Browsing Category

Elämäntaito

Muovimukimuijan yksinkertaisia asioita

Blogiani seuranneet ovat varsin huomanneet, että tykkään elämässä pienestä luksuksesta (kenpä ei tykkäisi). Nautin tasokkaista hotelleista, fine dining ruokailuista, enkä sylje lasiin, jos siinä on kuivaa kuohuvaa, mieluiten merkkiä samppanja. Lähipiiri kutsuu minua leikillisesti prinsessa Anneksi. Ehkä siinä vähän perääkin on, mutta vain vähän.

Sillä minussa on myös toinen puoli. Kutsuttakoon sitä vaikka muovimukimuijapuoleksi. Jos pienet ylelliset asiat nostavat arkea toisinaan askeleen ylemmäs, samalla lailla arki saa minusta uuden ulottuvuuden ihan yksinkertaisista asioista. Sellaisista asioista, jotka eivät ole rahalla ostettavissa tai joita ei yleisesti nimetä sanan luksus alle.

Muovimukimuija rakastaa nuotiotulilla istuskelua, marjojen perässä rämpimistä metsissä ja soilla, telttaöitä joen varsilla, kiipeämistä tunturin laelle, mato-ongella istuskelua, rehellistä grillimakkaraa, kynttilänvaloa ja villasukkia.

Muovimukimuija ei jaksa välittää miltä näyttää, vaan hippelehtii korpien kätköissä variksenpelättimenä ilman meikkiä ja tukka pystyssä. Kulkee kumisaappaissa ja flanellipyjamassa pitkin päivää. Kyykistelee kyykkypissalle hädän hetkellä. Tekisipä mieli sanoa, että muovimukimuijan elämä se vasta luksusta on. Aitoa, huoletonta ja yksinkertaista.

Muovimukimuija on päässyt toteuttamaan itseään parhaiten joka kesäisellä Lapin reissulla. Tänä kesänä Lapin keikka typistyy muiden suunnitelmieni vuoksi muutamaan päivään. Sen sijaan roppakaupalla uutta iloa on tuonut uusin juttumme, pienen pieni saunamökki Saimaan rannalla. Muovimukimuijalla on uusi kesäparatiisi.

Vuokrasimme veneilevän ystäväpariskunnan kanssa yhdessä vaatimattoman kesämökin kesän tukikohdaksi. Onpahan ainakin joku paikka, missä voi käydä lämmittämässä rantasaunaa, pulahtaa viileään veteen ja nauttia kesän ihanuudesta järvimaisemassa.

Mökki itsessään on muutaman neliön ”hellahuone”. Sänky, kaappi, ruokapöytä ja kamiina. Toisella puolella rakennusta pukuhuone ja sauna. Mutta se mikä meillä on luksusta, on sijainti. Olemme Suur-Saimaan upeimmilla norppavesillä, suurten selkien ja karujen kalliorantojen keskiössä. Oman hohtonsa paikkaan tekee myös se, ettei meillä ole lähinaapureita. Täällä lintukodossa saa muovimukimuija ja sen mies toteuttaa itseään kaikessa rauhassa.

Onhan meillä myös soutuvene, joka varustettiin 2,5 hepan moottorilla. Sillä me miehen kanssa huristeltiin eilenkin auringonlaskun aikaan kalalle. Tunsin lähinnä syvää kiitollisuutta ihastellessa tyyntä järvenselkää, auringon värjäämää taivaanrantaa ja hetken päästä täyden kuun sinistä kesäyön hetkeä. Hyvät hykyräiset, olen kertakaikkisen etuoikeutettu saadessani olla tällaisessa maisemassa.

Kesäparatiisissa pääsee kokemaan luontoa monella tapaa. Täällä sisäinen lapsi ottaa helposti vallan ja silloin löytää ihmeellisiä asioita. Kuinka moni teistä on nähnyt rantakäärmeen paistattelemassa päivää kalliolla? Tai kiiltomadon illan hämyssä? Tai päässyt ihailemaan sudenkorennon läpikuultavien siipien kauneutta ihan läheltä?

Nukuimme juhannusyön teltassa. Yleensä se on minusta kiehtovaa, jopa romanttista. Kun välissä on vain ohut telttakangas, sitä kuulee öisen metsän äänet ja saa tuntea olevansa osa luontoa. Tämän juhannuksen telttayöpymisestä oli romanttisuus kaukana ja jos ihan rehellinen olen, tällä kertaa luonnon äänet veivät yöunet.

Myrsky myllersi ulkopuolella ja väliin tuntui, että lähdemme teltan kanssa lentoon. Valvoin suurimman osan yötä ja kuuntelin, kuinka tuuli metakoi ympärillämme ja räpisytteli kuuluvasti telttamme liepeitä. Lisämausteena sade piiskasi telttakangasta, eikä tässä ollut kyse mistään kevyestä ripottelusta. Huomasipa taas kerran, että lämmin makuupussi on telttailijan paras ystävä. Kokemus tämäkin.

Tätä kirjoittaessani istun mökin terassilla. Takana helteinen päivä ja edessä valoisa kesäyö. Käki kukkuu. Jossain kaukana kuikka kutsuu kaveriaan. Järveltä tuulee vilvoittavasti. Minulla on hyvä mieli.

Taidanpa avata samppanjapullon ja kaataa lasillisen muovimukiin. Silkkaa luksusta, sanoisinpa.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

Lupa mokata

Älä mokaa viiden tähden hotellissa – asiantuntijan 10 vinkkiä ensikertalaiselle.” Ja hitot. Olkaa sellaisia kuin olette ja uskaltakaa mokata.

Mikä ihmeen juttuja nämä tällaiset ”älä mokaa matkoilla” oikein ovat? Olen pannut merkille, että sosiaalisessa mediassa törmää yhtä mittaa käyttäytymisohjeisiin, joissa kerrotaan miten tulee käyttäytyä lentokoneissa, matkakohteissa, hotelleissa ja nähtävyyksissä. Joku ”tietävämpi” kertoo, kuinka rahvaan tulee toimia ja mitä saa ja mitä ei saa tehdä, jottei vaan mokaa.

Viimeisimmässä silmiini osuneessa jutussa joku etikettineuvoja jakoi ensikertalaisille vinkkejä, mitä ei saa tehdä luksushotelleissa. Konsultin mukaan hotelliin saapuessa pitäisi näyttää itsevarmalta, sillä käyttäytyminen kuulema paljastaa kokemattomuuden ja siksi ei saa antaa silmien laajentua ja leuan loksahtaa. Anteeksi vaan, mutta miksi ei? Jos luksushotellin hulppea aula ei ole jokapäiväistä kauraa ja se saa aikaan wau-efektin, miksi ihmeessä pitäisi näytellä jotain muuta?

Ne muutamat kerrat, kun olen itse päässyt maistelemaan viiden tähden edestä kansainvälistä luksusta, olen todellakin ollut niin innoissani, etten ole meinannut pysyä ruodussa. Takuulla jokainen on nähnyt reaktioistani jo kaukaa, että ympyrää pyörivä tätituristi on astunut normaalista poikkeavalle maaperälle. Minulta ainakin häviäisi osa nautinnosta, jos jostain kumman syystä haltioitumista pitäisi peitellä. Voisiko joku selittää, miksi tämä ylipäätään on edes jonkun mielestä mokaamista?

Jos ei ole prinsessa, ei tarvitse esittää prinsessaa.

Hymyilyä osaltani sai myös artikkelin neuvo rajoittaa selfieiden ottamista ja muuta valokuvaamista. Nämä kuvaussessiot kuulema paljastavat ensikertalaisen ja saattavat häiritä muita hotellin asukkaita. Tässä kohtaa olen ilmeisemmin mokannut pahan päiväisesti, sillä kameralleni on ollut erityisen paljon käyttöä hulppeimmissa hotelleissa. Oikeasti, kuka voi pidättäytyä ottamasta kuvia, jos on kerrankin päässyt sellaiseen ympäristöön, joka näyttää ja tuntuu upealta?

Minusta nämä kaiken maailman älä mokaa -neuvot ovat typeriä. On niin helppoa vedota suurimpaan pelkoomme, häpeään. Kontrolloimme käyttäytymistämme sen vuoksi, että pelkäämme nöyryytystä. On noloa osoittaa tietämättömyytensä tai osaamattomuutensa, ja siksi kätkemme todellisen minämme ja esitämme vähän ”parempaa”.

Jos aina pitää varoa mokaamista ja virheiden tekoa, voi liikkumavara käydä vähäiseksi.

Eikö kuitenkin meistä jokainen ole parhaimmillaan omana itsenään, juuri sellaisena aitona Crocodile Dundeena kuin on. Vahvin ihminen on minusta sellainen, joka uskaltaa olla täysin oma itsensä joka paikassa. Sellainen ihminen, joka uskaltaa sanoa, ettei osaa tai ettei tiedä ja antaa itselleen luvan tehdä virheitä. Osoittaa vahvaa itsetuntoa olla reilusti se tumpelo ensikertalainen, joka osaa vielä nauraa makeasti omille hölmöilyilleen.

Kaikkein typerimpiä ihmisiä minusta ovat tyypit, jotka kuvittelevat olevansa kaiken osaavia ja kaiken hallitsevia. Kaikkien alojen asiantuntijat ovat näistä rasittavimpia. Jos tunnet tällaisen tapauksen, tiedät myös, ettei hän koskaan naura itselleen. Ihmisestä häviää niin paljon mielenkiintoa, jos vastapuolella on ihminen, joka yrittää olla liian täydellinen ja liian oikein käyttäytyvä.

Uskokaa vaan, mokaamislupa tekee elämästä rennompaa ja paljon hauskempaa. Ei tämän kaiken tarvitse olla niin vakavaa. Ei oikeasti tarvitse miettiä, kuinka fiinisti pitää käyttäytyä viiden tähden hotellissa tai nyt ylipäätään missään muuallakaan. Annetaan itsellemme lupa mokailla ja elää vähemmällä kontrollilla. Jos ei ole prinsessa, ei tarvitse esittää prinsessaa.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Kevät on ja levottomuus kasvaa

”Hei levoton tyttö. Sun pitäisi päättää et mitä sä tahdot.” (Anssi Kelan biisistä Levoton Tyttö)

Ystäväni, joka oli töissä mielisairaalassa, kertoi, että kevät oli heillä ruuhkaista aikaa. Osastot täyttyivät potilaista, joilla mielenterveydelliset ongelmat vain pahenivat valon lisääntyessä. Tieto oli yllättävä, sillä olen aina kuvitellut, että loppusyksyn pimeys se vasta ruokkii masennusta ja synkistää mieltä entisestään.

Valon vähyys aiheuttaa minussa väsymystä, saamattomuutta ja tylsistymistä. Marraskuisessa kaamoksessa muutun sisätiloihin linnoittautuneeksi zombiksi, jonka ainut mielenkiinto on surffata netissä etsimässä halpoja matkoja. En kaipaa ulos kylmään ja olenkin naureskellut, että voisin hyvin nukkua talviunta, jos vaan joku työntää täkin alle punaviiniä ja suklaata säännöllisesti.

Mutta sitten saapuu se kauan odotettu ja kaihottu kevät. Yhtäkkiä huomaan röyhkeän kevätauringon tunkevan sisätiloihin ja herättävän minut talvipesästä henkiin. Saan ikään kuin uuden vaihteen päälle ja päässä alkaa surista. Syntyy sen tuhat touhukasta suunnitelmaa tulevan kesän varalle.

Sama juttu joka kevät. Valo tuo mukanaan levottomuuden. Tyyneys ja levollisuus ovat kaukana, kun buustausvaiheessa mieli seikkailee globaalisti ristiin rastiin. Keskittyminen on vaikeaa, tavarat pysyvät järjestyksessä entistä huonommin ja kotikenttä jalkojen alla alkaa poltella. Jonnekin olisi niin kiva lähteä. Jos edes viikonlopuksi Tallinnaan?

Matkageenin valtaama on kuin riivattu maaninen kevätaikaan. Netti käy kuumana ja matkahaaveet kuljettavat Jäämereltä Gibralttarille. Omalle must to do -listalle ei tule mainintaa ikkunoiden pesusta, puutarhatöistä, kevättekstiilien vaihdosta tai kaappien siivouksesta. Sen sijaan lista täyttyy kaikista niistä kiinnostavista paikoista, joihin pitäisi tänä kesänä mennä tai kaikista niistä mukavista asioista, joita haluaisin tänä kesänä tehdä.

Oletteko koskaan huomanneet, miten vähän viikonloppuja kesäkuukausiin oikeastaan mahtuu? Kun rupeaa tekemään suunnitelmia kesämenoilleen huomaakin, että vappu on ihan huulilla, juhannus käsillä tuota pikaa ja heinäkuulle kun muutaman jutun laittaa, sekin kohta taputeltu. Sitten alkaakin syksyä jo pukkaamaan. Suomen kesä on niin lyhyt, että väkisinkin alkaa ahdistamaan.

Mutta joka tapauksessa, parasta on, että tässä kohtaa vuotta koko kesän ihanuus on edessäpäin. Tervetuloa vaan aina yhtä levoton, mutta iloinen kevät. Ja tervetuloa toivottavasti lämmin kesä. Tervetuloa kotimaiset kaupunkiseikkailut. Tervetuloa valoisat mökkiyöt ja kalareissut. Minä nauran auringolle ja rupean elämään!

PS: Tervetuloa myös kesäviinit. Tallinnasta on parhaillaan matkalla kiinnostava lähetys, joka sisältää helmeileviä kuohuvia ja raikkaita viinejä. Tästä lähiaikoina lisää.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Koska sä voit

Oletko turhien pelkojesi ja rajoitteidesi vanki?

Olen viime päivät pohdiskellut paljon pelkojen vaikutusta matkailuun ja elämään ylipäätään. Niin moni hieno asia elämässä jää kokematta ainoastaan sen tähden, että tarpeettomat pelot rajoittavat toimintaamme. Loppujen lopuksi kyse on vain siitä, että rakennamme itse ympärillemme kaltereita, jotka estävät meitä saavuttamasta asioita, joita toivoisimme. Mieli tekisi, mutta uskallus puuttuu.

Kaikki lähti siitä, että ystäväni kertoi, että olisi halunnut lomallaan matkustaa jonnekin. Ongelmana oli vaan se, että matkaseura puuttui, eikä ollut ketään kenen kanssa lähteä reissuun.

Kysyin oliko hän koskaan ajatellut, että matkustaa voi myös yksinään. Mahdoton ja ahdistava ajatus kuulema. Huoli yksin selviämisestä oli suuri ja pelko tulisi varmasti pilaamaan koko reissun.

Hmmm, kannattaisiko edes kerran kokeilla? Vaikka ei löytäisikään itsestään sisäistä vahvaa yksinmatkaajaa, olisiko se siltikin parempi vaihtoehto kuin jäädä kotiin lomaviikkoa nysväämään, jos mieli kerran maailmalle paloi?

Se on ainakin varmaa, että pala maailmaa jäi näkemättä ja lomaseikkailu kokematta. Olisi pitänyt vain hieman uskaltaa. Astua mukavuusalueen ulkopuolelle ja kohdata rohkeasti uusi ulottuvuus. Eihän voi tietää, miltä yksin matkustaminen tuntuu ja sujuu, jos ei edes kerran kokeile.

En ole itsekään mikään rohkea seikkailijatyyppi. Kun ensimmäisen kerran astuin lentokoneeseen yksin, tunsin itseni maailman yksinäisimmäksi ja epävarmimmaksi tapaukseksi. Viikon päästä paluulennolla oli selvästi itsevarmempi matkaaja. Pariisi oli hurmannut ja olin monta upeaa kokemusta rikkaampi. Olin tehnyt elämäni ensimmäisen ulkomaanmatkan yksin ja selvinnyt siitä. Koska mä voin.

Nykyisin yksin reissaaminen on ihan peruskauraa. Tai no, pieni jännitys ja hermostuminen on aina taka-alalla, mutta sen kanssa pystyy hyvin elämään.

Lentopelko lienee yleisin matkailuun liittyvistä peloista. Itsekin pelkäsin lentämistä matkustamiseni alkuaikoina. Asian kanssa pääsin sinuksi toistojen kautta. Mitä enemmän lensin, sitä vähemmän sitä enää jännitin.

Koneen oudot äänet saavat minut vieläkin hieman huolestuneeksi ja ilmakuoppahypyt sydämen siirtymään paikaltaan. Siltikään en olisi valmis antamaan pois yhtäkään ihanista matkakokemuksista, jotka lentäminen on mahdollistanut. Tilastojen valossa lentäminen on muuten turvallisempaa kuin autoilu. Kannattaisiko sittenkin uskaltaa ja kohdata pelkonsa? Hetki ehkä epämiellyttävää pelonsekaista huolen tunnetta, mutta palkintona maailma ulottuvillasi. Sinä voit lentää.

Matkustaa voi toki laivallakin, mutta jos antaa pelolle vallan, sitäkään ei voisi tehdä. Jokainen tuntee varmaan tyypin, joka ei halua matkustaa laivalla. Laivahan saattaa keinua ja siitä tulla huono olo. Ja onhan muistettava, mitä tapahtui Estonialle. Ja Titanicille. Niinpä.

Tiedän myös tapauksen, jossa mieshenkilö kuoli saatuaan katolta pudonneen jääpuikon päähänsä. Tämä tapahtui jalkakäytävällä Kuopion keskustassa. Jos aina haluaa nähdä asiat pelon näkökulmasta, kaikessa piilee vaara. Jopa liikkumisessa talvikuukausina savolaisen kaupungin kadulla.

Oma lukunsa sitten on matkakohteen valinta. Mihin kummaan sitä uskaltaisikaan matkustaa, koska terrorismin uhka piilee kaikkialla? Ainakaan Turkuun ei kannata matkustaa. Tai jos sinne jostain syystä sittenkin haluaa mennä, torin aluetta kannattaa ehdottomasti välttää.

Ja sitten ovat vielä ne kaikki hirveät sairaudet, jotka uhkaavat maailman eri puolilla. Lintu- ja sikainfluenssa jylläävät jo lähes kotikulmilla ja jossain maailman kolkalla karmea ebola kaataa jengiä. Kyllä kannattaakin siksi jättää matkaamasta ja jäädä suosiolla kotiin. Mutta muista myös olla kulkematta pihanurmikollasi. Punkkikin voi olla aika viheliäisen taudin aiheuttaja.

Niin, elämä on ”vaarallista” ja siihen sisältyy riskejä. Mutta riskejä kannattaa ottaa, mikäli haluaa elää. Jos aina ensimmäiseksi nostaa tiskiin omat pelkonsa ja tarkastelee asioita niiden valossa, niin moni mukava asia jää tekemättä ja kokematta. Kaikkea voi pelätä, mutta todennäköisyys pelkojemme toteutumiselle on niin minimaalinen, että pelko kannattaa kohdata ja ottaa rohkeasti askel eteenpäin.

Sen sijaan, että aina ensimmäisenä miettii, mitä kaikkea ikävää voi tapahtua, voisi miettiä mitä kaikkea mukavaa ja mielenkiintoista tulee kohtaamaan. Seuraavan kerran, unohdetaan pelot. Poistetaan kalterit ympäriltämme ja avataan häkin ovi rohkeasti maailmaan.

Kannattaa ottaa pieni riski ja kokeilla. Siksi, että sä voit.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

Onnellisuutta vähemmällä

Heräsin vuoden ensimmäiseen aamuun tahmeassa olotilassa päänsärkyä potevana. Liikaa samppista ja skumppaa, siinäpä se. Manasin taas itseni. En ymmärtänyt lopettaa ajoissa. Joku porukasta kantoi pöytään vielä yhden samppanjapullon aamuyöntunteina…. Vähempi olisi ollut parempi.

Vaikka yksi tunkkainen aamu kaataa vain yhden päivän, siltikin se ärsyttää. Elämä on liian arvokasta yhtään päivää missattavaksi, etenkään itse aiheutetun olotilan vuoksi. On taivaallisen ihanaa ja etuoikeutettua herätä normiaamuna terveenä ja toimintakykyisenä, hyvällä mielin ja iloisena uuteen päivään. On silkkaa tyhmyyttä itse pilata päivänsä.

Tämä uuden vuoden takkuinen aamu sai minut miettimään, kuinka ylipäätään elämässä mikä tahansa liika voi pilata minkä tahansa hyvän jutun. Mietin sitä, miltä haluaisin oman näköiseni elämänkattauksen näyttävän. Onko pöydässäni kaikkea sopivassa suhteessa vai onko sittenkin jotain liikaa tai liian vähän?

Entä nautinko oman makuista elämää? Vai onko vähän sama juttu kuin jouluna? En pidä joulupöperöistä: kinkusta, laatikoista ja rosolleista, mutta syön niitä siksi, että joku muu haluaa. Pitäisikö oman elämäni lautasmallia sittenkin muuttaa?

Jos lasketaan pois vakiotoiveet, kuten viiden kilon kestolaihduttaminen ja liikunnan lisääminen, tänä vuonna haluaisin karsia elämästäni pois kaikki liialliset rönsyt. Yli viisikymppisenä sitä alkaa jo kepeästi tiedostamaan iän vaikutuksen toimintakykyyn ja elämän rajallisuuskin käväisee joskus mielessä. Kummasti alkaa rasittumaan asioista, jotka kokee liiaksi. Asioiden tärkeysjärjestys myös vaihtuu. Enää en halua samalla lailla suurta kirjoa kaikkea kuin nuorempana. Kiitos, ottaisin vähemmän, mutta sitäkin parempaa.

Olkoon tämän vuoden teemani ”onnellisuutta vähemmällä”. Haluan karsia elämästäni pois asioita, jotka eivät lisää onnellisuuttani. Sen sijaan haluan raivata tilaa entistä enemmän asioille, jotka tuottavat mielihyvää ja iloa. Haluan kirjoittaa, haluan valokuvata, haluan edelleen niin vietävästi matkustaa ja nähdä tätä ihmeellistä maailmaa. Haluan huomioida myös paremmin niitä muutamia minulle tärkeitä ihmisiä. Sen sijaan haluan antaa elämässäni vähemmän merkitystä arvostelijoille, pahantahtoisuudelle tai niille, joille pyyteetön ystävyys on vaikeaa.

Menneen vuoden kokemus on ollut, ettei onnellisuutta lisää sekään, että elämä on kovin tapahtumarikasta. Jatkuvaa rientämistä sinne ja tänne, merkintöjä ja menoja kalenterissa. Hetken hauskaa, mutta pidemmän päälle rasittavaa. Enemmän sisältöä tarkoittaa usein myös enemmän kiirettä, muttei välttämättä onnellisuuden ja tasapainon lisääntymistä. Pitäisi oppia karsimaan ja saamaan elämään jonkinlainen balanssi työn, matkojen ja harrastusten välillä.

