Hyppää sisältöön

Rahtilaivalla maailmalle

Rantapallo Päivitetty: 08.01.2013
Rahtilaivalla voi unohtaa risteilyalusten viihdeshowt ja nauttia sen sijaan nykyaikana hieman vieraasta luksuksesta: ajasta.

Rahtilaivan kannella

Rahtilaivalla matkustamista ei periaatteessa edes kannattaisi verrata täysverisellä risteilyaluksella matkustamiseen: ravintoloiden sijasta ruoka tarjotaan messissä ja lavaohjelmien sijasta matkustajat voivat viihdyttää itseään tarkkailemalla kapteenia ja merimiehiä työssään tai tutustumalla laivan konehuoneeseen. Koska rahtilaivoilta ei löydy risteilyalusten ravintoloita, baareja ja ajanviettomahdollisuuksia, jää tilaisuus kokea jotakin muuta. Matkustustunteja voi käyttää esimerkiksi lepäämiseen ja rentoutumiseen ja monelle parasta matkaseuraa ovat upeat merimaisemat ja hyvä kirja.

Kun aikoo matkusta rahtilaivalla, kannattaa varautua joustavuuteen. Rahtialukset eivät välttämättä aina pysähdy aiotuissa satamissa, ja sekä reitit että aikataulut saattavat muuttua yllättäenkin. Rahtilaivalla matkustamiseen liittyy myös monia käytännön puolia aina oikeiden rokotusten ja lääkäritodistuksen hankkimisesta varustamon kanssa tehtyyn paksuun sopimusnivaskaan. Rahtilaivojen hyteiltäkään ei sisutuksen puolesta kannata paljoa toivoa, sillä niissä on ulkonäköä ja mukavuutta enemmän panostettu käytännöllisyyteen. Laivojen hyteistä löytyy kuitenkin kaikki perustavaa laatua olevat mukavuudet, kuten suihku ja WC.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Jokainen matka alkaa suunnitteluvaiheella ja jotkin varustamot räätälöivät matkustajien matkatoivomusten mukaisia reittivaihtoehtoja ja aikatauluja. Lähtösatamana voi olla esimerkiksi Hampuri, Anterwerpen, Le Havre tai Lontoon lähellä sijaitseva Tilbury. Mahdollisuuksia on monia ja yksi rahtilaiva saattaa pysähtyä lukuisissa satamissa, kaupungeissa ja maissa, puhumattakaan kokonaisesta rahtialusten laivueesta. Rahtilaivamatkustuksesta voi maistiaisina kokeilla esimerkiksi Baltianmerelle suuntaavia lyhyitä risteilyjä, mutta jos tuntee olevansa maailmanmatkaa kaipaava kulkuri, voi valita 2 tai 4 kuukautta kestävän maailmanympärimatkan.

Lyhyet risteilyt ovat edullisimpia ja kahden viikon kierros Baltianmerellä ja Pohjanmerellä maksaa noin 1 500 euroa. Rahtilaivalla matkustus on kuitenkin omiaan erityisesti pidemmille matkoille ja esimerkiksi matka Hampurista Singaporeen kestää kuukauden päivät ja maksaa noin 3 000 – 4 000 euroa. Jos mieli tekee matkata maailman ympäri, kannatta matkasta varautua maksamaan noin 9 000 euroa.

Laivayhtiöitä

Grimaldi Group on italialainen, vuonna 1945 perustettu yhtiö, joka on nykyisin yksi maailman suurimmista rahtilaivavarustamoista. Yhtiö omistaa noin 55 alusta, jotka tarjoavat säännöllisiä yhteyksiä Pohjois-Euroopassa, Välimerellä sekä Keski- ja Länsi-Afrikassa. Grimaldi Groupin internetsivustolta löytyy luettelo matkoja myyvistä toimistoista ja jälleenmyyjiä yhtiöllä on Euroopassa peräti 18.

Strand Travel on englantilainen laivayhtiö, joka on erikoistunut rahtilaivamatkustukseen jo vuodesta 1987. Strand operoi esimerkiksi Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, sekä Australiassa. Jos silmissä siintää jokin tietty määränpää, Strand Travelin internetsivustolla voi käydä tekemässä matkahaun valitsemastaan kohteesta. Haun tuloksina tulevat mahdolliset reittivaihtoehdot sekä hinnat.

Hamburg Süd Reiseagentur on saksalainen rahtilaivayhtiö. Rahtilaivamatkustuksesta voi maistiaisina kokeilla esimerkiksi Hamburg Südin tarjoamia Baltianmerelle suuntaavia lyhyitä risteilyjä. Hamburg Südin maailmanlaajuinen verkosto sisältää noin 50 laivafirmaa ja 350 alusta. Alukset vaihtelevat pienistä rahtilaivoista suuriin aluksiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lisätietoa

Grimaldi Group
Strand Travel
Hamburg Sued Reiseagentur

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Viking Cinderella

Viking Cinderella alkaa risteillä Helsingin ja Tukholman välillä – reitille neljä uutta ravintolaa ja kaksi uutta baaria

Tämä ylellinen alus houkuttelee risteilylomalle – esittelyssä hulppea Celebrity Edge

Ota kaikki irti risteilyn kiinnostavista kohteista – neljä syytä osallistua laivayhtiön järjestämille retkille

Celebrity Silhouette

Kurkista sisään hulppeaan risteilyalukseen – tältä näyttää Celebrity Silhouette

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja