Rentoja päiviä ja retkiä Viñassa

Chilen reissun viimeiset päivät sujuivat rennoissa merkeissä suomalaisen kaverini kämpillä Viña del Marissa. Seikkailut Pääsiäissaarella tuntuivat vieneet mehut tästä reissaajasta, enkä Viñassa enää jaksanut innoissani kierrellä ympäri kaupunkia. Maailmanympärimatkalla oltiin jo pistäydytty Viñan rannoilla viereisestä Valparaísosta käsin, joten kaupunki oli jossain määrin tuttu. Suunnitelmissa oli käväistä myös Valparaíson puolella, mutta loppujen lopuksi en ikinä päässyt sinne asti, vaan tutkin mieluummin uusia paikkoja. Valparaíson turistipaikat tuli kyllä viimeksi kierrettyä niin perusteellisesti, että ehkä parempi näin. Kaverini oli tosiaan päivät luennoilla ja sain kierrellä itsekseni. Ensimmäisenä päivänä en kyllä jaksanut kuin tehdä pienen lenkin keskustassa, joka nyt ei ole mikään erityisen kiinnostava paikka. Sääkin oli tylsän harmaa ja vasta parina viimeisenä päivänä sai nauttia auringonpaisteesta.

Toisena päivänä hyppäsin pikkubussin, eli micron, kyytiin ja huristelin Concóniin. Puolen tunnin matka sujui oikein stereotyyppisesesti lattaritunnelmissa, kun kuski luukutti repeatilla cumbiaa. Concónissa minua kiinnosti hiekkadyyni, ja jäinkin bussista jo ennen keskustaa dyynin ilmestyessä näköpiiriin. Dyynin huipulle oli aikamoinen kiipeäminen, onneksi hiekka oli hieman märkää, joten en luisunut joka askeleella alaspäin. Dyynin takapuoli ei ollut yhtä korkea kuin merenpuoli ja huipulle pääsy ei ollut ihan niin kovan työn ja tuskan takana. Hetken maisemia ihailtuani bongasin alhaalta niemen, jossa palloili muitakin turisteja. Päättelin, että sieltä on varmasti parhaimmat näkymät dyynille ja aloitin määrätietoisesti laskeutumaan alas. Viimeiset metrit tielle laskeutumisessa olivat aika mielenkiintoiset ja helpoin olisi ollut laskea takapuolella alas, sillä polku itse dyyniltä alas oli melkoisen jyrkkä. Alas päästyäni yksi vilkaisu huippua kohti riitti ja päätin, että tuonne en kyllä lähde enää uudestaan kaahimaan ylös. Tuota rantatietäkin pitkin näytti kulkevan microja, joten ajettelin, että eiköhän niilläkin pääse jonnekin päin Viñaa, jos nyt ei ihan kaverin kämpän viereen. Busseja näytti kulkevan todella usein, mutta tietysti siinä kohtaa, kun itse asetuin tienviereen odottamaan, ei varttiin ohitse huristanut yhtäkään bussia. Lähdin sitten kävelemään tietä pitkin  ja kymmenen minuuttia käveltyäni näkyi takana näkyi vihdoin bussi, jonka kyytiin hyppäsin tienvarresta. (Chilessä kun bussipysäkit ei ole niin justiinsa, kyytiin ja pois pääsee milloin mistäkin risteyksestä ja tienvarresta.)

Dyyniseikkailun jälkeen iltapäivä kului Viñaa pitkin kierrellessä. Kävin ensiksi tsekkaamassa Quinta Vergaran puiston ja siitä jatkoin Riojan paltsiin, jonne pääsi yllätykseni ilmaiseksi sisään. Palatsi ei ollut mikään suurensuuri ja aika nopeasti olin kiertänyt sen. Jaloissa painoi aamuiset dyynikiipeilyt ja oli pakko pysähtyä rannan tuntumassa suklaakakulle, että jaksoin jatkaa kiertämistä. Löysin Fika-nimisen kahvilan, jossa myytiin myös kladdkaka-nimellä ihan perinteistä ruotsalaista mutakakkua. Olisi ollut hauska tietää paikan tarina, varmasti joku yhteys Ruotsiin sieltä taustalta löytyi.

Päivän viimeiseksi vierailukohteeksi jäi Castillo Wulffin linna meren rannalla, joka oli tuttu jo viime visiitiltä. Tuolloin ei kuitenkaan tiedetty, että myös linnan sisälle pääsee. Tosin rakennus oli paljon nätimpi ulkoapäin, eikä sisällä ollut muuta kuin taidenäyttely.

Kolmantena päivänä Viñassa heräsin auringonpaisteeseen ja kaverin kämpän parvekkeelta aukeavat maisemat pääsivät vihdoin oikeuksiinsa. Onneksi olin jättänyt rannalla käynnin tähän päivään ja vaikka mikään hellekeli ei ollutkaan, oli rannalla kiva käveleskellä. Viime kerralla täällä oli vähän eri meno, kun koko biitsi oli täpötäynnä ihmisiä ja lämpötila reippaat 35 astetta.

Illalla leivottiin pullaa chileläisille, sillä olin tuonut kaverilleni Suomesta putkilon kardemummaa. Tavallisen sokerin puute korvattiin tomusokerilla ja hiiva vehnäjauhoissa valmiina olevalla leivinjauheella. Pullista tulikin aika jännittäviä sovelluksia, onneksi chileläiset eivät tienneet, miltä näiden suomalaisten leipomusten kuuluisi maistua, joten he söivät hyvällä ruokahalulla nämäkin viritelmät. Suomalaisten herkkujen leipominen ulkomailla on aina yhtä haastavaa, tein chileläisen kaverini perheelle myös mustikkapiirakan ja aika erilaista siitäkin tuli, kun mustikkaa oli tarjolla vain pakastettuina kivenkokoisina pensasmustikoina. Illanvieton aikana selvisi suunnitelmat myös seuraavalle päivälle. Kanadalainen tyttö, joka oli kansamme myös Pääsiäissaarella, kysyi, josko haluaisin lähteä hänen ja kavereiden mukaan päiväretkelle Horcóniin. Niinpä seuraavana päivänä hyppäsin taas pikkubussiin kanadalaisen, saksalaisen, norjalaisen ja myös toisen suomalaisen tytön kanssa, jotka kaikki olivat Viñassa vaihtareina. Horcónin pikkukylään bussi körötteli joku puolitoista tuntia, sillä kierrettiin kaikki läheiset tuppukylät läpi. Perillä meitä odotti kuitenkin sympaattinen kalastajakylä meren rannalla, eikä voitu kuin ihastella kylän leppoisaa tunnelmaa ja merimaisemia.

Horcónista löytyi myös Puente de los Deseos, toiveiden silta, johon sai kirjoittaa toiveensa satiininarulle. Mekin jätettiin omat toiveemme, kukin omalla kielellämme, ja nyt sillassa on ainakin kaksi suomeksi kirjoitettua toivetta. Horcónissa ei tosiaan kummemmin ole nähtävää, me istuskeltiin yhden rantaravintolan terassilla lounaalla ja saatiin muutama tunti kylässä kulumaan hyvin. Kauempana olisi huhun mukaan myös nudistiranta, mutta sinne ei koettu tarpeelliseksi lähteä. Horcón oli rentoa vaihtelua Viñan meluisuudelle ja päivä pikkukylässä oli kyllä tälle väsyneelle matkailijalle täydellinen vaihtoehto. Paluumatka tosin sujui vielä hitaammin, sillä loppumatka madeltiin järkyttävissä liikenneruuhkissa, chileläisittäin tacoissa. Viñaan kääntyvässä moottoritien liittymässä seisottiin varmaan joku puoli tuntia ja liikuttiin kerralla aina pari metriä. Yhtäkkiä nämä Seinäjoen neljän ruuhkat eivät tuntuneetkaan kovin pahoilta…

Viñassa tunsin vähän huonoa omatuntoa siitä, että en jaksanut kokopäiväisesti kierrellä nähtävyyksiä, kun kuitenkin näin kauas olin matkannut. Mutta välillä reissatessa täytyy vain tiedostaa, että nyt on niin väsy, ettei ole järkeä lähteä väkipakolla kiertämään paikkoja. Viimeiseksi päiväksi siirryinkin taas Santiagoon, jossa ensiksi kierrettiin erään toisen suomalaisen opiskelukaverimme kanssa, joka sattui myös Chileen samaan aikaan. Ja illalla näin vielä chileläisen kaverini ja kiersin hyvästelemässä kaikki hänen kaverinsa, joten ehkä akkujen lataaminen Viñassa tuli ihan tarpeeseen. Varsinkin kun kotimatka oli taas pitkä ja vähän sai jännittää, lähteekö lento edes British Airwaysin tietoliikenneongelmista johtuen.

Chilen matkapäiväkirjat olivat nyt tässä, mutta ainakin olisi tulossa vielä lisää juttua Pääsiäissaaresta ja kootut vinkit Santiagoon. Seuraamalla blogia Facebookissa pysyy kärryillä uusimmista postauksista.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply