen toimituskulujen hinnan. Pelkäsin etukäteen, että DHL:n kuljetus kotiovelle nostaisi tilauksen arvoa kohtuuttomasti, mutta lähetyskulut olivat pienemmät kuin odotin. Esimerkiksi 12 pullon erässä kuljetus maksoi 15 euroa ja 24 pulloa vajaat 35 euroa.

Kun tilaus oli valmis, se maksettiin luottokortilla. Sen jälkeen sain sähköpostiini vielä selkeän tilausvahvistuksen, josta näkyivät tilaajatiedot, toimitusosoite ja yksityiskohtainen listaus tilatuista tuotteista. Arvostan niin kovin tätä, että näen selvästi mitä olen tilannut, minkä verran ja paljonko maksaa. Tästä vahvistuksesta oli myös helppo tarkistaa, että saapunut toimitus oli niin kuin piti.

Normaalisti toimituksen kesto on noin 3-4 arkipäivää. Seuraavana päivänä sain viestin, että yksi tilaamistani tuotteista saapui varastoon parin päivän päästä ja arvion toimitusajasta, mikä piti täysin kutinsa. Sain myöhemmin myös kuljetusliikkeeltä tietoa toimituksen etenemisestä ja toimituspäivän aamuna tiedon, että lähetys tulee tänään. Mikäli meillä ei olisi ollut ketään ottamassa tilausta vastaan, olisin voinut sopia toisen toimitusosoitteen tai sopia muusta järjestelystä.

Toimitus kesti tilauspäivästä viikon ja kaksi päivää. Jos kaikkia tuotteita olisi ollut varastossa tilaushetkellä, toimitus olisi nopeutunut tästäkin vielä muutamalla päivällä.

Palataanpa niihin veroihin, joista tuossa alussa huolehdin. Bottlescoutsin hinnat sisältävät kaikki Suomen verot. Mitään lisä- tai piiloveroja tuotteisiin ei tule, joten hinnat ovat juuri sitä, mitä sivustolla kerrotaan.

Entä ne viinit? Vitsi mitä samppanjaa sieltä tulikaan. Kimin suosituksesta tilasin muutaman pullon pienen samppanjatalon Paul Baran Réserve Grand Cru samppista. Koska aina voi olla sopiva juhlahetki samppanjan juomiseen, tällä kertaa sellainen kuoriutui terassimme siivouksesta. Päätettiin miehen kanssa avata terassikausi ja korkattiin pulloista yksi. Vaikka kymmenen asteisessa säässä ei paljon kesän tuntua ollut, pullossa sitä oli senkin edestä. Loistosamppis: mineraaleja, vihreää omenaa, paahtoleipää ja sitruunaruohoa. Voimaa ja viipyvää jälkimakua. Tässä kohtaa taas muisti, miksi se samppanja niin ihanaa onkaan.

Mukana lähetyksessä oli myös yksi kesäskumppasuosikeistani, italialaista Ardenghin Millesimato proseccoa sekä paria eri valkkaria kesälipittelyyn. Punkuista meille tuli elegantiksi luonnehdittua Adalian Ripassoa, kokeiluun edullista etelä-afrikkalaista shiraz-rypäleen Aloe Treetä ja aiemmin mainitsemaani espanjalaista Gotim Bruta, jonka hinta laatusuhde on erinomainen.

Tällaisen nettitilaamisen suurin etu on ehdottomasti huolella valikoidut tuotteet. Tavallinen kuluttajakin pääsee käsiksi pienten tuottajien artesaaniviineihin, helmiin, jotka eivät koskaan löydä tietään Alkon hyllyille. Tykkäsin myös siitä, että pääsin kaikessa rauhassa tutustumaan valikoimaan ilman, että täytyy tehdä random-valintoja viinikaupan hyllyiltä. Tilaaminen oli helppoa ja tuotteet napsahtavat vaivattomasti kotiovelle ilman roudaamista.

Aion jatkossakin hemmotella meitä hyvillä ja kiinnostavilla viineillä. Etenkin tuollainen samppanjahelmi silloin tällöin on ehdottomasti hintansa väärti.

https://www.bottlescouts.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.