Hyppää sisältöön

Tiesitkö, että Titanicin hylylle voi laskeutua sukellusveneellä? Ei halpaa hupia!

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 20.04.2015
Titanicin hylky on avoinna sukellusveneturisteille - mikäli tilillä riittää tarpeeksi katetta.

Huippukallis sukellusreissu Titanicia katsomaan

Kiehtooko sinuakin vuonna 1912 uponneen Titanicin tarina? Maailman kuuluisinta hylkyä voi nyt laskeutua katsomaan Bluefish-nimisen concierge-palvelun järjestämillä sukellusveneretkillä, kertoo Daily Mail.

Osallistujat laskeutuvat yli 3 800 metriä vedenpinnan alapuolelle tutkimaan Atlantin valtameren pohjassa lepäävää hylkyä syvänmeren sukellusveneellä. Retkellä nähdään muun muassa Titanic-elokuvastakin tuttu komea portaikko, aluksen ankkurit sekä Marconi-huone.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aivan kaikkien saatavilla reissut eivät kuitenkaan ole, sillä kokemuksesta saa pulittaa 60 000 dollaria eli lähes 55 700 euroa. Kaiken huipuksi elämys on tarjolla vain Bluefish-palvelun jäsenille, jotka maksavat jäsenyydestään vuosittain 5 000 dollaria eli reilut 4 600 euroa. Hurjasta hinnasta huolimatta järjestäjät kertovat jo 40 henkilön toteuttaneen sukellusretken.

Titanicin hylky sijaitsee noin 676 kilometrin päässä Kanadan Newfoundlandista, josta sukellusreissut lähtevät liikkeelle. Osallistujat yöpyvät Akademik Keldysh -nimisellä aluksella, josta siirrytään tutkimaan hylkyä olosuhteiden ollessa parhaimmillaan.

Matkan hintaan kuuluvat sukelluksen lisäksi kaikki ateriat ja majoitukset sekä erilaiset aktiviteetit luennoista videoesityksiin. Kaikkiaan vesillä vietetään 12 päivää.

Turismin lisäksi sukellusretkien taustalla on halu kerätä kuvamateriaalia ja näytteitä hylystä tieteellisiä tutkimuksia varten. Sukellusreissulla käytetty MIR I- tai MIR II -tyyppinen syvänmeren sukellusvene on rakennettu Suomessa.

Kerran elämässä -henkisestä matkasta voi lukea lisää täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Daily Mail
Kuva: Flickr / bambe1964