Saaristomeren lumoissa – testimatka Finnswanilla Ruotsiin

Ovatko kesän matkasuunnitelmat vielä hakusessa? Löysin kuulkaapas mielenkiintoisen matkavaihtoehdon, mikä sopii myös pienellä budjetilla matkaavalle.

(Kaupallinen yhteistyö Finnlines ja Rantapallo)

Elettiin vuotta 1984. Olimme juuri tavanneet mieheni kanssa. Yhdessäolo oli ihanaa ja ihmeellistä, kuin myös se, että oli löytynyt se paras matkakumppani. Jos meillä olisi tuona kesänä ollut lähellekään yhtä paljon rahaa kuin rakkautta, yhteinen ensimmäinen matkamme ei olisi ollut mikään ongelma. Vaan kun ei ollut, rahaa meinaan.

Oikeastaan ainut mihin silloinen tiukka taloutemme taipui oli joku lyhyt risteily. Etsimme halvimman mahdollisen vaihtoehdon ja päädyimme automme kanssa risteilylle Naantalista Ruotsin Kapellskäriin. Takaisin tultiin Maarianhaminasta saaristolautoilla Kustaviin.

Matkan puitteet eivät olleet tuolloin kummoiset, mutta meille uutta ja ihmeellistä oli reittimme huikean hieno saaristoluonto. Näin yli 30 vuotta myöhemminkin muistan, kuinka ajelimme läpi Ahvenanmaan saaria maailman kauneimmassa auringonlaskussa. Uskokaa tai älkää, se oli yksi parhaimmista lomamuistoistani ikinä.

Olin aikamoisen riemastunut, kun sain kutsun Finnlinesin uusimmalle laivalle m/s Finnswanille samaiselle reitille Naantalista Kapellskäriin. Puolivälissä poikettiin mennen tullen Ahvenanmaan Långnäsissa. Oli mielenkiintoista verestää vanhoja muistoja ja nähdä oliko palava rakkaus vain kullannut matkaa vai oliko saaristomeri oikeasti niin kaunista kuin muistikuvissani.

Tällä reissulla matkapuitteet olivat kyllä ihan muuta kuin menneisyydessä. Finnswan on Itämeren uusin tulokas ja ehtinyt purjehtia Finnlinesin Ruotsin reitillä vasta toukokuusta (2018) alkaen. Sitä ennen laiva on kokenut melkoisen faceliftauksen ja saanut tiloihinsa raikkaan uuden ilmeen.

Kivat uuden karheat tekstiiilit ja meriaiheiset sisustuksen yksityiskohdat tekivät laivasta oikein viihtyisän. Kuten aiemmin testaamallani Travemünden reitillä, niin tälläkin laivalla, tilojen erinomainen taso yllätti. Yllätti siksi, että Finnlinesin laivat kuljettavat itse asiassa monta kertaa enemmän rahtia kuin matkustajia.

Tykkäsin niin vietävästi tämänkin paatin letkeästä ja rauhallisesta menosta, tuntee oikeasti olevansa merimatkalla. Kyse on minusta hyvällä tavalla vanhanaikaisesta reissuromantiikasta.

Täytyy tunnustaa, olen vähän heikkona kaikenlaisiin uniformuihin 🙂 Finnswanin kapteeni Jyrki Repo. Siistiä, valoisaa, avaraa ja kodikasta.

Majoituimme Finnswanin junior suitessa, mikä sai meidät hymyilemään kuin lähtökaupungin Naantalin aurinko. Tilavaan 32 neliön hyttiin olisi majoittunut loistavasti neljäkin henkeä. Lämpimän punaisen sävyisellä sohvalla ja nojatuoleilla olisi voinut istuskella pidempäänkin ihailemassa merimaisemia hytin suurista ikkunoista. Usein laivojen vuoteet ovat karmeita, mutta tässä hytissä hyvälle vuoteelle voi antaa pelkkää kehua.

Kävin kurkkaamassa myös edullisimpiin hytteihin, enkä voi moittia niitäkään. Jopa budjettimatkaajan halvin neljän hengen sisähytti oli ihan ok.

Minulle paras hytti ikinä.

Naantali – Kapellskär reitin laivat ovat reittialuksia, joihin tarvitaan mukaan jokin kulkuneuvo, joko auto, moottori- tai polkupyörä. Laivamatka myydään pakettina, johon sisältyy aina matka, kulkuneuvo ja ateriat.

Halvimmillaan matkapaketti Kapellskäriin maksaa 49 euroa (sesonkikautena 89 euroa), mihin sisältyy kaksi matkustajaa, kulkuneuvo sekä buffet-pöydän brunssi ja illallinen/henkilö. Aika kohtuuhintaista minusta ottaen huomioon, että safkat kuuluvat hintaan. Ruoka laivalla nyt ei mitään gurmeeta ollut, mutta kyllähän sillä reippaasti mahansa täyteen sai.

Finnswanin edullinen hintataso pisti silmään laivalla. Juomat niin ravintoloissa kuin laivan myymälässä olivat hyvin matkustajaystävällisiä. Tiesitkö muuten, että Ahvenanmaalla pysähtyvät laivat ovat Itämeren ainoat oikeat tax-free alukset? Laivan myymälä kannattaa ehdottomasti tsekata vaikka kesäjuomien hankinta mielessä.

Viininystävä kiittää maltillisesta hinnoittelusta.Cosmopolitan time.

Mennäänpä niihin maisemiin, joista alussa mainitsin. Eivät olleet muistikuvat upeista saaristomaisemista pelkkää rakastuneen euforiaa. Tällä matkalla ei kannata missata auringonlaskua, jos ei nousuakaan. Sävyt ja näkymät ovat vaikuttavia, kun kehyksinä ovat kimmeltävä meri ja avara taivas. Ja se huikea sininen hetki siinä välissä.

Parasta tällä reitillä on myös se, että lähes koko matka kuljetaan saariston lomassa, joten mielenkiintoa riittää pitkin matkaa.

Hyvää yötä ja huomenta.

Mihin tätä laivareittiä sitten kannattaisi hyödyntää? Minulle syntyi kolme matkaideaa, jotka olisi kiva toteuttaa. Tässä vinkkini lyhyemmälle ja pidemmälle kesäreissulle:

1) Jää pois Ahvenanmaalla Långnäsissa ja yövy Maarianhaminassa tai kokeile bed & breakfast majoitusta maaseudulla. Tee paluumatka saaristolautoilla ja nauti Ahvenanmaan saariston hienosta luonnosta.

2) Sain vinkin Ruotsia hyvin tuntevalta matkailuihmiseltä, että Kapellskäristä reilun sadan kilometrin päässä oleva rantakaupunki Sigstuna on viehättävyydessään ehdoton matkakohde. Ruotsin vanhimman kaupungin kapeilla kujilla voi aistia häivähdyksen keskiaikaista tunnelmaa.

3) Pidempää roadtripiä suunnitteleva voi kiertää koko Itämeren Finnlinesin laivoilla. Kapellskäristä ajetaan Malmöön (698 km), josta on yhdeksän tunnin laivamatka Travemündeen ja sieltä suora laivayhteys takaisin Helsinkiin. Finnlinesin matkustaja saa 20 %:n alennuksen kaikista sen omista jatkoyhteyksistä.

Mielelläni yhdistäisin laivareissuun myös yöpymisen ihastuttavassa Naantalissa. Matkamme päätteeksi saimme kävelykierroksella alkupaloja siitä, mitä Naantalilla olisi tarjottavana. Kaupunki on ilmiselvä visualistin ja kulinaristin päiväuni. Tunnelmallisia kahviloita ja ravintoloita, kauniita vanhoja puurakennuksia, historiaa huokuvia yksityiskohtia. Selvästi my town. Haluaisin tavata myös sielunkumppanini Nuuskamuikkusen.

Naantali näytti niin hyvältä.

Finnlinesilla on kaksi vuoroa joka päivä Naantali – Längnäs – Kapellskär -reitillä. Matkustusaika päästä päähän on kahdeksan tuntia. Finnswan lähtee Naantalista päivittäin klo 10.45 ja Kapellskäristä klo 21.30. Lisätietoa laivoista ja aikatauluista löydät täältä.

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply Martina sunnuntai, kesäkuu 17, 2018 at 16:30

    Kiitos matkaseurasta! Minäkin olen aivan hullaantunut Finnlinesin rouheaan reissuromantiikkaan ja rauhalliseen merimatkustamiseen. Aloin haaveilla tutustumisristeilyn myötä Itämeren kierroksesta ja tottakai siihen pitäisi yhdistää yöpyminen Naantalissa myös. Ehkä jopa pienempi tai isompi Saariston rengastie.

    • Reply Annemaria sunnuntai, kesäkuu 17, 2018 at 21:16

      Moi Martina. Kiitos matkaseurasta teillekin. On teillä vaan hyväntuulinen pikkubloggaaja 🙂 Nämä Itämeren laivayhteydet tarjoavat kyllä mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Mua kiinnostaa oikeastaan kaikki, niin lyhyemmät saaristokierrokset kuin kunnon Itämeren kierros. Teidän jutuista inspiroituneena haluaisin mm. tehdä viinimatkan Saksaan 😉 Laiva + oma auto -yhdistelmä olisi oikein bueno.

  • Reply Annika - Tarinoita Maailmalta sunnuntai, kesäkuu 17, 2018 at 22:14

    Voi onpa nätit maisemat! Aivan on unohtunut tuo Suomen rannikon kauneus. Ja tosi viihtyisän näköinen kulkupeli myös..! Tässä sitä vaan seuraavan Suomen reissun matkalista sen kun kasvaa, mitä enemmän blogeja lukee 😀

    • Reply Annemaria maanantai, kesäkuu 18, 2018 at 17:21

      Vähän sama vika mulla. Alkukesästä on tullut tehtyä muutamia erilaisia matkoja Suomessa ja mitä enemmän tätä maata reissaa niin maalla kuin vesillä, sitä enemmän pulpahtelee vastaan kaikenlaisia mahtavia juttuja. Tämä Ahvenanmaan saaristo yksi niistä.

  • Reply Emma torstai, kesäkuu 21, 2018 at 11:47

    Ai miten ihana tarina 30 vuoden takaa! Juniorisviitti oli näköjään tosiaan hyvin samanlainen kuin Owner’s Suite, vain sen muutaman neliön pienempi. Oli kyllä tosi ihanaa saada näin kivat hytit muutenkin kivan laivamatkan ajaksi, paras hytti mullakin ikinä! 🙂

    • Reply Annemaria sunnuntai, kesäkuu 24, 2018 at 21:36

      Tosiaan kiva laivamatka oli. Finnlinesin laivat ovat yllättäneet näillä viihtyisillä hyteillä. Mun mielestä hyttien sisustus on mennyt ihan nappiin ja niistä on muokattu tosi kivat. Tilaakin oli loistavasti.

  • Reply Anna | TÄMÄ MATKA sunnuntai, kesäkuu 24, 2018 at 09:05

    Tämä reitti on ollut tutkinnassa nyt, kun emme vielä ole päättäneet miten palaamme Euroopasta ”kotiin”.
    Joitain vuosia sitten mentiin Helsingistä Saksaan ja takaisin Finnlinesillä oman auton kanssa ja oikein kiva reissu sekin oli.

    • Reply Annemaria sunnuntai, kesäkuu 24, 2018 at 21:41

      Hyvä vaihtoehto tosiaan. Vähän enemmän joutuu istumaan auton ratissa kuin Helsinki-Travemünde-reitillä, mutta näkeepä samalla uusia paikkoja.

  • Reply Finnlinesilla Naantalista Ruotsiin - Matkablogi Vaihda vapaalle tiistai, kesäkuu 26, 2018 at 20:29

    […] Tasty Travelissimo, Mutkia Matkassa, Passionate Traveller ja Sampanjaa muovimukista […]

  • Reply Blogikoulu osa 28: Millainen on hyvä blogiyhteistyö vuonna 2018? lauantai, elokuu 4, 2018 at 11:37

    […] tarinankerronnasta mainittakoon suositun Samppanjaa muovimukista -blogin Anne Nykäsen kirjoittama yhteistyöpostaus Finnlinesin laivamatkalta Naantalista Kapellskäriin. Postauksessa yhdistyvät mukavasti kirjoittajan omat risteilykokemukset miehen kanssa […]

  • Leave a Reply