Browsing Category

Museot

Pohjolan Picasson – Reidar Särestöniemen värikkään maailman jäljillä

Jos minulla olisi paljon rahaa, ostaisin taulun. En mitä tahansa taulua, vaan haluaisin seinälleni palan Lappia Reidar Särestöniemen maalaamana. Rakastan Särestöniemen värikylläistä lappitulkintaa ja sitä syvää luontoyhteyttä, mitä hänen taulunsa huokuvat.

Särestöniemet suurikokoiset maalaukset pyrkivät lähes seinältä ulos. Ne näyttävät ensi alkuun vahvoilta ja leiskuvan voimallisilta, mutta tarkemmin katsottuna ovat täynnä herkkyyttä. Särestöniemi on pystynyt vangitsemaan omintakeisella tyylillään Lapin luontoa ja sen eläimiä.

Kittilän Kaukosen kylässä kaukana kaikesta, on pihapiiri, Särestöniemen museoalue, joka kertoo tarinan yhden taiteilijan elämästä. Särestöniemi oli omavarainen tila, jonne ei ollut edes tietä, vaan matkaa kuljettiin sulan veden aikaan veneellä pitkin Ounasjokea. Tänne pikkupirttiin syntyi 1925 Lapin kuuluisimmaksi taiteilijaksi noussut Reidar Särestöniemi.

Vanhan Särestön rakennukset ovat restauroitu 2000-luvun alussa. Raidallinen räsymatto johdattaa tulijaa porstuasta tupaan. Ikkunalaudoilla kukkii pelargonioita ja orrella kuivuvat porotossut, nutukkaat. Odottaisi, että mikä hetki hyvänsä joku talon asukkaista tulisi toivottamaan vieraan tervetulleeksi.

Myöhemmin Reidar Särestöniemi rakennutti itselleen ateljeekodin kotitilansa läheisyyteen Ounasjoen varteen. Tästä rakennuksesta ei ikävä kyllä ole jäljellä kuin kivijalka, sillä uudenvuoden yönä 1977 tulipalo tuhosi rakennuksen täysin. Samalla tuhoutui taiteilijan koko omaisuus ja hänelle merkittävimmät omaan kokoelmaansa jättämänsä maalaukset. Sanotaan, että Reidar ei koskaan toipunut tästä ”kuolemasta”.

Sitä ennen ateljeen viereen oli noussut Reima ja Raili Pietilän suunnittelema kelohirsinen galleria vuonna 1972. Särestöniemellä alkoi liikkua kiinnostunutta yleisöä sen verran paljon, että pihapiiriin tarvittiin kokonaan erillinen näyttelyrakennus.

Kaksikerroksisen rakennuksen mielenkiintoisin osa on yläkerran uima-allas. Syvyyttä altaalla on usea metri aina hirsilinnan perustuksiin asti. Jollain lailla tuo uima-allas oli lähes absurdi täällä keskellä Lapin erämaata kelohirsien ympäröimänä. Ehkä se kuvaa omalla tavallaan Reidar Särestöniemen shokeeraavaa taiteilijapersoonaa.

Lehdistö rakasti tätä värikästä ja kiehtovaa Lapin asukkia, joka oli hyvä seuramies, erinomainen tarinankertoja, mutta samalla kertaa eksoottinen ja mystinen kuin ympäröivä Lapin luonto.

Särestöniemeä kutsuttiin Lapin shamaaniksi, Pohjolan Picassoksi ja Kittilän Hiideksi. Reidar komeili lehtikuvissa milloin puolialastomana, milloin pukeutuneena näyttävään afgaaniturkkiin. Olikohan Lapin äijän päällä nähty ennen värikkäitä thaisilkkipaitoja?

Nykyisin noissa kuvissa ei juuri mitään ihmeellistä olisi, mutta 70-luvun maailmassa Reidarin käytös oli poikkeuksellista ja rohkeaa. ”Puolivilli” taiteilijapersoona oli aikansa lööppikuningas.

Risto Louneman valokuva Reidarista 1960-luvun lopulta.

Palaneen taiteilijakodin tilalle valmistui jo seuraavana vuonna Pietilöiden suunnittelema uusi ateljeetalo hieman kauemmas joesta. Luin, että Reidar ei koskaan erityisemmin kotiutunut uuteen kotiinsa, vaan koki sen tyhjäksi ja vieraaksi. Surullisinta on, ettei taiteilija ehtinyt asua uudessa kodissaan kuin reilut kaksi vuotta, sillä hän kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1981 vain 56 vuoden iässä.

Kun kodin suurta valoisaa tupaa katselee, tulee väistämättäkin mieleen, että kaikki on jäänyt kesken. Työtakki roikkuu hengarissa, ikkunan vieressä värit, liidut, pensselit ja lastat odottavat taitavaa kättä, kiikkustuoli odottaa istujaa. Taiteilija vain on poissa.

Särestöniemen museoalueella kannattaa käydä. Esimerkiksi Leviltä matkaa tulee vain vajaat 50 kilometriä. Täällä on poikkeuksellinen taidenäyttely. Hienojen maalausten lisäksi oma kiinnostavuutensa on Särestöniemen museotilan rakennuksilla ja niiden tarinoilla. Tarinoilla siitä, mitä syntyi, kun voimakas intohimo maalaamiseen ajoi pohjoisen syrjäisen kolkan pojan maailman maineeseen.

”Yritän kertoa värein tundraa, sekä sitä hurjaa kevättä, mitä koen, plus etsiä elämän pikkiriikkisessä ajassa jotain, joka maistuis vaikkapa yhtä mukavalta kuin kuun kehä ennen suvea, tai ensimmäiset muuttolinnut ja sääsket.” -Reidar Särestöniemi

https://www.sarestoniemimuseo.com/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Hotellitreffit Rovaniemellä – Arctic City Hotel ja ripaus pohjoisen eksotiikkaa

Yhteistyössä Arctic City Hotel

Rovaniemellä on Suomen kaupungeista minulle eräänlainen erikoisasema. Kun puuduttavan ja lukuisia tunteja kestäneen ajomatkan jälkeen on vihdoin saavuttu Rovaniemelle, tuntuu vaan niin vietävän hyvälle.

Rovaniemi on portti Lappiin, lupaus pohjoisen lumosta ja kaikesta siitä ihanuudesta, mitä seuraavien päivien aikana olisi odotettavissa. Rovaniemellä tuntuu siltä kuin koko loppu Lappi olisi vain poronkuseman päässä. Todellisuudessa Suomea jatkuu pohjoiseen vielä lähes 500 km.

Rovaniemi – Lapin aito kaupunki

Huolimatta siitä, että Rovaniemi nostaa suupielet ylöspäin, se on ollut meille lähinnä läpiajokaupunki. Rovaniemellä on pysähdytty käymään kaupassa tai kahvilla Joulupukin Pajakylässä. Määränpää on ollut aina jossain ylempänä.

Muutama vuosi takaperin keksin, että hyvänen aika, Rovaniemellehän lentää Helsingistä Norwegianilla halvimmillaan alle 30 euroa/suunta. Vain reilu tunti ja Lappi on käden ulottuvilla.

Sitten rupesin äimistelemään ulkomaista turistiryntäystä Rovaniemelle. Näytti siltä, että kaupunki imi puoleensa etenkin aasialaisia kuin kärpäspaperi. Itse sen sijaan en tuntenut Rovaniemeä juuri lainkaan. Vaikka kotimaassa paljon matkailenkin, en ollut edes ajatellut Rovaniemeä mahdollisena kaupunkikohteena. Mielenkiinto oli aina ulottunut kartalla ylemmäs.

Viime syksynä tultuani Luostolta päätin kerrankin viipyä Rovaniemellä yön yli. Ennen koneeni lähtöä ennätin tutkailemaan keskustaa siinä määrin, että taka-alalle jäi muhimaan tuntuma mukavasta kompaktin kokoisesta kaupungista.

Sen verran minussa elää lappihekumallinen turisti, että pidän siitä, ettei Rovaniemellä voi olla törmäämättä lappiaiheiseen hehkutukseen. Tänne, jos minne tämä lappimeininki sopii.

Poroon törmää pehmoleluna hotellin sängyllä, taideteoksena kävelykadulla, taljana matkamuistokaupoissa ja käristyksenä lähes jokaisessa ravintolassa. Revontulia muistuttavia vaihtuvia värivaloja on osattu käyttää hyödyksi eri tarkoituksissa ja joulupukille voi pudottaa kirjeen ostoskeskuksen käytävällä. Oma eksotiikkansa näillä lappijutuilla on myös kantasuomalaiselle etelän asukille tai no, ainakin minulle Lapista lumoutuneelle.

Hotellilomaselle Arctic City Hotelliin

Viime syksyn yöpymisestä kirjoittelin blogijutun Rovaniemen ihanimmasta ja tasokkaimmasta hotellista Arctic Light Hotellista täällä. Hiljattain huomasin, että samaan omistukseen kuuluu Rovaniemellä myös toinen keskustahotelli, vähän kuin isosisko, Arctic City Hotel. Isosisko sen tähden, että City Hotellilla on toimintavuosia takana jo 40.

Onnistuin löytämään edulliset Rovaniemen lennot tähän alkusyksyyn, ja niinpä sitten sovimme miehen kanssa treffit Rovaniemelle Arctic City Hotelliin. Mies oli eräjormaillut Pohjois-Lapissa jo lähes kolmisen viikkoa ja oli hyvillään (kai?), kun pystyi hetkeksi vaihtamaan moodia mukavuuksien pariin ja yöpymään makuupussin sijaan lakanoiden välissä. Toivottavasti myös hyvillään siitä, että näki väliin vaimoaan 🙂

Heti alkuun ilahdutti, että Arctic City Hotel tarjosi ilmaisen paikoituksen autolle. Iso etu, sillä kuinka useasti hotelliyölle onkaan tullut roimasti lisähintaa autopaikasta. Iso plussa tästä.

Hotellin aulatilat useine sohva- ja tuoliryhmineen olivat kodikkaat. Pientä ajan patinaa joissain rakenteissa oli nähtävänä, mutta sisustus oli ihan freesiä ilmeisesti uudehkon remontin jäljiltä.

Sohvanurkkauksen turkispeitto ja pehmeät samettityynyt houkuttelivat flunssaista olemustani puoleensa. Seiniä koristi lappiaiheinen taide ja iloinen joukko pehmoporoja makoili respan tiskillä. Hotellin ilmapiiri oli selvästi mutkattoman rentoa ja palvelu ylen ystävällistä.

Hotelli, jossa on helppo viihtyä

Perustason comfort-huoneemme oli pienehkö, mutta kaikin puolin asiallinen ja ilmeisesti myös hiljattain remontoitu. Huoneestamme löytyi kaikki tarvittava: maksuton wifi, kirjoituspöytä, taulutv, minibaari ja siisti kylppäri kylpyhuonetuotteineen. Ei mitään erityistä, mutta sellainen hyvää keskitasoa oleva perushuone.

Hotellin pääravintola on katutasossa toimiva à la carte ravintola Monte Rosa, jossa myös aamiainen tarjoillaan. Kävimme muuten testaamassa tämän Rovaniemellä jo käsitteeksi muodostuneen ravintolan ihan pidemmän kaavan mukaan. Näistä kokemuksista kuulette vähän myöhemmin.

Hotellin pohjakerrosta hallitsi perinteinen pubi Bull Bar & Grill. Enpä muista, että olisin vähän aikaan nähnyt niin hyviä juomatarjouksia kuin baarin happy hour´in aikana. Ilmiselvä viikonlopun biletyspaikka. Baarista sai myös monenmoista syömistä, kuten burgereita, ribsejä ja wingsejä.

Aamiainen parempi kuin useimmissa hotelleissa

Ison peukun antaisin Arctic City Hotellin loistavalle aamiaiselle. Sen verran laadukkaita raaka-aineita ja monipuolista kattausta oli tarjolla, että hotellin aamiainen nousee mielestäni selkeästi yli keskitason.

Vaikka en olisi jaksanutkaan, pakko oli tehdä tilaa myös aamiaispöydän herkuille kuten meheville pannareille ja hillovalikoimalle sekä suklaakakulle. Harjaantunut skumppasilmäni bongasi aamiaispöydästä myös kuohuvaista, mutta flunssasta johtuen se sai tällä kertaa jäädä väliin.

En yhtään ihmettele, että Arctic City hotelli näytti olevan liikematkustajien suosiossa. Tässä hotellissa yhdistyvät kaikki matkailijan tarvitsemat peruspalvelut hyvällä hinta-laatusuhteella. Tämä on niitä hotelleja, joissa on helppo viihtyä ja joissa rahalle saa paljon vastinetta.

Parempaa sijaintia ei voisi toivoa

Arctic City hotelli sijaitsee nimensä mukaisesti niin Rovaniemen keskustassa kuin hotelli vain voi olla. Kävelyetäisyydellä ovat merkittävimmät nähtävyydet kuten arktinen tiedekeskus ja museo Arktikum, Metsähallituksen tiedekeskus Pilke ja Rovaniemen taidemuseo Korundi. Ja jos ostoksille mielit, kävelykatu kauppoineen ja ravintoloineen on ihan vieressä samoin kuin keskustan ostoskeskukset.

Meillä ainakin meni aika kuin siivillä. Illalla kiertelimme keskustan katuja ja kauppoja, poikkesimme Ounasjoen rannalla, kävimme lasillisella viiniä ja illastimme pitkän kaavan mukaan. Seuraavana aamuna raahasin hieman vastahakakoisen mieheni jälleen kerran taidemuseoon.

Pikku-Olli ei nyt voi ottaa mukaan sitä poroa.

Korundissa on muuten 21.10.2018 saakka kiinnostava näyttely Lumen maa. Näyttely on koonnut yhteen 72 suomalaista talvea kuvaavaa teosta, maalauksia 1800-luvulta 2000-luvulle asti. Mukana ovat monet Suomen kultakauden merkittävimmistä taiteilijoista kuten Akseli Gallen-Kallela kuin myös oma suosikkini Reidar Särestöniemi.

Korundi on myös Lapin kamariorkesterin koti.

Jos toivot hotellilta pilkahduksen luksusta, valitse Arctic Light Hotel. Jos kaipaat perushyvää hotellia keskeisellä sijainnilla, hyvällä aamiaisella ja kohtuullisella hinnalla, Arctic City Hotel on oiva valinta.

Mitäpä, jos seuraavaksi lentäisitkin kaupunkilomalle Rovaniemelle?

http://www.cityhotel.fi/fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

Parikkala-Punkaharju -reitin parhaat käyntikohteet

Yhden päivän retkellä naapurimaakuntaan ehtii aika paljon. Tulipahan jälleen todettua, että aina ei tarvitse lähteä kauas kokeakseen jotain uutta ja ihmeellistä.

Kesä tekee levottomaksi. Jos vaan joku ehdottaa pientäkin matkaa, vaikka vain päivän mittaista retkeä, minä olen aina valmis kuin partiotyttö. Äkillisestä päähänpistosta lähdimme ystäväni kanssa retkelle Etelä-Karjalasta Etelä-Savoon määränpäänämme Punkaharju. Joskus on vaan kiva lähteä ajelemaan kiireettä ilman aikatauluja tai mitään erityistä ohjelmaa.

Hämmästyttävä Veijo Rönkkösen patsaspuisto

Parikkalan Koitsanlahden kohdalla huomasimme molemmat, ettemme ole koskaan käyneet ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen patsaspuistossa. Kuinkahan monta kertaa olenkaan miettinyt, että kuutostien varrella olevassa puistotaidenäyttelyssä pitäisi joskus käydä. Aina on ollut kiire jonnekin tai jostain takaisin kotiin, joten tähän asti tuo paikka oli vielä näkemättä.

Puisto sijaitsee aivan päätien varrella, mitään koukkauksia ei tarvitse tehdä sinne päästäkseen. Yhden erakoituneen miehen yli 50 vuoden elämäntyö on ihmeellinen. 560 oikean kokoista betonipatsasta ovat häkellyttäviä. Samalla kertaa naivistisia ja joissain kohdin jopa karmivia. Hymyilevätkö patsaat tekohampaineen vai irvistävätkö ne sittenkin?

Heti alkuun tiheän kasvillisuuden keskeltä törröttää kymmenittäin käsiä ja jalkoja. Tarkemmin katsottuna metsittyneestä alueesta erottaa kymmenet joogaavat ihmishahmot.

Syvemmällä puistossa kohtaat joogaavia lapsia, kirkkokansaa ja eksoottisia eläimiä. Kolkutellaanpa välillä jopa tuonpuoleista.

”Hullu on vapaa keksimään, mitä haluaa” lukee talon seinällä, jossa esitellään Rönkkösen elämää ja taiteen tekemistä. Et sinä Rönkkönen hullu ollut. Lahjakas sinä olit. Sääli vaan, että pienellä maalaispaikkakunnalla et saanut sitä arvostusta ja ymmärrystä, joka sinulle olisi kuulunut. Melkoisen perinnön jätit joka tapauksessa jälkeesi.

Lounas hotelli Punkaharjulla

Kuutostieltä käänsimme automme kohti Punkaharjua. Kirjoittelin aiemmin Punkaharjun vaaleanpunaisesta unelmasta, hotelli Punkaharjusta, jonne suuntasimme lounaalle.

28 euron hintainen lounaspöytä ei ole ihan edullisimmasta päästä, mutta tämän paikan ihanuuden takia siitä mieluusti maksaa. Kun katselin lasitetulta terassilta alas järvimaisemaan, en ihan äkkiä keksi parempaa lounaspaikkaa. Sitäpaitsi ravintolan kukkakaalikeitto oli samettisen hyvää.

Hotellin torniin on mahdollista tilata privaatti ateria kahdelle.

Johanna Oraksen Taidekartanon 25-vuotisnäyttely

Vuosia takaperin meillä oli tapana käydä joka kesä Punkaharjun Retretissä. Konkurssin jäljiltä upea luolasto on pääosin tyhjillään, mitä nyt joskus siellä järjestetään muutamia konsertteja. Sen sijaan vahvaa taide-elämää entisen Retretin vieressä pitää yllä Johanna Oraksen taidekartano.

Kauniissa kartanossa on tänä kesänä ollut nähtävillä Johanna Oraksen 25-vuotisnäyttely. Monipuolisen taiteilijan maalauksia oli esillä laaja skaala tunnetuista nalleista ja kallakukista erilaisiin asetelmiin.

Taidenäyttelyn lisäksi viereisessä rakennuksessa pääsi ihastelemaan Johannan uniikkeja juhlapukuja. Pukujen yhteyteen oli koottu lehtileikkeitä ja valokuvia tilaisuuksista, joihin puvut oli teetetty. Luulenpa, etten ole ainut nainen, joita tämä näyttely erityisesti kiinnosti.

Kolmas pihapiirin hirsirakennuksista kätki sisäänsä Johannan kiinnostavan ateljeen. Jos vielä taiteilija itse olisi ollut siveltimen varressa, kokonaisuus olisi ollut täydellinen.

Taidekartano sulkeutuu ikävä kyllä jo 12.8.

Pukunäyttelyn oma suosikkini.

Metsämuseo Lusto kertoo suomalaisuudesta

Kuulun siihen suomalaisten suurjoukkoon, jolle metsä on aina ollut tärkeässä roolissa. Metsä on ystäväni, kirkkoni ja henkireikäni. Siksi ehkä Punkaharjun Lusto, Suomen Metsämuseo, tuntuikin erityisen hyvältä.

Museo kertoo toki suomalaisen metsäteollisuuden historian vaiheista aina puunkorjuusta metsäteollisuuden lopputuotteisiin, mutta se on samalla myös eräänlainen luontomuseo. Täällä esitellään mm. suomalaisen metsän puustoa, sivutaan metsiemme eläimistöä ja kerrotaan metsän merkityksestä suomalaisessa elämäntavassa. Onpa jopa Rudolf Koivu satuineen päässyt näkyvästi esille.

Varsinaisen perusnäyttelyn lisäksi Lustossa on useita vaihtuvia taidenäyttelyitä. Tällä kertaa pääsimme näkemään Paavo Halosen lintuaiheisia töitä, Punkaharjun hovivalokuvaaja Anni Hemminkisen entisajan valokuvia, Eija Matikaisen karhuaiheisia valokuvia sekä eteläsavolaisten ITE-taitelijoiden töitä, joissa materiaalina on puu.

Luston metsämuseo on kiinnostava ja monipuolinen museokokonaisuus. Ehdottomasti käymisen arvoinen.

Taidetta ja ajan patinaa Luston Wanhalla Asemalla

Punkaharju hemmottelee taiteenystävää. Kannatti viimeiseksi piipahtaa vielä Punkaharjun Luston vanhalla jugend-asemalla. Asemarakennuksen huoneissa, vanhojen huonekalujen ympäröimänä, oli esillä Nanna Suden maalauksia ja Miina Äkkijyrkän veistoksia. Aseman Taidelaituri 2018 kesänäyttelyssä ovat lisäksi mukana Päivi Latvala, Katja Rauhamäki, Kristian Venäläinen ja Savonlinnan taidelukio.

Samalla saattoi istahtaa pullakaffeille johonkin monista sohvaryhmistä. Tuli hassu tunne, että siinä sitä kahviteltiin ohuen ohuesta posliinikupista jonkun olohuoneessa. Taidenäyttelyiden lisäksi vanha kalustettu asemarakennus on mielenkiintoinen jo sinällään.

Tämäkin näyttely sulkeutuu piakkoin, viimeinen aukiolopäivä on 15.8.

Yksi päivä, reilun sadan kilometrin matka ja monta uutta mielenkiintoista kohdetta. Kesä-Suomi lähes pursuaa kaikkea innostavaa.

http://www.patsaspuisto.net

http://www.visitpunkaharju.fi/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Monipuoliset Serlachius-museot ovat mannaa taiteenystävälle

En tiennyt, että Suomella on oma Guggenheim. Meillä sen nimi vaan on Serlachius.

(Yhteistyössä Serlachius-museot)

Olipa kerran piskuinen metsien ympäröimä kyläpahanen keskellä ei mitään. Kylän onni oli sen sijainti reittivesistön varrella kahden järven välisellä kannaksella ja koski, Mäntänkoski.

Tänne suomalaiseen maaseutupitäjään saapui huima ja ennakkoluuloton teollisuusmies Gustaf Adolf Serlachius. Lähes kaikkea uhmaten hän perusti 1869 Mäntänkosken rannalle puuhiomon ja siitä alkoi Mäntän ihmeellinen tarina. Ihmeellinen tarina niin teollisuuden kuin taiteen osalta.

Sen lisäksi, että Gustaf oli uhkarohkea visionääri ja yhteiskunnallinen kehittäjä, hän oli myös taiteen suuri ystävä. Tätä perintöä jatkoi hänen veljenpoikansa Gösta Serlachius, joka hankki mittavan taidekokoelman ja toimi merkittävänä taidemesenaattina. Göstan unelma oli tuoda taide tavallisen kansan ulottuville.

Luulenpa, että Gösta olisi tänä päivänä hyvin tyytyväinen siihen, mitä kaikkea Serlachius-museot ovat. Mänttään on noussut kansainvälisen tason museokokonaisuus tai no, tuntuu, että koko pikkukaupunki sykkii taidetta ja taiteesta.

Tästä se lähti. Intohimolla ja kovalla työllä.

Taidekaupunki Mänttä-Vilppula

Itse kuulin Serlachius-museoista Matkamessuilla vasta viime vuonna. Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan edes siitä, missä sellainen paikkakunta kuin Mänttä ylipäätään sijaitsee.

Ajauduin Mänttä-Vilppulan messuosastolle myös tämän vuotisilla Matkamessuilla ja päätin ottaa selvää, mistä ihmeestä oikein on kyse. Myös ruokapiireistä oli alkanut kuulua kummia, että siellä Serlachius-museoilla on ihan älyttömän hyvä ravintola.

Ajaessani autoa kohti Pirkanmaata mietin, että onkohan vähän tyhmää istua autonratissa neljä tuntia jonkun tuntemattoman pikkukaupungin museoiden takia. Vielä siinäkin vaiheessa skeptisyys nosti päätään, kun keskeltä puskamaisemaa tupsahdin kylämäiseen keskustaan. Pääkadulla liehuvat liput kertoivat suureellisesti, että ollaan taidekaupungissa. No joo, onhan näitä nähty, ajattelin.

Taiteeseen törmää Mäntässä vähän joka puolella.

Kun seuraavana päivänä ajoin takaisin, tiesin, että toden totta Taidekaupungissa oltiin. Hädin tuskin kaksi päivää riitti tämän pikkukaupungin nähtävyyksiin. Monipuolista taidetta ja kiinnostavaa arkkitehtuuria oli tarjolla useamman museon verran.

Serlachius-museot käsittävät kolme eri rakennusta. Vanha Joenniemen kartano, Göstan entinen asuintalo, on nykyisin kokonaisuudessaan taidemuseona ja sen viereen on rakennettu mittava paviljonki nykytaiteen, teemanäyttelyiden ja tapahtumien tilaksi. Lasikäytävällä yhdistetyt rakennukset muodostavat yhdessä Gösta-museon.

Kolmas museorakennus, Gustaf-museo, sijaitsee Serlachius-yhtiön entisessä pääkonttorissa, vajaan kolmen kilometrin päässä Gösta-museosta. Matkan voi taittaa kätevästi vaikka vuokraamalla ilmaisen polkupyörän.

Joenniemen kartanoGöstan paviljonkiGustaf-museo

Joenniemen kartanon huikea kokoelma

Joenniemen kartano on rakennuksena jotenkin omituinen, voisiko sanoa jopa rujo, kova ja maskuliininen. Toisaalta selkeän linjakas, vankka ja arvokas. Ihan kuin rakennus olisi tuotu jostain Keski-Euroopasta keskelle suomalaista lehtomaisemaa.

Kartanon alakerran näyttelytiloista löysin omat suosikkini, enemmän perinteisen taiteen ystävä kun olen. Olin vähän ällikällä lyöty millainen pikku-Ateneum täältä Hämeen perukoilta oikeasti löytyy.

Suomen kultakauden taiteilijoiden töitä oli melkoisen mittava määrä. Nähtävänä on useita maalauksia kotimaisilta suurnimiltä kuten Gallen-Kallelalta, Schjerfbeckiltä, Haloselta, Edelfeltiltä, Järnefeltiltä, Simbergiltä ja Ferninand von Wrightiltä. Taidearsenaaliin kuuluu myös tiettävästi Suomen ainoa julkisissa kokoelmissa oleva Claude Monet’n maalaus.

Kaiken kaikkiaan käsittämättömän laaja yhden säätiön omistuksessa oleva kokoelma, jonka arvon täytyy olla mittaamaton.

Seuraava yllätys tuli vastaan kartanon yläkerrassa. Portaiden päässä hypättiin ihan eri muudiin ja nykytaiteeseen. Klassikkotaide oli saanut rinnalleen nykytaiteilijoiden Jukka Korkeilan, Elina Merenmiehen ja Anna Retulaisen maalauksia. Teemana oli nautinto. Ystäväni kanssa vähän hymyilytti teeman alla Scherjfbeckin maalaus Nuorukainen, jossa komeilee lihaksikas nuori mies ilman paitaa.

Göstan paviljonki – nuorten arkkitehtien palkittu luomus

Joenniemen kartano sai 2014 vierelleen huomiota herättävän puurakenteisen paviljonkirakennuksen, Göstan paviljongin. Kansainväliseen arkkitehtikilpailuun osallistui peräti 579 ehdotusta 42 maasta. Voittajaksi nousi kolmen nuoren barcelonalainen arkkitehtitoimisto työllään Parallels.

Noin 20 miljoonaa euroa maksanut rakennus sukeltaa upeasti suomalaiseen rantamaisemaan. Vaikka pitkänomaisessa rakennuksessa on tilaa peräti 5700 neliötä, siltikin se näyttää keveältä. Puu ja metsää heijastavat suuret ikkunat käyvät vuoropuhelua. Sisätilat ovat avarat ja valoisat. En päässyt irti ajatuksesta, että tässä on suomalainen versio Guggenheimista.

Vierailuhetkellä paviljongin mielenkiintoisin ja myös monipuolisin näyttely minusta oli belgialaisen Koen Vanmechelenin näyttely Kyse on ajasta. Näyttelyyn kuuluu maalauksia, veistoksia ja erilaisia installaatioita. Huomiota herättävin teos oli valtaisa rivistö täytettyjä kanoja.

Kanat ovat muutenkin tämän näyttelyn kantava teema. Elävät kanat seuraavat kävijää jo museon piha-alueella ja paviljongin pääoven edessä. Taiteilija tunnetaan useiden vuosikymmenten työstä, jonka tavoitteena on ollut risteyttää eri puolilta maailmaa olevia kanarotuja. Kanoilla on oma sanomansa maapallon tilasta ja tulevaisuudesta.

Paviljongin pohjakerroksessa on suitsutusta saanut ravintola Gösta, josta kirjoittelen lisää myöhemmin. Taidenautintojen lisäksi saimme herkutella myös ruokanautinnoilla.

Gustaf-museo on draamaa

Ei tarvitse tämän museon keksiä tarinoita tyhjästä. Tarinaa ja dramatiikkaa sillä on omasta takaa vaikka muille jakaa. Jos Gustaf-museota pitäisi luonnehtia yhdellä sanalla, se olisi ehdottomasti draama.

Paperiperkele -näyttely tempaisi mukaansa Serlachius-suvun värikkäisiin vaiheisiin. Kävijää kuljetettiin draaman keinoin huoneesta ja tunnelmasta toiseen mielenkiintoisen tekniikan avulla. Tarina vaihtui automaattisesti aina sitä mukaan, kun astuit seuraavaan huoneeseen. Gustafin ja yritystoiminnan alkuvaiheiden historia on niin uskomaton, että väliin tuli tunne, voiko tämä oikeasti olla totta.

En ollut uskoa silmiäni, kun näin yläkerran näyttelyn, Dalín gaalan. Kyllä, Mänttään oli saatu tämän maineikkaan surrealistin installaatio. Dalin pöytä (vai sänky?) on katettu, s’il vous plaît. Olen käynyt aiemmin Dalín omituisessa museossa Katalonian Figueresissa ja samanlaista hulvatonta Dalí-tunnelmaa oli saatu tuotua myös tähän näyttelyyn.

Iloa en sen sijaan oikein löytänyt naapurihuoneista, joissa oli Elina Brotheruksen valokuva- ja videoteosten näyttely Leikkikenttä. Tämä tyylilaji ei auennut minulle, mutta tästähän taiteessa oikeasti on kyse. Teokset avautuvat katsojille eri tavoin ja kaikesta ei tarvitse, eikä voikaan pitää.

Ilmiselvä yhdennäköisyys.Huulisohvaa oli pakko testata.

Sen sijaan pidin aivan valtavasti itse museorakennuksesta, Serlachius-yhtiön entisestä pääkonttorista. 1934 valmistunut puhdaslinjainen funkkisrakennus on hienosti remontoitu ja siinä on paljon kauniita yksityiskohtia. Tiloissa on nähtävänä myös entisiä kalustettuja toimistohuoneita, joissa on uniikkeja alkuperäisiä huonekaluja.

Kaikki kolme erilaista Serlachius-museoiden rakennusta tarjoavat näyttelyjen lisäksi mielenkiintoista arkkitehtuuria ja tarinoiden värittämää historiaa. Eikä tässä vielä kaikki. Mäntän keskustasta näitä rakennusihanuuksia on lisää, Serlachiuksen perintöä nekin. Voit yöpyä funkishenkisessä Arthotel Honkahovissa tai valtiomaisen arvokkaalla Mäntän Klubilla. Näistä kaunokaisista myöhemmin lisää.

Mänttä jättää jäljen

Harvoin olen jäänyt mietiskelemään mitään taidemuseota näin paljon jälkeenpäin. Serlachius-museot lähestyivät niin monella sektorilla ja niin monenlaisella taiteella. Oli jopa hämmentävää, miten rohkeasti ja ennakkoluulottomasti oli sekoitettu keskenään perinteistä ja modernia nykytaidetta.

Gösta Serlachius voi levätä rauhassa. Mänttään on noussut äärimmäisen kiinnostava taiteen ympärille keskittynyt matkailukohde. Olen iloinen, että tuli mentyä. Mänttä jätti jäljen.

www.serlachius.fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Älä jätä Turussa museoita väliin

Milloin olet viimeksi käynyt museossa? Kannattaa, sillä museot eivät ole ollenkaan tylsiä, eivät ainakaan Turussa.

(Yhteistyössä Visit Turku)

Minulla on kotimaan reissuilla ollut vähän ristiriitainen suhtautuminen museoita kohtaan. Ulkomailla on tullut kierrettyä museo jos toinenkin, mutta jotenkin olen suoraan sanoen aliarvioinut kotimaista museotarjontaa. Toisaalta kiinnostaa, mutta samalla tulee pohtineeksi kannattaako kalliita matkapäiviä uhrata museoille, jos ei odotettavissa ole ihan Louvre-tasoa.

Kotimaan museot löysin viime kesänä Tampereella ja kekkasin kuinka paljon kaikenlaista mielenkiintoista kotimaamme kaupunkimuseoista löytyykään. Samaa todisti tällä reissulla Turku. Parin päivän museosaldo oli kaksi loistavaa taidenäyttelyä, kurkkaus entisajan elämään vanhojen puutalojen tunnelmassa ja kauniita mahonkiveneitä.

Merikeskus Forum Marinum

Laivoistaan Turku tunnetaan, joten ei ihme, että näille on kaupungissa omistettu aivan oma museonsa Forum Marinum. Merellisiä asioita pääsee tutkailemaan kahden rakennuksen verran. Uudessa osassa esitellään Turun laivanrakennuksen historiaa ja toisessa vanhaan kruununmakasiiniin rakennetussa näyttelyssä merenkulun historiaa sekä merellisiä ammatteja läpi vuosikymmenten.

Jos olet liikkeellä kesäkuukausina, kannattaa hankkia lippu myös Aurajoen rannalla oleviin museolaivoihin. Itseäni vähän harmitti, että purjealusten ykkönen Suomen Joutsen ja sotalaiva Karjala aukeavat yleisölle vasta kesäkuun alussa. Olisin niin kovin halunnut sukeltaa näiden komeiden laivojen sisuksiin, joita ihmettelin aina ohikulkeissani majapaikkaani hostellilaiva Boreaan. Nyt kokonaisuuden paras anti itselleni oli kauniiden jalopuisten veneiden ihailu.

Näissä venhosissa on sitä jotain.Palanen merenkulun historiaa.Isn’t she beautiful?Sotalaiva Karjala.

Turun taidemuseo

Taidemuseot ovat museoista omia suosikkejani. Edellisellä Turun reissulla kiinnitin huomiota korkealla mäellä puiston katveessa sijaitsevaan jykevään kivirakennukseen, Turun taidemuseoon.

Tällä reissulla päätin ehdottomasti varata aikaa tälle museokomistukselle. Päätöstä vielä tehosti keramiikkataiteilija Ruut Brykin näyttely Taikalaatikko, joka on tätä kirjoittaessani ikävä kyllä jo Turun osalta ohitse.

Olin yllättynyt siitä, miten merkittävä ja arvokas kokoelma suomalaista 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taidetta Turun taidemuseosta löytyikään. Mukana näytti olevan koko suomalaisen taidehistorian kerma: Gallen-Kallelaa, Schjerfbeckiä, Edelfeltiä, Simberiä, Halosta, Rissasta… Turulla näytti selvästi olevan oma pikku Ateneuminsa.

Enpä tiennyt, että Edelfeltiltä löytyy toinenkin maalaus Ruokolahden eukoista.Helene Schjerfbeck: Leikkipupuja 1884Ruut Bryk on ollut yhtä lahjakas kuin puolisonsa Tapio Wirkkala.

Aboa Vetus & Ars Nova

Toinen taidemuseo, missä kävin, oli Aboa Vetus & Ars Nova, joka on jonkinmoinen sekoitus arkeologiaa ja nykytaidetta. Arkeologiset kaivaukset eivät ole koskaan kuuluneet suosikkeihini, joten Turun keskiaikaiset rauniot luulöytöineen jätin suosiolla väliin.

Sen sijaan Ars Novassa meneillään olevan ukrainalaisen kansantaiteilija Maria Prymatsenkon näyttelyn värikylläiset ja elämäniloiset eläinhahmotaulut ihastuttivat. Monet muistavat taiteilijan ehkä parhaiten muutaman vuoden takaisesta Marimekko-kohusta. Tuli ilmi, että Marimekon suunnittelija Kristina Isola oli plagioinut juuri kyseinen taiteilijan työtä. Kieltämättä monissa Prymatsenkon töissä oli tyylillisesti marimekkomaailmaa ja monet hänen töistään voisi sellaisenaan nähdä Marimekon kankaiden printteinä. Satumainen maailma -näyttely on Turun Ars Novassa 2.9.2018 saakka.

Ars Novan yläkerrassa oli näyttely Matkakuumetta, jossa on 650 teosta 1800-luvun lopulta nykypäivään niin suomalaisilta kuin ulkomaisilta taiteilijoilta. Kirjo on laaja aina Munsterhjelmista Picassoon ja Andy Warholiin.

Täytyy tunnustaa, että näyttelyn punainen lanka ei itselleni ihan auennut. Kokonaisuus jäi jotenkin sekavaksi niin ajallisesti, tyylillisesti kuin aiheiltaankin, vaikka yksittäisissä tauluissa paljon katsottavaa olikin.

Ars Nova museo sijaitsee vanhassa Rettigin palatsissa.Maria Prymatsenkon iloista värihersyttelyä.Näyttääkö tutulta?Kaisu Koiviston sympaattinen Hopeakettu 2011Gallen-Kallelan piirtämä autoliikkeen juliste vuodelta 1907.  Tästähän tulee ihan mieleen Ainon ryöstö.

Luostarinmäen käsityöläismuseo

Vaikka et mikään museofriikki olisikaan, Turun Luostarinmäen käsityöläismuseo kuuluu siihen museogenreen, josta ei voi olla pitämättä. Näissä vanhoissa puutaloissa vaan on sellaista lämpöä ja suloutta, jota ei pysty millään korvaamaan. Pikkupietarimaiset pihat perinneperennoineen saavat kumpuamaan kummaa nostalgiaa jostain kaukaa lapsuudesta.

Täällä on aika pysähtynyt.

Turun kaupunki osti pikku hiljaa usean korttelin verran Luostarinmäen vanhoja puutaloja omistukseensa. Tällä hetkellä alue käsittää kolmisenkymmentä 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa rakennettua taloa. Harvinaiseksi tämän museoalueen tekee erityisesti se, että se on säilynyt Turun vuoden 1827 suurpalosta ja näin kaikki rakennukset sijaitsevat alkuperäisellä paikallaan.

Aluetta oli mukavaa kiertää ja tehdä yllättäviä löytöjä. Kaikki rakennukset, joissa ovet olivat auki, olivat yleisölle avoinna. Puutaloihin oli sisustettu oman aikansa asuinkoteja sekä demonstroitu erilaisia vanhoja käsityöläisammatteja. Mielenkiintoista oli kurkistaa esimerkiksi nyörinpunojan, savenvalajan ja kellosepän työpajoihin. Löytyipä jostakin mökistä pieni vanhan ajan kirjapainokin, jossa hääri itse painaja työssään.

Museo voi olla elävä.Keksitkö, minkä alan taitaja täällä on työskennellyt?

Luostarinmäen talot toivat elävästi esiin vanhaa kaupunkilaiselämää ennen teollistumista. Täällä pääsi tunnelmaan ja käsitykseen millainen oli vaikkapa 1800-luvun alun poikamiesboksi, merimiehen koti tai vähän herraskaisempi hienostoväen huusholli.

Museoalueen vieressä on muuten ihastuttava kahvila Kisälli, joka on niin täynnä vanhan ajan suloisuutta kuin kahvila vain voi olla.

Täällä sopii kaffitella.

Tutustuin näihin museoihin Visit Turun Museum Walk -kortilla. 38 euroa hintaisella museokortilla pääsee kolmen vuorokauden ajan käymään kortin piiriin kuuluvassa 12 museossa. Jos keskimäärin museoiden pääsymaksu on noin 9 euroa hengeltä, viiden museon käynti maksaa jo kortin hinnan mukavasti takaisin.

Yhteistyössä Visit Turku

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Erarta – tuntematon Pietarin taidemuseo, josta tuli suosikkini

Mitä! Nykytaiteen museo neuvostohenkisessä stalinismin ajan rakennuksessa? Pietarin nykytaiteen museo Erarta ensin hämmensi, sitten ihastutti.

Noustessani venäläisen nykytaiteenmuseo Erartan graniittiportaita olin kieltämättä hieman epäluuloinen. Millainen nykytaiteen museo voi valita toimitiloikseen tällaisen rakennuskummajaisen? Eikö nykytaiteen museon pitäisi olla modernissa, arkkitehtuuriltaan selkeälinjaisessa rakennuksessa?

”On kuin tulisi viiden tähden turkkilaisen hotellin aulaan”, kirjoitti kuulema eräs pietarilaistoimittaja 2010 avautuneen taidemuseon avajaisten yhteydessä. Museo sai muutenkin kriitikoilta melkoista arvostelua kokoelmiensa kirjavuudesta, taiteen tasosta ja linjattomuudesta.

erarta

Vaan yleisö tykkäsi. Sanoista Era (aika) ja Arta (taide) koostuvan Erartan visio on tuoda venäläinen nykytaide lähelle ihmisiä, tarjota jokaiselle jotakin ja siinä se on ilmiselvästi onnistunut. Tripadvisor on nostanut Erartan Pietarin 10 mielenkiintoisimman museon joukkoon. Hieno saavutus ottaen huomioon kuinka paljon Pietarissa on taidemuseotarjontaa.

Erarta on helppo, yleisöystävällinen museo, vaikket olisikaan mikään vannoutunut nykytaiteen ystävä. 2300 työtä yli 250 venäläiseltä taiteilijalta tarjoavat melkoisen kirjon eri tyylisuuntia ja taidemuotoja.

IMG_0624IMG_0623IMG_0645 (1)erarta8IMG_0640IMG_1739

Jo omistuspohjaltaan Erarta on kummajainen Venäjän museomaailmassa. Maan suurimmat taidemuseot ovat pääosin valtio-omisteisia, mutta Erarta on puhtaasti yksityisomistuksessa.

Museota hallinnoivan säätiön takaa löytyy liikenainen ja intohimoinen taiteenkerääjä Marina Varvarina. Hän alkoi jo 90-luvulla kerätä taidetta miehensä Dmitri Varvarinin kanssa, joka oli maassa vaikutusvaltainen poliitikko ja liikemies. 2010 hänet kuitenkin murhattiin kotinsa edustalla ilman, että murhaajaa saatiin koskaan kiinni. Marina Varvarina asuu tätä nykyä Lontoossa ja hoitaa sieltä käsin silmäteräänsä Erartaa.

Erartassa on taidetta viidessä kerroksessa, 10 000 m2:n alueella. Toisessa siivessä ovat museon pysyvät näyttelyt ja toisessa vaihtuvat näyttelyt, joita käyntihetkellämme olikin yllättävän monta. Museoesitteen mukaan Erartassa on aina kahdeksan erilaista ulkopuolista näyttelyä, jotka vaihtuvat kolmen kuukauden välein.

Minusta mielenkiintoisin vaihtuvista näyttelyistä oli ”Glorious World of Fellini” -näyttely, jossa oli esillä puvustuksia ja rekvisiittaa Fellinin merkittävimmistä elokuvista La dolce vitasta Casanovaan (12.2.2017 saakka).

IMG_0558

Toinen vaikutuksen tehneistä näyttelyistä oli ”The Light of Tibet”, Alexander Dymnikovin mustavalkoisten valokuvien näyttely (3.4.2017 saakka). Herkkiä ja puhuttelevia kuvia luonnosta ja vuoristokansan ankarasta elämästä äärioloissa. Valokuvissa oli hyvin intensiivinen ote. Tuli tunne, että ne imaisevat katsojan sisään kuvan maailmaan.

erartaphoto

Vaikka Erartan osalta puhutaankin nykytaiteesta, jonkinlainen hienoinen konservatismi töitä leimaa. Hurjimmat kokeilut puuttuivat. Ehkä juuri siksi tykkäsinkin tästä museosta niin paljon, sillä muiden nykytaiteenmuseoiden tapaan minulle ei tullut kertaakaan mieleen, että mukana on ”taidetta taiteen vuoksi” töitä. Sen verran juntti taidemuseokävijä olen, etten oikein aina ymmärrä sitä, että taiteeksi voidaan kutsua ihan mitä skeidaa vaan.

Erartassa kiinnittyi huomio ennemminkin venäläisten taiteilijoiden tekniseen taitavuuteen. Teoksissa oli voimakkaasti aistittavissa historian vaikeiden aikojen vaikutus. Ilmaisu oli paikoin syvää, tunnepitoista ja puhuttelevaa, jopa terapeuttista.

Jos nyt jotain arvostelisi, niin ihan en ymmärtänyt moniin tauluihin mielestäni sopimattomia kultakehyksiä. Ehkä tässä tuli esille jollain tasolla venäläinen mieltymys ja makumaailma.

erarta7erarta3erarta4erarta2

Oman mielenkiintonsa taiteilijoiden töihin tuo neuvostoaika. 50 vuoden ajan maan taide-elämän on pitänyt palvella vain yhteiskunnallisia pyrkimyksiä ja valtiollista propagandakoneistoa. Tuon ajan taide kokoelmasta puuttuu, mutta sitäkin enemmän mukana on yhteiskuntakriittisiä, kantaaottavia ja symbolisia teoksia.

IMG_0586IMG_0588erarta5

Jos vierailet Erartassa, älä ohita pohjakerroksen ravintolaa, joka ilmiselvästi tekee taidetta ruuallaan. Annokset olivat kauniita ja herkullisia, eivätkä edes mitenkään pahan hintaisia.

IMG_1741IMG_0446IMG_0447IMG_1743

Museon kolmannessa kerroksessa on myös kivasti sisustettu kahvila, jonka leivostiskiä kävimme vähän kuolaamassa. Suosittelen käymään myös alakerran taidemyymälässä, josta löytyi kaikkea kivaa kotiin viemiseksi, esim. koruja, keramiikkaa ja pieniä taide-esineitä. Hinnat olivat muuten erittäin kohtuullisia.

IMG_0578IMG_1737

Erarta järjestää tiloissaan viikottain myös erilaisia konsertteja, joten museon webbisivuilta kannattaa tarkastaa onko ohjelmassa mitään kiinnostavaa.

Museossa vierähti helposti muutama tunti kaikkea kiinnostavaa tutkaillessa. Erarta nousi ehdottomasti suosikkimuseoideni joukkoon. Näyttelyt olivat mielenkiintoisia ja löysin annista paljon visuaalista viehättävyyttä ja tunnepitoista ilmaisua. Tulee mentyä varmasti toistamiseen. Ensi kerralla pitää ehdottomasti käydä kokemassa myös U-teemahuoneet, joissa sukelletaan nykytekniikan avulla hetkeksi eri maailmoihin.

Erartan taidemuseo sijaitsee Pietarin Vasilinsaarella, kävelymatkan päässä esimerkiksi Solo Sokos Hotel Vasilievskystä.

https://www.erarta.com/en/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Mielenkiintoinen julistenäyttely Malagassa

Kukapa ei olisi nähnyt ikonista Tournée du Chat Noir -julistetta. Tämä ja paljon muita mielenkiintoisia kuuluisien taiteilijoiden suunnittelemia julisteita on koottu Malagassa sijaitsevan Carmen Thyssen taidemuseon näyttelyyn. Vanhimmat julisteet, kuten yllä oleva Théophile-Alexandre Steinlenin suunnittelema juliste, ovat 1800-luvun loppupuolelta, jolloin kaupallisen julistetaiteen katsotaan alkaneen. Taiteilijat alkoivat kiinnostua graafisesta taiteesta, mainonta alkoi yleistyä ja kirjapainotekniikka kehittyä.

Alphonse Mucha: Benedictine 1899. Aikansa ikoni tämäkin.Benedictine1900-luvun alkupuolen julisteet heijastivat avant-garde -aikakauden tyyliä. Haluttiin luoda uudentyylistä taidetta, joka ilmensi muuttunutta yhteiskunnallista ajan henkeä. Vuosisadan puolivälissä kaupallisten julisteiden lisäksi julisteissa alettiin nostaa esille yhteiskunnallisia ja kantaaottavia aiheita, kuten sodan- tai rotusorron vastaisia sanomia. Julistemainonta liittyi tuolloin pääosin tapahtumamainontaan kuten ooppera- ja teatteriesityksiin sekä matkailuun.

Näyttelyssä oli mielenkiintoista huomata kuinka voimakkaasti monet julisteet ilmensivätkään omaa aikakauttaan. Hauskaa oli myös huomata, miten vanhat tyylisuunnat ovat palanneet tämän päivän graafiseen suunnitteluun.

Marie Vassilieff: 2me Bal Aide Amicall aux Artistes 1924. Kuvittelisin tätä julistetta 30-40 vuotta nuoremmaksi.Juliste 20-luvultaNéstor de la Torre: Patronato Nacional del Turismo. Tenerife 1929. Tyyliä, jota matkitaan tänäkin päivänä.Juliste TurismoJoan Miró: Aidez L’Espagne 1937. Espanjan sisällissodan vastainen juliste.Juliste AidezHenri Matisse: Nice. Travail & Joie 1947. Tyylilleen uskollinen, vaan kylläpä sopii aiheeseen. Ihastuttava matkailumainos.Juliste travail1900-luvun jälkipuoliskolla julisteet keskittyivät tuotemainonnan lisäksi suuryritysten brändimainontaan. Näyttelyssä on esillä mm. Camparin, Air Francen, Perrierin ja Metropolitan Operan brändijulisteita.

Marc Chagall: Metropolitan Opera 1966. Tyylilleen uskollinen taiteilija tässäkin.Julsite ChagallRaul Martinez: Cuba 1968. Taattua 60-luvun propagandaa.Juliste CubaOskar Kokoschka: Olympische Spiele München 1972. Voisitko uskoa, että tämä juliste on 70-luvulta? Aika edistyksellinen.Juliste MunchenMarino Marini: La Traviata, Metropolitan Opera 1978. Näkemättä taiteilijaa olisin voinut kuvitella tätä Picasson tekemäksi.Juliste La TraviataItseäni ihmetytti myös kuinka uudenaikaisilta ja aikaansa edellä olevilta monet julisteet näyttivät. Näyttelyssä on mukana mm. Mirón, Dalin, Matissen, Chagallin ja Picasson tekemiä julisteita. Kiinnostava ja ainutlaatuinen näyttely, jossa kannattaa käydä, jos Malagaan tiesi vie lähiaikoina. Näyttely on Carmen Thyssen museossa 21.2.2016 saakka.

Andy Warhol: La Grande Passion 1984Juliste passionKeith Haring: Free South Africa 1985. Apartheid-vastainen juliste 80-luvun tyylillä. Selkeää, pelkistettyä sanomaa.Free africaMiquel Barceló: Festival d’Automne, Paris 1992. Tämä juliste huvitti, eikö enempi voisi olla kyse kevätfestivaalista?Juliste FestivalGeorge Rodrique: Absolut Vodka 1993. Aika sympaattinen tyyli myydä viinaa.Juliste Absolut vodka

 

Dalin absurdi taidemuseo Figueresissa

Salvador Dali museo (The Dali Theatre Museum) Figueres, Katalonia, Espanja

Varoituksen sana: tämä museo ei ole tosikoille. Aluksi ajattelin itsekin, ettei tässä ole mitään järkeä. Oikeassa olin, ei olekaan.

Katalonian Figueresissa sijaitseva Dali museo on taiteilijansa näköinen: kummallinen, hullu ja shokeeraava. Täynnä outoja yksityiskohtia, hulvatonta mielikuvituksen räiskettä, kummallisuuksien sekamelskaa. Museossa liikutaan Dalin maailmassa, jossain hulluuden ja nerouden rajapinnassa, maailmassa mitä ei voi ymmärtää, eikä ole tarviskaan.

Dali museoDali teatterimuseo

Paras siis heittää taidemuseo-moodi pois päältä ja astua suosiolla absurdiin Dali-maailmaan. Oman mielenkiintonsa museoon tuo se, että Dali todellakin suunnitteli museon ja sen jokaisen yksityiskohdan itse viimeisimpinä elinvuosinaan. Hän halusi luoda maailman suurimman surrealismin pyhätön omaan kotikaupunkiinsa.

Rakennus tehtiin Espanjan sisällissodassa tuhoutuneen Figueresin kaupungin teatterin raunioille. Dali suunnitteli uransa aikana useita teatteri- ja balettilavastuksia, mikä näkyy hyvin myös museossa tilojen lavastuksellisuutena ja dalimaisena teatraalisuutena. Kuollessaan 85-vuotiaana Dali haudattiin museon yhteyteen tehtyyn kryptaan.

DalimuseoDalimuseo5Dalin taidetta2Dali

Jo heti museoon astuttaessa kävijää tervehtii Cadillacin keulassa seisova rehevä venus roomalaisen sotilaan päähineessä. Ympärillä amfiteatterimaisessa rakennelmassa seisoo kultaisia naisfiguureja käsiä ojennellen. Hetken päästä Mae Westin huoneessa kohtaa Dalin installaation Mae Westin kasvoista. Kasvon osat: silmät nenä ja suu muodostuvat huonekaluista, huulina tuo kuuluisa ikoniksi muodostunut ”Mae West Lips sofa”.

Dalimuseo1Dalimuseo3Dali museo3Dali ja Mae West

Dali oli kiistämättä taitava ja lahjakas taidemaalari, joka hallitsi useita tyylisuuntia aina impressionismista kubismiin. Etenkin hänen uransa alkuvaiheen taulut ovat ”ymmärrettävämpää” taidetta, josta itse pidän. Vähän harmitti, että kaiken pläjäyttelyn keskellä varsinaiset tauluhelmet peittyivät ympäristön hälinään ja jäivät vaille ansaitsemaansa huomiota.

Tämän museon tunnuslauseena voisi olla: more is more, sillä sen verran materiaaliähkyä tuppasi tulemaan. Museoon pitäisi tehdäkin kaksi käyntiä: toinen, jossa voi äimistellä museon mielikuvituksellista hulvattomuutta, toinen jossa voisi keskittyä maalauksiin ja grafiikkaan.

Dalimuseo6Dalimuseo8Dalin taidettaDali muistolaatta

Ehdottomasti kannattaa käydä, sen verran kummallisesta ja omalaatuisesta museosta on kyse. Barcelonasta pääsee Figueresiin suoralla junayhteydellä.

www.salvador-dali.org