Browsing Category

Ikääntyminen

Miksi kukaan ei järjestä 50+ ikäisille naisille (kulutus)juhlia?

Olen syvästi loukkaantunut. Ilkesivät laittaa minulle mainoksen Tena-vaippojen kotiinkuljetuspalvelusta.

Turha varmaan kertoa, että sosiaalinen media ruokkii meitä jatkuvalla mainosvirralla, halusimmepa tai emme. Olet varmasti pannut merkille mainonnan puolinäkymättömän olemassaolon tietokoneesi ruudulla.

Sähköpostiimme hiipii salakavalasti oikeiden viestien väliin roskapostia, joka yrittää saada huomiomme milloin mihinkin älyttömään.

Tai kun avaat Facebook-sivusi, feedin joukkoon tulee yhä enemmän maksettua mainontaa. Välillä jopa haittaavan paljon niin, että on vaikeaa tehdä selkoa, mikä oikeastaan on mainontaa ja mikä muuta sisältöä.

Ja kun avaat iltapäivälehden sivun, vierustalle on kummasti tupsahtanut mainoksia ja osuvasti juuri niistä tuotteista, joita olet ehkä googlettanut lähiaikoina. Jossain joku isoveli valvoo käyttäytymistäsi tarkoin.

Ja sitten on tämä kammottava ikäsidonnainen mainonta, joka menee niin pöpelikköön kuin vain voi. Jonnekin bittiavaruuteen on kirjoitettu, että tätä tietokonetta ja tätä sähköpostia käyttää 55-vuotias nainen. Mutta, please, voisitteko ystävällisesti laittaa sinne myös tiedon, että en kärsi inkontinenssistä, en univaikeuksista, enkä lihas- ja nivelkivuista ja suolenikin toimii toistaiseksi aivan loistavasti.

Jossain on joku mainosguru, ilmeisesti Jenny 25 vee päättänyt, että yli 50-vuotias nainen tarvitsee Tena-vaippojen kotiinkuljetuspalvelua, melatoniinia sisältäviä unitabletteja, kipugeeliä ja suolen toimintaa nopeuttavia luontaistuotteita.

Voisitko Jenny kiltti ymmärtää, että minä olen vielä ainakin omasta mielestäni ihan aktiivinen, toimintakykyinen, elämässä kiinni oleva työssäkäyvä nainen, jolla on työuraakin jäljellä ennen virallista eläkeikää vielä kymmenisen vuotta. Osaan vieläkin kulkea korkkareissa, bailata aamuyön tunneille ja jaksan kulkea reppu selässä Lapin kairoilla.

Haluan matkustaa niin paljon kuin sielu sietää ja rahapussi kestää. Rakastan hyvää ruokaa, laadukkaita viinejä ja itseni hemmottelua. Arvostan kaikkea kaunista ympärilläni ja olen kiinnostunut elämässä monenlaisista asioista. Eivätkä niihin kuulu pätkääkään asiat, joiden tiimoilta olet ottanut yhteyttä.

Edustan sitä ikäluokkaa, joka Tilastokeskuksen varallisuustutkimuksen mukaan ei ole kovinkaan kaukana siitä kaikkein varakkaimmasta, 65-75-vuotiaiden ikäryhmästä. Minun ikäisilläni, 55-64-vuotiailla, lapset ovat lähteneet jo maailmalle ja asuntolainat maksettu. Elämämme on pääosin ollut työntäyteistä, emmekä aikoinaan osanneet kovin kuluttaakaan. Monille meistä kertyi pesämunaa ja onnekkaimmilla sitä on täydentänyt vielä pieni perintö.

Nyt on meidän aikamme elää ja nauttia työmme tuloksista. Ja sitten sinä Jenny ilkeät lähettää minulle Tena-vaippamainoksia. Häpeä! Ymmärrätkö? Haluan saada mainoksia eksoottisista matkakohteista, hemmottelulomista, merkkikäsilaukuista ja timanttisista kasvohoidoista.

Ja vaikka minulla ei olisikaan varaa niihin, niin usko pois, niitä on paljon joilla on. Kuulkaapas mainosgurut, te suorastaan aliarvioitte omaa ikäryhmääni ja sen tarpeita. Tässä on teille sellainen kohderyhmä, jolla on enemmän ostovoimaa kuin nuoremmilla ja halua vihdoin hellittää kukkaron nyörejä oman itsemme hyvinvoinnille.

Voisitteko Jenny ja muu hipsterimainosväki ystävällisesti tehdä uudelleen ikäryhmäni profilointia ja ymmärtää, että tänne ei kuulkaa niitä Tena-vaippoja tarvita. Toistaiseksi samppanja on poistunut ihan toivotulla tavalla.

PS: Yritin löytää kuvapankista tähän juttuun kuvia vanhemmista naisista matkoilla. Ei löytynyt. Kuvissa oli vain nuoria naisia. Vanhemmat naiset eivät ilmeisesti matkustele 🙂

Kuvat pixabay.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

Onnellisuutta vähemmällä

Heräsin vuoden ensimmäiseen aamuun tahmeassa olotilassa päänsärkyä potevana. Liikaa samppista ja skumppaa, siinäpä se. Manasin taas itseni. En ymmärtänyt lopettaa ajoissa. Joku porukasta kantoi pöytään vielä yhden samppanjapullon aamuyöntunteina…. Vähempi olisi ollut parempi.

Vaikka yksi tunkkainen aamu kaataa vain yhden päivän, siltikin se ärsyttää. Elämä on liian arvokasta yhtään päivää missattavaksi, etenkään itse aiheutetun olotilan vuoksi. On taivaallisen ihanaa ja etuoikeutettua herätä normiaamuna terveenä ja toimintakykyisenä, hyvällä mielin ja iloisena uuteen päivään. On silkkaa tyhmyyttä itse pilata päivänsä.

Tämä uuden vuoden takkuinen aamu sai minut miettimään, kuinka ylipäätään elämässä mikä tahansa liika voi pilata minkä tahansa hyvän jutun. Mietin sitä, miltä haluaisin oman näköiseni elämänkattauksen näyttävän. Onko pöydässäni kaikkea sopivassa suhteessa vai onko sittenkin jotain liikaa tai liian vähän?

Entä nautinko oman makuista elämää? Vai onko vähän sama juttu kuin jouluna? En pidä joulupöperöistä: kinkusta, laatikoista ja rosolleista, mutta syön niitä siksi, että joku muu haluaa. Pitäisikö oman elämäni lautasmallia sittenkin muuttaa?

Jos lasketaan pois vakiotoiveet, kuten viiden kilon kestolaihduttaminen ja liikunnan lisääminen, tänä vuonna haluaisin karsia elämästäni pois kaikki liialliset rönsyt. Yli viisikymppisenä sitä alkaa jo kepeästi tiedostamaan iän vaikutuksen toimintakykyyn ja elämän rajallisuuskin käväisee joskus mielessä. Kummasti alkaa rasittumaan asioista, jotka kokee liiaksi. Asioiden tärkeysjärjestys myös vaihtuu. Enää en halua samalla lailla suurta kirjoa kaikkea kuin nuorempana. Kiitos, ottaisin vähemmän, mutta sitäkin parempaa.

Olkoon tämän vuoden teemani ”onnellisuutta vähemmällä”. Haluan karsia elämästäni pois asioita, jotka eivät lisää onnellisuuttani. Sen sijaan haluan raivata tilaa entistä enemmän asioille, jotka tuottavat mielihyvää ja iloa. Haluan kirjoittaa, haluan valokuvata, haluan edelleen niin vietävästi matkustaa ja nähdä tätä ihmeellistä maailmaa. Haluan huomioida myös paremmin niitä muutamia minulle tärkeitä ihmisiä. Sen sijaan haluan antaa elämässäni vähemmän merkitystä arvostelijoille, pahantahtoisuudelle tai niille, joille pyyteetön ystävyys on vaikeaa.

Menneen vuoden kokemus on ollut, ettei onnellisuutta lisää sekään, että elämä on kovin tapahtumarikasta. Jatkuvaa rientämistä sinne ja tänne, merkintöjä ja menoja kalenterissa. Hetken hauskaa, mutta pidemmän päälle rasittavaa. Enemmän sisältöä tarkoittaa usein myös enemmän kiirettä, muttei välttämättä onnellisuuden ja tasapainon lisääntymistä. Pitäisi oppia karsimaan ja saamaan elämään jonkinlainen balanssi työn, matkojen ja harrastusten välillä.

Vähempi on usein enempi. Mietipä vaikka sitä ensimmäistä samppanjalasillista, kun korkki aukeaa ja pullo päästää suhauksen. Helmeilevä, raikas juoma täyttää lasin ja voit tuntea pirskahtelevat kuplat suussasi. Seuraavassa lasillisessa maistat ehkä tämän juomista jaloimman voisen tai paahteisen maun. Mutta entäpä sitten? Kolmas lasillinen onkin sitten vain juomaa. Tiedät juovasi samppanjaa, mutta seuraavista lasillisista et saakaan enää irti samaa nautintoa kuin ensimmäisistä. Kun tarkemmin miettii, sama pätee vähän kaikkeen elämässä.

On olemassa vaara, että kaikesta liiasta tylsistyy ja kokemusten toleranssi vain nousee. Tärkeintä on, että asiat pysyisivät helminä; ainutlaatuisina kokemuksina ja elämän sisällön lisääjinä. Vähempi onkin arvokkaampaa.

Toiveeni uudelle vuodelle: lisään onnellisuuttani vähentämällä asioita. Yritän muistaa, että on parasta olla juomatta sitä kolmatta tai neljättä lasillista. Vähemmällä saan onnellisempia aamuja, onnellisempia päiviä, parempaa elämää ja ainutkertaisempia kokemuksia.

Kippistä ystävät ja onnellista uutukaista vuotta teille kaikille!

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Ultraäänihoito kokeilussa – tehoaako vanhenemisen merkkeihin?

Ikääntyminen on ikävää. Päivä päivältä alkaa näyttämään yhä enemmän omalta äidiltään.

Onhan sitä kuultu juttuja ikääntymisen yhteydessä henkisen kasvamisen hyvyydestä ja vanhenemisen jalostavasta vaikutuksesta. Pah, kyllä minä osasin itseäni kehittää nuorempanakin. Elämän tuoma viisaus ja henkinen kasvu eivät ole minusta ikään sidottu juttu.

Viisikymppinen minä on takuulla erilainen kuin kaksikymppinen minä. En vaan ajattele asioista samalla tavalla, mutta se ei ole tehnyt minusta mitenkään viisaampaa tai jalostuneempaa. Vuodet tekevät minusta ainoastaan vanhemman.

Yhdestä asiasta olen varma. Vanheneminen on minusta syvältä. En näe mitään hyvää siinä, että aamua aamulta peilistä katsoo yhä vanhemman näköinen nainen. Kavalasti pikku hiljaa kiinteys katoaa, kroppa veltostuu ja piirteet häviävät. Rupsahtaa. Ja sitäkös on vaikea hyväksyä.

Sen lisäksi, että vanhenemisen näkee, sen myös tuntee. Notkeus ja kimmoisuus liikkeissä vähenee, kankeus ja jäykkyys jäytää. Kaiken tavallisesta poikkeavan tuntee takuulla jäsenissään. Kummalliset kolotukset ilmestyvät kehiin ja suorituskyky heikkenee. Väistämätöntä, mutta siltikin niin ärsyttävää.

Vanhenemisen yhtälö on miinusmerkkinen kaikessa muussa paitsi elinkiloissa. Ennen sain lihomatta syödä mitä vaan. Toisin on nyt. Jokainen suklaapatukka jättää jälkensä.

Tämän prosessin kanssa on vaan yritettävä elää parhaan taitonsa mukaan. Muutoksia tapahtuu halusipa tai ei. Joskus koen olevani asian kanssa vahvoilla ja yritän hyväksyä minussa tapahtuvat muutokset luonnollisena kehityksenä, joskus en vaan voi mitään sille, että taantuma masentaa. Väliin pakostakin miettii olisiko olemassa jotain poppaskonstia, jolla ikääntymisen merkkejä voisi hidastaa.

Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, kun sain Haikon Kartanon vierailun yhteydessä mahdollisuuden päästä kokeilemaan Haikko Anti-age Clinican Hifu-ultraäänihoitoa. Tässä uuteen teknologiaan perustuvassa käsittelyssä pyritään korjaamaan ikääntymisen aiheuttamia muutoksia stimuloimalla ihon dermis-kerroksen kollageenituotantoa.

Teknologian avulla ultraääni-impulssit voidaan tarkasti kohdentaa toivotulle alueelle.Erikoiskosmetologi Päivi Hissa tutkii käsiteltävää aluetta.

Kollageenit ovat solujen rakenneosia, jotka antavat tukea ja lujuutta kudoksille. Kollageeni vastaa ihomme kimmoisuudesta, mikä ikävä kyllä iän myötä merkittävästi heikkenee. Vähentynyt kollageenintuotanto näkyy mm. laskeutuvina kasvonpiirteinä sekä juonteiden ja ryppyjen syvenemisenä.

Kirjoitin aiemmin, että niin paljon kuin inhoankin leukani alle muodostunutta helttaa, en olisi koskaan valmis kirurgiseen käsittelyyn. Siksi Haikon Hifu-teknologian (high intensive focust ultrasound) avulla tehtävä ultraäänihoito tuntui kiinnostavalta. Leuanalus siis käsittelyyn. On ollut jo pidemmän aikaa selvää, etteivät mitkään voiteet tähän ongelmaan enää tehoa. Nyt on mentävä syvemmälle ja järeämmillä aseilla.

Leuan alle levitettiin aluksi geeli, joka auttoi ”pistoolin” liikuttamista kasvoillani. Leukalinjaan ammuttiin ultraäänen avulla impulsseja, jotka kohdennettiin kollageenia tuottaviin kudoksiin. Käsittely vaurioittaa ihosoluja, jotka alkavat saman tien uusiutua ja samalla käynnistämään uutta kollageenintuotantoa, minkä pitäisi näkyä kiinteytyneinä piirteinä.

Hoito tuntui pienenä nipistelynä ja kuumotuksena.Nyt mennään pintaa syvemmälle. Annettavan ultraäänen teho, syvyys, kesto ja laajuus ovat tarkasti määritettävissä.

Paria pientä vihlaisua lukuun ottamatta hoito oli kivuton. Tunsin kuumotusta ja kevyttä pistelyä, mutta kivuliaana hoitoa ei voi mitenkään pitää. Noin puolisen tuntia kestäneen käsittelyn päätyttyä tunsin jonkinlaista jäykkyyttä leukaperissä, mutta muuten olo oli ihan normaali. Käsittelyalueen punoitus laski noin tunnissa. Leuka-alueen kankeutta kesti muutaman päivän ajan, mutta minkäänlaista kipua en tuntenut hoidon aikana enkä jälkeenpäinkään.

Hoitoa suositellaan laskeutuneen leukalinjan lisäksi poskien, silmänalusten ja otsan kohotukseen. Paras tulos kuulemani mukaan saadaan noin 40-60 -vuotiaille ja noin 3 kuukauden välein 2-3 kertaa samalle alueelle annettuna.

Hoidon päätteeksi saattoi jäädä levähtämään erilliseen lepohuoneeseen.

Entä oliko hoidosta sitten mitään hyötyä, nyt kun käsittelystä on kulunut kolmisen kuukautta? Sukurasitteena saatu heltta on ja pysyy, mutta jotain kuitenkin parani. Veltostunut leuanalus tuntuu napakammalta eli jonkinlaista kiinteytymistä hoito on saanut aikaiseksi, vaikka tulos ei yllä mitenkään merkittävään muutokseen. Tiedä sitten päästäisiinkö selkeästi näkyvämpään tulokseen, jos käsittely uusittaisiin vaikka parikin kertaa?

Ihan halvasta hoidosta ei ole kyse. Koko kasvojen ja kaulan alueen käsittely maksaa noin 1800 euroa, pelkän leuan aluksen noin 400 euroa. Toisaalta, kuinka moni meistä laittaa sievoisia summia erilaisiin tehottomiin voidepurkkeihin? Parempaa tulosta tällä hoidolla ainakin saadaan.

Yhteistyö Haikko Anti-age Clinican kanssa.

http://www.haikko.fi/kylpyla/haikko-anti-age-clinic

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Lomalle vastoin tahtoa

Jos työsi loppuu, oletko valmis? Minulle yli viisikymppiselle työttömyys olisi katastrofi.

Loma on minusta yksi maailman ihanimmista sanoista. Tuo sana kätkee sisäänsä tietoisuuden siitä, että hetken voin nauttia päivien joutilaisuudesta ja unohtaa työn sekä siihen liittyvät vastuut, velvoitteet ja kiireet.

Tosiasia kuitenkin on, että lomaakin kauniimpi sana on työ. Ilman taustalla odottavaa työpaikkaa loma ei olisi lomaa. Vähän sama asia, jos sunnuntai olisi joka päivä, viikonloppu menettäisi merkityksensä.

Niin paljon kuin vapaa-aikaa toivoisinkin lisää, mitä oikeastaan tekisin ylettömällä vapaa-ajalla, jos ei olisi työn mukanaan tuomaa toimeentuloa. Kuukausittain tilille napsahtava palkka on se juttu, joka mahdollistaa monen mukavan asian tekemisen, vaikkapa sen lomalle suunnitellun matkan toteutumisen.

Työ on myös tulevaisuuteni. Ilman työtä minulle ei kertyisi myöskään järkevää eläkettä. Ruusuiset suunnitelmat eläkepäivien matkustelusta voisi unohtaa.

Joskus kauhuskenaarioissa mietin, miltä tuntuisi saada yllättäen potkut. Pomo ilmoittaisi jonain tavallisena työaamuna, että valitettavasti tuotannollisista ja taloudellisista syistä emme pysty sinua enää työllistämään. Edessä olisi elämäni ensimmäisen kerran loma, joka olisi kaikkea muuta kuin toivottua.

Minulle yli viisikymppiselle keskiasteen koulutuksen saaneelle tuo olisi melkoinen kuolinisku. Kyllähän se tiedetään, että yli viisikymppisen työllistyminen on paljon heikompaa kuin nuoremman. Helsingin Sanomien TE- ja ELY-keskuksille teettämän kyselyn tulos oli masentava. Arvion mukaan vain 10-20 % yli 50-vuotiaista työttömistä saa uuden pysyvän työsuhteen ja yli 56-vuotiailla ei käytännössä ole enää mitään mahdollisuutta uudelleen työllistymiseen. Ikärasismi jyllää, surullista kyllä.

Suomessa oli toukokuussa 2017 297 000 työtöntä. Näistä 112 900 on yli 50-vuotiaita eli lähes 40 % (Tilastokeskus Työvoimatutkimus). Ikäluokassa 55-64 -vuotiaat työttömiä oli toukokuussa 2017 13,2 % enemmän kuin toukokuussa 2016.

Myös pitkäaikaistyöttömissä yli viisikymppiset pitävät johtopaikkaa. 60 vuotta täyttäneitä tässä ryhmässä on peräti reilu neljännes. Hirvittävää ajatella. Viisikymppisellä on työvuosia jäljellä ennen eläkeikää vielä 15 vuotta!

Itse en ole koskaan kuulunut mihinkään liittoon tai ollut edes työttömyyskassan jäsen. Yrittäjävuosina asia ei tuntunut ajankohtaiselta ja nyt myöhemmin palkansaajana en ole tullut asiaa edes ajatelleeksi.

Maalaamatta sen kummemmin piruja seinille tässä iässä työttömyysuhka pitäisi ottaa vakavasti ja olla tuudittautumatta tunteeseen, että tätä työtä tehdään koko loppu työura. Maailma ympärillämme muuttuu siihen malliin, että kuka tietää, tarvitaanko tekemääni työtä enää muutaman vuoden päästä. Vaikka juuri nyt työttömyys ei tunnu todennäköiseltä, nähtäväksi jää, mikä tilanne on lähitulevaisuudessa.

Huolettavinta asiassa on, että liittoon kuulumattomana jäisin peruspäivärahalle. Itse asiassa en ole edes tiennyt paljonko peruspäivärahani olisi ennen kuin kävin kurkkaamaassa Kelan sivuilta. Saisin keskimäärin 697 euroa kuukaudessa miinus verot. Apua! Siihen loppuisi samppanjan lipittely.

Entä voisiko minut noin vain irtisanoa ilman sen kummempia syitä? Lappu vain käteen kera kädenpudistuksen. Kiitos ja näkemiin. Aikamoisen altavastaaja olisin tuossa tilanteessa. Ilman asiantuntija-apua ongelmani kanssa totaalisen yksin.

Samanikäiselle ystävälleni kävi vuosi takaperin vähän ohraisesti. Työnantaja ilmoitti yksioikoisesti, että yli 20 vuotta kestänyt työsuhde osa-aikaistetaan. Mitenpä sitä maallikko pystyy tuossa tilanteessa puolustautumaan.

Tarkistin asian YTYn työsuhdeasiamieheltä. Työnantajalla on kyllä oikeus muuttaa työsuhde osa-aikaiseksi, mutta edellyttäen, että tarjolla oleva työ on taloudellisista, tuotannollisista tai toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä olennaisesti vähentynyt. Jäin miettimään, että menettiköhän ystäväni neljänneksen palkastaan ihan syyttä suotta?

Irtisanomis- tai lomautustilanteessa varmasti rauhoittaisi tieto, että käytettävissäni on työsuhdeasioihin perehtynyt lakimies asiaani ajamassa ja pitämässä huolta siitä, että kaikkia lainsäädännön pykäliä varmasti noudatetaan. Tuntuisi edes vähän huojentavalta tietoisuus, että jossain istuu osaava asiantuntija keneen voin ottaa henkilökohtaisesti yhteyttä.

Vähemmän kuin yhden samppanjapullon hinnalla, 25,50 eurolla kuukaudessa, on mahdollista hankkia turvaa työttömyyttä vastaan sekä henkilökohtaista työsuhdeneuvontaa. Työttömyys romahduttaa aina tuloja, mutta oikeus ansiosidonnaiseen päivärahaan helpottaa elämää edes jossain määrin. Puhumattakaan siitä, että joku valvoo etujani tarkastaen mm. työsuhteen päättämisen tai osa-aikaistamisen lainvoimaisuuden.

Mikäli toimit yksityissektorilla esimiehenä tai asiantuntijatehtävissä, YTY voisi olla sinulle sopiva etujärjestö. Työttömyysturvan ja työsuhdeneuvonnan lisäksi YTYn urapalveluiden kautta olet oikeutettu myös koulutuksiin ja työnhaun konsultointiin.

Jos niin huonosti käy, että työsi loppuu, ole kaukoviisas. Ennakoi tilanne ja ole valmis.

www.yty.fi

Kaupallinen yhteistyö: Rantapallo ja YTY

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Arvonta – blogi täyttää vuosia ja arpoo Nivean ihonhoitotuotteita

Paljon onnea minulle. Kaksi vuotta sitten putkahti ulos Samppanjaa muovimukista -blogin ensimmäinen postaus.

Olipa kerran sometaidoiltaan täysin tumpelo täti-ihminen. Tämä matkustamiseen hurahtanut täti-ihminen kaipasi elämäänsä uutta innostavaa harrastusta, jolla saisi tyydytystä alati vaivaavaan luovuuden janoon.

Lentomatkalla jonnekin täti-ihminen siemaili samppanjaa muovimukista ja tuumaili, että olisipa hienoa perustaa ihka oma matkablogi. Voisi kirjoitella mukavia matkatarinoita ja jakaa hyväksi koettuja matkavinkkejä muillekin. Mutta ensin pitäisi keksiä blogille sopiva nimi.

Siinä muovimukia pyöritellessä täti-ihminen mietiskeli samalla, että olisihan se hienoa, jos joskus elämässä voisi lentomatkalla siemailla samppanjaa oikeasta lasista. Mutta tavalliselle tätituristille matkustaminen business-luokassa oli silkkaa haavetta. Muovimukiin tämän karvalakkipuolen matkustajan vain oli tyytyminen, vaikka kuinka aitoa samppanjaa kurmaisikin. Vähän kuin elämässä muutenkin. Ylellisyys on ihanaa, mutta pääosin elämä on tavallista menoa rahapussin nyörejä kiristellen. Pyrkimys kuitenkin on kova tehdä arjesta välillä juhlaa.

Että siitä se sitten lähti. Blogi sai nimen.

Edelleen minä bloggaava täti-ihminen juon lentomatkoilla samppanjani muovimukista, mutta jotain muuta kohdallani on tapahtunut. Bloggaaminen on avannut aivan uuden, kiehtovan maailman. Se on avannut rakkauden kirjoittamiseen ja rakkauden sanoihin. Se on herättänyt myös rakkauden valokuvaamiseen. Bloggaamisesta on tullut intohimoa, nipistelevää tunteenpaloa kertoa uusista paikoista ja kokemuksista.

Blogi on kuljettanut minua kiinnostaviin ja ihaniin paikkoihin. Olen päässyt yöpymään kartanoissa ja hulppeissa hotellihuoneissa. Saanut nauttia niin kulttuurin kuin ruokamaailman ihanuuksista ja päässyt kurkistamaan kohteisiin, jonne ei muuten olisi tullut varmaan koskaan mentyä. Bloggaamisen kautta on ollut myös ilo tutustua mukaviin ihmisiin.

Eniten olen iloinnut teistä lukijani. On lievästi sanottuna ihana tunne huomata, että juttujani luetaan ja joukossa on aina joku, joka tykkääkin lukemastaan tai viitsii jopa kommentoida lukemaansa. Jaksan olla aina uudelleen yhtä innoissani jokaisesta uudesta lukijatykkääjästä. Menköön tässä erityiskiitokset Irmelille ja Maijalle, jotka ovat jaksaneet alusta alkaen peukuttaa ja kannustaa 🙂 Jokaiselle bloggaajalle tulee joskus hetkiä, jolloin kyseenalaistaa osaamisensa ja tekemisensä järkevyyden. Silloin tarvitaan niitä lukijoita, jotka painavat nappia tykkää.

Kaiken lisäksi Samppanjaa muovimukista -blogin lukijakunta näyttää kasvavan kiitettävästi. Viimeisimmän kuukauden saldo on 9313 yksittäistä lukijaa. Noviisibloggaajalle minusta se on hirmu paljon. Kiitos siitä ja syvä kumarrus. Toivottavasti pystyn kehittymään vielä paremmaksi kirjoittajaksi ja kuvaajaksi.

Halusin muistaa teitä ihanaiset lukijani vielä jollain tavoin. Blogisynttäreiden kunniaksi arvon kaksi tuotesarjaa Nivean Vital Soja anti-age ihonhoitotuotteita. Yksi palkintopakkaus sisältää:

Nivea Vital Soja Anti-age päivävoiteen

Nivea Vital Soja Anti-age yövoiteen

Nivea Cellular Volume filling pearls Anti-age seerumin

Labellon huulirasvan

Arvontaan voit osallistua Samppanjaa muovimukista -blogin Facebook-sivulla 2.7.2017 klo 16 asti.

 

Aurinkoisin terveisin samppanjalle perso täti-ihminen Annemaria

 

Nivean tuotteet arvontaan antoi Akvamariini Porter Novelli

 

 

 

Lentosukat testissä – oliko niistä mitään hyötyä?

Ikä ei tule yksinään. Sitä vaan pikku hiljaa huomaa kärsivänsä sellaisista asioista, joista ei ennen tiennyt yhtikäs mitään.

Jossain vaiheessa huomasin, että lentomatkojen jälkeen jalkani olivat turvoksissa. Ensi alkuun lievästi, mutta ajan mittaan yhä enemmän ja enemmän. Pahimmillaan lentomatkan jälkeen nilkkojani ”koristavat” paksut nestepussit ja pohkeet ovat saaneet lisää ympärysmittaa. Muutenkin jaloissa on sellainen inhottava kuumottava tunne.

Etukäteen on pitänyt ennakoida ongelma ja laittaa lentomatkalle kengät, jotka ovat tarpeeksi väljät. On nimittäin sattunut, etten ole meinannut saada lennon päätteeksi mahtumaan kenkiä enää takaisin jalkaan tai saappaiden vetoketjuja kiinni.

Niin, olinhan minä kuullut lentosukista, mutta jotenkin vaan en saanut niitä koskaan hankittua.

Apua ongelmaani tulikin yllättävältä taholta. Nettikauppa Tukisukat-shop.comista otettiin minuun yhteyttä ja kysyttiin olisinko kiinnostunut testaamaan heidän lentosukkiaan seuraavan matkan yhteydessä.

Sain itse valita valikoimista haluamani sukat. Tarjolla oli iloisia printtikuvioita, neutraalimpia yksivärisiä polvisukkia sekä sukkahousuja ja jopa stay uppeja. Vähän turhamainen kun olen, tuntui hauskalta ajatus tukisukan ja stay upin yhdistelmästä ja niinpä seuraavalle lennolle pukeuduin kauniisiin pitsireunaisiin stay up -lentosukkiin.

Sukat olivat jalassa napakat ja tukivat hyvin pohkeita ja nilkkoja. Muuten ei mistään erottanut, että kyse oli tukisukista. Kävisivät minusta kyllä ihan mihin tarkoitukseen tahansa. Hyvän kiiltonsa ansiosta sukat ovat oivalliset myös hameen kanssa.

Laitoin testaukseen jalkoihini tarkoituksella napakat nilkkurit nähdäkseni olisiko sukista mitään hyötyä. Tällä kertaa lensin Kööpenhaminaan, joten lentoaika ei ollut kovin pitkä. Tosin jalkani turpoavat nykyisellään jo lyhyilläkin lennoilla.

Heti koneen noustua otin kengät jalasta ja laitoin ne takaisin hieman ennen laskeutumista. Ei mitään ongelmia. Ainakaan tässä vaiheessa ei ollut minkäänlaista turvotusta havaittavissa. Stay upit olivat muutenkin ihan mukavat päällä. Oikeastaan niitä ei tuntenut mitenkään.

Myöhemmin hotellilla tarkastelin jalkani vielä, mutta en huomannut niissä minkäänlaista eroa normaaliin. Jalkani eivät myöskään tuntuneet kuumottavilta ja rauhattomilta. Lentosukat olivat selvästi tehneet tehtävänsä ainakin näin lyhyellä lennolla. Nähtäväksi vielä jää, miten käy pidemmällä lennolla, toimiiko lentosukka tällöinkin yhtä hyvin.

Kysyin sukkien toimittajalta onko lentosukalla ja lentosukalla jotain eroa ja mitä pitäisi ottaa huomioon sukkia hankittaessa. Sain seuraavan vastauksen:

”Lentosukalla ja lentosukalla on tosiaankin eroa. Yksi tärkeimmistä on, että monissa perusmarketeissa myydään lentosukkia, joissa ei kerrota, mikä sukan kompressio eli puristusvoima on. Jotta lentosukka toimisi oikein, pitää siinä olla asteittainen kompressio. Tämä tarkoittaa, että sukka puristaa voimakkaimmin nilkan kohdalta ja puristus lievenee kohti polvea. Näin veri saadaan kiertämään jalan alaosista takaisin kohti sydäntä. Meidän myymissämme tukisukissa on aina asteittainen kompressio, ja ilmoitamme myös tuotekuvauksessa, mikä sukan kompressio on.

Näissä valitsemissasi sukissa on lievä kompressio, 12-17 mmHg. Puristus on siis 17 mmHg nilkan kohdalla. Jos henkilö kärsii selvästä turvotuksesta, voi olla tarpeen valita luokan 1 lentosukat, joissa kompressio on hieman voimakkaampi. Terveelle ihmiselle lievä kompressio on tavallisesti riittävä. Lentosukilla ja tukisukilla ei sinänsä ole eroa, mutta Suomessa juuri lievän kompression tukisukkia kutsutaan lentosukiksi.”

Eli jos tingin turhamaisuudesta, napakampaakin sukkaa olisi tarjolla. Minulle ainakin pidemmille lennoille ehkä vielä parempi valinta.

Siitä ainakin olen varma, että lentosukista tuli vakituinen matkakumppani tuleville lennoille.

Yhteistyössä Tukisukat-shop.comin kanssa.

Täältä löydät Funq Wearin laadukkaita lentosukkia:

https://www.tukisukat-shop.com/tukisukat-sukat-1/lentosukat/

PS. Tukisukat pääsivät tositoimiin hieman myöhemmin lentäessäni Helsingistä Singaporeen. 12 tunnin lento huolestutti jo etukäteen, sillä muistissa oli edellinen pitkä lento Bangkokiin, jolloin jalat turposivat reilusti ja vasempaan nilkkaan kertyi melkoinen vesipussi. Huoli oli turha. Lentosukkien ansiosta jaloissani ei ollut meno- eikä paluulennolla havaittavissa minkäänmoista turvotusta. Lentosukat ilmiselvästi toimivat ja ilman niitä en kyllä astu enää koneeseen.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

 

 

 

 

 

 

Loman tarpeessa

Kulunut viikko on laittanut istumalihakset koetukselle. Loma lähenee ja töiden deadlinet painavat päälle kuin yleinen syyttäjä. Pakko on ollut juurruttaa itsensä pakolla koneen ääreen ja sulkea silmänsä röyhkeältä kevätauringolta, joka tunkee viekoittelevasti työhuoneeseen.

En tiedä kuinka tässä taas näin kävi. Yrittäjävuosien jälkeen lupasin itselleni, että vähennän työntekoa ja pidän itsestäni kaikin puolin parempaa huolta. Kummasti vaan työt ovat viime viikkoina saaneet ylivallan ja kaikki muu on jäänyt.

Eniten olen tyytymätön itseeni siinä, että liikunta on jäänyt liian vähäiseksi. Joka ilta vannon, että herään aikaisin aamulla ja aloitan päiväni reippaalla aamulenkillä. Suunnittelen ottavani kameran mukaan, jos kohtaisin sen ketturepolaisen, jonka mieheni kertoi nähneensä kotimme lähistöllä.

Tulee aamu ja käyn sängyssä mieletöntä tahtojen kamppailua sillä lopputuloksella, että herään puoli yhdeksän. Uni vei jälleen voiton, lenkki jäi tekemättä ja punaturkki kohtaamatta. Taas hyvä syy olla tyytymätön itseensä. Juon kolme mukillista kahvia.

Töiden välissä huomaan ikkunasta duracellviritetyn ystäväni naapurista lähtevän lenkille poninhäntä iloisesti heiluen. Ainayhtäenerginenunelmavartaloinenmaratoonari se siinä meni. Poden hetken huonoa omaatuntoa, suljen sälekaihtimet ja otan lohdutukseksi toisen palan suklaata. Vai oliko se jo toinen patukka? Sana vaaka ei ole kuulunut sanavarastooni viime aikoina.

patsas

Huomaan, että olen kulkenut samoissa lörppöverkkareissa koko viikon. Kotona työskentelemisen hyvä puoli on siinä, ettei tarvitse lähteä mihinkään eikä miettiä miltä näyttää tai mitä pukee päällensä. Toisaalta se on samaan aikaan huono asia. Sitä helposti taantuu. Onko niinkään hyvä, jos kaikki päivät ovat kotikonttorikalsaripäiviä?

Vilkaisu vessan peiliin ärsyttää. Liian lihava, liian kalpea, liian ryppyinen, liian ruma, liian väsynyt, liian vanha, liian laiska. Taidan kääntää kotimme kaikki peilit nurinpäin.

Yritän karkoittaa Aina Inkeri Ankeisen moodin pois ja ajatella positiivisia asioita. Mietin tulevaa lomaa. Ihanaa, vapauttavaa, nautinnollista lomaa. Hetki taas joutilaita ja huolettomia päiviä. Aurinkoakin toivottavasti.

patsas2

Tässä kohden omatuntoni taas soimaa. Hyvä on, pakkaan lenkkarit mukaan. Mikä se onkaan juoksennellessa kepeästi pitkin rantoja merituulen hyväillessä hipiää. Sen jälkeen voi nauttia terveellistä ja kevyttä aamiaista. Aloittaa päivänsä oikeaoppisesti kuin Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen IstuminentappaaSokeritappaaAlkoholitappaaRasvatappaa -julkaisusta.

Saattaa tosin olla, että joku aamu haluan nukkua pitkään. Voi olla, että terassilla on mennyt edellisenä iltana vähän myöhempään. Kuunneltiin merta ja juotiin pari lasia viiniä, tai ehkä pullollinen. Saatettiin jopa avata toinenkin…

Tällaista tämä elämä on. Heikkouksia ihanneminän ja arjen välimaastossa. Kamppailua tavoitteiden ja tyytymättömyyden viidakossa. Itsensä armahtamista joka päivä. Jos vaan joskus oppisi olemaan tyytyväinen itseensä. Tarjoilisi piiskan sijaan armoa. Edes hetken. Edes lomalla.

 

Ylin kuva on Nizzan Modernin ja nykytaiteen museo MAMACista, patsaskuvat Èzen kylästä Etelä-Raskasta.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

 

Keski-iän tuolla puolen

Kirjoittelin äskettäin blogissani postauksen, jossa kehoitin keski-ikäisiä täti-ihmisiä lähtemään rohkeasti yksin reissuun. Ilmeisemmin täti-ihmisiä löytyy maastamme melkoisen paljon, sillä  juttu nousi jo ensimmäisen päivän aikana lukijamäärältään kärkeen kaikista kirjoittamistani blogijutuista.

Facebook-sivuilla joku lukijoistani kysyi, että mistä alkaa täti-ikä. Jäin tuota asiaa oikein pohtimaan ja samalla myös miettimään mitä tarkoittaa käsite keski-ikä. Blogini profiilissahan lukee, että blogissani seikkailee keski-ikäinen tätituristi. Anteeksi lukijani, ilmeni, että olen johtanut teitä harhaan.

taide

Apua pohdintaani lähdin hakemaan maamme tilastoviranomaiselta Tilastokeskukselta. Heidän nettisivuiltaan löytyi vastaus keski-ikä kysymykseen. Suomalaisten miesten keski-ikä on tällä hetkellä 40,9 vuotta, naisilla hieman korkeampi 43,6 vuotta.

Samaan hengenvetoon oli pakko todeta omakohtaisesti: ehtoopuolella ollaan. Tämä täti-ihminen on ohittanut keski-ikämääritteen jo reilut kymmenen vuotta sitten. Lohdullista tosin on tieto, että jos elämä menee hyvin, eloa pitäisi olla jäljellä vielä hyvä tovi.

Mielenkiintoista oli todeta miten rajusti elinajan odote on maassamme noussut. Viimeisen 40 vuoden aikana se on poikalapsilla noussut 11,6 vuodella, tytöillä 9,2 vuodella. Viimeisen 15 vuodenkin aikana nousua on tapahtunut pojilla 4,1 vuotta ja tytöillä 2,8 vuotta. Korkeampaa ikää on odotettavissa edelleenkin, sillä vuodelle 2040 tehdyn ennusteen mukaan miesten keski-ikä Suomessa olisi tuolloin 44,1 vuotta ja naisilla 46,6 vuotta.

taide2

Sitten vaikeampaan määritteeseen, mistä alkaa täti-ikä? Täti-ikä on mielestäni ennen kaikkea henkinen tila. Se on tapa ajatella asioita aiempiin kokemuksiin peilaten ja se voi alkaa ihan mistä iästä tahansa, yleisemmin kaiketi tuolla myöhäiskeski-iän kiepukoilla.

Missä kohtaa sitten itse aloin tuntea itseni täti-ihmiseksi? Ehdottomasti siinä kohtaa, kun tajusin, että asiantuntija-ammateissa olevat henkilöt alkoivat näyttämään epäilyttävän nuorilta. Oli vaikeaa hyväksyä, että noilla babyfaceilla oli takanaan pitkä koulutus ja usein jo usean vuoden työkokemus. Ikänsä puolestahan monet heistä olisivat voineet olla omia lapsiani.

Maailma ympärilläni oli muuttunut yhtäkkiä sellaiseksi, että minulla alkoi olla eri ammattikuntien kohdalla uskottavuusongelmaa. Työterveyslääkäri näytti lähinnä pojankoltiaiselta, joka leikki lääkärileikkiä liian suuri valkoinen takki päällään. Suuren pankin pääekonomistin olisi odottanut ennemminkin puhuvan uudesta pleikkaripelistä kuin talouselämän tunnusluvuista. Lukionopettajia ei enää oikein erottanut oppilaista.

Tässä kohden huomasin iän mukanaan tuoman rasitteen. Ikä oli kerryttänyt ennakko-odotuksia. Minulla oli jonkinlainen näkemys siitä, miltä minkäkin tuli näyttää ja miten käyttäytyä. Olin muodostanut täti-ihmisen maailman, johon kuului jonkinmoinen odotus ”normiudesta”.

taide4

Vaikka kuinka pidän itseäni nuorekkaana ja maailmaa seuraavana kansalaisena, tietynlainen konservatiivuus tahtoo vaan taustalta pukata, halusi sitten tai ei. En vaan pysty (vai halua?) enää olemaan niin suvaitsevainen, kuin ehkä pitäisi olla. En halua koko ajan kaiken uudistuvan, haluan väliin jotain pysyvämpää. En jaksa olla enää kiinnostunut kaikista yhteiskunnassa tapahtuvista ilmiöistä. En jaksa välittää, mitä mieltä muut ovat asioista. En jaksa enää oikein edes riidellä miehenikään kanssa.

Paremmalta tuntuu käpertyä lempituoliini shaalin sisään, nauttia lasi hyvää viiniä Piazzolan Oblivionin soidessa taustalla. Ajatelkoot muut, osallistukoon muut, tehkööt muut. Minun keski-iän ohittaneen täti-ihmisen on hyvä näin. Se riittää. Kunhan nyt väliin vähän matkoille pääsee.

Jutun kuvat ovat Nizzan Modernin ja nykytaiteen museo MAMACista.

 

Tilastokeskuksen mukaan keskivertosuomalainen on 42,3 -vuotias. Hän elää parisuhteessa, on perheellinen ja asuu omakotitalossa. Kahvia keskivertokansalainen juo 2,8 kuppia päivässä ja syö lihaa 1,5 kg viikossa. TV:tä hän katsoo 3 tuntia päivässä, käyttää lukemiseen 43 minuuttia päivässä ja harrastaa liikuntaa 3 kertaa viikossa. Lomamatkoillaan hän suunnistaa yleisimmin Viroon, Espanjaan ja Ruotsiin.

Tee Tilastokeskuksen testi kuinka lähellä olet keskivertosuomalaista. Testiin pääset tästä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.