Browsing Category

Ravintolat ulkomailla

Fuengirolan Ruta de la Tapa – gourmet-tapaksia pilkkahinnalla

Jos satut törmäämään Ruta de la Tapa -mainokseen ravintolan ikkunassa, älä jätä maistamatta teemapäivien kiinnostavia erikoistapaksia.

Olen törmännyt eri puolilla Espanjan kaupunkeja Ruta de la Tapa eli tapaskierros teemaviikkoihin. Jutun ideana on, että tapahtumaan osallistuvat ravintolat suunnittelevat oman erikoistapaksen, jota on saatavana vain teemapäivien aikana.

Vuonna 2017 Ruta de la Tapa järjestetään Fuengirolassa jo yhdeksännen kerran. Jälleen kerran tapahtuman teemana on erotiikka. Tosin ihan kaikkien testaamieni tapasten erotiikka ei minulle ihan auennut, mielikuvituksen puutetta ilmeisesti. Mutta se täytyy sanoa, että viisi maistamaani tapasta olivat kerrassaan hyviä. Omaksi suosikikseni nousi Charolais Bodegan tapas, joka oli herkullinen kuin mikä.

Hinta laatusuhde näillä tapahtuman pikkuannoksilla on käsittämättömän hyvä. 2,5 euron hintaan saa sekä tapaksen, että valitsemansa juoman (olut tai viini). Normaalisti viinilasillinen maksaa tuon 2,5 euroa, joten itse tapasta voi pitää lähes ilmaisena.

Tapahtumaan osallistuu Fuengirolassa tänä vuonna peräti 77 ravintolaa. Ruta de la Tapa- ravintolat tunnistat oheisesta ikkunamainoksesta ja monilla ravintoloilla näytti olevan myös ulkopuolella punaisia sydämenmuotoisia ilmapalloja merkkinä mukanaolosta.

Turistitoimistosta sekä tapahtumaan osallistuvista ravintoloista voit pyytää Ruta de la Tapa passin (tapaporte). Jokaisesta maistamastasi tapaksesta saat ravintolan leiman passiin. Kun olet kerännyt kymmenen leimaa, passin voi palauttaa Fuengirolan matkailutoimistoon. Passin palauttaneiden kesken arvotaan melkoisen hyviä palkintoja, kuten esim. moottoripyörä tai kahden hengen Välimeren risteily.

Ruta de la Tapa päättyy Fuengirolassa 19.11., joten eroottisia tapaskierroksia ennättää vielä hyvin tekemään.

Ennätin tänä vuonna maistelemaan myös Malagan vastaavan tapahtuman luomuksia. Malagassa tapahtumaa sponsasi ilmeisesti Victoria olut, sillä juomaa ei voinut valita, vaan kaikkiin annoksiin sisältyi pikkupullo kyseistä juomaa.

Yksi Malagan suosikikseni nousi La Medusan osteriannos. Tosin paljoa eivät jääneet jälkeen myöskään Puro Pescaiton chilisimpukat.

Malagassa tapahtuman nimi on Málaga de Tapeo ja sitä vietettiin 26.10. – 5.11.2017 välisenä aikana. Tämän vuoden teemana oli ”Finger Food”. Myös Malagassa tämä tapahtuma on jokavuotinen.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Niin kallis, mutta niin ihana Kööpenhamina – ravintolavinkit pihistäjälle

Kööpenhamina on ihana kaupunki. Sillä on vain yksi huono puoli: hintataso.

Olen aina ollut sitä mieltä, että matkoilla ei kannata kauheasti pihistellä. Kun reissuun on lähtenyt parasta vaan hyväksyä, että rahaa palaa joka tapauksessa. Jälkeenpäin muistaa aina elämykset ja kokemukset, ei sitä, mitä joku maksoi tai säästikö muutaman kympin jossain.

Periaatteessa se on juuri näin. Jokainen matkailuun laitettu euro on sijoitus omaan itseen. Siltikään en voi itselleni mitään. Normaalissa arjessa pihistelyyn tottuneella on olemassa se toinen hiertävä todellisuus. Jos matkailukohde nielee kaikessa rahaa enemmän kuin omasta mielestä on kohtuullista, minua se ainakin alkaa jossain vaiheessa nyppimään.

Niin paljon kuin Kööpenhaminasta pidänkin, sille ei voi mitään, että se on kallis kaupunki ja käy ankarasti matkailijan lompsalle. Jossain listauksessa Köpis rankattiin jopa maailman kolmanneksi kalleimmaksi matkailukaupungiksi Zürichin ja New Yorkin jälkeen. Hotellihuoneesta saa maksaa lähes tuplaten moniin muihin Euroopan pääkaupunkeihin verrattuna, ulkona syömisestä ja juomisesta Suomeakin enemmän. Kaltaiselleni kitupiikille kaikki mikä on Suomen hintatasoa kalliimpaa on pöyristyttävän kallista ja ehkä siksi niin vaikea hyväksyä.

Suloisista suloisin kanaalien kaupunki.

Tämä purkaus lähti varmaan siitä, että palattuamme juuri Kööpenhaminasta keräsin kasaan kuitteja matkan syömisistä ja juomisista. Kehnon matikkapään omaavana minun oli vähän vaikea suhteuttaa Tanskan kruunuja euron kurssiin, joten ihan huvikseni laskeskelin näin jälkikäteen mitä mikäkin maksoi. Lasi keskitasoista viiniä kolmetoista euroa, kahvikupillinen lähes viisi euroa, iso ja pieni olut yhteensä reilut kaksikymmentä euroa. Aika arvokasta.

Kaupunki täynnä kauniita ja hauskoja yksityiskohtia.

Suurimman osan matkabudjetistamme haukkasi luonnollisesti ravintoloissa syömiset. Kulinaristisen penninvenyttäjän kannattaa laittaa korvan taakse ns. Teurastamon eli Kodbyenin alueen ravintola Gorilla. Täällä söi oivan usean ruokalajin maistelumenun kahdella viinilasillisella vajaalla 80 eurolla/hlö. Ainut ongelma oli, että ravintola oli valtaisan kokoinen ja perjantai-iltana täynnä kuin nuijalla lyötynä. Ravintolassa kävi hirmuinen vilske ja vanhassa hallitilassa meteli oli sen mukaista. Loppuillasta meidän piti suorastaan huutaa toisillemme. Kannattaa valita ruokailulle muu kuin vilkkain bileilta. Tällä vanhalla lihateurastamojen ja tukkutorin alueella on muutenkin mukava repertuaari erilaista ravintolatarjontaa.

Gorillan maistelumenun kala-annos oli vietävän hyvää.Madklubbenin lammas oli täydellistä. Tosin en ole ihan varma oliko ratatouille sille paras lisuke.Cofogo veti pisteet kauneimmista annoksista.Ja aina väliin syötiin smørrebrødejä.

Edullisimman hyvän hintalaatusuhteen illallisen söimme Vesterbron kaupunginosassa sijaitsevassa Madklubben ravintolassa. Kahden ruokalajin menu ja lasi viiniä vajaa 40 euroa hengeltä. Myös tämä paikka oli suuri ja tupaten täynnä ruokailevaa kansaa vaikka meidän käydessä kyse oli sunnuntai-illasta. Ravintolan nettisivujen mukaan Madklubben-ravintoloita on Kööpenhaminassa kaikkiaan viisi eri puolilla kaupunkia.

Ihan hyvä ruoka minusta oli myös Cofoco -nimisessä ravintolassa, joka sijaitsee myös Vesterbron alueella. Kolmen ruokalajin illallinen ja pullo skumppaa kahdelta 140 euroa. Tosin paikassa häiritsi hieman väsyneen oloinen tarjoilu.

Penninvenyttäjän kannattaa muistaa myös Paperisaaren (Papirøen) Street Food Market. Vanhassa tehdashallissa on kymmeniä ruokakojuja, joiden ruokatarjonta on pääosin etnistä. Mutta älä tee sitä virhettä, mitä me. Muutama muukin oli valinnut paikan sateisen lauantai-iltapäivän viettoon. Käytännössä siellä oli enemmän jengiä kuin meillä paloviranomaiset sallisivat. Kapeilla kulkureiteillä ei meinannut päästä eteenpäin ja vapaista istumapaikoista tai puolenmetrin pöytätilasta sai taistella. Tuollaisessa tungoksessa ei niinkään mukava ruokakokemus.

(Tiedoksi: Sini matkakuumeessa blogin Sini laittoi viestiä, että tämä mesta sulkee ovensa 22.12.2017, eikä vielä ollut tietoa jatkaako se jossain muualla.)

Kauppahallissa piti tietenkin käydä kurmaisessa lasilliset.

Köpis on kallis, siitä ei pääse mihinkään. Mutta on se vaan niin viehättävä. Tämä oli jo toinen reissuni Köpikseen ja ihastukseni tähän kaupunkiin vain kasvoi. Kauniiden rakennusten kuolaamisen ja hyvin syömisen lisäksi tällä reissulla ennätin jo museoidenkin pariin. Siinäpä hankaluutta olikin kerrassaan, sillä kaupungin museotarjonta on melkoista. Minne sitten päädyimme, siitä myöhempänä.

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Herkuttelijan 3 osoitetta Kööpenhaminassa

Siinä nyt ei ole mitään ihmettä, että Kööpenhaminassa kannattaa maistaa tanskalaisia voileipiä. Mutta siinä on ihmettä, että kaupungista löytyy jo kevyellä pintaraapaisulla ruokaorientoituneelle niin paljon kiinnostavaa.

Jos rahapussisi on paksu, ruokaihminen saa varmasti tyydytystä jossain Kööpenhaminan viidessätoista Michelin tähditetyssä ravintolassa. Jos rahapussisi on poikkeuksellisen kylläinen, voit maistella jopa tähtitaivaan kolmella tuikkivalla palkitun Granium-ravintolan antimia.

Meille, joiden pussilla ei juurikaan ole paksuutta ja jotka joudumme matkabudjettiamme alituisesti kiristelemään, Kööpenhaminassa voi harrastaa ”maistelumenuita” melko edullisestikin.

Kauppahalli Torvehallerne

Tunnustaudun itse vanhojen kauppahallirakennusten ylimmäksi ystäväksi. Siksi koin hieman pettymystä huomatessani, että Kööpenhaminan keskustan Torvehallerne kauppahallikokonaisuus käsittikin kaksi erillistä modernia lasirakennusta. Nørreportin aseman läheisyydessä sijaitseva kauppahalli on rakennettu vuoden 2011 loppupuoliskolla.

Onneksi ei tarvinnut kauaa potea minkäänlaista harmitusta, sillä niin viehättävä ruokamaailma aukesi noiden trendikkäiden lasiseinien sisältä. Minusta sana kauppahalli ei oikeastaan tee oikeutta tälle herkkukeitaalle. Torvehallerne on paljon enemmän. Se on eräänlainen ruokamaailma, jossa myymälöiden lisäksi on pieniä ravintoloita, kahviloita ja baareja.

Katsomista ja ihmettelyä ruokafriikille täällä riitti. Eikä ihme, sillä paikka mainostaa sieltä löytyvän mm. 236 ranskalaista herkkua ja 160 erilaista teelaatua. Itseäni ihastutti erityisesti myymälöiden kaunis ulkoasu. Tanskalaisilla on hallussaan joku kummallinen visuaalinen taito, jolla tuotteet saadaan esille varsin upeasti ja houkuttelevasti.

Aivan ensimmäiseksi oli pakko pysähtyä tutustumaan tanskalaisten voileipien, smørrebrødien, salattuun maailmaan. Suosittelen! Hallernes Smørrebødin leivät olivat kerrassaan herkullisia ja takuutuoreita. Sen verran napakasti vitriinin valikoimat vaihtuivat paikan päällä tehdyillä luomuksilla.

Kauppahallin valikoimista löytyi perinteisten kauppahallituotteiden lisäksi mm. mielenkiintoisia pienpanimo-oluita, erilaisia herkkuja kuten gourmet-suklaata, erikoiskahveja, teelaatuja, viinejä, leivonnaisia, mausteita ja luonnonkosmetiikkaa.

Jälkeen päin jäi vähän harmittamaan, etten ymmärtänyt ostaa täältä kotiin mitään tuomisia. Kauppahalli olisi ollut erinomainen paikka tuliaisostoksille.

Tulkoon myös mainittua, että ilostuin huomatessani, että löytyihän sieltä kiinnostava viinibaarikin, Le Petit. Paikan omistaja toimi myös myymiensä tuotteiden maahantuojana. Ja mikä parasta, samppanjaa sai laseittain ja vielä ihan kohtuuhintaan.

Seuraava etappimme oli tapasbaari, johon jumiuduimme nauttimaan muutamia tikkutapaksia, pintxoja. Eivätpä olleet hassumpia nekään.

Ja koska mikään ateria ei ole täydellinen ilman jotain makeaa, ruokakierroksemme päättyi leivoskahveihin. Taattua tavaraa nämäkin kakut.

https://torvehallernekbh.dk/

Papirøenin Copenhagen Street Food

Hyvin toisen tyyppistä, mutta kovin mielenkiintoista ravintolakeskittymää edustaa Paperisaarella (Papirøen) sijaitseva Kööpenhaminan Street Food -halli. Jos Torvehallernen kauppahalli oli fiinimpi ruokamiljöö, tämä katuruuan pyhättö on rouheinen, boheemi ja konstailematon.

Vanhaan sanomalehtivarastoon syntynyt ravintolamaailma on kirjava kokoelma erilaisia kierrätysmateriaaleja, kuten varastokontteja, lavanpohjia, vanhoja autoja, lankkuja ja metallilevyjä. Tunnelma on juuri sellainen mutkaton, jopa sopivan rähjäinen, kuin tällaisen paikan tuleekin olla.

Suuri hallirakennus on täynnä useita kymmeniä ravintolakojuja, jotka tarjoavat melkoisen läpileikkauksen koko maailman ruokakulttuuriin. Vannot sitten sushin, kiinalaisen katukeittiön tai intialaisen kasvisruuan nimeen, täältä löydät kaikkea. Tarjolla oli riemastuttavan paljon luomua ja kasvisruokaa.

Oikeastaan ainut heikko kohta täällä käydessä on, että tarjontaa on niin paljon. Vaikeaa oli päättää, mitä kaikesta ihanuudesta valitsisi. Meillä meni alkupaloiksi meksikolaisia tacoja, pääruuaksi tuhti tanskalainen voileipä ja brasilialaista maustemakkaraa.

Jälkiruokaosuus oli tällä kertaa nestepitoinen. Sisäänkäynnin kohdalla olevasta baarista tarttui kätösiin raikkaat mojitot.

Vakaa aikomuksemme oli pyhittää viimeisestä matkapäivästämme puolet Glyptotek-museolle, mutta emme sinne koskaan ennättäneet. Saimme kulutettua täällä aikaa sen verran kauan, että suunnitelmiin tulikin yllättävä käänne. Tänä päivänä lihan nautinnot vetivät pidemmän korren.

Papirøenin Street Food halliin pääset kävellen tai pyörällä siltaa pitkin joko Nyhavnista tai Christianshavnista.

(Tiedoksi: Sini matkakuumeessa blogin Sini laittoi viestiä, että Papirøen sulkee ovensa 22.12.2017, eikä vielä ollut tietoa jatkaako se jossain muualla.)

www.copenhagenstreetfood.dk/en

Conditori La Glace

Ensin huomiomme kiinnittyi ohikulkeissamme La Glacen näyteikkunan mittavaan kakkuvalikoimaan. Sitten huomasimme ulos saakka ulottuvan jonon. Kakkuaddiktille ei juuri muuta suositusta tarvita, joten liityimme jonon päähän odottamaan sisäänpääsyä.

Myöhemmin meille selvisi, että olimme onnistuneet parkkeeraamaan Kööpenhaminan kuuluisimpaan ja vanhimpaan konditoria-kahvilaan. 1870 perustettua La Glacea pidetään kaupungin parhaimpana konditoriona ja totta tämä varmaan onkin. Kakut olivat jumalaisen hyviä. Niin hyviä, että ekstaasissa jäivät myös kuvaamatta.

Kun pääset sisälle, sinut ohjataan pöytään ja saat kakkulistan tutkailtavaksesi sekä jonotusnumeron. Kun vuoronumerosi ilmaantuu palvelutiskille, teet sinne tilauksesi ja maksat. Tarjoilijat toimittavat tilauksesi pöytääsi myöhemmin.

Myönnetään, 32 euroa kahdesta kakkupalasta ja suodatinkahvista on aika rasvainen hinta, mutta kerrankos sitä. Tarjoiltiinhan itse jauhettu kahvi toki hopeakannusta ja kunnon posliinikupeista, eikä vanhahtavassa miljöössäkään mitään vikaa ollut. Perinteissä on aina oma hohtonsa.

Ehdottomasti käymisen arvoinen. Tosin vajaan kolmenkymmenen kakun valikoima tuottaa vähän valinnan vaikeutta.

La Glace sijaitsee keskustan kävelykadun Strøgetin sivukadulla Skoubogadella.

www.laglace.dk/en

Muutaman päivän kokemuksen perusteella tuli tunne, että voikohan Kööpenhaminassa ylipäätään pettyä ruokaan. Kerrankin tuntui, että kaikki mitä söimme oli hyvää.

Mietin myös, että onnistuukohan kaupungista löytämään ravintolaa, jonka pöydillä eivät kynttilät palaisi pitkin päivää. Että terveisiä vaan meidän turvallisuusviranomaisille. En nähnyt yhtään tulipaloa enkä vaaratilannetta siitä huolimattä, että sadat kynttilät ja kandelaaberit koristivat kahviloiden ja ravintoloiden pöytiä ja ikkunalautoja. Sitä kuuluisaa tanskalaista tunnelmahyggeilyä taas parhaimmillaan.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Ravintolavinkkejä Splitiin

Joku ennätti jo kyselemään lupaamieni Splitin ravintolavinkkien perään. Iloinen asia tällä reissulla oli, ettei huonosti tarvinnut syödä juuri kertaakaan.

Hyvät ruokapaikat saavat mukavan lomakohteen tuntumaan vieläkin paremmalta paikalta. Näin kävi Kroatian Splitin kanssa. Eipä tarvinnut vanhassa kaupungissa sijaitsevasta majapaikastamme kulkea kovinkaan kauas löytääksemme kelpoisia ravintoloita.

Ainut harmituksen paikka oli liian lyhyt aika. Neljä yötä ruokamatkan kannalta ei riittänyt tässä kaupungissa mihinkään, vaikka parhaamme teimme. Ottaen huomioon kroatialaisen keittiön tuhdit annokset varamahalle olisi ollut tarvetta.

Yhteistä kaikille alla mainituille ravintoloille oli raaka-aineiden tuoreus. Vaikka huhtikuun alussa elettiin matkailullisesti vielä hiljaista aikaa, kertaakaan ei tullut vastaan ruokaa, josta olisi maistanut parasta ennen päiväyksen menneen ohitse. Niin simpukat, mustekala kuin tonnikala, kaikki maistuivat tuoreille.

Jos nyt jotain arvostelun puolta miettisi, ravintoloiden ruokalistat olivat melko saman oloisia. Samanlaiset pastat ja risotot näyttivät löytyvän lähes jokaisesta ravintolasta ja myös annokset muistuttuivat aika tavalla toisiaan.

Useasti ruoka-annoksissa suosittiin erilaisia juurespyreitä, jotka tekivät annoksista vähän lattean näköisiä. Mikäli haluat vaihtelua ja monipuolisuutta annoksiin, tilaa lisukkeita erikseen.

Yleisesti ottaen hintataso oli jonkin verran Suomea edullisempaa (kevät 2017). Pääruokien hinnat keskihintaisissa paikoissa olivat noin 15-20 euron hujakoilla, viinipullo noin 20 euroa, viinilasillinen 3 eurosta ylöspäin, pertsaolut noin 2 euroa.

Nämä ravintolat jäivät meille mieleen:

Restoran Bajamonti

Ravintola sijaitsee vanhan kaupungin Prokurative aukiolla. Sain tähän ravintolaan suositukset peräti kahdelta taholta, joten muutkin olivat huomanneet ravintolan hyvän tason.

Ruokalistalla oli paljon kalaa ja mereneläviä. Palvelu oli kerrassaan ystävällistä ja ammattimaista, muutenkin paikassa oli tietynlaista charmia. Ravintolalla on mittava ulkoterassi, josta mukavat näkymät kauniille aukiolle.

Itse söin pääruuaksi meriahventa vihannespedillä. Kala oli ehdottoman tuoretta ja maukasta. Myös alkuruuaksi syömäni simpukkapasta maistui.

Bokeria kitchen & wine

Tuntui, että tämä ravintola oli kaupungin ravintolamaailman ykkösmesta, sen verran täysi se näytti olevan ilta toisensa jälkeen.

Omistaja oli inspiroitunut Barcelonan Boqueria kauppahallista, josta ravintolan nimi juurtaa. Ravintola haluaa tarjota ruokaa tuoreista raaka-aineista, jotka hankitaan paikallisilta tuottajilta ja kalastajilta.

Ruoka oli hyvää, tosin pääruuat ulkoasultaan vähän tylsiä. Mieheni kehui pihvinsä olevan täydellinen ja niin oli oma kala-annokseni samoin kuin raikas alkusalaatti.

Erikoismaininta ihanista jälkiruuista. Suklaapallon sisällä oleva suklaamousse vei kielen mennessään kuin myös pistaasitorttunen, jollainen meidän piti mennä syömään seuraavana päivänä uudestaan. Kello 12 asti paikka tarjoilee vain aamiaismenuta.

Ravintolalla on loistava viinilista, eikä ihme, että se mainostaa heiltä löytyvän Kroatian parhaat viinit. Täällä sorruimme viinipulloon, joka maksoi ihan LIIKAA, mutta olihan se taivaallisen hyvää. Laseittain saatavien viinien valikoima on myös laaja.

Viihtyisä, trendikäs miljöö ja tosi mukavat tarjoilijat. Olisin voinut ottaa yhden niistä hauskoista pojista kotiin matkamuistoksi 🙂

Ravintolalla on useana iltana viikossa elävää musiikkia. Pöytävaraus kannattaa tehdä.

Zinfandel Food & Wine bar

Toinen hyvä viiniorientoitunut ravintola Splitissä. Harmittaa, että löysimme tämän ravintolan vasta viimeisenä iltana, sillä sen verran kiinnostava tuttavuus se oli.

Paikan tarjoilija (omistaja?) kertoi meille paljon asiantuntevaa tietoa Kroatian viineistä ja hänen viinisuosituksensa lunastivat lupaukset.

Söimme tässä paikassa vain leikkele/juustolautasen, jonka tuotteet tulivat lähialueen paikallisilta tuottajilta. Raaka-aineet olivat selvästi valittu huolella, joten tästä saattoi jo tehdä omat johtopäätökset ravintolan tasosta.

Paljon hyviä viinejä laseittain. Mukavan rento meininki.

Art i cok (c:n päällä pitäisi olla hattu, mutta en löytänyt mistä sen siihen saisin)

Uudehko melko edullinen ravintola vanhassa kaupungissa. Kiva sisustus ja mutkaton meininki, jota siivitti taustalla soiva letkeä jazz.

Lyhyt ruokalista, joka minusta lupaa aina hyvää. Ruoka olikin hyvin laitettua, vaikka en ymmärtänyt miksi kikherneitä piti laittaa vähän turhaan moneen paikkaan. Merenelävien salaatti oli raikasta ja mies kehui, ettei ollut koskaan syönyt yhtä hyvää ankkaa (vai oliko se hanhea?). Oma tonnikala-annokseni oli myös maukas.

Olisimme mielellämme ottaneet paikassa myös jälkiruokaa, mutta tarjoilijatyttö näytti olevan niin keskittynyt omaan kännykkäänsä, että päätimme mennä jälkiruualle toiseen paikkaan.

Villa Spiza

Tätä vanhan kaupungin ravintolaa en pysty suosittelemaan, sillä piskuinen paikka oli aina niin täysi ettemme sinne mahtuneet. Luin jostain, että tämä kotikutoinen dalmatialaisruuan ravintola on erityisesti paikallisten suosiossa. Lukemani mukaan ravintolasta saa hyvin valmistettua konstailematonta ja herkullista paikallisruokaa edulliseen hintaan.

Vaihtuva ruokalista löytyy käsin kirjoitettuna ravintolan ulkopuolelta. Paljon kalaa ja mereneläviä. Jos joku teistä tekee tämän ravintolan kanssa tuttavuutta, olisi mukava kuulla kokemuksianne. Käykää testaamassa, jos mahdutte sisään.

Vielä vinkki viininystävälle. Jos haluat ostaa laadukkaita paikallisviinejä tuliaisiksi kotiin, älä sorru vanhan kaupungin kujilta löytyviin ”matkamuistomyymälöihin”. Huomasimme, että viinien hinnoissa oli melkoisia lisäkertoimia.

Sen sijaan suuntaa Enoteca Terraan, joka on pieni viinikauppa lähellä Bacvicen uimarantaa. Tuolta sai mukavan läpileikkauksen Kroatian viinituotantoon ja hyvän valikoiman Kroatian eri alueiden viinejä. Tosin muutama tuliaispullo tarttui vielä Splitin lentokentältä, jossa pienuudestaan huolimatta paikallisviinejä oli melko hyvin tarjolla.

Onko sinulla kokemuksia Splitin ravintoloista? Jäikö joku ruokakokemus erityisesti mieleen?

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

Romanttisen illallisen ravintola Tallinnassa

Hyvän ruuan lisäksi apetta myös romantiikan nälkään.

Yksi Tallinnan viehättävyydestä ovat ehdottomasti sen kiinnostavat ja vieläkin kohtuuhintaiset ravintolat. Uusia kunnianhimoisia ravintoloita nousee pystyyn kuukausittain, jos sitten joidenkin tähti sammuu, kuten saimme tällä samaisella reissulla karvaasti kokea. Aiemmasta loistavasta Fabrik-ravintolasta ei ollut jäljellä enää muuta kuin nimi ja kiinteistö.

Onneksi seuraavana iltana meitä lykästi. Menimme syömään Vanhan kaupungin pääkadun varrella (Viru 8) olevaan Cru ravintolaan. Jo usean vuoden ajan ravintola on keikkunut kärkipäässä erilaisissa Viron parhaiden ravintoloiden luokituksissa.

Ravintolaa luotsaa palkittu pääkokki Dmitri Haljukov, joka edusti Viroa mm. vuoden 2015 Bocuse d’orin arvostetussa maailmanlaajuisessa kokkikisassa Lyonissa. Keittiöstä löytyy lisäksi parikin Viron vuoden kokki -tittelin saanutta ammattilaista.

Cru sijaitsee 1400-luvulta peräisin olevassa rakennuksessa. Vanhat kiviseinät ja keskiaikainen tunnelma antoivat ravintolalle tunnelmalliset puitteet. Kynttilät pöydillä ja seinän syvennyksissä lisäsivät mukavan lämminhenkistä tunnelmaa, joten tätä paikkaa voi ehdottomasti suositella romanttiselle illalliselle.

cru2cru

Oli mukavaa istahtaa pöytään, joka oli kauniisti katettu keraamisilla katelautasilla. Tarjoilu oli näkymättömän hienostunutta ja aina tulee ylevä fiilis siitä, kun tarjoilija levittää lautasliinan syliini.

Ruokalista ei ollut kovin laaja, mikä on aina hyvä merkki. Jos Crun ruokalistaa jotenkin luonnehtisi, raaka-aineina on paljon virolaisen keittiön aineksia, kuten riistaa ja merikalaa, mutta uudella tapaa laitettuna.

Ravintolalla oli mittava ja tasokas viinilista, mikä tosin käänsi viinien hinnat kalliimman puoleisiksi. Onneksi muutamaa laadukasta viiniä sai myös laseittain. Pakko mainita, että tilaamamme espanjalainen punaviini Coto de Hayas Garnacha Centenaria oli kerrassaan nautinnollista.

Alkuun pöytään tuotiin talon leipälautanen, jonka kruunu oli ravintolan itse tekemä tumma luumu/pähkinäleipä. Niin hyvää olikin, että useampi siivu meni maistellessa.

cru4cru7Alkuruuaksi valitsin jättikonnamonnia, ihan sen takia, että tämähän kuulosti lähinnä leikkisältä lasten lorulta. Hyvä valinta olikin, annos oli kaunis ja annoksen komponentit tukivat hyvin toinen toistaan. Munan keltuaisen olisin tosin jättänyt pois. Enemmänkin se häiritsi muuten toimivaa makumaailmaa.

Mieheni saarenmaalainen saksanhirvitartar tarjoiltiin hauskasta pahkapuulautaselta. Pientä miinusta mieheni mielestä oli siinä, että lihan koostumuksesta saattoi maistaa, ettei annos ollut ihan freesi. Oliko annos kenties tehty valmiiksi jo reilusti aikaisemmin? Lihaa olisi myös voinut kuulema maustaa enemmän.

Pääruokavalinta meni minulla myös ihan nappiin. Paahdettu hanhenfile oli täydellistä ja lautasella oleva juurespyree ja granaattiomenakastike sopivat linnulle erinomaisesti. Mieheni lampaanniska-annos oli kuulema muuten hyvää, mutta annos oli melkoisen pieni. Samaa totesin itsekin. Hanhea oli annoksessani vain kaksi pienehköä palasta, enemmän olisi ehdottomasti maistunut.

cru6cru8cru3

Jälkiruoka tällä kertaa pudotti tasoa. Suklaaholi X.O. lupasi paljon, mutta ei oikein maistunut miltään, koska annos oli aivan liian kylmä, jopa hieman kohmeinen. Pakastimestako liian myöhään otettu?

Kokonaisuudessaan Cru tarjosi miellyttävän ruokakokemuksen tunnelmallisessa mljöössä. Hinta-laatusuhde oli minusta kohdallaan, alkuruokien ollessa kympin molemmin puolin ja pääruokien jäädessä alle kahdenkympin. Hyvinkin voisin mennä uudelleen. Ihan ok fine dining -ravintola, vaikka ei ihan kympin arvoinen.

Täältä löydät lisää viimeisimpiä Viron ravintolaluokituksia: http://tallinnaa.com/tallinnan-ja-viron-parhaat-ravintolat-2017/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Ruokamatkalla Nizzassa – vältä näitä virheitä

Palasin hiljattain Nizzasta ripulista kärsien. Viimeisen lomapäivän illallinen ei mennyt ihan putkeen.

Ranskalaiset rakastavat hyvää ruokaa ja elävät syödäkseen. Siinä nyt ei ole mitään uutta, mutta miten satunnainen turisti Ranskassa voisi ottaa muutamasta lomapäivästään ruuan kannalta kaiken mahdollisen irti?

Kuulun niihin matkaajiin, jotka tutkailevat ennen reissua tulevan matkakohteensa ravintolatarjontaa ja arvioita. Michelin-tähditetyissä ravintoloissa minulla ei ikävä kyllä ole varaa syödä, joten tavoitteenani on löytää hintalaatusuhteeltaan mahdollisimman hyviä ruokapaikkoja. Sellaisia persoonallisia mestoja, joissa syö nautinnollisesti maksamatta siitä mansikoita.

