Parikkala-Punkaharju -reitin parhaat käyntikohteet

Yhden päivän retkellä naapurimaakuntaan ehtii aika paljon. Tulipahan jälleen todettua, että aina ei tarvitse lähteä kauas kokeakseen jotain uutta ja ihmeellistä.

Kesä tekee levottomaksi. Jos vaan joku ehdottaa pientäkin matkaa, vaikka vain päivän mittaista retkeä, minä olen aina valmis kuin partiotyttö. Äkillisestä päähänpistosta lähdimme ystäväni kanssa retkelle Etelä-Karjalasta Etelä-Savoon määränpäänämme Punkaharju. Joskus on vaan kiva lähteä ajelemaan kiireettä ilman aikatauluja tai mitään erityistä ohjelmaa.

Hämmästyttävä Veijo Rönkkösen patsaspuisto

Parikkalan Koitsanlahden kohdalla huomasimme molemmat, ettemme ole koskaan käyneet ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen patsaspuistossa. Kuinkahan monta kertaa olenkaan miettinyt, että kuutostien varrella olevassa puistotaidenäyttelyssä pitäisi joskus käydä. Aina on ollut kiire jonnekin tai jostain takaisin kotiin, joten tähän asti tuo paikka oli vielä näkemättä.

Puisto sijaitsee aivan päätien varrella, mitään koukkauksia ei tarvitse tehdä sinne päästäkseen. Yhden erakoituneen miehen yli 50 vuoden elämäntyö on ihmeellinen. 560 oikean kokoista betonipatsasta ovat häkellyttäviä. Samalla kertaa naivistisia ja joissain kohdin jopa karmivia. Hymyilevätkö patsaat tekohampaineen vai irvistävätkö ne sittenkin?

Heti alkuun tiheän kasvillisuuden keskeltä törröttää kymmenittäin käsiä ja jalkoja. Tarkemmin katsottuna metsittyneestä alueesta erottaa kymmenet joogaavat ihmishahmot.

Syvemmällä puistossa kohtaat joogaavia lapsia, kirkkokansaa ja eksoottisia eläimiä. Kolkutellaanpa välillä jopa tuonpuoleista.

”Hullu on vapaa keksimään, mitä haluaa” lukee talon seinällä, jossa esitellään Rönkkösen elämää ja taiteen tekemistä. Et sinä Rönkkönen hullu ollut. Lahjakas sinä olit. Sääli vaan, että pienellä maalaispaikkakunnalla et saanut sitä arvostusta ja ymmärrystä, joka sinulle olisi kuulunut. Melkoisen perinnön jätit joka tapauksessa jälkeesi.

Lounas hotelli Punkaharjulla

Kuutostieltä käänsimme automme kohti Punkaharjua. Kirjoittelin aiemmin Punkaharjun vaaleanpunaisesta unelmasta, hotelli Punkaharjusta, jonne suuntasimme lounaalle.

28 euron hintainen lounaspöytä ei ole ihan edullisimmasta päästä, mutta tämän paikan ihanuuden takia siitä mieluusti maksaa. Kun katselin lasitetulta terassilta alas järvimaisemaan, en ihan äkkiä keksi parempaa lounaspaikkaa. Sitäpaitsi ravintolan kukkakaalikeitto oli samettisen hyvää.

Hotellin torniin on mahdollista tilata privaatti ateria kahdelle.

Johanna Oraksen Taidekartanon 25-vuotisnäyttely

Vuosia takaperin meillä oli tapana käydä joka kesä Punkaharjun Retretissä. Konkurssin jäljiltä upea luolasto on pääosin tyhjillään, mitä nyt joskus siellä järjestetään muutamia konsertteja. Sen sijaan vahvaa taide-elämää entisen Retretin vieressä pitää yllä Johanna Oraksen taidekartano.

Kauniissa kartanossa on tänä kesänä ollut nähtävillä Johanna Oraksen 25-vuotisnäyttely. Monipuolisen taiteilijan maalauksia oli esillä laaja skaala tunnetuista nalleista ja kallakukista erilaisiin asetelmiin.

Taidenäyttelyn lisäksi viereisessä rakennuksessa pääsi ihastelemaan Johannan uniikkeja juhlapukuja. Pukujen yhteyteen oli koottu lehtileikkeitä ja valokuvia tilaisuuksista, joihin puvut oli teetetty. Luulenpa, etten ole ainut nainen, joita tämä näyttely erityisesti kiinnosti.

Kolmas pihapiirin hirsirakennuksista kätki sisäänsä Johannan kiinnostavan ateljeen. Jos vielä taiteilija itse olisi ollut siveltimen varressa, kokonaisuus olisi ollut täydellinen.

Taidekartano sulkeutuu ikävä kyllä jo 12.8.

Pukunäyttelyn oma suosikkini.

Metsämuseo Lusto kertoo suomalaisuudesta

Kuulun siihen suomalaisten suurjoukkoon, jolle metsä on aina ollut tärkeässä roolissa. Metsä on ystäväni, kirkkoni ja henkireikäni. Siksi ehkä Punkaharjun Lusto, Suomen Metsämuseo, tuntuikin erityisen hyvältä.

Museo kertoo toki suomalaisen metsäteollisuuden historian vaiheista aina puunkorjuusta metsäteollisuuden lopputuotteisiin, mutta se on samalla myös eräänlainen luontomuseo. Täällä esitellään mm. suomalaisen metsän puustoa, sivutaan metsiemme eläimistöä ja kerrotaan metsän merkityksestä suomalaisessa elämäntavassa. Onpa jopa Rudolf Koivu satuineen päässyt näkyvästi esille.

Varsinaisen perusnäyttelyn lisäksi Lustossa on useita vaihtuvia taidenäyttelyitä. Tällä kertaa pääsimme näkemään Paavo Halosen lintuaiheisia töitä, Punkaharjun hovivalokuvaaja Anni Hemminkisen entisajan valokuvia, Eija Matikaisen karhuaiheisia valokuvia sekä eteläsavolaisten ITE-taitelijoiden töitä, joissa materiaalina on puu.

Luston metsämuseo on kiinnostava ja monipuolinen museokokonaisuus. Ehdottomasti käymisen arvoinen.

Taidetta ja ajan patinaa Luston Wanhalla Asemalla

Punkaharju hemmottelee taiteenystävää. Kannatti viimeiseksi piipahtaa vielä Punkaharjun Luston vanhalla jugend-asemalla. Asemarakennuksen huoneissa, vanhojen huonekalujen ympäröimänä, oli esillä Nanna Suden maalauksia ja Miina Äkkijyrkän veistoksia. Aseman Taidelaituri 2018 kesänäyttelyssä ovat lisäksi mukana Päivi Latvala, Katja Rauhamäki, Kristian Venäläinen ja Savonlinnan taidelukio.

Samalla saattoi istahtaa pullakaffeille johonkin monista sohvaryhmistä. Tuli hassu tunne, että siinä sitä kahviteltiin ohuen ohuesta posliinikupista jonkun olohuoneessa. Taidenäyttelyiden lisäksi vanha kalustettu asemarakennus on mielenkiintoinen jo sinällään.

Tämäkin näyttely sulkeutuu piakkoin, viimeinen aukiolopäivä on 15.8.

Yksi päivä, reilun sadan kilometrin matka ja monta uutta mielenkiintoista kohdetta. Kesä-Suomi lähes pursuaa kaikkea innostavaa.

http://www.patsaspuisto.net

http://www.visitpunkaharju.fi/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Previous Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Pirjo sunnuntai, elokuu 12, 2018 at 18:20

    Kiva postaus taas,kiitos!Patsaspuistosta tulee monia muistoja mieleen,nimittäin molemmat mummolani
    sijaitsivat siinä aivan lähistöllä.Alussa patsaita ilmestyi muutamia tienreunaan ja vuosien saatossa tuli kokonainen joogatarha ym.Pihalle yritettiin tieltä kurkkia,ei oikein hennonnut lähemmäs mennä tekijää häiritsemään.Sittemmin olen vieraillut omien lasteni ja lastenlasteni kanssa puistossa;kaikki ne äänet,silmät,hampaat..vähän pelottavaakin.Hyvä kuitenkin että patsaspuistoa ei päästetty rappeutumaan taiteilijan kuoleman jälkeen,kaikki kunnia Koitsanlahtelaisille/Parikkalalaisille.

    • Reply Annemaria sunnuntai, elokuu 12, 2018 at 22:08

      Kiva tarina sinulla. Olet päässyt ihan läheltä seuraamaan patsaspuiston syntyä ja kasvua. Ikä oli tehnyt hyvää monille patsaille, kun olivat kauniisti sammaloituneet. Totta muuten, että hampaat ja silmät tekivät osasta patsaista vähän karmivan näköisiä… Muistan nähneeni jonkun listauksen, missä patsaspuisto oli päässyt Suomen pelottavimpien matkailukohteiden listalle 🙂 Hienoa tosiaan, että taiteilijan kuoleman jälkeen löytyi ihmisiä, jotka lähtivät kehittämään puistosta matkailunähtävyyttä. Olisi suuri sääli, jos noin ihmeellinen kokonaisuus pääsisi unohtumaan ja rapistumaan.

    Leave a Reply