Uusi arki Fuengirolassa lähti käyntiin

Täällä ollaan vihdoinkin, Fuengirolan esikaupunkialueella Torreblancassa. Muutama päivä takana espanjalaista arkea, ihmettelyä, päämäärätöntä kuljeskelua ja uuden kotimme lähiympäristöön tutustumista.

Vaikka pääosin aurinko on pysytellyt pilvirintaman takana, niin vietävän hyvältä on tuntunut vaihtaa Suomen lokakuinen hyytävyys kesäiseen lämpöön. On saanut jälleen pukea ylleen kesähamosen, istua terasseilla, omalla partsilla ja syödä ulkona. Olen myös nauttinut suunnattomasti meren läheisyydestä ja siitä, että kolmessa minuutissa asunnostamme olemme rantabulevardilla.

Suomalainen ja espanjalainen käsitys lämpimästä säästä näyttää olevan erilainen. Ensimmäisenä iltana menimme kotimme viereiseen italialaiseen ravintolaan pizzoille ja ainoina asiakkaina istuimme ulos terassille. Tarjoilija tuli ottamaan tilauksemme hytisten ja ihmetteli, että miten me siellä ulkona tarkenemme istua. Jos tarkenee iltamyöhällä istua ulkosalla t-paidassa, ei voi olla kylmä.

Ensimmäisten päivien agendalla on ollut lähinnä kotimme lähiympäristöön tutustuminen ja kaikenlaisten käytännön asioiden hoitaminen. Missä on lähin ja paras ruokakauppa? Mistä hankkia kalat/merenelävät/lihat/vihannekset/leivät/viini? Minkälaisia ravintoloita ja kahviloita löytyy talomme ympäristöstä? Mistä ylipäätään saa mitäkin?

Ensimmäisten hankintojen listalla on ollut perustaa keittiön peruselintarvikkeisto mausteineen ja tehdä täydennyksiä kotimme astiastoon. Ilman skumppalaseja ei tule toimeen 🙂

Etukäteen vähän jänskätti millainen loppuvuoden kotimme tulisi olemaan. Pieni riski on siinä, kun asunnon vuokraa kuvien perusteella näkemättä sitä livenä. Pääosin asuntomme on juuri niin hyvä kuin kuvista pystyi päättelemään. Kalustus on uutta ja nykyaikaista, tekstiilit raikkaita, huoneisto on kivan tilava ja valoisa ja kylppärit asiallisia. Luksusta on se, että meillä on miehen kanssa oikein omat kylppärit. Kerrankin saan levitellä purkit ja purnukat mieleni mukaan.

Arvostan myös sitä, että taloyhtiö on hyvässä kunnossa ja kaikki on siistiä ja selvästi hyvässä hoidossa. Pihalla on koko vuoden avoinna oleva uima-allas, padel-kenttä ja katoksessa pingispöytä. Sitä emme ole vielä keksineet, onko pelivälineitä jossain saatavilla. Kämppämme on mukavasti rauhalliselle sisäpihalle päin ja yöt on tullut nukuttua hyvin.

Suurempi ärsytystä herättävä asia oli, ettei asunnossa lupauksista huolimatta olekaan astianpesukonetta. Harmittaa, sillä astianpesukone oli meille yksi valintakriteereistä. Tuntuu vähän oudolta, että kiinteistövälittäjä sanoi epähuomiossaan luulleensa asunnossa olevan astianpesukoneen, koska varustetaso on muuten niin korkea. Hmmm, mitenhän tuohon pitäisi suhtautua tai voimmeko ylipäänsä vaatia tästä mitään korvausta?

Toisen kylppärimme viemäri haiskahtaa, parveke oli odotettua pienempi, ilmanvaihdossa olisi toivomisen varaa, ääniseristys on espanjalaiseen tapaan olematon ja kahvinkeitin on armottoman hidas, mutta nämä asiat nyt ovat lähinnä sellaisia pieniä juttuja, joiden kanssa pystyy elämään. Siihen kai aina ulkomailla joutuu tottumaan, ettei kaikki toimi aina niin kuin kotona Suomessa.

Aamupäivän käynti hyvin varustettuun Mercadonan ruokakauppaan sai ruuanlaitosta huolehtivan mieheni hykertelemään mielihyvästä. Ruoka täällä tosiaankin maksaa PALJON vähemmän kuin Suomessa. Viinistä nyt ei tarvitse varmaan edes mainita. Kalatiski suorastaan hiljensi ruokaorientoituneen ja tänä iltana keitellään valkoviinissä tuoreita sinisimpukoita. Mielihyvää itselleni tuotti myös automaatti, jolla pystyy itse puristamaan appelsiinimehunsa tuoreista appelsiineista. Luksusta, sanonpa vaan.

Bongasin juna-aseman viereltä kukkamyyntipisteen ja kukkafriikkinä kasvien hinnat saivat suupielet entisestään ylöspäin. Ison kukkakimpun saa muutamalla eurolla ja sellainen jättipuska lähtee kympillä. Tuoreita kukkia kotonamme tulee jatkossa varmasti olemaan useasti. Vähän jo mietin, että pitäisikö parvekkeelle laittaa kesäkukkia ja istuttaa yrttejä. Täällä ne menestyvät ulkona vuoden läpeensä.

Luulenpa, että myös kahviloissa tulee istuskeltua Suomea enemmän. Lempikahvini cafe cortado kustantaa vain reilun euron, joten uskon, että mieluusti istahtaa kupilliselle useammankin kerran päivässä. Jos sitten ei hinnalla pilattu ole viinilasillinenkaan.

Tässä pikku hiljaa rakentelemme arkeamme tänne Andalusian auringon alle. Nyt on hyvät ensi-ihastumisen fiilikset ja menossa sisäinen bilevaihe, mutta siihen pitää varautua, että ehkä jossain kohdin arki täälläkin voi maistua puulta. Uutuus menettää usein hohdokkuutensa, kun asioista tulee arkisia. Tärkeää on kuitenkin muistaa, ettemme ole lomalla. Omat arkirutiinit pitää täälläkin muodostaa ja rytmittää elämää, kuten kotonammekin Suomessa. Se millä lisääntynyt vapaa-aika täytetään, jää nähtäväksi.

Aurinko kimaltelee houkuttelevasti alapuolella olevalle uima-altaalle. Taidan tästä nyt lähteä testaamaan, onko vesi sen verran lämmintä, että siinä tarkenisi pulahtaa. Huomiseksi on luvassa viileämpää.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply MarLi lauantai, lokakuu 27, 2018 at 21:54

    Bienvenidos. Tervetuloa kulmille. Espanjalainen äänieristys ei oo aina huono,meillä ei kuulu naapurista mitään 🤣

    • Reply Annemaria lauantai, lokakuu 27, 2018 at 22:26

      Kiitos MarLi. Espanjalaiset rakentajat voisi lähettää oppiin Suomeen. Meillä kuuluu kaikkea sellaista mitä ei toivoisi kuulevan… 🙂

  • Reply Riina lauantai, lokakuu 27, 2018 at 23:08

    Mukavaa, että arki on lähtenyt hyvin käyntiin siellä !

    Viemärin hajuhan kertoo siitä, että teille tulee korvausilma viemäristä kun sen oikeasti pitäisi tulla aivan muualta. Etenkin jos kunnon puhdistus ei auta niin kyse on siitä. Viemärikaasuthan eivät ole terveydelle hyväksi. Meillä oli loma-asunto viikoksi Las Palmasissa ja siellä haisi viemäri kylppärissä :(. Ja minä kun olen sairastunut sisäilmasta ja olen monikemikaaliyliherkkä niin toki oireilin sille. Heräsin yölläkin siihen hajuun kun se teki niin huonoa.

    Äänieristyksethän noissa on huonoja, yhdessä loma-asunnossa kuulimme kun naapurin puhelin soi ja jos olisimme osanneet Espanjaa niin olisimme kyllä tienneet mitä puhelussa naapurimme kertoo :D.

    Kaikkea hyvää teille sinne ja toivottavasti saamme kuulla paljon sun arjestasi siellä. Itseänikin kiinnostaa Espanjassa asuminen joskus niin silläpä mielelläni kuulisin 🙂

    • Reply Annemaria sunnuntai, lokakuu 28, 2018 at 09:43

      Kiitos Riina ja kivaa, että seuraat blogiani. Lisää kokemuksia arjestamme täällä tulossa…

  • Reply Outi lauantai, lokakuu 27, 2018 at 23:23

    Minä tiedän mitä lisääntyneelle vapaa-ajalle voi tehdä. Kutsua esimerkiksi matkabloggaajakollegoita kylään juomaan edullista viintä ja syömään herkuulista ruokaa 😀 Että onnea vaan uuteen kotiin ja uusille rutiineille! Nauti nyt, kun siihen on kaikki avaimet 😉

    • Reply Annemaria sunnuntai, lokakuu 28, 2018 at 09:48

      Kiitos Outi erinomaisesta vinkistä. Kerron mein kotikokille, että olis muutama bloggaaja tulossa allinclusive lomalle 🙂 Totta puhuen, ota yhteyksiä, jos näille hoodeille satut tulemaan.

  • Reply Harri lauantai, lokakuu 27, 2018 at 23:43

    Kivaa tarinointia. Mutta minulle ”täti” merkitsee kyllä huomattavasti vanhempaa ihmistä kuin se minkä kuva näyttää…..

    • Reply Annemaria sunnuntai, lokakuu 28, 2018 at 09:50

      Mä oon sellainen tiukkapipoinen Täti-Monica 🙂

  • Reply Jari sunnuntai, lokakuu 28, 2018 at 09:17

    Ruoan hinta on melkein samalla tasolla kuin Suomessa pois lukien alkoholia. Jos vertaat perustuotteiden hintaa: maito, juusto, kinkku, jogurtit yms. niin aika samanhintaista kuin Suomessa. Leivät täällä on toki tuoreita ja edullisia. Täällä erikoistuotteet on usein kalliimpia kuin Suomessa.

    • Reply Annemaria sunnuntai, lokakuu 28, 2018 at 09:54

      Ensituntuma meillä toinen. Täytynee tehdä selkeä vertailu Suomen ja Espanjan ostoskorien välillä. Tulen kirjoittelemaan tästä vielä.

  • Reply Pirjo sunnuntai, lokakuu 28, 2018 at 10:30

    Odotan innolla jatkoa…+++

    • Reply Annemaria sunnuntai, lokakuu 28, 2018 at 16:27

      Mukava kuulla, tulee 🙂

  • Reply Arja sunnuntai, lokakuu 28, 2018 at 20:31

    Osta kahvinkeitin, ehkä voi helpottaa jos kalkkia puhdistaa. Huomattiin Benalmadenan kämpässä sama hidas ja onneton yksilö. Mutta huumorilla tyttöporukassa laitettiin illalla porot sisään ja aamulla enstöiks ennen heräämistä kahvi tippumaan. Iloista oloa teille!!

    • Reply Annemaria sunnuntai, lokakuu 28, 2018 at 20:53

      Kiitos Arja. Hidas kahvikeitinyksilö täällä meilläkin, mutta onneksi se ei paljon tahtia haittaa 🙂

  • Reply Piyya sunnuntai, lokakuu 28, 2018 at 21:33

    Ihana kuulla, että arki on alkanut rullaamaan muutamaa pientä hidastetta lukuunottamatta.
    Minä jään myös innolla odottamaan seuraavia kuulumisia 😊😘

    • Reply Annemaria maanantai, lokakuu 29, 2018 at 17:31

      Kaikki bueno. Joka päivästä nautittu 🙂

  • Reply Pirjo perjantai, marraskuu 2, 2018 at 14:13

    Olin muutama vuosi sitten rantakadun hotellissa kolme-neljä viikkoa. Kuudes kerros, iso parveke merinäköalalla. Studio-huoneisto, jossa hyvä sänky, mutta karmeet superlonpalatyynyt, jollaisia meilläkin oli joskus -60-70-luvulla Suomessa.
    Pari viikkoa meni hyvin, mutta totesin, ettei yksinäinen naismatkailija kuulu ”joukkoon”.
    Niinpä olin enemmän brittien seurassa, kutsuivat pöytäänsä yksinäisen, kun taas suomalaiset kehoittivat menemään vapaaseen pöytään!
    Mutta, mutta….se äänieristys hotellissa; seinät kuin paperista…vasemmalla saksalainen ”matkarakastaja” voihkivan naisensa kanssa, oikealla vanhempi algerialaispariskunta, jotka alkoivat nukkumaan klo 21.00, hakkasivat seinään, että TV äänettömälle… enkä todellakaan huudattanut sitä!
    Sitten alkoi öinen kuiva, loputon yskä…”Algeria” hakkasi seinää, että lopeta… siirryin parvekkeelle katsomaan tähtiä ja nukkumaan pariksi viimeiseksi yöksi! Syy löytyi kylpyhuoneesta; mustaa hometta muutamassa saumassa!

    • Reply Annemaria perjantai, marraskuu 2, 2018 at 22:55

      Mulla on aiemmilta Espanjan reissuilta omakohtaisia kokemuksia espanjalaisten rakennusten surkeasta äänieristyksestä. Eikä poikkeusta tee tämäkään talo. Kuulen jopa, kun naapuri saa tekstiviestin 🙂

    Leave a Reply