Herkut ovat saaneet Nizzassa arvoisensa puitteet. Vanhoja hienostuneita herkkukauppoja on kaikkialla kaupungissa.herkkukauppaherkkukauppa2viinikauppa

Niinpä nytkin ennen Nizzan matkaani laitoin muistiin muutaman hyvät arvostelut saaneen ravintolan. Ennen reissuani löysin myös kirjastosta Helena Petäistön mainion oppaan: ”Nizza, Cannes, Biarriz” (2013), jossa tämä Ranskasta tuttu, paljon matkustellut kirjeenvaihtajamme suosittelee omia lempihotellejaan ja -ravintoloitaan kyseisistä kaupungeista.

Ensimmäisen illan ruokapaikaksi valitsimme Petäistön ykköspaikan, vanhan kaupungin Chez Palmyren. Yritimme jo päivällä varata tänne pöytää, mutta 25 paikan pikkubistro oli täyteen varattu ties kuinka pitkäksi aikaa. Päätimme kuitenkin illalla kokeilla vielä onneamme ja olimme roikkumassa ovenkahvassa jo hyvissä ajoin ennen ravintolan aukeamista. Tämä kannatti, sillä onnistuimme kuin onnistuimmekin saamaan pöydän. Viiden minuutin sisällä aukeamisesta ravintola oli viimeistä paikkaa myöten täysi.

palmyrePalmyre6palmyir

Illan menun saattoi tarkastaa joko seinän liitutaululta tai käsin kirjoitetusta eteemme tuodusta lappusesta. Vaikka ruokalista oli suppea (hyvä merkki!), mieleinen kokonaisuus sieltä kuitenkin löytyi.

Tässä ravintolassa nautimme todella herkullisen menun. 18 euron hinta kolmen ruokalajin ateriasta on Ranskassa älyttömän vähän. Voin yhtyä täysin Helenan kirjoitukseen: ”Täällä voisi syödä vaikka joka ikinen ilta”. Tuoreista raaka-aineista hyvin valmistettua ranskalaista ”kotiruokaa”, cuisine de famille, niin kuin ravintola näytti itseään mainostavan. Etenkin täydellisesti paistettu tonnikala jäi mieleen. Vaikka ravintolassa oli tiivis tunnelma kuin sillipurkissa, ehdottomasti suositeltava paikka, jos vaan onnistuu saamaan täältä pöydän.

Herkullinen kasvisalkuruoka.palmyre3palmyre2

Seuraavana iltana osuimme vanhan kaupungin kujilla La Comptoir du Marché nimisen ravintolan hollille. Muistin tämän bistron myös Petäistön kirjasesta. Onneksemme saimme pöydän. Hetken päästä tulostamme ravintola oli viimeistä paikkaa myöten täysi. Hyvä merkki siis.

Bistron sisustus ja vanhat esineet kielivät ravintolan entisestä elämästä. Oltiinko jonkinlaisessa vanhassa teollisuuskeittiössä? Ruokalistoja ei ollut, vaan tarjoilija kävi esittelemässä liitutauluilta illan tarjonnan. Valikoima oli hieman edellistä paikkaa laajempi, joten alkoi tulla jo vähän valinnan vaikeutta.

comptoir3comptoir4

Tämä ravintola oli ehdottomasti tämän lyhyen lomamme paras kokemus. Ruoka ei ollut vain maukasta, vaan annokset olivat myös kauniisti aseteltuja. Söinköhän täällä yhdet elämäni parhaista tortilliineistä, kastike olisi ainakin voinut viedä kielen mennessään? Paikan kampasimpukat pekonilla olivat myös excellent! Ja pakko mainita myös paikan mousse au chocolat. Vaikka vähän suklaaöverit tulikin, jälkkäri oli suklaanystävän unelma.

Tonnikalaa kauniisti laitettuna.comptoir2comptoirjpg

Paikassa oli muutenkin mukavan letkeä ja hyväntuulinen tunnelma. Kolmen ruokalajin menu viineineen maksoi vajaa 30 euroa hengeltä.

Tämän jälkeen sitten ruokakokemuksemme eivät ihan täyttyneet. Emme olleet ottaneet huomioon, että sunnuntaina ja maanantaina suuri osa Nizzan ravintoloista oli kiinni. En tiedä koskeeko tämä vain nyt hiljaisempaa talvikautta vai onko yleinen maan tapa, että lähes jokainen pieni ravintola on suljettuna pari päivää viikossa. Sunnuntai-iltana kävimme turhaan kolkuttelemassa useiden suositeltujen ravintoloiden suljettuja ovia.

Ei ole ravintolan löytäminen reissussa aina helppoa.nizza6

Lopulta istuimme jossain pertsaitalialaisessa ravintolassa syömässä pertsapizzaa ja pastaa. Enempi meni tämä kokemus mahan täytteeksi.

Viimeisenä päivänä kävimme hakemasta päiväruuaksi kämpille lajitelman susheja. Naapurustossamme oli sushibaari, joka näytti olevan ilta toisensa jälkeen melko täynnä. 22 eurolla irtosi kolmelle päiväpalaksi riittävä sushilautanen. Hyvä hintalaatusuhde erittäin tuoreen ja raikkaan makuisista susheista. Paikan nimi on vain Sushi Bar ja se sijaitsee vanhan kaupungin kadulla Rue de Collet. Ravintolan tunnistaa jo pitkästä matkasta iloisen värisistä kynttilälyhdyistä ja vilteistä.

sushibar

No, olihan meillä vielä yksi ilta jäljellä ja odotukset ruokaa kohtaan korkealla. Siispä hyvissä ajoin suunnistimme kohti Le Panier -nimistä vanhan kaupungin ravintolaa (lähellä Cours Saleya -toria), jonka ennakkotietojen mukaan piti tarjota vähän uudemman sorttista ranskalaista keittiötä. Olimme tarkistaneet myös, että ravintola oli maanantai-iltana avoinna. Pettymys oli suuri, kun kuulimme, että ravintola oli illaksi täyteen varattu.

Tässä kantapään kautta opittu vinkki Nizzan ravintolamaailmaan. Tarkista aukioloaika ja yritä varata pöytä etukäteen, jos mielit jonnekin tiettyyn paikkaan syömään. Emme osanneet kuvitella, että sesonkikauden ulkopuolella suosituissa ravintoloissa olisi näin täyttä etenkään maanantai-iltaisin.

Ranskaa taitamattomalle ei ollenkaan huono asia olisi mukana kulkeva sanakirja. Vaihtuvat ruokalistat olivat aina vain ranskaksi. Onneksi tarjoilivat osasivat jonkin verran kääntää niitä englanniksi.

Siispä otimme käyttöön plan been ja menimme edelleen Petäistön kirjan ohjaamina Le Bistrot d’Antoine nimiseen ravintolaan, joka on muuten samassa omistuksessa aiemmin mainitun Le Comptoir du Marchén kanssa. Ravintola oli kiinni.

Seuraavaksi etsimme Olive & Artichaut -nimisen ravintolan, jolla näytti olevan ikkunassaan vaikuttava kokoelma palkintotarroja ja mainintoja Michelin oppaista. Harmillista, ravintola oli myös kiinni. Samoin kuin romanttinen Le Démodé.

bistrot dantoinenizza7

Seuraavan ravintolan kohdalla onnisti. Petäistöltä suitsutusta saanut ravintola La Meranda löytyi myös vanhan kaupungin kujalta. Hieman nuhjuisen näköinen paikka, josta meille löytyi vapaa kulmapöytä. Jakkarat olivat juuri niin epämukavat kuin Petäistön kirja antoi olettaa. Tämä olikin ainut asia, mikä ravintolassa vastasi ennakko-odotustamme.

En tiedä oliko jotain tapahtunut Petäistön kirjan kirjoittamisesta, mutta ruoka oli kaikkinensa hirveää ja hinta siitä posketon. Vai oliko tässä paikassa jotain, mitä en ymmärtänyt? Helmiä sioille -ilmiö kenties? Keittiössä hääräsi ymmärtääkseni entinen luksushotelli Negrescon keittiömestari, jolla oli kannuksissaan kaksi Michelin tähteä. Tarjosiko tämä bistro ehkä Ranskan parasta mahalaukkua, jota tultiin pitkien matkojen päästä maistamaan?

Joka tapauksessa koko ruokalista oli minulle sisäelimiä kaihtavalle hankala. Ei nyt juuri tänä iltana sattunut tekemään mieli vasikan päätä, veripalttumakkaraa tai naudan mahalaukkua. Yleensä ravintoloissa on valinnan vaikeutta sen suhteen, etten tiedä mitä useasta hyvästä valitsisin. Nyt oli kyllä niin päin, etten tiennyt mitä olisin valinnut, kun tämä ruokagenre ei oikein uppoa. Eikä mennyt paremmin ystävillänikään. Pettynyttä tunnelmaa lisäsivät naapuripöydän kelmeät roiskausannokset. Ruokailu oli kertakaikkisen catastrophe.

Olin niin kiukkuinen, etten muistanut ottaa paikasta ainoatakaan kuvaakaan. Lähes 35 euroa palasta mautonta ricottajuustoa ja kasasta pastaa, jota oli ilmeisesti pyöräytetty pestossa (minkään valtakunnan kastiketta annoksessa ei ollut) sekä pienestä lasillisesta roséviiniä. Jos jotain hyvää, provencelainen roséviini ei näytä koskaan pettävän.

Täydellinen päätös tälle ruokakokemukselle oli seuraavana päivänä vaivannut ripuli. Toki mahan voi saada sekaisin mistä vaan, mutta tässä kohden jäljet viittaavat vahvasti kyseiseen sylttytehtaaseen. Jos menen uudelleen Nizzaan, kierrän tämän ravintolan takuulla kovin kaukaa.

makkaratoliveoilviinit

Oletko itse syönyt missään näistä mainituista ravintoloista? Vai olisiko sinulla tarjota Nizzasta muita hyviä ruokaelämyksiä? Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksianne, sillä vähän jäi harmittamaan, kun niin moni mielenkiintoinen ruokapaikka jäi kokematta. Ehkäpä tässä on hyvä syy tehdä Nizzaan uusi ruokahenkinen matka. Ruokapaikoista ei ainakaan tule olemaan pulaa, etenkin jos muistaa tarkistaa aukioloajat ja varata pöydän etukäteen. Bon appétit!

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Herkuttelijan Pietari ja ravintolasuositus

Jos Pietari tarjoaa herkkuja visuaalisella puolella, tarjoaa se herkkuja myös lautasella. Kaltaiselleni kahvilafriikille kaupunki on pullollaan tarjontaa ja kyltymättömälle sokerihiirelle kakkuvitriineistä saa varmasti vastinetta.

Kahviloita Pietarissa näyttää olevan valtaisasti. Perinteisiä kakkukahviloita, vain kahvivalikoimaan erikoistuneita trendikahviloita sekä kahviloita, joista saa leivonnaisten lisäksi monenmoisia ruoka-annoksia.

Jos olet kiinnostunut enemmän tavallisista normikahviloista suuntaa Nevskyltä Griboedova kanavaa pitkin Kazanin katedraalin taakse. Suuri kakkupala irtoaa kadun kahviloista 2-2,5 eurolla. Jos taas haluat fiilistellä kaupungin viimeisimpiä kahvilatrendejä, suosittelen Rubinshteyna katua (Nevskylta, Fontanka kanavasta seuraava).

kakkuapietarikahvila4pietarikahvila2pietarikahvila

Kannattaa pistäytyä myös historiallisessa Jelisejevin herkkukaupassa (Nevsky prospekt 56), jonka ihastuttava jugend-rakennus luo hienot puitteet tälle kuuluisalle myymälälle. Yrityksen kondiittorit ovat panneet parastaan, sen verran upeita leivoksia ja muita sokeriherkkuja vitriineistä löytyy. Miten olisi vaikka suklaasta tehty kaunis korkkari hintaan 28 euroa? Keskellä myymälää on kahvila palmun alla. Vaikka täällä maksatkin kaksinkertaisen hinnan, ei se kuitenkaan ihan ylettömiä rahapussiasi huojenna.

suklaakenka2Pietari herkkukauppa2pietarikahvila3

Testasin muuten miten onnistuu kokonaisen kakun tuonti tuliaisena. Hyvin onnistui, ainakin näin viileämpänä vuodenaikana. Kakku pakattiin tukevaan rasiaan ja rasia leveään muovikassiin, jossa sitä oli helppo kantaa. Voitteko kuvitella, pieni kahdeksan palan suklaakakku maksoi vain neljä euroa!

Suuressa kaupungissa, josta ei juurikaan tiedä mitään, hyvän ruokapaikan löytäminen on aina tuuripeliä. Joskus onnistuu, joskus ei. Tämän reissun ehdoton ykkösravintola oli pohjoista venäläistä keittiötä edustava Severyanin. Ravintola sijaitsee Sennayan aukion (Sennaya ploshchad) ja Griboedova kanaalin vieressä (noin 15 minuuttia Nevskylta Griboedova kanaalin vartta pitkin).

severyanin3severyaninseveryanin2IMG_9193

Sennayan keittiötä luotsaa Aram Mnatsakanov, joka on tunnettu Venäjän ”Hell’s Kitchen” ohjelmasta. Ravintolan ruoka oli hyvää, hintataso kohtuullinen ja erityisesti ravintolan viihtyisästä tunnelmasta voisi antaa täyden kympin. Maistelimme alkusalaatin lisäksi perinteisiä pelmenejä, stroganoffia ja lampaan potkaa. Kaikki oli juuri sitä mitä ruokalista antoi odottaa, maukasta perinteikästä venäläistä ruokaa.

Ravintolan tunnelma oli samaan aikaan juhlava ja kodikas. Antiikkikalusteita, pitsiliinaa, kynttilöitä ja ystävällistä palvelua. Tarjoilijamme puhui oikein hyvää englantia. Lisäaromin illalliseemme antoivat loistavat muusikot, jotka esiintyivät ravintolassa tuona iltana. Erilaisia musiikki- ja runoiltoja paikassa näytti olevan useastikin.

Suosittelen lämpimästi tätä ravintolaa, mikäli haluat Pietarin matkallasi syödä maukasta perivenäläistä, hyvin valmistettua ruokaa. Teen ystävän kannattaa kokeilla venäläistä teepöytää. Samovaarissa haudutettua teetä tarjoillaan erilaisten kotitekoista piiraiden kera sunnuntaisin klo 14-17.

http://eng.severyanin.me/en/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Tallinnan Fabrikin ruoka soi duurissa

Ennen kuin luet syyskuussa kirjoittamani jutun, katso kommenttini postauksen lopusta. Helmikuussa 2017 Fabrik ei ollut enää se sama ravintola.

Ruokailu Tallinnan ravintola Fabrikissa oli kuin Vivaldin kolmiosainen viulukonsertto. Rytmi oli vaihtelevaa, mutta kokonaisuus harmoninen ja melodia kaunis. Keittiöorkesteri onnistui hienosti!

Rakastan ruokaelämyksiä ja inhoan sitä, että niin usein joku osa kokonaisuudessa pettää. Jos alkuruoka lupaa paljon, pääruuassa tapahtuu notkahdus. Jos ravintolamiljöö on viihtyisä, palvelu tökkii. Vaan nyt napsahti kaikki sävelet kohdalleen. Vasta vuoden päivät toiminut ravintola Fabrik Tallinnassa on ennättänyt saada jo kovasti hehkutusta alan piireissä. Eikä suotta, melkoisen makujen sinfonian se tarjosikin.

Ensinnäkin ravintolamiljöö oli kiinnostavan visuaalinen, mutta sopivasti rento. Ei turhaa koristelua ja piipertelyä, vaan selkeän linjakasta ja trendikästä. Katossa kiinnitti huomiota hauska valaisinhässäkkä ja sisustuksessa vivahde rouheutta, joka sopi erinomaisesti Kalajamajan boheemiin henkeen. Rustiikkisuutta olisi toki voinut olla enemmänkin.

fabrikfabrik2fabriklamput

Menu oli melko tiivis, mutta mielenkiintoisen erilainen, mikä antoi jo lupauksen jostain poikkeavasta. Chef oli totta tosiaan miettinyt makujen yhteensopivuutta kuin säveltäjä melodiaa. Pieni miinus laseittain saatavien viinien vähäisyydestä.

Konserton ensimmäinen osa oli kohdallani fenkolin ja ilmakuivatun ankan vuoropuhelua, jota luumu makeutti. Ohuen ohut paahdettu rukiinen toi mukavaa rapsakkuutta annokseen. Tämä sonaatti oli oiva alkusoitto. Grazioso!

fabrik alkuruoka

Pääruokani toi mieleen poutaisen kesäpäivän, vihreän niityn ja lintujen laulun. Tämä oli ehdottomasti konserton runollisin osa, kuin Vivaldia parhaimmillaan. Kuhafile oli saanut purjeen kaalista ja kokonaisuutta säestivät pinaatti ja sitruunaverbena. Keveää, raikasta ja niin täydellistä makuharmoniaa. Leggiero!

fabrik5

Jälkiruuan kohdalla maestro oli käyttänyt improvisaatiota, sillä sen verran monimuotoisten ainesten kombinaatio oli kyseessä. Tällaisella raaka-aineiden leikittelyllä on aina riskinsä, sillä epäonnistumisen vaara on suuri. Keittiössä on ilmeisesti melkoinen virtuoosi, sillä sävellys pysyi kasassa tältäkin osin. Mustikka, fenkoli, valkosuklaa ja suolaheinä leikittelivät keskenään ja vastakohtaiset maut löysivät toisensa marengin narskahdellessa mukavasti suussa. Ehkä mustikka olisi kiinteämpänä toiminut vielä paremmin ja näin annoksesta olisi saanut myös kauniimman näköisen. Joka tapauksessa päätösjakso soitettiin con brio.

fabrik6

Ruokailumme orkesteria johti hyväntuulinen ja ystävällinen tarjoilija, joka hoiti homman taidokkaasti. Tällä kapellimestarilla oli selvästi pilkettä silmäkulmassa ja leikillisyyttä otteissaan, mikä toi vain pikantin lisän kokonaisuuteen.

Koko konsertosta jäi hyvä maku. Haastetta oli, mutta hienosti kestettiin toivotulla tasolla ilman riitasointuja. Olisin vain suonut konsertin kestävän vähän pidempään, sillä melkeinpä teki mieli nuolla lautasilta viimeinenkin pisara.

Talviohjelmiston ilmestyttyä ehdottomasti uudelleen.

http://fabrik.ee/en/

Lisää juttua Tallinnan Kalamajan alueen ravintoloista täältä: Kalamajan ihastuttavat ravintolat

PS. Menin helmikuussa 2017 syömään Fabrikiin uudelleen korkein odotuksin. Pääkokki ja muu keskeinen henkilökunta olivat sanoneet itsensä irti vain muutamaa päivää aiemmin. Ravintolassa oli kriisivaihe menossa ja niin palvelu kuin ruokakin täysin hakusessa. Fabrik ei ollut enää se ravintola, josta tässä jutussa kirjoitin.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.