Hyppää sisältöön

Lomailija, maista näitä! Turkkilaisen keittiön ABC

Krista Ahonen
Krista Ahonen Päivitetty: 04.04.2018
Monipuolisen turkkilaisen keittiön herkkuja kannattaa testata lomamatkalla - kokeile ainakin näitä!

Turkkilainen ruoka on muutakin kuin kebabia

Turkkilaisesta ruoasta monille tulee ensimmäisenä mieleen kebab, mutta lomalla kannattaa unohtaa omat ennakkoluulot ja antaa turkkilaisen keittiön herkkujen yllättää. Turkkilainen keittiö on mainettaan monipuolisempi, eivätkä Euroopassa syntyneet pitakebabit edes juuri muistuta sikäläisiä herkkuja.

Turkkilainen ruoka on maukasta ja täyttävää. Turkkilaisessa keittiössä käytetään paljon lihaa ja vihanneksia, ja leipää on muodossa tai toisessa tarjolla lähes joka aterialla. Tuoreita yrttejä käytetään melko paljon ja mausteita riittää, mutta ruoat ovat harvoin tulisia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Turkin-lomalla ei nälkä pääse yllättämään, sillä sekä lounaalla että illallisella voi herkutella pitkän kaavan mukaan. Alkupaloiksi Turkissa tilataan usein mezejä eli lajitelma kylmänä tarjoiltavia pikkuannoksia, jotka on tarkoitettu jaettavaksi pöytäseurueen kesken. Pääruoka koostuu monesti lihasta, kuten lampaasta tai kanasta, ja kasviksista. Jälkiruoaksi nautitaan usein tuoreita hedelmiä tai baklavaa ja tietysti turkkilaista teetä.

Myös turkkilainen aamiainen on tunnettu herkullisuudestaan, ja mainio syy herätä aikaisin loma-aamuinakin. Tyypillinen turkkilainen aamiainen koostuu tuoreista vihanneksista ja hedelmistä, juustoista, oliiveista ja erilaisista leivistä ja leivonnaisista. Myös menemen eli turkkilainen omeletti, joka valmistetaan kananmunista, vihanneksista ja yrteistä, on suosittu aamupala.

Lue lisää turkkilaisen ruokakulttuurin antimista ja kokeile näitä herkkuja itse seuraavalla lomallasi!

Alkuruoaksi

Mezet

Mezet ovat kylmänä tarjoiltavia, yleensä alkuruokana nautittavia pikkuannoksia, joista monille tulevat mieleen Espanjan tapakset. Mezet ovat usein esimerkiksi erilaisia tahnoja, salaatteja, oliiveja, papuja, viininlehtikääryleitä sekä täytettyjä munakoisoja ja paprikoita. Meze-lajitelma on tarkoitettu jaettavaksi koko pöytäseurueen kesken ja pieniä annoksia tilataankin usein pöytään lukuisia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Inka KhanjiTurkkilainen ruoka
Alkuruoaksi Turkissa tilataan usein keittoa ja erilaisia mezejä jaettavaksi.

Corba eli turkkilainen keitto

Erilaisia keittoja Turkissa riittää ja niitä syödään aamiaisella, alkuruokana ja iltapalalla. Keitot ovat kevyitä ja sisältävät vain harvoin lihaa. Monesti niissä on kuitenkin linssejä, jotka yhdistettynä ohessa tarjoiltavaan leipään muodostavat oivan vatsantäytteen jo sellaisinaan. Useat ruokapaikat tarjoilevat keittoja aamusta iltaan.

Pide

Pitsaa muistuttava Pide on ohutta leipää, jonka päällä on juustoa sekä muita täytteitä, kuten lihaa ja kasviksia. Pideä on saatavilla ympäri Turkkia, mutta eri alueilla on omat versionsa annoksesta. Pidejä ei ole hinnalla pilattu, vaan niillä saa vatsan täyteen edulliseen hintaan.

Lahmacun

Nämä vehnäletut ovat kevyttä purtavaa, joiden päältä löytyy jauhelihaa, tomaattia ja sipulia. Lahmacunin voi tilata joko mietona tai tulisena ja usein niiden kanssa juodaan ayrania, piimää muistuttavaa jogurttipohjaista juomaa, joka on erittäin suosittu Turkissa.

Pääruoaksi

Kebab

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kebabia tarjoillaan Turkissa ravintoloissa, mutta myös halvoissa katukioskeissa. Turkkilainen kebab paistetaan vartaassa samaan tapaan kuin Suomessa, mutta se tarjoillaan usein pelkän vehnäleivän kanssa. Lihana on useimmiten lammasta, mutta monissa paikoissa vaihtoehtona on myös kanaa.

Kebabit ovat saaneet nimensä paikkakunnittain, kuten Bursa, joka tunnetaan myös Suomestakin saatavana Iskender kebabina. Istanbulilainen erikoisuus on puolestaan Kaşarlı dürüm döner – paahdettu wrap, jonka sisällä on lihan lisäksi sulanutta kaşar-juustoa.

Köfte

Suomalaisille lihapullien ystäville köftet ovat turvallinen vaihtoehto. Ne ovat naudan tai lampaan jauhelihasta valmistettuja lihapullia, joissa voi olla myös täytteitä. Lihapullien lisäksi saatavilla on myös köftekebabia, jossa liha tarjoillaan tikkuvartaassa.

Lihan ohella tyypillinen köfteannos sisältää tomaattia ja jalopenoa. Erään elintarvikeyrityksen tekemän tutkimuksen mukaan Turkissa on 291 erilaista köfteä, mikä kertonee jotain sen suosiosta.

Istabulin kuuluisin köfteravintola on vuodesta 1920 toiminut Tarihi Sultanahmet Köftecisi, jota ei pidä sekoittaa lukuisiin jäljittelijöihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Jälkiruoaksi

Baklava

Baklava on rapea ja kostea hieman pasteijaa ulkonäöltään muistuttava jälkiruoka, jonka valmistuksessa käytetään siirappia, pähkinöitä ja filo-taikinaa. Baklavoista on runsaasti variaatioita eri mausteilla ja täytteillä. Niitä ostetaan kondiittorilta usein mukaan kokonainen laatikollinen.

Inka KhanjiTurkkilainen ruoka
Turkissa teetä juodaan useita kertoja pitkin päivää.

Cay eli turkkilainen tee

Turkkilaisten tärkein seurustelujuoma on tee, jota juodaan aamuin, illoin ja lukemattomia kertoja siinä välissä. Usein basaareissa kaupanteko aloitetaan kauppiaan puolelta teetarjoilulla. Tee nautitaan useimmiten sokerin kera. Myös minttu- ja omenateetä on joskus tarjolla.

Turkkilainen kahvi

Kahvin ystävät voivat nauttia aterian päätteeksi myös turkkilaista kahvia. Türk kahvesi on vahvaa ja se on maustettu usein kardemummalla ja mintulla. Kahvin kanssa tarjoillaan usein turkkilaisia lokum-makeisia.

>> Lue myös: Aloita aamu herkutellen – tällainen on aito turkkilainen aamiainen

Teksti: Mete Sasioglu ja Krista Ahonen
Kuva: Inka Khanji

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Raki

Tähän juomaan sinäkin törmäät Turkissa – muista nämä säännöt, jos haluat kokeilla sitä

Turkin ilmasto

Turkin sää – milloin on paras aika matkustaa? Huomioi nämä asiat

Antalyan parhaat nähtävyydet

Antalyan parhaat nähtävyydet – 12 vinkkiä seuraavalle lomalle

Turkkilainen aamiainen

Aloita aamu herkutellen – tällainen on aito turkkilainen aamiainen

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja