Monthly Archives

tammikuu 2016

Putiikkien helmiä Suomessa osa 1: Ideri Lappeenrannassa

Vastapainoksi ostoskeskusten tasapäiselle tylsyydelle päätin nostaa blogissani esille eri puolilta Suomea löytyneitä persoonallisia kauppoja ja pieniä putiikkeja, jotka ovat omaleimaisella tuoterepertuaarillaan jääneet erityisesti mieleen. Tiedättekö, sellaisia hyvänmielen kauppoja, jotka pelastavat päivän ja saavat inspiroitumaan, usein myös sen sisällä piilevän shoppailijan.

Kestosuosikkini mielenkiintoisten putiikkien sarjassa on lappeenrantalainen Ideri, kirjaimellisesti oikea kivijalkamyymälä. Ideri sijaitsee yli 100-vuotiaassa Tashinin talossa, sen kivijalassa. Jos on talo ihana, ihastuttava on myös tämä pieni puoti. Oven pielessä tulijaa vastaanottavat vanhat puusukset ja kun astuu sisään tuntuu kuin siirtyisi suoraan keskelle kiehtovaa satumaailmaa. Vaikka kauppa ei ole suuren suuri, pöydät ja seinät rönsyilevät toinen toistaan mielenkiintoisempia tavaroita. Aluksi ei oikein tiedä mihin huomionsa kiinnittäisi, sillä niin paljon kaikkea ihanaa ympärillä on.

Ideri2IderiIderi tekstiilit

Seinillä seikkailevat tauluissa herrat Karhunen ja Kettunen ja koreista kurkkivat huopaketut, joita myydään vain hyviin koteihin. Siisteissä pinoissa odottavat ottajaansa akvarellikuvituksen saaneet tekstiilit ja pöydällä töröttävät taikasauvat, joilla pystyy myyjän mukaan taikomaan mitä vaan. Vai tarvitsenko sittenkin Hermosavuja-kynttilöitä, joiden etiketissä puhkuu punaisena vihainen jänis? Korttitelineissä nököttävät sen kymmenen sorttia herkullisia akvarellikortteja, joista tekisi mieli ostaa joka ainut. Luovuus ja mielikuvitus ovat tässä kaupassa päästetty valloilleen. Tulee kummallinen tunne kuin Iderin tavaroilla ja hahmoilla olisi oikeasti henki.

Näillä taikasauvoilla onnistuu taikomaan mitä vain.Ideri taikasauvatKotouttamista odottamassa. Vain hyvään kotiin.Ideri ketutHermosavuja-kynttilöitä tarvitaan, jos on käämit karrella.Ideri kynttilätideri kortit

Samalla kun Ideri on kaikenlaisten kummallisuuksien lahjapuoti, se on myös galleria. Puodin omistaja Heli Pukki on maanlaajuisesti tunnettu akvarellisti ja kuvittaja. Hänen tunnistettavaa kuvitustansa löytyy mm. liikkeessä myytävistä postikorteista, kalentereista, sisustustauluista, julisteista, tekstiileistä ja pituusmitoista, niin ja tietysti alkuperäisistä akvarellitauluista. Heli on julkaissut myös kirjoja: elämänmakuisia runokirjoja ja Uusi pieni -vauvakirjan, joka on kaikkea muuta kuin se totuttu vaaleanpunainen babyopus.

Iderin omistaja Heli Pukki valittiin vuoden 2016 postikorttitaiteilijaksi.Heli Pukki2Ideri pituusmitatIderi taulutNaulakko Iderin malliin.Iderin naulakko

Iderin Heli toteuttaa myös tilaustöitä. Voiko yksilöllisempää lahjaa kuvitella kuin vartavasten saajalle maalattu persoonallinen akvarellitaulu? Taatusti uniikki lahjavinkki vaikka kesän hääparille.

Iderissä kannattaa poiketa, jos Lappeenrantaan on asiaa. Täältä löydät mukavia tuliaisia ja hauskoja lahjoja. Kujeilevassa kaupasta saa lisäksi hyväntuulista palvelua.

www.ideri.fi

 

Samppanjaa muovimukista nyt myös Facebookissa. Käy tykkäämässä: www.facebook.com/samppanjaamuovimukista

Matkakuumeisen fiilistelyä Matkamessuilla

”Matkustamiseen käytetty raha tekee ihmisestä rikkaamman”.   – Cheek

Tässä olen Cheekin kanssa täysin samaa mieltä. Matkailuun käytetty raha ei koskaan mene hukkaan. Tosiasia kuitenkin on, että loppuvuoden matkat ovat keventäneet tilini saldoa sen verran, että nyt on hetki pantava jäitä hattuun ja paranneltava taloustilannetta. Toinen tosiasia on, että matkat ovat aina mielessä, mutta onneksi haaveilu ja suunnittelu eivät maksa mitään.

Paras paikka matkailuun koukuttuneelle on tammikuinen Helsingin Messukeskuksessa järjestettävä Matkamessut. Tämä vuotuinen Pohjois-Euroopan suurin matkailutapahtuma antaa mielenkiintoisen viitekehyksen tehdä fiilistelypohjainen maailmanympärimatka ja kerätä ideoita sekä materiaalia tulevia matkoja varten.

sambaathaimaa

Espanjaan hurahtaneelle täti-ihmiselle tämän vuotisen messutarjonnan parhaimmistoa oli laajahko Espanjan osasto, josta löysin kassillisen kiinnostavaa materiaalia. Odotan innolla maaliskuun lopulle suunniteltua parin viikon kiertomatkaamme Kataloniaan. Olin ilahtunut saadessani Katalonian ständiltä alueesta hyviä matkailukarttoja ja yksityiskohtaista infoa. Erityisen kiinnostuksen kohteeksi nousivat mm. Katalonian viinireitit ja Costa Bravan rannikkoa pitkin kulkevat vaelluspolut.

Mielenkiintoinen messututtavuus oli myös TR-Kielimatkat, jonka tarjonnasta bongasin 50+ kielimatkat. Espanjan opiskelu kiinnostaisi ja voisiko siihen tehokkaampaa keinoa olla kuin opiskella autenttisissa olosuhteissa ja asua espanjaa puhuvassa isäntäperheessä. Kurssien ohjelma on suunniteltu vastaamaan enemmän aikuisempaa makua keskittyen kielen opiskelun lisäksi maan kulttuuriin tutustumiseen.

Sen verran köyhä tavismatkaaja olen, etten ole koskaan elämässäni matkustanut business-luokassa. Karvalakkipuolen matkustaja sai Matkamessuilla fiilistellä paremmasta matkustustavasta Finnairin osastolla, jossa pääsi kokeilemaan uuden A350 koneen business-luokan istuinta. Saatoin kuvitella kuinka miellyttävästi pitkäkin lentomatka sujuisi tässä täysin makuuasentoon laskeutuvassa tuolissa.

FinnairFinnair2

Messujen inspiroivinta palvelua sain risteilymatkoihin erikoistuneen ”We love Cruises” matkatoimiston osastolta. Nuoret, innostavat tytöt osastolla saivat risteilyihin nuivasti suhtautuvan täti-ihmisen pään käännettyä. Stereotyyppinen kuvani harmaapäisistä permanenttimummoista bingoa pelaamassa mureni, kiitos näiden tuotteensa tuntevien ja oikealla asenteella varustettujen nuorten. Pitäisi kai se joskus kokeilla risteilymatkaa jollain noista hulppeista luksuskruisaajista. Voi olla, että Azamaran pullean luksusristeilyesitteen kanssa vierähtää jokunen ilta oikein rattoisasti. (Kumma kyllä niitäkin osastoja oli, joiden henkilökuntaa tuntui kiinnostavan enemmän oma kännykkä tai seurustelu oman väen kanssa. Ihmetystä herätti myös joidenkin esittelijöiden käsittämättömän heikko tuotetuntemus.)

rsiteilyt

Messuosastoja kierrellessä väkisinkin tuli mieleen, että onko enää nettiaikakaudella järkevää lähteä messuille esittelemään matkoja maa- tai yrityskohtaisesti? Pitäisikö enemmän miettiä tarjontaa tuote- tai kohderyhmälähtöisesti?

Ajatellaanpa vaikkapa häntä, jota kiinnostaa jääkiipeily ulkomailla. Aika vaikeaa lähteä osastokohtaisesti jäljittämään tarjontaa sen sijaan, että messuilla olisikin yksi iso osasto, jonka matkatarjonta olisi keskittynyt harrastematkoihin. Samalla konseptilla voisi miettiä luksusmatkojen osastoa, kaupunki/kulttuurimatkoja, viini/ruokamatkoja, lapsiperheille suunnattua matkatarjontaa, seniorimatkoja tai risteilymatkoja, kuten yllä mainitulla We love Cruises -osastolla. Uskon, että matkaaja löytäisi näin helpommin uusia matkaideoita juuri siitä matkagenrestä, joka häntä erityisesti kiinnostaa.

Joka tapauksessa matkamessuilla on hauskaa käydä vuosittain fiilistelemässä. Kotiin viemiseksi olin haalinut jälleen pari painavaa kassillista materiaalia, joten unelmointi ja uusien matkojen suunnittelu jatkuu lähipäivät kotisohvalla.

Lempisivustoni, kun etsin majoitusta Espanjasta

Majoitustarjonnan villissä nettiviidakossa, mistä löytää kunnon majoitusta? Nyt haussa hyviä majoituskohteita Espanjasta.

Täti-ihminen minussa nostaa päätään. Ties kuinka monennen kerran olen matkustamassa jälleen samaan Espanjan kolkkaan, Kataloniaan. Aluetta on tullut kierreltyä niin yhdessä aviosiipan ja ystävien kanssa kuin yksinkin jo lähemmäs kymmenen reissun verran. Ensin hurahdin Barcelonaan, sitten löysimme Penedèsin viinialueen ja parin viime vuoden aikana Costa Bravan rannikko on viehättänyt. Ja samoille kulmille sitä ollaan jälleen maaliskuussa laukkuja pakkaamassa. Kieliikö tämä jo peräti keski-ikäisestä jumiutumisesta?

Ehkä tämä kuitenkin kertoo enemmin Katalonian vetovoimaisuudesta. Etsit sitten hurmaavan kauniita rantoja, suurkaupungin intensiivistä sykettä, historiaa huokuvia pittoreskejä kyliä, kulinarismin kehtoja tai viinin nautintoja, tätä kaikkea Kataloniasta löydät. Ja pakettiin saa kylkiäisenä mutkatonta elämänmenoa, edullisen hintatason, auringonpaistetta läpi vuoden ja vielä inhimillisen lentoajan.

Koska olemme jälleen lähdössä omatoimimatkalle, alkoi armoton majoitusten valkkaaminen. Kun neljän ihmisen toiveet nivotaan yhteen ja yritetään löytää se ihanteellisin majoitusmuoto, homma ei aina ole ihan yksinkertaista. Pitäisi olla ripaus luksusta, mieluiten tilaa ainakin sadan neliön verran, sijainti kaupungin keskustassa, 180 asteen esteetön merinäköala ja tämä hulppeus ei saisi maksaa paljon mitään 🙂 Sopivan ja kaikkia miellyttävän majoituskohteen löytäminen, sanoisinko, on hieman haasteellista. Tosiasia kuitenkin on, että halpaa ja hyvää on harvoin tarjolla. Luksus maksaa tai jos tuijottaa enempi hintaa, pitää olla valmis jostain tinkimään.

siniset ovetCosta Brava3punainen talo

Aikansa nettisivustoja selailtua huomaa pian olevansa pää pyörällä melkoisessa suossa. Tarjontaa on sadottain ellei tuhansittain, eikä oikein tiedä mihin tarttua. Kukapa jaksaa selailla yletöntä määrää majoituspaikkoja, jotka alkavat pian muistuttamaan toinen toistaan. Myös hintojen vertaaminen on usein tuskallista. Yhdellä tarjoajalla hintaan sisältyy kaikki, kun toinen hinnoittelee jopa jokaisen lakanan erikseen.

Mistä sitten kannattaisi majoitusta etsiä? Tässä muutama oma suosikkini, jotka käytännössä ovat hyviksi havaittuja ja joiden kautta varaukset ovat hoituneet mutkattomasti. Arvostan paljon sitä, että sivuston rakenne on jäsentynyt ja majoituskohteet on esitelty selkeästi. Hyvästä sivustosta kaikki keskeinen tieto löytyy helposti, kuvat ovat hyviä, riittävän suuria, informatiivisia ja myös totuudenmukaisia. Varoituksen sananen: jos kohteen kuvat on otettu pääosin vain terassista, jos huoneista on kuvattu vain epämääräisiä kulmia tai jos kuvissa on liikaa fiilistelykuvia eli kuvia vaikkapa pelkistä koristeista, soittele herätyskellojasi. Saattaa olla syynsä siihen, miksi kuvissa ei ole esimerkiksi kuvaa kylpyhuoneesta tai yleiskuvaa oleskelutilasta.

Vanha klassikko www.booking.com on kestosuosikkini etenkin hotellihuoneita varatessani. Tarjonta on runsasta, tarpeellinen tieto löytyy helposti, hinnat ovat selkeästi kerrottu, vertailu eri huonetyyppien kesken on mahdollista ja sivusto selautuu nopeasti. Kohteista löytyy paljon matkailijoiden arvioita, joita kannattaa käydä vilaisemassa. Mitä enemmän yhdestä kohteesta on henkilökohtaista palautetta, sitä luotettavammin niihin pystyy suhtautumaan. Voit myös järjestää esiin tulevien kohteiden järjestyksen esimerkiksi hinnan tai saatujen arvosanojen perusteella. Huomaa, että sivustolta löydät myös apartementoksia ja kokonaisia taloja.

Kevään matkalle teimme booking.comilta kaksi varausta. Toinen varatuista majoituksista on vanha tuttavamme ja erinomaisen hintalaatusuhteen omaava hotelli Silken Park San Jorge Hotel & Spa Costa Bravan rannikolla. Toinen kohteista on uusi löytö Gironasta, mielenkiintoinen vanhaa tunnelmaa henkivä Can Vidal -talo. Harvinaista ylipäätään löytää aivan kaupungin keskustasta tilavaa, talotyyppistä majoitusta.

Costa BravaCosta Brava2

Pidän paljon myös sivustosta www.spain-holiday.com. Suomenkielisenä sama sivusto löytyy osoitteesta www.espanja-loma.fi. Täältä löydät Espanjasta yksityisten henkilöiden suoraan vuokraamia apartementoksia ja taloja. Kohteet ovat hyvin esiteltyjä, infoa on saatavilla melko paljon ja pystyt olemaan suoraan yhteydessä omistajaan, jolta saat parhaiten yksityiskohteisempaa tietoa. Ja ainahan voi yrittää tinkiä hintaa vähän alaspäin. Kokeilimme sivustoa viime keväänä ensimmäistä kertaa. Ystävämme löysivät erinomaisen hintalaatusuhteen omaavan talon Costa Bravalta. Ikävä kyllä talo ei ollut enää vuokrauksessa. Tällä kertaa vuokrasimme Roses nimisestä kaupungista viehättävän oloisen Villa Rosan. Saapa nähdä, onko kohde niin ihastuttava kuin kuvat antavat ymmärtää.

Vielä yksi vihje. Mikäli etsit majoitusta suurkaupungeista, Espanjassa esimerkiksi Barcelonasta, Valenciasta, Madridista tai Sevillasta (tarjolla myös muita Euroopan suurkaupunkeja), käypä kurkkaamassa sivusto www.waytostay.com. Melko tasokkaita ja valikoituja majapaikkoja. Selkeä ja helppokäyttöinen sivusto, joka kohdallamme on toiminut erittäin hyvin.

Mistä itse etsit majoitusta Espanjan omatoimilomalle? Olisiko sinulla jakaa hyviä vinkkejä?

 

Samppanjaa muovimukista blogin löydät myös Facebookista. Käy tykkäämässä: www.facebook.com/samppanjaamuovimukista

Lappeenrannan upouusi teatteri rakennettiin erikoiseen paikkaan

Lappeenrannan ihka uusi kaupunginteatteri tuli korkattua. Sain etuoikeuden olla yksi 440 katsojasta, joka onnistui saamaan lipun teatterin ensimmäiseen ensi-iltanäytökseen. 22,7 miljoonaa maksanut teatteri sai kalleutensa vuoksi melkoista kritiikkiä kaupunkilaisten keskuudessa ja pitkään väännettiinkin kättä siitä, mitä kaikkea teatteriin olisi varaa rakentaa. Opetus- ja kulttuuriministeriön taholta hanketta tuettiin neljällä miljoonalla eurolla, mikä on toiseksi suurin yksittäiseen kohteeseen suunnattu avustus veikkausvoittovaroista. Suurin ennakko-odotuksin nousin teatteriin johtavaa portaikkoa tähän uutukaiseen kulttuuripyhättöön.

Mielenkiintoista Lappeenrannan teatterissa on sen ainutlaatuinen sijainti uuden kauppakeskus IsoKristiinan yhteydessä, sen ylimmässä kerroksessa. Portaat teatteriin nousevat todellakin kauppakeskuksen käytävältä. Teatteri on tuotu lähelle ihmisiä, mikä kuulostaa hyvältä ajatukselta. Toisaalta arkistaako sijainti keskellä ostosmaailmaa teatteria liikaa? Halutaanko teatterilta kuitenkin edes hitunen arjen yläpuolelle nostattavaa glamouria? Mietinkin, millainen teatteri olisi noussut vaikkapa Lappeenrannan upeimmalle paikalle satamaan?

Lappeenrannan teatteriin noustaan portaita pitkin suoraan kauppakeskuksen käytävältä.Lappeenrannan teatteri2portaatIsoKristiina

Majoitusta tarvitsevalle teatteriin saapumisen tekee helpoksi sen käytäväyhteys viereiseen Sokos Hotelli Lappeeseen. Mietimme naisystävieni kanssa, miten mukava kokonaisuus matkailijalle tässä onkaan esimerkiksi viikonlopun teatterimatkaa ajatellen. Samalla teatterireissulla voi käydä ilman päällystakkia shoppailemassa, leivoskahvilla tai skumpalla ja syömässä. Naisena myös arvostaa sitä, että teatteriin pääsee hotellista muutamassa minuutissa talvipakkasellakin pikkukengissä. Ja kampauskin kestää 🙂

Takaisin ensi-iltaan ja ensikokemuksiin uudesta teatterirakennuksesta. Ehkä ennakko-odotukset olivat osaltani liian korkealla, sillä pienoinen pettymys kokonaisuus ikävä kyllä oli. Lainatakseni erään arkkitehdin mielipidettä, oliko tämä aloittavan ahtaajan konttikasa? Ensivaikutelma oli tylsähkö. Foliopaperia muistuttavat seinäpäällysteet ja männyn syykuvioita jäljittelevät laminaattilevyt (?) näyttivät vanhanaikaisilta, elleivät peräti halvoilta. Vaikutelmaa täydensivät punaiset samettiverhot ja valkoiset rypytetyt valoverhot.

Olihan Lappeenrannan teatterissa toki jotain mielenkiintoistakin. Katsomopuolen laatoista koostuvat sinisävyiset seinäpinnat toivat tilaan mukavasti eloa ja kaivattua teatteritunnelmaa. Äänentoisto oli myös erinomainen. Pienimmätkin kuiskaukset kuuluivat takariviin erinomaisesti. Pidin myös aulatilassa olleesta pronssisesta ratsukkopatsaasta, jossa oli hauska vapauden ja hulvattomuuden fiilis.

teatterin seinäLappeenrananan teatteri

Ensi-iltanäytelmänä oli Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin musiikkinäytelmä Kolmen pennin ooppera. Enemmän ”sirkushuveja” kaipaavana minun on ehkä paras olla arvostelematta näytelmää sen enempää. Sanottakoon nyt vain, että minusta se oli pitkäpiimäinen ja jopa puuduttava. Olisiko yhteiskuntasatiirin sijaan avajaisnäytelmäksi sopinut paremmin näytelmä, jossa olisi ollut enemmän iloa ja hehkua?

skumpat

Mutta menkää itse katsomaan. Lappeenrannan kaupunginteatteri on joka tapauksessa käymisen arvoinen ja kaupunki itsessään mukava viikonloppukohde kotimaan kaupunkimatkaajalle.

www.lprteatteri.fi

 

Samppanjaa muovimukista blogi on nyt myös Facebookissa: www.facebook.com/samppanjaamuovimukista

9 kuvaa ja 8 hetkeä Espanjassa

Valokuvaaminen on koukuttanut minut. Ostin jokunen aika sitten elämäni ensimmäisen järkkärikameran ja siihen vähän parempaa putkea, ja avot, uusi maailma aukesi.

Viime yönä, kun uni ei tullut, aloin kelaamaan koneeltani viime syksyisen Espanjan matkani kuvasatoa. Seitsemän viikkoisella turneella tuli napsittua kuva jos toinen. Vaikka kelvotonta aineistoa on yllin kyllin, jokainen vähänkään onnistuneempi otos tuottaa suurta mielihyvää. Rakkaimpia ovat otokset, joihin on pystynyt vangitsemaan miljöön tai tapahtuman lisäksi edes hitusen ohikiitävän hetken tunnelmaa. Tai kuvat, joiden kautta muistuu mieleen jokin paikka ja siellä koettu mieluisa hetki.

Poimin tähän yhdeksän omaa suosikkikuvaani viime matkalta Espanjassa. Kuvien kautta pääsee uudelleen palaamaan matkan hetkiin ja fiiliksiin.

 

Figueres: ihmistornien rakentamistaihmispyramidi2Vanha katalaanien perinne on yhä voimissaan ja siihen suhtaudutaan todella pieteetillä. Vanvimmat miehet kivijalaksi ja siihen sopii sitten jengiä kiivetä kerroksittain. Yhteenkuuluvaisuuden tunne oli kirjaimellisesti käsin kosketeltavaa.

 

El Port de la Selva: lasillinen virkistävääroseviiniTulen aina muistamaan tämän pienen kalastajakylän Pohjois-Espanjan rannikolla lähellä Ranskan rajaa. Kylässä oli niin täydellinen merenrantapaikan idylli, että se tuntui suorastaan epätodelliselta. Olin kävellyt kylän raittia pitkän tovin auringon paahteessa ja päätin pysähtyä paikallisen bodegan terassille nauttimaan lasillisen virkistävää juomaa. Viini oli kylmää, helmeilevää ja niin raikasta. Paras roselasillinen ikinä.

 

Cadaques: myrsky nouseeCadaquesCadaques, valkoisten talojen kaupunki Pyreneitten kupeessa, oli myös yksi kiertomatkani kauneimmista paikoista. Vuoristosta johtuen sää voi vaihdella alueella hyvin nopeasti, mistä sain itsekin tuntumaa. Hetki sitten aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, kunnes lähestyvä ukkosilma muutti tunnelman. Mutta valkoiset talot ne vaan jaksoivat hehkua luoden hienon kontrastin tumman taivaanrannan kanssa.

 

Tarragona: morsian karkaamorsianJoskus osuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Kuljeskelin päämäärättömästi Tarragonan vanhassa kaupungissa ja bongasin hääpärin kulkemassa kujaa pitkin. Niin, täytyy tunnustaa, oli tällä morsiamella sulhanenkin, muta armottomasti rajasin sen kuvasta pois. Tuli nähkääs kuvaan ihan eri tunnelma…

 

Granada: flamencoa ja duendeaflamenco2Andalusiassa hullaannuin flamencosta. Niin musiikki, laulu kuin tanssi olivat täynnä kiihkeää intohimoa, sykkivää rytmiä ja kuumaa tunnelmaa.

 

Malaga: yhteenkuuluvatmalagaEnsimmäinen majapaikkani Malagassa oli kaupungin huonommalla laidalla. Rähjäinen miljöö ja heikossa hapessa olevat talot kertoivat omaa köyhyyden kieltään. Ihmisillä oli tapana istuskella talojen edustoilla ja sieltä eräänä aamuna bongasin miehen, joka ilmiselvästi rakasti parasta ystäväänsä.

 

Sevilla: kohtaaminenLapsi ja puluSevillasta jäivät mieleen kaupungin kauniit puistot. Napsasin kuvan äidin taluttamasta pikku tytöstä, jota näytti aidalla istuva pulu kovasti kiinnostavan. Miettikääpä itse miten erilainen maailma näkyykään alle metrin korkeudesta…

 

Malaga: pääsy kiellettykerjäläinenOlen suhtautunut kerjäläisiin aina vähän kaksijakoisesti. Toisaalta heidän asemansa säälittää, toisaalta jopa ärsyttää, mutta aina on kerjäläisiä yhtä vaikea ohittaa tuntematta jonkinlaista pistoa sydämessä.

Valokuvaaminen on opettanut tarkkailemaan ympäristöä eri tavalla kuin ennen. Yksityiskohtiin kiinnittää huomiota aiempaa tarkemmin ja helpommin tulee noukkineeksi silmällä ne kuvauksellisimmat helmet. On kasvanut ikään kuin kolmas silmä, joka jatkuvasti hakee ja rajailee mielenkiintoisia kuvauskohteita. Samalla on tullut myös tiedostettua kuinka haastava matka tämän harrastuksen puitteissa onkaan edessä. Loputon oppimisen tie. Ja varustelun tie, mikäli kokeneempiin kuvaajiin on uskomista.

Kun matkustaminen hirttää kiinni

Rauhaton oot sinä matkaava ihminen. Juuri palasit reissuiltasi ja taas uutta matkaa himoitset. Eikä auta järkipuhe. Vaikka kuinka tiedät, ettei ole varaa eikä aikaakaan, varmuuden vuoksi tarkistat sen viimeisimmän sähköpostiisi pompsahtaneen matkatarjouksen. Levoton matkamielesi ei armoa anna. Jos sittenkin jonnekin, ihan minne vaan, nopsasti ja oikein halvalla? Vaikka käsimatkatavaroilla spurguimpaan hotelliin. Kunhan vain jonnekin pääsisi.

hiekkaa

Diagnoosi: krooninen matkakirroosi, jota siivittää korkea matkakuume. Matka-arvot poikkeuksellisen koholla. Armottominta on, että tähän sairauteen puree vain yksi lääke. Uusi matka.

Lääkitystä odotellessa…

Tykkyä ja puuteria Luostolla

Aina kun näen vähänkään korkeamman kukkulan, rinteen tai vaaran, tunturista puhumattakaan, tunnen käsittämätöntä hinkua kiivetä rinnettä ylös, mieluiten laelle asti. On pakko nähdä millainen maailma ylhäältä avautuu ja kuinka kauas sieltä näkyy. Näin löysin jokunen vuosi sitten Pyhä-Luoston kansallispuistosta Luostolta Keski-Luostoksi nimetyn tunturiselänteen. Mikään ylettömän korkea tunturi ei ole kyseessä, mutta erikoiseksi sen tekee laen ihmeellinen taigametsä.

Huipun tuntumasta löytyi Lapin reissujeni kummallisimmat käkkyrämännyt ja kelopuut. Nuo huipun kovia kokeneet petäjävanhukset ovat aikojen saatossa kasvaneet käsittämättömille mutkille ja koukeroille. Rankka kasvuympäristö on saanut ne kasvamaan aikamoisen kieroon. Oksat ovat etsineet vuosien varsilla mitä ihmeellisimpiä kasvureittejä ja runkoihin on kasvanut omituisia pullistumia ja pahkoja.

Muutaman kesän aikana olen käynyt näitä käkkyräisiä ihmettelemässä ja silittelemässä niiden karkeaa kaarnaa tai kelon sileää pintaa. Olen miettinyt miten julma tunturituuli on niille mahtanutkaan olla ja miten raskasta taakkaa luontoäiti on pannut ne kantamaan. Samalla on jäänyt kaihertamaan ajatus siitä, miltä tuolla Keski-Luoston tunturin laella mahtaakaan talviaikaan näyttää.

tykky7tykky2tykky6

Kipinän huipulle kipuamiseen antoi mökkinaapuri, joka kertoi käyneensä ihastelemassa paikan takuuvarmoja tykkylumipuita. Pakkasaamusella laitoin lumikengät jalkoihin ja tepastelin lähimmältä parkkipaikalta kohden rinnettä. Hanki ei tähän aikaan vuodesta vielä kantanut, eikä kuntoni riittänyt umpihangessa tarpomiseen, joten täytyi luovuttaa suosiolla jo heti kättelyssä. Onneksi rinteen viertä kulki moottorikelkkareitti, josta erkani oma reittinsä ylöspäin kohti lakea. Tuota uraa pitkin olikin helpohkoa lumikengillä edetä.

Kipuaminen kannatti. Näköalojen lisäksi ylhäällä odotti tällä kertaa huputettu taigametsä. Nuo valkoiset lumipeitteiset puut olivat kuin rukoukseen hiljentynyt seurakunta. Hiljainen kansa päät painuksissa. Paljon oli puille painoa pantu jo heti näin alkutalvesta. Ja minne vain katsoit, maisemaa ympäröi vitivalkoinen puuteri. Puhdas, koskematon, pehmeä, neitseellinen lumi, jonka pinnan tunturituuli oli siloitellut kuin taiteilija lastallaan.

Oli niin kaunista, että melkein itketti.

tykkyä3tykky4tykky14tykky8tykkyä5tykky13

Näin löydät taigametsään: aja Luoston keskustasta noin 2 km Sodankylän suuntaan. Vasemmalla puolella on parkkipaikka, johon voit jättää autosi. Keski-Luosto on tien toisella puolella oleva tunturiharjanne. (Kätevimmin pääset tien toiselle puolen alikulkutunnelin kautta.) Jatka moottorikelkkauraa oikealle. Hetken päästä reitiltä erkanee vasemmalle ylöspäin lähtevä moottorikelkkaura, jota pitkin on helpointa kivuta laelle (osa Yliluoston retkeilyreittiä). Parkkipaikan puolella kolmensadan metrin päässä on muuten Torvisen maja, pieni punainen hirsimökki, jossa talviaikaan toimii latukahvila. Majalle pääsee aurattua tietä pitkin kävellen.

 

Samppanjaa muovimukista blogi on nyt myös Facebookissa: www.facebook.com/samppanjaamuovimukista. Käy tykkäämässä.