Etusivu > Ruoka & Juomat > Viinimatkailua Uudessa-Seelannissa

Viinimatkalla

Viinimatkailua Uudessa-Seelannissa

Uuden-Seelannin erityislaatuinen ilmasto ja vulkaaninen maaperä ovat luoneet pieneen maahan maailmanlaajuisesti kilpailukykyisen viiniteollisuuden. Silti laajamittainen viinintuotanto on vielä suhteellisen tuore ilmiö. Uusia viinitiloja syntyy nopeaan tahtiin.

Viinitarhoja koko maassa

Uuden-Seelannin viinien kansainvälinen voittokulku alkoi 80-luvun puolivälissä, kun Cloudy Bay -valkoviini saavutti laaja-alaista huomiota voittamalla kansainvälisen kilpailun. Voitto toimi katalyyttinä kymmenille uusille viinitiloille ja vahvisti maan viiniteollisuuden statusta. Nykyään viininvienti ulkomaille on suuri osa kansantuotetta. Vuosittain yli 130 miljoonaa litraa viiniä kulkee muihin maihin ja saman verran tuotetaan paikalliseen käyttöön.

Uudessa-Seelannissa matkaileva huomaa nopeasti, että viinitiloja tuntuu olevan jokaisella kylänraitilla Pohjoissaaren kärjestä Eteläsaaren vuorille. Jos tahdot nähdä kaiken, varaa aikaa useampi viikko. Samalla pääset nauttimaan maan upeista maisemista ja vieraanvaraisesta kulttuurista. Suuri osa viinitiloista on keskittynyt rannikoille, missä lauha meri-ilmasto ja lämmin aurinko pidentävät kypsymisaikaa. Tämä luo viineille niiden omintakeisen ja vahvan maun.

Aucklandin seudun viinitilat

Aucklandin läheisyydessä viljellään ennen kaikkea Cabernet Sauvignon -, Merlot- ja Chardonnay–lajikkeita. Kaupunkiin ilmateitse saapuvan ei tarvitse pitkään etsiä viinitiloja, sillä vain muutaman kilometrin päässä lentokentästä on yksi maan tunnetuimmista viinitarhoista, Villa Maria. Täällä kannattaa tasoitella jetlagia viininmaistiaisilla rypäleköynnösten keskellä erinomaisen lammasaterian kanssa.

Yksi Aucklandin lähistön parhaista viinitilakohteista on puolen tunnin venematkan päässä sijaitseva tunnelmallinen Waiheken saari, jolla sijaitsee useita laadukkaita viinitiloja, kuten maailmankuulu Cabernet-lajikkeen Stoneridge tai yhtälailla laadukas Goldwater. Paras tapa Waiheken viinitiloihin tutustumiseen on osallistua koko päivän kestävälle saarikierrokselle, joka pitää sisällään ainakin viisi eri viinitilavierailua maistiaisineen.

Hieman ulommaksi kaupungista matkaava saapuu Aucklandin pohjoispuolella sijaitsevalle Matakanan alueelle, missä viininviljely on varsin oleellinen osa elinkeinoa ja viinitilat viimeisen päälle laitettuja. Esimerkiksi Ascension- ja Ransom-viinitilat ovat varsin tyylikkäitä kokonaisuuksia.

Itärannikon auringossa

Pohjoissaaren itäosa on koko maan aurinkoisin alue ja ei ole ihme, että moni viinitila on sijoittunut Hawke’s Bayn alueelle. Tämä on myös Uuden-Seelannin vanhin viininviljelyalue. Art Deco -kaupungin Napierin ja läheisen Hastingsin vierustaan on sijoittunut peräti 70 viinitilaa, joista noin neljäänkymmeneen pääsee tutustumaan ja maistelemaan vuosikertaviinejä. Alue on erityisen kaunis luontonsa puolesta ja monet tilat sijaitsevat maisemien kannalta ideaaleilla paikoilla.

Viinitilojen lukuisuuden vuoksi ehdottomasti helpoin tapa tutustua niihin on osallistua jollekin kymmenistä tarjolla olevista kiertoajeluista, joista osa on jopa useamman päivän mittaisia. Tällä tavalla seurueen ei tarvitse heittää kolikkoa kuskin paikasta.

Eteläsaaren viinielämyksiä

Uuden-Seelannin dominoivin viininviljelysalue on Marlborough, joka tunnetaan kansainvälisestikin omaperäisestä ja mausteisesta Sauvignon Blancistaan. Marlborough on myös maan suurin viininviljelyalue 65 viinitilan ja peräti 290 rypälekasvattajan voimin. Sauvignon Blancin ohella Pinot Noir, Chardonnay, Riesling, Pinot Gris ja Gewurztraminer ovat alueella tuotettavia lajikkeita. Monet viinit valmistetaan perinteisillä metodeilla. Marlboroughn rypäleiden laadun salaisuutena ovat selkeät päivän ja yön väliset lämpötilavaihtelut.

Marlboroughssa järjestetään myös joka helmikuu Uuden-Seelannin tunnetuimmat viinifestivaalit, jotka tarjoavat tilaisuuden kokea myös paikallisia kulinaarielämyksiä.

Mitä etelämmäksi Uuden-Seelannin Eteläsaarella matkaa, sitä vuoristoisemmaksi ja karummaksi maisema muuttuu. Tästä huolimatta viinimatkailua voi jatkaa lähestulkoon saaren kärkeen asti, missä ovat samalla koko maailman eteläisimmät viinitilat. Esimerkiksi Queenstownin ja Wanakan viljelmät sijaitsevat eräällä Uuden-Seelannin upeimmista seuduista. Täällä kannattaa viettää päivä jos toinenkin maistellen alueen erikoisuuksia. Helpoin matkustustapa on vuokrata auto ja pysähtyä Bed&Breakfast-paikkoihin matkan varrella.

Daniel Stöckli

Arvostele artikkeli: Viinimatkailua Uudessa-Seelannissa
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(5,00/5
- 5 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo