Hyppää sisältöön

Suomalaistapahtumasta tuli hitti: Ravintolapäivä leviää maailmalle

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 13.08.2012
Eläväisen kaupunkikulttuurin puolesta liputtava Ravintolapäivä kansainvälistyy vauhdilla – ruokakarnevaalia on vietetty jo parissakymmenessä maassa.

Pop up -ravintoloita Rovaniemeltä Brasiliaan

Ravintolapäivä on neljä kertaa vuodessa järjestettävä ruokakarnevaali, jolloin kuka tahansa voi perustaa oman ravintolan, kahvilan tai baarin.

Seitsenhenkisen suomalaistiimin järjestämä tapahtuma on kasvanut vauhdilla. Ensimmäistä Ravintolapäivää vietettiin 40 ravintoloitsijan voimin, kun taas seuraavat tapahtumat keräsivät jo 200-300 pop up -ravintolaa. Jo noin pariinkymmeneen eri maahan levinnyttä Ravintolapäivää on Suomen lisäksi vietetty muun muassa Nicaraguassa, Islannissa ja Japanissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ravintolapäivän ydintiimiin kuuluva Kirsti Tuominen kertoo järjestäjien nähneen alusta lähtien ruokakarnevaalin kansainvälisen potentiaalin – iloista kaupunkitapahtumaa ei haluttu rajoittaa vain suomalaisille.

– Tapahtuman kasvu ei ole meille itseisarvo, mutta toki on mukava nähdä ihmisten löytäneen Ravintolapäivän. Ruoka on aina yhdistävä tekijä maahan ja kansallisuuteen katsomatta.

Taustatiimi on halunnut painottaa onnistuneen konseptin vapaata hyödyntämistä. Kaavoihin ei tarvitse kangistua, vaan Ravintolapäivää voi maailmalla muokata olosuhteiden ja esimerkiksi erilaisten lainsäädäntöjen mukaan.

Ravintolapäivä hurmaa Suomessa ja maailmalla

Ravintolapäivä leviää kavereiden ja median kautta

Tieto Ravintolapäivästä levisi alun perin kavereiden ja sosiaalisen median kautta. Kovan kysynnän vuoksi markkinointiakin on alettu miettiä: ruokakarnevaalia on mainostettu muun muassa Berliinin ITB-matkamessuilla sekä Helsingin designpääkaupunkivuoden tapahtumissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Ulkomailla olemme saaneet hyvää palautetta – ihmiset ovat ihastelleet tapahtuman kotikutoisuutta ja ihmisläheisyyttä. Seuraavaa Ravintolapäivää onkin tulossa viettämään joukko ulkomaalaisia vieraita, jotka haluavat viedä tapahtuman kotimaahansa, Kirsti Tuominen kertoo.

Ravintolapäivän kehittymistä on omalta osaltaan edesauttanut ihmisten innokkuus ja halu auttaa. Osaavan talkootiimin toimesta on syntynyt esimerkiksi kätevä mobiiliapplikaatio, jonka lataamalla nälkäinen kaupunkilainen pysyy perillä ravintolariehan meiningeistä reaaliajassa.

Ravintolapäivä antoi kimmokkeen kaupunkikulttuurille

Ravintolapäivän suosiosta tekee mielenkiintoisen sen epäsuomalaisuus – pohjolassa kun ei olla totuttu syömään ventovieraiden kanssa tai avaamaan kotikeittiötä tuntemattomille. Ravintolapäivä on kuitenkin vakiinnuttanut paikkansa ja todistanut toimivansa myös talvipakkasilla.

Tuominen uskoo Ravintolapäivän olleen jollain asteella muokkaamassa positiivisempaa ja yhteisöllisempää kaupunkikulttuuria.

– Ihmisten into on osoittanut, että jotain tällaista on selvästi kaivattu ja tähän ollaan valmiita. Ravintolapäivä on toiminut kimmokkeena myös muulle kaupunkitoiminnalle.

Kirstin tärkein muisto Ravintolapäivästä on oman ruokapaikan pystyttäminen.

– Pitkistä jonoista huolimatta ihmiset hymyilivät, kaikilla oli hauskaa ja tuntemattomat söivät yhdessä – se oli palkitseva hetki.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Seuraavaa Ravintolapäivää vietetään sunnuntaina 19.8.

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Timo Santala ja Tuomas Sarparanta

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Hotelli U14, Helsinki

U14 on leikkisä design-hotelli keskellä Helsinkiä: perheomisteinen, mutta osa jättiketjua

Aamiaisannos lautasella

Helsingin herkullisimmat hotelliaamiaiset – 10 vaihtoehtoa

Helsingin iltapäiväteet

Iltapäivätee Helsingissä – katso neljä erilaista vaihtoehtoa

Hotel St. George

Tältä näyttää Helsingin tunnelmallinen luksushotelli – katso kuvat tyylikkäästä St. Georgesta

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja