Monthly Archives

elokuu 2015

Kadonnutta tunturia etsimässä

Joka vuosi Lapin reissullamme olemme laittaneet tavoitteeksi uuden tunturin valloittamisen. Tänä kesänä Pää pilvissä blogin innoittamana päätimme tehdä päivän retken asemapaikastamme Luostolta Kittilän puolelle Kumputunturiin.

Innolla starttasimme matkaan sankasta aamusumusta huolimatta. Niin innolla, että taas kerran kumpikaan meistä ei muistanut tarkistaa tarkempia ajo-ohjeita. Jälkiviisas on helppo olla, mutta jos jotain tältä reissulta opin, niin sen, että maastoon en enää lähde pelkän musta tuntuu/muistaakseni/luin jostain ohjeistuksen perusteella. Perille löytäminen ei tällä kertaa sujunut ihan kuin Strömsössä.

Ajoimme siis aamutuimaan Sodankylän tietä Kittilään päin ja noin kahdeksan kilsan päästä Tepsan kylästä käännyimme oikealle, jossa oli tienviitta Kumputunturi. (Tähän saakka olimme ajo-ohjeet sisäistäneet). Vaan hetken päästä tuli tenkkapoo; olimme tienristeyksessä, jossa tuli valita kääntyminen oikealle tai vasemmalle. Aamu oli kovin sumuinen, emmekä itse tunturista nähneet sankan pilvirintaman vuoksi piirtoakaan, joten siitäkään emme voineet päätellä kumpaan suuntaan kääntyisimme. Randomina valitsimme oikealle kaartuvan tien. Miehelläni oli jostain mielikuva, että tietä ajettaisiin kahdeksan kilometriä parkkipaikalle, josta vaelluspolku lähtisi. Kymmenen kilometrin kohdalla alkoi epäilys kalvamaan. Terveisiä vaan metsiemme hallitukselle: olisiko suuri kustannuserä laittaa tuohon tienristeykseen opaste helpottamaan perille löytämistä?

Puhelimessa oli sen verran verkkoa, että pystyin soittamaan Levin matkailuneuvontaan. Asiakaspalvelija yksi ei ymmärtänyt ollenkaan missä olemme ja virkailija kaksikaan ei osannut vastata kysymykseen oikealle vai vasemmalle, vaan kehotti meitä valitsemaan enemmän ajetun tien. Jaa, tässä kohtaa vähän vaikea sanoa… Hän kuitenkin epäili meidän olevan väärällä tiellä, koska reitillä ei ollut juurikaan nousua. Siispä käänsimme automme ympäri, ajoimme takaisin tienristeykseen ja lähdimme tällä kertaa ajamaan vasenta reittiä. Ajoimme ja ajoimme, kunnes hiekkatie muuttui asfalttitieksi ja tupsahdimme asutuksen keskelle johonkin kylään.

Siispä kysymään paikallisilta neuvoa. Pysäytin vastaantulevan mönkijänkuljettajan, joka opasti meitä kääntymään läheiselle Kumputunturintielle. Siispä sinne, vaan hetken ajettuamme tuli eteen taas tienristeys: Kumputunturintie ja Kumputunturin metsätie. Mies oli opastanut meitä ajamaan mökkikylän ohi, mutta kummankohan tien varressa se mökkikylä mahtoi olla? Eikä tunturista sumun vuoksi vieläkään minkäänlaista näkymää.

Minusta Kumputunturintie kuulosti johdattelevammalta, joten sinne. Ja taas ajettiin ja ajettiin, mutta mitään parkkipaikkaa ei tien päästä löytynyt. Puhelimessa ei ollut minkäänlaista kenttää, joten siitäkään ei apua ollut. Auto taas ympäri ja palasimme kylään. Onneksi tällä kertaa saimme ystävälliseltä pariskunnalta selkeät ohjeet. Itse asiassa ihan ensimmäinen tie olisi ollut se oikea, olimme vaan antaneet liian aikaisin periksi. Koska olimme ajaneet näinkin pitkälle, meidät opastettiin toiselle reitille, joka sijaitsi Kumputunturin metsätien päässä. Takaisin siis äskeiseen paikkaan, tällä kertaa oikealle kääntyvälle tielle ja sieltä tien päästähän parkkipaikka löytyi.

Vihdoinkin pääsimme maastoon ja polulle kohti tunturia, jonka olemassaolosta ei usvan vuoksi vieläkään minkäänlaista merkkiä. Totesimmekin, että tämän aamuisella tuurillamme sumu ei hälvenisi laisinkaan, emmekä näkisi ylhäällä yhtikäs mitään. Onneksi tässä kohtaa onni kääntyi.

Kumputunturiin kannatti vaeltaa. Maasto oli mukavan vaihtelevaa käsittäen aluksi lehtometsää, sitten yli 200 vuotiasta havumetsää ja ennen puutonta vyöhykettä vaivaiskoivikkoa. Polku nousi koko matkan loivasti, mitenkään vaativaa noin neljän kilometrin taival ylös ei ollut. Harmitti vaan, kun matkaa tehtiin sumupilvessä eikä menomatkalla ympärille avautuvia näköaloja pystynyt ihailemaan.

Jotain hyötyäkin aamuisesta sähellyksestä oli. Saavuimme laelle onneksemme aiottua myöhemmin, sopivasti juuri siinä kohtaa, kun aurinko alkoi ilmestyä pilviverhon takaa ja avasi meille esiripun huikeisiin maisemiin. Tässä kohtaa ymmärsin todellakin mitä tarkoittaa tunturilappi. Horisontissa siinsivät Ylläs, Pallas, Aakenus, Levi, Nattaset, Luosto… Olipa tässä näköalakahvilassa hienoa nauttia eväitä.

Poro KumputunturissaKumputunturin huipullatunturinlaella

Itse tunturin laki koostui poikkeuksellisesti järeistä kivenjärkäleistä, joten liikkuminen siellä oli hieman hankalaa. En paljoa ymmärrä geologiasta, mutta jääkausi ymmärtääkseni oli rakentanut tämän kivilouhoksen. Ilmeisesti kivimassa oli joskus ollut sulaa, sillä mielenkiintoista oli huomata kuinka suuriin kivenmöhkäleisiin oli ikään kuin liimautunut pienempiä yksittäisiä kiviä.

Tunturin laella oli entinen palovartijan maja autiotupana, jossa saattoi yöpyä sekä huvimajaa muistuttava näköalamökki. Liekö metsänvartija täältä tähystellyt maastopaloja?

palovartijan majaTunturin laelta

Kumputunturin laki oli hieno paikka 581 metriä merenpinnan yläpuolella. Helppo saavuttaa (kunhan ensin löytää parkkipaikalle 🙂 ) tunturin tarjoillessa hulppeat näkymät tunturilapin keskiössä. Kannatti käydä.

Täältä tarkemmat ajo-ohjeet:

www.luontoon.fi/ kumputunturipaivatupa

Loma ilman ulkonäköpaineita

Pian kolme viikkoa takana lomailua Lapissa (tosin väliin mahtuu vähän töitäkin). Joka tapauksessa 19 vapauttavaa päivää ilman huolta ulkonäöstä. Ei hiustenlaittoa, ei meikkaamista, ei väliä mitä päällensä pukee. On mukavaa aloittaa päivät ilman meikkipussia, hiusten väkertämistä tai vaatekaapin tuijottelua. Olen vapauttanut itseni loman ajaksi ulkonäköhuolista. Päätin, että saan olla seinästä reväistyn näköinen pirttihirmu, jos haluan. Tuskin olen muistanut näinä viikkoina edes peiliin katsoa. Tässä maailmassa kun ei tarvita suoristusrautaa tai anti aging voidetta. Tässä maailmassa rakennekynnet ja ripsienpidennykset tuntuvat lähinnä vitsiltä.

Lomagarderoobini ehdoton ykkönen ovat neopreenisaappaat, joita ilman en tulisi toimeen. Jalat pysyvät aina kuivina ja lämpiminä. Näillä lompsikkailla voi marssia huolettomasti missä pöpelikössä tahansa. Toinen must-pukineeni on kahluutakki. Perhokalastajan varusteisiin kuuluvasta kalastusasusta on tullut minulle ehdoton joka paikan ja joka kelin suosikkitakki. Tiivis kangas pitää sadetta ja tuulta, pitkät hihat ja tiivis huppu suojaavat öttiäisiltä ja alle mahtuu lämmintä kerrosta vaikka kuinka paljon. Ei sovi myöskään unohtaa kolmatta ihanuutta eli flanellista nallepyjamaa, jota parempaa kostyymia saunan jälkeen ei ole olemassakaan.

Parhaat kesäpopotkumisaappaat2Nainen kuin Kaurismäen elokuvastaSeinästä revittyPohjoisen hehkutus alkaa varmaan tuntua jo toistolta, mutta Lapin vapauttavaa ja hyvää tekevää voimaa kannattaa minusta suitsuttaa niin monesta syystä. Aiemmin olen nostanut esiin luonnon henkisen merkityksen: tyyneyden, rauhallisuuden ja onnellisuuden kokemukset. Nautin niin suunnattomasti ympärillä olevasta hiljaisuudesta, puhtaasta ilmasta, suopursun tuoksusta, virtaavan veden solinasta, tunturin karuudesta ja luonnon kauneudesta.

Tänään oivalsin, että myös oma fyysinen hyvinvointini on näiden viikkojen aikana selvästi lisääntynyt. En ikinä normaali oloissa jaksaisi harrastaa liikuntaa niin paljon kuin täällä ollessa on tullut tehtyä. Joka ikinen päivä, useita tunteja, on tullut joko pyöräiltyä, käveltyä, poljettua suota, hypittyä rantakivikoilla kalassa tai kavuttua tunturin rinnettä. Usein väsymykseen asti. Voin vakuuttaa, että unta ei ole tarvinnut iltaisin houkutella. Kaikin puolin olo tuntuu kevyeltä, energiseltä ja hyvinvoivalta. Luulenpa, että kuntoni tulee kohoamaan Lapin viikkojen aikana.

Myös hillamaniani pitää minut kiitettävästi liikkeessä niin kauan kuin näen maastossa yhdenkään poimittavan keltaisen marjan. Tänä vuonna sato oli myöhässä ja kypsyi hyvin eri aikaisesti. Vielä muutaman päivän ajan riittää marjoja, joiden perässä on pakko rientää.  Ja aivan kohta kypsyvät mustikat…

HillamaaninenhillaretkelläFillarilla hillaanfillariTakana siis kaksi viikkoa mökkilomaa Luostolla ja viikko erämaassa Inarissa, mökissä sielläkin. Vaikka telttamajoitustakin on tullut useana kesänä koettua, täytyy myöntää, että menen mieluimmin nukkumaan lakanoiden väliin kunnon patjalle kuin makuupussiin kahden sentin retkipatjalle. Lähiympäristössä on kuitenkin tarjolla kaikki Lapin herkut: luonto vaellusreitteineen, tunturit, kalastuspaikat, hillasuot ja marjamaat. Ja kun valitsee kesäloman majoituspaikaksi uinuvan hiihtokeskuksen, myös lähistön ravintolapalvelut ovat käytettävissä. Jos ei kokkaaminen lomalla maistu, valmiille poronkäristykselle ei ole pitkä matka.

Ensi viikolla matkamme jatkuu Hammastunturin erämaahan. Mutta nyt hillaan…

Edullista kesäajan majoitusta Luostolla:

www.luosto.fi/mokit

http://www.nettimokki.com/lappi/sodankyla

Onnellinen Lapin erämaassa

Terveisiä erämaasta. Viikko punaisessa poropirtissä keskellä Inarin erämaata teki hyvää. Kuunneltiin hiljaisuutta. Tuijoteltiin poroja. Bongattiin lintuja. Väsytettiin itsemme hillasoilla. Nukuttiin päiväunia. Nautittiin tunturimaisemista.

Paadar-järvi ruokki meidät. Syötiin joka päivä itsepyydettyä luomuruokaa: savustettua taimenta, graavattua harjusta, pannulla paistettua ahvenfilettä ja tietysti kalasoppaa. Juotiin porokahvia kuksista ja skumppaa muovimukeista Suomen hienoimmalla hiekkarannalla.

puunhalaaja Harjus Rannalla Rannalla2 Skumppaa erämaassaSaunottiin lempeissä löylyissä suopursuntuoksussa. Istuttiin hiljaa iltanuotiolla. Mietittiin elämää. Vapautettiin itsemme kiireistä ja huolista. Elettiin hetkeä. Onnellista sellaista. Yksinkertaista.

”Kysy hiljaa itseäsi,

kysy vielä sittenkin,

kun olet kyselemisestä uupunut,

se vastaa kyllä kun maltat odottaa,

joskus vuosien,

joskus vuosikymmenien perästä.”

Helena Anhava (runosta Naapurin tytöltäkö mallin kysyt)

Tuparantasaunan yksityiskohtaIltavalaistus Auringonlasku2 Nuotiolla

MIKÄ JA MISSÄ: Vanha viehättävä poropirtti ja rantasauna Inarissa Lemmenjoen suulla Paadar-järvellä

MITEN: Autolla kahden kilometrin päähän tai venekuljetuksella porotilalta

ERITYISTÄ: Paadar-järvessä on runsas taimen- ja harjuskanta

www.inarinporopirtit.fi

 

 

 

Pyhä on hyvä, myös lapsille

Kiitos Metsähallitukselle. Voiko maastoon meno ja retkeily Lapissa olla enää helpompaa kuin Pyhällä? Lähde talsimaan Karhunjuomalammen reittiä. Reilun kilometrin päästä parkkipaikalta kohtaat ensimmäisen kodan, jossa on mukava tulistella. Alas kuruun johtavat puuportaat ja sen jälkeen voit kulkea lankkusiltaa pitkin lähes koko matkan Pyhänkasteenlammen kautta Isokurulle. Kauniita maisemia ja jylhiä rakkakiviseinämiä vaivattomasti ja nopeasti. Varteenotettava vaihtoehto lapsiperheille, jotka haluavat tehdä muutaman tunnin reissun maastoon, paistaa kodassa makkarat ja ihmetellä Lapin luontoa ilman haasteellisia maasto-osuuksia.

Koko Karhunjuomalammen reitin pituus on 8 kilometriä, mutta halutessasi voit käydä vaikkapa vain ihmettelemässä 17 metristä Pyhänkasteen putousta. Tällöin yhdensuuntaiselle matkalle tulee mittaa parkkipaikalta noin 2,5 kilometriä.

PyhäIso-KuruPyhän kasteen putous

Pyhällä kannattaa vierailla myös Metsähallituksen Naavan luontokeskuksessa. Vuonna 2012 avatussa keskuksessa saa tiivistetysti läpileikkauksen Lapin eläimistöstä, kasveista ja kivistä. Keskuksessa on lapset huomioitu hyvin tarjoamalla heille toimintaa ja tekemistä eri aisteille. Naavan kohtuuhintaisessa Café Loimussa voi samalla käynnillä nauttia lounasta.

Perheelliselle kesä-Lappi sopii myös majoituksen puolesta. Kesäaikaan hiihtokeskuksista saa mökkimajoitusta todella edullisesti.

Pyhä sijaitsee Pelkosenniemen kunnassa, 134 km Rovaniemeltä pohjoiseen.

www.luontoon.fi/pyha

lapin eläimiäPorot keskustassa

Vain muutaman marjan tähden

Koska mies tykkää enempi kalastaa ja minä marjastaa,  päätimme tehdä tänään lomakompromissin. Mies lähti kalaan, minä polkupyörällä tarkastamaan lähialueen hillasoita. Yksin metsään menemisessä kohdallani tosin piilee pienoinen riski. Eksyn nimittäin joka paikassa ja varsinkin marjametsä on kaikista ympäristöistä se riskialttein.

Parantaakseni omaa turvallisuuttani ja läheisteni mielenrauhaa olen kehittänyt systeemin, joka on toiminut tähän asti hyvin. Raahaan polkupyörän mukanani metsän reunaan mahdollisimman näkyvälle paikalle. Tämän jälkeen marjastaminen ja kulkeminen on sallittu niin kauas kuin fillari vain on näkyvissä.  Etenkin avosoilla tämä menetelmä toimii oikein hyvin. Pyörä näkyy kauas ja suunta pysyy.

Tänään kypsien hillojen löytäminen oli haasteellista. Punaisia raakileita vilkkui siellä täällä, mutta löytääkseni jotain poimittavaa, piti polkea jänkää ihan tosissaan. Sateinen kesä oli myös vetistyttänyt suot siihen malliin, että tuli huolella valita mihin jalalla astuu.

Tähän saakka kaikki oli hyvin. Muutama kypsäkin hilla löytyi, joka johdatti taas seuraavalle mättäälle ja seuraavalle marjalle. Oikaisin välillä selkääni ja tarkistin pyörän paikan. Ette voi uskoa, mutta se oli hävinnyt! Vielä hetki sitten fillarini oli seisonut rauhoittavana maamerkkinä suon reunalla, mutta nyt sitä ei näkynyt missään, ei edessä, ei takana, ei oikealla, ei vasemmalla. Enää en ollut edes ihan varma, mistä suunnasta ylipäätään olin tullut.

Jos olet joskus eksynyt maastossa, tiedät sen ikävän tunteen ja ensireaktion mikä sinut valtaa. Ympäristö näyttää samalta joka suuntaan, eikä oikein ole mitään, mihin pystyisi tarttumaan tai mistä suuntaa hakemaan. Tässä kohtaa ei auta kuin yrittää rauhoittaa itseään ja miettiä, mistä suunnasta luulee tulleensa. Itse olin tällä kertaa onnekas, sillä olin suolle tullessani pannut merkille vastapäisen tunturin ja minulla oli epämääräinen käsitys, mistä suunnasta kutakuinkin olin suolle pölähtänyt. Vaan missä ihmeessä se pyörä piileskeli?

Öttiäisarmeijan hyökkäykset ympärilläni vain lisääntyivät ja olo alkoi käydä kaikkinensa epämukavaksi. Mäkärät tunkivat hatun alle ja itikat inisivät verenhimoisina jo näkökenttää haitaten. Lähdin kulkemaan suuntaan, jossa kuvittelin tien olevan. Jonkin matkaa rämmittyäni, tie löytyi kuin löytyikin ja olo helpottui. Nyt piti enää löytää se hempskutin pyörä, mutta lähtisinkö etsimään sitä oikealle vai vasemmalle? Siitäpä ei ollut mitään käsitystä.

Hetken asiaa harkittuani päätin kulkea metsän reunaa vasemmalle niin, että tie pysyisi kutakuinkin vielä näkyvissä oikealla puolella ja samalla näkisin, mikäli polkupyöräni pilkottaisi kulkusuunnassa vasemmalla. Kuljin arviolta kolmisensataa metriä, kunnes näin polkupyöräni ohjaustangon töröttävän maastossa. Pehmeä rahkasammal oli pettänyt kulkuneuvon jalan alla ja se oli romahtanut pöpelikköön. Tässä siis syy, miksi pyöräni niin yhtäkkiä katosi näköpiiristä.

Raahasin fillarin helpottuneena tielle ja poljin väsyksissä takaisin mökille. Peiliin vilkaisu osoitti, että itikkabotoxia oli tullut tällä reissulla riittämiin. Sen verran monilla pistimillä olin reijitetty. Seuraavalla kerralla taidan lähteä kalaan.

Samppanjaa tunturissa

Tästä alkaa loma. Retkireppuun pullo kylmää samppanjaa. Reilun kolmen kilometrin jolkotus mökiltä Ukko-Luosto -tunturin huipulle. 564 noustavaa porrasta. Muutaman sadan metrin loppurutistus tunturin rinnettä ja tsadaa, maailman paras näköalaravintola odottaa samppanjanjuojaa. Jos minun pitäisi merkitä punaisella matolla Lapista mieluisin paikka, laittaisin maton Ukko-Luoston huipulle. Sen verran hyviä tunnelmamuistoja paikkaan liittyy.

Retkireppu on pakattusamppanjareppu564 porrasta noustavana.portaiden nousuSamppanjasherpa työssään.samppanjasherbaJo perinteeksi tullut kesän samppanjavaellus Ukko-Luostolle on aloittanut usean vuoden ajan kesäloman ja virittänyt huolettomaan lappifiilikseen. Jostain kumman syystä tunturin laella samppanja muovipikarista maistuu niin taivaalliselle: pirskahtelevaa, suunmyötäistä ja raikasta. Tässä kohtaa myös koko loma on edessäpäin. Voiko sitä ihminen parempaa hetkeä kuvitellakaan?

samppanjaatunturissa samppanjaasamppanjaa tunturissa2 Jos liikuskelet Lapin reissuillasi Luostolla, älä missaa käyntiä Ukko-Luostolla. Tunturin huippu on helposti saavutettavissa. Lähimmältä parkkipaikalta tai mökeiltä on vain noin 3-4 kilometrin matka ylös. Metsiemme hallitus on rakentanut maastoon entisen kinttupolun tilalle oikean broadwayn, joka johtaa tunturiin nouseville portaille. Kipuaminen saa kummasti sykkeen nousemaan, mutta ei hätää, matkan varrella on näköalatasanteita, joissa on hyvä lepuuttaa. Näköalat kyllä palkitsevat uurastuksen. Yhteen suuntaan pertsakuntoiselta menee noin tunnin verran. Alas voi tulla portaiden lisäksi huoltotietä pitkin tai jatkaa vaellusta pidemmän kaavan mukaan Lampivaaran ametistikaivokselle.

Ukko-Luosto kuuluu Pyhä-Luoston -kansallispuistoon. opastaulutHuipulla on säätutka, jolla ennustetaan koko Lapin säätä.sääpallo www.luosto.fi

www.luontoon.fi/pyha-luosto