Monthly Archives

elokuu 2017

Ongelmatilanteet matkoilla – voiko niihin etukäteen varautua?

Onneksi yleensä matkani ovat menneet hyvin ilman suurempia ongelmia. Kerran on rahapussini varastettu, pari kertaa olen joutunut hakeutumaan lääkärinhoitoon ja nyt viime reissussa tuli ongelmia automme teknisen vian kanssa. Matkojeni määrään nähden loppujen lopuksi hyvin vähän mitään on sattunut.

Jokaisesta kerrasta olen kuitenkin oppinut jotain. Ongelmien selvittely vieraassa maassa olisi monesti ollut huomattavasti helpompaa, jos olisin etukäteen tallettanut muistiin puhelinnumeroita, joita mahdollisesti saatan tarvita. Hädissään ei ajatus aina pelaa. Siksi ongelmatilanteissa helpottaa elämää kummasti, jos oitis tietää mihin ottaa yhteyttä ja mistä saa omalla äidinkielellään tietoa kuinka toimia.

Tässä muutama omakohtaisesti hyväksi havaittu vinkki.

Sairaustapauksessa

Jos matkustat EU-maissa, hanki ilmainen eurooppalainen sairaanhoitokortti Kelalta. Kortilla olet oikeutettu saamaan sairaanhoidon samaan hintaan ja saman käytännön mukaan kuin oleskeluvaltiossa asuvat henkilöt.

Turha varmaan muistuttaa matkustajavakuutuksen tarpeellisuudesta. Pieni raha siihen nähden, jos sinulle sattuu jotain, puhumattakaan, että joudut sairaalahoitoon. Mikäli matkustat useamman kerran vuodessa, suosittelen kotivakuutuksen yhteyteen jatkuvasti voimassa olevaa matkustajavakuutusta. Tulee selkeästi edullisemmaksi eikä tarvitse huolehtia vakuutuksen erillisestä ottamisesta.

Olen saanut omalta vakuutusyhtiöltäni matkustajavakuutuskortin, jota kuljetan aina ulkomaanreissuilla. Tämä on riittänyt todisteeksi voimassa olevasta vakuutuksesta. Kannattaa myös etukäteen tarkistaa onko matkapaikkakunnallasi oman vakuutusyhtiösi sopimuslääkäriä.

Lontoossa ollessani hakeuduin vakuutusyhtiöni lääkärilistalta löytyneen paikallisen suosituslääkärin hoitoon. Lääkäri laskutti hoitokulut suoraan vakuutusyhtiöltä eikä minun tarvinnut käyttää kuluihin omaa matkabudjettiani. Sain yksityislääkäriltä myös huippupalvelua. Hän teki jopa pari kotikäyntiä ja hoiti lähetin avulla verikokeeni tutkittavaksi paikalliseen laboratorioon. Minun ei tarvinnut käyttää matka-aikaani lääkärissä istuskeluun ja odotteluun.

Jokaisella vakuutusyhtiöllä on 24/7 avoinna oleva matkahätäpalvelunumero, jonne kannattaa soittaa silloin, kun ulkomailla sattuu vakava sairaustapaus tai tapaturma. Tämä numero, jos mikä, kannattaa tallettaa muistiin. Saat hätätilanteessa ohjeita kuinka toimia ja mihin olet vakuutuksesi turvin oikeutettu.

Varkaustapauksessa

Käsilaukun, rahapussin tai muun omaisuuden varkaus lienee se yleisin ongelma, minkä kohteeksi turisti vieraassa maassa saattaa joutua.

Tähänkin voi etukäteen varautua. Muistan vieläkin kuinka Barcelonan lähettyvillä Montserratin suositussa turistikohteessa hätäännyin huomatessani, että rahapussini oli hävinnyt käsilaukustani pitkäkyntisten matkaan. Sen siliän tien menivät molemmat luottokorttini, liuta erilaisia etu- ja kanta-asiakaskortteja sekä reilut pari sataa käteistä rahaa. Onneksi puhelimeni muistissa oli numero, jolla pystyin molemmat korttini kuolettamaan saman tien.

Jälkeenpäin mietin, että olipa onni etten ollut matkassa yksin. Yksinmatkaavalle tilanne olisi ollut aika toivoton. Samalla kerralla menivät molemmat korttini ja kaikki käteinen rahani. Olisin jäänyt täysin rahattomaksi ja kortittomaksi.

Tästä viisastuneena pidän luottokorttini nykyisin eri paikoissa ja mukana aina vain pienehkön summan käteistä ja senkin jaettuna pariin paikkaan. Kaikki ylimääräiset kortit, joita en matkoilla tarvitse, jätän suosiolla kotiin. Huomasin, miten hankalaa oli jälkikäteen muistella, mitä kortteja lompakossa olikaan ja ennen kaikkea työlästä ottaa yhteyttä kymmeniin eri yrityksiin uusiakseni kortteja.

Mutta se tärkein. Välittömästi, kun huomaat luottokorttisi kadonneen, ota yhteys luottokorttien sulkupalveluun. Näin eliminoit korttisi väärinkäytön. Suurimpien kotimaisten pankkiryhmittymien luottokorttien sulkupalvelun numero on kotimaasta 020 333 ja ulkomailta +358 20 333. Täältä voit tarkistaa, mikä on oman luottokorttisi sulkupalvelun numero.

Kun olin saanut korttini suljettua, soitin seuraavaksi vakuutusyhtiöni matkavakuutusasioiden asiakaspalvelunumeroon. Täältä minua opastettiin tekemään paikallisella poliisasemalla rikosilmoitus. Sieltä saadulla lomakkeella pystyin jälkeenpäin tekemään varkaudesta vahinkoilmoituksen. Yllättävää muuten oli, että vakuutus korvasi osan käteisestäkin.

Auton hajotessa

Viime reissullamme jouduimme selvittelemään, miten pitää toimia tilanteessa, kun auto hajoaa ulkomaanmatkalla. Siinäpä se soppa olikin. Heikolla nettiyhteydellä yritin kuumeisesti löytää numeroa mihin voisi soittaa, toisaalta en edes tiennyt kuuluuko auton hajoaminen matkalla matkavakuutuksen vai autovakuutuksen piiriin.

Autovakuutuksemme on eri vakuutusyhtiössä kuin muut vakuutuksemme, joten jouduin soittelemaan sen kymmenen puhelua ennen oikeaa osoitetta. Ja tiedättehän kuinka vaikeaa nykyisin on löytää puhelinnumeroa jollekin yhteyshenkilölle. Ilmiselvästi yritykset toivovat, että asiakkaat asioisivat vain netin kautta ja siksi puhelinnumeroiden ilmoittelua todella pihistellään. Kun tilanne on akuutti, toivoisi saavansa apua ja tietoa mahdollisimman nopeasti.

Tässä tapauksessa, kun kyse ei ollut henkilövahingosta, oikea osoite oli autovakuutus. Pitkän hakemisen, pitkän puhelinjonoissa odottelun ja monen väärän soiton jälkeen päädyin lopulta vakuutusyhtiön 24/7 autoapunumeroon, josta saimmekin hyvät tiedot siitä, mihin meillä on mahdollisuus vakuutuksemme turvin. Tästä viisastuneena tämäkin numero on nyt talletettu tarpeellisiin matkanumeroihin.

Tuleeko sinulle mieleen vielä muita tarpeellisia numeroita tai vinkkejä, joilla voisi etukäteen helpottaa ongelmatilanteiden selvittelyä matkoilla?

Kuvat pixabay.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

 

Ultraäänihoito kokeilussa – tehoaako vanhenemisen merkkeihin?

Ikääntyminen on ikävää. Päivä päivältä alkaa näyttämään yhä enemmän omalta äidiltään.

Onhan sitä kuultu juttuja ikääntymisen yhteydessä henkisen kasvamisen hyvyydestä ja vanhenemisen jalostavasta vaikutuksesta. Pah, kyllä minä osasin itseäni kehittää nuorempanakin. Elämän tuoma viisaus ja henkinen kasvu eivät ole minusta ikään sidottu juttu.

Viisikymppinen minä on takuulla erilainen kuin kaksikymppinen minä. En vaan ajattele asioista samalla tavalla, mutta se ei ole tehnyt minusta mitenkään viisaampaa tai jalostuneempaa. Vuodet tekevät minusta ainoastaan vanhemman.

Yhdestä asiasta olen varma. Vanheneminen on minusta syvältä. En näe mitään hyvää siinä, että aamua aamulta peilistä katsoo yhä vanhemman näköinen nainen. Kavalasti pikku hiljaa kiinteys katoaa, kroppa veltostuu ja piirteet häviävät. Rupsahtaa. Ja sitäkös on vaikea hyväksyä.

Sen lisäksi, että vanhenemisen näkee, sen myös tuntee. Notkeus ja kimmoisuus liikkeissä vähenee, kankeus ja jäykkyys jäytää. Kaiken tavallisesta poikkeavan tuntee takuulla jäsenissään. Kummalliset kolotukset ilmestyvät kehiin ja suorituskyky heikkenee. Väistämätöntä, mutta siltikin niin ärsyttävää.

Vanhenemisen yhtälö on miinusmerkkinen kaikessa muussa paitsi elinkiloissa. Ennen sain lihomatta syödä mitä vaan. Toisin on nyt. Jokainen suklaapatukka jättää jälkensä.

Tämän prosessin kanssa on vaan yritettävä elää parhaan taitonsa mukaan. Muutoksia tapahtuu halusipa tai ei. Joskus koen olevani asian kanssa vahvoilla ja yritän hyväksyä minussa tapahtuvat muutokset luonnollisena kehityksenä, joskus en vaan voi mitään sille, että taantuma masentaa. Väliin pakostakin miettii olisiko olemassa jotain poppaskonstia, jolla ikääntymisen merkkejä voisi hidastaa.

Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, kun sain Haikon Kartanon vierailun yhteydessä mahdollisuuden päästä kokeilemaan Haikko Anti-age Clinican Hifu-ultraäänihoitoa. Tässä uuteen teknologiaan perustuvassa käsittelyssä pyritään korjaamaan ikääntymisen aiheuttamia muutoksia stimuloimalla ihon dermis-kerroksen kollageenituotantoa.

Teknologian avulla ultraääni-impulssit voidaan tarkasti kohdentaa toivotulle alueelle.Erikoiskosmetologi Päivi Hissa tutkii käsiteltävää aluetta.

Kollageenit ovat solujen rakenneosia, jotka antavat tukea ja lujuutta kudoksille. Kollageeni vastaa ihomme kimmoisuudesta, mikä ikävä kyllä iän myötä merkittävästi heikkenee. Vähentynyt kollageenintuotanto näkyy mm. laskeutuvina kasvonpiirteinä sekä juonteiden ja ryppyjen syvenemisenä.

Kirjoitin aiemmin, että niin paljon kuin inhoankin leukani alle muodostunutta helttaa, en olisi koskaan valmis kirurgiseen käsittelyyn. Siksi Haikon Hifu-teknologian (high intensive focust ultrasound) avulla tehtävä ultraäänihoito tuntui kiinnostavalta. Leuanalus siis käsittelyyn. On ollut jo pidemmän aikaa selvää, etteivät mitkään voiteet tähän ongelmaan enää tehoa. Nyt on mentävä syvemmälle ja järeämmillä aseilla.

Leuan alle levitettiin aluksi geeli, joka auttoi ”pistoolin” liikuttamista kasvoillani. Leukalinjaan ammuttiin ultraäänen avulla impulsseja, jotka kohdennettiin kollageenia tuottaviin kudoksiin. Käsittely vaurioittaa ihosoluja, jotka alkavat saman tien uusiutua ja samalla käynnistämään uutta kollageenintuotantoa, minkä pitäisi näkyä kiinteytyneinä piirteinä.

Hoito tuntui pienenä nipistelynä ja kuumotuksena.Nyt mennään pintaa syvemmälle. Annettavan ultraäänen teho, syvyys, kesto ja laajuus ovat tarkasti määritettävissä.

Paria pientä vihlaisua lukuun ottamatta hoito oli kivuton. Tunsin kuumotusta ja kevyttä pistelyä, mutta kivuliaana hoitoa ei voi mitenkään pitää. Noin puolisen tuntia kestäneen käsittelyn päätyttyä tunsin jonkinlaista jäykkyyttä leukaperissä, mutta muuten olo oli ihan normaali. Käsittelyalueen punoitus laski noin tunnissa. Leuka-alueen kankeutta kesti muutaman päivän ajan, mutta minkäänlaista kipua en tuntenut hoidon aikana enkä jälkeenpäinkään.

Hoitoa suositellaan laskeutuneen leukalinjan lisäksi poskien, silmänalusten ja otsan kohotukseen. Paras tulos kuulemani mukaan saadaan noin 40-60 -vuotiaille ja noin 3 kuukauden välein 2-3 kertaa samalle alueelle annettuna.

Hoidon päätteeksi saattoi jäädä levähtämään erilliseen lepohuoneeseen.

Entä oliko hoidosta sitten mitään hyötyä, nyt kun käsittelystä on kulunut kolmisen kuukautta? Sukurasitteena saatu heltta on ja pysyy, mutta jotain kuitenkin parani. Veltostunut leuanalus tuntuu napakammalta eli jonkinlaista kiinteytymistä hoito on saanut aikaiseksi, vaikka tulos ei yllä mitenkään merkittävään muutokseen. Tiedä sitten päästäisiinkö selkeästi näkyvämpään tulokseen, jos käsittely uusittaisiin vaikka parikin kertaa?

Ihan halvasta hoidosta ei ole kyse. Koko kasvojen ja kaulan alueen käsittely maksaa noin 1800 euroa, pelkän leuan aluksen noin 400 euroa. Toisaalta, kuinka moni meistä laittaa sievoisia summia erilaisiin tehottomiin voidepurkkeihin? Parempaa tulosta tällä hoidolla ainakin saadaan.

Yhteistyö Haikko Anti-age Clinican kanssa.

http://www.haikko.fi/kylpyla/haikko-anti-age-clinic

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Kun hotellimajoitus menee täysin pieleen

Onkohan tässä kyse siitä kuuluisasta lapinlisästä?

Minkälainen mielikuva sinulle tulee, kun hotellitiedoissa luvataan suite omalla terassilla, jokinäköalalla, takalla ja saunalla? Kuulostaa hyvältä, eikö vaan? Niin meistäkin. Siksi päätimme vähän satsata ja maksaa pohjoisen road tripin eräästä yöpymisestä normihuonetta kalliimman hinnan. Autossamme ilmennyt jarruvika oli aiheuttanut viime päivät ylimääräistä säätöä ja sydämen tykytyksiä, joten katsoimme ansaitsevamme vähän hemmottelua ja hyvää rentoutumista mukavissa puitteissa.

Väsyneinä pitkästä ajomatkasta saavuimme ivalolaiseen hotelliin mieli toivoa täynnä. Kohta pannaan skumppa kylmään, sauna päälle, takkaan tuli ja rentoudutaan. Istuskellaan terassilla ja nautiskellaan näköalasta ja kauniista kesäillasta.

Vaan ei mennyt homma nyt ihan käsikirjoituksen mukaan. Ystävällinen respavirkailija otti meidät vastaan toteamalla, että teillehän oli se minisuite varattu. Juu, kyllä kiitos. Avaimen lisäksi saimme käteemme takan kaukosäätimen. Mitä ihmettä, TAKAN KAUKOSÄÄDIN? –Niin, painamalla tästä saatte takan hehkumaan ja painamalla kaksi kertaa saatte lisäksi savua. Jaaha, me kun luulimme, että sinne takkaan pannaan puita…

Oma takka ja terassi.

Hetkeä myöhemmin raahaudumme suurine kasseinemme omaan lomapesäämme. Vastassa oli tunkkainen huone, josta avautui näkymä rakennustyömaalle. Siisti rivi roskiksia jökötti aivan terassin vieressä. Huoneen eteen oli noussut ensimmäinen elementtikerros tekeillä olevasta rakennuksesta. Olihan se jokikin, mutta se oli jäänyt valmistuvan rakennuksen pimentoon. Tai jos oikein tarkkaan katsoi tiettyyn kohtaan, jotain veden tapaista saattoi hieman erottaa.

Hetken päästä pettynyt asiakas marssii takaisin respaan. – Onkohan teillä jokin toinen huone? Meillä kun olisi tuon näköalan suhteen vähän toivomisen varaa. – Valitettavasti tämä on hotellin ainut suite. Mutta meillä ei laskuteta näköalasta erikseen. – Anteeksi mitä, nyt en ihan ymmärtänyt?

Jokinäköala.

Pettynyt asiakas vetäytyy takaisin huoneeseen. Ajamisesta väsynyt mies yrittää tasapainottaa tilannetta, että eiköhän tässä nyt yksi yö mene. Pannaan skumppa kylmään ja sauna päälle.

Hetken päästä on miehen vuoro marssia respaan. – Anteeksi, mutta emme löydä huoneesta minibaaria, sellainenhan tiedoissa luki. – Juu, on siellä minibaari, siinä kirjoituspöydällä. Se kori, jossa on ne viinipullot. Poistettiin nuo jääkaapit, koska vievät niin paljon sähköä.

Mies palaa takaisin huoneeseen mukanaan ämpärillinen jäitä. Coolerimme on tällä kertaa kierrätysmallia.

Kylppärissä on karmea viemärin haju. Ilmeisesti huonetta ei ole käytetty pitkään aikaan. Onneksi haju hävisi, kun suihkutin viemäriin vähän vettä. Sauna sentään lähti päälle. Lämpötilamittari seinällä olisi ollut hyödyllinen lisä.

Rakennusmiehiä pyörii huoneen edustalla. Pakko laittaa verhot ikkunaan. No toisaalta, eihän meillä ollut sitä näköalaakaan.

Siinä sitten istuimme loimottavan ”takan” edessä vähän pökerryksissä. Skumppapullo makasi kyljellään salaattijuustoämpärissä. Ajattelin pujahtaa kylpytakkiin ennen saunaan menoa. Hyvä ajatus, mutta sellaista ei ollut.

Minibaari.Skumppa kylmässä ja tuli takassa.

– Kuule, sanoin miehelleni. Kuuluukohan tämä niihin juttuihin, joille vielä joskus nauramme makeasti. Muistetaan vielä vuosienkin päästä, kun päätettiin oikein repäistä ja suite varattiin.

Matkaväsymys ja sauna uuvuttivat meidät lopulta. Nukuinkin ihan hyvin kello kahteen asti. Sitten pääsin osalliseksi naapurihuoneen miesten keskusteluihin. Kapakasta oli ilmeisesti palattu. Huoneemme oli ovella yhdistetty viereiseen huoneeseen ja normaalitkin äänet kuuluivat aivan selvästi. Kello 2.05 – 3.55 sain tietää taukoamatta puhuvan naapurimme autokaupoista, naisasioista, sairaala- ja kalareissuista. Sitten nukahdin uudelleen. Seitsemän kieppeillä heräsin jälleen. Pihalla alkoivat betonivalut.

Lähtiessä pyysin hotellia päivittämään tietonsa booking.comin sivustolle. Meistä kun tuntui, että sinne oli päässyt vähän sitä mainostettua lapinlisää.

Pyysitte palautetta.

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Lintujen ja bongareiden paratiisi

Täällä vallitsee ilmavoimien valta. Turha yrittää mitään tai saatat joutua raivoisan emon hyökkäyksen kohteeksi.

En olisi koskaan uskonut maksavani yli 40 euroa (400 NOK) siitä, että pääsen katselemaan lintuja jonnekin saarelle. Vaikka lintuja onkin kiinnostavaa seurata, en normitilanteessa olisi ollut valmis maksamaan tästä ilosta. Eikös noita lintuja nyt näe luonnossa ilmaiseksi ihan tarpeeksi, on paremminkin kuvastanut ajatusmaailmaani.

Nyt ei kuitenkaan ollut normitilanne. Kerroin edellisessä postauksessani siitä kuinka jäimme autovian takia jumiin Pohjois-Norjan Vardøn kaupunkiin (suomeksi tunnetaan Vuoreijana).

Ankea kaupunki oli äkkiä nähty ja tietoa auton varaosan saapumista odotellessa meillä ei ollut oikein mitään järkevää tekemistä. Siksi tartuimme vuokraisäntämme tarjoukseen lähteä veneellä katsomaan lintuja läheiselle Hornøyan saarelle.

Hornøyan lintusaari on jonkinlainen pyhiinvaelluskohde monille lintuharrastajille laajan ja runsaan lintupopulaationsa ansiosta. Saaren pystysuorat kallioseinämät koloineen ja ulokkeineen tekevät siitä ihanteellisen pesimispaikan arviolta noin 150 000 merilinnulle. Perun puheeni, saarelle kannattaa ehdottomasti mennä vaikka ei mikään aktiiviharrastaja olisikaan.

Varustautuneena repullisella eväitä hyppäsimme sovitusti pikakiitäjäveneeseen ja vajaassa kymmenessä minuutissa olimme keskellä mielenkiintoista luonnonnäytelmää. Ette usko minkälainen äänimaailma meitä oli vastassa. Kaakatuksen, raakkumisen, kirkumisen ja piipityksen äänet puuroutuvat korvia vihlovaksi sekameteliksi.

Merimetsot päivystivät rantaa alimmalla tasolla.Eri lajit elelivät sulassa sovussa.

Osasin odottaa, että lintuja olisi paljon, mutta että noin paljon. Etenkin pikkukajavat tuntuivat täyttäneen jyrkän kallioseinämän jokaisen pienenkin ulokkeen. Ja liike oli tietenkin sen mukaista. Katkeamattomana virtana sadat yksilöt tulivat ja menivät kuin ohikiitävät ohjukset. Olin hyvilläni, että olin varustautunut hupullisella, vettähylkivällä takilla. Pariin otteeseen ilmavoimat onnistuivat nimittäin saamaan osuman.

Saarella asustavien lintujen lisäksi saaren edustalla uiskentelivat tuhannet vesilinnut suurina lauttoina.

Pääni päältä sujahtivat kirkkaan oranssit pikku räpylät. Alta katsottuna näytti kuin suurikokoinen muna, jolla oli siivet ja jalat singahti pääni yli. IHANAA, lunneja! Näin elämäni ensimmäisen kerran lunneja, noita näillä leveysasteilla poikkeuksellisen värikkäitä merilintuja.

Hyvän lannoituksen vuoksi kasvillisuus oli saarella vehreää.

Lunnien olemuksessa on erikoisen ulkonäön lisäksi jotain, mikä tekee niistä hauskan oloisia. Ne kirjaimellisesti tepastelevat oransseilla räpyläjaloillaan pingviinimäisesti ja lentävät ketarat oikoisenaan siipien käydessä tuhatta ja sataa.

Toinen suosikkilajini olivat merimetsot. Niiden pistävä, tarkkaileva katse ja hieman ärhäkkä käytös tekivät niistä jollain lailla inhimillisiä. Oli hellyttävää seurata kuinka antaumuksella emot huolehtivat jo lähes itsensä kokoisista poikasistaan. Yhdyskunta näytti myös kiivaasti toimivan yhteen. Auta armias, jos satuit liian lähelle poikasia. Siinä oli heti koko suku puolustuskannalla kertomassa, että nyt kannattaa vähän perääntyä tai täältä pesee.

Merimetson smaragdinvihreiden silmien terävä katse.Kiiltävä ja kaunis höyhenpeite.Connection.

Parasta saarella vierailussa valtaisien lintumäärien lisäksi oli, että lintuja pääsi tarkkailemaan hyvin läheltä. Oli mielenkiintoista seurailla niiden arkipuuhia ja touhuja jälkikasvunsa kanssa. Aloin jo vähän ymmärtää, mikä saa lintuharrastajat matkustamaan pitkiäkin matkoja tiettyjen lajien perässä tai tekemään ulkomaanmatkoja ainoastaan lintujen vuoksi. Hornøya tarjosi meille parituntisen tapahtumarikkaan luonnonnäytelmän, jota seurasimme aivan ihmeissämme.

Siistiytymishetki. Pienokaisten sulat ojennukseen.Lentoharjoitus.Ruoka-aika.Äidin tiukasti valvovan silmän alla.Yhdessä on turvallista.

Ainut harmittava tekijä oli, että tänä kesänä korkeilta kallioilta oli runsaiden sateiden vuoksi pudonnut kivilohkareita alas. Turvallisuussyistä liikkumista oli entisestään rajoitettu, mikä oli vähän pettymys. On hyvä asia, että pesimisaikana liikkuminen on rajattu vain merkityille poluille, mutta tänä kesänä liikkuma-ala oli entistä kapeampi.

Niin, meillä oli ne eväät. Jäivät syömättä. Ei nimittäin ollut sellaista kohtaa mihin olisi viitsinyt istahtaa. Oli sen verran hyvin lannoitettu koko alue, minkä kyllä hyvin saattoi haistaa.

Pienten oppitunti vuorossa.Paha haltijatar saapuu, varokaa!Merillekö pienen mieli?Lepohetki.Hornøyalle kannattaa mennä, vaikka venekyydistä joutuukin vähän maksamaan. Pääset osalliseksi melkoisesta lintumaailman spektaakkelista. Olin jopa salaa iloinen, että sattuma johdatti meidät tälle saarelle. En ollut koskaan aiemmin nähnyt mitään vastaavaa.

www.hornoya.com

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Norjan karmaiseva kaupunki

Missään ei ristin sielua, mutta heiluivatko verhot sittenkin. Tarkkaillaanko meitä…?

Matkustamisen ihanuus piilee usein sen yllätyksellisyydessä. Koskaan ei voi tietää, mitä tulee vastaan ja minkälaiseen paikkaan kulkeutuu. Sitä päätyy toisinaan paikkoja, joihin ihastuu ja jotka jäävät pitkäksi aikaa positiivisesti mieleen. Sitten on niitä toisenlaisia, jotka jättävät neutraaliksi. Paikkoja, joissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta joihin ei juurikaan saa mitään otetta.

Melko harvoin tieni on käynyt kohteisiin, jotka olen kokenut epämiellyttäviksi tai joita kohtaan olen tuntenut suorastaan vastenmielisyyttä.

Niin ihana kuin minusta Pohjois-Norjan Varangin niemimaa olikin, löytyipä sieltä muuan kaupunki, joka jostain syystä puistatti. Pyydän jo etukäteen anteeksi, jos lukijoissa on joku, jolle tämä kaupunki on merkityksellinen. Esimerkiksi vuokraisäntämme mielestä hän asui maailman parhaimmassa paikassa. Täällä hän oli syntynyt, täällä elänyt koko ikänsä, täällä hän halusi kasvattaa lapsensa ja täällä myös kuolla.

Kokemukseni on siis takuulla subjektiivinen ja perustuu hetken kokemukseen ja mielentilaan, mutta jaanpa sen nyt kuitenkin kanssanne.

Aavekaupunki.

Ajoimme Jäämeren itäistä rantaa yhtä Norjan viralliseksi merkittyä maisemareittiä pitkin tarkoituksenamme ajaa aina reitin päähän saakka Hamningsbergiin. Sinne saakka emme koskaan päässeet, sillä automme jarruissa ilmenneen vian takia matkamme tyssäsi Vardø-nimiseen kalastajakaupunkiin (suomeksi Vuoreija).

Vardø sijaitsee itseasiassa saarella, jonne johtaa vajaan kolmen kilometrin mittainen meren alla kulkeva tunneli. En suosittele sille, joka on vähänkään klaustrofobinen. Syvimmillään tunneli kulkee 88 metriä merenpinnan alapuolella.

Majoituimme vanhaan 2-kerroksiseen puutaloon kaupungin keskustaan kotoisaan huoneistoon, joka oli kuin mummola hyvällä tavalla. Suosittelen lämmöllä Varanger Old House apartment -huoneistoa.

Taivaalta tihuutteli vettä, mutta uteliaisuuttamme halusimme lähteä ottamaan selvää minkämoiseen paikkaan sitä olikaan tultu.

Meistä oikeasti tuntui kuin olisimme tulleet aavekaupunkiin. Missään ei näkynyt ketään. Reilun tunnin mittaisen kävelyn aikana näimme muutaman auton ja kaksi ihmistä: isän, joka talutti pientä poikaansa napakasti käsipuolessaan. Lapsella oli päällään toppapuku ja villapipo. Hmm, ilmeisesti käytännöllinen asu täällä ympäri vuoden. Luin jostain, että Vardø on kaupunki, jossa ei lämpötilalla mitattuna ole yhtään kesäpäivää.

Katukuva oli masentava. Huonokuntoisia rumia rakennuksia, joista osa oli selvästi hylättyjä. Tyhjillään olevia liikekiinteistöjä, hylättyä romua, rempallaan olevia teitä, rähjäinen satama-alue. Ankeaa, rumaa ja alakuloista. Norjalainen hyvinvointi ei selvästikään yltänyt tähän Jäämeren syrjäiseen kolkkaan.

Vanhan linnoituksen tykit vartioivat kaupunkia.Liikekeskus.Täällä on ennen myyty lasten leluja. Ei enää.Puuttuuko nimestä pari kirjainta?Kätevää: Alko ja rautakauppa vierekkäin. Aukioloaikojen kanssa kannattaa olla tarkkana.

Kuulimme myöhemmin vuokraisännältämme, että kalastuksesta elävä kaupunki oli kohdannut kovia. Kaupungin merkittävä työllistäjä, kalanjalostustehdas, lopetti toimintansa 2000-luvulle tultaessa. Tästä syystä kaupungin väliluku pikku hiljaa puolittui. Työikäinen väestö muutti muuanne ja sen seurauksena talot jäivät tyhjilleen, koska kukaan ei halunnut niitä ostaa. Siksi niin suuri osa rakennuksista oli aikamoisen heikossa kunnossa.

– Olisittepa tulleet kolme vuotta sitten, silloin täällä vasta ankeaa oli, kertoi vuokraisäntämme. Nyt on selvästi piristymistä ilmassa. Taloja kunnostellaan ja ihmisiä muuttaa takaisin. Valoa tunnelin päässä on näkyvissä.

Vardø oli tunnelmaltaan kuin kulttisarja Twin Peaksin syrjäinen synkkä kaupunki. Ainut, että Vardøllä on todellisuudessa ollut karmiva menneisyys noitien polttokaupunkina. Mietimmekin, että onko juuri tuo syrjäinen ja eristäytynyt sijainti jollain lailla altistanut kieroutuneelle ajatusmaailmalle.

Me sovimme jotenkin hyvin tähän ympäristöön.Jossain sentään oli vähän elämää.Yritin löytää edes yhden kauniin näkymän.

Vardøn merkittävimpiä nähtävyyksiä on 1600-luvun noitavainojen muistoksi luotu yli 100 metriä pitkä, läpikäveltävä muistomerkki Steilneset. Ehdottomasti käymisen arvoinen, sillä melkoisen vaikuttavasta teoksesta on kyse. Mene mieluusti huonolla säällä tai hämärällä, jotta pystyt kokemaan karmivan tunnelman vielä syvemmin.

Himmeästi valaisevien hehkulamppujen valossa erotat monumentin seinillä olevat 91 taulua, yksi kullekin uhrille. Ajatelkaa, 77 naista ja 14 miestä sidottu seipääseen ja kaadettu elävänä roviolle juuri samaisella paikalla Jäämeren rannalla. Tätä käsittämätöntä julmuutta kesti lähes sadan vuoden ajan. Väkilukuun suhteutettuna määrä on ollut melkoinen.

Jokaisessa taulussa on noitana poltetun henkilön tiedot ja tuomion syy. Tiedot tuomituista ja tuomioista ovat säilyneet valtionarkistossa Tromssassa aina tähän päivään saakka.

Muistomerkin päässä on tila, jossa lepattaa elävä tuli ja joka heijastuu yläpuolella oleviin peileihin. Ulos tultuamme olin hetken aikaa ihan hiljaa. Tämä taideteos sai sanattomaksi.

Steilneset.

Auton korjaamista selvitellessämme jouduimme jäämään Vardøhön vielä toiseksi yöksi. Ilmassa oli suuri uhka, että varaosaa odotellessamme joutuisimme jäämään tähän maailman lopun kaupunkiin vielä useammaksi päiväksi. Onneksi ei tarvinnut, sillä asia hoitui toisella tapaa.

Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Löysin alueelta jotain poikkeuksellinen kiinnostavaa, josta kerron seuraavassa blogipostauksessa. Varta vasten tämän takia moni tulee tähän eriskummalliseen kaupunkiin maailman reunalle.

Mutta muuten on pakko sanoa, että näin toivottoman tuntuiseen mestaan sitä harvoin on tullut eksyttyä. Sopisi ehdottomasti Twin Peaksin jatko-osien kuvauspaikaksi.

Pohjois-Norjan pieni kylä, jossa karuus on kauneutta

Onko sinulle koskaan reissussa jokin paikka tehnyt niin suuren vaikutuksen, että tuntuu kuin sinne olisi pakkomielteisesti päästävä uudelleen?

Tänä kesänä halusin nähdä miltä maailma näyttää Jäämeren rannalla. En ollut koskaan käynyt Norjassa ja minua kiinnosti kovin nähdä noita monista kuvista tuttuja kauniita maisemia. Halusin ajella teitä, joita reunustavat jylhät tunturit ja halusin ennen kaikkea päästä vaeltamaan puuttomille tunturiylängöille.

Kaikkea tätä pääsin kokemaan muutaman Pohjois-Norjassa vietetyn matkapäivän aikana. Ehkä liiankin hyvin, sillä sydämeni sykkii tällä hetkellä voimakkaasti Varangin niemimaan luoteisosan piskuiselle kalastajakylälle Kongsfjordille ja erityisesti sen Veinesin niemekkeelle.

Ajoimme Kongsfjordiin, tähän alle 40 asukkaan kylään, lähinnä sattumalta. Uteliaisuus ajoi meidät Varangin tuohon osaan, sillä joskus vaan pitää nähdä, miltä maailma jossain kolkassa näyttää. Sää oli kolea eikä Jäämeren tuuli ollut kovinkaan lempeä (onko se koskaan?). Mystiseksi luonnehdittu arktinen valo ei antanut parastaan, vaan aurinko pysyi tiukasti paksun pilvirintaman takana. Katsoimme parhaimmaksi etsiä tulevaksi yöksi kattoa pään päälle.

Kongsfjordin ympäristössä ei majoitusvaihtoehtoja kovinkaan runsaslukuisesti löytynyt, mutta yksi paikoista nousi selvästi ylitse muiden.

Kongsfjord Gjestehus on pieni matkailualan yritys Veinesin niemellä reilun kilometrin päässä Kongsfjordin kalastajakylän keskustasta. Useasta rakennuksesta koostuvassa matkailuyrityksessä on majoitushuoneita sekä oma pikkumökki kokonaan vuokrattavaksi. Paikka on vanha maatila, jonka rakennukset ovat suojelukohteita. Onneksemme saimme huoneen yhdestä noista majataloista, sillä paikan 18 huoneesta vain kaksi oli enää vapaana.

Huoneemme sijaitsi vanhaan karjatilaan remontoidussa talossa. Huone oli kunnostettu paikan vanhaa henkeä kunniottaen ja sisustettu kodikkaasti. Tunnelmassa oli jotain kiehtovaa pysähtyneisyyttä ja rauhaa.

Sinänsä mielenkiintoista oli, että 1800-luvun loppupuoliskolla perustetun vanhan tilan toinen alullepanijoista oli suomalaissyntyinen oululaisrouva, joka muutti Veinesiin norjalaismiehensä kanssa. Myöhemmin pariskunnan kymmenlapsisesta perheestä yhdeksän rakensi paikalle omat talonsa ja näihin rakennuksiin Kongsfjord Gjestehus on syntynyt. Perheen tyttäristä yksi muutti Yhdysvaltoihin, koska ei saanut isältään naimalupaa rakastamansa nuoren miehen kanssa.

Mutta Kongsfjord ja Veines olivat paljon muutakin kuin vain viehättävä majapaikka. Matkamme vaikuttavimmat ja kauneimmat rannikkomaisemat olivat mielestäni juuri täällä. Täältä löysin sen huikean luonnon ja kauneuden, mitä Norjasta tulin hakemaan. Samalla kertaa kovin karua ja häikäisevän kaunista. Riisuttua, mutta kuitenkin niin moni-ilmeistä.

Norjalaiset, olen teille vähän kade. Onhan tuntureita meilläkin, mutta näyttää, että luontoäiti on suonut teille kaikkea monin verroin enemmän.

Tilalta ei tarvinnut nousta kovinkaan kauas ylös niemenkärkeä kohden päästäkseen näkemään vaikuttavat näköalat molemmin puolin aukeavalle Jäämerelle. Täällä oltiin tunturihaukan asuinsijoilla. Luonnon armoilla.

Löysimme pystysuoraan mereen putoavan kallion reunamalta pienen näköalamökin. Mökin merenpuoleinen seinä oli kokonaan lasia. Voin sanoa, että tämä on ehdottomasti eriskummallisin paikka, missä koskaan olen juonut kuohuvaa. Sillä niinhän siinä kävi, että meidän piti ottaa toinenkin vuorokausi tähän ihastuttavaan paikkaan. Viimeisenä iltana palasimme nauttimaan näköaloista ja päivittämään kokemuksia repussa pieni pullollinen kuohuvaa juomaa.

Seuraava päivä pyhitettiin kalastukselle ja suuntasimme majapaikan rouvan ohjeiden mukaan etsimään läheistä tunturijärveä. Rankahkon kipuamisen jälkeen tuntureiden ympäröimä järvi löytyikin. Harmi vaan, että se arktinen valo pysyi yhä paksujen pilvien kätköissä. Maisemat olivat hienot, mutta värit eivät päässeet oikeuksiinsa ilman aurinkoa.

Mies kalasti ja minä keskityin lähinnä kuvaamiseen ja maisemista nautiskeluun. Lämpökerrastoista huolimatta tuivertava tuuli kylmetti ja ajoi meidät jossain vaiheessa takaisin lämpimän mökkimme suojiin. Raudut jäivät odottamaan seuraavaan kertaan.

Voi Luoja kuinka kaunista maailma olikaan tuolla Jäämeren reunalla. Maastossa kävellessä tuli hetkittäin epätodellinen tunne kuin katselisi jotain luontodokkaria. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että pääsin tämän ihmeellisen maailmankolkan näkemään.

Minulla on kyllä sellainen kumma kutina, että me vielä tapaamme Kongsfjord. Se arktinen valo pitäisi vielä nähdä. Ja se rautukin saada.

Ivalosta Kongsfjordiin on 340 km.

http://www.kongsfjord-gjestehus.no/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

Deatnu-hotellissa toteutuu Lapin kalareissu tyylillä

Kalastavan miehen takana on usein nainen, joka kaipaisi kesälomalla lisää yhteistä aikaa.

Kun mies haluaa kesälomalla kalastaa ja eräjormailla Lapissa, joudutaan tekemään välillä kompromissejä. Vaikka itsekin tykkään kalastella ja liikkua luonnossa, haluaisin yhteisellä kesälomalla tehdä kyllä vähän muutakin. Ollakseni rehellinen retkipäivän päätteeksi nukahdan mieluimmin lakanoiden väliin kuin kylmään telttaan. Enkä panisi pahaksi vaikka ulkona syötäisiin muutenkin kuin leirinuotiolla purkkimuonaa.

Kukapa ei näissä maisemissa viihtyisi, kalasti tai ei. Tenojokilaakso on minusta pala kauneinta Lappia.

Meille kompromissi löytyy usein pohjoisen mökkimajoituksesta. Yritetään löytää hyvien kalavesien ääreltä viihtyisä mökki, jonka katon alle voin vetäytyä sitten, kun virvelin vispaaminen alkaa kyllästyttää. Ongelmana vaan on ollut, että monet Lapin kalastukseen soveltuvat mökit ovat melko vaatimattomia ja usein jo parhaat päivänsä nähneitä. Lähinnä ne ovat sellaisia äijäporukoiden kalamajoja, joista löytyy petipaikka, mutta eipä sitten paljon muuta.

Jos olemme onnistuneet löytämään tasokkaampaa mökkimajoitusta hyvien kalavesien ääreltä, ongelmaksi on tullut usein hinta. Kahdelta hengeltä vuorokausihinta tahtoo nousta turhan korkeaksi.

Tähän majoitusproblematiikkaan löysin tänä kesänä loistavan ratkaisun Utsjoelta. Holiday Village Valle tai kotoisammin Lomakylä Valle rakennutti viime vuoden syyspuolella Tenojoen varteen kaksikerroksisen Deatnu-hotellin ja erillisen ravintolarakennuksen.

Tervetuloa kotaan, ei kun hotelliin.

Hotellihuoneisiin kuljetaan hauskasti kotarakennelman alta. Majoituimme hirsirakenteisen hotellin yläkerran huoneessa, josta oli kiinnostavaa seurata Tenojoen lohenkalastajia ohi lipuvissa jokiveneissä. Tai no lähinnä mies parkkeerasi jo heti alkuun ikkunan ääreen kytikseen seuraamaan saako kukaan lohta. Minua taas kiinnostivat pihamaalla pyörivät sarvipäät.

Huoneessa oli ilahduttavan suuret ikkunat, joista avautui kaunis näköala alas Tenolle ja Norjan puolen tuntureille. Jos jotain voisi toivoa, niin näköala avautuisi vieläkin paremmin, jos rantapusikkoa karsittaisiin nykyistä enemmän.

Huone oli viihtyisä, samaan aikaan skandinaavisen selkeä ja kodikas. Lappi tuli hienosti esille värimaailmassa ja kuoseissa. Seinällä juoksivat hopeanhohtoiset porot ja tummasävyinen tapetti oli saanut seurakseen ruskasävyisen seinän, mikä antoi huoneeseen kivasti pirtsakkuutta. Tykkäsin kovasti myös siitä, että huoneen ja kylppärin kalusteet olivat kunnon massiivipuuta, eivätkä mitä tahansa lastulevyrimpulaa.

Hyödyllisiä varusteita huoneissa olivat vedenkeitin ja jääkaappi. Sainpahan sujautettua oman samppanjapullon saman tien viilentymään.

Hotellihuoneen hintaan kuului aamiainen, mikä tarjoiltiin uutukaisessa Ravintola Deatnussa. Perushyvän aamiaisen herkullisia paikallislisiä olivat kevyesti kylmäsavustettu lohi ja graavisiika.

Kävimme illalla ruokailemassa Ravintola Deatnun à la carte listalta. Arvostan itse kovin sitä, että raaka-aineissa suositaan lähiruokaa ja alueen omaa ruokaperinnettä. Poron ja kalan lisäksi listalle oli päässyt myös Jäämeren tarjontaa kuningasravun muodossa.

Ravintola Deatnu sijaitsee aivan Tenon jokitörmäällä. Jos aukesi hotellihuoneista mukavat näkymät Tenojokilaaksoon, vielä paremmin joen elämää pääsi tarkkailemaan ravintolasta tai sen ulkoterassilta.

Skandinaavista selkeälinjaista tyyliä Lappi-twistillä.Kuningasrapukeittoa. Nam!Tällä terassilla passaa nauttia huurteista.

Tällä kertaa olimme suuntaamassa Pohjois-Norjan puolelle, joten nyt oli aikaa vain yhden yöpymisen verran. Sen päätimme, että ensi kesänä tulemme uudelleen ja jäämme Tenolle muutamaksi päiväksi lohenpyyntiin. Mies saisi kalastaa sen minkä tahtoo, ilman että vieressä on vaimo, joka hätyyttelee lähtemään. Lomakylä Vallen ympäristössä on helpohkoja retkeilyreittejä, joissa taas itse mieluusti kuluttaisin aikaa kamera kaulassa. Illalla voisimme treffata hotellilla ja lähteä yhdessä syömään ilman ruuanlaittopaineita.

Onnellinen mies. Lapin loma edessä ja kalastusta luvassa.Onnellinen vaimo Lapin lumoissa.

Aika reilua ja aikamoisen helppoa. Kalastava mies ei ole onnellinen, jos ei saa kesälomalla kalastaa, mutta joskus Lapin kalareissun voi toteuttaa näinkin. Samassa paketissa lohijoki, tasokas majoitus, Lapin luonnon ihanuus ja hyvä ravintola. Bonuksena tyytyväinen vaimo.

Yhteistyössä Holiday Village Valle

http://www.holidayvillagevalle.fi/fi/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.