Parin päivän välilasku Hong Kongissa – kannattiko vai ei?

Huomasin jo Singaporen ja Malesian matkalla, että Aasia ei ole oikein mun juttu. Niinpä maailmanympärimatkan reittiä miettiessä päätös Aasian jättämisestä pois reissureitiltä oli oikeastaan itsestäänselvyys. Hieman yllättäen siis viimeinen kohteemme oli kuitenkin Aasiassa, kun lentoihin oli mahdollista saada parin päivän mittainen välilasku Hong Kongissa. Pari päivää riitti meille ihan hyvin, sillä riisit ja nuudelit alkoivat taas tökkiä ensimmäisen päivän jälkeen ja näinkin lyhyessä ajassa ehti hyvin saada jonkinlaisen käsityksen Hong Kongista. Parasta koko Hong Kongin reissussa oli kuitenkin se, että Shanghaissa asuva kaveri lupasi lähteä meille sinne oppaaksi. Kun on kolme kuukautta katsellut samaa naamaa 24/7, oli ihan piristävää saada vaihteeksi kolmas pyörä matkalle mukaan. Ja varsinkin, kun kerrankin joku muu oli selvittänyt majapaikan, nähtävyydet ja paikasta toiseen liikkumisen ja itse sai vaan seurata perässä kuin ryhmämatkalla konsanaan. Eikä paljoa haitannut, vaikka välillä kartturipojilla ei ollut hajuakaan siitä, minne pitäisi mennä, sillä ystävälliset hongkongilaiset tulivat herkästi auttamaan eksyksissä olevia turisteja ja lähtivät jopa näyttämään tietä määränpäähän.

P1018394

Hong Kong ei ollut ihan kaupunki minun makuuni. Moderneiden pilvenpiirtäjien kaupunki oli sekava (siksi eksyttiinkin jatkuvasti) ja välillä kaduilla kulkiessa nenään tunkeutui sellaisia hajuja, etten halunnut edes ruveta arvailemaan niiden alkuperää. Pikkuisissa putiikeissa myytiin välillä elektroniikkaa, välillä epämääräisiä klönttejä lasipurkeissa ja välillä kadunvartta koristivat luksusmerkkien liikkeet. Markkinoita löytyy joka lähtöön, onneksi ei ollut laukussa hirveästi liikaa tilaa, niin ei tullut ostettua kaikenmaailman feikkikukkaroita tuliaisiksi. Odotin kyllä hieman enemmän Hong Kongilta ostoskaupunkina, sillä suurin osa kauppakeskuksista oli täynnä kalliita liikkeitä ja ne sopuhintaiset ketjuliikkeet, joista itse vaatteeni ostan, loistivat poissaolollaan. Tai sitten ei vain löydetty sellaisiin paikkoihin, joissa olisi ollut enemmän budjettimatkailijoille ystävällisiä ostospaikkoja. Ehkä parempi niin, sillä matkabudjetti oli jo pitkään näyttänyt miinusmerkkistä lukemaa.

P1018347

P1018331

P1018346

Hong Kongissa sattui olemaan harvinaisen kurja sää vierailumme aikana. Takille oli tarvetta ja vettä tihuutti taivaalta, ja me kun oltiin Pohjois-Australiassa lähtiessämme varmoja, että Honkkareissa olisi parempi sää, sillä ainakaan siellä ei olisi sadekausi. Kuulemma kaupungissa olisi ollut paljon kivoja puistoja, mutta eipä niiden kiertely juuri houkutellut tuossa säässä. Jos ei visiitti sään puolesta mennyt nappiin, niin ei oikein ruuankaan suhteen natsannut. Aasialaiseen ruokakulttuuriin perehtymättömänä ravintoloiden listoista on äärimmäisen vaikea löytää parhainta annosta. Oma valinta osuu aina ihan pieleen, kun en uskalla ottaa mitään, joka kuulostaa vähänkin omituiselta. Kun kasvisvaihtoehto tuntuu usein tarkoittavan sieniä, joita inhoan, ja lihajuttuihin suhtaudun lähtökohtaisesti epäileväisesti, niin on taas nirsolla vaikeaa. Poikkeuksetta oma annos oli aina ihan pettymys, kerran sain kimpaleen kovia nuudeleita, joita oli yritetty kypsyttää vain kaatamalla kuumaa vettä päälle. Ei ollut ihan joka kohtaan vesi osunut ja kivikovia nuudelinpaloja olikin kiva rouskuttaa. Lähes joka kerta päädyin lopulta vaihtamaan annosta kaverin kanssa annoskateuden iskiessä 😀 Viimeisenä päivänä ruokapaikaksi valikoitui lopulta tuttu ja turvallinen Mäkkäri, sillä BigMac-ateria ei tunnetusti petä. Tosin Hong Kongin Mäkkäreiden erikoisuutta, bataattijäätelöä, piti maistaa ja se olikin taas sellainen makuelämys, etten ehkä toiste koita. Ja ensimmäistä kertaa ikinä jouduin sain opetella puikoilla syömistä, kun kaikissa ravintoloissa ei ollutkaan tarjolla veitsiä ja haarukoita turistien varalle. Hyvät naurut siitä ainakin sai, kun yritti puikoilla kalastella nuudeleita oikeaan osoitteeseen. Täytyy ehkä vielä jatkaa harjoituksia tämän asian suhteen.

P1018356

P1018364 P1018388

Minulle ainut pakollinen nähtävyys Hong Kongissa oli Victoria’s Peak, josta aukeni upeat näköalat alas kaupunkiin. Paikka on myös muutaman muun must-listalla, sillä huipulle kannattaa suunnata jo aamulla hyvissä ajoin, ennen kuin ylös vievä kapea ja mutkainen tie on ihan tukossa ja bussilla joutuu seistä ruuhkissa iäisyyden. Busseissa ei muuten anneta vaihtorahaa, joten varaa bussimatkaan tasaraha (9,80 HKD). Me kierrettiin huipun ympäri kävelyreittiä pitkin ja niin näkikin kaupungin maisemat useammasta vinkkelistä. Lenkkiseuraksi saatiin ryhmä kirkuvia kiinalaisia koululaisia, hyvästi ihana luonnonrauha.

P1018397 P1018408 P1018433

Reissun viimeisestä iltaa täytyi totta kai juhlistaa, ja mikäs sen parempi paikka kuin maailman korkein baari, Ozone. Kyseisessä paikassa tuntuivat myös hinnat olevan pilvissä, sillä yksi viinilasillinen maksoi 150 dollaria, eli n. 19€. Juomien kanssa pöytään tuotiin myös kulhollinen pähkinöitä ja pyydettiin sitten niitä lisää, että saatiin edes vähän vastinetta rahoille. Vaikka Hong Kongin hintataso ei olekaan mikään kovin edullinen, niin olen edelleen syvästi järkyttynyt noista hinnoista. Ruoka-annoksen kaupungissa saa kuitenkin jo 50 dollarilla, eli nyt maksoin yhdestä juomasta triplasti enemmän. Kerrankos sitä vain maailman korkeimmassa baarissa käydään ja olivathan ne näköalatkin kuitenkin ihan hienot, kun Hong Kongin valot loistavat alapuolella. (Valitettavasti yksikään yläilmoista otettu kuva ei ollut kovin onnistunut.)

P1018463

Vaikka Hong Kongista ei tullut suosikkikaupunkiani, enkä usko, että koskaan lähden varta vasten vain sinne reissuun, niin parin päivän välilaskulle se oli ihan kiva kohde. Tulipahan käytyä, ja saatiin hetken levähtää pitkien lentojen välillä, sillä Australiasta suoraan Suomeen lentäminen olisi ollut melkoinen rutistus. Kiinassa en ole koskaan käynyt, mutta jos Hong Kongin sanotaan olevan kaikin puolin Kiinaa helpompi kohde, voin vain kuvitella, millainen kultturishokki itselle iskisi Kiinan puolella. Aasia ei ole edelleenkään mun juttu, mutta onneksi kaikkien ei tarvi tykätä kaikesta.

Naantali on Suomen hurmaavin kesäkaupunki

En voi uskoa, etten ole ennen tätä kesää kertaakaan käynyt Naantalissa. Koska hääpäivän tienoille sattui sopivasti pari vapaapäivää, päätettiin lähteä Naantaliin minilomalle. Se päivä, joka kierreltiin kaupungilla, oli sopivasti koko viikon aurinkoisin, joten Naantali näytti meille parhaimmat puolensa. Ihastuin Tukholmassa asuessani saaristoon ja pieniin hurmaaviin saaristokaupunkeihin, eikä Naantali kyllä ollenkaan hävinnyt länsinaapurin saaristoidyllille. Tosin mies totesi, että jos oltaisiin Ruotsissa, näkyisi katukuvassa paremmin pukeutunutta porukkaa ja sukkasandaalimiehet loistaisivat poissaolollaan. Vaikka kyllä ne ruotsalaiset olivat tiensä Naantaliinkin löytäneet, sillä Ruotsin kilvissä olevia autoja oli useita kadun varressa ja välillä aina korvaan kantautui ihanasti soljuvaa riikinruotsia.

P1018678

P1018707

Naantalin vanha kaupunki oli söpö kuin karkki. Paljon värikkäitä puutaloja, hiljaisia sivukujia ja kivoja pikkuputiikkeja. Rannan tuntumasta löytyi useita kivoja kahviloita ja ravintoloita, ja meidän matkan teemaksi nousikin hieman yllättäen syöminen. Heti kaupunkiin saavuttaessa nälkä oli jo sitä luokkaa, että suunnattiin ensimmäiseksi syömään. Café Amandiksen bongasin Travel is my passion -blogista ja päätin, että tuonne haluan sitten päästä herkuttelemaan. Amandis mainostaa, että sieltä löytyvät maailman parhaat vohvelit ja ainakin oma vuohenjuustovohvelini oli paras koskaan maistamani. Makeatkin vohvelit näyttivät herkullisilta, mutta ei sitten raaskittu enää sellaisia ottaa jälkkäriksi, sillä ihan ilmaisia nuo herkut eivät olleet, vaan suolainen vohveli kustansi hieman päälle kympin. Toisaalta, käsi ylös, kuka on joskus törmännyt Suomessa halpaan kahvilaan, joten ei hintataso tuolla hirveästi poikennut varsinkaan Naantalin muista ruokapaikoista. Suolainen vohveli sopii mielestäni parhaiten pieneen nälkään, sillä itse huomasin, että omaa, tuolla hetkellä kovin tyhjää mahaa, annos ei vielä täyttänyt, vaan hetken päästä alkoi taas kurnimaan. Onneksi maailmanympärimatkalla opittiin kätevä niksi, miten nälkää voi siirtää jätskin syönnillä ja Naantalistakin jätskikojuja löytyi.

P1018717

P1018635

Toinen ruokapaikka, joka Naantalissa testattiin oli Ravintola Uusi Kilta myöskin sataman kupeessa. Haluttiin jotain muuta kuin perusburgeria tai pihviä, ja Uuden Killan listalta löytyi miehen toivomia kala-annoksia. Kasvisvaihtoehtoja oli tasan yksi, ja koska epäilyttävät lihajutut eivät tälle nirsolle kelvanneet, otin sitten tuon myskikurpitsarisoton. Ruoka oli ihan ok, mutta hintaansa nähden ei kummankaan mielestä niin hyvää kuin odotettiin. En ole kauheasti risottoja syönyt, enkä tiedä, millainen hyvän risoton kuuluu olla. Veikkaisin kuitenkin, että aikaisemmin maistamani annos Ranskassa oli jonkun verran tätä parempi. Mieskin valitteli samaa, että hänen annokseensa kuulunut risotto oli jotenkin omituista. Palvelu ravintolassa ei ollut mitään ylihyvää, mutta ei nyt huonoakaan. Tosin tällaisessa ”paremmassa” paikassa olisi odottanut, että tarjoilija olisi osannut vastata kysymykseen kalan alkuperämaasta. Kokonaisuudessaan aika keskinkertainen ravintolakokemus, toki ravintolan terassi oli mukava paikka istuskella, mutta ruuan taso jätti hieman toivomisen varaa. Pääruoka-annokset maksoivat tuolla jotain parinkympin luokkaa, eli tuolla ruokailemaan pystyvät muutkin kuin miljönäärit.

P1018646 P1018659 P1018662 P1018665

Eikä turistipäivä Naantalissa olisi ollut mitään ilman kunnon turistikävelykierrosta. Kierreltiin vanhan kaupungin kaduilla, käytiin sisällä Naantalin komeassa kivikirkossa ja löytyipä Naantalista useita kivoja rantakallioita istuskeluun. Keskustasta löytyy myös sen verran erikoinen puoti, että siellä kannattaa käydä ihan vain ihmettelemässä. Vanha Naantali kauppa henkii kunnon vanhanaikaisen sekatavarakaupan nostalgiaa. Pikkuisen putiikin sisusta on täynnä mitä erilaisimpia myyntiartikkeleita, ja todennäköisesti sitä, mitä ei täältä löydä, ei ole olemassakaan. Kaupassa oli tällä hetkellä pieni Titanic-näyttely ja esillä oli joitain ihan alkuperäisiä Titanicin hylystä pelastettuja juttuja.

P1018666  P1018680 P1018695 P1018704

Naantalin perusnähtävyydet, Muumimaailma ja Kultaranta, jäivät meiltä tällä kertaa väliin. Koettiin olevamme liian isoja Muumimaailmaan (ja sisäänpääsy olisi ollut suhteellisen kallis) ja Kultarannan opastettu kierros oli sen verran huonoon aikaan, ettei sinne ehditty. Lisäksi, kun saatiin auto vihdoin parkkiin kohtuullisen lähelle keskustaa ja vielä ilmaiseksi, ei haluttu sitä enää siitä siirtää. Parkkipaikan löytäminen Naantalin kaduilta olikin tosiaan melko haastavaa, sillä ei oltu ainoita turisteja tuolla. Ilta-aikaan keskusta kyllä hiljeni, kun päiväkävijät kaikkosivat, mutta keskipäivän aikaan parkkiruudun löytyminen oli pitkällisen kiertelyn takana.

P1018713  P1018720 P1018738

P1018642

Naantalista löytyy paljon kivoja pikkuhotelleja majapaikaksi. Itse tykkään enemmän tällaisista persoonallista pikkupaikoista suurten ketjuhotellien sijaan ja meidän majoitusvalinta Hotel Bridget Inn meni ihan nappiin. Koska päätettiin aika lyhyellä varoitusajalla lähteä reissuun, ei majoitusten suhteen ollut kovin suurta valinnanvaraa. Bridget Innissä oli varaushetkellä jäljellä enää pikkuinen kahden hengen huone, joka oli lopulta ihan soppeli meille. Huoneessa oli pieni kylppäri ja sänky oli normaalia hotellisänkyä kapeampi, mutta hyvin siihen mahtui kaksi henkeä silti nukkumaan. Ja koska kyseisenä iltana telkkarista tuli kesän tärkein ohjelma, futiksen EM-finaali, oli oma tv miehen mielestä ihan paras juttu koko huoneessa (varsinkin, kun telkkaria pystyi katsomaan myös suihkussa ollessa huoneen kompaktin koon ansiosta). Huoneen hintaan (139€/yö) sisältyi myös aamupala. Muuten tarjolla oli aika perusjuttua, mutta plussaa oli, että sai itse paistaa vohveleita. Bridget Inniä voin suositella muillekin Naantalin kävijöille, sijainti keskustassa lyhyen kävelymatkan päässä kaikesta oli ihan loistava.

P1018639P1018750 P1018755

Naantali pääsi ehdottomasti kotimaankohteiden top 5-listalle, Suomesta löytyy aivan liian vähän tällaisia suloisia pikkukaupunkeja. Ei mikään ihme, että kaikki presidenttiä myöten haluvat viettää kesää Naantalissa.

Minne mennä Uudessa-Seelannissa?

Uusi-Seelanti on näppärän kokoinen maa, sillä muutamassa viikossa kerkeää kierrellä jo melko tehokkaasti eri maisemissa. Meille riitti kolme viikkoa siihen, että nähtiin sekä Pohjois- että Eteläsaaren parhaat palat. Aluksi ajattelin vain listata Uuden-Seelannin parhaat kohteet, mutta ehkä ihan yhtä tärkeää on kertoa niistäkin paikoista, jotka eivät sytyttäneet. Joten tässäpä listattuna meidän Uuden-Seelannin kohteet plussineen ja miinuksineen sekä omat suosikit joukosta poimittuna.

Pohjoissaari

 kartta uusi-seelanti north

Auckland:

  • + Uuden-Seelannin isoin kaupunki
  • + Viihtyisä satama-alue
  • + Mahdollisuus tehdä retkiä lähialueen saarille
  • – Hieman tylsähkön oloinen kaupunki
  • – Ruuhka-aikaan moottoritiet ovat aivan tukossa

Coromandel Peninsula:

  • + Kauniita rantoja, erityisesti Cathedral Cove
  • + Mielenkiintoinen Hot Water Beach, jossa voi kaivaa itselleen kuuman lähteen

P1013871

Mount Maunganui:

  • + Surffiranta
  • + Upeat maisemat vuoren huipulta
  • – Tuskaisa kiipeäminen vuorelle
  • – Kesäaikaan pulaa parkkipaikoista
  • – Rannan ja vuoren lisäksi ei juuri muuta nähtävää

Rotorua (suosikki!):

  • + Eksoottinen kohde suomalaiselle
  • + Paljon tuliperäistä toimintaa, kuumia lähteitä, geysireitä, rikkikenttiä
  • + Wai-O-Tapun tuliperäinen ”ihmemaa” on mielenkiintoinen
  • + Polynesian Spa -kylpylä on myös kiva
  • + Mahdollisuus tutustua maorien kulttuuriin
  • – Kalliit sisäänpääsymaksut tuliperäisiin puistoihin ja maorijuttuihin
  • – Koko kaupunki löyhkää mädille kananmunille

Waitomo:

  • + Waitomon luolat koostuvat kolmesta eri luolastosta, kiiltomatoluola on niistä suosituin
  • + Veneajelu kiiltomatojen kanssa pimeässä luolassa oli aika maaginen kokemus
  • – Sisäänpääsymaksu on todella kallis
  • – Jos on jo nähnyt tippukiviluolia aiemmin, ei Waitomo välttämättä tarjoa mitään erikoista elämystä

P1014269

Taupo:

  • + Kivat järvimaisemat
  • + Luonnon muovaama kuumalähde joen varressa
  • + McDonald’s on kerrankin käymisen arvoinen, siellä voi syödä vanhan lentokoneen sisällä
  • + Huka Falls ja Arratiatia Rapids tarjoavat hieman erilaisia jokimaisemia
  • – Itse kaupunki ei ole kovin kummoinen

Tongariro Alpine Crossing (suosikki!):

  • + Uuden-Seelannin suosituin päivävaellus
  • + Upeat tulivuorimaisemat
  • + Tuttu Taru Sormusten Herrasta -leffasta
  • + Hyväkuntoinen polku ja reitti ei ollut mielestäni liian haastava kokemattomallekaan vaeltajalle
  • – Sääolosuhteiden armottomuus, kurja sää voi jopa estää reitille lähtemisen
  • – Koska reitti on yhdensuuntainen, täytyy järjestää kallis kyyti toiseen suuntaan, jos haluaa vaeltaa koko 19 km

Wellington:

  • + Uuden-Seelannin pääkaupunki, mutta viihtyisää pikkukaupunkitunnelmaa
  • + Kasvitieteelliseltä puutarhalta aukeavat näköalat
  • – Lautat Eteläsaarelle lähtevät täältä, mutta opasteet satamaan ovat paikoitellen melko olemattomat

Eteläsaari

kartta south island

Nelson:

  • + Upeat maisemat ajettaessa Pictonista Nelsoniin rantatietä pitkin
  • – Kaupunki on ihan kiva, ei kovin erikoinen

Abel Tasman National Park:

  • + Mahdollisuus tehdä eripituisia vaelluksia yhdistettynä melontaan
  • + Kauniit rannat
  • – Vaellusreitti kulkee tylsästi suurimmaksi osaksi metsässä ja tuntuu loputtoman pitkältä

P1014829

Pancake Rocks:

  • + Mielenkiintoinen kivimuodostelma, jossa on näppärä pysähtyä matkan varrella
  • + Ilmainen sisäänpääsy
  • – Kohde on tunnissa nähty

Franz Josef ja Fox Glaciers:

  • + Upeat vuorimaisemat
  • + Jäätiköitä pääsee ihastelemaan ilmaiseksi
  • – Jäätiköt hupenevat kovaa vauhtia ja ovat melko mitäänsanomattomia
  • – Varsinkin Fox Glacierilla kiviseinämän viertä kulkeva polku ei tuntunut kovin turvalliselta

Wanaka (suosikki!):

  • + Sympaattinen pikkukaupunki
  • + Upeat maisemat, jylhät vuoret ja kirkasvetinen järvi
  • + Mount Ironin huipulta avautuvat mahtavat näköalat

P1015168

Queenstown (suosikki!):

  • + Myöskin mukavanoloinen kaupunki
  • + Maisemat lähes yhtä upeat kuin Wanakassa
  • + Queenstown Hill Hike -patikointireitti on kiva muutaman tunnin retki
  • – Erityisesti bensa on tuolla melko kallista

Arrowtown:

  • + Kullankaivajien pikkukaupunki Queenstownin kupeessa
  • + Viihtyisä vanhanaikainen keskuskatu
  • + Kiinnostava kullankaivuumuseo
  • – Mahdollisuus huuhtoa itse kultaa joesta, mutta ei sitä tuntunut kukaan löytävän

Milford Sound (suosikki!):

  • + Upeat vuonomaisemat, joissa risteily on ehdottomasti mahtava kokemus
  • + Ajomatka Milford Soundiin kulkee jo kauniiden vuorimaisemien läpi
  • – Milford Soundissa ei juuri muuta ole kuin satama ja turisti-info
  • – Kannattaa saapua aamulla, muuten parkkipaikkaa on hankala löytää ja risteilytkin ovat halvempia aamutuimaan

Invercargill ja Bluff:

  • + Invercargill on kätevä pysähdyspaikka ennen The Catlinsin kansallispuistoa
  • + Bluffissa näköalapaikka, josta hyvällä säällä näkee Stewart Islandille asti
  • – Kumpikaan ei ole kovin erikoinen kohde

P1015841

The Catlins:

  • + Eteläsaaren eteläisin paikka löytyy tästä kansallispuistosta
  • + Monipuolinen alue, jossa on paljon nähtävää
  • + Cathedral Caves -luola, jonne pääsee vain laskuveden aikaan
  • + Upeita rantakallioita, esim. Nugget Point
  • + Mahdollisuus bongata pingviinejä ja merileijonia
  • – Niin paljon nähtävää, että pari päivää ei riitä kaikkeen
  • – Paikoitellen hyisen kylmä tuuli

Dunedin ja Otago Peninsula:

  • + Dunedinin kaupunki skottivaikutteineen on kivaa vaihtelua Uuden-Seelannin monotoniseen rakennuskantaan
  • + Otago Peninsulalla mahdollisuus bongata useita eri eläinlajeja
  • – Merileijonia lukuunottamatta eläinten näkeminen kuitenkin maksaa
  • – Otago Peninsulan maisemat ovat aika samanlaisessa kuin monessa muussakin paikassa Uudessa-Seelannissa

P1016160

Oamaru:

  • + Keskustan vanhat upeat rakennukset
  • + Jonkun matkan päässä Katiki Pointilla mahdollisuus nähdä pingviinejä ja merileijonia ihan ilmaiseksi ja ilman turistilaumoja

Aoraki/Mount Cook (suosikki!):

  • + Uuden-Seelannin korkeinta vuorta ympäröivä kansallispuisto on upea
  • + Helpot ja lyhyet vaellusreitit
  • + Matkalla kansallispuistoon ohitetaan aivan täydellisen kirkkaanturkoosi järvi
  • – Paljon kiinalaisia turisteja
  • – Jäätiköt eivät täälläkään olleet mikään upea ilmestys

Akaroa ja Banks Peninsula (suosikki!):

  • + Vanhan tulivuorikraatterin maisemat ovat kauniit
  • + Akaroan ranskalaishenkinen pikkukaupunki on ihana

Christchurch:

  • + Vuoden 2011 maanjäristyksestä toipuvassa kaupungissa vierailu oli pysäyttävä kokemus
  • + Quake City -museossa kerrotaan tarkemmin järistyksestä ja sen jälkeisestä elämästä
  • + Laajoista tuhoista huolimatta kaupungissa oli positiivinen fiilis ja se, että lähes koko keskusta joudutaan rakentamaan uudestaan oli käännetty voimavaraksi ja asukkaat otettu mukaan suunnitteluun
  • – Keskusta ei ole mitenkään jalankulkijaystävällinen, koska se on käytännössä pelkkää rakennustyömaata

P1016524

Uudessa-Seelannissa upeinta ovat kyllä ehdottomasti nuo luontokohteet. Kaupungit olivat monet melko tylsiä ja mitäänsanomattomia, ja vieläpä suurimmaksi osaksi ihan toistensa kaltaisia. Eteläsaarella vuoristoisia maisemia on enemmän ja sitä monesti sanotaankin saarista paremmaksi. Pohjoissaarella on kuitenkin myös kiinnostavia juttuja, varsinkin kaikki tuliperäinen toiminta siellä on melko eksoottista. Kannattaa käydä molemmilla saarilla, mutta vuoristoisten teiden takia kannattaa Eteläsaarelle varata enemmän aikaa. Jos itse lähden vielä uudestaan Uuteen-Seelantiin, niin suuntaan ehdottomasti takaisin Queenstownin ja Wanakan alueelle, jonne jäi vielä paljon nähtävää ensi kertaan.

Uuden-Seelannin kävijät, mitkä ovat teidän suosikkipaikkojanne saarilla? :)

Loppuvuoden reissusuunnitelmia

Vuodesta 2016 on hyvää vauhtia tulossa kaikkien aikojen matkailuvuosi. Alkuvuosi vierähti maailmanympärimatkalla ja vihdoin myös loppuvuoden suunnitelmat ovat selvillä, ja tiedossa olisi sekä pikkureissua että toiset kolme kuukautta maailmalla. Nyt kun festarijuhannuksesta Himoksella on ehkä juuri ja juuri toivuttu (olihan muuten ihan huippureissu sekin kaikin puolin), täytyisi jo parin viikon päästä suunnata uudelle kotimaanmatkalle. Ensimmäinen hääpäivä vietetään yhden yön reissulla Naantalissa, jossa olen jo pitkään halunnut käydä. Muumimaailma saatetaan skipata, mutta Kultarannassa olisi kiva käydä katsomassa Salen ja Jennin mökkiä.

kuva: Flickr/ John Croudy

Heinäkuu menee varmaan muuten pitkälti töissä, mutta elokuussa koittaa vihdoin elämäni ensimmäinen palkallinen kesäloma, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Näin opiskelijana ei ole edes kesällä tottunut lomailemaan, vaan yliopiston loma-aikoina on aina tullut paiskittua ahkerasti töitä. Niinpä kaksi ja puoli viikkoa löhöilyä elokuussa tuntuu ihan luksukselta! Heti loman alkajaisiksi otetaan perheen kanssa suunta kohti Sloveniaa. Alunperin oltiin pohdittu lomareissun kohteeksi Kroatiaa, mutta Finnairin tarjouslentojen aikataulut olivat paljon paremmat Ljubljanaan, joten päädyttiin ex tempore -ratkaisuna ostamaan matka sinne. Pääkaupungin lisäksi ajateltiin viettää muutama päivä paljon hehkutetun Bled-järven ympäristössä. Kyseistä järveä on tullut aika paljon ihailtua Instagram-kuvissa, joten kiva päästä vihdoin näkemään se omin silmin.

kuva: Flickr/ Mirci

Ja elokuun lopussa kutsuukin taas Erasmus-seikkailut. Itsellä alkaa opinnot olla siinä vaiheessa, että tutkinnosta puuttuu enää pari kurssia, jotka kaikki järjestetään keväällä. Niinpä hain maailmanympärimatkan jälkeen Erasmus-harjoitteluapurahan ja mietin, että olisi kiva päästä Espanjaan harjoitteluun vähän parantamaan kielitaitoa. Koko kevään intensiivisesti gradua kirjoittaessa harjoittelupaikan haku vähän jäi, ja aloin olla jo hieman skeptinen sen suhteen, pääsenkö enää mihinkään. Alkuperäinen ajatus oli suunnata Pohjois-Espanjan upeisiin maisemiin kielten apuopettajaksi, mutta näin viime tipassa matkassa ollessa ei auttanut kranttuilu harjoittelupaikan suhteen. Niinpä lähdenkin ihan toiselle puolelle Espanjaa, Valenciaan, jossa suoritan harjoittelun yliopiston kv-toimistossa. Loppujen lopuksi paikka löytyi ihan naurettavan helposti. Hain avoinna olevaan harjoittelupaikkaan viimeisenä hakupäivänä ja sain jo saman päivän aikana tiedon siitä, että minut oli esivalittu. Pienten vakuutusselvittelyjen jälkeen paikka oli minun, ja eilen keräilin tarvittavat allekirjoitukset yliopistolta harjoittelusopimukseen sekä ostin lentoliput. Koko prosessi tuntuu liian helpolta ollakseen totta, asunnon etsiminen toki olisi vielä edessä, mutta muuten homma on sujunut yllättävän kivuttomasti.

kuva: Flickr/ Bruno

Syksyllä ranskattaren reissut siis vaihtuvatkin espanjattaren reissuiksi, ja koska kerrankin on työ, jossa varmasti on viikonloput aina vapaata, kerkeää syksyn aikana toivottavasti hieman kierrellä lähiseutuja. Ainakin Andaluciassa olisi Sevilla ja Granada, joissa olisin jo pitkään halunnut käydä ja Madridkin olisi vielä näkemättä. Aikamoinen reissusyksy siis tulossa, pistäkääs blogi seurantaan Facebookissa ja Bloglovinissa, niin pysytte menossa mukana!

Chiloé – Chilen mystisimmät maisemat

Lauttamatka Chiloén saarelle tuntui samalla aikamatkalta muutama vuosikymmen ajassa taaksepäin. Vaikka lautat liikennöivät tiheästi, tuntui saaren hieman eristäytynyt sijainti kuitenkin vähentävän turistivirtaa huomattavasti. Paikalliset asustelivat pikkuisissa taloissaan ja tuntuivat tienaavansa elantonsa joko kalastuksella tai maanviljelyllä. Ja nimenomaan sellaisella maanviljelyllä, jota Suomessa harjoitettiin isovanhempieni aikaan. Jokaisella tilalla oli muutama lehmä, pari lammasta ja kanoja, sen verran, että pystyttiin olemaan omavaraisia. Chiloélla saattaa ihan hyvin törmätä tiellä ratsastavaan karjapaimeneen ja pahin liikenneruuhka syntyy lehmien siirtyessä lypsyn jälkeen takaisin laitumelle. Chiloén rauhaisassa tunnelmassa ja suurten vuorovesivaihteluiden hallitsemissa merimaisemissa oli jopa jotain mystistä.

P1013495

Me suunnattiin saarelle Puerto Monttista käsin, joka on lähin isompi kaupunki mantereen puolella. Vuokrattiin auto jo sieltä, koska ajateltiin, että saatavuus olisi parempi isommasta kaupungista. Saatiin kuitenkin kiertää aika monta vuokrausfirmaa läpi ennen kuin löydettiin ystävällisen Joaquín-nimisen miehen pitämä pikkufirma keskustan ulkopuolelta erään autokorjaamon yläkerrasta. Hänelläkin oli vain yksi auto vapaana seuraaville päiville, ja saatiin tehtyä hyvä diili, sillä Joaquín lupasi meille isomman camionetan pikkuauton hinnalla. Kun seuraavana päivänä tultiin hakemaan autoa, yllätys oli melkoinen, sillä olin ajatellut tuon sanan tarkoittavan pientä pakettiautoa. Meitä odotti kuitenkin lavamaasturi, jonka pikkuiselle takapenkille saatiin juuri ja juuri rinkat sullottua. Alkuperäinen ajatus oli ollut yöpyä jollain leirintäalueella autossa, mutta tuossa olisi ollut vaihtoehtona vain avolavalla nukkuminen, mikä ei kuitenkaan tuntunut hyvältä ajatukselta. Eipähän ainakaan näytetty auton perusteella heti turisteilta, sillä suurin osa paikallisistakin ajeli tuollapäin maastureilla. (Tosin neliveto-sellaisilla, eivätkä he juuttuneet autollaan rantahiekkaan, kuten eräät nimeltä mainitsemattomat turistit…)

P1013099

Chiloélle pääsee autolautalla Parguan kaupungista käsin. Paikka löytyy helposti, vaikka ei olisi kummoinenkaan kartturi, sillä tarvii vain ajaa koko Chilen (tai oikeastaan koko Amerikan mantereen) läpi halkovan moottoritien, Panamericanan, toiseen päähän ja ajaa siellä auto lauttaan. Autolauttamatkat Etelä-Amerikassa on muuten oivallisia tilaisuuksia merieläinten bongaamiseen, tällä kertaa päästiin näkemään merileijonia saalistuspuuhissa lautan ympärillä. Ensimmäinen etappi meidän reitillä oli Ancudin kaupunki saaren pohjoispäässä. Kaupungit tuolla ovat todella pikkuisia, eikä Ancudissakaan erityisemmin nähtävää ollut. Chiloén viehätys piili enemminkin maisemissa kuin kaupunkikulttuurissa, ja niinpä päätettiin jättää kaupunkien kiertäminen parin päivän roadtripin aikana vähemmälle.

P1013107 P1013137 P1013142

Oltiin kuultu reissun aikana tapaamaltamme saksalaiselta tytöltä, että Chiloélla pääsee näkemään pingviinejä jopa ilmaiseksi. Etelä-Amerikan pingviinit kun harvoin tuntuvat näyttäytyvän turisteille ilman kalliita pääsymaksuja, joten päätettiin etsiä nämä Chiloén mystiset ilmaiset pingviinit. Chiloélla mukana ei ollut kunnollista tiekarttaa, eikä puhelimen karttasovelluksen kartoissa näkynyt kaikkia pikkuteitä, eli saarella näytti puhelimen mukaan kulkevan tasan ne muutama isompaa tietä. Pingüinera Punihuilin viittoja seuraamalla löydettiin kuitenkin pigviinipaikkaan, mutta eivätpä olleet nekään ilmaista katseltavaa. Pingut asustelivat saarella, jonne päästäkseen täytyi osallistua maksulliselle veneretkelle. Etelä-Amerikan halvimmat pingviinit nuo kyllä olivat, eikä veneretki olisi ollut euroissa juuri kymppiä kalliimpi. Mutta koska oltiin jo maksettu pingviinien näkemisestä Argentiinassa (ja paljon oltiinkin) ei haluttu enää toista kertaa maksaa samojen eläinten töllistelystä. Lisäksi pingviiniretkeen olisi tuhraantunut muutama tunti kallista roadtrip-aikaa, joten lopulta päätös ei ollut kovin vaikea. Pumillahuen alueella oli kuitenkin muutama upea rantamaisema, joten ei koukkaus sinne ollut ollenkaan turha. (Tosin jos ei oltaisi koukattu sinne, ei oltaisi ikinä juututtu sinne hiekkaan, mihin vasta tuhraantuikin kallista roadtrip-aikaa…)

P1013153 P1013164 P1013171 P1013173 P1013182 P1013210 P1013214

Liikenneruuhka Chiloélla. Meidän matka jatkui saaren pohjoisosista kohti Dalcahueta, josta pääsi lautalla yli pienemmälle Isla Quinchaon saarelle. Pysähdyttiin Curaco de Vélezin ja Achaon kylissä, mutta muuten ajeltiin aika päämäärättömästi ympäriinsä. Päämäärätön haahuilu kuvasi kyllä hyvin tätä roadtripiä. Chiloésta oli etukäteen melko vaikea löytää tietoa netistä, suomeksi taisin löytää yhden blogipostauksen ja englanniksikin vain muutaman. Saaren majoituksista löytyy hyvin niukasti informaatiota netin ihmeellisestä maailmasta, mutta suurimpien kaupunkien ympäristössä on tiuhaan mökkimajoitusta mainostavia cabañas-kylttejä. Mekin luotettiin siihen, että illan tullen löydetään joku mökki noiden kylttien avulla, mutta sitten kun ruvettiin oikein etsimään majapaikkaa, olivat kyltit kadonneet kuin maan alle. Parin paikan portilla käytiin vain toteamassa, että paikka oli jo suljettu siltä päivältä, ja lopulta päädyttiin paniikissa ottamaan summanmutikassa ensimmäinen mökki, josta löytyi avoinna oleva vastaanotto yhdeksän jälkeen illalla. Kyseinen paikka Castron, saaren suurimman kaupungin, liepeillä pääsee kyllä ykköseksi elämäni karmeimmat majapaikat -listalle. Tunkkaisessa mökissä, tupakanhajuisissa petivaatteissa nukuttu yö vastasi samaa, jos olisi nukkunut tuhkakupissa. Aamulla yövaatteet ja hiukset haisivat siltä, kuin olisin polttanut tupakkaa 20 vuotta yhteen putkeen ja vaikka nukuttiin kaikki mahdolliset ikkunat auki, kerkesi yön aikana varmasti hengitellä itselleen pysyvän keuhkovaurion. Tupakanhajua pääsi kyllä karkuun kylppäriin, jossa tuoksumaailmana olikin vahva homeenhaju, ihan jo siksi, että suihkun seinä oli värjäytynyt homeesta siniseksi. Parasta oli vielä se, että pääsin ennen huoneen varaamista jopa kurkkaamaan sinne ja ensivilkaisulla paikka näytti olevan ihan ok. Olisi ehkä kannattanut hengittää kerran syvään sisään ennen kuin päättää, että me otetaan tämä. Cabañas Quilánin mökkejä Castrossa en siis suosittele Chiloélla majoittujille, enemmän mökkitarjontaa näytti olevan Castron keskustan jälkeen ison tien varrella kuin ennen kaupunkia.

P1013226 P1013241

Huomaatteko muuten yllä olevan kuvan oikeassa yläkulmassa mustan epäselvän pisteen? Kyseessä on chiloelainen vitsaus, ihmissyöjäpaarma. Jostain syystä ne tykkäsivät minusta ihan hirveästi, ja niitä kierteli välillä kymmenittäin juuri minun ympärillä, kun taas kaikki muut lähistöllä olevat ihmiset saivat olla rauhassa. Nuo paarmat olivat isojen sontakärpästen kokoisia, purivat kipeästi ja kiertelivät ihan jatkuvasti ympärillä. Vastatuuleen kävellessä ne sentäs pysyttelivät selän takana, mutta todistetusti niin kovaa ei pysty juosta, etteivät paarmat pysyisi perässäsi. You can run, but you can’t hide. Veikkaisin, että nuo ovat riesana vain kesäaikaan kuten paarmat meilläkin, mutta olin kyllä ihan iloinen siitä, että enimmäkseen ihailtiin maisemia autosta käsin. Aina jalkautuessa syöksyi heti lauma verenhimoisia herhiläisiä kimppuun, joten maisemista nauttimisen sai unohtaa.

P1013245 P1013247 P1013274

Chiloé on tunnettu erityisesti puukirkoistaan, joita löytyy lukuisia ympäri saarta. Nuo kirkot ovat myös Unescon maailmanperintökohde, sillä puusta rakentaminen on suhteellisen harvinaista tuollapäin maailmaa. Suurin osa kirkoista on aika samantyylisiä, kun olet nähnyt yhden, olet nähnyt kaikki. Me ei erityisesti noita bongailtu, mutta Chiloélla käydessä on vaikea välttyä näkemästä niitä. Osa kirkoista oli hyvinkin isokokoisia, ja ilman julkisivun pylväitä ja tornia, rakennuksia olisi helposti voinut luulla isoiksi ladoiksi. Henkilökohtaisesti en ehkä ymmärtänyt kirkkojen viehätystä, toisaalta suomalaiselle nyt mikään puusta rakennettu tuskin voi olla kovin eksoottista. Toinen silmiinpistävä juttu Chiloélla on vuorovesivaihtelu. Päivän ajankohdasta riippuen merimaisemat näyttävät aivan erilaiselta sen mukaan, onko menossa nousu- vai laskuvesi. Laskuveden aikaan vedenraja pakenee satoja metrejä merelle päin, ja suuretkin merenlahdet voivat olla täynnä pelkästään matalia lätäköitä. Chiloén vuorovesivaihtelu onkin ilmeisesti yksi maailman suurimmista, ja kyllä se maisemaa muokkaa tuolla kovastikin.

P1013275 P1013277 P1013299 P1013302 P1013319

Tuhkakupissa nukutun yön jälkeen herättiin siis saaren pääkaupungista Castrosta, jossa ei sielläkään ihan kamalasti nähtävää itse kaupungissa ollut. Kuuluisin nähtävyys taitavat olla nuo paalujen päälle rakennetut kalastajien värikkäät talot. Aamulla laskuveden aikaan maisema oli aivan erilainen kuin palatessamme, jolloin vedenpinta ulottui ihan noiden terassien tasolle.

P1013330 P1013341 P1013357

Toisena päivänä suunnattiin kohti saaren länsirannikon kansallispuistoa. Ajomatkalla sinne ohitettiin myös yksi järvi, varmasti ainut vesistö Chiloélla, jossa ei vuorovesivaihtelu vaikuttanut. Asutus oli tuolla pelkkää pikkuista kylänpahasta, ja kansallispuiston vierailtava alue oli pikkuinen puisto, jossa pystyi kävellä kilometrin parin lenkkejä, mikäli ihmissyöjäpaarmojen hyökkäyksistä huolimatta koki ulkoilmareippailun mielekkäänä puuhana. Tuo kansallispuisto oli itse asiassa sen verran huomaamaton, että ensimmäisellä kerralla ajettiin sen ohi ja jatkettiin niin pitkälle kuin tie jatkui. (Mikä ei ollut kovin kauas, kartan mukaan kuljettiin jo loppuaika keskellä ei mitään.) Pienen asutuskeskittymän luota löytyi myös pitkä ja sumuinen ranta. Tällä kertaa oltiin viisaampia ja jätettiin auto tien varteen, ja käveltiin viimeiset sata metriä rannalle paarmapilvessä. Huvittavinta oli, että oltiin nähty erään talon pihalla kyltti ”Pääsy rannalle 2000 pesoa”, ja hieman kauempaa rannalle pääsi ihan ilmaiseksikin. Ilmeisesti tyypit olivat keksineet hyödyntää pihansa vierestä kulkevaa rantatietä perimällä sen käytöstä maksua.

P1013362 P1013375 P1013391

Miehellä oli äärimmäisen hauskaa naureskella vieressä, kun minun ympärillä pyöri armeijallinen ihmissyöjäpaarmoja. Tässä kuvassa menossa oikeaoppinen herhiläisenhätyytys, reippaat heilutukset pään ympärillä ja äkkiä karkuun. Hiljaisilla hiekkateillä törmättiin myös heppoihin, jotka laidunsivat vapaasti talojen ympärillä ja olivat päättäneet siirtyä toisille laidunmaille, siististi jonossa tienreunaa pitkin. Mutta melko surkean laiheliineja nuo kyllä olivat.

P1013399 P1013424

Kansallispuistokin löytyi lopulta, ja koska pääsymaksu ei ollut huikea, 1500 pesoa eli pari euroa, käväistiin sielläkin tutkailemassa paikkaa. Parhaimmat maisemat löytyivät rannan lähellä kulkevilta poluilta, josta löytyi myös näköalapaikka. Ranta oli sama pitkä kaistale, jolla oltiin käyty jo aamupäivästä, joten ei jaksettu enää toista kertaa sinne käppäillä (koska paarmat), vaikka suurin osa aamun sumuistakin oli jo hälvennyt ja rannassa olisi ollut enemmän nähtävää.

P1013439

Paluumatkalla pysähdyttiin vielä uudestaan Castrossa, tällä kertaa aamulla lätäköitä täynnä olleen merenlahden maisemat olivat aika erilaiset ja veneetkin kelluivat taas vetten päällä. Ja kun nyt Chiloélla oltiin, täytyi meidän päästä edes yhteen kirkkoon sisälle, ja Castron mahtipontinen Iglesia San Francisco oli siihen juuri sopiva kohde. Pikkukylien latokirkkoihin verrattuna tämä näytti omaan silmääni jo enemmän ”oikealle” kirkkorakennukselle.

P1013448 P1013483

Alla vielä meidän reitti Chiloélla. Pari päivää oli aika sopiva aika saarella kiertelyyn, yksi päivä mantereelta käsin olisi ehdottomasti ollut liian lyhyt aika. Reissun upeimpien paikkojen joukkoon Chiloé ei kuitenkaan yltänyt, enkä välttämättä saarelle lähtisi ihan varta vasten pitkän matkan takaa käymään. Mutta jos sattuu olemaan jo valmiiksi lähistöllä ja aikaa on, kannattaa ehdottomasti lähteä pariksi päiväksi tutkailemaan maisemia, jonne melko harva Chilessä käyvä turisti tuntuu suuntaavan. Mutta varokaa vaan, ihmissyöjäpaarmat ovat armottomia 😀

chiloe

Pari vinkkiä Chiloélle:

  • Bussilla pääsee ainakin Ancudiin ja Castroon. Auton vuokraus on kuitenkin paras tapa nähdä saarta, me vuokrattiin Puerto Monttista auto kahdeksi päiväksi hintaan 70 000 pesoa (eli n. 100€).
  • Autolautoilla maksu kerätään matkan aikana (kannattaa varata mukaan käteistä). Lautta mantereelta Chiloélle 12700 pesoa/suunta/auto ja lautta Quinchaon pikkusaarelle 3000 pesoa/suunta/auto. Mikäli on aikomus palata takaisin saarelta vielä saman päivän aikana, kannattaa matkaa maksaessa tiedustella, milloin lähtee viimeinen paluulautta, ettei tule ikäviä yllätyksiä.
  • Yleisin majoitusmuoto Chiloélla tuntuu olevan mökit, joita mainostetaan cabañas-kyltein ympäri saarta. Ancudin ja Castron liepeillä mökkejä on eniten. Me maksettiin neljän hengen mökistä yhteensä n. 70€. Paikallinen puhelinliittymä olisi ollut kätevä, jotta olisi voinut soittaa kylteissä olleisiin puhelinnumeroihin, kaikissa paikoissa kun ei tuntunut olevan mitään avoinna olevaa vastaanottoa. Huillincon lähellä järven rannalla näytti olevan kyllä myös jonkinlainen leirintäalue, ja Castrosta löytyy myös muutama hotelli sekä B&B-majoitusta.

Onko joku käynyt Chiloélla?

Akaroa – Pala Ranskaa Uudessa-Seelannissa

1800-luvulla Akaroa, pieni satamakaupunki Uudessa-Seelannissa, oli vähällä päätyä ranskalaisten haltuun. Ranskalainen kapteeni solmi paikallisten maorien kanssa sopimuksen maan ostamisesta, mutta sillä aikaa, kun kyseinen kapteeni seilasi takaisin patonkilandiaan hakemaan lisää maanmiehiään asuttamaan tuota kaukaista maailmankolkkaa, kerkesivät britit asettumaan ensiksi Uuteen-Seelantiin. Akaroaan saapneet ranskalaiset kuitenkin jäivät kaupunkiin ja tämän seurauksena Akaroassa on aistittavissa edelleen ranskalaisvivahteita. (Tosin tämän ranskattaren mielipide on, että ne, jotka Akaroaa nimittävät ranskalaistyyliseksi kaupungiksi, eivät ikinä ole käyneet lähelläkään Ranskaa. )

P1016365

Akaroan pikkukaupunki löytyy Banks Peninsulan niemimaalta läheltä Christchurchiä, ja myös tuolla niemimaalla on kiinnostava historia takanaan. Alue on nimittäin muodostunut muinaisten tulivuortenpurkausten seurauksena ja merenlahti ja sitä ympäröivät huiput tuovatkin heti mieleen tulivuoren kraaterin. Vuoret kiertävät merenlahden lähes ympäri ja huipuilta aukesi upeat näkymät alas merelle jo Akaroaan ajellessa.

P1016381

Päivä Banks Peninsulalla ja Akaroalla oli yksi meidän viimeisimpiä Uudessa-Seelannissa ja näitä maisemia osaa kyllä kunnolla arvostaa näin jälkikäteen kuvia katsellessa. Tuolloin taidettiin olla jo niin väsyneitä ja kyllästyneitä campervan-elämään, etteivät kauniit maisemat jaksaneet kiinnostaa. Akaroan kaupunki oli kuitenkin kiva tuttavuus. vaikka sen ranskalaisuudesta voikin olla montaa mieltä. Ranskalaisuus näkyi lähinnä siinä, että teiden nimet ova Akaroassa edelleen ranskankielisiä ja ravintoloiden, kauppojen sun muiden nimet niinikään ranskaksi. Muuten kaupungin arkkitehtuuri ei omaan silmääni ollut yhtään ranskalaista (ainakaan eteläranskalaista), ihan jo siksi, että Ranskassa paikat tuppaavat olla vähän rempallaan ja epäsiistejä. ”Ranskalaiseksi” kaupungiksi Akaroa on ihan liian siisti ja hyvänä pidetty, esimerkiksi koirankakkaläjät nyt vain kuuluvat ranskalaiseen katukuvaan yhtä kiinteästi kuin patonkeja kantavat vanhat papat. Vaikka toisaalta pisteet siisteydestä ja viihtyisyydestä menevät kyllä Akaroalle 1-0, Ranskan puhtaanapitolaitokset voisivat tehdä tuonne luokkaretkimatkan ja ottaa hieman oppia uusiseelantilaisista.

P1016382 P1016376 P1016384

Vaikka visiitti Akaroaan ei viekään mielikuvamatkalle Pariisin bulevardeille tai Rivieran pikkukyliin, niin kyllä kaupungin pastellinväriset puutalot (puutalojakaan ei Ranskassa juuri näe) ja kadun puolelle tunkeutuvat kukkapuskat olivat söpöjä kuin karkki. Jos monet Uuden-Seelannin kaupungit olivat kuin toistensa kopioita mitäänsanomattomine liikekeskustoineen, oli Akaroa ehdottomasti piristävä poikkeus.

P1016387 P1016392 P1016394 P1016404 P1016405 P1016415

Sen kummempia nähtävyyksiä Akaroassa ei kamalasti ollut. Kaupungin vanhimmassa talossa toimi pieni museo, satamasta löytyi söpö (kaikki Akaroassa on selkeästi söpöä) majakka ja hieman keskustan ulkopuolelta taidehässäkkä Giant’s House. Rantakadun varrelta löytyi monta kivaa ravintolaa, muun muassa suosittu Akaroa Fish&Chips, jossa kävi syömässä meistä se kalaasyövä osapuoli.

P1016420 P1016426 P1016434

Giant’s Housen ovella käytiin kääntymässä ja ensivilkaisulla paikka muistutti hieman Gaudín mielikuvituksellisia luomuksia Barcelonassa. Sisäänpääsymaksu tuonne oli sen verran suolainen (muistaakseni 20-25 dollaria), että ei viitsitty sellaista summaa paikasta maksaa. Tuo oli taas hyvä osoitus niistä kiskurihinnoista, joita Uudessa-Seelannissa joutuu joka nähtävyydestä pulittaa. Ajattelisi, että tällainen vähemmän tunnettu nähtävyys hyötyisi siitä, että pääsymaksu olisi mahdollisimman pieni ja houkuttelisi paikkaan paljon kävijöitä.

P1016447

Takaisin päin ajeltiin maisemareittiä huippuja pitkin, ja olihan sieltä kyllä mahtavat näköalat. Tuolla olisi mennyt erilaisia vaellusreittejä, mutta meillä ei ollut sellaiseen aikaa (tai oikeasti en jaksanut enää vaeltaa). Eräältä taukopaikalta lähti joku kävelyreitti ylemmäs, ja jaksettiin sitä kävellä 10 minuuttia, ja löydettiinkin sattumalta ihan huikea näköalapaikka. Joskus upeimmat paikat löytyvät täysin sattumalta päämäärättömän harhailun jälkeen.

P1016459 P1016465 P1016484

Näköalapaikalla oli kuin tilauksesta pieni kallionkieleke kuvien ottamiseen. Banks Peninsulan kauniit maisemat olivat aika hyvä päätös kolmelle viikolle Uudessa-Seelannissa.

P1016488 P1016494

Aika kultaa muistot ja ehkä se Uusi-Seelanti oli sittenkin aika mahtava paikka, vaikka välillä reissun päällä ei siltä tuntunutkaan. Takataskussa olisi vielä paaljon kerrottavaa Uuden-Seelannin kohteista, pistäkääs blogi seurantaan Facebookissa tai Bloglovinissa.

Bussilla Etelä-Amerikassa – selviytymisopas

Bussi köröttelee kuoppaisilla hiekkateillä tuntitolkulla neljääkymppiä. Ikkunasta näkyy silmänkantamattomiin ruskeaa erämaata ja laumoittain laamojen sukuisia guanakoja. Magalhãesin salmea ylitettäessä bussi ajetaan lautalle, jonka vierellä hyppivät mustavalkoiset pikkuiset delfiinit (tai valaat).

Alkumatkasta bussi pysähtelee jokaisen liftarin kohdalle, ja kuskit hankkivat hieman lisätienestejä tarjoamalla kyytiä pikkurahalla jonkin matkaa eteenpäin. Yksi mies hyppääkin kyytiin ja hänet jätetään parin tunnin matkan jälkeen huoltoasemalle jatkamaan matkaa liftaten. Koko matkan ajan bussissa raikuvat cumbian rytmit, ja loppuvaiheessa tuntuu siltä kuin olisi kuunnellut samaa biisiä putkeen viisi tuntia.

Illalla matkaan lähteneen bussin reissu tyssää jo alkumatkasta, kun auto ajetaan tiensivuun, jossa odotellaan reipas tunti. Missään vaiheessa kukaan ei informoi matkustajia millään lailla, mutta tarpeeksi kauan odotettuaan osa matkustajista käväisee ulkona haukkaamassa happea ja samalla selviää sekin, että bussista on jokin osa rikki. Kun matka lopulta jatkuu, ajetaan bussi seuraavassa kaupungissa varikkohalliin matkustajineen, joille tarjoillaan eväsleivät samalla kun bussia korjataan. Bussin lopulta kiitäessä halki yön pitkin Argentiinan erämaita pysähdellään välillä jopa tunnin välein tuppukylien kioskeille ja bussiasemille, joilla matkustajat pääsevät tekemään tuttavuutta melkoisen epämääräisten toilettifasiliteettien kanssa.

Alkumatka bussissa sujuu hyvin mukavasti, kunnes kuski alkaa yhtäkkiä vaikuttaa erittäin hermostuneelta. Bussi ohjataan pois moottoritieltä rampille, ja bussin nokka suunnataan takaisin tulosuuntaan päin. Kävi nimittäin niin, että kuski oli unohtanut poiketa erääseen kaupunkiin matkan varrella hakemaan lisää matkustajia. Puolen tunnin koukkauksen jälkeen palataan takaisin isolle tielle, jonka varrelta kuski nappaa kyytiin vanhan paapan. Papparaisella on korissaan myynnissä eväsleipiä, joita hän kaupittelee matkustajille. Jokusen kilometrin bussissa matkattuaan vaari jätetään kyydistä takaisin tienvarteen, jonne hän jää epäilemättä odottelemaan seuraavaa bussia.

Koko yön kestäneen matkan jälkeen määränpää alkaa häämöttää, mutta hieman ennen perille pääsyä matkustajien käsketään poistua bussista edeltävällä bussiasemalla. Koko porukka jää laiturille laukkuineen odottelemaan epätietoisena jatkoa, samalla kun busseja tulee ja menee, mutta mikään ei ole oikea. Odotus venyy lopulta tuntien mittaiseksi ennen kuin vihdoin saapuu bussi, joka kuljettaa matkustajat matkan viimeiset puolituntia määränpäähän.

P1012088

Jos Etelä-Amerikassa bussilla matkustamisessa ei ole seikkailun tuntua, niin ei sitten missään. Lähtökohtaisesti voi olettaa, että ihan mitä vain voi matkan aikana tapahtua, eikä bussiin kannata hypätä sillä ajatuksella, että on tasan aikataulun mukaisena ajankohtana perillä määränpäässä. Pikemminkin sääntö kuin poikkeus tuntui olevan, että jotain häikkää matkalla varmasti ilmenee, mutta siitä huolimatta bussit ovat ihan loistava tapa liikkua ympäriinsä Etelä-Amerikassa. Koska lentäminen on kallista ja raideliikennettä ei juurikaan ole, ovat bussit myös budjettimatkailijalle lähes ainoa järkevä tapa tehdä pidempiä siirtymisiä. Loppujen lopuksi bussimatkailu on Etelä-Amerikassa helppoa, edullista ja vaivatonta, ja bussin ikkunasta näkee maisemia ihan eri tavalla kuin lentokoneesta. Bussilla matkustaessa käsittää myös sen, miten valtava maanosa Etelä-Amerikka on, sillä välimatkat ovat äärimmäisen pitkiä. Bussimatkustus vaatiikin hieman istumalihaksia, sillä 20 tunnin bussimatkat ovat ihan arkipäivää tuolla, esimerkiksi Argentiinan matkustaminen päästä päähän kestäisi useita päiviä.

Mikäli suunnitelmissa on reissu Etelä-Amerikkaan, kannattaa lukaista tämä kaikenkattava selviytymisopas läpi. Itselle kertyi tosin kokemusta bussimatkailusta vain Chilessä ja Argentiinassa, mutta veikkaisin, että samat lainalaisuudet pätevät myös muualla Etelä-Amerikassa. Kaikkeen kannattaa varautua, matka-ajat ovat pitkiä ja bussit firmasta riippuen ihan hyväkuntoisia tai sitten jo parhaat päivänsä nähneitä.

P1012108

Lipun ostaminen

Todennäköisesti netin ihmeellisestä maailmasta löytyy sivustoja, joilta pystyy tutkailla aikatauluja ja jopa ostamaan lippuja. Itse en juurikaan netistä busseja etukäteen katsellut (paitsi mahdollisia reittejä Rome2Rio-sivun kautta), sillä bussifirmoja on useita, ja jokaisella omat nettisivut, joten vaihtoehtojen vertaileminen olisi ollut aikaavievää hommaa. (Enkä kyllä kamalasti luota näihin eteläamerikkalaisiin nettikauppoihin, Uruguayhin netistä ostetusta laivalipuista ei ole vieläkään hyvitystä kuulunut, vaikka satamassa todettiin, että maksu oli mennyt, mutta lippuja ei ikinä saatu.) Helpointa on ostaa bussilippuja aina suoraan bussiasemilta, joilla on eri firmojen kojut ja vertailu suhteellisen helppoa. Me ostettiin aina uuteen kaupunkiin saapuessa heti liput seuraavaan paikkaan, ja yleensä busseissa oli tilaa hyvin parin päivän päähän. Rajan yli menevät bussit kannattaa varata ajoissa, sillä niitä vuoroja ei välttämättä ole ihan hirveän usein. Esimerkiksi Valparaíso-Santiago -välillä taas bussit kulkevat niin tiuhaan, että riittää, kun ostaa lipun bussiasemalta seuraavaan mahdolliseen bussiin, joka saattaa olla hyvinkin 10 minuutin päästä lähtevä. Eri kojuissa on usein selkeästi esillä, mihin kohteisiin firma ajaa, ja monilla on myös aikataulut ja hinnatkin esillä. Mikäli näin ei ole, voi kojusta kysyä tiedot vuoroista ja niiden hinnoista, ja monet kirjoittivat ne ihan paperille ylös turistille. Mikäli on ostamassa lippuja toiseen maahan, tarvii lippua ostaessa olla kaikkien matkustajien passit mukana, Argentiinassa niitä tosin kysyttiin ihan maan sisäistenkin matkojen varaamiseen, silloin tosin riitti usein, jos mukana oli edes kopio toisen matkustajan henkkarista. Monissa kojuissa kävi maksuvälineenä vain käteinen, joten kannattaa huolehtia, että rahaa on tarpeeksi mukana lipun ostamiseen. Isoimmilla bussiasemilla (Buenos Airesin Retiro) kojuja on useita kymmeniä, joten siellä on hyvä selvittää etukäteen, millä firmalla aikoo matkustaa, sillä oikean kojun löytyminen kiireessä ei olekaan mikään helppo homma. Tietoa Buenos Airesista lähtevistä busseista löytyy Omnilineas-sivustolta.

Joissain kaupungeissa bussiliikenne on kätevästi keskittynyt yhdelle bussiasemalle, mutta tyypillistä on myös se, että eri firmoilla on omat asemat. Silloin hintavertailu lippua ostaessa on vähän haastavampaa, varsinkin kun bussiasemat voivat olla ihan eri puolilla kaupunkia. Me ei kyllä jaksettu tällaisissa tilanteissa lähteä koko kaupunkia juoksemaan ympäri, vaan ostettiin aina tuloasemalta liput seuraavaakin kohteeseen, jos samalla firmalla oli sinnekin reittejä. Me ei myöskään tietoisesti suosittu mitään tiettyä firmaa, vaan ostettiin usein halvin mahdollinen lippu. Varsinkin Chilen puolella suurin osa busseista on ihan siistejä, joten firmalla ei ole niin merkitystä. Pitkänmatkan busseissa oli kaikissa myös vessat, joten senkään perusteella ei tarvinnut valintoja tehdä. (Mutta olen kuullut kauhutarinan, että kaverin kaveri on matkustanut 12 tuntia bussilla, jossa ei ollut vessaa, joten oman mielenrauhan vuoksi sen voi selvittää.) Andesmar, Tur Bus, Pullman Bus ja  Via Bariloche ovat ainakin isoja yhtiöitä, joilla on useita eri reittejä. Myös paikallisia pienemmillä alueilla operoivia yhtiöitä löytyy, me reissattiin sen verran monen eri firman kyydissä, että yksittäisistä busseista ei juurikaan ole jäänyt muistoja (paitsi Tramat oli huono!). Andesmarin busseissa oli viihdykkeenä matkalla bingo, ja ruokaakin sai usean eri firman kyydissä. Joissain busseissa näytettiin jopa leffoja, espanjaksi dubattuina totta kai.

IMG_0313

Oikean bussin löytäminen

Pienemmillä bussiasemilla on melko helppo löytää oikea bussi, odottelee vain laiturilla, että paikalle kurvaa oikean firman auto, jonka kyltissä lukee haluttu päätepysäkki. Lippua ostaessa virkailijat yleensä alleviivaavat lipusta päätepysäkin nimen, varsinkin jos olet jäämässä välipysäkillä. Epäselvissä tilanteissa voi käydä joka bussin ovella näyttämässä lippuaan, kyllä kuskit sitten kertovat, jos bussi ei ole oikea. Espanjankielen taidosta toki on bussilla matkatessa hyötyä, mutta uskoisin, että ilmankin pärjää. Kaikissa ongelmatilanteissa on kyllä ollut hyvä, kun on osannut kanssamatkustajilta selvittää, miksi bussi seisoo tienposkessa ja millä asemalla täytyy jäädä. Toki kuskit kyllä yleensä käyvät huutamassa aseman nimen aina saavuttaessa, jotta porukka osaa jäädä oikealla pois.

Isot laukut laitetaan bussiin noustessa tavaratilaan, siinä kohtaa täytyy osata kertoa, missä kaupungissa jää pois. Monet firmat laittavat laukkuun kiinni numerolapun, jonka toisen kappaleen saa itselle ja jota vastaan saa sitten laukun takaisin määränpäässä. Useimmiten nämä kyllä taisivat olla vain muodon vuoksi, sillä ei niitä numerosarjoja kovin tarkasti syynätty, pääasia, että oli esittää joku tosite. Chilen puolella bussikuskit heittelivät (kirjaimellisesti) laukut säilöön, mutta Argentiinassa paikalle saapui aina joku bussiasemalla kioskia pitävä tai vastaava tyyppi, joka nosteli laukut kyytiin. Tämä henkilö odotti tippiä palveluksistaan, joten kannattaa pitää mielessä Argentiinasta lopullisesti lähtiessä, että pesoja on hyvä säästää jonkin verran tippeihin, eikä tuhlata viimeisiä pennosiaan Barilochen suklaaseen kuten allekirjoittanut. Onneksi laukkutyypit kelpuuttavat muidenkin maiden valuuttoja, joten taskun pohjalta löytyvät Chilen pesot pelastivat meidät tilanteesta, mutta saatiin todistaa vierestä, miten eräät bussimatkustajat, joilla ei ollut penniäkään käteistä tipattavaksi, saivat kuulla kunniansa. Chilen puolella taas bussiaseman vessat olivat usein maksullisia tai niissä oli annettava tippiä siivoajalle, joten ei kannata sielläkään lähteä bussimatkalle ilman käteistä. Argentiinassa tipattiin yleensä 10 pesolla per kaksi rinkkaa, tipin määrä riippuu laukkujen määrästä ja painavuudesta. Kannattaa silmäillä, paljonko paikalliset tippaavat ja ottaa heistä mallia.

P1012075

Mukavuudet bussissa

Matka-ajat ovat siis Etelä-Amerikassa pitkiä. Vaikka ei aikoisikaan matkustaa mannerta päästä päähän, niin kartalla lyhyeltä näyttävän välimatkan köröttelyyn bussilla voi hyvinkin mennä se 15-20 tuntia. Suurin osa pitkän matkan busseista kulkee yöllä, eli lähtevät illalla ja ovat perillä seuraavana aamuna. Tämä on ihan kätevää, sillä matka menee nopeammin nukkuessa (tai ainakin yrittäessä) ja samalla säästää yhden yön majoituksen. Toki bussissa nukkuminen on mitä on, ja harvoin bussiyön jälkeen on seuraavana päivänä mitenkään pirteänä. Ei siis kannata suunnitella bussissa nukutun yön jälkeiselle päivälle mitään päikkäreitä kummempia aktiviteetteja. Itsellä menivät jalat totaalisen jumiin aina bussissa nököttämisestä, ja totesin näppäräksi keinoksi sen, että pidin lentosukkia myös bussimatkoilla. Heiluvassa bussissa jumppamahdollisuuksia on vielä vähemmän kuin lentokoneissa, mutta ihan yhtä lailla siitäkin istumisesta haittaa on kropalle.

Busseissa on kaksi ”mukavuusluokkaa”, semicama tai cama ejecutiva. Cama ejecutiva on ns. ykkösluokka, jossa penkit ovat vähän isommat, jalkatilaa on enemmän ja hintaan kuuluu myös lämmin ruoka. Me reissattiin eka yö tuolla paremmalla puolella, mutta sen kokemuksen jälkeen ei enää toista kertaa maksettu moisesta ”luksuksesta”. Nuo semicama-penkit saa sellaiseen puolimakaavaan asentoon säädettyä, eivätkä paremman puolen penkit mainittavasti eronneet kallistuskulmaltaan, sillä ei niistäkään sänkyä saanut tekemälläkään. Tuo lämmin ruokakin oli sellainen hirvitys, muusia sekä vetinen ja mauton lihanpala, että lentokonesapuskat tuntuu ihan gourmetruoalta siihen verrattuna. Sitä paitsi usein myös semicama-puolella sai jotain syötävää, leipää, kahvia, keksiä ym., että tuntui tyhmältä maksaa extraa tuosta ykkösluokasta, joka ei kuitenkaan tarjonnut juuri mitään eroa halvempaan luokkaan.

P1011791

Bussit eivät muuten pahemmin pysähtele, muuta kuin kaupungeissa jättämään ja ottamaan lisää matkustajia. Kuskeja on yleensä mukana vähintään kaksi, usein kolmekin (joista tosin yksi on sellainen bussi-isäntä, joka jakaa ruuat ja huolehtii matkustajien viihtyvyydestä), ja bussit tosiaan paahtavat koko yön pysähtymättä. Kannattaa siis varata mukaan tarpeeksi evästä koko matkalle, sillä siihen ei kannata luottaa, että bussissa saisi tarpeeksi ruokaa mahansa täyttämiseen. Meillä oli mukana hedelmiä, keksejä, eväsleipiä (20 tunnin matkan jälkeen aamupalaleipien koostumus oli tietty vähän vetinen ja juustoakin juuri ja juuri tohdi syödä ilman ruokamyrkytystä, mutta pääasia, ettei ollut nälkä) ja mitä milloinkin. Kannattaa huomioida, että mikäli matkustaa toisesta maasta Chileen, ei mukanaan saa tuoda mitään kasvi- tai eläinperäistä tuoretta ruokaa. Niinpä hedelmät täytyy syödä ennen Chilen rajaa ja loppumatka pärjätä myslipatukoilla ja kuivalla leivällä.

Tauottomuus on hieman kurja juttu myös, mikäli sattuu olemaan tällainen hienohelma, joka karsastaa bussin vessoja viimeiseen asti. 20 tunnin matkalla siellä bussin haisevassa koppivessassa kuitenkin on vain pakko käydä, kun muutakaan ei ole tarjolla, mutta mikäli johonkin pysähdytään kannattaa aina hyödyntää tilaisuus käydä jossain muussa vessassa. Bussiasemilla pysähdykset toki ovat sen verran nopeita, että sellaisen aikana en ikinä uskaltanut juosta vessaan. Mutta rajanylityksissä menee aina sen verran aikaa, että vessassa ehtii hyvin käydä, ja kannattaa kyllä käydä, jos raja-asemalta vain vessa löytyy, aina ei nimittäin niin ole. (Ja ei kannata jättää käymättä vessassa siellä ekalla raja-asemalla sillä ajatuksessa, että kohta ollaan jo toisella rajalla, ja käyt sitten siellä. Siinä kun saattaa mennä tunti jos toinenkin, ennen kuin molemmat rajat on ylitetty, eikä siellä toisella asemalla sitten tietenkään sitä vessaa ole…) Yksi yöbussi pysähteli tosiaan tunnin parin välein kioskeilla ja bussiasemilla, ja itsekin epätoivoisena juoksin pikkuisen kahvilan vessaan, ja päädyin lopulta käymään miesten vessassa, jonka lukko ei toiminut, ihan vain siksi, että se oli parempi vaihtoehto kuin naistenvessa, jossa ovi lähti saranoiltaan sitä avatessa. Lähtiessä sanoin miehelle, että käyn vessassa, pidä huolta, etten jää bussista, ja takaisin tullessa tuo nukkui niin sikeästi, että olisi varmasti vasta perillä määränpäässä huomannnut puuttumiseni. Onneksi yksi kanssamatkustaja näki minun juoksevan vessaan, ja odotteli ulkona bussin vierellä siihen asti, että juoksin takaisin. Vessapaperia ja käsidesiä kannattaa muuten pitää bussimatkoilla koko ajan mukana, sillä yleensä bussien tai noiden köppäisten välipysäkkien vessoista ei paperia löydy ja käsienpesumahdollisuudetkin ovat aika rajalliset (eli niitä ei ole ollenkaan).

P1011803

Rajan ylitykset

Mikäli bussimatkaan sisältyy rajanylitys, kannattaa huomioida, ettei se ole mitään nopeaa touhua. Kaksi tuntia taisi olla aika vakioaika, mikä kului rajanylittämiseen bussilla, mutta mikäli rajalla oli ruuhkaa jouduttiin ensin körötellä bussilla autojonossa, ja sitten vielä odotella passintarkastusjonossa. Molemmilla rajoilla kaikki matkustajat siis jalkautuvat bussista hakemaan leimat passeihin, ja jos paikalla on useampikin bussi yhtä aikaa, niin jonot ovat aikamoiset. Mahdolliset maahantulokaavakkeet jaetaan täytettäväksi jo bussissa, joten käsilaukussa kannattaa olla mukana myös kynä, jota voi sitten lainata kanssamatkustajillekin. Chileen saapuessa täytetään myös tulli-ilmoitus siitä, ettei kuljeta mukanaan mitään kiellettyä tavaraa, kuten eläinperäisiä tuotteita, tuoreita vihanneksia tai hedelmiä, siemeniä, räjähteitä sun muita. Rajatarkastus Chileen saavuttaessa viekin eniten aikaa, sillä sen lisäksi, että passit tarkastetaan, täytyy mukaan bussista ottaa myös ihan kaikki käsimatkatavarat, jotka tarkistetaan myöskin. Chilen rajavartiolaitoksella on koiria, jotka haistelevat kaikki matkustajat ja heidän laukkunsa läpi, ja ilmoittavat epäilyttävistä hajuista. Samoin kaikki laukut puretaan tavaratilasta koirien haisteltavaksi, ja mikäli ne merkkaavat jonkun laukun, täytyy koko sisältö penkoa läpi. Varmaan itsestäänselvyys, mutta kaikki arvotavarathan täytyy toki laittaa muualle kuin tuonne tavaratilaan menevään laukkuun. Eräälläkin raja-asemalla laukut paiskattiin vain bussin vierelle hiekkaiselle tienpenkalle, jossa suoritettiin niiden tarkastus. Ei se ole niin nöpönnuukaa siis, kuinka ihmisten omaisuutta käsitellään. Chilen rajalla kannattaa siis varautua kunnon ruljanssiin, muualla homma sujuu vähän sutjakammin.

IMG_0332

Bussimatkojen hintatietoja

Kuten aiemmin jo totesinkin, on bussimatkustus edullisin tapa reissata Etelä-Amerikassa. Superhalpaa se ei kuitenkaan ole, ja varsinkin pitkänmatkanbussit kyllä maksavat ihan kohtuullisesti. Erityisesti harvaanasutussa Patagoniassa lippujen hinnat tuntuivat olevan kalliita, myös Argentiina vaikutti olevan tuohon aikaan jonkin verran Chileä kalliimpi myös bussilippujen osalta. Listasin alle meidän tekemät bussimatkat hintatietoineen ja matka-aikoineen, ja niistä saakin varmasti hieman osviittaa hintatasosta.

  • Buenos Aires – San Antonio de Areco 2h: 105 ARS (7€)
  • Ushuaia – Punta Arenas 12h: 900 ARS (65€)
  • Punta Arenas – Puerto Natales 3h: 6000 CHP (8€)
  • Puerto Natales – El Calafate 5h: 15000 CHP (21€)
  • El Calafate – Puerto Madryn 20h: 1817 ARS (132€) Tämä matka meni ”ykkösluokassa” (cama ejecutiva)
  • Puerto Madryn – Bariloche 15h: 874 ARS (63€)
  • Bariloche – Puerto Montt 6h: 500 ARS (36€)
  • Puerto Montt – Pucón 5h: 9700 CHP (14€)
  • Pucón – Valparaíso 12h: 25000 CHP (35€)
  • Valparaíso – Santiago 2h: 3000 CHP (4€)

P1011689

Näiden vinkkien myötä toivotan kaikille mukavia bussimatkoja Etelä-Amerikassa! Kellon ympäri bussissa istuminen ei loppujen lopuksi ole niin kamalaa ja aina voi ruveta juttusille kanssamatkustajien kanssa, varsinkin jos käy ilmi, että heillä on suomalaisia sukulaisia (luulen kyllä, että minun ja bolivialaisen käsitys tädistä hieman eroaa, sillä tyypillä tuntui olevan tätejä jokaikisessä Euroopan maassa…). Ja kun on kerran istunut 12 tuntia bussissa, tuntuu viiden tunnin matka ihan lastenleikiltä ja hurahtaa ohi hetkessä. Joustonvaraa suunnitelmiin, mukaan reipasta retkimieltä, eväitä ja vessapaperia, niin bussimatkustaminen Etelä-Amerikassa sujuu kuin (salsa)tanssi! Vamos vamos :)

Kevätretki Seitsemisen kansallispuistoon

Maailmanympärimatkan aikana tuli vierailtua useammassakin kansallispuistossa eri maissa, ja samalla lähti kytemään ajatus siitä, että Suomessakin varmasti riittäisi upeita kansallispuistoja koluttavaksi. Tähänastinen saldo itsellä onkin huimat kaksi kappaletta vierailtuja kansallispuistoja, kun viime kesänä käväistiin Kolilla vaeltamassa ja syksyllä kävin myös Kuopion kupeessa Etelä-Konnevedellä. Niinpä suunnattiin eräänä toukokuisena lauantaina kohti Seitsemisen kansallispuistoa, kun sekä minulla että miehellä oli vapaa viikonloppu (mikä on tällä hetkellä harvinaisempi ilmiö kuin lumisade juhannuksena). Seitsemiseen ajaa Tampereelta vain reilun tunnin (vai puolitoista), joten se on kivan lähellä päiväretkikohteeksi. Toukokuun lämpötilat kun eivät vielä houkuttele telttailemaan (toisaalta houkutteleeko telttailu ikinä, ja olisi tuolloin ainakin ollut lämpimämpi kuin Torres del Painella telttaillessa…)

P1018619

Seitsemisen puiston alueella kulkee useita reittejä, me päätettiin kiertää 6,3 kilometrin pituinen Torpparintaival, joka oli ennemminkin reipas parin tunnin päiväkävely kuin oikea vaellus. Mutta koska aina ei jaksa eräjormailla, ja toinen vaihtoehto, lähes 19 kilometrin Seitakierros, ei jaksattanut millään. Vaikka olisi senkin varmaan päivässä kiertänyt, jos olisi heti aamusta päässyt matkaan ja varautunut kunnon eväillä. Me pidennettiin vielä reittiä ja tehtiin kilometrin pisto suuntaansa Pitkäjärvelle, joten kyllä tuosta ihan hyvän lenkin sai. Torpparintaipaleen voi aloittaa Koverolta, jossa riittää ihasteltavaa perinnetilan pihapiirissä ja sen punaisissa rakennuksissa. Itse polku kulki lähes kokonaan metsämaisemissa, välillä poikettiin suolle, mutta muuten maisemat olivat pitkälti vanhaa aarniometsää. Maisemallisesti reitti ei ehkä ollutkaan kiinnostavin, sillä vesistöjä sen varrella oli kovin vähän. Tuo Koveron tila sekä Pitkäjärvellä ollut torppa olivatkin meidän retken kiinnostavimpia kohteita, ihan eivät Seitsemisen maisemat pärjänneet Kolille.

  P1018561 P1018568 P1018573

Vaikka oli lauantai ja pysäköintialueilla oli useita autoja, saatiin vaeltaa lähes koko aika omassa rauhassa. Vaellusasukin oli tuttu ja turvallinen maailmanympärimatkalla hyväksi havaittu fleece ja tuulitakki -yhdistelmä. Jos jotain reissussa on oppinut niin ainakin sen, miten erilaisille vaelluksille varustaudutaan sään mukaisesti. Ilma ei ollut tuolloin mitenkän paras mahdollinen, mutta meillä oli hyvä tuuri, sillä kunnon sade alkoi vasta siinä kohtaa, kun ajeltiin autolla takaisin kohti Tamperetta.

P1018584 P1018586 P1018591 P1018593

Pitkäjärvellä pidettiin evästauko. Tuolloin oli vielä edellispäivien helteiden jäljiltä metsäpalovaroitus voimassa, joten matkaseuran eväsmakkaroita päästiin paistamaan vasta lopuksi asianmukaiselle tulipaikalle. Torpparintaipaleen varrella ei nimittäin ollut yhtään katettua tulentekopaikkaa, mikä oli ehkä pieni miinus reitille.

P1018603 P1018605

Pikkuinen haukilampi oli ainut reitin varrella ollut vesistö, Seitsemisessä oli useampikin tällainen pikkuinen suojärvi. Itse tykkään hirveästi järvistä, ja hieman harmi, ettei Seitsemisessä niitä ollut kovin montaa. Ilmeisesti kansallispuiston toisella puolella vesialueita olisi ollut enemmän, joten täytyy suunnata sinne ensi kerralla.

P1018614

P1018617

P1018621

Reitin vaellettuamme tutkittiin vielä Koveron tilan rakennukset läpi. Tuo vanha tila oli todella mielenkiintoinen paikka, sillä ulkorakennukset oli säilytetty vanhan ajan asussa. Noin kevätaikaan paikassa tuntui käyvän vieraskirjan mukaan paljon luokkaretkiläisiä, ja tuo onkin varmasti hyvin opettavainen retkikohde. Kesäaikaan Koverolla pidetään ilmeisesti myös tervahautaa, mikä olisi kiinnostavaa nähdä. Päärakennuksen tuvassa oli myös kangaspuut ja roikkuipa katossa myös perinteisesti kasviväreillä värjättyjä villalankoja.

P1018625

P1018629

Seitseminen oli oikein kiva päiväretkikohde, vaikka maisemat olivatkin kohtuullisen metsäiset. Tästä on hyvä aloittaa kansallispuistojen tarkempi koluaminen, kertokaas vinkkejä Suomen upeimpiin kansallispuistoihin!

Jo kolme vuotta ranskattaren reissuja

Aiemmin en ole blogisynttäreistä juurikaan huudellut, mutta ehkä tässä kolmen vuoden iässä olisi jo korkea aika hieman nostalgisoida. Kolme vuotta sitten oli kaunis kesäpäivä ja olin juuri edellisellä viikolla palannut vaihdosta Ranskan Montpellieristä. Vaihtoaikana ajatus blogin perustamisesta alkoi pikkuhiljaa kytemään mielessä, sillä olisi kiva päästä jakamaan reissukokemuksia ja -vinkkejä muillekin kuin omille kavereille. Niinpä vaihdon jälkeen ryhdyin tuumasta toimeen ja pari päivää eri nimiehdotuksia pyöriteltyäni uskaltauduin luomaan sivuston nimeltä Rêves & Voyages. Haaveita ja matkoja tarkoittanut vaikea ranskankielinen nimi jäi tosin viime vuonna historiaan ja blogi ristittiin uudestaan nimellä Ranskatar reissaa, mutta sisältö ei siinä rytäkässä juuri muuttunut.

IMG_1206

Alunperin ajattelin, että blogi olisi varmaan samanlainen päähänpisto kuin aikaisemmatkin hömpötykseni ja varmaan unohtaisin koko blogin pitämisen parin kuukauden jälkeen. Hieman yllättäen niin ei kuitenkaan käynyt, enkä ainakaan lähitulevaisuudessa näe syytä bloggaamisen lopettamiselle. Toki pitkiäkin taukoja täällä on välillä ollut, ja tulee olemaan varmasti jatkossakin, sillä välillä vain elämä (ja siihen liittyvät velvollisuudet) vie mennessään, eikä konetta huomaa avata pitkään aikaan. Mutta tämän jutun ollessa blogin 230. artikkeli, ei oikein voi enää puhua mistään hetken hömpötyksestä, vaan kyllä tästä blogista on ihan oikea harrastus jo tullut. Mitään työtä tai tulonlähdettä en ole ajatellut blogista itselleni hommata, sillä oma mielenkiinto ei riitä siihen, että jaksaisi tätä kehittää jotenkin ammattimaisempaan suuntaan. Koska nytkin jo ehdin tänne kirjoitella melko harvoin, kirjoitan sitten mieluummin siitä pääasiasta, eli reissuistani ja matkakokemuksista kuin yhteistyöpostauksia jutuista X ja Y. Blogia aloittaessani ehkä enemmän ajattelin, että tästä täytyy tehdä jotenkin todella hyvä blogi, että pääsisin sitten blogin kautta testaamaan kaikkia siistejä juttuja ja osallistumaan blogimatkoille sun muille. Nykyisin taas ajattelen, että teen tätä hommaa mieluummin ihan omilla ehdoillani, ja oma mielipiteeni on se, ettei mistään ilmaiseksi koetusta pysty ikinä kirjoittamaan samalla tavoin objektiivisesti kuin asiasta, josta on maksanut. Tukholmassa tykkäsin monista käymistäni museoista, mutta jos olisin joutunut maksamaan niistä sen 10 euroa, en usko että olisin paikkoja yhtä lämpimästi suositellut. Minusta on hienoa, miten monet ovat pystyneet tekemään blogista itselleen tulonlähteen, eivätkä yhteistyöpostaukset muissa blogeissa edes kovasti häiritse, mutta omaan blogiini en sellaisia halua. (Paitsi jos joku tarjoaisi mahdollisuutta päästä mukaan blogimatkalle, niin hulluhan siinä täytyisi olla jos kieltäytyisi ;D Periaatteet tässä asiassa on siis yhtä tiukat kuin keväällä kokeilemassani herkkulakossa, kuukauden kestin ja sitten ratkesin herkuttelemaan, ja sillä tiellä ollaan edelleen…)

P1017549

Kolmeen vuoteen mahtuu aika paljon kaikenlaista. (Tosin kuten yläkuvista huomaa, niin tyyli ei ole muuttunut vuosien varrella sitten yhtään…) Vaihtovuoden jälkeen reissasin ensimmäisen kerran myös kaukomaille, Malesiaan ja Singaporeen. Sen jälkeen vietin elämäni parhaan kesän työharjoittelussa Tukholmassa. Opetusharjoitteluvuoden jälkeen käväisin Pariisissa, miehen kanssa tanssittiin häitä seitsemän vuoden yhteiselon jälkeen, syksyllä kävin Skotlannissa ja viime joulukuussa alkoi pitkään odotettu maailmanympärimatka. Ja seuraava reissu on jo varattu, elokuussa kutsuu Slovenian upeat maisemat, koska ensimmäistä kertaa elämässäni vietän palkallista kesälomaa. Blogisynttäreiden kunniaksi kaivelin arkistojen aarteista 10+1 suosikkipostaustani vuosien varrelta ja listasin ne tähän. Yllättäen itselle merkityksellisimpiä olivatkin nuo vaihto- ja harjoittelujutut, eivätkä maailmanympärimatkan upeista kohteista kertovat postaukset. Toisaalta maailmanympärimatkan jutut ovat vielä niin tuoreessa muistissa, ettei aika ole kullannut muistoja samalla tapaa kuin vaihtovuotta muistellessa.

1. 10 asiaa, joita ei kannata tehdä Marokossa

Tämä postaus on myös yksi koko blogin luetuimmista jutuista vuodesta toiseen, ja itseäkin edelleen naurattaa, miten Marokon reissulla oltiin niin helposti höynäytettävissä ja langettiin kaikkiin mahdollisiin turistiansoihin. Matkailu avartaa, ja reissu Marokkoon kyllä todellakin avarsi, sillä kyseessä oli myös ensimmäinen reissuni Euroopan ulkopuolelle. Kulttuurishokki vyöryi päälle Marrakechin vilinässä seikkaillessa ja ilmasto-olosuhteet aavikon talvessa olivat kaikkea muuta kuin rantalomaa. Mutta siitäkin selvittiin, ja voi että, miten yhdeksän neliön vaihtariasuntolan koppi tuntui luksukselta tuon reissun jälkeen.

IMG_5039

2. 7 askelta oppia puhumaan riikinruotsia

Tukholman harjoittelun aikana yritin kovasti päästä eroon muminsvenskastani ja kirjasin myös blogiin askeleet kohti ihan aitoa riksvenskan ääntämystä. Näin kielitieteilijänä eri murteet kiehtovat, ja Ruotsissa vietetyn kesän jälkeen suomenruotsi kuulostaa omaan korvaan aika hassulle, vaikka enhän itsekään täysin ole päässyt suomalaisesta korostuksesta eroon. Tämä postaus keräsi paljon kommentteja, ja monet kertoivatkin, että haluaisivat käyttää ruotsin kieltä enemmän. Oma neuvoni on, että rohkeasti vaan suu auki ja praattaamaan, eikä kannata lannistua siitä, että ruotsalaiset herkästi tahtovat vastata enkuksi.

3. Kymmenen unohtumatonta vaihtomuistoa

Aika kultaa muistot, siksi parin vuoden jälkeen kaikkea vaihtoon liittyvää muistelee enää nostalgisesti vaalenapunaisten rillien läpi. Tässä postauksessa on taas ikuistettuna sellaisia ikimuistoisia sattumuksia, joille saa nauraa vielä keinutuolissakin.

4. Etelä-Amerikka oli rakkautta ensi silmäyksellä

Buenos Airesin lentokentällä kirjoitettu juttu siitä, miksi Etelä-Amerikka vaan oli niin mahtava paikka ja miten lattarimeininki osui ja upposi allekirjoittaneeseen ihan täysillä. En edelleenkään osaa sitä perustella paremmin kuin tähän postaukseen kirjoittamallani lauseella: ”Ja silloin tällöin kaikuvat lattarirytmit muistuttavat siitä, että elämä on fiestaa täällä myös zumbatunnin ulkopuolella.” Tässä kevään aikana on säännöllisin väliajoin iskenyt järkyttävä kaipuu takaisin Etelä-Amerikkaan, ja sitä olen yrittänyt lääkitä niin zumbatunneilla kuin lattarirytmien tahdissa tiskatessa. Mutta ei kai tässä mikään muu auta kuin ruveta seuraavaa reissua kyseiseen maailmankolkkaan suunnittelemaan!

IMG_0378

5. Näillä Suomi-faktoilla shokeeraat ulkomaisen ystäväsi

Vaihdon aikana oli hauska jaella Suomi-tietoutta kansainvälisille kavereille, sillä loppujen lopuksi monen tiedot tästä mystisestä ja kylmästä Pohjolan maasta olivat aika hataralla pohjalla. Suomessa me vain ajellaan poroilla kouluun, nukutaan igluissa ja pidetään jääkarhuja lemmikkeinä, eiks niin? Moni yllättyi siitä, että Suomessakin on välillä hellettä, kesällä aurinko ei laske ollenkaan ja meille maksetaan opiskelusta. Vaikka tällä hetkellä tiedotusvälineitä seuratessa tulee fiilis, että Suomessa menee kaikki asiat päin metsää, niin ulkomailla asuneena osaa kuitenkin arvostaa monia juttuja, joita ennen piti itsestäänselvyytenä.

6. Voyagesvoyages…

Kilometripostaus, jossa luettelin kaikki vaihtovuoden aikaiset reissuni, ja niitähän riitti! Monelle vaihtovuosi on varmasti biletystä, mutta itse otin ehdottomasti hyödyn irti siitä, että Montpellieristä käsin oli helppo tehdä lyhyitä retkiä eri puolille Etelä-Ranskaa.

IMG_2625

7. 10 syytä rakastaa Etelä-Ranskaa

Ja koska vaihdon aikana tuli niin kattavasti kierrettyä eteläistä Ranskaa, niin olihan ne parhaat paikatkin listattava. Jos saisi koko loppuelämän ajan matkustaa vain yhteen kohteeseen, olisi Etelä-Ranska hyvä valinta, koska sieltä löytyy niin monenlaista maisemaa. Yhtenä päivänä olet rannalla ottamassa aurinkoa ja seuraavana päivänä voit mennä vuorille patikoimaan.

8. Ei enää ikinä Aasiaan: reissun yhteenveto ja budjetti

Kulttuurishokki se tämänkin postauksen taustalla vaikuttaa. Aasia on itselle vielä melkoisen tuntematon maanosa. Mutta se vähä, mitä nähtiin Malesian ja Singaporen reissulla, ei kyllä saanut sydäntä sykkimään aasialaiselle elämänmenolle. Ruokana oli välillä mitä kummallisempia virityksiä, asioiden organisointi oli vielä valovuosien päässä ranskalaisestakin ”tehokkuudesta” ja Aasiaan reissatessa yksi minulle tärkeä matkailun osa-alue, kielitaidon kehittäminen, jää aina sivuseikaksi, kun en mitään maanosassa puhuttavaa kieltä osaa (enkä toisaalta ole kiinnostunut opettelemaankaan).

IMG_1929

9. Ranskalaisen yhteiskunnan kummallisuuksia

Jokaisessa maassa on varmasti omat kummallisuutensa. Ranskassa minua naurattivat monet yleiset tavat, kuten shekkivihkojen käyttö (hei haloo ranskalaiset, nyt eletään 2010-lukua, pankkikortit eivät ole enää mikään uusi keksintö), jonottamisen hitaus, byrokratia (no se välillä kyllä itkettikin) sekä julkisissa kulkuvälineissä sekunnin välein toistuva anteeksipyytely. Toisaalta taas tänä keväänä olen yhden ranskalaisen vaihtarin kanssa jutellut paljon kulttuurieroista ja hänen mielestään on pyöristyttävää, etteivät suomalaiset ovesta kulkiessaan katso tuleeko takana joku, jolle täytyisi pitää ovea auki, vaan ovi suoraan sanottuna läimäytetään takana tulevan päälle, jos tämä ei älyä laittaa kättään väliin. Itse tykkään kovasti vertailla eri maiden tapoja, ja tähän postaukseen kokosin joitain huomioita ranskalaisesta yhteiskunnasta, jotka eniten pistivät vaihtoaikana silmään. Olisi kyllä hauska lukea vastaavanlainen juttu siitä, mitä ulkomaalaiset pitävät Suomessa kummallisena.

10. San Sebastián – surffaajia ja hyvää ruokaa

Lempipostauksissani ei kamalasti ole suoranaisia kohdepostauksia, mutta tämä juttu oli pakko nostaa esiin. Ihan vain siksi, että mielestäni Espanjan Baskimaalla sijaitseva San Sebastián on yksi upeimmista käymistäni paikoista ja aivan liian tuntematon suurelle yleisölle. Pohjois-Espanja on jäänyt tuosta reissusta asti houkuttelemaan, Baskimaan vehreät maisemat olivat sen verran upeita, että pakko vielä päästä tuonne uudestaankin!

IMG_9835

+1. Tack Sverige!

Koska minulla on aina vaikeuksia saada listoille mahtumaan vain tietty määrä juttuja, täytyy tälläkin kertaa turvautua bonuskohtaan. Tämä postaus on kirjoitettu Tukholmassa vietetyn kesän päätteeksi, ja itselle juttu tiivistää hienot kolme kuukautta naapurimaassa. Kesä Tukholmassa oli kokonaisuudessaa ihan mahtava kokemus, ja tänäkin vuonna olen vielä kaiholla muistellut kaikkea Tukholmassa tapahtunutta. Maailman parasta työporukkaa, kesäisiä saaristoretkiä, Gamla Stanin kapeita kujia, esikaupunkialueen idyllistä tunnelmaa ja kaikkea sitä, mikä Ruotsissa vain on hippusen paremmin. Oj då. 

Olisi muuten kiva kuulla teiltä lukijoilta, onko joku kolmen vuoden aikana kirjoittamani juttu jäänyt jotenkin erityisesti mieleen? :) Ja onko mukana ketään, joka olisi lukenut tätä blogia ihan alusta asti (se olisi melkein kymmenen pisteen ja papukaijamerkin arvoista)?

Sinisten järvien ja karujen vuorten Wanaka

Nyt kun ihanat lämpimät kelit hellivät täällä Suomessakin, on hyvä palata Uuden-Seelannin hellepäiviin muutama kuukausi takaperin. Yksi mielestäni upein paikka Eteläsaarella oli sympaattinen pikkukaupunki Wanaka, joka sijaitsee melko lähellä tunnetumpaa Queenstownia. En tiedä, mistä tuo nimi Wanaka oli jäänyt takaraivoon, mutta reissureittiä Uudessa-Seelannissa pohtiessamme tiesin vain, että tuolla on pysähdyttävä, vaikka ei ollut mitään hajua siitä, mitä paikassa oikeastaan olisi. Todennäköisesti olen kaupungista lukenut jostain blogista (kuka tunnustaa kirjoittaneensa kehuja söpöstä Wanakasta?), ja nimi oli jäänyt suhteellisen yksinkertaisen kirjoitusasunsa takia mieleen. (Mikä ei todellakaan ole itsenstäänselvyys maassa, josta löytyy sellaisia paikannimiä kuin Whakarewarewa, Purakaunui tai Paraparaumu.)

P1014992

Saavuttiin Wanakaan Eteläsaaren harvaanasuttua länsirannikkoa pitkin, ja maisemat alkoivat parantua, mitä lähemmäs Wanakaa saavuttiin. Pitkulaista Wanaka-järveä saatiin ihastella hyvä tovi ennen saapumista kaupunkiin ihan järven toiseen päähän. Tuo vesi oli ihan uskomattoman sinistä, niin kuin monessa muussakin Uuden-Seelannin järvessä ja nuo järveä ympäröivät karut vuoret luovat kivaa kontrastia maisemaan. Tuolla alueella näkyi myös paljon viiniviljelmiä ja ilmasto on tuolla etelässä yllättäen suotuisa viininviljelylle siksi, että korkeat vuoret luovat alueelle mikroilmaston, jossa on lämpöisempää kuin muualla samoilla seuduilla. Meidän Wanakassa ollessa sää olikin todella lämmin, noin 35 astetta hellettä ja iltaisin sai tovin odotella auringon laskettua ennen kuin auto viileni nukkumiseen sopivaan lämpötilaan.

P1015012

Perillä harmitti kovasti, että oltiin varattu Wanakalle (niin kuin lähes kaikille paikoille Uudessa-Seelannissa) vain yksi päivä, sillä lähialueella olisi nähtävää useammaksikin. Tavattiin kirjastossa yksi suomalainen tyttö, joka neuvoi, että jos Wanakassa aikoo tehdä vain yhden jutun, kannattaa kiivetä Roy’s Peakin huipulle. Maisemat sieltä olisivat kyllä olleet ihan mahtavat, ja sinne olisin kovasti halunnut lähteä, mutta monen tunnin vaellus siinä helteessä ei oikein tuntunut hyvälta ajatukselta. Varsinkaan, kun kello alkoi lähestyä kirjastovisiitin jälkeen jo puolta päivää, ja vaellus olisi ollut järkevintä aloittaa aamun viileydessä. Lisäksi kuskin niskajumi oli pahimmillaan juuri tuona päivänä, eikä pään kääntäminenkään oikein luonnistunut, joten katsottiin viisaammaksi jättää vaellus väliin. (Oikeastihan en ollut varma, kestääkö oma kuntoni moista rutistusta, mutta hyvä, että sai kerrankin vieritettyä syyn asiasta toisen osapuolen niskoille ihan kirjaimellisesti, eikä tarvinnut vedota omaan surkeaan suorituskykyyn.) Mutta käveleskeltiin leppoisasti järven rannalla, käytiin uimassa ja jätskillä, joten ihan hyvä vaihtoehto sekin. Tuo Wanakan eräällä rannalla oleva puu oli joku kuuluisampikin juttu, ihan ihme homma, miten tuollainen pikkuinen puu pystyy kasvamaan tuolla keskellä järveä.

P1015022

P1015045

P1015051

Kun tarkemmin asiaa ajattelee, niin Wanakan kuivat ja karut maisemat muistuttavat hieman Etelä-Ranskaa. Samannäköisiä vuoria löytyy nimittäin esimerkiksi Marseillen lähistöltä, jossa myös on kesäaikaan hyvin kuumaa ja kuivaa. Ehkä siksi tykkäsin Wanakasta niin kovasti, koska se muistutti tuttuja maisemia patonkimaasta.

P1015047

P1015071

Koska Roy’s Peakin huippu jäi valloittamatta, oli kaupungin upeat maisemat jotenkin päästävä nähtävään yläilmoista käsin. Niinpä päätettiin kivuta matalamman Mount Ironin kukkulan laelle, joka kohosi vain 250 metriä maanpinnasta. 4,5 kilometrin lenkki vuoren huipulle ja sieltä mäen ympäri kuulosti kevyeltä parin tunnin päiväkävelyltä, mutta mitä vielä. Sen kummemmin asiaa ajattelematta lähdettiin kiertämään vuorta niin päin, että ylös noustiin sitä rinnettä, jonne iltapäivän aurinko porotti suoraan. Alas polku kulki kukkulan toista puolta, joka oli kivasti varjossa tuohon aikaan päivästä. Fiksu olisi ehkä tehnyt tämän toisin päin, eli kiivennyt ylös varjoista rinnettä ja alas sitten auringonpaahteessa. Tuossa kohtaa olin äärimmäisen onnellinen, että oltiin jätetty kunnianhimoisemmat kiipeilyt väliin, sillä jo Mount Ironille kapuaminen noissa hellelukemissa oli kova homma. Hikipisarat vaan valuivat pitkin naamaa ja vettä kului pullotolkulla. Kasvillisuuskin oli pelkkää matalaa pensaikkoa, eikä paljon oloa viilentänyt se, että yritti kykkiä pusikon varjopaikoissa matkan varrella. Onneksi oli tuo järvi, jossa käytiin vielä vaelluksen jälkeen pulahtamassa.

P1015076 P1015095 P1015103

Mutta kyllä ne maisemat siellä huipulla sitten vain palkitsivat kaiken uurastuksen (toisin kuin repussa mössöksi sulanut palkinto-Snickers, jonka syöminen ilman järkkyä sotkua oli vähintäänkin yhtä haastavaa kuin vuorelle kiipeäminen).  Koska kasvillisuus rinteillä on niin olematonta, aukeaa huipulta näköala ihan joka suuntaan. Yhdessä suunnassa näkyy kaupungin katot ja vuorien välissä kimmeltävä järvi, toisessa suunnassa karuja peltoja ja taas niitä vuoria.

P1015090

P1015114

Wanaka lähiympäristöineen pääsi korkealle Uuden-Seelannin upeimmat paikat -listalle, ja itse kaupunki (josta en näemmä maisemien lumoissa tajunnut ottaa yhtään kuvaa) oli myös todella mukava paikka, jossa oli leppoisa tunnelma. Myös naapurikaupunki Queenstown oli kiva ja hienot maisemat olivat sielläkin, mutta kyllä Wanaka vain vetää vertailussa pidemmän korren.

Hei mutta ihana, että vihdoin Suomessakin on päässyt nauttimaan näistä ihanista hellepäivistä. Oli aika leppoisaa hommaa oikolukea gradua tänään parvekkeella aurinkoa ottaessa. Vielä viimeiset viilaukset ja sitten saankin lähettää työn opettajille kommentoitavaksi. Aika uskomatonta, että muutama kuukausi sitten palattiin vasta maailmanympärimatkalta ja gradua oli ennen reissua valmiina kolmisen sivua luonnostelua, ja nyt yhtäkkiä koko työ on tehty. Vaikka onhan tässä aika monta päivää tullut istuttua yliopiston kirjastossa, myös kaikkina upeina kevätpäivinä. Mutta ehkä se on kuitenkin ollut sen arvoista, jos nyt saa nauttia kesästä ilman, että tarvii enää uhrata ajatustakaan koko gradulle! :) Jos maailmanympärimatka muuten vähän hidastaakin valmistumistani, niin ei sitä voi ainakaan gradun lykkääntymisestä syyttää. Reissussa nimittäin tuli tunne, että kunhan vaan tekee sen työn pois alta, aivan sama vaikka ei olisikaan mikään tieteellisen maailman uraauurtavin tutkimus kyseessä. Paras gradu on valmis gradu -mottoni toimikin yllättävän hyvin, sillä pian sellainen löytyy kirjakyllyn kunniapaikalta. (Tai ehkä parempi vaan haudata kyseinen tuotos ullakon perimmäiseen nurkkaan ja toivoa, ettei se koskaan sieltä löydä enää päivänvaloon…)