Arvonta – blogi täyttää vuosia ja arpoo Nivean ihonhoitotuotteita

Paljon onnea minulle. Kaksi vuotta sitten putkahti ulos Samppanjaa muovimukista -blogin ensimmäinen postaus.

Olipa kerran sometaidoiltaan täysin tumpelo täti-ihminen. Tämä matkustamiseen hurahtanut täti-ihminen kaipasi elämäänsä uutta innostavaa harrastusta, jolla saisi tyydytystä alati vaivaavaan luovuuden janoon.

Lentomatkalla jonnekin täti-ihminen siemaili samppanjaa muovimukista ja tuumaili, että olisipa hienoa perustaa ihka oma matkablogi. Voisi kirjoitella mukavia matkatarinoita ja jakaa hyväksi koettuja matkavinkkejä muillekin. Mutta ensin pitäisi keksiä blogille sopiva nimi.

Siinä muovimukia pyöritellessä täti-ihminen mietiskeli samalla, että olisihan se hienoa, jos joskus elämässä voisi lentomatkalla siemailla samppanjaa oikeasta lasista. Mutta tavalliselle tätituristille matkustaminen business-luokassa oli silkkaa haavetta. Muovimukiin tämän karvalakkipuolen matkustajan vain oli tyytyminen, vaikka kuinka aitoa samppanjaa kurmaisikin. Vähän kuin elämässä muutenkin. Ylellisyys on ihanaa, mutta pääosin elämä on tavallista menoa rahapussin nyörejä kiristellen. Pyrkimys kuitenkin on kova tehdä arjesta välillä juhlaa.

Että siitä se sitten lähti. Blogi sai nimen.

Edelleen minä bloggaava täti-ihminen juon lentomatkoilla samppanjani muovimukista, mutta jotain muuta kohdallani on tapahtunut. Bloggaaminen on avannut aivan uuden, kiehtovan maailman. Se on avannut rakkauden kirjoittamiseen ja rakkauden sanoihin. Se on herättänyt myös rakkauden valokuvaamiseen. Bloggaamisesta on tullut intohimoa, nipistelevää tunteenpaloa kertoa uusista paikoista ja kokemuksista.

Blogi on kuljettanut minua kiinnostaviin ja ihaniin paikkoihin. Olen päässyt yöpymään kartanoissa ja hulppeissa hotellihuoneissa. Saanut nauttia niin kulttuurin kuin ruokamaailman ihanuuksista ja päässyt kurkistamaan kohteisiin, jonne ei muuten olisi tullut varmaan koskaan mentyä. Bloggaamisen kautta on ollut myös ilo tutustua mukaviin ihmisiin.

Eniten olen iloinnut teistä lukijani. On lievästi sanottuna ihana tunne huomata, että juttujani luetaan ja joukossa on aina joku, joka tykkääkin lukemastaan tai viitsii jopa kommentoida lukemaansa. Jaksan olla aina uudelleen yhtä innoissani jokaisesta uudesta lukijatykkääjästä. Menköön tässä erityiskiitokset Irmelille ja Maijalle, jotka ovat jaksaneet alusta alkaen peukuttaa ja kannustaa 🙂 Jokaiselle bloggaajalle tulee joskus hetkiä, jolloin kyseenalaistaa osaamisensa ja tekemisensä järkevyyden. Silloin tarvitaan niitä lukijoita, jotka painavat nappia tykkää.

Kaiken lisäksi Samppanjaa muovimukista -blogin lukijakunta näyttää kasvavan kiitettävästi. Viimeisimmän kuukauden saldo on 9313 yksittäistä lukijaa. Noviisibloggaajalle minusta se on hirmu paljon. Kiitos siitä ja syvä kumarrus. Toivottavasti pystyn kehittymään vielä paremmaksi kirjoittajaksi ja kuvaajaksi.

Halusin muistaa teitä ihanaiset lukijani vielä jollain tavoin. Blogisynttäreiden kunniaksi arvon kaksi tuotesarjaa Nivean Vital Soja anti-age ihonhoitotuotteita. Yksi palkintopakkaus sisältää:

Nivea Vital Soja Anti-age päivävoiteen

Nivea Vital Soja Anti-age yövoiteen

Nivea Cellular Volume filling pearls Anti-age seerumin

Labellon huulirasvan

Arvontaan voit osallistua Samppanjaa muovimukista -blogin Facebook-sivulla 2.7.2017 klo 16 asti.

 

Aurinkoisin terveisin samppanjalle perso täti-ihminen Annemaria

 

Nivean tuotteet arvontaan antoi Akvamariini Porter Novelli

 

 

 

Ensimmäistä kertaa Turussa – viehättikö mikään?

Turku on vähän kuin ulkomaille menisi. Puhuvat outoa kieltä ja ajelevat Föri-lautalla jokea eestaas, vaikka siltojakin olis.

Tätä hävettää jo vähän sanoa, mutta tämä matkabloggaaja ei ollut koskaan käynyt Turussa. Ei vaan milloinkaan tullut kaupunkiin mitään varsinaista asiaa ja matka kaakonkulmalta tuntui sen verran pitkältä, että Turku tuli karsittua kerta toisensa jälkeen kotimaan matkakohteista.

Kunnes tänä vuonna jo alkuvuodesta päätin, että asiaan pitää saada korjaus. Kuuluuhan Turku vähän kuin yleissivistykseen. Ja mikäpä Suomen 100-vuotisjuhlavuotena olisikaan parempi kaupunkikohde kuin maamme entinen pääkaupunki.

Turun tuomiokirkkoTurussa on asunut muitakin merkkihenkilöitä kuin Matti ja Teppo.Tähän herraan en uskonut Turussa törmääväni.Näyttääkö tämä patsas keskisormea? Turkulaista huumoria kenties?

Sopiva viikonvaihde matkalle tuli, kun mies oli lähdössä äijäporukan kalareissulle, eikä itselläni ollut mitään erityistä tekemistä tuona viikonvaihteena. Ilmatieteen laitos lupaili lempeitä kesäkelejä, VR:ltä sai melko edulliset junaliput ja Sokos-hotellista S-etukortilla kesähintaista majoitusta, joten pienen kaupunkiloman kattaus oli valmis. Päätin lähteä ottamaan selvää, miltä maailma Turkkusessa näytti.

Jo matka rautatieasemalta hotelliin sai katseet kiinnittymään mahtipontisiin kivirakennuksiin. Arvokkaan oloiset jämäkät kivilinnat antoivat viitteitä merkittävästä kaupungista, jolla on merkittävä historia. Vanhojen rakennusten fiilistelijänä sain silmänruokaa aimo annoksen. Kaupungissa on melkoinen arsenaali etenkin kauniita jugend-rakennuksia, yksi ehkä mieleenpainuvimmista oli Mikaelinkirkko.

Turun kivirakennuksissa on melkoisen komeaa mahtipontisuutta.

Kävin fiilistelemässä myös vanhaa puutalomiljöötä Port Arthurin alueella. Vaaleanpunaisten, laventelinsinisten ja oljenkeltaisten puutalojen pihoja koristivat sireenipensaat ja perinneperennat. Puutaloidylli näytti täydelliseltä. Tuolla on varmasti mukavaa asustella. Tosin kelpaisi mulle kämppä taidemuseon nurkiltakin. Melkoisen viehkoa asuinseutua muutamaa astetta hienommissa puitteissa. Onkohan noilla kulmin kyse kaupungin hinnakkaimmista arvokiinteistöistä?

Voi näitä ihanuuksia.

Turun vanhassa keskustassa piti käydä katsomassa tietysti Turun tuomiokirkkoa ja vanhaa Suurtoria, missä sijaitsevan Brinkkalan talon parvekkeelta joulurauha aina julistetaan. Joskus voisi olla kivaa kuunnella sitä ihan paikan päältä.

Turku oli kaikkialla eksyvälle tätituristille helppo kaupunki liikkua. Aurajoki jakaa kaupungin kahtia, mikä helpottaa suunnistamista. Muutenkin vilkas elämä näytti kesäviikonloppuna keskittyvän paljolti juuri joen rannoille ja sen terasseille. Tosin vilkkautta lisäsi samaisena viikonloppuna joen varrelle levittäytyneet kansainväliset markkinat.

Aurajoki ja sen rannat ovat turkulaisen elämän sykkivää sydäntä.Kaunis Mikaelinkirkko voisi hyvinkin olla jostain muualta kuin Suomesta.

Itseäni suorastaan huvitti, että Turussa tuli koko ajan tunne kuin olisin ollut ulkomailla. Eikä tämä johtunut pelkästään siitä, että kieli oli outoa ja kelikin lähinnä helteistä.

Jotenkin minusta Turun kaupunkikuvasta löytyi eurooppalaista elävyyttä ja elämänmenoa, sellaista oikeaa kaupunkipöhinää. Yliopistokaupunkina Turun nuorekkuus myös näkyi. Ilmeisesti kaupungissa on menossa jonkinlainen kesävauvabuumi, sillä en muista koskaan nähneeni samaan aikaan yhtä paljon vauvanvaunuja työnteleviä nuoria pareja.

Turun linna kuuluu kaupungin must-nähtävyyksiin. Luulin, että keikka olisi lyhyt. Nopea vilkaisu kiviseinien sisään, mutta alueen laajuus ja näyttelyjen suuruus pääsi yllättämään. Linnakierroksella vierähti useampi tunti. Vaikka et mikään historiafriikki olisikaan, Turun linnassa kannattaa käydä.

Pakko käydä nähtävyys.

Onnistuneeseen reissuun tarvitaan myös ruokakulttuuria, eikä pettänyt Turku tässäkään kohdin. Jos jo ihan randomina otanta on näin hyvää kuin itselläni oli, kaupungin ravintolatarjonnan täytyy olla melkoisen korkeatasoista. Eikä tarvinnut edes poistua jokea edemmäs, nämä kaikki löytöni sijaitsevat Aurajoen rantareitillä.

Viehättävässä puutalossa aijaitseva italialaisravintola Sergio´s oli hyvä. Etenkin paikan pizzat näyttivät kuolattavan herkullisilta, vaikka itse maistelin tällä kertaa kalaa ja pastaa. Ei huonoa sanottavaa ollenkaan.

Sergio’s

Parhaan aterian Turussa söin kuitenkin Tintå-nimisessä ravintolassa. Härkähodariannos korealaisittain oli sellaista makujen tykitystä, että pakko oli vielä lopuksi ryystää liemetkin salaatista. Myös raparperijälkkäri oli niin hyvää, etten ole varma menetinkö kieleni.

Tintå vei kielen.

Koska käyskentely pitkin Aurajoen varsia on lämpimällä kesäkelillä mitä ihaninta kaupunkitekemistä, pakkohan sitä oli välillä pysähdellä lasilliselle kuohuvaa. Mukava miljöö tähän tarkoitukseen oli minusta viinibaarinakin itseään mainostavalla E. Ekblomilla, joka tarjosi myös ilahduttavan hintaista menukokonaisuutta. Vakoilu naapuripöytiin kertoi annosten olevan ihan vakuuttavan näköisiä.

E. Ekblom

Vanhasta puutalosta löysin myös kiinnostavan Anniskeluravintola Tiirikkalan, josta ilokseni irtosi lasi samppanjaa alta kympin. Paikka oli jonkinlainen sekoitus kahvilaa, baaria ja ravintolaa. Kahdessa kerroksessa oleva ravintola oli hauskasti sisustettu. Ihan naapurustosta löytyi CaféArt, jonka itse tehtyjen kakkujen rivistö aiheutti valinnanvaikeutta. Samalla myös mahalaukun ahtautta.

Anniskeluravintola TiirikkalaCaféArt

Sunnuntaina piti päivää paistattaa myös toispuolen jokkee ja maistelin kuohuvaa Samppalinnan terassilla. Samaisessa pitsihuvilassa ravintolatoimintaa on harjoitettu jo vuodesta 1865. Paikan rennot pojat kertoivat heiltä saatavan Turun halvimman kuoharipullollisen. Minä tyydyin tällä kertaa lasilliseen 🙂

Samppalinna

Turkua ei voi ohittaa mainitsematta sen laivoja. Kun lähdin tallustelemaan Aurajoen vartta kohti Turun linnaa, kohtasin monta kiinnostavaa ja nostalgista alusta, kuten Saaristomeren viimeisen matkustajahöyrylaivan s/s Ukkopekan, vanhan kauppalaiva Sigynin ja s/y Anyan, todellisen purjeveneiden kaunottaren. Karjalan tyttöä ilahdutti tykkivene Karjala ja toki mielenkiintoista oli nähdä itse Suomen Joutsen komeilemassa Aurajoen rannassa.

Mikäli laivat ja merenkulku kiinnostavat enemmänkin, suurimpaan osaan merkittävimmistä aluksista pääsee myös sisälle tarkastelemaan niitä lähemmin. Vähän ennen linnaa löytyy oikealta puolelta usean rakennuksen museokonaisuus Forum Marinum, josta voi ostaa yhteislipun, jolla pääsee sekä museoihin että viiteen museoalukseen.

Lähtöaamuna piti käydä vielä kurkkasemassa Turun kaunis kauppahalli. Melkoinen namupala tämä 120-vuotias hallirakennus olikin punaruskeansävyisine puisine myyntikojuineen. Jäin tuijottamaan kummissani, että miten hallissa voi olla viinimyymälä, kunnes hoksasin, että kyse oli varmaan yhdestä maamme pienimmästä Alkosta. Ei ihan äkkiä osaisi Alkoa sijoittaa tällaiseen perinteiseen kauppahallimiljööseen.

Huomio kiinnittyi myös toiseen hauskaan yksityiskohtaan, Sininen juna -kahvilaan, jonka sisustus vanhoine junanpenkkeineen muistutti todellakin vanhaa junanvaunua.

Kaksi päivää Turussa oli ihan liian vähän. En oikein uskaltanut edes katsoa taidemuseotarjontaa, sillä sitäkin noin päällisen puolin näytti olevan melkoisesti. Niille tarvitsee varata ihan oma reissunsa. Tulipahan osoitettua, että Turussa kannattaa käydä. Ja kannattaa mennä toistekin. Ei se matka nyt itärajalta niin pitkä ollutkaan.

www.visitturku.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Lappeenranta valeturistin silmin – roihahtiko vanha rakkaus?

Lähelle on vaikea nähdä. Kun asioista tulee liian tuttua tai itsestään selvää, kiinnostavuutta tai kauneutta on joskus vaikea huomata.

Eräs bloggaajakollegani kehui minulle hiljattain kotikaupunkiani Lappeenrantaa kauniiksi kaupungiksi. Sen sijaan, että olisin todennut näin olevan, aloin luetella erinäisiä vikoja. Hmmm, no onhan satama kesällä ihan kaunis, mutta talvella kuollut. Kaupungin uudisrakennusten peittämä keskusta on aika kirjava ja tylsähkö. Vanha Linnoituksen kaupunginosa on äkkiä läpi kävelty, muuta vanhaa kaupungista ei juuri löydykään.

STOP! Miksi niin helposti hehkutan muita paikkakuntia, mutta näkemys omasta kotikaupungista jää kovin vaisuksi, jopa negatiiviseksi? Kuljenko tutun kaupungin raitteja laput silmillä näkemättä mielenkiintoa ympärilläni? Onko asuinympäristöstäni tullut vähän kuin pakkopullaa, joka ei jaksa enää innostaa?

Lappeenrannan katuja olen tallannut siitä alkaen, kun opin kävelemään. Tässä kaupungissa olen syntynyt ja käynyt kouluni. Aikuisiässä tiemme erkanivat muutamaan otteeseen, mutta etärakkaus oli silti aina olemassa. Kunnes palasin uudelleen. Nyt ihan tositarkoituksella.

Ehkä kyse onkin siitä, että pitkäaikainen kaupunkisuhteeni on vain päässyt väljähtymään ja sitä pitäisi vähän viritellä. Hoivata ja huoltaa kuin vanhaa parisuhdetta. Jossain varmasti on vieläkin olemassa se lämminhenkinen karjalaiskaupunki, josta löytyy aidompaakin jännittävyyttä kuin tv-sarja Sorjosen fiktiivisessä maailmassa.

Pakkasin kesäkuisena päivänä kameran reppuuni ja päätin lähteä katsomaan kotikaupunkiani turistin silmin. Katsomaan, voisiko tuttu ympäristö minua enää mitenkään yllättää tai inspiroida. Lähdin etsimään Lappeenrannan kauneutta ja omaleimaisuutta, jotka olin jostain syystä kadottanut. Saisinko vanhan rakkauteni roihuamaan vielä uudelleen?

Tällaista antia muutama tunti kotikonnuilla synnytti. Vaikka rakkaudessani onkin säröjä, siltikin paljon sykähdyttävää löytyi. Olkaa hyvää, valeturistin kierros: iloista lomaa Itä-Suomessa, miun Lappeenrannassa.

Torirakkautta

Parhaiten Lappeenrannan karjalainen luonne tulee esille kesäisellä kauppatorilla. Mie ja sie värittävät kaupankäyntiä ja tuntemattomille kuuluu jutella. Pysähdy maistelemaan paikallista lihapiirakkaerikoisuutta vetyä tai atomia. Näitä mainioita piirakoita saat kesäaikaan myös satamatorilta, jossa tuntuikin olevan enemmän menoa kuin virallisella kauppatorilla.

Lappeenrannassa kannustetaan Saipaa ja syödään vetyjä.

Saimaa-rakkautta

Lappeenrantaa ei voi ohittaa puhumatta Saimaasta ja satamasta. Ja tietysti laivoista. Huurteisen voit siemailla Prinsessa Armadalla, mutta vesille et tällä paatilla satama-allasta pidemmälle pääse. Sen sijaan useampi venhonen vie sinistä Saimaata ihailemaan tai jos naapurimaahan halajat, m/s Carelialla pääset Saimaan kanavaa pitkin aina Viipuriin asti.

Lappeenrannan satama on rakkaassani ehdottomasti parasta.Lappeenrannan satamasta pääsee rantaraittia pitkin kulkemaan lapsiperheitä kiinnostavalle Hiekkalinnalle. Tosin kyllä noita hiekasta tehtyjä taideteoksia katsoo vanhempikin ihan mieluusti.

Satamasta lähtee kaunis ”laiturireitti”. Lapsuudessani nämä rantareunukset olivat törkyisää jättömaata.

Historiarakkautta

Lappeenrannassa ei paljoakaan vanhaa rakennuskantaa löydy, mutta onneksi kaupungillamme on edes yksi vanha alue Linnoitus. Linnoituksen rakentaminen aloitettiin ruotsalaisten toimesta 1721 ja sitä jatkoivat myöhemmin venäläiset. Linnoituksesta löydät kaupungin merkittävimmät museot kuten Etelä-Karjalan museon, ratsuväkimuseon ja Lappeenrannan taidemuseon. Täällä sijaitsevat myös Suomen vanhin ortodoksinen kirkko ja Lappeenrannan kesäteatteri.

Minusta parasta Linnoituksessa ovat sen vehreät vallit, joilta on kauniit näkymät alas satamaan ja kaupungin silhuettiin. Tajusin yhtäkkiä, että nuo vallithan ovat mitä mainioin paikka kivuta kauniina kesäpäivänä nauttimaan kuohujuomaa lehmusten katveeseen.

Linnoitus ei ole vain ulkoilmamuseo. Siellä myös asutaan ihan oikeasti.

Rakastaa, ei rakasta – ryppyjä keskustarakkaudessa

Vai pitäisikö tässä kohtaa puhua jonkinlaisesta viha-rakkaussuhteesta. Onhan Lappeenrannan keskustassa toki jotain kotoisan viehättävää pikkukaupunkimaisuutta. Keltainen raatihuoneen rakennus pilkottaa ilopillerinä ja Marian kirkon puurakennus kirkkopuiston reunalla on sellainen perinteinen puukirkko keskellä kylää. Mutta.

Jotenkin vaan Lappeenrannan keskustan kaupunkikuva on hajanainen. Pääväylä Valtakatu on jäänyt ajastaan jälkeen, juuri valmistunut Marian aukio ammottaa tyhjyyttään ja pääosin arkkitehtuuri on joko rumaa tai tylsää. Tässä kohden rakkauteni vähän säröilee. Onneksi kesällä kaupungin vehreys paikkailee paljon.

Tätä puistoa kutsutaan Pusupuistoksi. Ei hassumpi paikka siihen hommaan.

Ruokarakkautta

En voi ohittaa yhtään paikkakuntaa puhumatta ruuasta, en myöskään kotikaupunkiani. Minusta Lappeenrannan paras ruokaravintola on ydinkeskustassa, vanhassa Wolkoffin kauppiassuvun talossa sijaitseva ravintola Wolkoff. Ihana miljöö ja fine dining tason ruokaa.

Lounaspaikaksi suosittelen Linnoituksessa sijaitsevaa Kehruuhuonetta. Erinomaiset salaatit ja loistava hinta-laatusuhde. Paikan nimi tulee muuten siitä, että talossa on aikoinaan sijainnut naisvankien kehruusali.

Ravintola WolkoffKehruuhuone

Kahvilarakkautta

Ja pakko on nostaa esille myös pari Lappeenrannan mukavaa kahvilaa. Kahvisalonkien ystävä viehättyy varmasti Linnoituksessa sijaitsevasta Majuskasta. Herkullisen kakkuvalikoiman lisäksi tarjolla silmäkarkkia.

Melko toisenlaista kahvilakulttuuria edustaa kaupungin kahviloiden uusi tulokas Kahvipaahtimo Lehmus Roastery. Satama-alueelle pienpaahtimon yhteyteen avattu kahvila on mukavan kierrätyshenkinen ja letkeätunnelmainen. Itsetehdyistä raakakakuista plussaa.

Majurskan talossa sijaitsee ihastuttava kahvila ja käsityöläisputiikkeja.Kahvipaahtimo Lehmus Roastery

Terassirakkautta

Minusta Lappeenrannan paras kesäterassi on ehdottomasti satamassa sijaitseva veden päälle rakennettu Kasinon terassi. Voiko terassia saada enää lähemmäs järveä? Kiva paikka seurata veneiden kulkua ja auringonlaskua varsinkin jos sää suosii.

Terassin vieressä on muuten vanha kylpylärakennus Lappeenrannan kylpylä, joka toimii myös hotellina. Hyvä majoitusvaihtoehto, mikäli etsit normaalista poikkeavaa hotellimajoitusta.

Toinen ulkoterassi, josta pidän kovasti on aiemmin mainitsemani Wolkoffin ravintolan sisäpihan terassi. Mikäli paikkaa ei tiedä, se jää helposti huomaamatta, sillä sen verran piilossa porttien takana tämä helmi sijaitsee. Mukava vanhojen puutalojen ympäröimä Pikku-Pietarin pihatunnelma. Juomaa terassille voi hakea pihan laidalta löytyvästä Wolkoffin viinikellarista.

Shoppailurakkautta

Valeturistin viimeisenä rakkauskohteena ovat Lappeenrannan shoppailupaikat. Kaupungin kattavin ostoskeskus on Iso-Kristiina, mutta koska en itse juurikaan perusta kauppakeskuksista, annan mieluimmin rakkaudenosoituksia parille puodille.

Ravintola Wolkoffia vastapäätä ydinkeskustasta on suloinen kivijalkakauppa Ideri. Pieni puoti täynnä taidetta onhan omistaja tunnettu akvarellisti Heli Pukki. Ideri kuuluu sarjaan ihanat putiikit, jotka ovat täynnänsä kaikkea hauskaa ja yllätyksellistä.

Toinen kiinnostava putiikkikokonaisuus löytyy Linnoituksesta samasta rakennuksesta kuin Kahvila Majurska. Usean huoneen verran käsitöitä ja lahjatavaraa.

Miten sitten kävi, roihahtiko kotipaikkarakkaus uudelleen? Kyllä ja ei. Löysin paljon ihanaa, tuttua ja turvallista, kaunista ja innostavaa, mutta samassa paketissa myös epäkohtia, joita tulee vaan sietää ja hyväksyä. Sopii kysyy, onko täydellisiä kaupunkeja olemassakaan? Paljon enemmän valeturistin vaakakuppiin jäi kuitenkin hyvää ja kaunista. Joka tapauksessa, Lappeenranta, mie siuta rakastan.

www.visitlappeenranta.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

 

 

 

 

Prinsessapäivä Haikon kartanossa

Jokainen nainen tarvitsee välillä prinsessapäivän. Sellaisen päivän, että voi kääntää arkivaihteen luksukselle ja hypätä hetkeen, jossa on vain ihania asioita.

Nappasin ystäväni autoni kyytiin ja huruuttelimme Etelä-Karjalasta kohti Porvoota ja Hotelli Haikon Kartanoa. Vaikka kyse on yhdestä maamme tunnetuimmasta kartanohotellista, en ollut koskaan käynyt siellä aiemmin. Rakastan kartanoita ja olin kovin innostunut näkemään, mitä tällä yli 50 vuotta saman suvun hallussa olleella hotelli- ja kylpyläkokonaisuudella olisi tarjottavana. Tarkoituksemme oli juhlistaa myös ystäväni syntymäpäivää ja heittäytyä hetkeksi prinsessoiksi.

Nykyisen Haikon kartanon rakentaminen on aloitettu 1913, mutta saatettu loppuun 1965 Satu ja Leo Vuoriston ostettua keskeneräisen ja osin jo rapistuneen kartanon. Hienoa heiltä, että Haikon historia sai jatkoa. Samalla paikalla kartanoelämää on eletty jo 1300-luvulta alkaen.

Nykyisessä Haikon kartanossa on jotain merkillisen ylevää. Pihalla seisova valkoinen Rolls Royce vain vahvisti ylellistä Beverly Hills -tunnelmaa. Kun kiertää rakennuksen toiselle puolelle koko komeus pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Mäen päällä valtaisan nurmikentän yläpuolella seisova vaaleansininen rakennus massiivisine pylväineen näyttää kovin arvokkaalta. On hienoa, että meillä on tällaisia vanhoja kartanoita, joista on pidetty näin hyvää huolta.

Kuninkaallinen olomme sai nostetta jo heti alkuun. Majoituimme kartanorakennuksen vieressä olevan kylpylähotellin deluxe-huoneessa, josta oli seuraavana päivänä suorastaan ikävä lähteä pois. Pienen kaksion kokoinen huoneemme käsitti erillisen olohuoneen ja makuuhuoneen. Värimaailma oli hillittyä: kultaa, ruskeaa ja mustikansinistä. Äskettäin remontoidussa huoneessa kaikki oli täysin priimaa ja supersiistiä, hienostunutta ja ylellistä.

Ei pidä antaa Haikon Spa & Congress -rakennuksen 70-lukuisen ulkoasun hämätä. Vaikka ulkoapäin rakennus on vaatimattoman näköinen, sisäpuolelta tilat ovat viehättävät kauniine huonekaluineen, kattokruunuineen, pehmeine mattoineen ja taideteoksineen. Kaikkialla toistuva kultainen värimaailma antaa paikalle sopivaa hienostuneisuutta.

Huoneemme pöydällä odotti kuohuviini jäissä ja kulhollinen mansikoita. Iloisempaa yllätystä tuskin olisi voinut tähän päivään olla, sillä ystävättärelläni vaihtui samaisena päivänä myös vuosikymmen. Tätiprinsessojen juhlava hemmottelupäivä saattoi alkaa.

Ensi alkuun suuntasimme kylpyläosaston Anti-age klinikalle, joka käyttää uutta teknologiaa ikääntymisen merkkien ennaltaehkäisyyn ja korjailuun. Vaikka olen aiemmin kirjoitellut sen puolesta, että vanheneminen saa näkyä, täytyy myöntää, että tietyt iän mukanaan tuomat muutokset ottavat päähän.

En antaisi kroppaani koskaan leikellä kirurgisin toimenpitein pelkän ulkonäön takia, mutta entäpä, jos jotain olisi tehtävissä ilman kirurgin veistä? Tätäpä pääsin kokeilemaan ja kerron teille lisää muutaman viikon päästä, kun mahdolliset tulokset alkavat näkyä. Jos tällaiset teknologiaa hyödyntävät hoidot kiinnostavat, täältä saat tietoa siitä, mistä oikein on kyse.

Nautimme kevyen lounaan Spa-bistrossa, jonka salaattibuffet oli juuri sitä, mitä tässä kohtaa päivää kaipasimme. Mukava asia on, että salaattipöytä ja päivän keitto ovat tarjolla pitkälle iltamyöhään eli kyse ei ole pelkästään lounasruuasta.

Olin yllättynyt miten kauniilla paikalla Haikon kartano rakennuksineen sijaitsi. Kartanolta aukeaa laaja puistoalue, jonka romanttista idylliä täydentävät lampi, suihkulähde ja kaarisillat. Sijainti meren rannalla luo mukavan meritunnelman ja tarjoaa hyvät lenkkeilymaastot. En yhtään ihmettele, että Edelfelt viihtyi kartanon mailla ja maalasi tästä maisemasta useita tauluja.

Yritimme kovasti kierrellä puistoaluetta, josko sieltä olisi löytynyt ystävälleni Munkkiniemen kreivi tai vastaava. Vaikka useita pukumiehiä bongailimme ympäristöstä, sitä oikeaa prinsessalle sopivaa aatelista ei nyt kuitenkaan löytynyt.

Kävimme kurkkaamassa myös spa-hotellin kuntosalia, joka oli yllättävän hyvin varusteltu ja kooltaan suurempi kuin hotelleilla yleensä.

Kevyen ulkoilun jälkeen oli aika nauttia jälleen lasilliset kuohuvaa, hypätä muhkeisiin kylpytakkeihin ja Haikko-tohveleihin ja lähteä nautiskelemaan kylpyläosaston tarjonnasta. Pidin siitä, että huoneestamme pääsi omasta sisäänkäynnistä portaita pitkin suoraan kylpylään ilman, että piti kulkea ala-aulan läpi.

Allasosaston rauhallinen tunnelma oli meidän molempien mieleen. Ei kiljuvia lapsia tai liukumäkihässäköitä eikä ylipäätään näin illansuussa mitään ruuhkaa. Klo 18 jälkeen ikäraja kylpylään on 12, mikä osaltaan tekee kylpylästä enemmän aikuiseen makuun sopivan.

Saimme lillua altaissa ihan omassa rauhassa. Pääallas oli hyvän kokoinen ja siitä löytyi useita vesihierontapisteitä. Allasosastolla oli myös poreamme, kuumavesiallas sekä kylmäkaivo, johon hädin tuskin pystyimme varpaankärkeä kastelemaan. Plussaa myös kylpylän pitkistä aukioloajoista. Esimerkiksi tiistaista lauantaihin kylpylä on auki 7-21, joten niin aamu- kuin iltauinti onnistuvat. Hotellin asukkaille kylpylän käyttö on maksutonta.

Olimme varanneet kartanon päärakennuksesta illaksi pöydän, joten niin mukava kuin olisikin ollut viettää kylpylässä kauemmin, virkistäytyneiden prinsessojen oli lähdettävä kaunistautumaan iltaa varten.

Haikon kartanon ravintolassa oli jotain vanhan ajan ihastuttavaa glamouria. Hopeiset ruokailuvälineet ja katelautaset sekä purjeiksi taitellut tärkätyt lautasliinat henkivät menneen ajan charmia. Tyylikäs miljöö laittoi odotukset korkealle, mutta tällä kertaa ruoka ei meistä yltänyt ihan niin korkealle tasolle kuin paikan muu anti. Ehkä myös oma pääruokani, talon perinteinen savustettu härkä voikastikkeella, oli minulle vähän väärä valinta, kevyemmän ruuan ystävä kun olen. Palvelu sen sijaan oli hyvää kuten hotellissa muutenkin.

Silmänruokaa kartanomiljöö sen sijaan tarjosi senkin edestä. Prinsessaksi itsensä tuntee viimeistään siinä kohtaa, kun astuu kartanon keltaiseen saliin. Meidän oli pakko istahtaa vähän jokaiselle plyysisohvalle, kokeilla erilaisia istuinryhmiä, tutkia joka sopukka, nuuhkia pöydillä olevia aitoja kukka-asetelmia ja testata portaikon punaista pehmeää mattoa. Tuli tunne, että tiara päässä ei olisi tuntunut yhtään liioittelulta tässä kohtaa. Seinillä pönöttävät esi-isät tuijottelivat vakavina tätiprinsessojen puuhia.

Mietiskelin, että jos haluaisin viettää romanttisen viikonlopun, valitsisin huoneen ehdottomasti kartanorakennuksesta. Koko rakennus henkii sellaista ylellistä kartanoromantiikkaa, joka saa väkisinkin tuntemaan itsensä joksikin muuksi kuin tavalliseksi täti-ihmiseksi.

Fiilistelyä jatkoimme vielä omassa huoneessamme kuplivan yömyssyn merkeissä. Sitten oli prinsessojen aika ryömiä viileiden satiinilakanoiden väliin ja toivottaa hyvää yötä. Ihanaa elää ylellistä prinsessaelämää edes yhden päivän. Onnea ystäväiseni ja kiitos Haikon kartano.

Yhteistyössä: Hotelli Haikon Kartano

www.haikko.fi

Kuuta on vaikea tavoittaa, mutta tähtiin kannattaa aina kurkottaa 🙂

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Valinnoillamme on väliä

Oletko koskaan miettinyt kuinka paljon sinun ostokäyttäytymiselläsi on merkitystä? Teet päivittäin kymmeniä valintoja. Minkä maitopurkin otat hyllystä? Missä syöt lounaasi? Minkälaista pesuainetta käytät? Millaisen viinipullon ostat? Missä yövyt kesälomareissulla?

Entä oletko koskaan miettinyt, että valinnoillasi voit kantaa vastuuta ja välittää? Otatko sen yrityksen munarasian, jonka kanoilla on edes hitusen enemmän jalottelutilaa? Ostatko sitä kahvilaatua, jonka työntekijät saavat kunnollisempaa palkkaa? Syötkö siinä ravintolassa, joka suosii luomu- ja lähiruokaa? Yövytkö siinä hotellissa, joka arvostaa ympäristöarvoja?

Sillä on oikeasti väliä, mitä sinä ostat. Valinnoillasi voit tukea niitä yrityksiä, jotka kantavat yhteiskunnallista vastuuta ja välittävät. Ostokäyttäytymiselläsi on myös vaikutusta siihen, minkalaisia tuotteita tai palveluita yritykset tulevaisuudessa tarjoavat. Sitä myydään ja tuotetaan, mitä asiakkaat haluavat.

Osallistuin hiljattain Sokos Hotel Vaakuna Helsingin ja Rantapallon järjestämään vastuullisen matkailun iltaan. Minulle, joka olen suhtautunut kaikenlaisiin ”vihreisiin diplomeihin” vähän epäilevästi, ilta oli kovin avartava.

Niin, olenhan minä nähnyt Green Key -tunnuksia hotelleissa ajattelematta ollenkaan, mitä se oikeasti merkitsee. Vähän karrikoidusti sanottuna skeptinen täti-ihminen minussa on ajatellut, että kyse on näppärästä mainoskikasta. On helpompaa tehdä säästötoimia verhoamalla niitä vihreään kaapuun ja nimittämällä niitä ekoteoiksi.

Ei se nyt noin ollutkaan. Green Key -tunnuksen saaminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Saadakseen tämän kansainvälisen, vastuullisen matkailutoimijan sertifikaatin yrityksen on täytettävä tiukat ennalta määritetyt kriteerit. Ympäristövastuun lisäksi yrityksen on sitouduttava kaikissa toimissaan kestävää matkailua tukevaan eettiseen toimintakulttuuriin. Luotettavuus ja vastuullisuus ovat keskeisessä roolissa.

Jo 32:lla Sokos-hotellilla on Green Key -sertifikaatti, yhtenä näistä Sokos Hotel Vaakuna, jossa vierailin. Kunnianhimoisena tavoitteena on saada vuoden 2017 loppuun mennessä tunnuksen piiriin kaikki Sokos-hotellit. Sertifikaatin saaneita matkailualan yrityksiä on tällä hetkellä 2400 53 eri maassa.

Käytännössä tunnuksen saanut hotelli pyrkii kaikessa toiminnassaan vähentämään ympäristörasitusta. Veden kulutusta pyritään pienentämään, pyyhkeitä ja lakanoita vaihdetaan vain tietyin väliajoin ellei asiakas toisin pyydä, käytetään vain ympäristömerkittyjä siivousaineita, kierrätetään materiaaleja niin paljon kuin mahdollista, säästetään energiaa, suositaan luomu- ja lähiruokaa ja vähennetään ruokahävikkiä. Tässä muutama esimerkki siitä, mihin merkki velvoittaa.

En tullut ollenkaan ajatelleeksi, että vastuullisuus velvoittaa myös laittamaan kortensa kekoon lähialueen hyvinvoinnin edistämiseksi. Sokos hotelleissa tämä näkyy mm. yhteistyönä paikallisten yritysten ja ihmisten kanssa. Hyvää pitää jakaa. Paikallista kulttuuria tukea. Hyvinvointia edistää. Ympäristötietoutta lisätä.

Mukava käytännön esimerkki on vanhojen hotellikalusteiden ja tekstiilien kierrätys. Vanha hotellisänky voi saada uuden kodin jonkun kesämökiltä tai vanha hotellipeitto lämmittää eläinklinikan karvaista potilasta. Ennen nämä käytöstä poistetut tuotteet päätyivät kaatopaikalle, ei kenenkään iloksi ympäristöä rasittamaan. Nyt ne saavat uuden elämän.

Green Key merkki velvoittaa myös materiaalihankinnoissa. Ostetaan vain sellaisilta yrityksiltä, jotka toimivat myös eettisten toimintaperiaatteiden mukaisesti. Esimerkiksi valittaessa S-ryhmän ravintoloille uusia asiakasomistajaviinejä, yksi tärkeä kriteeri oli, että valmistaja on vastuullinen toimija ja noudattaa samoja periaatteita kuin asiakkaansa.

Loppupeleissä sinun ja minun valinnoilla on merkitystä. Jospa en seuraavan kerran hotellissa pyytäisikään vaihtamaan pyyhkeitä joka päivä. Jospa en pitäisikään kaikkia valoja päällä silloin kun en ole huoneessa. Jospa en laulaisikaan suihkussa koko Mozartin Requiemia. Jospa en keräisikään aamiaisella kekoa sämpylöitä ja leipiä, joita en sitten jaksakaan syödä. Jospa valitsisinkin ravintolan ruokalistalta lähituottajan tarjontaa tai ekologisesti tuotettua viiniä.

Yksi ihminen ei voi maailmaa pelastaa, mutta yhdessä me saamme hyvää aikaiseksi. Vähemmän turhaa kulutusta ja vähemmän turhaa jätettä. Enemmän parempaa ja kestävämpää elinympäristöä. Ei olla Trumpeja. Valinnoillamme on väliä.

Jutun kuvat ovat Sokos Hotel Vaakuna Helsingistä.

 

Osallistun tällä kirjoituksella Sokos Hotellien ja S-ryhmän järjestämään kirjoituskilpailuun.

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Käytännön vinkkejä bussi- ja laivamatkailuun Splitistä

On mukava jakaa muille pieniä matkavinkkejä, sillä matkaelämää helpottaa usein kummasti, jos käytännön asioita tietää etukäteen. Vaikka en mikään Kroatian Splitin asiantuntija olekaan, tässä muutama havainto tavisturistin näkökulmasta.

Splitin lentokentältä pääsi keskustaan kätevästi lentokenttäbussilla. Kentän ovesta vasemmalle ja siellä odotti pari bussia heti koneen saavuttua. Matkan hinta rahastettiin bussissa ja sen pystyi maksamaan myös euroissa. Maaliskuun lopussa hinta oli viisi euroa hengeltä, paikallisessa valuutassa hieman halvempi.

Bussimatka keskustaan kesti reilut puolisen tuntia ja bussi matkasi keskustan linja-autoasemalle sataman kupeeseen. Samasta paikasta pääsee bussilla myös takaisin lentoasemalle.

Splitin bussiaseman sijainti on erinomainen, vain muutama sata metriä matkaa vanhaan kaupunkiin. Jos jatkat matkaa eteenpäin lautoilla, ne lähtevät kutakuinkin vastapäätä kyseistä linja-autoasemaa. Matka on muutamia kymmeniä metriä riippuen vähän miltä laiturilta laivasi lähtee.

Tien toiselta puolelta vasemmalta löytyy suurimman laivavarustamon Jadrolinijan toimisto sekä oikealta pienempi lippukioski. Molemmista saa risteilylippuja, jotka ostetaan etukäteen ennen laivaan nousua.

Jadrolinijan laivojen selkeät englanninkieliset aikataulut löydät täältä. Valitset listalta lähtöpaikan ja matkakohteesi sekä päivämäärän, niin järjestelmä näyttää sinulle kaikki varustamon vuorot ja hinnat kyseiselle päivälle. Liput voit hankkia netistä jo etukäteen. Etenkin kesäkuukausina laivat ovat kuulemani mukaan melko täysiä, joten paras tapa varmistaa paikkasi on ostaa liput ennakkoon.

Mikäli matkustat auton kanssa, muista laittaa rasti ruutuun ”travelling with vehicle”. Osa laivoista on kantosiipialuksia, joihin ei oteta kulkuneuvoja.

Linja-autoasemalta pääset kätevästi busseilla eri puolille Kroatiaa kuin myös muualle Eurooppaan. Bussiaikataulut löydät täältä. Bussilla matkustaminen Kroatiassa on ilahduttavan edullista. Esimerkiksi yhdensuuntainen matka Splitistä Dubrovnikiin maksaa noin 14 euroa.

Bussilla pääset myös näppärästi Splitistä Krkan luonnonpuistoon. Yhdensuuntainen matka kustantaa 9-11 euroa. Bussia pitää vaihtaa Sibenikissä, josta jatkat loppumatkan paikallisbussilla Skradiniin. Lippujen hankkiminen onnistuu myös etukäteen netistä. Lipun voit ostaa kerralla perille, laita aikataulukenttään kohteeksi Skradin (Krka NP). Lisätietoa löydät täältä.

Mikäli tarvitset matkalaukuillesi säilytystä vaikkapa vain muutamaksi tunniksi, linja-autoaseman läheisyydestä löytyy useita säilytyspalveluja tarjoavia yrityksiä. Myös valuutanvaihtopisteitä alueella on runsaasti.

Ruususen uninen Bracin saaren Supetar kaupunki. Kesäkuukausina tunnelma on varmasti toinen.

Kirjoittelin aiemmin matkasta Hvarin saarelle, mutta piipahdimme päiväseltään myös lähempänä Spilitiä sijaitsevalla Bracin saarella (kirjoitusasussa c:n päällä pitäisi olla sellainen hattu, mutta en keksinyt mistä sen löytäisin). Matka lautalla kesti sinne vajaan tunnin ja maksoi yhteen suuntaan vajaat 4 euroa. Bracilla on useita satamia, mutta majoitusisäntämme suosituksesta menimme Supetar nimiseen satamaan.

Perillä odotti kevään auringossa kylpevä Ruususen untaan nukkuva kaupunki, jossa tuntui olevan rauhallinen kylätunnelma. Keli oli mitä parhain ja vietimme päiväämme katselemalla kaupungin asujamistoa ja kiertelemällä ranta-aluetta. Täytyy kyllä todeta, että vesi oli täällä juuri niin käsittämättömän kirkasta kuin olin etukäteen lueskellut.

Pari kilometriä rantaa kuljettuamme tuli vastaan paikallinen kappeli ja hautausmaa ja sen jälkeen alkoi varsinainen loma-alue. Hotelleja, muita majapaikkoja ja uima-allasalueita puunattiin tulevaa turistikautta varten ja mikä ettei. Kyllähän tuolla meren äärellä viihtyisi. Jos vesi on uintilämmintä, kannattaa uima-asu pakata mukaan.

Pysähdyimme ennen paluumatkaan syömään satamassa sijaitsevaan Bistro Palute -ravintolaan. Tätä voin suositella lämmöllä, etenkin paikan puu-uunin hiilloksella kypsennettyjä liharuokia. Tilasimme yhden sekasalaatin ja onneksi vain yhden. Annos oli niin valtaisa, että siinä oli alkusalaattia kerrassaan kahdelle. Pääruuaksi syömäni lihavarras oli myös oikein makoisa. Mukava perheyritys, jossa isäntä hoiti tarjoilun ja emäntä hallinnoi keittiötä. Erinomainen hintalaatusuhde.

Muuten minusta pikaisen katsauksen perusteella Supetarissa ei mitään erikoista nähtävää ollut, vaikka kaunis ranta-alue olikin ihan viehättävä. Reilussa tunnissa pääset Splitistä Hvarin saarelle, jonka samannimisessä kaupungissa on mielestäni enemmän kiinnostavuutta.

Kroatia kolahti meihin molempiin niin kovin, että siitä nousi hinku kierrellä maata vähän enemmänkin. Keväällä turisteja ei ollut vielä kovinkaan paljon, joten juuri tuo rauhallisuus teki matkan ajankohdasta meille passelin. Ensi kerralla on ehdottomasti käytävä jossain maan upeista luonnonpuistoista. Nähtäväksi jää, pakkaako tämä täti-ihminen jossain vaiheessa laukkunsa ja suuntaa nokkansa uudelleen kohti Dalmatian rannikkoa. Matkahaaveita on ainakin hyvä olla.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Skumppahelmiä – suosikkikuoharini vertailussa

Neljä erilaista kuohuviiniä kotitastingissa. Laatua joka pullo, mutta mikä olikaan raatimme mielestä kesän ykkösjuoma?

Kenellekään tätä blogia seuranneelle ei liene yllätys, että tämä täti-ihminen on perso samppanjalle. Tuo ihana, kupliva jalojuoma tekee arjesta juhlaa, huipentaa onnen hetkeä sfäärin ylemmäs ja lohduttaa myös silloin, kun hetki on synkin ja murheisin.

Ikävä kyllä köyhän elämä on niin tylsää, että rahaa joutuu ajattelemaan usein ja pihtailemaan milloin mistäkin. Samppanjaakin joutuu välillä olosuhteiden pakosta juomaan muovimukista 🙂 Totta puhuakseni, en raaski juoda samppanjaa kovinkaan usein, joten kun mieli tekee kuohuvaa onneksi kuohuviinien moninaisesta maailmasta löytyy myös laatua.

Nuoruudessani käsitys hyvästä skumpasta rajoittui makeaan Rosé Kavaljeeriin, jota nykyisellään en varmaan makeutensa vuoksi saisi juuri alas. Tosin siihen aikaan en tiennyt viineistä vielä yhtikäs mitään (jos sitten mistään muustakaan). Pikku hiljaa makumaailmani on kehittynyt yhä kuivempiin ja nyt suosikkikuohuvat löytyvät kaikkein kiristävimpien ja suuta supistavien brutien joukosta.

Kuohuviinien tarjonta on Alkossa parantunut vuosi vuodelta ja valikoimaa on runsaasti kaikissa hintaluokissa. Meiltä saa nykyisin tosi hyvätasoisia kuohareita, varsinkin jos on valmis maksamaan pullollisesta muutaman euron enemmän. Ilolla olen pannut merkille, että hyllyiltä löytyy myös pienten tuottajien laatujuomia.

Olen pitkään haaveillut siitä, että saisin samalla kertaa vertailuun muutaman oman suosikkiskumppani. Siispä tuumasta toimeen. Alkukesän lauantaina kokoonnuimme kuuden hengen porukalla saman pöydän ääreen ja tiskiin nostettiin neljä laatuskumppaa.

Mukaan pääsi kaksi uusi-seelantilaista kuohuviiniä, joista molemmat ovat kestosuosikkejani ja jotka ovat roikkuneet jo pidemmän aikaa oman ranking-listani kärjessä. Kaksi muuta valikoitunutta olivat espanjalaisia cavoja. La Vida al Camp oli itselleni uusi tuttavuus tältä keväältä, johon ihastuin heti ensi siemaisulta. Toinen testin cavoista on Viini-lehden suositus, vuoden kuohuviiniksi valittu Elyssia, jota kukaan maistelutiimistämme ei ollut aiemmin juonut.

Kaikkia neljää skumppaa saa Alkosta. Voilá, näitä maistoimme ja tätä mieltä arvovaltainen raatimme oli:

Lindauer Cuvée Brut, Chardonnay ja Pinot Noir, Uusi-Seelanti, 12,95 €

Yksi omista suosikkiskumpistani jo pidemmän aikaa. En tiedä oliko tämä pullo jotenkin heikko, mutta viini maistui ja näytti yllättävän vaisulta. Kuplat hävisivät hetkessä ja jälkimaku oli melko olematon.

Maussa samppanjamaista paahteisuutta, toffeeta ja omenaista hedelmäisyyttä. Köyhän miehen ja naisen ”samppanja”. Nuoremmat raatilaiset jäivät kaipaamaan lisää raikkautta. Laitoimme tämän hyväksi talviskumpaksi. Neljäs sija.

La Vida al Camp Rosé Cava Brut 2014, Espanja, 14,94 €

Cava, joka jakoi raatilaisten mielipiteet selvästi kahtia. Osa tykkäsi, osa vierasti kuoharin hieman poikkeuksellista mineraalista makua. Väri on hennon persikkainen, joten oikeastaan unohti täysin, että kyse on roséesta.

Erittäin kuiva kuohuviini, jonka maussa marjaisuutta ja yrttisyyttä, joku löysi myös ruusua ja aprikoosia. Kepeyttä kaivattiin tähänkin lisää. Ennemmin ruokaskumppaksi kuin maljan kohotukseen. Sopii erinomaisesti esimerkiksi savustetulle lohelle tai yleisskumpaksi kesän buffet-pöytään. Tastingin pronssi sija.

Freixenet Elyssia Gran Cuvée Cava Brut, Espanja, 19,98 €

Olen muutama vuosi sitten vieraillut tällä yhden maailman suurimman kuohuviinien tuottajan tilalla Penedèsin Sant Sadurni d’Anoian kylässä. Kun näki millaisesta suurtuotannosta todellakin on kyse, olen mieltänyt Freixenetin lähinnä edullisten ”bulkkikuohareiden” tuottajaksi, tosin hyvälaatuisten sellaisten.

Kaksikymppiä alkaa itselläni olla kipuraja, minkä juuri ja juuri raaskin kuohuviinistä maksaa. Tämä tuote päätettiin ottaa mukaan tastingiin Viini-lehden valitessa sen Vuoden kuohuviiniksi 2017.

Tasapainoinen ja harmoninen kuohuviinihän tässä on kyseessä. Miellyttävässä tuoksussa on hedelmäisyyttä, maussa sitrusmaista raikkautta ja vihreää omenaa. Eloisat, pienet kuplat ryydittävät raikasta suuntuntumaa. Jälkimaku kantaa mukavan pitkään.

Yleisskumppa koko vuodelle, niin maljan kohottamisiin kuin ruokajuomaksi. Plussaa tyylikkäästä kartonkipakkauksesta. Miinusta hinnasta. Testin hopeasija.

Saint Clair Vicar’s Choice, Sauvignon Blanc Bubbles Brut 2015, Uusi-Seelanti, 14,99 €

Mitä ovat menneet tekemään? Laittamaan lempiskumppaani kierrekorkin! Täti-ihminen on nyt hyvin hyvin vihainen. Olihan tällä tuotteella aiemminkin hieman omintakeinen muovikorkkiviritelmä, mutta kierrekorkki ei nyt sovi kuohuviinille mitenkään. Skumppaa pitää saada poksautella tai sihautella, päästää pullonhenki irti. Vaan onko enää henkeä, jos kuoharipullolla on kierrekorkki?

Tämän sitrusmaisen ja pirskahtelevan kuohuviinin maku sentään oli ennallaan. Tuoksussa on grapea, maussa mustaherukkaa ja nokkosta. Tämä on skumppa, joka on täynnä elämää ja raikkautta kuin aamukasteisella nurmikolla. Nuorentava vaikutus 🙂 Säilyttää kirpsakan tuoksunsa pitkään. Enempi seurusteluun kuin ruualle. Ehdoton juoma kuumaan kesäpäivään. Monen mieleen, siksi ykkössija.

Pirskahtelevaa kesää teille kaikille. Chin chin!

Miltä näytti Royal Caribbean varustamon loistoristeilijällä?

Uteliaasta täti-ihmisestä oli mielenkiintoista päästä kurkistamaan, miltä näytti maailman johtaviin risteilyvarustamoihin kuuluvan Royal Caribbeanin suurristeilijällä.

Serenade of the Seas, yksi Royal Caribbean varustamon risteilijöistä, pysähtyi kymmenen päivän mittaisella Pohjois-Euroopan risteilyllään myös Helsingissä. Alus viipyi Helsingin Hernesaaren laiturissa puolisen päivää, jona aikana sain Apollomatkojen kutsusta mahdollisuuden tutustua siihen. Kesäkuukaudet alus seilaa Pohjolassa, kunnes loppukesästä ylittää Atlantin päätyen talvikuukausiksi Karibialle.

Vaikka Serenade of the Seas risteilijä olikin niin suuri, etten saanut sitä edes yhteen kuvaan kokonaisena mahtumaan, ihan maailman suurimpiin se ei silti kuulu. Pituutta aluksella on 293 metriä eli lähes 100 metriä enemmän kuin esimerkiksi meille tutulla Silja Serenadella. Löytämäni tiedon mukaan pisin risteilijäalus on tällä hetkellä pituudeltaan 362 metriä.

Matkustajia alukselle mahtuu kaikkiaan 2500 henkeä. Vastaavasti henkilökuntaa on noin 850 henkilöä, mikä tuntuu aika paljolta. Palveluun on selvästi panostettu. Tästä sai esimakua jo tällä tutustumiskäynnillä. Hymy oli herkässä ja sinut huomioitiin jo pelkästään ohi kulkiessasi.

Hyisessä toukokuisessa Suomen kelissä aurinkokannella ei ollut tunkua. Sisäpuolelta löytyi kuitenkin lämmitetty allasosasto.

Niin, miltä siellä laivalla sitten näyttikään? Olihan se melkoinen uiva viihde- ja elämyskeskus. Ei voi sanoa, etteikö laiva olisi ollut hieno, muttei ehkä kuitenkaan niin luksus kuin odotin. Kuulin vierailun yhteydessä, että Royal Caribbean varustamolla on myös ns. boutique-tyyppisiä luksusristeilijöitä, joiden palvelut ovat keskittyneet nimenomaan aikuisten pariskuntien tarpeisiin. Serenade of the Seas kuuluu Radiance-luokkaan, joka tarjoaa mittavan määrän erilaisia aktiviteetteja eri ikäisille matkaajille.

Laiva oli hiljattain remontoitu, joten kaikki näytti olevan ihan tip top kunnossa. Värimaailma oli lämmin: paljon puuta, pehmeitä mattoja ja lämpimiä ruskean ja terrakotan sävyjä. Ehkä joissain kohdin amerikkalainen ja skandinaavinen tyylitaju törmäävät, sillä paikka paikoin minusta oli sorruttu Las Vegas-henkiseen ylikoristeluun. Mutta tämähän on pitkälti makuasia. Jonkun muun mielestä varmasti superhienoa.

Tykkäsin laivan lämpimästä värimaailmasta ja viihtyisistä kauniisti kalustetuista nurkkauksista.

Tiloista kaikkein vaikuttavin oli laivan keskiössä sijaitseva 9-kerroksinen avoin atrium-tila, jonka reunoilla kulkivat lasiseinäiset hissit. Alhaalla oli tanssi/esiintymislava ja tilaa reunustivat hauskasti aitiot kuin vanhoissa teattereissa. Hienoahan tuolta ylhäältä olisi katsella Broadway-henkistä show-esitystä tai kuunnella live-musiikkia.

Laivalla oli myös oma teatterinsa, jossa esitetään korkealuokkaista kansainvälistä viihdettä kuten musikaaleja. Aluksella oli muutenkin paljon aktiviteettitarjontaa kaiken ikäisille matkustajille. Risteilijältä löytyy mm. minigolfratoja, biljardipöytiä (sähköisesti vakautetut pöydät), kiipeilyseinä, koripallokenttä, ulko- ja sisäallasosastot, kuntosali, elokuvateatteri ja kasino. Päivittäin on tarjolla myös erilaista ohjattua liikuntaa ja muuta ohjelmaa. Käytännössä koko ajan tapahtuu jotakin.

It´s a show time! Tässä kohtaa pyörrytti.

Silmiin pistävää oli laivan mittavan kokoinen hoito-, kauneus- ja saunamaailma. Saisiko olla vaikkapa uusi hiuslook, vähän Botoxia, hampaiden valkaisu tai akupunktiohoito? Tai haluaisitko saunan päätteeksi vilvoitella lämmitetyillä lepotuoleilla? Näytti siltä, että laivalla onnistui lähes kaikki, mikä liittyi hyvinvointiin ja ulkonäköön.

Lapset oli huomioitu monella tapaa. Olipa heidät mahdollisuus jättää jopa kokonaan hoitajan hoiviin sillä aikaa, kun itse lähtee katsomaan esimerkiksi jotain näytöstä. Samalla saavat lapset vähän kielikylpyä. Laivan käyttökieli on englanti.

Minusta yksi laivan viehättävimmistä tiloista oli yllätys yllätys kasino. Tässä tilassa oli viehkolla tavalla jotain vanhan ajan charmia. Haloo James, missä sinä olit? Olisiko otettu kierros rulettia?

Laiva oli aivan täysi, joten valitettavasti hytteihin emme päässeet tutustumaan.

En usko, että tekemisen puute pääsisi yllättämään.

Laivalta löytyy 16 erilaista baaria ja ravintolaa. Risteilyjen hintaan kuuluvat aina ateriat. Halutessaan voi ostaa etukäteen myös juomapaketin, johon sisältyvät alkoholijuomat. Muutamiin erikoisravintoloihin oli erillinen lisämaksu, muuten peruspaketilla voi ruokailla myös muissakin kuin laivan pääravintolassa. Tiettyinä iltoina illalliselle on pukukoodi, jolloin odotetaan juhlavampaa pukeutumista. Tosin kuulin, että tyyli vaihtelee laidasta laitaan, joten pukuvuokraamon kautta ei tarvitse tulla.

Minusta ehkä kaikkein kiinnostavinta ruokapuolella oli ns. Chef´s table. Kyse on vain 16 hengelle katetusta usean ruokalajin menusta viineineen omassa erillisessä tilassa. Haluaisin todellakin kokea, millaista olisi illastaa seurueessa, joka käsittää monia eri kansallisuuksia ja jota isännöi joku laivan keittiömestareista. Toki kiinnostaisi myös tietää millaista gourmeeta tällaisen laivan keittiö voi parhaimmillaan tarjota. Lisähintaa tälle lystille tulee 85 dollaria hengeltä.

Chef´s table.

Erikoismaininta pitää antaa laivan mahtavasta taidekokoelmasta. Seinillä ei ollut mitään sisustusjulisteita, vaan todellakin kiinnostavia aitoja taideteoksia. Ehkä jotain kertoo matkustajista, että tällaista arvotaidetta uskalletaan pitää esillä osana laivan sisustusta.

Risteilyjen aikana maat ja ja kaupungit vaihtuvat, joten laivalla nautiskelun lisäksi merkittävä osa matkaa ovat tutustumiskäynnit maihin. Esimerkiksi tämänkertaisella Pohjois-Euroopan risteilyllä pääsi tutustumaan Kööpenhaminaan, Riikaan, Tallinnaan, Pietariin, Helsinkiin ja Tukholmaan. Valmiita retkiä voi ostaa jo etukäteen tai laivan omalta matkatoimistolta. Miinuksena voisi pitää usein melko lyhyttä, vain muutaman tunnin maissaoloaikaa.

Mietin itse laivalla kulkeissani, että tällainen risteily olisi huippujuttu silloin, kun itse ei jaksa enää kulkea maita ja mantuja. Ostaisi vaan valmiin risteilypaketti ja astuisi huolettomana laivaan nautiskelemaan. Kaikki on valmiina ja joku muu taho huolehtii sinun viihtyvyydestäsi. Samalla pääsee vaivattomasti näkemään useita kiinnostavia matkakohteita.

Näkisin tällaiset risteilyt oivallisena matkamuotona myös lapsiperheille, etenkin jos poppooseen kuuluu eri ikäisiä lapsia. Murkkujen ja teinien kanssa voi joskus olla haasteellista löytää kaikkia miellyttävää kohdetta. Tällaisilta superristeilijöiltä löytyy tekemistä kaiken ikäisille ja tarvittaessa jokaiselle myös sitä omaa tilaa. Myös usean sukupolven yhdistävä risteily juhlien merkeissä tuntuisi kivalta vaihtoehdolta tällaisella laivalla.

Apollomatkat tekee yhteistyötä Royal Caribbean varustamon kanssa. Heiltä saa helposti hankittua koko matkapaketin sisältäen toivomasi risteilyn, edestakaiset lennot lähtökaupunkiin ja ensimmäisen yön majoituksen hotellissa.

Olisi mukava joskus kokea tällainenkin matkustusmuoto. Vaikka en tällä hetkellä ole vielä ihan varma, olisiko hulppea risteilyalus minulle se omin juttu, siltikin jotain jäi taka-alalle kutkuttamaan. Voisihan tämä sittenkin olla aika ihanaa….

Lisää tietoa Royal Caribbean risteilyistä löydät täältä:

http://www.apollomatkat.fi/lomavalikoima/risteilyt

https://www.royalcaribbean.fi/

Tutustumiskäynnin tarjosi Apollomatkat.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.