Hyppää sisältöön

Naimisiin lomamatkalla tai luksusristeilyllä – näin onnistuu hääjuhla ulkomailla

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 14.07.2014
Hääsuunnittelustressiä pääsee karkuun yhdistämällä hääjuhlan kuherruskuukauteen. Naimisiinmeno ulkomailla voi olla intiimi kahdenkeskinen seremonia tai ikimuistoinen hääjuhla perheen parissa.

Ulkomailla naimisiin? Täältä saat apua

Haaveiletko hääjuhlasta suosikkikohteessasi tai kahdenkeskisestä karkumatkasta kaukomaille? Oli sitten kyseessä vihkivalojen vaihtaminen valkoisella hiekkarannalla tai hilpeä hääjuhla italialaisessa villassa, naimisiinmeno ulkomailla on monen pariskunnan unelma.

Ulkomailla järjestettävät häät voivat lieventää omaa suunnittelustressiä, mutta juhlan valmistelu on kuitenkin aloitettava hyvissä ajoin – tarvittavien dokumenttien määrä ja niiden käsittelyaika vaihtelee kohteesta riippuen. Ajankohtaista tietoa saa maiden edustustoista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Välttämätön asiakirja kaikille hääparille on neljä kuukautta voimassa oleva avioliiton esteettömyystodistus, jonka saa maistraatista tai kirkkoherranvirastosta. Häämatkan jälkeen avioliitto on rekisteröitävä maistraatissa sen virallistamiseksi.

Finnmatkat alkaa tarjota hääpaketteja Barbadoksella

Suomalaisista matkanjärjestäjistä esimerkiksi Tjäreborg ja Finnmatkat tarjoavat hääsuunnittelijalla varustettuja matkapaketteja pariskunnille, jotka haluavat avioitua lomansa aikana. Italian, Espanjan ja Kyproksen kaltaisten suosikkikohteiden lisäksi matkanjärjestäjät voivat auttaa hääjuhlan järjestämisessä myös esimerkiksi Thaimaassa ja Barbadoksella.

Virallisen vihkimisen sijaan pariskunnat voivat järjestää matkalla myös hääseremonian, joka täydennetään myöhemmin Suomessa – näin vältytään joskus monimutkaiseltakin paperisodalta. Jotain erikoista kaipaava pari voi valita perinteisen buddhalaisen seremonian Thaimaassa.

Omatoimisesti häät ulkomailla järjestävä pariskunta voi ottaa suoraan yhteyttä hotelleihin, jotka tarjoavat hääpalveluja. Etukäteen kannattaa miettiä haaveileeko kirkollisesta vihkimisestä vai siviilivihkimisestä ja tutustua niiden mahdollisiin rajoituksiin. Suunnitelmiin vaikuttaa paljon myös mahdollinen juhlaseurue.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uusi häälaki houkuttelee Bahamalle

Ulkomailla järjestettäviä häitä ei ole pakko viettää lomakohteessa maan kamaralla – myös luksusristeilijöillä voi nimittäin avioitua. Royal Caribbean -laivayhtiön mukaan Bahaman liittovaltio on myöntänyt laivojen kapteeneille vihkimisluvan, joka mahdollistaa hääjuhlan myös meripäivien aikana.

Bahaman uusi häälaki sallii vihkimisen kansainvälisillä vesillä, kunhan pariskunta on hankkinut avioliiton esteettömyystodistus ennen matkaa. Kun lainvoimainen avioliittotodistus rekisteröity maistraatissa kotiinpaluun jälkeen, on avioliitto pätevä myös Suomessa. Vihkivalojen lausumisen aikainen laivan sijainti kirjataan Bahaman liittovaltion vihkikirjaan.

Hääparit voivat olla yhteydessä laivayhtiön hääsuuunnittelupalveluun jo ennen risteilymatkan varaamista varmistaakseen, että kaikki tarvittavat dokumentit ovat mukana.

Tällaiset ovat häät Karibianmerellä

Royal Caribbean kertoo Royal Romance -palvelun tarjoavan erilaisia räätälöitäviä hääpaketteja, joista löytyy vaihtoehtoja myös vihkivalojen uusimiseen ja kosimiseen.

Yhdistä hääjuhla ja kuherruskuukausi - naimisiin ulkomailla

Pariskunnat voivat myös rekisteröidä lahjatoiveensa laivayhtiön rekisteriin ja toivoa häälahjaksi koko matkaa tai esimerkiksi illallisten, hierontojen tai retkien kaltaisia risteilyaktiviteetteja.

Laivan kapteenin johtaman vihkiseremonian lisäksi pakettiin saattaa kuulua esimerkiksi kukkalaitteita, hääkakku, musiikkiesityksiä sekä kuvauspalveluita. Juhlatilaisuuden kruunaa tietysti hääillallinen laivan ravintolassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Haluatko hääjuhlan luksusristeilijällä? Toimi näin

  1. Aloita suunnittelu hyvissä ajoin.
  2. Ole yhteydessä laivayhtiön hääsuunnittelutiimiin.
  3. Varaa risteily suoraan laivayhtiöltä tai matkatoimiston kautta.
  4. Varmista, että otat matkalle mukaan tarvittavat dokumentit.
  5. Palattuasi matkalta kotiin rekisteröi lainvoimainen avioliittotodistus maistraattiin.

Lähde: Royal Caribbean Cruises, Tjäreborg, Finnmatkat
Kuvat: Royal Caribbean Cruises, Finnmatkat

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mikä tekee merestä turkoosin?

Miksi vesi on turkoosia tropiikin lomakohteissa? Tämän takia meret ovat eri värisiä

Aloita aamu lomalta tutuilla herkuilla – tällaisia ovat aamiaiset suosituissa matkakohteissa

Pitääkö risteilyaluksen odottaa myöhästyneitä matkustajia?

Oletko sinäkin miettinyt tätä: mitä tapahtuu, kun saavut myöhässä satamaan ja laiva on lähtenyt tavaroidesi kanssa?

Dominikaaninen tasavalta

Karibian rytmejä Dominikaanisessa Tasavallassa – nauti lomasta näissä kohteissa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja