Monthly Archives

maaliskuu 2017

Loman tarpeessa

Kulunut viikko on laittanut istumalihakset koetukselle. Loma lähenee ja töiden deadlinet painavat päälle kuin yleinen syyttäjä. Pakko on ollut juurruttaa itsensä pakolla koneen ääreen ja sulkea silmänsä röyhkeältä kevätauringolta, joka tunkee viekoittelevasti työhuoneeseen.

En tiedä kuinka tässä taas näin kävi. Yrittäjävuosien jälkeen lupasin itselleni, että vähennän työntekoa ja pidän itsestäni kaikin puolin parempaa huolta. Kummasti vaan työt ovat viime viikkoina saaneet ylivallan ja kaikki muu on jäänyt.

Eniten olen tyytymätön itseeni siinä, että liikunta on jäänyt liian vähäiseksi. Joka ilta vannon, että herään aikaisin aamulla ja aloitan päiväni reippaalla aamulenkillä. Suunnittelen ottavani kameran mukaan, jos kohtaisin sen ketturepolaisen, jonka mieheni kertoi nähneensä kotimme lähistöllä.

Tulee aamu ja käyn sängyssä mieletöntä tahtojen kamppailua sillä lopputuloksella, että herään puoli yhdeksän. Uni vei jälleen voiton, lenkki jäi tekemättä ja punaturkki kohtaamatta. Taas hyvä syy olla tyytymätön itseensä. Juon kolme mukillista kahvia.

Töiden välissä huomaan ikkunasta duracellviritetyn ystäväni naapurista lähtevän lenkille poninhäntä iloisesti heiluen. Ainayhtäenerginenunelmavartaloinenmaratoonari se siinä meni. Poden hetken huonoa omaatuntoa, suljen sälekaihtimet ja otan lohdutukseksi toisen palan suklaata. Vai oliko se jo toinen patukka? Sana vaaka ei ole kuulunut sanavarastooni viime aikoina.

patsas

Huomaan, että olen kulkenut samoissa lörppöverkkareissa koko viikon. Kotona työskentelemisen hyvä puoli on siinä, ettei tarvitse lähteä mihinkään eikä miettiä miltä näyttää tai mitä pukee päällensä. Toisaalta se on samaan aikaan huono asia. Sitä helposti taantuu. Onko niinkään hyvä, jos kaikki päivät ovat kotikonttorikalsaripäiviä?

Vilkaisu vessan peiliin ärsyttää. Liian lihava, liian kalpea, liian ryppyinen, liian ruma, liian väsynyt, liian vanha, liian laiska. Taidan kääntää kotimme kaikki peilit nurinpäin.

Yritän karkoittaa Aina Inkeri Ankeisen moodin pois ja ajatella positiivisia asioita. Mietin tulevaa lomaa. Ihanaa, vapauttavaa, nautinnollista lomaa. Hetki taas joutilaita ja huolettomia päiviä. Aurinkoakin toivottavasti.

patsas2

Tässä kohden omatuntoni taas soimaa. Hyvä on, pakkaan lenkkarit mukaan. Mikä se onkaan juoksennellessa kepeästi pitkin rantoja merituulen hyväillessä hipiää. Sen jälkeen voi nauttia terveellistä ja kevyttä aamiaista. Aloittaa päivänsä oikeaoppisesti kuin Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen IstuminentappaaSokeritappaaAlkoholitappaaRasvatappaa -julkaisusta.

Saattaa tosin olla, että joku aamu haluan nukkua pitkään. Voi olla, että terassilla on mennyt edellisenä iltana vähän myöhempään. Kuunneltiin merta ja juotiin pari lasia viiniä, tai ehkä pullollinen. Saatettiin jopa avata toinenkin…

Tällaista tämä elämä on. Heikkouksia ihanneminän ja arjen välimaastossa. Kamppailua tavoitteiden ja tyytymättömyyden viidakossa. Itsensä armahtamista joka päivä. Jos vaan joskus oppisi olemaan tyytyväinen itseensä. Tarjoilisi piiskan sijaan armoa. Edes hetken. Edes lomalla.

 

Ylin kuva on Nizzan Modernin ja nykytaiteen museo MAMACista, patsaskuvat Èzen kylästä Etelä-Raskasta.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

 

Keski-iän tuolla puolen

Kirjoittelin äskettäin blogissani postauksen, jossa kehoitin keski-ikäisiä täti-ihmisiä lähtemään rohkeasti yksin reissuun. Ilmeisemmin täti-ihmisiä löytyy maastamme melkoisen paljon, sillä  juttu nousi jo ensimmäisen päivän aikana lukijamäärältään kärkeen kaikista kirjoittamistani blogijutuista.

Facebook-sivuilla joku lukijoistani kysyi, että mistä alkaa täti-ikä. Jäin tuota asiaa oikein pohtimaan ja samalla myös miettimään mitä tarkoittaa käsite keski-ikä. Blogini profiilissahan lukee, että blogissani seikkailee keski-ikäinen tätituristi. Anteeksi lukijani, ilmeni, että olen johtanut teitä harhaan.

taide

Apua pohdintaani lähdin hakemaan maamme tilastoviranomaiselta Tilastokeskukselta. Heidän nettisivuiltaan löytyi vastaus keski-ikä kysymykseen. Suomalaisten miesten keski-ikä on tällä hetkellä 40,9 vuotta, naisilla hieman korkeampi 43,6 vuotta.

Samaan hengenvetoon oli pakko todeta omakohtaisesti: ehtoopuolella ollaan. Tämä täti-ihminen on ohittanut keski-ikämääritteen jo reilut kymmenen vuotta sitten. Lohdullista tosin on tieto, että jos elämä menee hyvin, eloa pitäisi olla jäljellä vielä hyvä tovi.

Mielenkiintoista oli todeta miten rajusti elinajan odote on maassamme noussut. Viimeisen 40 vuoden aikana se on poikalapsilla noussut 11,6 vuodella, tytöillä 9,2 vuodella. Viimeisen 15 vuodenkin aikana nousua on tapahtunut pojilla 4,1 vuotta ja tytöillä 2,8 vuotta. Korkeampaa ikää on odotettavissa edelleenkin, sillä vuodelle 2040 tehdyn ennusteen mukaan miesten keski-ikä Suomessa olisi tuolloin 44,1 vuotta ja naisilla 46,6 vuotta.

taide2

Sitten vaikeampaan määritteeseen, mistä alkaa täti-ikä? Täti-ikä on mielestäni ennen kaikkea henkinen tila. Se on tapa ajatella asioita aiempiin kokemuksiin peilaten ja se voi alkaa ihan mistä iästä tahansa, yleisemmin kaiketi tuolla myöhäiskeski-iän kiepukoilla.

Missä kohtaa sitten itse aloin tuntea itseni täti-ihmiseksi? Ehdottomasti siinä kohtaa, kun tajusin, että asiantuntija-ammateissa olevat henkilöt alkoivat näyttämään epäilyttävän nuorilta. Oli vaikeaa hyväksyä, että noilla babyfaceilla oli takanaan pitkä koulutus ja usein jo usean vuoden työkokemus. Ikänsä puolestahan monet heistä olisivat voineet olla omia lapsiani.

Maailma ympärilläni oli muuttunut yhtäkkiä sellaiseksi, että minulla alkoi olla eri ammattikuntien kohdalla uskottavuusongelmaa. Työterveyslääkäri näytti lähinnä pojankoltiaiselta, joka leikki lääkärileikkiä liian suuri valkoinen takki päällään. Suuren pankin pääekonomistin olisi odottanut ennemminkin puhuvan uudesta pleikkaripelistä kuin talouselämän tunnusluvuista. Lukionopettajia ei enää oikein erottanut oppilaista.

Tässä kohden huomasin iän mukanaan tuoman rasitteen. Ikä oli kerryttänyt ennakko-odotuksia. Minulla oli jonkinlainen näkemys siitä, miltä minkäkin tuli näyttää ja miten käyttäytyä. Olin muodostanut täti-ihmisen maailman, johon kuului jonkinmoinen odotus ”normiudesta”.

taide4

Vaikka kuinka pidän itseäni nuorekkaana ja maailmaa seuraavana kansalaisena, tietynlainen konservatiivuus tahtoo vaan taustalta pukata, halusi sitten tai ei. En vaan pysty (vai halua?) enää olemaan niin suvaitsevainen, kuin ehkä pitäisi olla. En halua koko ajan kaiken uudistuvan, haluan väliin jotain pysyvämpää. En jaksa olla enää kiinnostunut kaikista yhteiskunnassa tapahtuvista ilmiöistä. En jaksa välittää, mitä mieltä muut ovat asioista. En jaksa enää oikein edes riidellä miehenikään kanssa.

Paremmalta tuntuu käpertyä lempituoliini shaalin sisään, nauttia lasi hyvää viiniä Piazzolan Oblivionin soidessa taustalla. Ajatelkoot muut, osallistukoon muut, tehkööt muut. Minun keski-iän ohittaneen täti-ihmisen on hyvä näin. Se riittää. Kunhan nyt väliin vähän matkoille pääsee.

Jutun kuvat ovat Nizzan Modernin ja nykytaiteen museo MAMACista.

 

Tilastokeskuksen mukaan keskivertosuomalainen on 42,3 -vuotias. Hän elää parisuhteessa, on perheellinen ja asuu omakotitalossa. Kahvia keskivertokansalainen juo 2,8 kuppia päivässä ja syö lihaa 1,5 kg viikossa. TV:tä hän katsoo 3 tuntia päivässä, käyttää lukemiseen 43 minuuttia päivässä ja harrastaa liikuntaa 3 kertaa viikossa. Lomamatkoillaan hän suunnistaa yleisimmin Viroon, Espanjaan ja Ruotsiin.

Tee Tilastokeskuksen testi kuinka lähellä olet keskivertosuomalaista. Testiin pääset tästä.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Matkasuunnitelmia ja suunnittelemattomia matkoja

Matkailu on ihanaa, selvähän se. Mutta matka alkaa jo paljon ennen kuin suljet kotiovesi matkalaukkusi kanssa.

Matka alkaa usein jo ajatuksesta. Haaveesta ja toiveesta, joka ehkä joku päivä toteutuu. Sitä edeltää usein aimo annos suunnittelua ja valmistelua. Puntaroit useita matkakohteita. Mietit minne haluat ehdottomasti mennä, mitä nähdä ja mikä kohde täyttäisi toiveesi parhaiten. Mutustelet erilaisia hotellivaihtoehtoja ja asetat itsesi kuviin. Viihtyisinkö tuolla?

Näin oli minullakin ennen. Ennen kuin lentoyhtiöt keksivät laittaa myyntiin superhalpoja kampanjahintaisia lentolippuja. Matkoistani on tullut yhä enemmin suunnittelemattomia. Lähden matkaan yhä useammin vähän hätäisesti ex tempore -meiningillä. Bongailen lentoyhtiöiden halpoja lentoja ja kun sopiva osuu kohdalle, ei kun varaamaan. Tuli ostettua, kun halvalla sai.

Myönnetään, olisin kyllä jokusen kerran voinut miettiä vielä hetken ennen varausvaihetta. Hintahekumassa helposti unohtuu, että matkalainen tarvitsee lennon lisäksi myös  majoituksen. Ja työssäkäyvä vapaata matkaansa varten. Ja sen Visa-kortin maksun aikakin jossain vaiheessa tulee…

Halpa lentolippu ei aina välttämättä tarkoita halpaa matkaa. Etenkin yksin matkustaessa hotelliyöpymisistä saa pulittaa usein sievoisen summan ja kun siihen yhdistetään palkattomat vapaapäivät… No tässä kohtaa voin vain todeta, että rahassa ei voi kaikkea mitata, ei ainakaan matkoja. Omaisuus niihin on mennyt joka tapauksessa.

nicolas2

Pähkäilen parhaillaan Kööpenhaminan tolkuttoman kalliiden hotellihintojen kanssa. Saimme ystäväni kanssa päähänpiston lähteä tutustumaan skandinaavisen designin uusiin trendeihin eli käytännössä tutkimaan tanskalaisten voileipien syvintä olemusta.

Suurena inspiraation lähteenä olivat 19 euroa suuntaansa maksaneet lentoliput. Matkalaukkukustannuksia sahasimme alaspäin päättämällä selvitä käsiveskojen lisäksi vain yhdellä matkalaukulla. Onneksi ystäväni purkkilajitelma on huomattavasti omaani pienempi 🙂

Köpis näyttää olevan budjettimatkailijan painajainen. Täytyy sanoa, että tässä kaupungissa ovat kalleimmat hotellihinnat, mitkä kohdalleni ovat osuneet. Reilulla satasella saa vuorokauden hostellista ja jos vähänkään kelvollista keskitasoista majapaikkaa metsästää, pitäisi olla valmis maksamaan parisataa yöltä. Eikä tähän hintaan usein saa edes aamiaista.

Jos jollain vain on vinkata hyvää ja kohtuuhintaista majoitusta Kööpenhaminan keskustasta, mieluusti otetaan vinkkejä vastaan.

nicolas

Toista ääripäätä majoituksen hinnoissa edustaa seuraava matkakohteeni Kroatia. Lennämme mieheni kanssa Splitiin ja sieltä pyyhkäisemme lautalla Hvarin lähisaarelle. Olen kuullut kehuja tuon saaren kauneudesta ja siksi halusin käydä siellä huolimatta keliriskistä. Maaliskuun lopussa sää saattaa olla vielä melko viileää, pahimmillaan tuulista ja sateista.

Tykkään matkustaa eri kohteisiin varsinaisen matkailusesongin ulkopuolella. Monissa paikoissa on usein mukavan rauhallista ja hintataso alhainen etenkin majoituksessa. Niin nytkin.

Vuokrasimme tilavan huoneiston meren rannalta, jonka ikkunoista ja terassilta avautuu hulppea merinäköala. Kolmen vuorokauden majoitus tässä uudehkossa huoneistossa maksaa 270 euroa. Tasoonsa nähden mukava hinta, mutta penninvenyttäjälle tähän aikaan vuodesta alueelta löytyy hyvätasoista majoitusta huomattavasti edullisemminkin.

Hvarilta palaamme takaisin Splitin kaupunkiin. Varasin sieltä meille eriskummallisen majoituksen aivan vanhan kaupungin ytimestä, rakennuksesta, joka on osa Unescon suojelemaa 1200-luvulta peräisin olevaa Diokletianuksen palatsia. Saapa nähdä minkälainen majoituspaikka tämä on. Ainakin aika tavalla erilainen, toivottovasti hyvässä mielessä.

Kroatia ei ole meille kummallekaan tuttu aiemmilta reissuilta. Mielenkiinnolla odotan minkälaisia matkakohteita nämä Adrianmeren rannalla olevat paikat oikein ovat. Huhtikuun alussa blogiin päivittyy kokemuksia tuolta reissulta.

lasit

Näin Suomen juhlavuoden kunniaksi päätin paikata pari matkailusivistyksellistä aukkoa oman Suomi-tuntemukseni osalta. En ole koskaan käynyt Suomenlinnassa, joten tämän puutteen tulen korjaamaan nyt heti kevään aikana.

Alkukesästä haluan suunnata maamme länsirannikolle. Enpä tiedä uskallanko edes oikein tunnustaa, häpeä tätä on tosiaankin sanoa, mutta tämä matkabloggaaja ei ole koskaan käynyt Turussa. En oikein edes tiedä miksi näin on, mutta kun minulla ei ole täältä itäisestä Suomesta ollut koskaan mitään asiaa sinne toiselle laitamalle. Joka tapauksessa nyt on korkea aika tämän täti-ihmisen huristaa alkukesästä Turkkuseen.

Heinäkuun lopulla suuntaamme jo totutusti miehen kanssa Lappiin, tällä kertaa Luoston kautta Pohjois-Norjaan. Varangin niemimaa on tähtäimessä ja agendalla on vaeltelua, kalastusta, kalastusta, kalastusta ja kalastusta. Tällaista se lomailu on, kun on pakko ottaa mies mukaan 🙂

tunturissa

Loppusyksylle ostin halvat lennot Malagaan. Näyttää siltä, että Espanjan matkailu on jäänyt jotenkin päälle, mutta ei syyttä. Oikeasti tykkään manner-Espanjasta niin paljon, että voisin matkustaa sinne aina vaan uudelleen. Tällä kertaa aikomukseni on etsiä Andalusian alueelta uusia kohteita, joissa en ole ennen käynyt. Saapa nähdä, mihin matkalaukkuani tällä kertaa kuljetan.

Sen ajan, mikä matkailulta jää väliin, teenkin sitten hulluna töitä. Tiedoksi vaan ystäville, jotka ihmettelevät, ettei minusta kuulu yhtään mitään: elossa ollaan, mutta tiiviisti töiden kimpussa. Pakko purkaa työruuhkaa siltäkin varalta, että joku kaunis aamu tulee jälleen myyntiin pöyristyttävän halpoja lentoja. Pakko on lähteä, minne vaan, jos kerta halvalla pääsee.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

Täti-ihmiset, lähtekää rohkeasti yksin matkaan

Pariisi 1992, Charles de Gaullen lentokenttä. Kentällä seisoo avuton nuori nainen matkalaukun kanssa ja miettii miten päästä keskustaan.

Ensimmäinen yksin tekemäni ulkomaanmatka jännitti, eikä niin vähänkään. Suuri kaupunki tuntui pelottavalta ja hämmentävältä, mutta samalla niin kiehtovalta ja jännittävältä. Tuossa kohtaa jopa vähän harmitti, että tuli lähdettyä yksin matkaan. Joku kumma sisäinen polte vaan pakotti lähtemään ja niin monesti tuon jälkeenkin. Useasti myös ihan yksin.

60-luvun alussa syntyneelle yksin matkailu ei ollut mikään itsestäänselvyys. Valtaosa oman ikäluokkani edustajista oppi matkailemaan ”turvallisten” seuramatkojen kautta. Bussi odotti kentällä valmiina ja vei hotellin ovelle. Suomea puhuva opas jakoi huoneet ja tarvittaessa oli pitämässä kädestä kiinni lomaviikon aikana.

Pahimmillaan lomakohteeseen tutustuttiin matkanjärjestäjän valmisretkillä oppaan johdolla. Miten sitä nyt olisi itsekseen osannut mihinkään mennä? Kuljettiin sateenvarjon perässä kuin sopulilauma konsanaan ja katsottiin niitä kohteita, joita näytettiin. Kaikki oli pedattu valmiiksi, ateriatkin hoituivat usein hotellin buffetpöydästä. Muusta ei juuri tarvinnut huolehtia kuin, että paluupäivänä oli taas bussissa sovittuna aikana matkalla takaisin kentälle. Helppoa, mutta niin tylsän etukäteen pureksittua.

Converset

Kun tällaisen matkailumallin oppineena aloitti buukkaamaan itse lentonsa ja etsimään hotellinsa, kynnys oli suuri. Kun kerrointa vielä lisättiin lähtemällä reissuun yksin, voitte vain kuvitella, että aluksi jännitystä oli pelissä enemmän kuin riittämiin. Ei ihme, että Pariisin lentokentällä ahdisti.

Vaan siitä se sitten lähti niin omatoimimatkailu kuin yksin matkustaminenkin. Tein ensin lyhyempiä reissuja yksin Euroopassa: Italian riviera, Malta, Budapest, Lontoo, Madeira, Praha. Rohkeuden kasvettua uskaltauduin kiertomatkalle Itä-Kiinaan. Tätä matkaa tosin helpotti se, että osa reissusta oli valmiiksi järjestetty, mutta loppuosan sai viettää omineen Shanghaissa.

portaiden nousu

Ruokahalu syödessä kasvoi ja ensimmäisen pidempiaikaisen matkan tein yksin jo aiemmin pintapuolisesti tutuksi tulleeseen Lontooseen. Vietin siellä pari kesäkuukautta kaupunkia koluten. Asustelin edullisessa B&B -paikassa, jossa tutustui helposti myös muihin yksin matkustaviin.

Erityisesti jäi mieleen aussisupertäti Qwen, joka oli lähes kahdeksankymppinen maailmanmatkalainen. Qwenin kanssa tuli käytyä katsomassa Lontoon musikaaleja ja istuttua monet illat teekupposen ääressä maailmaa ihmettelemässä. Lontoon viikkojen jälkeen Qwen jatkoi matkaansa Nairobiin, jossa hänen tarkoituksensa oli liittyä safariporukan matkaan.

Tämä oli Qwenin ensimmäinen matka Afrikkaan ja muistan vieläkin kuinka hän edellisenä iltana jännitti suunnattomasti selviämistään. Vaikka kuinka olisi matkakonkari ja puhuisi englantia äidinkielenään, on inhimillistä, että uusi usein jännittää, jopa pelottaa. Mutta kuten Qwen totesi: kun on kerran lähtenyt, on pakko uskaltaa uudelleen.

Oli tosi kiinnostavaa saada viettää pidempi rupeama yhdessä Euroopan suurimmista kaupungeista. Ehdin tutustumaan Lontoon eri alueisiin ja huomaamaan kuinka Lontoo on kuin kokoelma pienempiä kaupunkeja. Erityisesti viehätyin Richmondiin, Lontoon esikaupunkiin, joka sijaitsee Thamesin rannalla. Alueelta löytyivät Lontoon parhaat puistot ja muutenkin meininki oli mukavan ”maalaista”.

espadrillokset

Seuraavana talvena vietin kuukauden päivät yksin Barcelonassa. Voi Barcelona, kuinka sinuun rakastuinkaan! Löysin kaupungista kaiken sen, mikä tekee matkasta täydellisen: auringon, meren, hyvät ravintolat, kiinnostavat nähtävyydet, kauniin arkkitehtuurin, viehkot vanhan kaupungin kujat ja mukavan kepeän elämänmenon… Ikävä oli palata kotiin.

Näistä hyvistä kokemuksista rohkaistuneena päätin käyttää tilannetta hyväkseni ja virkavapauden turvin vietin parin kuukauden pätkän syksyllä 2015 kiertämällä busseilla manner-Espanjaa. Aloitin reissuni Katalonian pohjoisosista ja pikku hiljaa valuin kohden etelää ja päätin road trippini Malagaan.

Noiden viikkojen aikana näin ja koin niin paljon, että loppua kohden huomasin jo paikkojen ja tapahtumien puuroutuvan muistissani. Onnekseni blogin kirjoittaminen jäsensi tapahtumia ja jätti jälkeensä ikimuistoisen päiväkirjan. Näistä kokemuksistani voit lukea blogini Espanja-osiosta http://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/category/espanja/

Lähtisin milloin tahansa uudelleen saman tyyppiselle kiertomatkalle, niin sietämättömän hieno kokemus tämä matka oli. Pääsin jollain tasolla takaisin nuoruuden fiiliksiin: huolettomuuteen, päämäärättömyyteen, hetkiin jolloin jokainen päivä oli uusi seikkailu.

vincchi

Parasta yksin matkustamisessa mielestäni on se, ettei koskaan tarvitse tehdä kompromisseja. Voit täysin keskittyä siihen, mistä itse tykkäät. Mennä juuri sinne minne haluat. Tosin tämä tarkoittaa myös sitä, että joudut yksin huolehtimaan ja selviämään kaikesta. Toisaalta samalla koet myös onnistumisen iloa, mikä osaltaan kasvattaa itsevarmuuttasi.

Koen myös, että yksin matkustaessa näen ja koen jollain lailla enemmän. Olen ikään kuin aistit enemmän avoimina ja keskityn ympäristööni tarkemmin, mikä näkyy mm. valokuvaamisessa. Parhaat kuvat olen ottanut matkustaessani yksin.

Yksin matkailun ikävin puoli minulle on se, ettei vierellä ole ketään, jonka kanssa jakaa hurmaavia kokemuksia. Kun seisoin myöhäisillalla Eiffel-tornin näköalatasanteella koko valaistun Pariisin levittäytyessä ympärilläni silmän kantamattomiin, olisin siinä kohtaa ehdottomasti tarvinnut jonkun hehkuttamaan tätä kokemusta kanssani.

Toinen minulle vielä vaikea asia on illalla yksin syömään meneminen. Ehkä tätä pitäisi harjoitella, kuten teki Sari blogissa La Vida Loca. Menipä tuo urhea nainen oikein Michelin-tähditettyyn ravintolaan yksin illalliselle https://sarrrri.com/2017/01/yksin-illallisella/ Respect!

hiekkaa

Vielä kun pääsisin yksin matkustaessani eroon ensimmäisen päivän ahdistuksesta. Minulla menee aina tulopäivä hieman turhaan hermoiluun. Hermoiluun siitä, pääsenkö ongelmitta hotelliin, eksynkö ympäristössä tai tulenko ryöstetyksi. Olen vähän huvittunut itsekin siitä, että aluksi näen kaikki vastaantulijat potentiaalisina kriminaaleina, joiden tarkoitus on ryöstää käsilaukkuni. Jos yhtään lohduttaa, rahapussini on matkoilla varastettu kerran ja silloin en ollut yksin. Toisen kerran rahapussini varastettiin Suomessa kotiani lähimmässä Valintatalossa.

Rakkaat lukijani, etenkin te aikuiseen ikään ehtineet täti-ihmiset: lähtekää rohkeasti yksin reissuun. Maailma on ihmeellinen ja elämä liian lyhyt odotteluun. Jos ei aina löydy matkakumppania mukaan, matkoja ei kannata jättää tekemättä sen takia. Meillä on yksin matkailussa vielä sekin etu, että tässä iässä saa kulkea maailmalla pääosin hyvin rauhassa. Kukaan ei enää viheltele tai huutele täti-ihmisen perään. Valitettavasti 🙂

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Romanttisen illallisen ravintola Tallinnassa

Hyvän ruuan lisäksi apetta myös romantiikan nälkään.

Yksi Tallinnan viehättävyydestä ovat ehdottomasti sen kiinnostavat ja vieläkin kohtuuhintaiset ravintolat. Uusia kunnianhimoisia ravintoloita nousee pystyyn kuukausittain, jos sitten joidenkin tähti sammuu, kuten saimme tällä samaisella reissulla karvaasti kokea. Aiemmasta loistavasta Fabrik-ravintolasta ei ollut jäljellä enää muuta kuin nimi ja kiinteistö.

Onneksi seuraavana iltana meitä lykästi. Menimme syömään Vanhan kaupungin pääkadun varrella (Viru 8) olevaan Cru ravintolaan. Jo usean vuoden ajan ravintola on keikkunut kärkipäässä erilaisissa Viron parhaiden ravintoloiden luokituksissa.

