Browsing Category

Ruoka ja viini

Pressan Bistro Manusta jäi hyvä fiilis

Me on miehen kanssa päätetty välillä karkottaa kaamosta lähtemällä viikonloppureissuille täältä susirajalta Helsinkiin. Suosittelen kaikille, sillä pienikin ympäristön vaihdos piristää kummasti. Ja täältä pikkukaupungista kun pääsee oikeille maalikylille, sitähän tuntuu ihan kuin olisi ulkomailla. Helsingissä on yllättävän paljon nähtävää.

Tällä kertaa hotelliksi valikoitui suuren rempan kokenut Sokos Hotel Presidentti. Olin itse jo aiemmin testaillut Paola Suhosen suunnittelemia teemahuoneita Juhannus ja Satumetsä. Tällä erää nukuttiin vähän miehisemmissä puitteissa Sisu-huoneessa. Sahalaitakuvioinen tapetti ja Sisu-murtaja seinäryijyssä eivät uponneet minuun ihan yhtä tehokkaasti kuin edelliset teemat.

Olin iloinen saadessani kutsun tutustumaan hotelli Presidentin yhteyteen tänä syksynä avattuun uutukaiseen Bistro Manuun. Kuten nimikin jo antaa osviittaa, Manu on kotoinen ja helposti lähestyttävä bistrotyyppinen ruokaravintola. Ravintolaan pääsee joko suoraan katutasosta tai hotellin aulatilojen kautta nousemalla toiseen kerrokseen.

Manun ravintolamiljöö oli viihtyisä ja raikas. Pidän paljon tällaisesta selkeälinjaisesta skandinaavisesta sisustuksesta ilman turhia koristeluripellyksiä. Vaikka Bistro Manu näytti itseään tituleeraavan kortteliravintolaksi, nostaisin Manun kyllä astetta ylemmäs. Miljöö viesti hyvällä tavalla trendikkyyttä ja suoraviivaista tyylikkyyttä.

Piti käydä ikkunoiden takana vähän jo kurkkimassa ennen ravintolan aukeamista.

Ravintola on kahdessa tasossa. Mukavaa on se, että halutessaan voi istua avarammassa ravintolasalissa, josta pystyy tarkkailemaan vaikkapa ruokien valmistumista avokeittiössä tai intiimimmin pikkupöydässä alemmalla tasolla. Itse tykkäsin reunapöydästämme, josta oli kiva seurata alapuolisen hotelliaulan elämää.

Ruokalistaa voisi luonnehtia helpoksi. Menusta löytyivät perusklassikot kuten talon burgeri ja pippuripihvi, mielenkiintoa taas synnyttivät punajuurilohi ja monipuoliset liharuuat. Lupaavaa minusta oli se, ettei lista ollut liian laaja. Alkuruuissa plussaa jaettavista juusto- ja kalalaudoista.

Mieheni kanssa valinta taipuikin tuonne kalalaudan puolelle. Tosin annoskateus iski heti naapuripöytään tuoduista yrtti-valkosipuli etanoista, joista lähti niin huumaavan hyvä tuoksu.

Kalalaudalta löytyi lohta sekä kylmäsavustettuna että kevyesti paistettuna sekä skagen-tyylillä katkarapuja. Molemmat lohet olivat hyvän makuisia, erityisesti pidimme kevyesti paistetusta lohesta. Krutonkien sijaan annoksessa olisi toiminut paremmin saaristolaisleipä. Ehkä vähän lisää mielikuvitusta olisin kokonaisuudelle toivonut.

Tarjoilijan viinisuosituksia kannatti kuunnella. Kuivien viinien ystävänä vähän nikottelin ehdotusta puolikuivasta Rieslingistä, mutta tämä osoittautui aivan nappivalinnaksi rasvaiselle kalalle.

Manusta löytyi kiinnostavia pienpanimo-oluita. Fiskarsin luomuolut maistuu belgialaistyyppisten oluiden ystävälle.

Rakastan itse lammasta kaikissa muodoissa ja pääruokavalinta oli itselleni helppo. Viisi tuntia haudutettu karitsan entrecôte oli muhevaa ja hieman makea kastike sopi lihalle täydellisesti. Vahva suositus tälle annokselle. Lammasta oli annoksessa melkoisen paljon, mutta pakko oli syödä kaikki, vaikka tiukkaa teki. Tämä ruoka todella maistui.

Mieheni kallistui perinteisen pippuripihvin kannalle. Pihvi oli mehevä ja medium-kypsyys täydellinen. ”Mestarin pippurikastike” tavallisuudessaan jätti vähän toivomisen varaa.

Tarjoilijamme punaviinivalinta osui jälleen naulan kantaan. Kalifornialainen Ironstone old wine oli oivan täyteläinen punkku molemmille liharuuille.

Ja koskaanhan ei voi olla niin täysi, etteikö jaksaisi jälkiruokaa. Oma valintani oli mustikkatiramisu, mikä oli hauskasti rakennettu lasipurkkiin kaurakeksin ja tuorejuustovaahdon kanssa. Mieheni valitsema paahtovanukas oli kuulema paras hänen koskaan syömänsä. Ja sitä se totisesti oli. Valkosuklaakreemi ja tuoreet marjat toivat annokseen sopivasti sekä makeutta että raikkautta. Kauniit jälkkärit upposivat suihimme viimeistä orvokkia myöten.

Kesää lautasella.

Hyvän ruokakokemuksen täydentää aina hyvä palvelu. Meitä palvellut neitokainen oli kerrassaan viehättävä. Arvostan niin suuresti tällaista ammattimaista otetta, jossa on mukana innostuneisuutta ja sellaista lämminhenkistä hyväntuulisuutta. Tällainen tarjoilija saa asiakkaan todella viihtymään.

Kaiken kaikkiaan Bistro Manun illallinen oli miellyttävä kokemus. Ruoka oli hyvin valmistettua ja maukasta, sellaista sopivan bistromaisen teeskentelemätöntä. Pientä toivomisen varaa olisi ollut lisukkeiden rohkeammassa käytössä. Ylipäätään toivoisin suomalaisten ravintoloiden lautasilta löytyvän enemmän esimerkiksi kotimaisia juureksia.

Maukas kokonaisuus, viihtyisä miljöö ja huippuhyvä palvelu. Aina ei näköjään kannata lähteä hotellista merta edemmäs kalaan hyvän ruuan perään. Ensi kerralla pitää ehdottomasti saada noita etanoita.

https://www.raflaamo.fi/fi/helsinki/bistro-manu

Illallisen tarjosi Bistro Manu.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Fuengirolan Ruta de la Tapa – gourmet-tapaksia pilkkahinnalla

Jos satut törmäämään Ruta de la Tapa -mainokseen ravintolan ikkunassa, älä jätä maistamatta teemapäivien kiinnostavia erikoistapaksia.

