Elämän mittainen matka

Kuvassa on isäni Reino, syntynyt 23.7.1920 Kivennavalla.

Marraskuussa 1939 syttyi talvisota. Kukaan ei kysynyt 19-vuotiaalta nuorukaiselta haluaako hän lähteä. Kukaan ei kysynyt minkälaisia suunnitelmia nuorella miehellä oli. Kukaan ei kysynyt, koska ei ollut vaihtoehtoja. Oli pakko lähteä hyiselle matkalle. Isänmaa kutsui.

Isä palasi, mutta vain hetkeksi lähteäkseen uudelleen. Isänmaa kutsui jälleen. Tästä reissusta tuli pidempi ja raskaampi kuin kukaan osasi odottaa. Isäni oli ehkä onnekas, hän palasi tältäkin matkalta. Onnekas siinä mielessä, sillä yli 90 000 jäi näille taipaleille.

Sodasta palasi mies, jonka nuoruus oli pilattu. Nuori hiljainen mies, joka oli kovia kokenut. Kukaan ei kysynyt olisiko Reino tarvinnut kriisiapua. Kukaan ei kysynyt kuinka rikki hän oli. Kukaan ei kysynyt miltä hänestä tuntui. Pahimmillaan vastaanotto oli murskaavaa: menitte häviämään perkele.

Sota ja sen traumat seurasivat isääni koko hänen elinikänsä. Ei niistä koskaan puhuttu. Ei silloin etsitty syitä ongelmiin nuoruuden kokemuksista. Ei tarjottu terapiaa. Sohvan nurkassa istui hiljainen, sulkeutunut ja etäinen mies, joka kävi omaa sotaansa koko elinikänsä.

Aika ajoin viina tuotti ongelmia ja perhe oli kovilla. Nyt syyttivät läheiset. Kaipasimme hyvää isää ja äitini kaipasi kunnon aviomiestä. Sota oli ottanut paljon. Liian paljon.

Isä, kiitos ja anteeksi. Harmi, kun en voi sinulle tänään kertoa kuinka kiitollinen olen. Sinä uhrasit nuoruutesi ja ehkä koko elämäsi. Voiko yhdeltä ihmiseltä enempää pyytää?

Kiitos myös teille 15 000 vielä elossa olevalle sankarille, sotaveteraanille. Kiitos siitä, että että saan asua maailman parhaassa itsenäisessä maassa. Hyvää itsenäisyyspäivää ja paljon onnea 100-vuotiaalle isänmaalleni, isän maalleni ihan kirjaimellisesti.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mie tiistai, joulukuu 19, 2017 at 09:53

    Olipas hyvä kirjoitus.

    • Reply Annemaria tiistai, joulukuu 19, 2017 at 19:28

      Kiitos paljon.

    Leave a Reply