Reissun ohessa: Palmuja & piikkilankaa

Kuvaaminen leirillä on äärimmäisen rajoitettua. Aidasta nappasin kuitenkin valokuvan.

Ateena, heinäkuu 2018. Aurinko hellii turisteja jotka ovat päättäneet matkustaa Kreikkaan nauttimaan lomastaan. Itse en kuitenkaan vietä aikaani rannalla maatessa tai nähtävyyksiä ihmetellessä, vaan piikkilanka-aidalla ympäröidyllä, tarkasti vartioidulla alueella. Ja vieläpä täysin omasta tahdosta.

Meneillään oleva pakolaiskriisi ei näytä laantumisen merkkejä, mutta ilmiön todellista laajuutta sekä siihen johtaneita syitä on vaikea ymmärtää kotoa käsin. Oma käsitykseni asiasta perustui pitkälti uutisiin sekä toisten mielipiteisiin (joita muuten riittää suuntaan ja toiseen), enkä ollut koskaan edes jutellut kasvotusten turvapaikanhakijan kanssa. Me ihmiset pelkäämme usein kaikkea tuntematonta, ja tämähän antaa tietyille tahoille mahdollisuuden ylläpitää pakolaisiin liittyviä ennakkoluuloja sekä jopa suoranaista vihaa. Joten saadakseni realistisen käsityksen siitä keitä nämä ihmiset ovat ja miksi he ovat lähteneet vaivalloiselle ja vaaralliselle matkalle läpi Euroopan päätin mennä muutamaksi viikoksi vapaaehtoistöihin pakolaisleirille reppureissaamiseni ohella.

Työskentelin järjestön kanssa jonka pääasiallisena tehtävänä on järjestää ohjelmaa leirillä asuville pakolaisille. Monet Skaramangaksen asukkaista ovat nimittäin viettäneet jopa kaksi vuotta leirillä juututtuaan byrokratian rattaisiin, ja tämän takia on erittäin tärkeää että heillä on mahdollisuus osallistua erilaisiin aktiviteetteihin. Käytännössä kaikki leirin asukkaat ovat kokeneet erittäin rankkoja asioita, eikä tarvitse olla psykologi ymmärtääkseen että toimettomuus yhdistettynä traumaattisiin kokemuksiin sekä jatkuvaan epävarmuuteen saattaa johtaa lopulta henkiseen katastrofiin. Tästä syystä esimerkiksi englannin kielen oppitunneista on pakolaisille kaksinkertainen hyöty, sillä oppiminen ja itsensä kehittäminen tuo paitsi helpotusta leirillä asumiseen niin on kielen osaamisesta luonnollisesti hyötyä siinä maassa johon he lopulta päätyvät.

Suurin yllätys leirillä oli ehdottomasti siellä asuvien ihmisten ystävällisyys sekä olosuhteisiin nähden positiivinen asenne. Vaikka he olivatkin kokeneet käsittämättömiä kauheuksia kotimaassaan sekä hengenvaarallisen merimatkan Kreikkaan, niin jaksoivat he silti olla ystävällisiä ja kohteliaita sekä jutella meidän avustustyöntekijöiden kanssa. Jotkut olivat myös päättäneet tehdä jotakin hyödyllistä odottamisen lomassa ja pyörittivät romusta kyhättyjä kampaamoita sekä ravintoloita (olen muuten syönyt elämäni parhaimmat falafelkääröt Skaramangaksessa!). Muutamat olivat myös mukana avustusjärjestöjen toiminnassa, ja heistä olikin korvaamaton apu esimerkiksi tulkkauksessa sekä kulttuurierojen ymmärtämisessä. Myös lapsissa näkyi toivoa tulevaisuuden suhteen. Järjestö, jonka kanssa työskentelin järjesti leikkikoulua sekä erinäisiä aktiviteetteja lapsille, ja välillä melkein unohdin missä olin lasten iloisina piirrellessä, askarrellessa, leikkiessä sekä pelatessa jalkapalloa. Tuntui rankalta todellisuuden iskiessä kun muisti minkälaisissa oloissa nämä lapset oikeasti elävät ja mitä he ovat kokeneet. Vaikka Skaramangas on ehdottomasti yksi paremmista leireistä niin ovat olot silti sellaisia ettei yhdenkään ihmisen pitäisi joutua asumaan siellä. Varsinkaan lasten.

Voin suositella vapaaehtoistyötä jokaiselle reppureissaajalle tai muuten vaan matkustavalle. Kokemus voi olla henkisesti rankka mutta samalla erittäin palkitseva sekä silmiä avaava. Muistakaa ehdottomasti ottaa yhteyttä järjestöihin ennen kuin matkustatte, sillä työntekijöiden tarve vaihtelee paikan sekä vuodenajan mukaan. Leireille ei myöskään saa missään tapauksessa mennä omin päin. Nettisivu https://www.supportrefugees.org.uk/volunteering on hyvä paikka aloittaa.

Tiedän omasta kokemuksesta että kotona on helppoa ajatella negatiivisesti turvapaikanhakijoista. Höh, tulevat tänne lorvimaan meidän kustannuksella! Voin kuitenkin vakuuttaa että pari viikkoa leirillä antaa täysin uuden näkökulman asiaan. Jos ihminen on valmis maksamaan huomattavan omaisuuden salakuljettajille päästäkseen vaaralliselle merimatkalle vain joutuakseen vuosikausiksi asumaan leirillä, niin on mitä luultavammin olemassa erittäin pätevä syy miksi hän pakenee kotimaastaan. Leirillä joudut kuulemaan niin hirveitä tarinoita ihmisten kotimaista että oikein tekee pahaa. He eivät todellakaan ole millään huvimatkalla, vaan pakenevat oikeasti henkensä edestä ja toivovat valoisampaa tulevaisuutta. Loppupeleissä nämä ovat ihmisiä aivan kuten mekin joiden toiveena on asettua asumaan turvalliseen maahan ja löytää tapa elättää itsensä ja perheensä. Tämä tuntuu unohtuvan vähän liiankin helposti.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply