Monthly Archives

marraskuu 2016

Miksi Nizza ei koskettanut?

Nizza, Pariisin jälkeen Ranskan toiseksi vilkkain matkailukaupunki. Kallis jetsetin huvipuistoko?

Jos katsoo Nizzan sataman hulppeita pienkerrostalon kokoisia huvipursia, elitistinen leima saa helposti vahvistusta. Tai jos kiertää Cimiezin kaupunginosassa ihastelemassa hulppeita lomahuviloita huomaa helposti, ettei ihan köyhien kämpistä ole kyse.

Cimiezin kukkulalla majesteetillisesti pönöttävä hotelli Excelsior Regina muistuttaa englantilaisten ja venäläisten aristokraattien matkailuhistoriasta, ajalta jolloin samppanja virtasi ja kristalli kimalsi. Hotelli rakennettiin 1896 Englannin kuningatar Viktorian vierailuja varten. Hovi majoittui kahdesti hotellin länsisiiven 70 huoneeseen. Toinen aikakauden ikoni on rantabulevardin Promenade des Anglaisin varrella oleva luksushotelli Le Negresco.

nizzasatama2negresco

nizzamaisemaNizzasatama3

Avenue de Suèden merkkiliikkeissä pääsee tänäkin päivänä helposti euroistaan eroon, mutta muuten minusta Nizza oli kuin mikä tahansa välimerellinen keskisuuri kaupunki. Katukuvaa katsoessa äkkiseltään voisi yhtä hyvin olla Italiassa tai Espanjassa.

Nizzassa käy vuosittain neljä miljoonaa turistia. Marraskuussa vanhan kaupungin kaduilla sai kuljeskella aivan rauhassa, mutta voi vain kuvitella minkälainen tungos kapeilla kujilla mahtaakaan parhaimpina lomakuukausina olla. Jos katsoo kauppojen tarjontaa, huomaa helposti, että valikoima on selvästi turisteille suunnattua.

terassinizzataloja5ilta

Nizza on valon kaupunki. Aurinkoisia päiviä alueella on vuodessa peräti 300. Nizza on myös värien kaupunki. Rakastuin kaupungin iloiseen ja energiseen värikylläisyyteen. Auringonkukan keltaista, terrakotan oranssia, pionin vaaleanpunaista ja tietysti Provencen alueella kun ollaan laventelin sinistä. Eri väriset rakennukset sointuvat visuaalisesti ihmeen hienosti yhteen. Katukuva on leikkisän karkkimainen.

nizzatalojanizzataloja3nizzataloja8nizzataloja6nizzacitynizzataloja10nizzataloja7

Espanjan edulliseen hintatasoon tottuneena Nizza tuntui kalliilta. Suomen hintatasossa ollaan lähes kaikessa. Pullollisen viiniä nyt tosin saa halvemmalla ja samppanjaa täältä kannattaa ostaa.

Hyppäsimme hop on hop off -turistibussiin saadaksemme kaupungista kokonaiskuvaa. Ei olisi kannattanut. 22 euroa tuntui paljolta melko lyhykäiseltä reitiltä. Saman olisi nähnyt ajelemalla paikallisbusseilla tai raitiovaunulla 1,50 hintaan. Joukkoliikenne oli muutenkin halpaa. Puolellatoista eurolla pääsi myös rannikon lähikaupunkeihin.

samppanjaaherkkukauppanizzakaupat

Kävimme Nizzan nykytaiteen museossa MAMACissa. Museoita on aina riskaabelia arvostella etenkään, jos puhutaan nykytaiteesta. Minulle museo oli joka tapauksessa pettymys. Näyttely oli suppea ja eikä itse rakennuskaan tarjonnut ihmeempiä elämyksiä. Ylimmästä kerroksesta tosin aukesivat hyvät näköalat kaupungin kattojen ylle.

mamac2mamacnizzacity2

Nizza on ehdottomasti ruokakaupunki. Kaupungissa syö hyvin, jos vain tietää minne mennä. Muutaman omakohtaisen ravintolakokemuksen löydät täältä: http://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2016/11/23/ruokamatkalla-nizzassa-valta-naita-virheita/

Vanhan kaupungin sokkeloiden lisäksi mukavaa oli kierrellä Nizzan antiikkitoreja. Cours Saleyan kukka/vihannestori muuttuu maanantaisin antiikkitoriksi.

antiiikkitoriantiikkiantiikkitori

Nizzassa oli ihan kiva käydä, ilmasto on miellyttävä ja sijainti meren äärellä Enkelten lahdella kaunis. Mutta jotain jäi kuitenkin puuttumaan. Minulle Nizza oli jollain lailla hieman hengetön. Tiedättekö tunteen, että kaikki on periaatteessa ihan ok, mutta kaupungin omaleimaisuus ja koskettavuus jäi löytymättä. Olisiko kaupunki tarvinnut kenties vähän enemmän aikaa? Ensi kerralla lähtisin etsimään muita Ranskan rievieran, Cote d’Azurin, pikku kaupunkeja ja kyliä. Yksi sellainen löytyikin jo tällä reissulla. Siitä seuraavaksi.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Ruokamatkalla Nizzassa – vältä näitä virheitä

Palasin hiljattain Nizzasta ripulista kärsien. Viimeisen lomapäivän illallinen ei mennyt ihan putkeen.

Ranskalaiset rakastavat hyvää ruokaa ja elävät syödäkseen. Siinä nyt ei ole mitään uutta, mutta miten satunnainen turisti Ranskassa voisi ottaa muutamasta lomapäivästään ruuan kannalta kaiken mahdollisen irti?

Kuulun niihin matkaajiin, jotka tutkailevat ennen reissua tulevan matkakohteensa ravintolatarjontaa ja arvioita. Michelin-tähditetyissä ravintoloissa minulla ei ikävä kyllä ole varaa syödä, joten tavoitteenani on löytää hintalaatusuhteeltaan mahdollisimman hyviä ruokapaikkoja. Sellaisia persoonallisia mestoja, joissa syö nautinnollisesti maksamatta siitä mansikoita.

Herkut ovat saaneet Nizzassa arvoisensa puitteet. Vanhoja hienostuneita herkkukauppoja on kaikkialla kaupungissa.herkkukauppaherkkukauppa2viinikauppa

Niinpä nytkin ennen Nizzan matkaani laitoin muistiin muutaman hyvät arvostelut saaneen ravintolan. Ennen reissuani löysin myös kirjastosta Helena Petäistön mainion oppaan: ”Nizza, Cannes, Biarriz” (2013), jossa tämä Ranskasta tuttu, paljon matkustellut kirjeenvaihtajamme suosittelee omia lempihotellejaan ja -ravintoloitaan kyseisistä kaupungeista.

Ensimmäisen illan ruokapaikaksi valitsimme Petäistön ykköspaikan, vanhan kaupungin Chez Palmyren. Yritimme jo päivällä varata tänne pöytää, mutta 25 paikan pikkubistro oli täyteen varattu ties kuinka pitkäksi aikaa. Päätimme kuitenkin illalla kokeilla vielä onneamme ja olimme roikkumassa ovenkahvassa jo hyvissä ajoin ennen ravintolan aukeamista. Tämä kannatti, sillä onnistuimme kuin onnistuimmekin saamaan pöydän. Viiden minuutin sisällä aukeamisesta ravintola oli viimeistä paikkaa myöten täysi.

palmyrePalmyre6palmyir

Illan menun saattoi tarkastaa joko seinän liitutaululta tai käsin kirjoitetusta eteemme tuodusta lappusesta. Vaikka ruokalista oli suppea (hyvä merkki!), mieleinen kokonaisuus sieltä kuitenkin löytyi.

Tässä ravintolassa nautimme todella herkullisen menun. 18 euron hinta kolmen ruokalajin ateriasta on Ranskassa älyttömän vähän. Voin yhtyä täysin Helenan kirjoitukseen: ”Täällä voisi syödä vaikka joka ikinen ilta”. Tuoreista raaka-aineista hyvin valmistettua ranskalaista ”kotiruokaa”, cuisine de famille, niin kuin ravintola näytti itseään mainostavan. Etenkin täydellisesti paistettu tonnikala jäi mieleen. Vaikka ravintolassa oli tiivis tunnelma kuin sillipurkissa, ehdottomasti suositeltava paikka, jos vaan onnistuu saamaan täältä pöydän.

Herkullinen kasvisalkuruoka.palmyre3palmyre2

Seuraavana iltana osuimme vanhan kaupungin kujilla La Comptoir du Marché nimisen ravintolan hollille. Muistin tämän bistron myös Petäistön kirjasesta. Onneksemme saimme pöydän. Hetken päästä tulostamme ravintola oli viimeistä paikkaa myöten täysi. Hyvä merkki siis.

Bistron sisustus ja vanhat esineet kielivät ravintolan entisestä elämästä. Oltiinko jonkinlaisessa vanhassa teollisuuskeittiössä? Ruokalistoja ei ollut, vaan tarjoilija kävi esittelemässä liitutauluilta illan tarjonnan. Valikoima oli hieman edellistä paikkaa laajempi, joten alkoi tulla jo vähän valinnan vaikeutta.

comptoir3comptoir4

Tämä ravintola oli ehdottomasti tämän lyhyen lomamme paras kokemus. Ruoka ei ollut vain maukasta, vaan annokset olivat myös kauniisti aseteltuja. Söinköhän täällä yhdet elämäni parhaista tortilliineistä, kastike olisi ainakin voinut viedä kielen mennessään? Paikan kampasimpukat pekonilla olivat myös excellent! Ja pakko mainita myös paikan mousse au chocolat. Vaikka vähän suklaaöverit tulikin, jälkkäri oli suklaanystävän unelma.

Tonnikalaa kauniisti laitettuna.comptoir2comptoirjpg

Paikassa oli muutenkin mukavan letkeä ja hyväntuulinen tunnelma. Kolmen ruokalajin menu viineineen maksoi vajaa 30 euroa hengeltä.

Tämän jälkeen sitten ruokakokemuksemme eivät ihan täyttyneet. Emme olleet ottaneet huomioon, että sunnuntaina ja maanantaina suuri osa Nizzan ravintoloista oli kiinni. En tiedä koskeeko tämä vain nyt hiljaisempaa talvikautta vai onko yleinen maan tapa, että lähes jokainen pieni ravintola on suljettuna pari päivää viikossa. Sunnuntai-iltana kävimme turhaan kolkuttelemassa useiden suositeltujen ravintoloiden suljettuja ovia.

Ei ole ravintolan löytäminen reissussa aina helppoa.nizza6

Lopulta istuimme jossain pertsaitalialaisessa ravintolassa syömässä pertsapizzaa ja pastaa. Enempi meni tämä kokemus mahan täytteeksi.

Viimeisenä päivänä kävimme hakemasta päiväruuaksi kämpille lajitelman susheja. Naapurustossamme oli sushibaari, joka näytti olevan ilta toisensa jälkeen melko täynnä. 22 eurolla irtosi kolmelle päiväpalaksi riittävä sushilautanen. Hyvä hintalaatusuhde erittäin tuoreen ja raikkaan makuisista susheista. Paikan nimi on vain Sushi Bar ja se sijaitsee vanhan kaupungin kadulla Rue de Collet. Ravintolan tunnistaa jo pitkästä matkasta iloisen värisistä kynttilälyhdyistä ja vilteistä.

sushibar

No, olihan meillä vielä yksi ilta jäljellä ja odotukset ruokaa kohtaan korkealla. Siispä hyvissä ajoin suunnistimme kohti Le Panier -nimistä vanhan kaupungin ravintolaa (lähellä Cours Saleya -toria), jonka ennakkotietojen mukaan piti tarjota vähän uudemman sorttista ranskalaista keittiötä. Olimme tarkistaneet myös, että ravintola oli maanantai-iltana avoinna. Pettymys oli suuri, kun kuulimme, että ravintola oli illaksi täyteen varattu.

Tässä kantapään kautta opittu vinkki Nizzan ravintolamaailmaan. Tarkista aukioloaika ja yritä varata pöytä etukäteen, jos mielit jonnekin tiettyyn paikkaan syömään. Emme osanneet kuvitella, että sesonkikauden ulkopuolella suosituissa ravintoloissa olisi näin täyttä etenkään maanantai-iltaisin.

Ranskaa taitamattomalle ei ollenkaan huono asia olisi mukana kulkeva sanakirja. Vaihtuvat ruokalistat olivat aina vain ranskaksi. Onneksi tarjoilivat osasivat jonkin verran kääntää niitä englanniksi.

Siispä otimme käyttöön plan been ja menimme edelleen Petäistön kirjan ohjaamina Le Bistrot d’Antoine nimiseen ravintolaan, joka on muuten samassa omistuksessa aiemmin mainitun Le Comptoir du Marchén kanssa. Ravintola oli kiinni.

Seuraavaksi etsimme Olive & Artichaut -nimisen ravintolan, jolla näytti olevan ikkunassaan vaikuttava kokoelma palkintotarroja ja mainintoja Michelin oppaista. Harmillista, ravintola oli myös kiinni. Samoin kuin romanttinen Le Démodé.

bistrot dantoinenizza7

Seuraavan ravintolan kohdalla onnisti. Petäistöltä suitsutusta saanut ravintola La Meranda löytyi myös vanhan kaupungin kujalta. Hieman nuhjuisen näköinen paikka, josta meille löytyi vapaa kulmapöytä. Jakkarat olivat juuri niin epämukavat kuin Petäistön kirja antoi olettaa. Tämä olikin ainut asia, mikä ravintolassa vastasi ennakko-odotustamme.

En tiedä oliko jotain tapahtunut Petäistön kirjan kirjoittamisesta, mutta ruoka oli kaikkinensa hirveää ja hinta siitä posketon. Vai oliko tässä paikassa jotain, mitä en ymmärtänyt? Helmiä sioille -ilmiö kenties? Keittiössä hääräsi ymmärtääkseni entinen luksushotelli Negrescon keittiömestari, jolla oli kannuksissaan kaksi Michelin tähteä. Tarjosiko tämä bistro ehkä Ranskan parasta mahalaukkua, jota tultiin pitkien matkojen päästä maistamaan?

Joka tapauksessa koko ruokalista oli minulle sisäelimiä kaihtavalle hankala. Ei nyt juuri tänä iltana sattunut tekemään mieli vasikan päätä, veripalttumakkaraa tai naudan mahalaukkua. Yleensä ravintoloissa on valinnan vaikeutta sen suhteen, etten tiedä mitä useasta hyvästä valitsisin. Nyt oli kyllä niin päin, etten tiennyt mitä olisin valinnut, kun tämä ruokagenre ei oikein uppoa. Eikä mennyt paremmin ystävillänikään. Pettynyttä tunnelmaa lisäsivät naapuripöydän kelmeät roiskausannokset. Ruokailu oli kertakaikkisen catastrophe.

Olin niin kiukkuinen, etten muistanut ottaa paikasta ainoatakaan kuvaakaan. Lähes 35 euroa palasta mautonta ricottajuustoa ja kasasta pastaa, jota oli ilmeisesti pyöräytetty pestossa (minkään valtakunnan kastiketta annoksessa ei ollut) sekä pienestä lasillisesta roséviiniä. Jos jotain hyvää, provencelainen roséviini ei näytä koskaan pettävän.

Täydellinen päätös tälle ruokakokemukselle oli seuraavana päivänä vaivannut ripuli. Toki mahan voi saada sekaisin mistä vaan, mutta tässä kohden jäljet viittaavat vahvasti kyseiseen sylttytehtaaseen. Jos menen uudelleen Nizzaan, kierrän tämän ravintolan takuulla kovin kaukaa.

makkaratoliveoilviinit

Oletko itse syönyt missään näistä mainituista ravintoloista? Vai olisiko sinulla tarjota Nizzasta muita hyviä ruokaelämyksiä? Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksianne, sillä vähän jäi harmittamaan, kun niin moni mielenkiintoinen ruokapaikka jäi kokematta. Ehkäpä tässä on hyvä syy tehdä Nizzaan uusi ruokahenkinen matka. Ruokapaikoista ei ainakaan tule olemaan pulaa, etenkin jos muistaa tarkistaa aukioloajat ja varata pöydän etukäteen. Bon appétit!

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Olen väsynyt anti age -maailmaan

Minä vanhenen ja sen on huomannut myös kosmetiikkateollisuus.