Vähempi on usein enempi. Mietipä vaikka sitä ensimmäistä samppanjalasillista, kun korkki aukeaa ja pullo päästää suhauksen. Helmeilevä, raikas juoma täyttää lasin ja voit tuntea pirskahtelevat kuplat suussasi. Seuraavassa lasillisessa maistat ehkä tämän juomista jaloimman voisen tai paahteisen maun. Mutta entäpä sitten? Kolmas lasillinen onkin sitten vain juomaa. Tiedät juovasi samppanjaa, mutta seuraavista lasillisista et saakaan enää irti samaa nautintoa kuin ensimmäisistä. Kun tarkemmin miettii, sama pätee vähän kaikkeen elämässä.

On olemassa vaara, että kaikesta liiasta tylsistyy ja kokemusten toleranssi vain nousee. Tärkeintä on, että asiat pysyisivät helminä; ainutlaatuisina kokemuksina ja elämän sisällön lisääjinä. Vähempi onkin arvokkaampaa.

Toiveeni uudelle vuodelle: lisään onnellisuuttani vähentämällä asioita. Yritän muistaa, että on parasta olla juomatta sitä kolmatta tai neljättä lasillista. Vähemmällä saan onnellisempia aamuja, onnellisempia päiviä, parempaa elämää ja ainutkertaisempia kokemuksia.

Kippistä ystävät ja onnellista uutukaista vuotta teille kaikille!

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Elämän mittainen matka

Kuvassa on isäni Reino, syntynyt 23.7.1920 Kivennavalla.

Marraskuussa 1939 syttyi talvisota. Kukaan ei kysynyt 19-vuotiaalta nuorukaiselta haluaako hän lähteä. Kukaan ei kysynyt minkälaisia suunnitelmia nuorella miehellä oli. Kukaan ei kysynyt, koska ei ollut vaihtoehtoja. Oli pakko lähteä hyiselle matkalle. Isänmaa kutsui.

Isä palasi, mutta vain hetkeksi lähteäkseen uudelleen. Isänmaa kutsui jälleen. Tästä reissusta tuli pidempi ja raskaampi kuin kukaan osasi odottaa. Isäni oli ehkä onnekas, hän palasi tältäkin matkalta. Onnekas siinä mielessä, sillä yli 90 000 jäi näille taipaleille.

Sodasta palasi mies, jonka nuoruus oli pilattu. Nuori hiljainen mies, joka oli kovia kokenut. Kukaan ei kysynyt olisiko Reino tarvinnut kriisiapua. Kukaan ei kysynyt kuinka rikki hän oli. Kukaan ei kysynyt miltä hänestä tuntui. Pahimmillaan vastaanotto oli murskaavaa: menitte häviämään perkele.

Sota ja sen traumat seurasivat isääni koko hänen elinikänsä. Ei niistä koskaan puhuttu. Ei silloin etsitty syitä ongelmiin nuoruuden kokemuksista. Ei tarjottu terapiaa. Sohvan nurkassa istui hiljainen, sulkeutunut ja etäinen mies, joka kävi omaa sotaansa koko elinikänsä.

Aika ajoin viina tuotti ongelmia ja perhe oli kovilla. Nyt syyttivät läheiset. Kaipasimme hyvää isää ja äitini kaipasi kunnon aviomiestä. Sota oli ottanut paljon. Liian paljon.

Isä, kiitos ja anteeksi. Harmi, kun en voi sinulle tänään kertoa kuinka kiitollinen olen. Sinä uhrasit nuoruutesi ja ehkä koko elämäsi. Voiko yhdeltä ihmiseltä enempää pyytää?

Kiitos myös teille 15 000 vielä elossa olevalle sankarille, sotaveteraanille. Kiitos siitä, että että saan asua maailman parhaassa itsenäisessä maassa. Hyvää itsenäisyyspäivää ja paljon onnea 100-vuotiaalle isänmaalleni, isän maalleni ihan kirjaimellisesti.

Valinnoillamme on väliä

Oletko koskaan miettinyt kuinka paljon sinun ostokäyttäytymiselläsi on merkitystä? Teet päivittäin kymmeniä valintoja. Minkä maitopurkin otat hyllystä? Missä syöt lounaasi? Minkälaista pesuainetta käytät? Millaisen viinipullon ostat? Missä yövyt kesälomareissulla?

Entä oletko koskaan miettinyt, että valinnoillasi voit kantaa vastuuta ja välittää? Otatko sen yrityksen munarasian, jonka kanoilla on edes hitusen enemmän jalottelutilaa? Ostatko sitä kahvilaatua, jonka työntekijät saavat kunnollisempaa palkkaa? Syötkö siinä ravintolassa, joka suosii luomu- ja lähiruokaa? Yövytkö siinä hotellissa, joka arvostaa ympäristöarvoja?

Sillä on oikeasti väliä, mitä sinä ostat. Valinnoillasi voit tukea niitä yrityksiä, jotka kantavat yhteiskunnallista vastuuta ja välittävät. Ostokäyttäytymiselläsi on myös vaikutusta siihen, minkalaisia tuotteita tai palveluita yritykset tulevaisuudessa tarjoavat. Sitä myydään ja tuotetaan, mitä asiakkaat haluavat.

Osallistuin hiljattain Sokos Hotel Vaakuna Helsingin ja Rantapallon järjestämään vastuullisen matkailun iltaan. Minulle, joka olen suhtautunut kaikenlaisiin ”vihreisiin diplomeihin” vähän epäilevästi, ilta oli kovin avartava.

Niin, olenhan minä nähnyt Green Key -tunnuksia hotelleissa ajattelematta ollenkaan, mitä se oikeasti merkitsee. Vähän karrikoidusti sanottuna skeptinen täti-ihminen minussa on ajatellut, että kyse on näppärästä mainoskikasta. On helpompaa tehdä säästötoimia verhoamalla niitä vihreään kaapuun ja nimittämällä niitä ekoteoiksi.

Ei se nyt noin ollutkaan. Green Key -tunnuksen saaminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Saadakseen tämän kansainvälisen, vastuullisen matkailutoimijan sertifikaatin yrityksen on täytettävä tiukat ennalta määritetyt kriteerit. Ympäristövastuun lisäksi yrityksen on sitouduttava kaikissa toimissaan kestävää matkailua tukevaan eettiseen toimintakulttuuriin. Luotettavuus ja vastuullisuus ovat keskeisessä roolissa.

Jo 32:lla Sokos-hotellilla on Green Key -sertifikaatti, yhtenä näistä Sokos Hotel Vaakuna, jossa vierailin. Kunnianhimoisena tavoitteena on saada vuoden 2017 loppuun mennessä tunnuksen piiriin kaikki Sokos-hotellit. Sertifikaatin saaneita matkailualan yrityksiä on tällä hetkellä 2400 53 eri maassa.

Käytännössä tunnuksen saanut hotelli pyrkii kaikessa toiminnassaan vähentämään ympäristörasitusta. Veden kulutusta pyritään pienentämään, pyyhkeitä ja lakanoita vaihdetaan vain tietyin väliajoin ellei asiakas toisin pyydä, käytetään vain ympäristömerkittyjä siivousaineita, kierrätetään materiaaleja niin paljon kuin mahdollista, säästetään energiaa, suositaan luomu- ja lähiruokaa ja vähennetään ruokahävikkiä. Tässä muutama esimerkki siitä, mihin merkki velvoittaa.

En tullut ollenkaan ajatelleeksi, että vastuullisuus velvoittaa myös laittamaan kortensa kekoon lähialueen hyvinvoinnin edistämiseksi. Sokos hotelleissa tämä näkyy mm. yhteistyönä paikallisten yritysten ja ihmisten kanssa. Hyvää pitää jakaa. Paikallista kulttuuria tukea. Hyvinvointia edistää. Ympäristötietoutta lisätä.

Mukava käytännön esimerkki on vanhojen hotellikalusteiden ja tekstiilien kierrätys. Vanha hotellisänky voi saada uuden kodin jonkun kesämökiltä tai vanha hotellipeitto lämmittää eläinklinikan karvaista potilasta. Ennen nämä käytöstä poistetut tuotteet päätyivät kaatopaikalle, ei kenenkään iloksi ympäristöä rasittamaan. Nyt ne saavat uuden elämän.

Green Key merkki velvoittaa myös materiaalihankinnoissa. Ostetaan vain sellaisilta yrityksiltä, jotka toimivat myös eettisten toimintaperiaatteiden mukaisesti. Esimerkiksi valittaessa S-ryhmän ravintoloille uusia asiakasomistajaviinejä, yksi tärkeä kriteeri oli, että valmistaja on vastuullinen toimija ja noudattaa samoja periaatteita kuin asiakkaansa.

Loppupeleissä sinun ja minun valinnoilla on merkitystä. Jospa en seuraavan kerran hotellissa pyytäisikään vaihtamaan pyyhkeitä joka päivä. Jospa en pitäisikään kaikkia valoja päällä silloin kun en ole huoneessa. Jospa en laulaisikaan suihkussa koko Mozartin Requiemia. Jospa en keräisikään aamiaisella kekoa sämpylöitä ja leipiä, joita en sitten jaksakaan syödä. Jospa valitsisinkin ravintolan ruokalistalta lähituottajan tarjontaa tai ekologisesti tuotettua viiniä.

Yksi ihminen ei voi maailmaa pelastaa, mutta yhdessä me saamme hyvää aikaiseksi. Vähemmän turhaa kulutusta ja vähemmän turhaa jätettä. Enemmän parempaa ja kestävämpää elinympäristöä. Ei olla Trumpeja. Valinnoillamme on väliä.

Jutun kuvat ovat Sokos Hotel Vaakuna Helsingistä.

 

Osallistun tällä kirjoituksella Sokos Hotellien ja S-ryhmän järjestämään kirjoituskilpailuun.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Loman tarpeessa

Kulunut viikko on laittanut istumalihakset koetukselle. Loma lähenee ja töiden deadlinet painavat päälle kuin yleinen syyttäjä. Pakko on ollut juurruttaa itsensä pakolla koneen ääreen ja sulkea silmänsä röyhkeältä kevätauringolta, joka tunkee viekoittelevasti työhuoneeseen.

En tiedä kuinka tässä taas näin kävi. Yrittäjävuosien jälkeen lupasin itselleni, että vähennän työntekoa ja pidän itsestäni kaikin puolin parempaa huolta. Kummasti vaan työt ovat viime viikkoina saaneet ylivallan ja kaikki muu on jäänyt.

Eniten olen tyytymätön itseeni siinä, että liikunta on jäänyt liian vähäiseksi. Joka ilta vannon, että herään aikaisin aamulla ja aloitan päiväni reippaalla aamulenkillä. Suunnittelen ottavani kameran mukaan, jos kohtaisin sen ketturepolaisen, jonka mieheni kertoi nähneensä kotimme lähistöllä.

Tulee aamu ja käyn sängyssä mieletöntä tahtojen kamppailua sillä lopputuloksella, että herään puoli yhdeksän. Uni vei jälleen voiton, lenkki jäi tekemättä ja punaturkki kohtaamatta. Taas hyvä syy olla tyytymätön itseensä. Juon kolme mukillista kahvia.

Töiden välissä huomaan ikkunasta duracellviritetyn ystäväni naapurista lähtevän lenkille poninhäntä iloisesti heiluen. Ainayhtäenerginenunelmavartaloinenmaratoonari se siinä meni. Poden hetken huonoa omaatuntoa, suljen sälekaihtimet ja otan lohdutukseksi toisen palan suklaata. Vai oliko se jo toinen patukka? Sana vaaka ei ole kuulunut sanavarastooni viime aikoina.

patsas

Huomaan, että olen kulkenut samoissa lörppöverkkareissa koko viikon. Kotona työskentelemisen hyvä puoli on siinä, ettei tarvitse lähteä mihinkään eikä miettiä miltä näyttää tai mitä pukee päällensä. Toisaalta se on samaan aikaan huono asia. Sitä helposti taantuu. Onko niinkään hyvä, jos kaikki päivät ovat kotikonttorikalsaripäiviä?

Vilkaisu vessan peiliin ärsyttää. Liian lihava, liian kalpea, liian ryppyinen, liian ruma, liian väsynyt, liian vanha, liian laiska. Taidan kääntää kotimme kaikki peilit nurinpäin.

Yritän karkoittaa Aina Inkeri Ankeisen moodin pois ja ajatella positiivisia asioita. Mietin tulevaa lomaa. Ihanaa, vapauttavaa, nautinnollista lomaa. Hetki taas joutilaita ja huolettomia päiviä. Aurinkoakin toivottavasti.

patsas2

Tässä kohden omatuntoni taas soimaa. Hyvä on, pakkaan lenkkarit mukaan. Mikä se onkaan juoksennellessa kepeästi pitkin rantoja merituulen hyväillessä hipiää. Sen jälkeen voi nauttia terveellistä ja kevyttä aamiaista. Aloittaa päivänsä oikeaoppisesti kuin Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen IstuminentappaaSokeritappaaAlkoholitappaaRasvatappaa -julkaisusta.

Saattaa tosin olla, että joku aamu haluan nukkua pitkään. Voi olla, että terassilla on mennyt edellisenä iltana vähän myöhempään. Kuunneltiin merta ja juotiin pari lasia viiniä, tai ehkä pullollinen. Saatettiin jopa avata toinenkin…

Tällaista tämä elämä on. Heikkouksia ihanneminän ja arjen välimaastossa. Kamppailua tavoitteiden ja tyytymättömyyden viidakossa. Itsensä armahtamista joka päivä. Jos vaan joskus oppisi olemaan tyytyväinen itseensä. Tarjoilisi piiskan sijaan armoa. Edes hetken. Edes lomalla.

 

Ylin kuva on Nizzan Modernin ja nykytaiteen museo MAMACista, patsaskuvat Èzen kylästä Etelä-Raskasta.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.