Ravintolaa luotsaa palkittu pääkokki Dmitri Haljukov, joka edusti Viroa mm. vuoden 2015 Bocuse d’orin arvostetussa maailmanlaajuisessa kokkikisassa Lyonissa. Keittiöstä löytyy lisäksi parikin Viron vuoden kokki -tittelin saanutta ammattilaista.

Cru sijaitsee 1400-luvulta peräisin olevassa rakennuksessa. Vanhat kiviseinät ja keskiaikainen tunnelma antoivat ravintolalle tunnelmalliset puitteet. Kynttilät pöydillä ja seinän syvennyksissä lisäsivät mukavan lämminhenkistä tunnelmaa, joten tätä paikkaa voi ehdottomasti suositella romanttiselle illalliselle.

cru2cru

Oli mukavaa istahtaa pöytään, joka oli kauniisti katettu keraamisilla katelautasilla. Tarjoilu oli näkymättömän hienostunutta ja aina tulee ylevä fiilis siitä, kun tarjoilija levittää lautasliinan syliini.

Ruokalista ei ollut kovin laaja, mikä on aina hyvä merkki. Jos Crun ruokalistaa jotenkin luonnehtisi, raaka-aineina on paljon virolaisen keittiön aineksia, kuten riistaa ja merikalaa, mutta uudella tapaa laitettuna.

Ravintolalla oli mittava ja tasokas viinilista, mikä tosin käänsi viinien hinnat kalliimman puoleisiksi. Onneksi muutamaa laadukasta viiniä sai myös laseittain. Pakko mainita, että tilaamamme espanjalainen punaviini Coto de Hayas Garnacha Centenaria oli kerrassaan nautinnollista.

Alkuun pöytään tuotiin talon leipälautanen, jonka kruunu oli ravintolan itse tekemä tumma luumu/pähkinäleipä. Niin hyvää olikin, että useampi siivu meni maistellessa.

cru4cru7Alkuruuaksi valitsin jättikonnamonnia, ihan sen takia, että tämähän kuulosti lähinnä leikkisältä lasten lorulta. Hyvä valinta olikin, annos oli kaunis ja annoksen komponentit tukivat hyvin toinen toistaan. Munan keltuaisen olisin tosin jättänyt pois. Enemmänkin se häiritsi muuten toimivaa makumaailmaa.

Mieheni saarenmaalainen saksanhirvitartar tarjoiltiin hauskasta pahkapuulautaselta. Pientä miinusta mieheni mielestä oli siinä, että lihan koostumuksesta saattoi maistaa, ettei annos ollut ihan freesi. Oliko annos kenties tehty valmiiksi jo reilusti aikaisemmin? Lihaa olisi myös voinut kuulema maustaa enemmän.

Pääruokavalinta meni minulla myös ihan nappiin. Paahdettu hanhenfile oli täydellistä ja lautasella oleva juurespyree ja granaattiomenakastike sopivat linnulle erinomaisesti. Mieheni lampaanniska-annos oli kuulema muuten hyvää, mutta annos oli melkoisen pieni. Samaa totesin itsekin. Hanhea oli annoksessani vain kaksi pienehköä palasta, enemmän olisi ehdottomasti maistunut.

cru6cru8cru3

Jälkiruoka tällä kertaa pudotti tasoa. Suklaaholi X.O. lupasi paljon, mutta ei oikein maistunut miltään, koska annos oli aivan liian kylmä, jopa hieman kohmeinen. Pakastimestako liian myöhään otettu?

Kokonaisuudessaan Cru tarjosi miellyttävän ruokakokemuksen tunnelmallisessa mljöössä. Hinta-laatusuhde oli minusta kohdallaan, alkuruokien ollessa kympin molemmin puolin ja pääruokien jäädessä alle kahdenkympin. Hyvinkin voisin mennä uudelleen. Ihan ok fine dining -ravintola, vaikka ei ihan kympin arvoinen.

Täältä löydät lisää viimeisimpiä Viron ravintolaluokituksia: http://tallinnaa.com/tallinnan-ja-viron-parhaat-ravintolat-2017/

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.