Browsing Category

Ravintolat Suomessa

Rovaniemen Monte Rosa – Lappia lautasella, mutta pitkälti asia on myös pihvi

Yhteistyössä Arctic City Hotel

Etanoita, pororilletteä, rautuskagenia, savuporokeittoa, kuningasrapukeittoa. Rovaniemen Monte Rosa -ravintolan ruokalista lupasi jo alkuruokien osalta hyvää. Hetken jo harkitsin, että jos söisinkin vain alkuruokia, sillä sen verran valinnan vaikeutta aiheutti jo pelkästään alkuruuan valinta.

Nälkä meillä molemmilla miehen kanssa oli melkoinen. Pitkä päivä takana ja syömiset jääneet vähille kaikessa Rovaniemi-fiilistelyssä. Mikäpä sen ihanampaa kuin istua tunnelmallisen ravintolan katettuun pöytään, saada eteensä lasillinen kuohuvaa ja mielenkiintoinen ruokalista. Menun pikainen tutkailu kertoi, että ravintolalla on selvästi kaksi linjaa: pihvit ja Lappi-maut.

Tämähän sopi meille. Erämaassa ”nälkiintynyt” mies oli heti ihastuksissaan pihveistä, sillä siitä oli kuulema pitkä aika, kun viimeksi oli saanut kunnon pihviä. Minä sen sijaan kallistuin Lappi-linjalle. Poroa sen olla pitää ja vielä kun lupaavat valmistaa sitä kahdella tapaa.

Mutta tuo alkuruoka. Miten oikeasti noista herkuista osaa valita? Poroa teki miehenkin mieli ja sinne valikoitui pororilletteä alkuun. Pitkällisen harkinnan jälkeen valintani kallistui rautuskageniin, omalla kohdallani kun tuo kala vie useimmiten voiton.

Pihvin valinta ei ollutkaan sitten kaikkein helpoimmasta päästä. Nyt piti tai siis sai päättää muutakin kuin pihvin kypsyysasteen. Mies pohdiskeli pitkään eri vaihtoehtoja.

Monte Rosan pihvimenu oli kerrassaan oivallinen. Erilaisia pihvejä oli valittavana neljää erilaista ja jokaisen pystyi saamaan kolmessa eri koossa. Sen lisäksi pihville pystyi valitsemaan toivomansa kastikkeen viidestä eri vaihtoehdosta. Ja jotta annoksen sai tuunattua loppuun saakka mieleisekseen, myös haluamansa lisukkeen (tai lisämaksusta useamman) pystyi valitsemaan listalta itse. Sanoisinpa, että tämä jos mikä on pihvinystävän pyhättö. Kerrassaan loistava idea, pihvi juuri sellaisena kuin haluat.

Monte Rosa näytti ja tuntui hyvältä. Hämärä tunnelmavalaistus, pöydillä aidot kynttilät ja taustalla rauhoittava musiikki. Sopivasti rustiikkista, mistä tuli mieleen sellainen lämminhenkinen ranskalainen bistro. Paikka, mihin kokoonnutaan ystävien kanssa hyvän ruuan ääreen.

Mukana oli myös ripaus lappitunnelmaa ja hyppysellinen romantiikkaa. Ei ihme, että myöhemmin ravintola alkoi täyttymään nimenomaan pariskunnista. Monte Rosa on todella kiva paikka kahdenkeskiselle kynttiläillalliselle.

Alkuun saimme hyvän paikallisen leipälajitelman. Lapinrieskaa, juurevaa ruisleipää ja tummaa saaristolaisleipää. Ja sitten varsinaisiin ruokiin.

Mies oli innoissaan pororillettestä, niin mausta kuin annoksen koosta. Oli kuulema pitkään haudutettua, pehmeää ja mureaa. Oma rautu-skagenini oli myös herkullista, mutta leipää oli minusta kalaan nähden himpun liikaa.

Poro maistui minullekin pääruuassa, vaikka vähän annoskateutta tulikin, kun katsoin miehen mehevää pihviä. 200 grammainen härän sisäfilepihvi kermaisella pippuri-konjakkikastikkeella näytti uppoavan alta aikayksikön. – Parasta, kuulin miehen mumisevan kaapiessaan viimeisiä kastikerippeitä lautaselta.

Parasta minusta oli myös juomamme huippuhyvä punaviini. Torresin marjaisa Purgatori oli loistovalinta porolle. Tarjoilija ilmiselvästi tiesi, mistä puhui suositellessaan tätä nektaria.

Koskaan ei voi olla niin täynnä, ettei jaksaisi jälkiruokaa. Minulle kiitos valkosuklaavanukasta marjojen kera. Jos vain jossain lukee sana suklaa, asiaa ei kohdallani tarvitse sen enempää miettiä. Mies uskoi lappilaisittain tuunattuun ranskalaisklassikkoon ja tilasi lakka crème bruléen.

Tämän jälkeen oltiinkin sitten niin sanotusti syöty itsemme pyörryksiin. Totesin ihastuttavalle tarjoilijalle, että tästä ravintolasta ei ilmeisesti lähdetä koskaan nälkäisinä pois.

Lähtiessä huomasin, että Monte Rosalle on myönnetty Paistinkääntäjien Rotisseurs-kilpi vuonna 2014. Tähän mennessä tämän ruokamaailman korkean arvostuksen ovat saaneet vain kaksi muuta rovaniemeläistä ravintolaa.

Monte Rosa sijaitsee Arctic City Hotellin katutasossa aivan Rovaniemen ydinkeskustassa.

www.monterosa.fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Kun taide kohtaa gurmeen – Gösta on Suomen paras museoravintola

Metsien keskellä Mäntässä on helmi. Mansikkapaikka, jossa ravitaan sielua ja ruumista.

(Yhteistyössä Serlachius-museot)

Kirjoittelin edellisessä blogijutussa nautinnollisesta museokaksikosta, Serlachius-museoiden Göstasta ja Gustafista. Minussa asustelevalle visualistille tarjoiltiin silmänruokaa täyskattaus. Kun saman paikan ravintola pystyi vielä kutittelemaan kulinaristin makuhermoja, elämys hipoi jo täydellisyyttä.

Ei ihme, että Kauppalehden Optio raakkasi ravintola Göstan Suomen parhaimmaksi museoravintolaksi. Paljon saattoikin odottaa, sillä ravintolan taustalta löytyvät Vuoden kokki -tittelit omaavat ammattilaiset Pekka Terävä ja Henry Tikkanen. Terävä tunnetaan mm. Michelin tähditetyn Olon keittiömestarina ja Tikkasen kokinhattua tähdittää edustaminen maailman vaativimman kokkikilpailun Bocuse d’Orin Suomen joukkueessa.

Ravintola Göstan tilat modernissa Göstan paviljongissa ovat ihanteelliset ravintolalle, jota taide siivittää. Suuret maisemaikkunat tuovat runsaasti valoa sisään. Korkeaa ravintolasalia hallitsee materiaalina puu ja kattoon saakka ylettyvä Heikki Marilan suurikokoinen maalaus. Sisustus on skandinaavisen selkeää ja designmaista. Turhaan koristeluun ei oltu sorruttu.

Sama selkeys pätee myös Göstan ruokaan. Mikäpä tällaiseen ympäristöön sopii paremmin kuin puhtaat maut kotimaisista tuoreista raaka-aineista. Olin iloinen nähdessäni, että lautaselle päätyi kiitettävän paljon suomalaisen metsän, pellon ja järven antimia. Raaka-aineet ja niiden maut ovat pääroolissa ilman turhia kikkailuja.

Söimme Göstassa sekä lounaan että päivällisen à la carte listalta. Viikottain vaihtuvaa lounaslistaa voi pitää jopa yllättävän edullisena. Valittavana on kolme eri vaihtoehtoa, joista jokainen kustansi vierailuhetkellä alle kympin. Jos mietin omaa runsasta salaattiannosta varhaisperunoista, uuden sadon kukkakaalista ja savusiikakreemistä, annos oli enemmän kuin hintansa väärti. Niin puhtaan maukasta, hyvällä tavalla myös niin suomalaista.

Myöhemmin syömäni vaahdotettu kukkakaalikeitto oli parasta koskaan syömääni. Maku oli samettisen pehmeää. Pääruuaksi otin kuhaa ja kesävihanneksia. Annos maistui tosiaan kesäisen raikkaalta.

Ystäväni kiitteli katkarapucocktailin makua ja burgerin mehevyyttä. Jälkiruuaksi otimme molemmat pistaasijäätelöä, valkosuklaata, mansikoita ja marenkia. Valkosuklaa annoksessa oli meistä vähän heikko lenkki, sillä se teki kokonaisuudesta himpun verran raskaan.

Göstan hintatasosta voi antaa vilpittömästi kiitosta. Hinnoittelu on pidetty hyvin maltillisena, vaikka taso on korkea. Ravintolalla on kiinnostavia taidemenuita, joissa hinta kolmelta ruokalajilta on 46 euroa ja neljältä 49 euroa (kasvismenut 36 ja 42 euroa). Mielestäni hinnat ovat näin tasokkaasta ruuasta ilahduttavan kohtuulliset.

Ravintolan ainut negatiivinen puoli ovat sen aukioloajat. Gösta on auki vain museon aukioloaikoina, jolloin viimeiset tilaukset tulee tehdä jo 16.30 ravintolan sulkiessa ovensa kello 18. Moni haluaisi varmaan mieluusti nauttia museoiden annista pidempäänkin ja tulla sen jälkeen ruokanautintojen pariin kaikessa rauhassa. Nyt tuli vähän kiirus.

Göstan luovuus tulee esille myös kiinnostavina ruokatapahtumina. Käypä vilkaisemassa täältä, millaisia mielenkiintoisia happeninkejä tänä vuonna on odotettavissa. Esimerkiksi 23.-25.8.2018 järjestettävän taidelounaan ”It’s About Time” Henry Tikkanen toteuttaa yhdessä belgialaisen taiteilijan Koen Vanmechelenin kanssa. Vanmechelen on entisessä elämässään ollut Michelin-ravintolan kokkina. Kiinnostavaa olisi nähdä, mitä syntyy kun taide ja kokkaaminen kohtaavat.

Gösta pyörittää myös pihapiirissä sijaitsevaa kesäkahvila Autereentupaa. Entisessä punaisessa pehtoorin hirsituvassa tarjoillaan mm. kevyttä salaattibuffetia.

Serlachius-museot ja ravintola Gösta ovat erinomainen esimerkki matkailukohteesta, jonka tunnussana on ilmiselvästi elämys. Jos sinussa vähänkään on nautiskelijan virkaa, tässä on kattaus, jonka pöytään kannattaa istuutua.

https://ravintolagosta.fi/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Testissä Food Walk kortti – pikakatsaus turkulaisiin ravintoloihin

Ruoka on omilla reissuillani yksi tärkeimmistä mielenkiinnon kohteista. Vieraissa kaupungeissa haluaisin tutustua mahdollisimman moneen ravintolaan ja päästä maistamaan mahdollisimman monenlaisia ruokia. Tällä kertaa tepastelin ruuan perässä Turussa ihan uudella konseptilla.

(Yhteistyössä: Visit Turku)

Toukokuisella Turun matkallani sain Visit Turulta käyttööni mielenkiintoisen Food Walk -kortin. Saman tyyppiseen matkailutuotteeseen olen törmännyt mm. Espanjassa tapaskierroksen puitteissa, mutta en muista koskaan nähneeni vastaavaa kotimaassamme.

Kortin ideana on, että kymmenen Food Walkissa mukana olevaa turkulaista ravintolaa (mukana myös kaksi kahvilaa) on kukin valinnut kortin piiriin yhden annoksen tai kokonaisuuden. Kortti on voimassa kolme vuorokautta ensimmäisestä leimauksesta ja sillä voi valita kortin ravintoloista viisi sopivinta omaan ruokakierrokseen.

Itse jaoin kortin annin kolmelle päivälle. Tulopäivän iltana olin hirmu nälkäinen ja valitsin ruokapaikaksi Grill it! Marina -ravintolan ja sen pulled pork burgerin. Mehevä hampurilainen oli todella maukas ja mukava lisä olivat alkuun tarjotut talon omat leivät. Peukkua tälle annokselle.

Seuraavana päivänä päätin muodostaa Food Walk -ravintoloista kokonaisen menun. Ruokakierrokseni aloitin fine dining paikkana tunnetusta kellariravintola Smöristä. Korttiin kuului päivän alkuruoka lähellä tuotetuista kauden raaka-aineista.

Parsatartaletti oli herkullinen ja kaunis, vaikkakin annos näin irrallisena tuntuikin hieman pieneltä. Joka tapauksessa tästä alkuruuasta saattoi maistaa Smörin korkean tason. Mikäpä aurinkoiseen päivään sopi paremmin kuin kesäinen parsa ja rutikuiva Riesling.

Pitkää matkaa ei tarvinnut talsia seuraavaan kohteeseen, välimerelliseen Gustavoon. Kortin mukaan tarjolla olisi kaksi viikon pintxoa. Olen oppinut tuntemaan pintxot ns. tikkutapaksina, joihin patonkipalan päälle on koottu jos jonkinlasta viritelmää ja nämä kiinnitetty hammastikulla toisiinsa.

Olinkin vähän yllättynyt saatuani eteeni kaksi lasipurkkia, joista toisessa oli grillattuja viiriäisenkoipia ja herkkutattivaahtoa ja toisessa rakastamiani pikku mustekaloja ja lime aiolia. Jos pääsivät nämä annokset ylittämään ennakko-odotukset, pääsivät ne kyllä yllättämään myös makumaailmallaan.

Hyvänen aika, mitä gurmeeta noissa purnukoissa olikaan. Ihan pakko oli pyytää tarjoilijalta pieni lusikka ja leipää, joilla pääsin kaapimaan viimeisetkin soossin rippeet purkkien pohjilta. Ja sitten oli vielä ihan pakko tilata listalta jotain lisää. Lautaselle päätyi tällä kertaa vihreää parsaa ja mausteista paprikakreemiä.

Ruuan lisäksi pidin paljon myös ravintolan tunnelmasta. Viidestä testaamastani Food Walk -ravintolasta, Gustavo oli minusta ehdottomasti parasta.

Jälkkäriä siirryin syömään Aurajoen toiselle puolelle historialliseen Pinellaan (en uskalla sanoa tois puol jokke – menee kuitenkin varmaan väärin). Päivän jälkiruoka sisälsi suklaata, mansikoita ja mustaherukkasorbettia. Kaunis kokonaisuus, joka maistui.

Viimeisen ravintolatuttavuuden jätin seuraavaan päivään ennen junaan hyppäämistä. Pitkään kotimatkaan tarvittiin tuhtia ruokaa ja niinpä menin syömään perinteisen saksalaistyyppisen makkarapannun Panimoravintola Kouluun. Paikan nimi tulee kuulemani mukaan siitä, että rakennuksessa on aikoinaan sijainnut Turun vanhin koulu.

Annos oli juuri sitä mitä lupasi. Maukkaat makkarat, hapankaalia, suolakurkkua ja perunaa, rinnalla saksalaistyyppinen löysä sinappi ja kyytipojaksi tilasin paikan omaa pienpanimo-olutta. Lisäarvoa ruokailulle antoi ravintolan ihastuttava sisäpihaterassi.

Food Walk kortin avulla pääsi helposti tutustumaan useaan turkulaiseen ravintolaan. Ravintolat sijaitsivat melko lähekkäin toisiaan, joten siirtyminen paikasta toiseen oli helppoa.

Kortin 44 euron myyntihinta tuntui ensialkuun vähän kalliilta, mutta toisaalta söinhän kortilla kolmen päivän aikana. Yhden ruokailun hinnaksi tulee 8,8 euroa. Jos tarkemmin miettii, niin saman rahan saa jo helposti uppoamaan pelkkään sämpylään ja kahviin. Kortin piiriin kuuluvia ravintoloita olisi hyvin voinut olla vaikka useampiakin.

Tällainen Food Walk kierros olisi hauska toteuttaa pienellä porukalla. Lähteä vaikka kesäisenä viikonloppuna kiertelemään Turun keskustaa pitkän kaavan mukaan ja poiketa aina väliin nauttimaan erilaisista ruokakokemuksista erilaisissa ravintolamiljöissä. Oiva tuote muuten vaikka työporukoiden yhteiseen illanviettoon. Ruokaa rakastavalle myös kiva lahjaidea.

Kortti on voimassa vuoden 2018 loppuun. Lisäbonuksena käytetyllä kortilla saa 15 prosentin alennuksen kortin ravintoloiden listahinnoista. Rahanarvoinen etu tämäkin.

Mukana Food Walk -kortilla ovat:

Brahen Kellari / Café Art / Cafe Brahe / Di Trevi / Grill it! Marina / Gustavo / Panimoravintola Koulu / Pinella / Smör / Svarte Rudolf

www.visitturku.fi/turku-food-walk_

Yhteistyössä: Visit Turku

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Hyväksi havaittu keino torjua syysmasennusta

Matka piristää aina. Ihan pienikin sellainen.

Kaikki lähti siitä, kun ystäväni soitti ja kertoi varanneensa yhdestä Helsingin parhaimmasta hotellista, Lilla Robertsista, suiten aamiaisineen hintaan 100 euroa/yö. Oli päättänyt lähteä miehensä kanssa vähän syksyistä ankeutta karkoittamaan pääkaupungin humuun.

Näitä erinomaisia salamatarjouksia tulee silloin tällöin myyntiin Kämp Collection Hotels uutiskirjeen tilaajille. Kyseiseen konserniin kuuluu Helsingin hotelliparhaimmistoa kuten hotelli Kämp sekä boutiquehotellit Haven, Klaus K ja Lilla Roberts.

Tästä innostuneena tilasin itsellenikin kyseisen uutiskirjeen. Valitettavasti kaikki sadan euron suitet olivat myyty, mutta onnistuin saamaan meille samaiseen Lilla Robertsiin suiten 150 eurolla. Ei paha tämäkään hinta, kun ottaa huomioon majoituksen korkean tason ja hintaan sisältyvän laadukkaan aamiaisen.

Lilla Robertsin iloista tyylikkyyttä.

Suite, joka oli kaikkea muuta kuin lilla

Siispä lokakuisena harmaana aamuna hyppäsimme porukalla junaan ja lähdimme maalikylille ”bilettämään”. Matkaa täydensi vielä hotelliketjun tarjouskirjeistä bongaamamme 25 %:n alennus hotelli Kämpin Brasserie-ravintolan kolmen ruokalajin menusta.

Osasin odottaa hotellilta paljon, sillä Tripadvisorin sivustolla Lilla Roberts oli äänestetty Suomen viidenneksi parhaimmaksi hotelliksi. Oikeassa olivat, niin hotelli kuin huoneemme olivat ihastuttavia.

Nauratti respan vieressä jököttävä lähes oikean kokoinen hevonen, joka oli itse asiassa valaisin. Tunsin suurta mielitekoa kiivetä sen selkään, mutta yritin kuitenkin käyttäytyä. Rakastan sitä, että tasokkaitakin hotelleja sisustetaan nykyisin pilke silmäkulmassa pömpöösikalustuksen sijaan.

Lilla Robertsin juniorisuite oli kuin pieni huoneisto. Varmasti yksi tilavimmista ja viehkoimmista hotellihuoneista, joissa olen koskaan ollut. Sisustuksessa oli tavoiteltu siirtomaa-ajan henkeä, missä olikin hyvin onnistuttu. Huone olisi voinut ihan hyvin olla vaikka jostain tasokkaasta safarihotellista. Olisi tehnyt mieli uppoutua huoneeseen koko illaksi, mutta koska porukalla oli tultu viihteelle, ei muuta kuin baanalle.

Täällä olisin viihtynyt pidempäänkin.

Kämppiin päivälliselle

Kokeilin kesällä Kämpin Brasserieta lounaalla ja pidin kokemuksesta niin tarjoilun, miljöön kuin ruuankin suhteen.

Tarjoilussa ei tälläkään kertaa ollut valittamista, mutta ruoka jätti vähän kylmäksi. Menu Du Jour jonka söimme, oli annoksiltaan kaunis, mutta maultaan vähän yllätyksetön ja pliisu. Kylmä alkuruoka, paahdettu kukkakaali, ei kummoista makunautintoa tarjonnut. Pääruokana oleva siika kaali- ja purjopedillä oli periaatteessa ihan hyvä, mutta jollain lailla tylsähkö ja olisi mielestäni kaivannut jotain lisää. Jälkiruokaleivonnainen ja lakkasorbetti oli tämän menun paras osa.

Millainen on hyvä viinibaari?

Meillä oli totinen tarkoitus illan aikana suunnistaa useampaan pääkaupungin viinibaariin. Aikomus hyvä, mutta laaja baarikierros typistyi nyt kuitenkin kahteen viinibaariin. Osittain siksi, että jälkimmäinen käymistämme baareista oli niin mieleemme, että jumiuduimme sinne loppuillaksi huumaavan hyvän Amaronen ääreen. Vai liekö syynä, ettei vanha jaksa enää riekkua?

Tihkusateessa suunnistimme Katajanokalle Le Petit Chaperon Rouge (Pieni Punahilkka) nimiseen ranskalaistyyppiseen viinibaariin. Kanavarannan makasiineissa sijaitsevan ravintolan miljöössä oli kaikki kohdallaan: rustiikkista punatiiliseinää ja vanhoja kattoparruja.

Itse viineissä sen sijaan olisi ollut toivomista. Tilasimme neljä erilaista punaviiniä, kaksi espanjalaista ja kaksi italialaista, kaikki hinnaltaan vajaa yhdeksän euroa lasilliselta. Viinit olivat ikävä kyllä kaikki liian kylmiä. Yritimme lämmitellä niitä käsissämme saadaksemme jotain irti tuoksusta ja mausta, mutta tämä otos jäi nyt kyllä kovin mitättömäksi ja heikoksi.

Seuraava kohteemme sijaitsi Annankadulla. Vasta noin kuukausi sitten avattu Bricco on italialaisiin viineihin erikoistunut pieni viinibaari, jonka oli ruuhkasta päätellen löytänyt moni muukin viininystävä.

Mukavaa oli huomata, että viinibaarissa oli kattava valikoima huolella valittuja kaiken hintaisia viinejä. Laseittain sai myös laadukkaampia viinejä kuten Baroloa ja Amaronea. Juomamme Amarone (se parempi) oli sellaista samettia suulle, että taas muisti mitä se hyvä viini tarkoittaakaan.

Pidin myös siitä, että pöytään tuotiin maukasta foccaccia-leipää ja tautisen hyvää oliiviöljyä ja balsamicoa. Jos et aiemmin tiennyt, mitä eroa on oliiviöljyllä ja oliiviöljyllä, niin tämän kokemuksen jälkeen tiedät. Briccosta sai myös erilaisia antipastolautasia viinien kanssa nautiskeluun.

Tässä mestassa oli hyvä fiilis ja hommasta välittyi selvä intohimo tekemiseen. Henkilökunta oli äärimmäisen ystävällistä ja piti yllä rentoa tunnelmaa. Bricco mainostaa tarjoavansa palasen Italiaa ja sen se kyllä teki kympin edestä. Se Amarone…

Kaamoksen kirkastusmatkan päätti Lilla Robertsin hyvä aamiainen ennen kotiinlähtöä. Ihanaa nautiskella rauhassa ja kiireettömästi aamiaispöydän herkuista. Myös hymyilevä henkilökunta ympärillä tuotti hyvää mieltä uuteen päivään. Kotiin oli vain parin tunnin junamatka ja taas oltiin täysillä kiinni arjessa.

Irtiotto ja matka voi joskus oli näinkin pieni. Junamatka Helsinkiin ja yhden yön majoittuminen viihtyisän hotellin ylellisessä huoneessa. Ulos syömään, muutama (vai useampi?) lasillinen hyvää viiniä, uusia paikkoja ja kivoja kokemuksia. Hetkeksi kuplaan, jossa ei ole työhuolia, tekemättömiä kotitöitä tai epäselviä ongelmia. Toimii, kokeile vaikka.

Kämp Collection Hotelsien uutiskirjeet voit tilata sähköpostiisi täältä.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Olo Garden – Michelin-ravintolan karvalakkiversio

Rakastan hyvää ruokaa, mutta en haluaisi maksaa siitä itseäni kipeäksi. Michelin-tähditetty ravintola päätti lähestyä meitäkin, ei niin paksulla lompakolla varustettuja.

Ravintolamaailmaa seuraavat tietänevät, että ravintola Olo Helsingissä on yksi Suomen neljästä Michelin-tähditetystä ravintolasta. Maallikkona voin vain kuvitella mikä määrä työtä, ammattitaitoa, luovuutta ja intohimoa tarvitaan, jotta tuo tähti saavutetaan. Puhumattakaan siitä, että se säilytetään vuosi toisensa perään.

Asiakkaalle tuo gastronomian taivaan kirkkain tähti lupaa paljon ja ravintolalle asettaa melkoisia paineita noiden odotusten täyttämisestä. Henkilökuntaa ja työtä tarvitaan normitasoa enemmän, joten ei ihme, että hinnat ovat sen mukaisia. Ikävä kyllä minulle, omalla rahalla ruokailevalle, kakkosella alkava kolminumeroinen ravintolalasku hengeltä tuntuu paljolta. Vaikka hyvästä ruuasta nautinkin todella paljon, kipurajoilla tässä hintatasossa mennään.

Tämä problematiikka huomattiin myös Olossa. Kaltaisilleni nautiskelijoille ravintola avasi varsinaisen Olon viereen kulman taakse uuden ravintolan Garden by Olon. Kyse on varsinaisen Olon jonkinlaisesta karvahattupuolesta. Paikasta, jonne on helppo tulla syömään tai vaikka vain lasilliselle ilman turhaa pönötystä ja hifistelyä.

Olin iloinen saadessani kutsun bloggaajien dinneri-iltaan maaliskuussa avattuun Olo Gardeniin. Sen lisäksi, että oli mukavaa tavata itselleni vieraampaa ruokabloggaajaporukkaa, olin myös kovin utelias näkemään ja kokemaan, millainen on tämä arvostetun gourmet-pyhätön pikkusisko.

Ravintola oli sisustukseltaan yllättävä ja viesti heti ensi alkuun rennosta otteesta. Oltiin kerrostalojen välissä jonkinlaisella katetulla ja lämmitetyllä sisäpihalla. Ehkä parhaiten miljöötä kuvaa se, että tuli tunne kuin olisi ollut kesäterassilla, mutta kalseasta syyssäästä huolimatta lämpimällä ja kotoisella sellaisella.

”Kun teemme ruokaa, tärkeintä on, että todella välitämme siitä, mitä teemme”, kertoo Jari Vesivalo, mies Olon ruuan takaa. Tämä filosofia välittyi myös illallisessamme. Illan menu oli yksinkertaisesti herkullinen. Raaka-aineille oli annettu niille kuuluva rooli ilman turhaa kikkailua. Makumaailma oli se, mikä ratkaisi.

Aloitimme keittiön tervehdyksellä, joka oli yllättävästi juotava. Hibiscus-sitruunatee sitruunaverbenaöljyn ja päälle murennetun kuivatun sitruunaverbenan kanssa oli raikas startti. Tämän jälkeen tarjotut lämpimät pikkulepuskat munavoin ja poronverimoussen kanssa vain lisäsivät sopivasti ruokahalua.

Varsinainen alkuruoka oli hauskasti piilotettu salaatin lehden alle. Lautaselta löytyi lähituottajan vuohenjuustoa, mehustettua tomaattia, mansikkaa ja paahdettua mantelia. Klassikkoyhdistelmiä, mutta toimivia.

Pääruuan sokeri-suolattu ja hiillostettu siika uiskenteli kevyesti misolla maustetussa voi-valkoviinikastikkeessa. Täydellinen kala-annos, etenkin kun lisukkeena oli varmasti parasta koskaan syömääni kukkakaalia. En tiedä millä olivat nuput maustaneet, mutta lopputulos oli syntisen hyvää.

Taattu Olo-laatu ei pettänyt jälkiruuassakaan. Suklaa-addiktoituneelle tämä oli silkkaa huumetta. Kurkkasin menusta, mitä tulikaan syödyksi. Maitosuklaagranache, manteli-seesamsiemenpraline, suolakaramellia, vadelmaa, vadelmahyytelöä, suklaakeksiä ja sitruunaruoholla maustettua crème anglaisea. Suomeksi: tämä oli taivaallista! Siis niin taivaallista, että hekumassani unohdin kuvata koko kauniin annoksen.

Olo Gardenissa neljän ruokalajin yllätysmenu kustantaa 57 euroa ja kuudella ruokalajilla 75 euroa. Sen lisäksi listalta löytyy myös yksittäisiä annoksia, joten syömään voi mennä joko pitkän kaavan mukaan tai piipahtaa arkisemmin vaikka vain huikopalalla.

Garden by Olo on samalla myös cocktailbaari. Listalta löytyy 15 kiinnostavaa juomasekoitusta, joiden suunnittelussa on selvästi ollut luovuutta pelissä. Itse en ole mikään drinksujen ylin ystävä, mutta kahvipohjainen Espresso Martini osui ja upposi.

En voi olla vielä mainitsematta, että Ololla on myös oma viinien nettikauppa Bottlescouts. Löysin bloggaajaillassa sen verran kiinnostavan espanjalaisen uuden viinituttavuuden, että täytynee panna muutama pullo tilaukseen. Kirjoittelen myöhemmin, miten tällainen viinien tilaaminen netin kautta onnistui.

Kiitos Olo Garden. Tyytyväinen ruokaentusiasti jälleen yhtä hyvää ruokakokemusta rikkaampana.

Illallisen juomineen tarjosi Garden by Olo.

http://olo-ravintola.fi/olo-garden/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

3 x ravintolavinkki Tampereelle: pubiruokaa ja gurmeeta

Kolme erilaista ravintolaa. Kolme tapaa syödä ja juoda hyvin.

Palataanpa vielä hetkeksi Tampereelle, kaupunkiin, josta tykkään niin mahdottomasti. Jos oli mukavaa käydä siellä muutenkin, vielä mukavampi reissusta tuli, kun sai istahtaa nauttimaan hyvin tehdystä ruuasta.

 

Belgialaista olutkulttuuria ja tasokasta pubiruokaa: Gastropub Tuulensuu, Hämeenpuiston laidalla

Miten vaikeaa voikaan olla oluen valinta, ainakin jos sattuu istahtamaan Tampereella Gastropub Tuulensuun pöytään. Jo pelkästään belgialaisia oluita oli sivutolkulla plus siihen kaikki muut pienpanimo-oluet päälle. Tässä kohtaa tarvittiin tarjoilijan asiantuntevaa apua.

Olin saanut vinkin, että tässä pubissa kannattaa myös syödä, joten ei muuta kuin ruokalistaa tutkimaan. Listalta löytyi kiinnostavia pikkuannoksia, kuten mustekalaa, etanoita tai ranskalaistyyppistä sipulipiirakkaa.

Tällä kertaa kasvisruuat veivät voiton ja napsin alkuun olueni seuraksi marinoituja artisokansydämiä. Pääruuaksi valikoitui pariloitu kesäkurpitsa linssimuhennoksella ja romescokastikkeella, mikä osoittautui hyväksi valinnaksi. Simppeliä, mutta maukasta.

Mukava lisä menussa oli, että kaikkiin ruokiin oli valittu oma juomaehdotus, joko olut tai viini. Paikan omistajat tuovat itse maahan oluiden lisäksi viinejä, joten tämä pubi oli myös harvinaislaatuinen siitä, että viinilistallakin oli kiitettävästi pituutta.

Gastropub Tuulensuu on kiva ja konstailematon paikka halusit sitten lasilliselle, syömään tai ystävien kanssa iltaa istumaan. Käyntini aikana viereisessä pöydässä oli samaan aikaan menossa isommalle porukalle belgialaisten oluiden tasting. Voisi muuten olla mukava ohjelmanumero hieman erilaiselle pubi-illalle.

Mainittakoon vielä, että ravintolan palvelu oli kerrassaan ystävällistä ja asiantuntevaa. Erityisesti jäi mieleen nuori mies, jolla oli sellaista asennetta ja ammattiylpeyttä työhönsä, että uralla on kaikki mahdollista.

www.gastropub.net/tuulensuu/

 

Ranskalaista bistroruokaa itämaisilla mausteilla: Ravintola 4 Vuodenaikaa, Tampereen kauppahalli

Voihan hyvät hykyräiset, jos saisin päivittäin valita lounaani tällaisesta lounaslistasta. Tampereen kauppahallin ranskalaistyyppinen bistro 4 Vuodenaikaa oli iloinen löytö lounaspaikaksi. Kaiken lisäksi myös melkoisen kohtuuhintainen.

Söin täällä itämaisia lammaskebabeja mintulla maustetulla jugurttikastikkeella, paahdetulla kukkakaalilla ja ratatouille tyyppisillä vihanneksilla. Tajuttoman hyvä annos lounasruuaksi.

Koska tiesin, että olin illalla menossa syömään pitkän kaavan mukaan, pystyin vain vaivoin kieltäytymään listalta löytyvästä suklaamoussesta. Tiukkaa kyllä teki.

Huomioi, että ravintola on auki vain päiväaikaan.

4vuodenaikaa.fi

 

Gurmeeta rennolla otteella: Ravinteli Bertha, rautatieasemaa vastapäätä

Jo ravintolan leikkisä nimi ”ravinteli” antaa osviittaa paikan tyylistä. Entisessä rautatieläisten talossa suhtaudutaan ruokaan ilmiselvästi vakavasti, vaikka sitä valmistetaan pienoinen pilke silmäkulmassa. Meno on rentoa ilman pönötystä, vaikka fine diningista puhutaankin.

Ravintolan nimi tulee entisestä asemapäällikön rouvasta Berthasta, joka hallinnoi aikoinaan taloa vahvalla persoonallaan. Nyt kivijalan ravintolaa hallitsevat itseään pojiksi kutsuvat omistajat, jotka ovat laittaneet riman korkealle. Menu vaihtuu viikottain sen mukaan, mitä raaka-aineita kulloinkin on saatavilla. Kaiken kokkauksen lähtökohtana ovat aidot, laadukkaat raaka-aineet. Ja sen kyllä maistoi.

Perjantai iltana ravintola oli viimeistä pöytää myöten täysi. Onnistuin juuri ja juuri saamaan itseni sisään sillä rajoitteella, että tulen vasta yhdeksän jälkeen.

Ravintola itsessään oli sisustukseltaan melko simppeli ja pöydät eurooppalaiseen tapaan hyvin lähekkäin. Kovin intiimiin ja romanttiseen illalliseen Bertha ei ole paras vaihtoehto, mutta jos panet ensisijalle hyvän ruuan, tänne kannattaa tulla.

Koska menu vaihtuu nopealla tempolla, mitään ruokalistaa eteen ei tuotukaan. Minulta kysyttiin vain, että otanko neljän vai kuuden ruokalajin menun (55/65 €) ja onko mitään ruokarajoitteita. Rakastan ylläreitä ja koska syön kaikkea, tämä vainen minulle sopi. Kuusi ruokalajia kiitos ja siihen vielä juomapaketti päälle, por favor.

Liikkeelle lähdettiin talon Blanc de Blanc samppanjalla, joka oli erinomaista. Tässä kohtaa jo mietinkin, että voisikohan sen juomapaketin vaihtaa sittenkin pelkkään samppanjaan. Jättivät sen pullonkin siihen pöytään houkuttimeksi.

Tilatulla kuitenkin mentiin ja ruokalaji toisensa jälkeen vaihtui. Älkää vaan kysykö mitä söin, en enää muista. Mutta sen muistan, että KAIKKI mitä söin oli herkullista. Vaikka ravintolatouhu vaikutti rennolta, joku oli takuulla miettinyt tarkkaan maut kohdalleen. Hapokkuudet, makeudut, suolaisuudet, suun tuntumat, kaikki toimi. Useissa annoksissa pikantit kastikkeet täydensivät kokonaisuutta.

Ehkä ainut asia mihin olisin toivonut vähän parannusta, oli joidenkin annosten ulkonäkö. Mitään erityistä silmänruokaa ei ollut tarjolla, mutta se mikä menetettiin esillepanossa, korvattiin maussa.

Vaikka ruokalajeja oli kuusi, jaksoin hyvin syödä kaikki, eikä lopputulos ollut mikään ähky. Pääruokaa, pinnalta rapsakan makeaa ja pitkään haudutettua possua lukuunottamatta, annokset olivat pieniä.

Juomapuolella minulle olisi riittänyt vähempikin. Omaan makuuni juomissa oli myös liikaa makeutta: puolikuivaa siideriä, hieman makeaa vuosikertasakea, puolikuivaa Rieslingiä ja jälkkärin kanssa makeaa Muscatia. Olisi sittenkin pitänyt pysyä samppanjassa 🙂 .

Joka tapauksessa olin tyytyväinen, että olin valinnut tämän ravintolan. Hyvä ruokakokemus ja kiireisestä illasta huolimatta kaikki toimi. Lähes kolmetuntinen makujen ilotulitus oli yhtä nautintoa. Kiitos, tulen toistekin.

www.bertha.fi

Sokerihiiren herkkuhetket Porvoossa

Porvoo on yksinkertaisesti ihana. Sopii erityisesti puutaloissa viihtyville sokerihiirille.

Porvoossa on aina yhtä ihanaa käydä vaikka vain päiväseltään. Kompaktin kokoisessa kaupungissa välimatkat ovat lyhyet ja kävellen ehtii tehdä monenlaista. Mukulakivikujilla käyskentelyn lisäksi parasta Porvoon tekemistä on ehdottomasti herkuttelu.

Tällä kertaa saavuimme ystäväni kanssa Porvooseen bussilla. Linja-autoasemalta ehdimme kulkea peräti 50 metrin matkan, kun olimme onnistuneet vetämään jo kakkuöverit. Satuimme torin reunalta bongaamaan nimittäin Café Cabriolen (Piispankatu 30) ja sitten repesi.

Kahvilalla oli kuulkaapas sellainen kakkuvitriini, että oksat pois. Henkilökunnan puolelta kyllä kovasti pahoiteltiin sitä, että aiheuttivat meille sellaista kiusausta ja valinnan vaikeutta. Luoja mikä määrä toinen toistaan herkullisemman näköisiä kakkuja. Tämä on ihan ehdoton kahvila eikä näyttänyt huonolta paikan lounaspöytäkään.

Blogipuolella Vanhaa Porvoota on hehkutettu aika lailla, eikä syyttä. Mukulakivikatuja reunustavat karamellinväriset puutalot ovat vaan niin suloisia, ettei niihin yksinkertaisesti voi olla rakastumatta. Mietin, että olisipa mukavaa olla yksi noista 700 ihmisestä, joilla on koti Vanhan Porvoon alueella.

”Kylän” mäellä on Porvoon tuomiokirkko, joka on aikojen kuluessa palanut peräti viisi kertaa. Joen varrella jököttävät valokuvista tutut punaiset ranta-aitat, jotka ovat pitäneet vahtia samalla paikalla jo 300 vuoden ajan.

Shoppailuhinkua voi tyydyttää vanhan kaupungin pienissä putiikeissa tai hauskoissa antiikkikaupoissa, joissa on kaikenmoista roinaa ja rompetta vähän joka lähtöön. Raatihuoneen torilla kauppiaat myyvät käsitöitä ja vaatteita ja hyvää tunnelmaa lisäävät torin laidalla usein soittavat muusikot.

Mutta mennäänpä taas pääasiaan, herkutteluun. Sokerihiiren kannattaa kipitellä mm. Brunbergin Tehtaanmyymälään (Välikatu 4). Kultivoituneempaan suklaanhimoon löytyy tyydytystä PetriS Chocolate Roomista (Jokikatu 16). Hiirulaisen kannattaa myös huomioida katujen varsilla artesaanijäätelöä kauppaavat kojut.

Vannoutuneimmankin sokerihiiren on saatava välillä kunnon ruokaa. Tässä kohtaa Porvoon kattaus on melkoinen. Kokoonsa nähden kaupungista on kehkeytynyt melkoinen kulinarismin kehto. Vieläkin muistan lämmöllä edellisen reissun menukokonaisuutta SicaPellessä.

Pientä lounaspalaa nautimme tällä kertaa Vanhan kaupungin El Pation viihtyisällä sisäpihaterassilla. Espanjalaistyyppisen tapasravintolan tarjoilija suositteli meille katkarapuja valkosipuliöljyssä ja oikeassa oli. Öljyssä tirisevät chiliä tihkuvat ravut olivat maukkaita.

Illalliselle suunnistimme alkukesästä tutuksi tulleeseen Haikon kartanoon. Bussilla pääsi keskustasta kätevästi kartanon portille kymmenessä minuutissa.

Haikko on vaan niin hurmaava. Pakko oli istua hetki aurinkoisella terassilla nautimassa lasi kuohuvaa, sillä alas puutarhaan avautuva näköala rauhoittaa kummasti. Tuli tunne, että olimme tulleet kaupungista maaseudulle.

Sokerisuolattu siika, kampasimpukkaterriini ja punajuuri-fenkolisalaatti jatkoi Haikon nautintoa. Pääruokana miedosti savustettu täydellinen härkä ja jälkkärinä mustikkapuuro ja maitosuklaamousse aiheuttivatkin sitten jo nirvanan. Tällä kertaa Haikon ravintola vakuutti. Pakko vielä mainita, että juomamme italialainen punkku Coribante Rosso Salento oli meistä kerrassaan ihastuttava tuttavuus.

Illan päätteeksi kutakuinkin vyöryimme kohti kartanon portin bussipysäkkiä. Linja-autoasemalla vaihdoimme Helsinkiin menevään bussiin ja ainakin tämä sokeritätihiirulainen nukahti autuaasti heräten vasta Kampissa.

Oletteko kuulleet niistä hiiristä, joilta on hiirikokeissa poistettu kylläisyyskeskus? Miten minusta tuntuikaan, että tänään jotain sellaista oli päässyt tapahtumaan…

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Tampere on makupala, joka aiheuttaa sydämentykytyksiä

Miksi matkustaa kesällä ulkomaille, kun voi mennä Tampereelle? Tampereella kohtasin niin monta inspiroivaa asiaa, että keskusteltuani itseni kanssa, valitsin Tampereen yksimielisesti Suomen parhaimmaksi kesäkaupungiksi.

Minulla on menossa tässä semmoinen ”löydä kotimaan kiinnostavat kaupungit” -kesä. Tampere aiheutti pienoisia sydämentykytyksiä viime syksyn reissulla ja nyt piti lähteä ottamaan selvää oliko tässä ihastuksessa mitään perää.

Olihan siinä. Tampere kätkee sisäänsä melkoisia mansikkapaikkoja. Rakastettavia herkkuja löytyi niin majoituksen, kulttuurin, arkkitehtuurin, retkeilyn kuin ruuankin puolelta. Itse asiassa Tampere tarjosi monia sellaisia asioita, joita etsin ulkomaan kaupunkikohteista. Lääpällään olin mm. seuraavista syistä:

Vesistö on läsnä Tampereella lähes kaikkialla. Tammerkoski halkoo kaupungin keskustaa.On Tampereella osattu rakentaa muustakin kuin punatiilestä.Sydämentykytys 1: Hotelli

Vanhat legendaariset hotellit ovat ihastuttavia. Seinien sisälle kätkeytyy tarinoita ja vanha glamourin leima leijuu ilmapiirissä. Juuri tällainen hotelli on 1929 rakennettu Hotelli Tammer.

Nykyisin Radisson Blu -ketjuun kuuluva hotelli oli kuin suoraan vanhasta suomifilmistä. Odotin vain näkeväni hotellin kattokruunujen loisteessa Ansa Ikosen tai Tauno Palon.

Tammer on hienosti remontoitu vanhaa kunnioittaen. Kauniita huonekaluja, hienostunutta värimaailmaa ja tyylikkäitä yksityiskohtia. Tällaisessa hotellissa viettää mieluusti aikaansa.

www.radissonblu.com/fi/hotel-tampere

Herkku keskellä kaupunkia.Sydämentykytys 2: Museot

Tampereen museotarjonta aiheuttaa runsaudellaan ähkyä. Oman museon ovat saaneet niin Lenin, Lauri Viita, poliisit kuin muumit.

Vaikka et olisikaan mikään museofriikki, käy ainakin museokeskus Vapriikissa. 12 euron hintaiselle lipulle saa täällä paljon vastinetta. Yllätyin itse, miten kivan kierroksen koinkaan saman katon alla.

Vanhoihin Tampellan tehdassaleihin perustettu museokokonaisuus käsittää vaihtuvien näyttelyiden lisäksi luonnontieteellisen museon, mediamuseon, postimuseon, kivimuseon, pelimuseon, nukkemuseon, jääkiekkomuseon sekä erilaisia sotahistoriaan liittyviä näyttelyitä.

Suurin osa museoiden aihepiireistä ei tuntunut itselleni juurikaan kolahtavan, mutta näyttelyiden hieno toteutus toi niihin paljon enemmän mielenkiintoa kuin osasin etukäteen odottaa. Nostalgiset esineet, kivasti rakennetut kokonaisuudet, äänet ja muut efektit veivät ajassa taaksepäin ja saivat näyttelyt elämään.

Pienenä detaljina huvitti luonnontieteellisen museon vaaka, joka kertoi mikä eläin olisit oman painosi perusteella. Sain tuloksen nuori norppa. Onneksi sentään nuori, vaikka dieetille olisi ilmeisemmin tarvetta 🙂

Lokakuulle asti museossa on muuten Kielletty kaupunki -näyttely, joka vie Kiinan keisareiden hovielämään.

vapriikki.fi/

Seitsemän museota ja yli kymmenen vaihtuvaa näyttelyä saman katon alla.Hienosti rakennetut osastot toivat Vapriikin museoihin autenttisen tunnelman.Nukkemuseo oli yksi suosikeistani. Tunnistatko nämä hahmot?

Toinen mielenkiintoinen vaihtuva näyttely löytyi Museo Milavidasta. Lokakuun puoleen väliin avoinna oleva Fantastica!-näyttely esittelee aitoja Valentinon pukuja. Vaikka näyttely oli melkoisen suppea, antoi se siltikin kiinnostavan katsauksen heute couture -maailmaan.

Itse Milavida on Tampereella vaikuttaneen aristokraattisen teollisuussuvun Nottbeckien rakennuttama kartanokaunokainen. Museo on eräänlainen kotimuseo, joka kertoo tämän ylhäisösuvun vaiheista.

museomilavida.fi/

Kauniin kodin Nottbeckit aikoinaan rakensivat. Tosin vanhemmat kuolivat ja taloon jäi asumaan neljä orpolasta palvelijoineen.Valentinon punaista.Jos ylipäätään olet kiinnostunut historiasta ja Tampereeseen liittyvistä asioista, Tampereen matkailu järjestää kesäaikaan erilaisia teemoitettuja kävelykierroksia. Näiden opastettujen kierrosten aiheina ovat mm. Tampereen tehtaat, Anni Polva, Pispala, Nottbeckien suku, Hatanpää ja Juice. Lisätietoa täältä.

Sydämentykytys 3: Kesäteatteri

Kun minulta kysyttiin halukkuutta mennä katsomaan Pyynikin kesäteatteriin Niskavuoren nuori emäntä -musikaalia, olin vähän kahden vaiheilla viitsinkö lähteä. Rehellisesti sanottuna tekohauska koheltaminen on käsitykseni monen suomalaisen kesäteatterin tasosta.

Kaiken lisäksi näytelmänä oli iänikuinen Niskavuori-näytelmä, jonka laitoin kastiin ”eikö tää oo jo niin moneen kertaan nähty.”

Pyynikin kesäteatteri nyt kuitenkin on käsite, joten ajattelin, että mennään sitten. Voisinhan aina lähteä väliajalla pois, jos esitys ei kiinnostaisi.

Enpä lähtenyt kesken pois. Ensi hetkistä alkaen musikaali imaisi syvälle draamaa tihkuvaan tarinaan. Reiluun parituntiseen sisältyi voimakkaita tunteita, intohimoa, rakkautta, menettämisen tuskaa, pettymystä, valtataistelua, tanssia ja laulua.

Tunnelma vaihtui riehakkaista joukkokohtauksista raastavaan petetyn naisen syvään suruun. Tarina sai nauramaan ilosta ja herkisti välillä kyyneleet silmiin. Elämän raadollisuus tuli kovin lähelle.

Pyynikin kesäteatterin pyörivä katsomo antoi esitykseen lisäulottuvuutta. Maisemat ja lavasteet vaihtuivat siinä missä tunnelmat ilosta suruun. Ja olihan Niskavuoren nuorta isäntää esittävä Mikko Nousiainen niin komea.

Käsitykseni suomalaisesta kesäteatterista nousi ihan uudelle tasolle. Menkää hyvät ihmiset katsomaan tämä musikaali. Voiko tästä kukaan olla pitämättä?

www.pyynikinkesateatteri.fi/

Pyörivä näyttämö on yksi Pyynikin kesäteatterin hienouksista.

Sydämentykytys 4: Luonto

Jos kaipaa lomalla luontoa ja liikuntaa, Tampereella pystyy kulkemaan pitkät pätkät Tammerkosken ja Pyhäjärven rantoja pitkin. Pyynikin luonnonsuojelualueelta löytyy reppailijalle hienot ulkoilureitit harjumaastossa.

Mukava retkikohde on myös Viikinsaari, jonne pääsee laivalla Laukontorin kupeesta 20 minuutissa. Harmittelin itse, että uikkarit jäivät pois matkasta. Alueella on nimittäin suojaisia hiekkapoukamia pulahtamista varten. Viikinsaarella on lisäksi sievä kartanoravintola, pieni kappeli ja kesäteatteri. Saaren ympäri kulkee noin 1 1/2 kilometrin mittainen luontopolku.

Kesäaikaan laiva kulkee kerran tunnissa.

https://visittampere.fi/article/viikinsaari-kesakeidas-kaupungin-keskella

Rantoja pystyy kulkemaan kilometrikaupalla.Pyynikinharjulla on loistavat ulkoilumaastot.Viikinsaareen pääsee Hopealinjojen aluksella.Viikinsaaressa on myös katettu kesäteatteri.Sydämentykytys 5: Kirkko

Laittaisin Tampereen Tuomiokirkon vahvaksi ehdokkaaksi sarjassa maailman kaunein kirkko. Kun astuu kirkkoon sisään, tulee ennemmin tunne kuin tulisi jugendlinnaan. En voinut olla vertaamatta tuomiokirkkoa Imatran Valtionhotelliin.

Pitkin kirkkosalia kiertää Hugo Simbergin kuuluisa Köynnöksenkantajat. Myös kirkon seinissä ja katossa olevat koristemaalaukset ihastuttivat.

Jugendlinnako? Ei vaan Tampereen tuomiokirkko.Sydämentykytys 6: Ruoka

Huh. Niin paljon hyviä ruokakokemuksia sain parin päivän Tampere-visiitillä, että lempiaiheestani on kyllä kirjoitettava ihan erikseen.

Ykköslounaspaikaksi valikoitui kauppahallin ranskalaistyyppinen 4 vuodenaikaa -ravintola. Kiinnostavia ruokia hyvistä raaka-aineista.

Varteenotettava vaihtoehto on myös Tammerkosken rannalla sijaitseva uudehko ravintola Tampella. Kiva miljöö, jossa sopivassa suhteessa uutta ja vanhaa.

Mutkatonta, mutta herkullista jalostettua pubiruokaa söin Gastropub Tuulensuussa. Ravintola on muuten melkoinen oluenystävän mekka, etenkin jos satut pitämään belgialaisista oluista.

Ja sitten se kruunu. Vieläkin olen vähän täpinöissä Ravinteli Berthan kuuden ruokalajin menusta. Innovatiivista gourmetruokaa selvästi rakkaudella valmistettuna.

Mutta näistä lisää myöhemmin.

Ravinteli Berthan menu oli tämän reissun kunkku.Gastropub Tuulensuu on mutkaton olut- ja viiniravintola, mutta myös hyvä ruokapaikka.Ravintola Tampella – rustiikkiseinien sisällä trendikäs ravintola.Tampere on rakastettava kaupunki. Sellainen sopivan suuruinen ja lämminhenkinen kaupunki, josta löytyy niin paljon mahdollisuuksia. Jos lomasuunnitelmasi ovat vielä tekemättä, Tampere on monipuolisuudellaan vahva vaihtoehto.

Äläkä unohda maistaa Minetti jäätelöä. Siinä yksi syy lisää saada sydämentykytyksiä.

Tampereen komeat miehet aiheuttivat myös sydämentykytyksiä.Tampere with love.

Aiemmista Tampere-kokemuksistani voit lukea täältä.

www.visittampere.fi

Yhteistyössä: Visit Tampere

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.