Olen törmännyt eri puolilla Espanjan kaupunkeja Ruta de la Tapa eli tapaskierros teemaviikkoihin. Jutun ideana on, että tapahtumaan osallistuvat ravintolat suunnittelevat oman erikoistapaksen, jota on saatavana vain teemapäivien aikana.

Vuonna 2017 Ruta de la Tapa järjestetään Fuengirolassa jo yhdeksännen kerran. Jälleen kerran tapahtuman teemana on erotiikka. Tosin ihan kaikkien testaamieni tapasten erotiikka ei minulle ihan auennut, mielikuvituksen puutetta ilmeisesti. Mutta se täytyy sanoa, että viisi maistamaani tapasta olivat kerrassaan hyviä. Omaksi suosikikseni nousi Charolais Bodegan tapas, joka oli herkullinen kuin mikä.

Hinta laatusuhde näillä tapahtuman pikkuannoksilla on käsittämättömän hyvä. 2,5 euron hintaan saa sekä tapaksen, että valitsemansa juoman (olut tai viini). Normaalisti viinilasillinen maksaa tuon 2,5 euroa, joten itse tapasta voi pitää lähes ilmaisena.

Tapahtumaan osallistuu Fuengirolassa tänä vuonna peräti 77 ravintolaa. Ruta de la Tapa- ravintolat tunnistat oheisesta ikkunamainoksesta ja monilla ravintoloilla näytti olevan myös ulkopuolella punaisia sydämenmuotoisia ilmapalloja merkkinä mukanaolosta.

Turistitoimistosta sekä tapahtumaan osallistuvista ravintoloista voit pyytää Ruta de la Tapa passin (tapaporte). Jokaisesta maistamastasi tapaksesta saat ravintolan leiman passiin. Kun olet kerännyt kymmenen leimaa, passin voi palauttaa Fuengirolan matkailutoimistoon. Passin palauttaneiden kesken arvotaan melkoisen hyviä palkintoja, kuten esim. moottoripyörä tai kahden hengen Välimeren risteily.

Ruta de la Tapa päättyy Fuengirolassa 19.11., joten eroottisia tapaskierroksia ennättää vielä hyvin tekemään.

Ennätin tänä vuonna maistelemaan myös Malagan vastaavan tapahtuman luomuksia. Malagassa tapahtumaa sponsasi ilmeisesti Victoria olut, sillä juomaa ei voinut valita, vaan kaikkiin annoksiin sisältyi pikkupullo kyseistä juomaa.

Yksi Malagan suosikikseni nousi La Medusan osteriannos. Tosin paljoa eivät jääneet jälkeen myöskään Puro Pescaiton chilisimpukat.

Malagassa tapahtuman nimi on Málaga de Tapeo ja sitä vietettiin 26.10. – 5.11.2017 välisenä aikana. Tämän vuoden teemana oli ”Finger Food”. Myös Malagassa tämä tapahtuma on jokavuotinen.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Hyväksi havaittu keino torjua syysmasennusta

Matka piristää aina. Ihan pienikin sellainen.

Kaikki lähti siitä, kun ystäväni soitti ja kertoi varanneensa yhdestä Helsingin parhaimmasta hotellista, Lilla Robertsista, suiten aamiaisineen hintaan 100 euroa/yö. Oli päättänyt lähteä miehensä kanssa vähän syksyistä ankeutta karkoittamaan pääkaupungin humuun.

Näitä erinomaisia salamatarjouksia tulee silloin tällöin myyntiin Kämp Collection Hotels uutiskirjeen tilaajille. Kyseiseen konserniin kuuluu Helsingin hotelliparhaimmistoa kuten hotelli Kämp sekä boutiquehotellit Haven, Klaus K ja Lilla Roberts.

Tästä innostuneena tilasin itsellenikin kyseisen uutiskirjeen. Valitettavasti kaikki sadan euron suitet olivat myyty, mutta onnistuin saamaan meille samaiseen Lilla Robertsiin suiten 150 eurolla. Ei paha tämäkään hinta, kun ottaa huomioon majoituksen korkean tason ja hintaan sisältyvän laadukkaan aamiaisen.

Lilla Robertsin iloista tyylikkyyttä.

Suite, joka oli kaikkea muuta kuin lilla

Siispä lokakuisena harmaana aamuna hyppäsimme porukalla junaan ja lähdimme maalikylille ”bilettämään”. Matkaa täydensi vielä hotelliketjun tarjouskirjeistä bongaamamme 25 %:n alennus hotelli Kämpin Brasserie-ravintolan kolmen ruokalajin menusta.

Osasin odottaa hotellilta paljon, sillä Tripadvisorin sivustolla Lilla Roberts oli äänestetty Suomen viidenneksi parhaimmaksi hotelliksi. Oikeassa olivat, niin hotelli kuin huoneemme olivat ihastuttavia.

Nauratti respan vieressä jököttävä lähes oikean kokoinen hevonen, joka oli itse asiassa valaisin. Tunsin suurta mielitekoa kiivetä sen selkään, mutta yritin kuitenkin käyttäytyä. Rakastan sitä, että tasokkaitakin hotelleja sisustetaan nykyisin pilke silmäkulmassa pömpöösikalustuksen sijaan.

Lilla Robertsin juniorisuite oli kuin pieni huoneisto. Varmasti yksi tilavimmista ja viehkoimmista hotellihuoneista, joissa olen koskaan ollut. Sisustuksessa oli tavoiteltu siirtomaa-ajan henkeä, missä olikin hyvin onnistuttu. Huone olisi voinut ihan hyvin olla vaikka jostain tasokkaasta safarihotellista. Olisi tehnyt mieli uppoutua huoneeseen koko illaksi, mutta koska porukalla oli tultu viihteelle, ei muuta kuin baanalle.

Täällä olisin viihtynyt pidempäänkin.

Kämppiin päivälliselle

Kokeilin kesällä Kämpin Brasserieta lounaalla ja pidin kokemuksesta niin tarjoilun, miljöön kuin ruuankin suhteen.

Tarjoilussa ei tälläkään kertaa ollut valittamista, mutta ruoka jätti vähän kylmäksi. Menu Du Jour jonka söimme, oli annoksiltaan kaunis, mutta maultaan vähän yllätyksetön ja pliisu. Kylmä alkuruoka, paahdettu kukkakaali, ei kummoista makunautintoa tarjonnut. Pääruokana oleva siika kaali- ja purjopedillä oli periaatteessa ihan hyvä, mutta jollain lailla tylsähkö ja olisi mielestäni kaivannut jotain lisää. Jälkiruokaleivonnainen ja lakkasorbetti oli tämän menun paras osa.

Millainen on hyvä viinibaari?

Meillä oli totinen tarkoitus illan aikana suunnistaa useampaan pääkaupungin viinibaariin. Aikomus hyvä, mutta laaja baarikierros typistyi nyt kuitenkin kahteen viinibaariin. Osittain siksi, että jälkimmäinen käymistämme baareista oli niin mieleemme, että jumiuduimme sinne loppuillaksi huumaavan hyvän Amaronen ääreen. Vai liekö syynä, ettei vanha jaksa enää riekkua?

Tihkusateessa suunnistimme Katajanokalle Le Petit Chaperon Rouge (Pieni Punahilkka) nimiseen ranskalaistyyppiseen viinibaariin. Kanavarannan makasiineissa sijaitsevan ravintolan miljöössä oli kaikki kohdallaan: rustiikkista punatiiliseinää ja vanhoja kattoparruja.

Itse viineissä sen sijaan olisi ollut toivomista. Tilasimme neljä erilaista punaviiniä, kaksi espanjalaista ja kaksi italialaista, kaikki hinnaltaan vajaa yhdeksän euroa lasilliselta. Viinit olivat ikävä kyllä kaikki liian kylmiä. Yritimme lämmitellä niitä käsissämme saadaksemme jotain irti tuoksusta ja mausta, mutta tämä otos jäi nyt kyllä kovin mitättömäksi ja heikoksi.

Seuraava kohteemme sijaitsi Annankadulla. Vasta noin kuukausi sitten avattu Bricco on italialaisiin viineihin erikoistunut pieni viinibaari, jonka oli ruuhkasta päätellen löytänyt moni muukin viininystävä.

Mukavaa oli huomata, että viinibaarissa oli kattava valikoima huolella valittuja kaiken hintaisia viinejä. Laseittain sai myös laadukkaampia viinejä kuten Baroloa ja Amaronea. Juomamme Amarone (se parempi) oli sellaista samettia suulle, että taas muisti mitä se hyvä viini tarkoittaakaan.

Pidin myös siitä, että pöytään tuotiin maukasta foccaccia-leipää ja tautisen hyvää oliiviöljyä ja balsamicoa. Jos et aiemmin tiennyt, mitä eroa on oliiviöljyllä ja oliiviöljyllä, niin tämän kokemuksen jälkeen tiedät. Briccosta sai myös erilaisia antipastolautasia viinien kanssa nautiskeluun.

Tässä mestassa oli hyvä fiilis ja hommasta välittyi selvä intohimo tekemiseen. Henkilökunta oli äärimmäisen ystävällistä ja piti yllä rentoa tunnelmaa. Bricco mainostaa tarjoavansa palasen Italiaa ja sen se kyllä teki kympin edestä. Se Amarone…

Kaamoksen kirkastusmatkan päätti Lilla Robertsin hyvä aamiainen ennen kotiinlähtöä. Ihanaa nautiskella rauhassa ja kiireettömästi aamiaispöydän herkuista. Myös hymyilevä henkilökunta ympärillä tuotti hyvää mieltä uuteen päivään. Kotiin oli vain parin tunnin junamatka ja taas oltiin täysillä kiinni arjessa.

Irtiotto ja matka voi joskus oli näinkin pieni. Junamatka Helsinkiin ja yhden yön majoittuminen viihtyisän hotellin ylellisessä huoneessa. Ulos syömään, muutama (vai useampi?) lasillinen hyvää viiniä, uusia paikkoja ja kivoja kokemuksia. Hetkeksi kuplaan, jossa ei ole työhuolia, tekemättömiä kotitöitä tai epäselviä ongelmia. Toimii, kokeile vaikka.

Kämp Collection Hotelsien uutiskirjeet voit tilata sähköpostiisi täältä.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Niin kallis, mutta niin ihana Kööpenhamina – ravintolavinkit pihistäjälle

Kööpenhamina on ihana kaupunki. Sillä on vain yksi huono puoli: hintataso.

Olen aina ollut sitä mieltä, että matkoilla ei kannata kauheasti pihistellä. Kun reissuun on lähtenyt parasta vaan hyväksyä, että rahaa palaa joka tapauksessa. Jälkeenpäin muistaa aina elämykset ja kokemukset, ei sitä, mitä joku maksoi tai säästikö muutaman kympin jossain.

Periaatteessa se on juuri näin. Jokainen matkailuun laitettu euro on sijoitus omaan itseen. Siltikään en voi itselleni mitään. Normaalissa arjessa pihistelyyn tottuneella on olemassa se toinen hiertävä todellisuus. Jos matkailukohde nielee kaikessa rahaa enemmän kuin omasta mielestä on kohtuullista, minua se ainakin alkaa jossain vaiheessa nyppimään.

Niin paljon kuin Kööpenhaminasta pidänkin, sille ei voi mitään, että se on kallis kaupunki ja käy ankarasti matkailijan lompsalle. Jossain listauksessa Köpis rankattiin jopa maailman kolmanneksi kalleimmaksi matkailukaupungiksi Zürichin ja New Yorkin jälkeen. Hotellihuoneesta saa maksaa lähes tuplaten moniin muihin Euroopan pääkaupunkeihin verrattuna, ulkona syömisestä ja juomisesta Suomeakin enemmän. Kaltaiselleni kitupiikille kaikki mikä on Suomen hintatasoa kalliimpaa on pöyristyttävän kallista ja ehkä siksi niin vaikea hyväksyä.

Suloisista suloisin kanaalien kaupunki.

Tämä purkaus lähti varmaan siitä, että palattuamme juuri Kööpenhaminasta keräsin kasaan kuitteja matkan syömisistä ja juomisista. Kehnon matikkapään omaavana minun oli vähän vaikea suhteuttaa Tanskan kruunuja euron kurssiin, joten ihan huvikseni laskeskelin näin jälkikäteen mitä mikäkin maksoi. Lasi keskitasoista viiniä kolmetoista euroa, kahvikupillinen lähes viisi euroa, iso ja pieni olut yhteensä reilut kaksikymmentä euroa. Aika arvokasta.

Kaupunki täynnä kauniita ja hauskoja yksityiskohtia.

Suurimman osan matkabudjetistamme haukkasi luonnollisesti ravintoloissa syömiset. Kulinaristisen penninvenyttäjän kannattaa laittaa korvan taakse ns. Teurastamon eli Kodbyenin alueen ravintola Gorilla. Täällä söi oivan usean ruokalajin maistelumenun kahdella viinilasillisella vajaalla 80 eurolla/hlö. Ainut ongelma oli, että ravintola oli valtaisan kokoinen ja perjantai-iltana täynnä kuin nuijalla lyötynä. Ravintolassa kävi hirmuinen vilske ja vanhassa hallitilassa meteli oli sen mukaista. Loppuillasta meidän piti suorastaan huutaa toisillemme. Kannattaa valita ruokailulle muu kuin vilkkain bileilta. Tällä vanhalla lihateurastamojen ja tukkutorin alueella on muutenkin mukava repertuaari erilaista ravintolatarjontaa.

Gorillan maistelumenun kala-annos oli vietävän hyvää.Madklubbenin lammas oli täydellistä. Tosin en ole ihan varma oliko ratatouille sille paras lisuke.Cofogo veti pisteet kauneimmista annoksista.Ja aina väliin syötiin smørrebrødejä.

Edullisimman hyvän hintalaatusuhteen illallisen söimme Vesterbron kaupunginosassa sijaitsevassa Madklubben ravintolassa. Kahden ruokalajin menu ja lasi viiniä vajaa 40 euroa hengeltä. Myös tämä paikka oli suuri ja tupaten täynnä ruokailevaa kansaa vaikka meidän käydessä kyse oli sunnuntai-illasta. Ravintolan nettisivujen mukaan Madklubben-ravintoloita on Kööpenhaminassa kaikkiaan viisi eri puolilla kaupunkia.

Ihan hyvä ruoka minusta oli myös Cofoco -nimisessä ravintolassa, joka sijaitsee myös Vesterbron alueella. Kolmen ruokalajin illallinen ja pullo skumppaa kahdelta 140 euroa. Tosin paikassa häiritsi hieman väsyneen oloinen tarjoilu.

Penninvenyttäjän kannattaa muistaa myös Paperisaaren (Papirøen) Street Food Market. Vanhassa tehdashallissa on kymmeniä ruokakojuja, joiden ruokatarjonta on pääosin etnistä. Mutta älä tee sitä virhettä, mitä me. Muutama muukin oli valinnut paikan sateisen lauantai-iltapäivän viettoon. Käytännössä siellä oli enemmän jengiä kuin meillä paloviranomaiset sallisivat. Kapeilla kulkureiteillä ei meinannut päästä eteenpäin ja vapaista istumapaikoista tai puolenmetrin pöytätilasta sai taistella. Tuollaisessa tungoksessa ei niinkään mukava ruokakokemus.

(Tiedoksi: Sini matkakuumeessa blogin Sini laittoi viestiä, että tämä mesta sulkee ovensa 22.12.2017, eikä vielä ollut tietoa jatkaako se jossain muualla.)

Kauppahallissa piti tietenkin käydä kurmaisessa lasilliset.

Köpis on kallis, siitä ei pääse mihinkään. Mutta on se vaan niin viehättävä. Tämä oli jo toinen reissuni Köpikseen ja ihastukseni tähän kaupunkiin vain kasvoi. Kauniiden rakennusten kuolaamisen ja hyvin syömisen lisäksi tällä reissulla ennätin jo museoidenkin pariin. Siinäpä hankaluutta olikin kerrassaan, sillä kaupungin museotarjonta on melkoista. Minne sitten päädyimme, siitä myöhempänä.

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Olo Garden & Bar – Michelin-ravintolan karvalakkiversio

Rakastan hyvää ruokaa, mutta en haluaisi maksaa siitä itseäni kipeäksi. Michelin-tähditetty ravintola päätti lähestyä meitäkin, ei niin paksulla lompakolla varustettuja.

Ravintolamaailmaa seuraavat tietänevät, että ravintola Olo Helsingissä on yksi Suomen neljästä Michelin-tähditetystä ravintolasta. Maallikkona voin vain kuvitella mikä määrä työtä, ammattitaitoa, luovuutta ja intohimoa tarvitaan, jotta tuo tähti saavutetaan. Puhumattakaan siitä, että se säilytetään vuosi toisensa perään.

Asiakkaalle tuo gastronomian taivaan kirkkain tähti lupaa paljon ja ravintolalle asettaa melkoisia paineita noiden odotusten täyttämisestä. Henkilökuntaa ja työtä tarvitaan normitasoa enemmän, joten ei ihme, että hinnat ovat sen mukaisia. Ikävä kyllä minulle, omalla rahalla ruokailevalle, kakkosella alkava kolminumeroinen ravintolalasku hengeltä tuntuu paljolta. Vaikka hyvästä ruuasta nautinkin todella paljon, kipurajoilla tässä hintatasossa mennään.

Tämä problematiikka huomattiin myös Olossa. Kaltaisilleni nautiskelijoille ravintola avasi varsinaisen Olon viereen kulman taakse uuden ravintolan Olo Garden & Barin. Kyse on varsinaisen Olon jonkinlaisesta karvahattupuolesta. Paikasta, jonne on helppo tulla syömään tai vaikka vain lasilliselle ilman turhaa pönötystä ja hifistelyä.

Olin iloinen saadessani kutsun bloggaajien dinneri-iltaan maaliskuussa avattuun Olo Gardeniin. Sen lisäksi, että oli mukavaa tavata itselleni vieraampaa ruokabloggaajaporukkaa, olin myös kovin utelias näkemään ja kokemaan, millainen on tämä arvostetun gourmet-pyhätön pikkusisko.

Ravintola oli sisustukseltaan yllättävä ja viesti heti ensi alkuun rennosta otteesta. Oltiin kerrostalojen välissä jonkinlaisella katetulla ja lämmitetyllä sisäpihalla. Ehkä parhaiten miljöötä kuvaa se, että tuli tunne kuin olisi ollut kesäterassilla, mutta kalseasta syyssäästä huolimatta lämpimällä ja kotoisella sellaisella.

”Kun teemme ruokaa, tärkeintä on, että todella välitämme siitä, mitä teemme”, kertoo Jari Vesivalo, mies Olon ruuan takaa. Tämä filosofia välittyi myös illallisessamme. Illan menu oli yksinkertaisesti herkullinen. Raaka-aineille oli annettu niille kuuluva rooli ilman turhaa kikkailua. Makumaailma oli se, mikä ratkaisi.

Aloitimme keittiön tervehdyksellä, joka oli yllättävästi juotava. Hibiscus-sitruunatee sitruunaverbenaöljyn ja päälle murennetun kuivatun sitruunaverbenan kanssa oli raikas startti. Tämän jälkeen tarjotut lämpimät pikkulepuskat munavoin ja poronverimoussen kanssa vain lisäsivät sopivasti ruokahalua.

Varsinainen alkuruoka oli hauskasti piilotettu salaatin lehden alle. Lautaselta löytyi lähituottajan vuohenjuustoa, mehustettua tomaattia, mansikkaa ja paahdettua mantelia. Klassikkoyhdistelmiä, mutta toimivia.

Pääruuan sokeri-suolattu ja hiillostettu siika uiskenteli kevyesti misolla maustetussa voi-valkoviinikastikkeessa. Täydellinen kala-annos, etenkin kun lisukkeena oli varmasti parasta koskaan syömääni kukkakaalia. En tiedä millä olivat nuput maustaneet, mutta lopputulos oli syntisen hyvää.

Taattu Olo-laatu ei pettänyt jälkiruuassakaan. Suklaa-addiktoituneelle tämä oli silkkaa huumetta. Kurkkasin menusta, mitä tulikaan syödyksi. Maitosuklaagranache, manteli-seesamsiemenpraline, suolakaramellia, vadelmaa, vadelmahyytelöä, suklaakeksiä ja sitruunaruoholla maustettua crème anglaisea. Suomeksi: tämä oli taivaallista! Siis niin taivaallista, että hekumassani unohdin kuvata koko kauniin annoksen.

Olo Gardenissa neljän ruokalajin yllätysmenu kustantaa 57 euroa ja kuudella ruokalajilla 75 euroa. Sen lisäksi listalta löytyy myös yksittäisiä annoksia, joten syömään voi mennä joko pitkän kaavan mukaan tai piipahtaa arkisemmin vaikka vain huikopalalla.

Nimensä mukaisesti Olo Garden & Bar on samalla myös cocktailbaari. Listalta löytyy 15 kiinnostavaa juomasekoitusta, joiden suunnittelussa on selvästi ollut luovuutta pelissä. Itse en ole mikään drinksujen ylin ystävä, mutta kahvipohjainen Espresso Martini osui ja upposi.

En voi olla vielä mainitsematta, että Ololla on myös oma viinien nettikauppa Bottlescouts. Löysin bloggaajaillassa sen verran kiinnostavan espanjalaisen uuden viinituttavuuden, että täytynee panna muutama pullo tilaukseen. Kirjoittelen myöhemmin, miten tällainen viinien tilaaminen netin kautta onnistui.

Kiitos Olo Garden & Bar. Tyytyväinen ruokaentusiasti jälleen yhtä hyvää ruokakokemusta rikkaampana.

Illallisen juomineen tarjosi Olo Garden & Bar.

http://olo-ravintola.fi/olo-garden/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

3 x ravintolavinkki Tampereelle: pubiruokaa ja gurmeeta

Kolme erilaista ravintolaa. Kolme tapaa syödä ja juoda hyvin.

Palataanpa vielä hetkeksi Tampereelle, kaupunkiin, josta tykkään niin mahdottomasti. Jos oli mukavaa käydä siellä muutenkin, vielä mukavampi reissusta tuli, kun sai istahtaa nauttimaan hyvin tehdystä ruuasta.

 

Belgialaista olutkulttuuria ja tasokasta pubiruokaa: Gastropub Tuulensuu, Hämeenpuiston laidalla

Miten vaikeaa voikaan olla oluen valinta, ainakin jos sattuu istahtamaan Tampereella Gastropub Tuulensuun pöytään. Jo pelkästään belgialaisia oluita oli sivutolkulla plus siihen kaikki muut pienpanimo-oluet päälle. Tässä kohtaa tarvittiin tarjoilijan asiantuntevaa apua.

Olin saanut vinkin, että tässä pubissa kannattaa myös syödä, joten ei muuta kuin ruokalistaa tutkimaan. Listalta löytyi kiinnostavia pikkuannoksia, kuten mustekalaa, etanoita tai ranskalaistyyppistä sipulipiirakkaa.

Tällä kertaa kasvisruuat veivät voiton ja napsin alkuun olueni seuraksi marinoituja artisokansydämiä. Pääruuaksi valikoitui pariloitu kesäkurpitsa linssimuhennoksella ja romescokastikkeella, mikä osoittautui hyväksi valinnaksi. Simppeliä, mutta maukasta.

Mukava lisä menussa oli, että kaikkiin ruokiin oli valittu oma juomaehdotus, joko olut tai viini. Paikan omistajat tuovat itse maahan oluiden lisäksi viinejä, joten tämä pubi oli myös harvinaislaatuinen siitä, että viinilistallakin oli kiitettävästi pituutta.

Gastropub Tuulensuu on kiva ja konstailematon paikka halusit sitten lasilliselle, syömään tai ystävien kanssa iltaa istumaan. Käyntini aikana viereisessä pöydässä oli samaan aikaan menossa isommalle porukalle belgialaisten oluiden tasting. Voisi muuten olla mukava ohjelmanumero hieman erilaiselle pubi-illalle.

Mainittakoon vielä, että ravintolan palvelu oli kerrassaan ystävällistä ja asiantuntevaa. Erityisesti jäi mieleen nuori mies, jolla oli sellaista asennetta ja ammattiylpeyttä työhönsä, että uralla on kaikki mahdollista.

www.gastropub.net/tuulensuu/

 

Ranskalaista bistroruokaa itämaisilla mausteilla: Ravintola 4 Vuodenaikaa, Tampereen kauppahalli

Voihan hyvät hykyräiset, jos saisin päivittäin valita lounaani tällaisesta lounaslistasta. Tampereen kauppahallin ranskalaistyyppinen bistro 4 Vuodenaikaa oli iloinen löytö lounaspaikaksi. Kaiken lisäksi myös melkoisen kohtuuhintainen.

Söin täällä itämaisia lammaskebabeja mintulla maustetulla jugurttikastikkeella, paahdetulla kukkakaalilla ja ratatouille tyyppisillä vihanneksilla. Tajuttoman hyvä annos lounasruuaksi.

Koska tiesin, että olin illalla menossa syömään pitkän kaavan mukaan, pystyin vain vaivoin kieltäytymään listalta löytyvästä suklaamoussesta. Tiukkaa kyllä teki.

Huomioi, että ravintola on auki vain päiväaikaan.

4vuodenaikaa.fi

 

Gurmeeta rennolla otteella: Ravinteli Bertha, rautatieasemaa vastapäätä

Jo ravintolan leikkisä nimi ”ravinteli” antaa osviittaa paikan tyylistä. Entisessä rautatieläisten talossa suhtaudutaan ruokaan ilmiselvästi vakavasti, vaikka sitä valmistetaan pienoinen pilke silmäkulmassa. Meno on rentoa ilman pönötystä, vaikka fine diningista puhutaankin.

Ravintolan nimi tulee entisestä asemapäällikön rouvasta Berthasta, joka hallinnoi aikoinaan taloa vahvalla persoonallaan. Nyt kivijalan ravintolaa hallitsevat itseään pojiksi kutsuvat omistajat, jotka ovat laittaneet riman korkealle. Menu vaihtuu viikottain sen mukaan, mitä raaka-aineita kulloinkin on saatavilla. Kaiken kokkauksen lähtökohtana ovat aidot, laadukkaat raaka-aineet. Ja sen kyllä maistoi.

Perjantai iltana ravintola oli viimeistä pöytää myöten täysi. Onnistuin juuri ja juuri saamaan itseni sisään sillä rajoitteella, että tulen vasta yhdeksän jälkeen.

Ravintola itsessään oli sisustukseltaan melko simppeli ja pöydät eurooppalaiseen tapaan hyvin lähekkäin. Kovin intiimiin ja romanttiseen illalliseen Bertha ei ole paras vaihtoehto, mutta jos panet ensisijalle hyvän ruuan, tänne kannattaa tulla.

Koska menu vaihtuu nopealla tempolla, mitään ruokalistaa eteen ei tuotukaan. Minulta kysyttiin vain, että otanko neljän vai kuuden ruokalajin menun (55/65 €) ja onko mitään ruokarajoitteita. Rakastan ylläreitä ja koska syön kaikkea, tämä vainen minulle sopi. Kuusi ruokalajia kiitos ja siihen vielä juomapaketti päälle, por favor.

Liikkeelle lähdettiin talon Blanc de Blanc samppanjalla, joka oli erinomaista. Tässä kohtaa jo mietinkin, että voisikohan sen juomapaketin vaihtaa sittenkin pelkkään samppanjaan. Jättivät sen pullonkin siihen pöytään houkuttimeksi.

Tilatulla kuitenkin mentiin ja ruokalaji toisensa jälkeen vaihtui. Älkää vaan kysykö mitä söin, en enää muista. Mutta sen muistan, että KAIKKI mitä söin oli herkullista. Vaikka ravintolatouhu vaikutti rennolta, joku oli takuulla miettinyt tarkkaan maut kohdalleen. Hapokkuudet, makeudut, suolaisuudet, suun tuntumat, kaikki toimi. Useissa annoksissa pikantit kastikkeet täydensivät kokonaisuutta.

Ehkä ainut asia mihin olisin toivonut vähän parannusta, oli joidenkin annosten ulkonäkö. Mitään erityistä silmänruokaa ei ollut tarjolla, mutta se mikä menetettiin esillepanossa, korvattiin maussa.

Vaikka ruokalajeja oli kuusi, jaksoin hyvin syödä kaikki, eikä lopputulos ollut mikään ähky. Pääruokaa, pinnalta rapsakan makeaa ja pitkään haudutettua possua lukuunottamatta, annokset olivat pieniä.

Juomapuolella minulle olisi riittänyt vähempikin. Omaan makuuni juomissa oli myös liikaa makeutta: puolikuivaa siideriä, hieman makeaa vuosikertasakea, puolikuivaa Rieslingiä ja jälkkärin kanssa makeaa Muscatia. Olisi sittenkin pitänyt pysyä samppanjassa 🙂 .

Joka tapauksessa olin tyytyväinen, että olin valinnut tämän ravintolan. Hyvä ruokakokemus ja kiireisestä illasta huolimatta kaikki toimi. Lähes kolmetuntinen makujen ilotulitus oli yhtä nautintoa. Kiitos, tulen toistekin.

www.bertha.fi

Sokerihiiren herkkuhetket Porvoossa

Porvoo on yksinkertaisesti ihana. Sopii erityisesti puutaloissa viihtyville sokerihiirille.

Porvoossa on aina yhtä ihanaa käydä vaikka vain päiväseltään. Kompaktin kokoisessa kaupungissa välimatkat ovat lyhyet ja kävellen ehtii tehdä monenlaista. Mukulakivikujilla käyskentelyn lisäksi parasta Porvoon tekemistä on ehdottomasti herkuttelu.

Tällä kertaa saavuimme ystäväni kanssa Porvooseen bussilla. Linja-autoasemalta ehdimme kulkea peräti 50 metrin matkan, kun olimme onnistuneet vetämään jo kakkuöverit. Satuimme torin reunalta bongaamaan nimittäin Café Cabriolen (Piispankatu 30) ja sitten repesi.

Kahvilalla oli kuulkaapas sellainen kakkuvitriini, että oksat pois. Henkilökunnan puolelta kyllä kovasti pahoiteltiin sitä, että aiheuttivat meille sellaista kiusausta ja valinnan vaikeutta. Luoja mikä määrä toinen toistaan herkullisemman näköisiä kakkuja. Tämä on ihan ehdoton kahvila eikä näyttänyt huonolta paikan lounaspöytäkään.

Blogipuolella Vanhaa Porvoota on hehkutettu aika lailla, eikä syyttä. Mukulakivikatuja reunustavat karamellinväriset puutalot ovat vaan niin suloisia, ettei niihin yksinkertaisesti voi olla rakastumatta. Mietin, että olisipa mukavaa olla yksi noista 700 ihmisestä, joilla on koti Vanhan Porvoon alueella.

”Kylän” mäellä on Porvoon tuomiokirkko, joka on aikojen kuluessa palanut peräti viisi kertaa. Joen varrella jököttävät valokuvista tutut punaiset ranta-aitat, jotka ovat pitäneet vahtia samalla paikalla jo 300 vuoden ajan.

Shoppailuhinkua voi tyydyttää vanhan kaupungin pienissä putiikeissa tai hauskoissa antiikkikaupoissa, joissa on kaikenmoista roinaa ja rompetta vähän joka lähtöön. Raatihuoneen torilla kauppiaat myyvät käsitöitä ja vaatteita ja hyvää tunnelmaa lisäävät torin laidalla usein soittavat muusikot.

Mutta mennäänpä taas pääasiaan, herkutteluun. Sokerihiiren kannattaa kipitellä mm. Brunbergin Tehtaanmyymälään (Välikatu 4). Kultivoituneempaan suklaanhimoon löytyy tyydytystä PetriS Chocolate Roomista (Jokikatu 16). Hiirulaisen kannattaa myös huomioida katujen varsilla artesaanijäätelöä kauppaavat kojut.

Vannoutuneimmankin sokerihiiren on saatava välillä kunnon ruokaa. Tässä kohtaa Porvoon kattaus on melkoinen. Kokoonsa nähden kaupungista on kehkeytynyt melkoinen kulinarismin kehto. Vieläkin muistan lämmöllä edellisen reissun menukokonaisuutta SicaPellessä.

Pientä lounaspalaa nautimme tällä kertaa Vanhan kaupungin El Pation viihtyisällä sisäpihaterassilla. Espanjalaistyyppisen tapasravintolan tarjoilija suositteli meille katkarapuja valkosipuliöljyssä ja oikeassa oli. Öljyssä tirisevät chiliä tihkuvat ravut olivat maukkaita.

Illalliselle suunnistimme alkukesästä tutuksi tulleeseen Haikon kartanoon. Bussilla pääsi keskustasta kätevästi kartanon portille kymmenessä minuutissa.

Haikko on vaan niin hurmaava. Pakko oli istua hetki aurinkoisella terassilla nautimassa lasi kuohuvaa, sillä alas puutarhaan avautuva näköala rauhoittaa kummasti. Tuli tunne, että olimme tulleet kaupungista maaseudulle.

Sokerisuolattu siika, kampasimpukkaterriini ja punajuuri-fenkolisalaatti jatkoi Haikon nautintoa. Pääruokana miedosti savustettu täydellinen härkä ja jälkkärinä mustikkapuuro ja maitosuklaamousse aiheuttivatkin sitten jo nirvanan. Tällä kertaa Haikon ravintola vakuutti. Pakko vielä mainita, että juomamme italialainen punkku Coribante Rosso Salento oli meistä kerrassaan ihastuttava tuttavuus.

Illan päätteeksi kutakuinkin vyöryimme kohti kartanon portin bussipysäkkiä. Linja-autoasemalla vaihdoimme Helsinkiin menevään bussiin ja ainakin tämä sokeritätihiirulainen nukahti autuaasti heräten vasta Kampissa.

Oletteko kuulleet niistä hiiristä, joilta on hiirikokeissa poistettu kylläisyyskeskus? Miten minusta tuntuikaan, että tänään jotain sellaista oli päässyt tapahtumaan…

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Tampere on makupala, joka aiheuttaa sydämentykytyksiä

Miksi matkustaa kesällä ulkomaille, kun voi mennä Tampereelle? Tampereella kohtasin niin monta inspiroivaa asiaa, että keskusteltuani itseni kanssa, valitsin Tampereen yksimielisesti Suomen parhaimmaksi kesäkaupungiksi.

Minulla on menossa tässä semmoinen ”löydä kotimaan kiinnostavat kaupungit” -kesä. Tampere aiheutti pienoisia sydämentykytyksiä viime syksyn reissulla ja nyt piti lähteä ottamaan selvää oliko tässä ihastuksessa mitään perää.

Olihan siinä. Tampere kätkee sisäänsä melkoisia mansikkapaikkoja. Rakastettavia herkkuja löytyi niin majoituksen, kulttuurin, arkkitehtuurin, retkeilyn kuin ruuankin puolelta. Itse asiassa Tampere tarjosi monia sellaisia asioita, joita etsin ulkomaan kaupunkikohteista. Lääpällään olin mm. seuraavista syistä:

Vesistö on läsnä Tampereella lähes kaikkialla. Tammerkoski halkoo kaupungin keskustaa.On Tampereella osattu rakentaa muustakin kuin punatiilestä.Sydämentykytys 1: Hotelli

Vanhat legendaariset hotellit ovat ihastuttavia. Seinien sisälle kätkeytyy tarinoita ja vanha glamourin leima leijuu ilmapiirissä. Juuri tällainen hotelli on 1929 rakennettu Hotelli Tammer.

Nykyisin Radisson Blu -ketjuun kuuluva hotelli oli kuin suoraan vanhasta suomifilmistä. Odotin vain näkeväni hotellin kattokruunujen loisteessa Ansa Ikosen tai Tauno Palon.

Tammer on hienosti remontoitu vanhaa kunnioittaen. Kauniita huonekaluja, hienostunutta värimaailmaa ja tyylikkäitä yksityiskohtia. Tällaisessa hotellissa viettää mieluusti aikaansa.

www.radissonblu.com/fi/hotel-tampere

Herkku keskellä kaupunkia.Sydämentykytys 2: Museot

Tampereen museotarjonta aiheuttaa runsaudellaan ähkyä. Oman museon ovat saaneet niin Lenin, Lauri Viita, poliisit kuin muumit.

Vaikka et olisikaan mikään museofriikki, käy ainakin museokeskus Vapriikissa. 12 euron hintaiselle lipulle saa täällä paljon vastinetta. Yllätyin itse, miten kivan kierroksen koinkaan saman katon alla.

Vanhoihin Tampellan tehdassaleihin perustettu museokokonaisuus käsittää vaihtuvien näyttelyiden lisäksi luonnontieteellisen museon, mediamuseon, postimuseon, kivimuseon, pelimuseon, nukkemuseon, jääkiekkomuseon sekä erilaisia sotahistoriaan liittyviä näyttelyitä.

Suurin osa museoiden aihepiireistä ei tuntunut itselleni juurikaan kolahtavan, mutta näyttelyiden hieno toteutus toi niihin paljon enemmän mielenkiintoa kuin osasin etukäteen odottaa. Nostalgiset esineet, kivasti rakennetut kokonaisuudet, äänet ja muut efektit veivät ajassa taaksepäin ja saivat näyttelyt elämään.

Pienenä detaljina huvitti luonnontieteellisen museon vaaka, joka kertoi mikä eläin olisit oman painosi perusteella. Sain tuloksen nuori norppa. Onneksi sentään nuori, vaikka dieetille olisi ilmeisemmin tarvetta 🙂

Lokakuulle asti museossa on muuten Kielletty kaupunki -näyttely, joka vie Kiinan keisareiden hovielämään.

vapriikki.fi/

Seitsemän museota ja yli kymmenen vaihtuvaa näyttelyä saman katon alla.Hienosti rakennetut osastot toivat Vapriikin museoihin autenttisen tunnelman.Nukkemuseo oli yksi suosikeistani. Tunnistatko nämä hahmot?

Toinen mielenkiintoinen vaihtuva näyttely löytyi Museo Milavidasta. Lokakuun puoleen väliin avoinna oleva Fantastica!-näyttely esittelee aitoja Valentinon pukuja. Vaikka näyttely oli melkoisen suppea, antoi se siltikin kiinnostavan katsauksen heute couture -maailmaan.

Itse Milavida on Tampereella vaikuttaneen aristokraattisen teollisuussuvun Nottbeckien rakennuttama kartanokaunokainen. Museo on eräänlainen kotimuseo, joka kertoo tämän ylhäisösuvun vaiheista.

museomilavida.fi/

Kauniin kodin Nottbeckit aikoinaan rakensivat. Tosin vanhemmat kuolivat ja taloon jäi asumaan neljä orpolasta palvelijoineen.Valentinon punaista.Jos ylipäätään olet kiinnostunut historiasta ja Tampereeseen liittyvistä asioista, Tampereen matkailu järjestää kesäaikaan erilaisia teemoitettuja kävelykierroksia. Näiden opastettujen kierrosten aiheina ovat mm. Tampereen tehtaat, Anni Polva, Pispala, Nottbeckien suku, Hatanpää ja Juice. Lisätietoa täältä.

Sydämentykytys 3: Kesäteatteri

Kun minulta kysyttiin halukkuutta mennä katsomaan Pyynikin kesäteatteriin Niskavuoren nuori emäntä -musikaalia, olin vähän kahden vaiheilla viitsinkö lähteä. Rehellisesti sanottuna tekohauska koheltaminen on käsitykseni monen suomalaisen kesäteatterin tasosta.

Kaiken lisäksi näytelmänä oli iänikuinen Niskavuori-näytelmä, jonka laitoin kastiin ”eikö tää oo jo niin moneen kertaan nähty.”

Pyynikin kesäteatteri nyt kuitenkin on käsite, joten ajattelin, että mennään sitten. Voisinhan aina lähteä väliajalla pois, jos esitys ei kiinnostaisi.

Enpä lähtenyt kesken pois. Ensi hetkistä alkaen musikaali imaisi syvälle draamaa tihkuvaan tarinaan. Reiluun parituntiseen sisältyi voimakkaita tunteita, intohimoa, rakkautta, menettämisen tuskaa, pettymystä, valtataistelua, tanssia ja laulua.

Tunnelma vaihtui riehakkaista joukkokohtauksista raastavaan petetyn naisen syvään suruun. Tarina sai nauramaan ilosta ja herkisti välillä kyyneleet silmiin. Elämän raadollisuus tuli kovin lähelle.

Pyynikin kesäteatterin pyörivä katsomo antoi esitykseen lisäulottuvuutta. Maisemat ja lavasteet vaihtuivat siinä missä tunnelmat ilosta suruun. Ja olihan Niskavuoren nuorta isäntää esittävä Mikko Nousiainen niin komea.

Käsitykseni suomalaisesta kesäteatterista nousi ihan uudelle tasolle. Menkää hyvät ihmiset katsomaan tämä musikaali. Voiko tästä kukaan olla pitämättä?

www.pyynikinkesateatteri.fi/

Pyörivä näyttämö on yksi Pyynikin kesäteatterin hienouksista.

Sydämentykytys 4: Luonto

Jos kaipaa lomalla luontoa ja liikuntaa, Tampereella pystyy kulkemaan pitkät pätkät Tammerkosken ja Pyhäjärven rantoja pitkin. Pyynikin luonnonsuojelualueelta löytyy reppailijalle hienot ulkoilureitit harjumaastossa.

Mukava retkikohde on myös Viikinsaari, jonne pääsee laivalla Laukontorin kupeesta 20 minuutissa. Harmittelin itse, että uikkarit jäivät pois matkasta. Alueella on nimittäin suojaisia hiekkapoukamia pulahtamista varten. Viikinsaarella on lisäksi sievä kartanoravintola, pieni kappeli ja kesäteatteri. Saaren ympäri kulkee noin 1 1/2 kilometrin mittainen luontopolku.

Kesäaikaan laiva kulkee kerran tunnissa.

https://visittampere.fi/article/viikinsaari-kesakeidas-kaupungin-keskella

Rantoja pystyy kulkemaan kilometrikaupalla.Pyynikinharjulla on loistavat ulkoilumaastot.Viikinsaareen pääsee Hopealinjojen aluksella.Viikinsaaressa on myös katettu kesäteatteri.Sydämentykytys 5: Kirkko

Laittaisin Tampereen Tuomiokirkon vahvaksi ehdokkaaksi sarjassa maailman kaunein kirkko. Kun astuu kirkkoon sisään, tulee ennemmin tunne kuin tulisi jugendlinnaan. En voinut olla vertaamatta tuomiokirkkoa Imatran Valtionhotelliin.

Pitkin kirkkosalia kiertää Hugo Simbergin kuuluisa Köynnöksenkantajat. Myös kirkon seinissä ja katossa olevat koristemaalaukset ihastuttivat.

Jugendlinnako? Ei vaan Tampereen tuomiokirkko.Sydämentykytys 6: Ruoka

Huh. Niin paljon hyviä ruokakokemuksia sain parin päivän Tampere-visiitillä, että lempiaiheestani on kyllä kirjoitettava ihan erikseen.

Ykköslounaspaikaksi valikoitui kauppahallin ranskalaistyyppinen 4 vuodenaikaa -ravintola. Kiinnostavia ruokia hyvistä raaka-aineista.

Varteenotettava vaihtoehto on myös Tammerkosken rannalla sijaitseva uudehko ravintola Tampella. Kiva miljöö, jossa sopivassa suhteessa uutta ja vanhaa.

Mutkatonta, mutta herkullista jalostettua pubiruokaa söin Gastropub Tuulensuussa. Ravintola on muuten melkoinen oluenystävän mekka, etenkin jos satut pitämään belgialaisista oluista.

Ja sitten se kruunu. Vieläkin olen vähän täpinöissä Ravinteli Berthan kuuden ruokalajin menusta. Innovatiivista gourmetruokaa selvästi rakkaudella valmistettuna.

Mutta näistä lisää myöhemmin.

Ravinteli Berthan menu oli tämän reissun kunkku.Gastropub Tuulensuu on mutkaton olut- ja viiniravintola, mutta myös hyvä ruokapaikka.Ravintola Tampella – rustiikkiseinien sisällä trendikäs ravintola.Tampere on rakastettava kaupunki. Sellainen sopivan suuruinen ja lämminhenkinen kaupunki, josta löytyy niin paljon mahdollisuuksia. Jos lomasuunnitelmasi ovat vielä tekemättä, Tampere on monipuolisuudellaan vahva vaihtoehto.

Äläkä unohda maistaa Minetti jäätelöä. Siinä yksi syy lisää saada sydämentykytyksiä.

Tampereen komeat miehet aiheuttivat myös sydämentykytyksiä.Tampere with love.

Aiemmista Tampere-kokemuksistani voit lukea täältä.

www.visittampere.fi

Yhteistyössä: Visit Tampere

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.