
Euroopan talouselämän keskus Frankfurt yllättää leppoisana kaupunkilomakohteena.
Frankfurt am Main tunnetaan pilvenpiirtäjistään, messuistaan ja vilkkaasta lentokentästään, mutta kaupunki on myös monipuolinen lomakohde täynnä nähtävyyksiä, kulttuuria ja ostosmahdollisuuksia.
Frankfurt on ulkonäöltään eurooppalaisittain epätyypillinen kaupunki. Keskustan lukuisat pilvenpiirtäjät tuovat mieleen amerikkalaiset suurkaupungit, ja Frankfurtista käytetäänkin usein Manhattanin ja kaupunkia halkovan Main-joen yhdistävää lempinimeä ”Mainhattan”.
Oikean Manhattanin tapaan Frankfurt on tunnelmaltaan hyvin kansainvälinen kaupunki. Euroopan pankkikeskuksessa vierailee päivittäin lukemattomia ulkomaalaisia, etenkin työmatkalaisia. Palvelua voi lähes kaikkialla odottaa saavansa englanniksi.
Pilvenpiirtäjien hallitsema siluetti on etenkin ilta-aikaan Frankfurtin vaikuttavimpia nähtävyyksiä.
Modernien tornitalojen lisäksi kaupungista löytyy myös kauniita kirkkoja, vanhoja kauppiastaloja ja muita matalampia rakennuksia eri aikakausilta. Arkkitehtonisesti Frankfurt on kiinnostava sekoitus eri rakennustyylejä, jotka heijastavat kaupungin pitkää, yli tuhatvuotista historiaa.
Pitkä historia näkyy etenkin Frankfurtin nähtävyystarjonnassa, jonka monet tärkeät kohteet ovat jälleenrakennettuja historiallisia maamerkkejä. Monien muiden Saksan kaupunkien tapaan Frankfurt kärsi toisessa maailmansodassa pahoin. Muun muassa Euroopan laajimpiin lukeutuneesta vanhankaupungin alueesta hävisi pysyvästi suuri osa.
Historianystävät viihtyvät vanhankaupungin lisäksi Frankfurtin lukuisissa museoissa, jotka tarjoavat kävijöilleen niin taidetta kuin historiaakin. Main-joen molemmin puolin sijaitsee laaja museokeskittymä Museumsufer, jossa saa helposti kulumaan vaikka koko päivän kulkemalla museosta toiseen. Monissa museoissa vierailevan kannattaa hankkia käyttöönsä Frankfurt Card, jolla saa merkittäviä etuja sisäänpääsymaksuista.
Frankfurtin museoista kuuluisimpiin lukeutuvat Großer Hirschgraben –kadulla sijaitseva Johann Wolfgang von Goethen kotitalo ja erillinen museo sekä Städelsches Kunstinstinut eli Städel-museo, joka tunnetaan laajasta kokoelmastaan maailmankuulujen taiteilijoiden teoksia. Museoista erikoisin lienee Jörö-Jukalle omistettu museo.
Museoiden lisäksi myös Frankfurtin muu kulttuurielämä on eloisaa. Kymmenet eri teatterit ja ooppera tarjoavat väkevän kattauksen esittävää taidetta. Musiikinystävät innostuvat Saksan perinteisimpiin Jazz-paikkoihin lukeutuvasta Jazzkelleristä.
Kaupungin monista messuista kulttuuripuolen tunnetuimmat tapahtumat ovat jokasyksyiset kirjamessut sekä myös syksyisin järjestettävät jazz-festivaalit.
Frankfurt on erinomainen ostoskaupunki, jonka valikoimat vetävät vertoja jopa miljoonametropoleille. Edustettuina ovat niin suuret tavaratalot kuin monien eri merkkien omat liikkeetkin. Frankfurtin keskustan kaupat ovat keskittyneet vanhan oopperatalon Alte Operin ja Roßmarktin väliselle alueelle.
Verraton paikka ostoksille on vanhalta 1700-lukulaiselta vartiopaikka Hauptwachelta alkava pitkä Zeil-ostoskatu, jonka varrelta löytää niin modernin ostoskeskuksen, tavarataloja kuin lukuisia merkkiliikkeitäkin. Kadun Zeil Galerie -ostoskeskuksen katolta löydät kauppojen lisäksi myös ilmaisen näköalaterassin.
Pitkän shoppailusession jälkeen on hyvä rentoutua Frankfurtin tasokkaissa ravintoloissa. Edustettuna ovat laajalti keittiöt eri puolilta maailmaa, unohtamatta saksalaisia ja etenkin Frankfurtin alueen omia erikoisuuksia, joita löytyy melko runsas valikoima.
Erityisen hyvä alue paikalliseen ruoka- ja juomakulttuuriin tutustumiselle on Main-joen eteläpuolella sijaitseva Alt-Sachsenhausen. Frankfurtin ruokaerikoisuuksista tutustu ainakin perinteiseen vihreään ja kylmään yrttikastikkeeseen sekä hapanmaitojuusto Händkäse mit Musikiin. Paikalliseen omenaviini eli Ebbelwoi ei oikein ole viiniä muttei siideriäkään, ja sitä kuuluu juoda aina omasta vinoruutuisesta lasistaan.
Omenaviiniin tutustumisen voi kätevästi yhdistää myös nähtävyyksien katseluun, sillä viikonloppuisin Frankfurtin keskusta-alueen kiertää omenaviiniraitiovaunu Ebbelwoi Express. Kiertoajelun hintaan sisältyy lasillinen omenaviiniä.
Frankfurtissa on kaksi lentokenttää. Frankfurtin pääkenttä Rhein-Main lukeutuu Euroopan ja maailman vilkkaimpiin lentokenttiin, ja Frankfurtiin pääseekin Helsingistä useita kertoja päivässä muun muassa Lufthansan ja Finnairin siivillä.
Meno-paluita voi saada hyvin edullisesti, parhaista tarjouksista jopa noin 100 euron hintaan, mutta muutoinkin meno-paluulentoja on hyvin tarjolla hintahaarukassa 200–300 euroa.
Frankfurtin pääkentältä on S-Bahn-lähijunayhteys kaupungin keskustaan. Linjat S8 ja S9 vievät perille noin 20 minuutissa. Myös kaukoliikenteen nopeat ICE-junat pysähtyvät Frankfurtin lentokentällä omassa AirRail-terminaalissaan. Lentokentän terminaalien 1 ja 2 välillä puolestaan kulkee Skyline-juna.
Frankfurtin toinen lentokenttä, Ryanairin käyttämä Frankfurt-Hahn sijaitsee varsin kaukana Frankfurtista. Etäisyys keskustaan on noin 125 kilometriä, ja matka taittuu bussiyhteydellä noin puolessatoista tunnissa. Lentokentältä on myös mahdollista vuokrata auto.
Frankfurtissa yöpyy vuosittain yli kaksi miljoonaa ihmistä, joista suurin osa on työmatkalaisia. Kaupungin hotellitarjonta painottuu näin bisnesmatkaajiin, ja siksi kaupungin muutoin laajassa majoitusvalikoimassa budjettivaihtoehdot ovat hieman aliedustettuina.
Frankfurtin hotellit sijaitsevat erityisesti lähellä päärautatieasemaa sekä messualue Messeä. Hotelleja sijaitsee myös muissa kaupunginosissa, mutta rajoitetummin. Pikaisesti Frankfurtissa käväisevät taas voivat yöpyä lentokentällä sijaitsevissa hotelleissa.
Koska Frankfurtissa etäisyydet ovat melko lyhyitä ja julkinen liikenne toimii hyvin, majapaikan uskaltaa valita kauempaakin. Lomalaisen kannattaa aina tarkistaa suurten messujen ajankohdat, koska messujen aikaan hinnat usein jopa moninkertaistuvat.
Pilvenpiirtäjiensä vuoksi Frankfurt saattaa aluksi vaikuttaa kokoistaan suuremmalta kaupungilta. Vajaan 700 000 asukkaan kaupungissa etäisyydet ovat kuitenkin melko lyhyitä, ja keskustassa voi hyvin kävellä nähtävyydeltä toiselle. Hyvin toimivan julkisen liikenteen käyttö kuitenkin parantaa liikkumismukavuutta.
Frankfurtin julkisen liikenteen verkosto käsittää niin metron (U-bahn), paikallisjunat (S-bahn), raitiovaunut kuin bussitkin. Matkailijalle raideliikenne on yleensä helpoin ja nopein vaihtoehto. Lippuja voi ostaa lähes jokaisella pysäkillä tai asemalla sijaitsevista automaateista. Liikkumisessa kannattaa suosia päivälippuja. Myös Frankfurt Card toimii päivälippuna.
Römerberg on aikoinaan laajasta Frankfurtin vanhastakaupungin alueesta uudelleenrakennettu osa. Keskusaukio Römerplatzia ympäröivät värikkäät ja koristeelliset talot, ja aukio on Frankfurtin turismin todellinen keskus.
Aukion tärkein rakennus on alkuperäiseen 1400-luvun asuunsa jälleenrakennettu raatihuone. Toinen merkittävä nähtävyys aukiolla on Alte Nikolaikirche -kirkko.
Aivan Römerplatzin tuntumassa sijaitsee Saksan historian tärkeimpiin lukeutuva kirkko, Paulskirche. Alun perin 1700-luvulla rakennettu ja toisen maailmansodan jälkeen uudelleenrakennettu kirkko toimi vuonna 1848 kokoontumispaikkana kansalliskokoukselle, jonka tarkoituksena oli yhdistää Saksan alueen itsenäiset valtiot.
Nykyään erikoisenmuotoinen pyöreä kirkkorakennus toimii museona ja vaihtuvien näyttelyjen pitopaikkana.
Frankfurtin katedraali Kaiserdom oli pitkään Saksan keisareiden valinta- ja kruunauspaikka. Tyyliltään myöhäisgotiikkaa edustava kirkkorakennus on Frankfurtin näyttävin ja kohoaa 96 metrin korkeudellaan Frankfurtin siluettiin pilvenpiirtäjien rinnalle. Torniin voi nousta katselemaan maisemia.
Modernin Frankfurtin tunnusmerkkinä toimivat kaupungin monet futuristiset pilvenpiirtäjät. Aktiivisesti toimistokäytössä olevat rakennukset ovat Main Toweria lukuun ottamatta suljettuja yleisöltä. Main Toweriin pääsee kuitenkin ihastelemaan näkymiä peräti 200 metrin korkeuteen.
Nähtävyytenä Frankfurtin pilvenpiirtäjät ovat parhaimmillaan Main-joen eteläpuolelta ja joen ylittäviltä silloilta nähtynä. Etenkin yöaikaan näyttävästi valaistut tornit ovat vaikuttava näky.
Vuonna 1868 perustettu Palmengarten lukeutuu Euroopan monipuolisimpiin ja suurimpiin kasvitieteellisiin puutarhoihin. Puistoalueen monissa paviljongeissa riittää erilaista trooppista kasvustoa nähtäväksi, ja alueen ulkotilat tarjoavat miellyttävän puistoympäristön kävelyyn ja ulkoiluun.

Frankfurtin viralliset matkailusivut
Teksti: Panu Lempiäinen
Kuvat: DZT, Tourismu & Congress Frankfurt am Main