Hyppää sisältöön

Resepti: lämmin kreikkalainen linssikeitto

Krista Ahonen
Krista Ahonen Päivitetty: 07.04.2020
Kreikkalainen linssikeitto lämmittää viileänä päivänä ja vie samalla makumatkalle kreikkalaisiin tunnelmiin.

Kreikkalainen linssikeitto

1 punasipuli
2 porkkanaa
4 pientä perunaa

400 g tomaattimurskaa
3 dl punaisia linssejä
5 valkosipulin kynttä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tuoretta persiljaa
3-4 laakerinlehteä
1 dl kreikkalaista oliiviöljyä
2 kasvisliemikuutiota
2 l vettä

Suolaa
Mustapippuria

1. Hienonna punasipuli, kuori ja paloittele porkkanat ja perunat. Paista sipuleita oliiviöljyssä noin kahdeksan minuutin ajan. Lisää joukkoon porkkanat ja perunat ja paista vielä viisi minuuttia.

2. Lisää joukkoon tomaattimurska, linssit, kokonaiset valkosipulin kynnet, hienonnettu persilja, laakerinlehdet, oliiviöljy, kasvisliemikuutiot ja vesi.

3. Sekoita raaka-aineet ja hauduta miedolla lämmöllä noin 50 minuuttia kannen alla kunnes linssit ovat kypsiä. Lisää vettä tarvittaessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

4. Mausta suolalla ja pippurilla. Poimi laakerinlehdet pois keitosta juuri ennen tarjoilua. Lisää halutessasi loraus oliiviöljyä ja punaviinietikkaa keiton joukkoon.

Kuva: Shutterstock

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Voidokilian ranta Kreikassa

Yksi Kreikan kauneimmista rannoista löytyy jostain aivan muualta kuin saarilta – tältä se näyttää

Kreikka

Näin tilaat kahvia Kreikassa – lue 5 faktaa ennen lomaa

Rodoksen parhaat rannat

Näin löydät Rodoksen kauneimmat rannat – 7 vinkkiä

Santorinin parhaat alueet majoittua

Missä majoittua Santorinilla? Saarella on kaksi selvästi erilaista puolta – katso 5 suosituinta kohdetta

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja