Browsing Category

Ruoka ja viini

Ravintolayllätys Tallinnassa – onko tässä kaupungin paras ravintola?

Älä mene tänne, jos kaipaat suuria annoksia. Sen sijaan, jos sinua kiinnostaa yllätyksellinen makumatka, Parrot MiniBar tykittää täysillä.

Torstai-ilta Tallinnassa ja hurja nälkä usean tunnin matkustamisen jälkeen. Pieni kierros Vanhassa kaupungissa ja silmiin osuu tuntemattoman ravintolan vihreä kyltti: papukaijan kuva ja teksti MiniBar. Jostain muistin sopukoista yhdistin ravintolan johonkin blogijuttuun, jossa Parrot MiniBar sai aika tavalla ylistävää palautetta.

Vaikka Minibar kuulosti meistä enemmän drinksupaikalta kuin vakavasti otettavalta ravintolalta, päätimme siltikin kurkistaa sisälle. Paikan hauskasti viidakkomaiseen tunnelmaan sisustettu pääsali oli aivan täynnä, mutta tilaa löytyi toiselta puolelta, mikä ilmeisemmin toteutti enemmän baarin virkaa. Palmut huojuivat täälläkin.

Hyväntuulinen tarjoilija ojensi ruokalistat ja kertoi ravintolan konseptista. Ruuat oli jaettu kolmeen kategoriaan: kevyisiin sormisyötäviin, jaettaviin pääruokiin ja jälkkäreihin. Sopiva määrä oli kuulema noin 5-6 annosta ruokailijaa kohden.

Menu oli ihan uudenlainen ja erityisen kiinnostava. Hieman Aasiaa, hieman Ranskaa, paljonkin Etelä-Amerikkaa…. valinta oli vaikeaa. Onneksi ruokalistan lopussa oli Milky Way menu, jonka ”kolme lentoa” käsittivät kaikkiaan 12 ruokalajia eli aika hyvän kattauksen koko menusta.

Kun ei mitään erityistä odota, ehkä silloin yllättyy kaikista eniten. Sillä nyt kävi juuri näin. Tästä alkoi sellainen makujen tykitys, että ruokalajien välissä ihmettelimme kuinka pitkään tällainen taso pystyy kantamaan ja mitä ihmettä ne ovat seuraavalle lautaselle keksineetkään. Mielikuvitukselle oli annettu tässä ravintolassa tilaa muussakin kuin sisustuksessa. Vasta vajaan vuoden toimineen Parrot MiniBarin nuoret kokit loihtivat melkoisen makujen ilotulituksen.

Ensimmäinen lentomme käsitti neljä erilaista pientä sormisyötävää. Ensimmäinen macarons-keksiä muistuttava mätikeksi suli suussa. Seuraava hapankorpulle koottu tomaattihilloke ja rapsakka sipuli olivat sopivasti samaan aikaan suolaista ja makeaa.

Hanhenmaksaa sisältävä minihampurilainen oli yksi mieheni suosikeista. Itse en juuri maksasta pidä ja kaikkein vähiten hanhenmaksasta, joten tämän syötävän olisin voinut jättää väliin. Mutta sitten napsahti minullekin jälleen. Kuumilla sipsien päällä tarjoilluissa karamellisoiduissa perunoissa maistui tryffeli ja pehmeä kermainen tuorejuusto. Nam.

Seuraavaksi noustiin kuusi ruokalajia sisältävälle toiselle lennolle. Tonnikala mango-ananassalsan kanssa oli jumalaista ja se ylsikin yhdeksi molempien suosikiksi. Mutta niin olivat herkkua myös hummerikastikkeessa kylpevät kampasimpukat, cevichekala maissin ja sipulin kanssa, suolaheinän kera tarjoiltu helmikana kuin myös kevysti grillattu naudanliha. Yllättävintä oli, että itse sain ehkä suurimman kiksin grillissä vähän kärtsytetystä romaine salaatista, jota komppasi lime, omena ja avokado. Niin maukasta, raikasta ja sopivan hapokasta.

Kolmas lento oli jälkiruokaliito. Ensin pari argentiinalaista pikkuleipää ja sitten sellainen kupponen, että voisin varmaan muutaman päivän elää syömällä ainoastaan tätä taivaallista komboa. Vadilla oli suklaalla kuorrutettua kookosta, guacamolen tapaista moussea ja sitruunasorbettia. Tämä oli samettia suulle, aivan täydellistä!

Kaiken tämän ihanuuden jälkeen olimme lähinnä sanattomia. Tupsahdimme sattumalta tuntemattomaan ravintolaan tarkoituksenamme saada jotain mahan täytettä. Mistään mitään tietämättöminä tulimme juuri nauttineeksi parhaimman Tallinnassa koskaan syömistämme aterioista, makumaailmaltaan huikean maistelumenun.

Jottei nyt ihan suitsuttamiseksi menisi, ainut miinus tuli viimeisten ruokien pitkistä tarjoiluväleistä. Ravintola täyttyi viimeistä pöytää myöten nopeasti ja keittiö oli selvästi kovilla. Tässä kohtaa jouhevasti alkanut tarjoilu vähän notkahti, mutta annettakoon tämä anteeksi, sillä ruoka vaan oli niin loistavaa.

Parrot MiniBar on täynnä yllätyksiä. Ei riittänyt, että ruuan taso aiheutti meille jymy-yllärin, vaan vielä lopuksi ravintola onnistui lyömään meidät ällikällä. Asiaa tarkemmin paljastamatta, annan vain vihjeen. Kiinnitäpä huomiota pääsalin puolella olevaan valtaisaan lintuhäkkiin. Miten kummassa sieltä kiipeää ihmisiä ulos, mutta kukaan ei näytä menevän sisälle? Mistä noita ihmisiä oikein tulee?

Parrot MiniBar, Vana-Posti 7, Tallinna

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Viiniä Tallinnasta suoraan kotiovelle – kuinka toimii nettikauppa

Pim. Pom. Ovellamme seisoo DHL:n kuski ja 24 pulloa viiniä.

Netistä on tullut tilattua kaikenmoista, muttei koskaan viiniä. En ole oikeastaan edes tiennyt, miten se käytännössä onnistuu. Kun alkoholijuomista puhutaan, mietityttänyt on lähinnä kuinka ulkomaisten tilausten kanssa pitäisi menetellä. Pitääkö tuotteet jotenkin tullata ja pitääkö niistä maksaa Suomeen jotain lisäveroa?

Ensimmäisen kosketuksen ulkomailla toimivaan viinien nettikauppaan sain Garden by Olo -ravintolan bloggaajaillassa. Kuulin, että samaisella yrityksellä on Tallinnan satamassa viinikauppa Bottlescouts, joka harjoittaa myös viinien nettikauppaa.

Yrityksen nettisivujen vilkaisu kertoi, että pääosa viineistä tulee perinteisistä eurooppalaisista viinimaista, Espanjasta, Italiasta ja Ranskasta. Suurin osa tuotteista oli itselleni tuntemattomia, mutta löysinpä listalta myös pari omaa suosikkiani, kuten unkarilaisen Sauskan Furmint valkkarin ja italialaisen Ardeghin Millesimato proseccon. Erityisen kiinnostavia minusta olivat kohtuuhintaiset espanjalaiset punkut, joista aiemmin olin ehtinyt tutustumaan erinomaiseen Gotim Bruhun.

Tuotteet oli hyvin pakattu, kuin konvehtit rasiassa.

Bottlescoutsin valikoimasta löytyi viinejä kaikista hintaluokista. Suomeen toimitettuna edullisimmat pullot irtoavat reilulla kympillä, mutta laatua arvostavalle tarjolla on vuosikertasamppanjaa, -chiantia ja -amaronea.

Valikoima ei ole laaja, mutta erilaisuudessaan kiinnostava. Bottlescoutsin ”pääkuraattori” viinihankinnoista vastaava Kim Mollis kertoo heidän liikeideansa olevan juuri laadukkaiden ja tasapainoisten ruokaviinien löytäminen. Enemmän hedelmää ja juotavuutta kuin raskasta tammea, sokeria tai isoja tanniineja. Apuna hyvien hinta laatusuhdelöytöjen hankinnassa käytetään eri maiden paikallista verkostoa ja myös huippusommelierien suosituksia. Bulkkia karsastetaan ja siksi mukana on paljon pientuottajia, joilla on halu tuottaa keskivertoa parempia kohtuuhintaisia viinejä. Tuotteet myyntiin poimitaan ”käsin”, vähän kuin ne parhaimmat viinirypäleet.

Takaisin sitten viinitilaukseen. Päätin kokeilla, kuinka viinien nettitilaaminen käytännössä toimisi Virosta. Klikkaus siis yrityksen sivustolle https://www.bottlescouts.com. Ensimmäiseksi oli valittava onko toimitus Suomeen vai haetaanko tilaus Tallinnan myymälästä. Mikäli olisin noutanut tilaukseni Tallinnan laivasatamassa sijaitsevasta kaupasta, viinien pullohinta olisi ollut muutamaa euroa halvempi. Tässä tapauksessa toimitus Suomeen kotiovelle.

Tilausta helpottamaan viinit oli ryhmitelty erilaisten ruokien mukaan tai koko valikoiman pääsi selaamaan kohdasta bottlesearch. Jokaisesta viinistä löytyi hyvä kuvaus. Pidin mukavana asiana, että viineistä sai tarkempaa taustatietoa, kuten tietoa tuottajasta ja alueesta. Nämä kuvaukset puhalsivat viineihin ikään kuin hengen. Pystyin sijoittamaan tuntemattoman viinin kartalle ja saamaan tietoa minkälaisesta kodista ja kasvuoloista kukin pullo on maailmalle lähtenyt.

Itse tilaaminen oli helppoa. Kokosin ostoskoriin haluamani tuotteet ja samaan aikaan näin reaaliajassa tilaukseni arvon. Tuotteet toimitetaan kuuden pullon laatikoissa, mutta yhteen lootaan saattoi koota sisällön vaikka kuudesta erilaisesta pullosta.

Tuotteiden hinnan lisäksi tilauslaskuri näytti myös erikseen toimituskulujen hinnan. Pelkäsin etukäteen, että DHL:n kuljetus kotiovelle nostaisi tilauksen arvoa kohtuuttomasti, mutta lähetyskulut olivat pienemmät kuin odotin. Esimerkiksi 12 pullon erässä kuljetus maksoi 15 euroa ja 24 pulloa vajaat 35 euroa.

Kun tilaus oli valmis, se maksettiin luottokortilla. Sen jälkeen sain sähköpostiini vielä selkeän tilausvahvistuksen, josta näkyivät tilaajatiedot, toimitusosoite ja yksityiskohtainen listaus tilatuista tuotteista. Arvostan niin kovin tätä, että näen selvästi mitä olen tilannut, minkä verran ja paljonko maksaa. Tästä vahvistuksesta oli myös helppo tarkistaa, että saapunut toimitus oli niin kuin piti.

Normaalisti toimituksen kesto on noin 3-4 arkipäivää. Seuraavana päivänä sain viestin, että yksi tilaamistani tuotteista saapui varastoon parin päivän päästä ja arvion toimitusajasta, mikä piti täysin kutinsa. Sain myöhemmin myös kuljetusliikkeeltä tietoa toimituksen etenemisestä ja toimituspäivän aamuna tiedon, että lähetys tulee tänään. Mikäli meillä ei olisi ollut ketään ottamassa tilausta vastaan, olisin voinut sopia toisen toimitusosoitteen tai sopia muusta järjestelystä.

Toimitus kesti tilauspäivästä viikon ja kaksi päivää. Jos kaikkia tuotteita olisi ollut varastossa tilaushetkellä, toimitus olisi nopeutunut tästäkin vielä muutamalla päivällä.

Palataanpa niihin veroihin, joista tuossa alussa huolehdin. Bottlescoutsin hinnat sisältävät kaikki Suomen verot. Mitään lisä- tai piiloveroja tuotteisiin ei tule, joten hinnat ovat juuri sitä, mitä sivustolla kerrotaan.

Entä ne viinit? Vitsi mitä samppanjaa sieltä tulikaan. Kimin suosituksesta tilasin muutaman pullon pienen samppanjatalon Paul Baran Réserve Grand Cru samppista. Koska aina voi olla sopiva juhlahetki samppanjan juomiseen, tällä kertaa sellainen kuoriutui terassimme siivouksesta. Päätettiin miehen kanssa avata terassikausi ja korkattiin pulloista yksi. Vaikka kymmenen asteisessa säässä ei paljon kesän tuntua ollut, pullossa sitä oli senkin edestä. Loistosamppis: mineraaleja, vihreää omenaa, paahtoleipää ja sitruunaruohoa. Voimaa ja viipyvää jälkimakua. Tässä kohtaa taas muisti, miksi se samppanja niin ihanaa onkaan.

Mukana lähetyksessä oli myös yksi kesäskumppasuosikeistani, italialaista Ardenghin Millesimato proseccoa sekä paria eri valkkaria kesälipittelyyn. Punkuista meille tuli elegantiksi luonnehdittua Adalian Ripassoa, kokeiluun edullista etelä-afrikkalaista shiraz-rypäleen Aloe Treetä ja aiemmin mainitsemaani espanjalaista Gotim Bruta, jonka hinta laatusuhde on erinomainen.

Tällaisen nettitilaamisen suurin etu on ehdottomasti huolella valikoidut tuotteet. Tavallinen kuluttajakin pääsee käsiksi pienten tuottajien artesaaniviineihin, helmiin, jotka eivät koskaan löydä tietään Alkon hyllyille. Tykkäsin myös siitä, että pääsin kaikessa rauhassa tutustumaan valikoimaan ilman, että täytyy tehdä random-valintoja viinikaupan hyllyiltä. Tilaaminen oli helppoa ja tuotteet napsahtavat vaivattomasti kotiovelle ilman roudaamista.

Aion jatkossakin hemmotella meitä hyvillä ja kiinnostavilla viineillä. Etenkin tuollainen samppanjahelmi silloin tällöin on ehdottomasti hintansa väärti.

https://www.bottlescouts.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Pari mukavahintaisen ravintolan vinkkiä Tallinnaan

Tallinna kiinnostaa ruokakaupunkina, eikä vähiten edullisen hintatasonsa ansiosta. F-hoone, Rataskaevu 16, Salt, Kaks Kokka ym. luottomestat näyttävät keikkuvan vuosi toisensa perään edullisten ja keskihintaisten ravintoloiden kärkikastissa. Ja toki myös kymmenien bloggaajien kiinnostuksen kohteena.

Rataskaevu-kadun uusin tulokas

Uusia ravintoloita nousee Tallinnaan tiuhalla tahdilla, jos sitten samalla aiempia tuttavuuksia katoaa katukuvasta. Tällä reissullamme illastimme ehkä kaupungin uusimmassa ravintolassa. Matkailoja-blogin innoittamana varasin pöydän lauantai illalle vasta parisen kuukautta toimineeseen Tabula Rasaan.

Vanhassa kaupungissa, Small Luxury Hotels -ketjuun kuuluvan St. Petersbourg hotellin ryhteydessä, toimiva Tabula Rasa oli sisustukseltaan oikein viehättävä. Tummaa puuta, kynttilänvaloa ja kristallikruunun loistoa. Sellaista sopivaa kevyttä fiiniyttä, mutta helposti lähestyttävästi. Kokonaisuutta kevensivät humoristiset koiramaalaukset, jotka saivat väkisinkin hyvälle tuulelle. Ihastuttavat taulut, jollaiset huolisin omalle seinälleni milloin vain.

Lauantain myöhäisiltana ei tunkua näyttänyt olevan. Loppuillasta olimme ravintolan ainoat asiakkaat. Ehkä tämä kertoo siitä, miten kovaa kilpailu noilla kulmilla on.

Ravintolan ruokalista oli lupaavasti tiivis, mutta ehkä jotenkin linjaton. Menusta löytyi niin klassikkoannoksia kuten wieninleike ja sisäfilepihvi, mutta myös useampi aasialainen viritelmä.

Alkuruuan valinta oli vaikeaa, sillä kiinnostavia vaihtoehtoja oli useampikin. Siksi päädyimme gourmee lautaseen, joka tarjosi läpileikkauksen kaikista alkuruuista. Kaunis ja maistuva kokoonpano platte olikin, erityisesti rapsakat tiikeriravut ansaitsevat silkkaa suitsutusta.

Simpukan ystävinä valitsimme pääruuaksi kilon verran paikan sinisimpukoita. Kermaiset valkoviinissä keitetyt simpukat olivat saaneet lisämakua chilistä ja korianterista. Maistuvia, voin vakuuttaa. Niin hyviä, että noita olisi voinut syödä lisääkin. Kilon annos kahdelle menisi vaikka alkuruokana.

Ateria täydentyi Vana Tallinn tiramisulla. Sopivan kosteaa ja ihanan mehevää. Yhdestä annoksesta tässäkin kohtaa riitti kahdelle.

Yleensä hotellien ravintolat ovat jonkin verran kalliimpia, mutta Tabula Rasan hintatasoa voi pitää hyvin kohtuullisena. Menun kalleinkin ruoka jäi alle kahdenkympin. Mistä enää  saa sisäfilepihviä tähän hintaan?

Paikka on myös oiva mesta pistäytyä drinksulle. Drinkkilista oli mielenkiintoinen ja oma baariosa löytyy ravintolan toisesta puoliskosta.

Hyvän ruuan lisäksi hyvää mieltä toi ihastuttava tarjoilija. Sen lisäksi, että tämä nuori nainen oli tarjoilijana ihan huippua, hän puhui vielä sujuvaa suomeakin. Hyvä illallinen kivaan hintaan.

Telliskiven gluteeniton

Toisen tämän reissun mukiinmenevistä ruokakokemuksista tarjosi Kalamajan Telliskiven alueelta löytyvä Kivi Paber Käärid -ravintola. Olen joskus käynyt ovella pyörähtämässä tässä ”Kivi, paperi, sakset” leikistä nimensä saaneen mestan ovella, mutta tuolloin pieni ravintola oli niin täynnä, ettei vapaata pöytää löytynyt. Nyt päiväaikaan ravintolassa oli tilaa, tosin paikka alkoi pikku hiljaa täyttymään, kun teimme lähtöä.

Kivi Paber Käärid raflan erikoisuus on täysin gluteeniton ruoka. Kellä ongelmia on tällä puolella, voi turvallisesti tilata listalta mitä vaan.

Ravintolan sisustus oli Telliskiveen sopivasti mukavan rouheinen ja pelkistetyn loft-henkinen. Niin sisustus kuin paikan tyyli yleisestikin viestivät rennosta otteesta. Meidän syödessämme baaristiskille tuli pari nuorta miestä olusille koirineen. En meinannut muistaa syödä, kun jäin seuraamaan noiden koiraystävysten ylitsepursuvia rakkaudenosoituksia toisilleen. On niin hienoa, että koirat ovat tervetulleita ravintoloihin.

Niin, mitä sitten söimme. Alkuruuaksi jaoimme raikkaan mozzarellasalaatin. Annos oli maukas: kunnon buffalamozzarellaa ja tosi hyvää paikan omaa pestoa. Tuore ananas annoksessa toi joukkoon sopivasti makeutta.

Pääruuaksi mies otti tartarpihvin terveellisten ranskiksien kanssa (voivatko ranskalaiset koskaan olla terveellisiä?) ja minä söin kermaista lohi-katkarapurisottoa. Hyviä molemmat, tosin omaan annokseeni olisin kaivannut himpun makua lisää.

Hintatasoa tässäkin ravintolassa voi pitää edullisena. Pari reilua lasillista punaviiniä ja ruuat kustansivat noin neljänkympin verran. Perusvarmaa hyvistä raaka-aineista tehtyä ruokaa, vaikka ei nyt mitään tajunnan räjäyttävää makuiloittelua tarjonnutkaan.

Rento mesta, joka ruuan lisäksi tarjoilee musiikki-iltoja.  Olutlistalla oli muuten sen verran pituutta, että oluenystävälle myös vahva suositus.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Herkuttelijan Épernay

Ruuan ja viinin liitto on vahva. Missä viini, siellä myös ruoka. Jos olet kiinnostunut viineistä, olet usein kiinnostunut myös hyvästä ruuasta.

Ei siis ihme, että pienestä Épernayn samppanjakaupungista Champagnen maakunnassa löytyy mukava kattaus ravintoloita, joissa ymmärretään ilmiselvästi hyvän ruuan päälle. Jo pieni kierros kaupungin keskustassa antoi osviittaa siitä, että illallispaikan valinta tulisi olemaan vaikeaa. Tällä kertaa vaikeaa yksinkertaisesti siitä syystä, että kiinnostavia ravintoloita tupsahti esiin vähän sieltä täältä.

Samppanja on Épernayssa pääroolissa, mutta nautintoja on tarjolla myös ruokapuolella.

Le Table Kobus oli meille nappivalinta. Päädyimme tähän ravintolaan Paul-Etienne Saint Germain samppanjatalon rouvan suosituksen perusteella. Onneksi ymmärsimme varata illaksi pöydän etukäteen ja saimmekin sen nipin napin. Muuten olisi odottanut sama kohtalo kuin meitä edeltävää pariskuntaa: non table.

Ravintola itsessään oli melkoisen tylsä sisustukseltaan, voisipa sanoa jopa kolkko. Ääni kaikui kumeasti kiviseinistä, -lattiasta ja korkeasta huonetilasta. Ravintolasali oli pikemminkin riisutun oloinen.

Henkilökunnasta ainostaan yksi tarjoilijoista osasi englantia, mutta onneksi hän jelppi meitä mm. ruokalistan kanssa, joka oli ainoastaan ranskaksi. Vaikka kieliongelmaa vähän olikin, tarjoilu kaiken kaikkiaan oli hyvin ystävällistä.

Samppanjakaupungissa kun oltiin, ainut ajateltava ruokajuoma oli samppanja. Oli jälleen ilo katsella paikan kohtuuhintaista samppanjavalikoimaa. Ja kuten kaikki samppanjan ystävät tietävät: champagne is always a good idea. Tämä kuplivien juomien helmi sopii hyvin juotavaksi läpi ruuan. Tosin jos ollaan ihan tarkkoja, en keksi mihin samppanja ei sopisi.

Alkuruokani lohitartar aiheutti ehkä hieman huolestumista. Periaatteessa kaikki oli ihan ok, mutta annos jäi jotenkin vaisuksi, peräti mauttomaksi. Ystäväni kyyhkysannos oli selvästi parempi valinta.

Mutta sitten kuulkaa räjähti. Pääruuaksi tuli nimittäin sellainen kampasimpukka-annos, että oksat pois. Rakastan yli kaiken kampasimpukoita, mutta tässä oli parhaat coquilles Saint-Jacques ikinä. Mehevät, täydellisesti paistetut kampasimpukat, joiden kastikkeessa maistui ihanasti fenkoli.

Jälkiruuan osalta luotin tarjoilijaan ja valitsin Sable Bretonin tietämättä yhtään, mitä tuleman piti. Jonkinlainen kauniinpuoleinen hasselpähkinäkerma-annos heinäjäätelöllä (?) oli kyseessä. Hyvää, sen voin vannoa. Vaan eipä näyttänyt huonolta ystäväni jälkiruokalautanenkaan.

En enää muista, mitä meidän ruokailumme maksoi, mutta sen muistan, että hintataso paikan ruuan tasoon nähden oli kovin kohtuullinen. Jos näillä kulmilla liikut, tämä ravintola ei ole ollenkaan hassumpi vaihtoehto.

Toinen pieni yritys, joka Épernayn herkuista jäi mieleen, oli Chocolat Vincent Dallet. Olimme juoneet aamukahvimme croisanttien kera jo muualla, mutta huomatessamme tämän pienen herkkupuodin oli suorastaan pakko poiketa sisään.

Kyse oli suklaakaupasta ja konditoriasta, jonka tiskejä ei voi noin vain sivuuttaa. Jo 23 vuoden ajan paikan suklaamestari ja konditori on valmistanut artesaanisuklaata, kakkuja, leivoksia ja täydellisiä macaronseja. Tämän paikan samppanjamacaronsit ovat kuulkaapas niin herkullisia, että jo pelkästään näiden takia kannattaa tänne suunnistaa. Väkisinkin paikasta tuki mieleen ranskalainen elokuva Pieni suklaapuoti.

Kirjoittelin aiemmin, että pidin Épernaysta paljon. Toki samppanjalla oli oma osuutensa asiaan, mutta muutenkin minusta tämä pikkukaupunki on ehdottomasti käymisen arvoinen. Kun parin neliökilometrin alueella on noin kymmenen samppanjataloa, saman verran hyviä ravintoloita ja samppanjabaareja, muutama herkkukauppa ja ilmiselvästi ymmärrystä hyvän elämän päälle, eihän täällä voi olla viihtymättä.

Varhaisena sunnuntaiaamuna hymyilytti paikallisen torin vihanneskauppias. Taivaalta vihmoi vettä, keli oli aikamoisen surkea, mutta se ei estänyt kauppiasta aloittamasta päiväänsä pienellä pullolla samppanjaa. Päivästä oli ilmiselvästi tulossa hyvä päivä.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Vierailu Pommeryn samppanjatalossa

Kirjoittelin aiemmin suloisesta samppanjakaupunki Éperneystä. Vaikka kaupunki oli ihana, vähän harmitti, ettemme saaneet helmikuisena viikonloppuna onnistumaan samppanjatalovierailua. Kaikki Épernayn merkittävimmät toimijat, jotka ottavat yksittäisiä vierailijoita vastaan, olivat kiinni.

Siksi lähdimme vähän merta edemmäs kalaan ja hyppäsimme aamujunaan kohteenamme Champagnen maakunnan pääkaupunki Reims. Noin 20 minuutin junamatkan päässä olevaan kaupunkiin saimme järjestymään vierailun tunnettuun Pommeryn samppanjataloon.

Pommerylle oli rautatieasemalta matkaa noin kolmisen kilometriä. Turistitoimiston tyttö kehotti meitä menemään bussilla, mutta koska aikaa oli, päätimme kävellä.

Menomatkalla katsastimme kaupungin päänähtävyyden, Unescon maailmanperintöluetteloon merkityn Notre-Damen katedraalin. Merkittäväksi kirkon tekee mm. se, että se on toiminut aikoinaan Ranskan kuninkaiden kruunajaiskirkkona.

Reimsin Notre-Dame -katedraalia on verrattu Pariisin Notre-Dameen.Matkalla nauratti tämä samppanjaklinikka. Samppanjaholistin katkaisuasema? 🙂

Vranken-Pommeryn tiluksista ei voinut erehtyä. Jykevien rautaporttien takaa löytyi satulinnamaisia rakennuksia, joiden olisi voinut kuvitella enemmänkin kuuluvan jollekin huvipuistolle kuin vanhalle samppanjatalolle.

Pommeryn historia on mielenkiintoinen ja dramaattinen. Pommery-brändin luoja Madame Pommery jäi kahden lapsen yksinhuoltajaksi 1858 (nuorimman ollessa vielä alle vuoden ikäinen), vain reilun vuoden päästä siitä, kun hänen miehensä oli perustanut yrityksen.

Voi vain kuvitella minkälaista sisukkuutta, peräänantamattomuutta ja rohkeutta on tarvittu 1800-luvun puolivälissä naiselta, joka pystyi luomaan tällaisen kansainvälisesti menestyneen luksusbrändin. Luin, että Clicquot’n leski olisi toiminut Madame Pommerylle esikuvana. Tosin historia kertoo, etteivät naiset juurikaan tulleet keskenään toimeen.

30 euron hintaiseen lippuun sisältyi 45 minuutin englanninkielellä opastettu kiertokäynti samppanjakellareissa ja kierroksen lopuksi kahden samppanjan maistelu.

Madame Pommery oli aikoinaan kaivauttanut 18 kilometrin verran maanalaisia käytäviä ja tällä hetkellä kalkkikiviluolastoissa oli kypsymässä noin 25 miljoonaa samppanjapulloa, joten melkoisesta tuotannosta on kyse.

Totta puhuakseni itse kellareissa ei nyt mitään niin ihmeellistä ollut nähtävänä. Koko samppanjaprosessin vaiheet voi lukea mistä vaan ja tällä kierroksella ainakin minua vaivasi oppaamme voimakas ranskalainen aksentti.

Historian havinaa.

Oikeastaan ainut asia mikä toi kierrokseen oman erikoisuutensa olivat kellareiden uumenissa olevat tilataideteokset. Nykyiset omistajat Vrankenit ovat taiteesta kiinnostuneita ja he järjestävät kellareihin vaihtuvia taidenäyttelyitä. Nykytaidetta täydensivät kellareiden seinien vanhat reliefit, jotka olivat Madame Pommeryn ajalta.

Työ nimeltään Happy Forest.Vanha ja uusi taide kohtaavat.

Kierroksen lopussa maistelimme Pommeryn perustuotetta kevyttä, sitrusmaista Brut Royalia ja eleganttia Grand Cru Vintage -samppanjaa, jonka vuotta en ikävä kyllä laittanut muistiin. Jälkimmäinen samppanja oli aikamoista nannaa.

Lasillisten ja kaupan kautta kotiin.Tiesitkö, että suurin samppanjapullo on nimeltään Melchizedec. Se vetää 30 litraa samppanjaa ja vastaa 40 normipulloa.

Vähän tällaisten massatuottajien tutustumiskerroksia vaivaa kaupallinen liukuhihnamaisuus. Samaa settiä vedetään usean kerran päivässä: toiset sisään ja toiset pikaisesti ulos. Loppujen lopuksi mitään niin ihmeellistä nähtävää kierroksella ei ollut. Vähän jäi mietityttämään, oliko 30 euron arvoista. No, samppanja ainakin maistui.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Ihana, ihana samppanjanhuuruinen Épernay

Oletko kuullut Épernaysta, pienestä ranskalaisesta kaupungista, joka elää samppanjasta ja samppanjalle?

Reilun parin tunnin junamatkan päästä Pariisista jäämme pois päällisin puolin katsottuna maaseudulla. Aseman kyltissä lukee Épernay ja tienviitta opastaa meitä mahtipontisesti Avenue de Champagnelle.

Äkillisen päähänpiston huumaavina tulimme ystäväni kanssa katsomaan, mistä se samppanja oikein tulee. Olemme saapuneet samppanjapääkaupunkiin, 26 000 asukkaan Champagnen maakunnan kuplivaan keitaaseen.

Samppanjaan ei voi tässä kaupungissa olla törmäämättä. Jo lyhyt kävelymatka asemalta majapaikkaamme paljastaa, että olemme todellakin asian ytimessä: samppanjakauppoja ja -baareja näkyy katukuvassa siellä täällä.

Piskuisessa kaupungissa oli upea kaupungintalo ja vaikuttava teatteri.Charles Perrierin entiseen kartanoon valmistuu samppanjamuseo vuoden 2019 lopulla.Vuokraemäntämme ilmoittaa olevansa ranskalaiseen tapaan puoli tuntia myöhässä, mutta ei hätää. Väsyneet reissaajat saavat kurkun kostuketta pienviljelijöiden omistamassa samppanjabaari C comme Champagnessa (C niin kuin samppanja).

Mistään hienosta luksuspaikasta ei ole kyse. Pikemminkin sellaisesta maaseutupaikkakunnan sekavasta pikkubaarista, jossa paikalliset istuutuvat baatitiskille nauttimaan lasillisen. Täällä tosin tuopin sijasta käteen isketään samppanjalasi.

Meille kiikutetaan pikkupurtavaa ja aikamoisen messevä samppanjalista. Laseittainkin saatavissa samppanjoissa on valikoimaa. Kuuden samppanjan tasting-paketti olisi irronnut 40 eurolla, mutta tällä kertaa tyydymme lasillisiin virkistävää roseesamppanjaan. Kun kerron tarjoilijalle pitäväni hyvin kuivista samppanjoista, saan bonuksena maistaa vielä Brute Nature samppanjaa, johon ei ole lisätty sokeria lainkaan. No, kurisioteetti sinänsä, muttei tule kuulumaan suosikkeihini.

Rankka päivä ja pitkä matka takana. Samppanja virkistää aina.Saimme esimakua siitä, mitä samppanjanhuuruinen Épernay tulisi olemaan. Vaikka vettä satoi lähes koko vierailumme ajan, tämä söpö maalaismainen kaupunki hurmasi samppanjan ystävän väkisinkin. Jotenkin oli mukavaa seurata kuinka maanläheisesti samppanjaan täällä suhtauduttiin. Luksusjuoma oli muuttunut arkipäiväiseksi maataloustuotteeksi, jota saattoi ostaa jopa grillikioskin kylmäkaapista. Ja mikä ihaninta, hintataso oli halvin koskaan näkemäni. Lasillinen hyvää samppanjaa irtosi jo kuudella eurolla.

Tämä ei tosin tarkoita sitä, etteikö samppanjaan Épernayssa suhtauduttaisi vakavasti. Jos ei katukuvasta tullut vielä selväksi, mikä tätä kaupunkia hallitsee, viimeistään kävely Avenue de Champagnella osoittaa Épernayn roolin samppanjapääkaupunkina.

Leveää väylää reunustavat hulppeat pääosin 1800-luvulta peräisin olevat vanhat villat ja kartanot, joista suurin osa on samppanjatuottajien taloja. Bongaan monta tuttua samppanjamerkkiä kuten Moet & Chandonin, Pol Rogerin ja Perrier-Jouetin, mutta suurin osa tuottajista on minulle tuikituntemattomia. Tuntui hullulta ajatella, että jalkojemme alla risteilee yli 100 kilometrin verran labyrinttimaisia samppanjakellareita, joiden käytävillä miljoonat pullot odottelevat kypsymistään.

Helmikuun alku ei ollut paras mahdollinen vierailuajankohta, sillä suurin osa samppanjataloista, jotka ottavat vieraita vastaan, olivat kiinni. Moet & Chandon oli suljettu talviviikonloppuisin, Mercierillä tehtiin remppaa ja de Castellane aukesi vasta maaliskuussa. Onneksi vierailu suuremmalla tuottajalla järjestyi Pommerylle naapurikaupunki Reimsiin. Muuten ei olisikaan ollut mitään samppanjaan liittyvää syytä poistua Épernaysta.

Muutaman talon edessä oli onneksi kylttejä, missä kerrottiin mahdollisuudesta maisteluun. Valitsemme kadun kaukaisimmasta päästä pienen ja uudehkon tuottajan Paul-Etienne Saint Germanin.

Oli kerrassaan ilo käydä tutustumassa tällaiseen lämminhenkiseen perheomisteiseen yritykseen, jossa rouva itse kertoi meille yrityksensä toiminnasta ja isäntäkin kävi siinä sivussa tervehtimässä. Rakastettava pariskunta, joka oli rohkeasti lähtenyt toteuttamaan unelmaansa. Sitä paitsi ne pari samppanjaa joita maistoimme, toinen talon iäkkäämpää prestiisisamppanjaa, olivat erinomaisia.

Tänne, jos haluat kohdata enemmän samppanjan artesaanihenkeä.Harmittelin koko reissun aikana, että olin lähtenyt liikkeelle taas ihan liian täydellä ja painavalla matkalaukulla. Kaupoissa oli melkoisen mukavia samppanjatarjouksia, joista olisi ollut kiva valita kotiin tuomisia. Onneksi sain käsimatkatavaroissa tuotua puoli tusinaa tyylikkäitä Lehmannin samppanjalaseja.

Épernayhin onnistuu päiväretki Pariisista, mutta tälle kaupungille kannattaa ehdottomasti varata enemmän aikaa. Kun samppanjan lisäksi kimppaan lisätään rypäs hyviä ravintoloita, muutama herkkukauppa ja leivoksia pursuava kahvila, olisin saanut täällä hyvin menemään useammankin vuorokauden. Tulen ehdottomasti palaamaan tähän viehättävään samppanjakuplaan vähän lämpimämpänä ajankohtana. Sitä odotellessa – chin chin.

Épernayhin pääsee Pariisin Gare de l’Est asemalta. Junia kulkee noin kahden tunnin välein. Liput maksoivat hengeltä 24 euroa/suunta.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Ravintolavinkit Budapestiin osa 2: näissä paikoissa syöt edullisesti

Halutessasi Budapestissä syöt halvalla. Ateria irtoaa jopa muutamalla eurolla, eikä se tämän kaupungin osalta tarkoita, että pitäisi tyytyä huonoon ruokaan.

Vaikka haluankin matkoilla välillä syödä fiinimmin ja olen siitä valmis maksamaan enemmän, se ei kuitenkaan tarkoita, että matkoillamme yhtenään hifistellään fine dining mestoissa. Jotta matkabudjetti pysyy aisoissa, väliin tarvitaan edullisia ravintoloita, joilla tasapainotetaan matkakustannuksia.

Olen aina iloinen siitä, jos pystyn matkoilla löytämään ravintoloita, joiden hinnat eivät päätä huimaa, mutta joissa saa kuitenkin kohtuullista ruokaa. Kokosin tähän muutaman Budapestin ravintolavinkin; kolme erityyppistä ravintolaa, joiden hintataso sopii penninvenyttäjälle. Ohessa kattaus street foodia, perinteistä unkarilaista keittiötä ja etnistä itämaista.

Kauppahallin street foodia

Näyttää olevan trendi, että jokaisesta Euroopan vähänkään suuremmasta kaupungista löytyy kauppahalli, johon on koottu yhteen pieniä street food -tyyppisiä ravintoloita. Tällaisen vastikään remontoidun kauppahallin löysin myös Budapestistä siellä asuvan ystäväni vinkin perusteella.

Keskustan Belvárosi Piac kauppahalli (Hold utca 13) on ollut toiminnassa jo 1800-luvun lopusta palvellen lähialueen maataloustuottajia. Normaali kauppahallimeininki myyntikojuineen löytyy täältä edelleenkin, mutta suuntaus on selvästi ravintolatarjonnassa.

Kauppahallin toinen kerros on pyhitetty ainoastaan ruokapaikoille. Ravintoloita on kymmeniä ja ruokatarjonta laajaa perinteisestä unkarilaisesta keittiöstä aina etniseen street foodiin. Täältä todella löytyy jokaiselle jotakin.

Hintataso on ilahduttava. Pikaisen vilkaisun perusteella keittolautanen irtoaa parilla eurolla, tuhdimpi annos viidellä eurolla. Turistit suuntaavat yleensä Budapestin pääkauppahalliin, joka on toki nähtävyys jo itsessään, mutta sanoisinpa, että tässä kauppahallissa syöt ja ostat ruokatuliaisia halvemmalla.

Olimme menossa illalla syömään pitkän kaavan mukaan, joten tällä kierroksella söimme enemmän silmillämme. Tosin Kobesausage kojun makkara-annokset näyttivät sen verran herkullisilta, että niitä oli pakko maistaa. Tuuttimaisen siemenleivän väliin tulee haluamasi määrä makkaroita ja toivomasi täytteet. Kiva kokonaisuus ja makkarat olivat kerrassaan maukkaita.

Vanhan ajan perinteinen unkarilainen

Tyhmää varmaan kaihota vanhoja aikoja, mutta siltikin Budapestin muutoksessa tulee kaivanneeksi sen somia vanhanaikaisia periunkarilaisia ravintoloita. Tuppaa nykyään olemaan, että nämä entisen ajan sörözööt (oluttupa) ja börözööt (viinitupa) saavat väistyä trendikkäämpien ravintoloiden tieltä.

Mies bongasi keskustasta tällaisen mutkattoman sörözöön. Ei muuta kuin sisälle tutkimaan minkälainen Itävalta-Unkarin keisarin mukaan nimetty Ferencz József -ravintola (Nagymezö utca 12) oikein olikaan.

Sisältä paljastui kodikas tunnelma. Seiniä koristivat vanhat taulut, hyllyillä somistuksena vanhaa antiikkia ja henkilökunta lienee samaa perhettä useassa ikäpolvessa. Tällä erää pysähdyimme nauttimaan vain kahvit ja pikarilliset unkarilaista yrittilikööriä Uniqumia. Siinä sivussa satuin tutkailemaan tapani mukaan myös ruokalistaa.

Ferencz József osoittautui täydelliseksi paikaksi, mikäli haluaa maistella perinteistä unkarilaista ruokaa perinteisessä miljöössä. Listalta löytyivät niin gulassit kuin pörköltit ja jälkkärilistalta oma suosikkini túrógombóc eli lämpimät rahkapallerot sekä sómloi galuska, joka vastaisi ehkä lähinnä meidän pappilanhätävaraa. Keittoja oli unkarilaiseen tapaan useita, mukana myös omat lempparini limpun sisällä tarjottavat keitot.

Sitä en osaa sanoa minkälaista ruoka täällä on, mutta ainakin, jos olet kiinnostunut perinteisestä unkarilaisesta keittiöstä, sitä saamasi pitää. Jos vanhat merkit paikkaansa pitävät, se tarkoittaa suuria annoksia ja noh, ehkei niin kevytkeittiötä. Hintataso oli hyvin inhimillinen: alkuruuat 3-5 euron luokkaa, pääruuat pääosin alta kympin.

Ruokaa Välimereltä Kaukasukselle

Kiinnostava etninen ravintola Dodrumba (Dob utca 5) on jonkinlainen sekoitus marokkolaista, israelilaista, libanonilaista, turkkilaista ja georgialaista keittiötä, näyttipä mukana olevan joitain tuttuja ruokia myös Espanjasta.

Listalta löytyi useita erilaisia hummuksia, salaatteja, mausteisia keittoja ja liharuokia. Pääpaino oli vegeruuassa, mutta kyllä täällä lihansyöjäkin tyydyttyy, esimerkiksi lammasta oli monessa muodossa.

Valitsimme listalta viiden kylmän alkuruuan valikoiman leipineen (n. 13 euroa).  Huomasimme, että tämä kokonaisuus olisi hyvin riittänyt kahdelle koko ateriaksi. Koska kuitenkin halusimme maistaa vielä jotain muutakin, tilasimme lammasmakkaroita, jotka olivat herkullisia nekin (ilmiselvästi olemme makkarakansaa). Jos haluat jaksaa vielä pääruokaa, alkuruokia kannattaa tilata maltillisemmin. Tai sitten pysyä alkuruuissa, joita löytyikin pitkä lista niin kylmiä kuin lämpimiä. Annoskoot olivat melkoisen suuria ja kaikki annokset näyttivät olevan jaettavissa.

Alkuruuat olivat noin 3-5 euron hujakoilla, pääruuat 10 euron molemmin puolin. Mielenkiintoinen oli myös arkisin klo 12-16 tarjoiltava lounasmenu, jonka hinta vaihteli viidestä eurosta ylöspäin.

Ravintola näytti olevan kovin suosittu. Menimme alkuillasta ja onnistuimme saamaan pöydän sillä ehdolla, että ennätämme syödä iltakahdeksaan mennessä. Hieman myöhemmin emme olisi enää mahtuneet, vaikka kyse oli maanantai-illasta. Pöytävaraus kannattanee tehdä.

Ravintolalla oli kiinnostava ja monipuolinen ruokalista, etenkin jos Lähi-idän mausteiset maut viehättävät. Rakastan itse yli kaiken korianteria ja ilokseni sitä näytti olevankin useimmissa tilaamissamme ruuissa. Vahva peukku tälle raflalle.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Ravintolavinkit Budapestiin osa 1: ne vähän paremmat ravintolat

Budapest on ihana ruokakaupunki. Uusia ravintoloita syntyy tiuhaan tahtiin. Intohimoa, innovatiivisuutta, kunnianhimoa ja kovaa yritystä on selvästi ilmassa.

Iloinen asia on myös, että hintojen noususta huolimatta Budapestissä voi syödä huippuhalvalla muutamalla eurolla tai nauttia gourmet-illallisen viinipaketteineen vieläkin melko miellyttävään hintaan.

Parhaat ravintolat reissussa löytää aina, jos pystyy käyttämään hyväksi paikallisten vinkkejä. Kummasti sitä meidän pidennetty viikonloppumatka taas kerran kehkeytyi tuonne ruuan ja viinin ympärille. Ystävien vinkeillä löytyi muutama mielenkiintoinen ravintola. Tässä teille lukijat ensimmäiseksi gourmet-maistiaisia. Nam, sanoisin.

Fáma osui ytimeen aika useasti.

Rentoja fine dining elämyksiä

Että mä tykkään siitä, että nykyisin ns. fine dining -ravintolat ovat muuttuneet rennoiksi ja helposti lähestyttäviksi. Kauas on tultu ajasta, jolloin syödäkseen pitkän kaavan mukaan piti pukeutua parhaimpiinsa ja pönöttää tärkättyjen pöytäliinojen ja hopeisten ruokailuvälineiden äärellä.

Hyvänä esimerkkinä Budapestin uuden aikakauden tasokkaasta ravintolatarjonnasta ovat Budan puolella sijaitseva ravintola Fáma ja Pestin ydinkeskustassa sijaitseva edellistä asteen rennompi Mák Bistro.

Yhteistä molemmille ravintoloille on, että kauhoissa hääräävät nuoret keittiömestarit, joille molemmille on sadellut arvostusta ja palkintoja jo usealta taholta. Luovuus, kekseliäisyys ja yllättävien raaka-aineiden yhdistäminen näyttävät olevan tunnusomaista molemmille chefeille.

Fáman miljöö oli tyylikkään rento.Viinit, viinit!

Fáma – lähes täydellistä

Näistä kahdesta gourmet-keitaasta Fáma nousi mielestämme aavistuksen ylemmäs. Unkarilais-aasialaiseksi fuusioravintolaksi itseään luonnehtiva ravintola täytti odotuksemme lähes täysin.

Ilta-aikaan ravintola tarjoilee ainoastaan 4-6 ruokalajin menukokonaisuuksia viinipaketilla tai ilman. Valitsimme viiden ruokalajin menun, johon sai valita ruokalistan alkuruokavaihtoehdoista kaksi, pääruuista kaksi ja jälkkäreistä yhden. Otimme myös viinipaketit, jolloin jokaiselle ruokalajille tuli oma viininsä. Mielenkiintoiseksi ruokailun teki se, että menu oli suppea ja kun miehen kanssa valitsimme eri annokset, pystyimme käymään listan lähes kokonaisuudessaan läpi.

Meille kumpaisellekin tuli jokaiselle ruokalajille eri viinit, joten samalla pääsimme maistelemaan aika laajaa viinirepertuaaria. Pakko mainita, että viinipakettien viinit olivat kertakaikkisen laadukkaita. Ravintolan korkea taso näkyi ilmiselvästi myös viinivalinnoissa.

Pöytävaraus kannattaa tehdä. Olimme varanneet pöydän puoli seitsemäksi, ja olimmekin ravintolan ensimmäiset asiakkaat. Vaan ei mennyt kauaa, kun koko ravintola oli aivan täysi.

PARASTA: Kauniita annoksia. Mielenkiintoista, jopa yllättävää makumaailmaa, joka useasti vei Aasian suuntaan. Loistavat viinit. Viihtyisä miljöö ja ystävällistä, huomioivaa palvelua. Ehkä paras koskaan syömäni jälkkäri. Hintalaatusuhde erinomainen: koko menu kahdelta viineineen kustansi 170 euroa.
MISSÄ NOTKAHTI: Miehen toinen pääruoka, Mangalica-possun siivut, oli kuulema sitkeää.

Ensilumi satanut syksyn lehtien päälle? Ei vaan Fáman loistava suklaajälkkäri.

Mák Bistro – nuoruuden kokeilunhalua

Mákin keittiötä luotsaa vasta 24-vuotias kokkilupaus, joka on saanut huomiota myös kansainvälisesti, kuten New York Timesissa, Michelin Guidessa, Time Outissa ja Lonely Planetissa.

Ravintola keskittyy sesongin raaka-aineisiin ja luinpa jostain, että myös selkeä skandinaavinen keittiö on yhtenä inspiraation lähteenä. Nuoren chefin sydäntä lähellä ovat kokeilunhalu ja leikkisyys. Ruokaa ei tehdä niinkään pikkutarkasti vaan enempi maku ja raaka-aineet edellä.

Hyväntuulinen bistrofiilis.

Myös Mák Bistroon kannattaa tehdä pöytävaraus etukäteen, sillä lauantai-illaksi pöytä irtosi meillekin vasta puoli kymmeneksi. Vastaanotto oli kertakaikkisen lämminhenkistä. Saimme heti alkuun talon tarjoamat skumpat ja ylenystävällinen tarjoilijamme järkkäsi meille vielä paremman pöydän hetken odottelun jälkeen. Olimmekin muuten ravintolan viimeiset asiakkaat, kun lähdimme pois.

Ruokalista ei ollut kovin pitkä, mikä minusta on aina hyvä merkki. Valittavana oli kuuden ruokalajin maistelumenu tai sitten listalta yksittäin tilattavat annokset. Tällä erää päädyimme alkuruoka + pääruoka komboon sekä minulle tietty jälkkäri.

Kolme viiniä, kaksi alkuruokaa, kaksi pääruokaa ja jälkkäri maksoivat yhteensä 113 euroa. Huomasin, että ravintolassa on arkipäivisin myös lounasmenu. Kolmen ruokalajin lounas maksaa vain noin 14 euroa (+ 12,5 %:n palvelupalkkio).

Onkohan tässä paras koskaan syömäni alkuruoka?Kissakala oli liian porkkanaista.Kyyhkylle toivottiin vähän enemmän kypsyyttä.

PARASTA: Ehkä koskaan paras syömäni alkuruoka. Lautasella oli jotain vaaleaa kalaa, endiiviä, villiparsaa ja vaahdotettua pistaasipähkinäkastiketta. Lisäksi pohjalla oli jonkin sortin vihreä voinen yrttikastike, jossa maistui ilmiselvästi kesä. Lusikoimme loput kastikkeen jämät miehen kanssa jälkkärilusikoilla :). Palvelu oli suorastaan sydämellistä. Kiva lisä talon tarjoamat skumpat ja lopussa pöytään tuotu keksilajitelma.
MISSÄ NOTKAHTI: Omassa pääruuassani hallitsi liiaksi porkkana. Mies olisi toivonut pääruokansa kyyhkylle hieman enemmän kypsyyttä. Kieltämättä se näyttikin aika veriseltä.

En ole ennen saanutkaan kaksiosaista jälkkäriä.Lopuksi vielä talon tarjoamia herkkuja.

Mikä muuten on, että jos ravintolassa joku sakkaa, usein se on pääruoka? Taidanpa jatkossa siirtyä tilaamaan vain alku- ja jälkiruokia 🙂 Menut näyttävät molemmissa ravintoloissa vaihtuvan tiuhaan, joten seuraavalla viikolla tarjonta on todennäköisesti  ihan jotain muuta. Tosin hyvän ravintolan tunnistaa siitä, että taso kestää menusta, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Saapa nähdä kurkotellaanko kohta jo tähtiä kohden?

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.