”Anteeksi rouva, saanko kokeilla silmäluomeenne ihmeitä tekevää silmänympärysvoidetta? Tällä tuotteella saa näkyviä vaikutuksia hetkessä. Tuote sisältää mineraaleja, jotka silottavat ihoa ja poistavat juonteita. Ihosta tulee heleämpi ja ilmeestä nuorekkaampi. Laitetaan vaikka tuohon oikeaan silmäkulmaan ja luomeen. Tuote on nyt saatavana tarjoushintaan 180 euroa.”

Tositarinaa reilun viikon takaa, mutta samaa jargonia kohtaa tuutin täydeltä joka mediasta, jokaisena päivänä. Vanheneminen on pahasta ja sitä vastaan pitäisi itsestään huolehtivan naisen taistella kaikin tavoin, maksoi mitä maksoi. Kosmetiikkaosastojen hyllyt pursuavat purkitettuja lupauksia, jotka kohottavat, kiinteyttävät, kostuttavat, elvyttävät, ravitsevat, kuorivat, virkistävät, kirkastavat, ehkäisevät, korjaavat, uudistavat, heleyttävät, suojaavat, raikastavat, syväpuhdistavat…

Kosmetiikkateollisuuden runsauden sarvi työntää markkinoille kiihtyvällä tahdilla uusia, toinen toistaan ”tehokkaampia” anti age -tuotteita ja keksii meille ikääntyville naispoloille jos jonkinlaista voidetta, seerumia, öljyä ja geeliä aseiksi ikääntymistä vastaan. Hyaluronihapoilla, silkkiproteiiniuutteilla, lipideillä ja peptideillä meitä viedään kuin pässiä narussa.

Oletteko muuten huomanneet, että kosmetiikan hinnat ovat nousseet merkittävästi? Se vanha merkkihuulipuna maksaakin jo usean euron enemmän kuin vuosi takaperin. Eikä yli 100 euron purkki ole enää mikään poikkeus. Markkinat säätelevät hinnoittelua ja miksi valmistajat möisivät halvemmalla, kun kauppa käy ja kuluttajat ovat valmiit maksamaan. Keski-ikäisen naisen rahapussi on kovilla samaan tahtiin kun tyytymättömyys omaan ulkonäköön lisääntyy.

statue

Stop! Olen väsynyt tähän nuoruutta ihannoivaan maailmaan. Olen läpeensä kyllästynyt kosmetiikkamyymälöiden jatkuvasti kasvaviin purkkirivistöihin. Päätin lopettaa uskomisen katteettomiin lupauksiin, sillä tosiasia kuitenkin on, että vaikka minua marinoisi avaruusteknologian kehittämissä liposominesteissä, nuorta minusta ei vaan enää saa. En jaksa enää uskoa, että ionisoitu platina tai omegarasvoja sisältävä merikaaliöljy saa minut näyttämään yhtään paremmalta.

Saisinko hyvällä omallatunnolla näyttää oman ikäiseltäni 54-vuotiaalta naiselta? Peilistä ei aamuisin katso kovinkaan freesin näköinen naisihminen, mutta mitä sitten. Vanheneminen on luonnollista. Kasvoilla on ajan patinaa, vähän niin kuin vuosirenkaita. Saakoot lisääntyvät rypyt ja juonteet näkyä. Eletty elämä jättää jälkensä. Annan sille luvan näkyä.

Voisiko joku taho kehittää anti age -tuotteiden vastapainoksi pro age -tuotesarjan ja kohdella ikäluokkaani muunakin kuin pelkkänä kuorena, jolle tarjotaan pintahuoltoa? Pintakiiltoa enemmän kaltaiseni ikääntyvä nainen kaipaa hemmottelua, joka lisää kokonaisvaltaista hyvinvointia ja mukavuudentunnetta. Luomi roikkuu ja leukaperät laskeutuvat, mutta ne ovat kuitenkin niin pieniä asioita sen rinnalla, että tuntuu hyvältä ja elämä iloiselta.

Laitan mieluimmin 180 euroa lentolippuun maailmalle. Takuuvarma ja pitkävaikutteinen keino uudistua, virkistyä ja nuorentua.

Minä: ”Kulta, huomaatko mitään muutosta toisessa silmäluomessani?

Mies: ”Jos oikein tarkkaan katson, näyttäisi, että tuo oikea silmänympärys on vähän turvoksissa”.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Murhaava illallinen

Juhlayleisö on valmiina. On aika julkistaa maailmankuulun taiteilijan, salaperäisen Hermes Mansun uusin teos. Yhtäkkiä valot sammuvat ja yleisö on pimeydessä hämillään. Teatterissa on tapahtunut raaka murha…

murhaavaillallinen9

En oikeastaan tiennyt mitä odottaa, kun ystäväni kanssa suunnistimme marraskuisen illan hämyssä Helsingin Suvilahden Kaasukentällä sijaitsevaan telttaan. Olin saanut kutsun eriskummalliseen teatteri-iltaan, jossa yhdistyisivät gourmet-illallinen ja teatteriesitys. Tulisin olemaan yksi murhamysteerin todistajista.

Ajatus tuntui kiehtovalta. Tasokkaan illallisen nauttiminen keskellä murhamysteeriä, johon saattaisin itsekin joutua. Kaiken lisäksi ruuasta vastaisi Michelin-tähdellä palkitun ravintola Askin pääkokki Filip Langhoff.

murhaavaillallinenmurhaavaillallinen10

Yllätyin positiivisesti päästyäni alkuryysiksen jälkeen juhlateltan sisälle. Tapahtumapaikkaan oli loihdittu kiinnostava ja dramaattinen sisustus, jossa oli selkeästi dalimaisia piirteitä. Pyöreillä pöydillä odotti juhlava kattaus. Punamusta värimaailma lisäsi teatraalista tunnelmaa. Onnistuneen visuaalisen ilmeen takana oli Latvian kansallisteatterin lavastaja Aigars Ogolins. Itseäni ihastuttivat erityisesti mielenkiintoiset valaisinhässäkät, joihin oli koottu luovasti jos jonkinlaista tavaraa ruokailuvälineistä auton lamppuihin.

Kuva: Johannes Wilenius (samoin jutun pääkuva)murhaavaillallinen14

murhaavaillallinen3murhaavaillallinen2

Ilta käynnistyi juuri niin dramaattisesti kuin ennakko-odotukset antoivat olettaa. Lavalta löytyi veitsellä ja haarukalla raaasti murhattu illan päävieras. Mutta kuka on murhaaja? Sitä nousee selvittämään yleisöstä yllättäen löytyvä poliisi. Poirot-henkinen kuvio on valmis.

Täytyy myöntää, että teatteriesitys jäi vähän kevyeksi. Sinänsä harmillista, sillä puitteet olisivat tarjonneet mahdollisuudet vieläkin mielenkiintoisempaan ja yllätyksellisempään kokonaisuuteen. Olisiko yleisöä voinut käyttää enemmänkin juonikoukeroiden jalostamisessa? Mielenkiinto kyllä säilyi loppuun asti ja mikä ettei, sillä kolmen ruokalajin menu soljui tarjoilultaan sujuvasti koko näytöksen läpi.

Pidin itse erityisesti pääruuan hirvestä, joka oli kypsyysasteeltaan täydellistä ja maukasta. Teltta ei varmasti ole niitä helpoimpia paikkoja valmistaa ruokaa isolle ryhmälle, mutta melko kelvollisesti siinä mielestäni suoriuduttiin. Niin viini- kuin ruokatarjoilu sujuivat jouhevasti ja ruuat saatiin koko pöytäseurueellemme samaan aikaan.

murhaavaillallinen8murhaavaillallinen4murhaavaillallinen6murhaavaillallinen7

En ehkä suosittelisi Murhaavaa illallista vannoutuneelle teatterifriikille, mutta esimerkiksi pikkujouluohjelmaksi se sopii erinomaisesti. Ihan viihdyttävä ilta ja mielenkiintoinen elämys poikkeuksellisessa miljöössä. Viihtymistä lisäsi entisestään hulvattoman hauska pöytäseuramme, jonka kanssa Murhaava illallinen sai yllättäviä jatkokäänteitä myöhemmin Helsingin yössä.

Esityksen tuottajana on virolainen Skyworld Service Oü, joka tunnetaan aiemmasta Dinner in the sky -kiertueestaan. Näytelmän on käsikirjoittanut Diana Leesalu ja ohjannut Seppo Honkonen. Näytännöt Suvilahdessa jatkuvat 26.11.2016 saakka.

www.gurmeeteatteri.fi

Illan tarjosi Gurmee Teatteri

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.