Kotimaa Lappi

Kelekkamessuille, miksi ihmeessä?

keskiviikko, lokakuu 4, 2017

Tietyissä asioissa tunnen itseni edelleen vahvasti ”etelän veteläksi” ja ”junan tuomaksi”, vaikka Lapissa on asuttukin jo kahdeksan vuotta. Yksi niistä on moottorikelkkailu sekä kaikki siihen liittyvä. Voin rehellisesti myöntää, etten juurikaan tiedä kelkoista ja osaan mainita vain yhden kelkkamerkin. Tänä vuonna jostain kumman syystä (öh, opiskelu?) ajauduin järjestämään Kelekkamessuja. Harmikseni ja vähän kummastuksekseni ei Google juurikaan antanut osumia Kelekkamessuille. En tiedä ovatko salapoliisitaitoni vajavaiset vai mitä, mutta jollakin ne ainakin on paremmat. Tässä blogitekstissä kirjoittaja kertoo messujen olevan jo kahdettatoista kertaa ja ovat Euroopan suurin kelkkailuun liittyvä tapahtuma. Aikamoista, ajattelin. Tämä herätti mielenkiintoni. Mikä näissä messuissa viehättää? Koska en pysty mitenkään asettamaan itseäni kakstahtiöljyltä haisevan parikymppisen kelkkakundin rooliin, päätin tehdä tämän pohdinnan aivan omana itsenäni.

Miksi minä siis lähtisin Kelekkamessuille Rovaniemen Lappi Areenalle marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna 4.-5.11? Tässä kolme tärppiä sinulle, jonka poikaystävä/mies on kinunut messuille jo viime marraskuusta saakka. Ehkä tänä vuonna sinä lähdetkin siipan käsipuolessa matkaan?

  1. Shoppailu! Mikä onkaan parempi aika tsekata ensi talven uutuudet talvivaateosastolta ja saada ne tarjoushintaan messuilta. Ja vaikkei kukkaron nyörit antaisi tällä kertaa myöten, ainakin olet ajan hermolla tulevasta talvimuodista. Messuilta löytyy paljon näytteilleasettajia, joilta löytyy laadukkaita ja kestäviä ulkoilu- sekä urheiluvaatteita ja ei hätää, ei niissä kaikissa lue selässä Lynx. 😉
  2. Mikäli sinulta ja rakkaaltasi löytyy jo jälkikasvua, kannattaa messuille suunnata sunnuntaina. Kelekkamessut uudistuvat joka vuosi ja tänä vuonna on panostettu juuri lapsiperheisiin ja heidän tarpeisiinsa. Sunnuntai on suunniteltu perheitä varten ja luvassa on paljon ohjelmaa perheen pienimmille. Mukana meiningeissä ovat Onni Orava, Jonne Jääkarhu, Irbis Kissa ja Taikuri. Alueelta löytyy myös lapsiparkki, jonne pienokaiset voivat jättää siksi aikaa hoitoon, kun äiti ja isi kiertävät alueen läpi. Ja psst, tulkaahan ajoissa paikalle, sillä ensimmäisille lapsille jaossa puuhapussit täynnä kaikkea hauskaa!

    Perhepäivän maskotit viihdyttävät lapsia sunnuntaina! Mukana myös Taikuri

    3. Visuaalisille ja elokuvista tykkääville ihmisille löytyy varmasti iloa silmälle uuden Kelkkaleffan kautta. Tänä vuonna esitettävä leffa on kolmas osa Linkfilmin Exploring The Snow -dokumenttisarjaa. Voit käydä katsomassa trailerin viime vuoden leffasta täällä ! Taitavasti kuvattu leffa upeissa maisemissa (viime osassa esimerkiksi Japanissa!) saa minut ainakin vakuuttumaan näiden tyyppien taidoista. Jotenkin tuli sellainen olo, että täytyy katsoa nuo kaksi osaa ihan oikeasti. Kaikki lipun ostaneet pääsevät siis ilmaiseksi katsomaan tätä elokuvaa, tarkempia aikatauluja kannattaa seurailla Kelekkamessujen kotisivuilta, Facebookista tai Instagramista.

    extra 4. Huutokauppa! Messuilla käydään lauantaina kelkkahuutokauppa, joka on ilmeisesti ollut hyvinkin suosittu. En tiedä, mitä se on, mutta jotakin mielenkiintoista huutokaupoissa on. Ehkä tämä on tullut Huutokauppakeisaria katsellessa ja petynkin, kun Aki Palsanmäki ei olekaan siellä huutamassa. Anyway, tämä täytyy käydä tsekkaamassa vaikkei itse ostoaikeissa olisikaan.

Nyt siis kipinkapin varaamaan marraskuun ensimmäinen viikonloppu vapaaksi ja ostamaan omat liput Kelekkamessujen verkkokaupasta!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply