Ajatuksia Erasmus-elämästä

Espanjan syksy pääsi yllättämään, sillä tällä viikolla iltaisin on ollut jo yllättävän viileä (eli vain 20 astetta, hyi miten kylmä!). Hellelukemiin tottuneena ei kuitenkaan vielä tajunnut, että iltaisin olisi suotava kekkuloida ulkona vähän hellemekkoa lämpimämmissä pukimissa. Niinpä tälle viikonlopulle suunnitteilla olleet päiväretket lähialueelle täytyi jättää seuraaville viikonlopuille, ja keskittyä nyt vain parantelemaan orastavaa flunssanpoikasta. En välttämättä haluaisi tehdä sen tarkempaa tuttavuutta espanjalaisen terveydenhoitojärjestelmän kanssa, joten tänään tarkoitus olisi etsiä aukioleva ruokakauppa ja ostaa teetä ja hunajaa. Ja mikäli se ei auta, täytyy varmaan suunnata apteekkiin jotain troppeja ostamaan. Ehkä täällä myydään samaa luontaistuotejauhetta, jota apteekin tädit tyrkyttivät minulle Ranskassa ja joka järkyttävän pahasta mausta huolimatta ihan oikeasti tepsi.

IMG_5128

Ranskasta puheen ollen, yllätin itseni tässä yhtenä päivänä selailemasta junalippuja välille Valencia-Montpellier. Lokakuun lopussa on meidän ainut vähän pidempi loma harjoittelusta, kun sekä maanantai että tiistai ovat pyhäpäiviä. Silloin olisi kovasti tarkoitus lähteä reissuun, mutta kohde on ihan arvoitus. Espanjassa reissaaminen ei olekaan osoittaunut ihan niin helpoksi kuin kuvittelin, sillä esimerkiksi moniin Valencian lähialueiden pikkukyliin ja muihin hienoihin paikkoihin on erittäin hankala tai jopa mahdoton päästä julkisilla. Esimerkiksi bongasin Montañejosin kuumat lähteet ja olin ihan jo lähdössä sinne tänä viikonloppuna. Kunnes tajusin, että bussi Valenciasta lähtee puoli viisi illalla ja paluubussi aamulla kuudelta. Että noilla aikatauluilla päiväretki on aika mahdoton toteuttaa. Pohjois-Espanjaa harkitsin myös pitkään lomareissun kohteeksi, mutta sekin on aika kaukana Valenciasta ja luontokohteisiin päästäkseen tarvisi melkeinpä vuokrata auton, enkä ihan näe itseäni ajamassa täällä Espanjassa. (Kaverin kanssa asiasta juteltuani vitsailin, että minulla on vain maaseutuajokortti, ja hän kysyi, että onko Suomessa oikeasti sellaisiakin, heh…) Oikeastaan päätin jo, että lähtisin Andalusiaan reissuun ja tekisin yhdistelmämatkan Granada-Sevilla. Mutta junalla matkaan sinne ja takaisin menisi koko päivä ja varsinkin Granadaan yhteydet tuntuivat olevan kohtuullisen heikot. Matkakohteista jäljelle jää siis Madrid (jonne menisin mieluummin ehkä vain viikonlopuksi), Barcelona (jossa olen käynyt jo kolme kertaa, eli ehkä ei) tai yllätysyllätys, Montpellier. Hetken harkitsin ihan vakavastikin jo Ranskaa, mutta junat sinnekin ovat kalliit ja hankalat ja toisaalta Montpellier on niin hyvin koluttu, että ehkä olisi kivempi reissata paikkaan, jossa ei ole vielä ollut. Ehkä lähden kuitenkin vain sinne Andalusiaan, nämä on taas näitä maailmanluokan ongelmia.

Täällä Espanjassa elämä on enemmän taas sitä samanlaista Erasmus-elämää kuin Ranskassakin, joten välillä on vaikea olla vertaamatta näitä kahta kokemusta toisiinsa. Alkukankeuden jälkeen tänne Espanjaan on kuitenkin ollut paljon helpompi sopeutua kuin Ranskaan aikanaan. Tosin en usko, että ero johtuu nimenomaan siitä, että Espanja olisi jotenkin helpompi asuinmaa, vaan enemminkin siitä, että itse on tällä kertaa valmiimpi sopeutumaan ulkomailla asumiseen. Ranskassa elämä saattoi kaatua jo siihen, ettei kaupasta saanut ostettua herne-maissi-paprikaa, jota ilman ei sitten ollenkaan voinut tehdä jotain tiettyä ruokalajia. Samat puutteet Espanjan ruokakaupoissa on, mutta oma asenne vain on muuttunut. Jos jotain juttua ei kaupasta löydy, jätetään se sitten vain pois ruuasta, tehdään jotain muuta ruokaa tai tsekataan, josko tuote löytyisi toisen kaupan valikoimasta. Jos Ranskassa kaihoten haaveilin ties mistä Suomi-herkuista, ei täällä ole tarvinnut ottaa jokaviikkoista lihapullapyhiinvaellusta Ikeaan ohjelmaan. Veikkaan, että osittain tämä sopeutuvuus on perua maailmanympärimatkalta, jolloin välillä joutui olemaan todella kekseliäs ja luova ruuanlaiton suhteen. Jos Uudessa-Seelannissa evästeltiin kolme viikkoa ilman mahdollisuutta kylmäsäilytykseen ja Argentiinan ruokakauppojen valikoimista puuttui noin puolet tutuista raaka-aineista (esim. fetajuusto tai tortillalätyt), ei kokkailu Espanjassa tunnu ollenkaan hankalalle.

IMG_1629

Ranskassa olin myös ihan innoissani koko ajan reissaamassa jonnekin, mutta tuntuu, ettei täältä käsin jaksa ihan joka viikonloppu olla menossa. Koska viikot menevät pitkälti töissä, on myös Valenciaan tutustuminen jäänyt melko vähäiselle ja ihan kiva on myös viettää viikonloppuja täälläkin. Tämä viikonloppu on mennyt pitkälti kotosalla, ja on kyllä ollut ihana, kun on vaan saanut olla eikä ole tarvinnut tehdä mitään erikoista. Osa kämppiksistäkin on ollut Barcelonassa, joten asunnossa on ollut ihanan hiljaista ja rauhallista. Huomaa, että jurona suomalaisena kaipaa välillä myös sitä, että saa olla ihan yksikseen eikä tarvi koko ajan olla sosiaalinen. Ranska-vuoteen verrattuna ei enää kiinnosta hypätä kaiken maailman vaihtarikarkeloissakaan, vaan rauhallinen hengailu on enemmän mun juttu. Harjoitteluporukka alkaa yleensä jo maanantaina suunnitella, mille klubille tulevana viikonloppuna suunnataan ja tunnen olevani ihan vanha ja tylsä, kun minua ei enää baarissa ravaaminen jaksa innostaa. Lähinnä ulkonakäynti on ollut kämppisten kanssa terasseilla istuskelua, mikä tuntuu sekin jo valtaisalta yöunien uhraukselta. Toisaalta järkeilin, että miksi ihmeessä sitä täytyisi raahautua klubeille, jos se ei kiinnosta pätkän vertaa eikä tunne menettävänsä mitään, vaikka ei mukaan lähdekään.

IMG_2208

Vaikka etukäteen mietin paljon, jaksanko enää kolmatta Erasmus-kokemusta, niin nyt muutaman viikon jälkeen olen iloinen, että kuitenkin vielä lähdin. Niinkuin Ranskassakin, on täälläkin parasta se vapaus, kun ei ole mitään velvollisuuksia. Suomessa tapaamisia kavereiden kanssa sovitaan aina kalenterit kourassa kahden kuukauden päähän, koska kaikilla, myös minulla, on työmenoja, harrastusmenoja, sukulointimenoja, mitä milloinkin. Erasmus-kuplassa saa halutessaan seuraa vaikka tunnin varoitusajalla ja monesti ei vielä aamulla tiedä, mitä samana päivänä tulee tekemään. Toisaalta tällainen huoleton elämä on niin mahtavaa ehkä juuri siksi, että tietää sen olevan vain väliaikaista ja osaa siksi nauttia siitä täysillä. Loputtomiin en varmasti jaksaisi samaa menoa, vaan näidenkin kolmen kuukauden jälkeen olen varmasti iloinen siitä, että saa taas palata tuttuun ja turvalliseen arkeen Suomessa. Mutta kun paluu takaisin Suomeen koittaa, niin tiedän olevani onnellinen, että uskalsin lähteä toteuttamaan tätäkin unelmaa. Eipä tarvi sitten siinä vaiheessa kun on asuntolainat ja vakityöpaikat ainakaan harmitella, kun ei silloin lähtenyt, kun oli mahdollisuus.

Tästä taisi tulla taas tällainen ajatustulvaoksennuspostaus, sillä en lopulta tainnutkaan kirjoittaa yhtään siitä, mistä oli tarkoitus. Sairastaessa on ehtinyt miettimään asioita ja lopputulema taitaa olla se, että kaikki nämä ulkomailla asumiset ovat kasvattaneet hirveästi ihmisenä ja en vaihtaisi yhtäkään kokemusta pois. Omaa elämää Suomessa osaa arvostaa paljon enemmän, kun on elänyt arkea myös vieraassa maassa. Loppujen lopuksi kaikkeen on mahdollista sopeutua ja arki on arkea myös palmujen katveessa. Erasmus-seikkailut ovat opettaneet sen, että kyllä maailma kannattelee, kunhan vain uskaltaa hypätä.

IMG_1002

Kuvat ovat ihanasta Montpellieristä, sillä vaikka Valenciasta kovasti tykkäänkin, niin Montpellier on aina Montpellier <3

Ihan turistina Bled-järvellä

Yhdessä välissä tuntui, että Instagram suorastaan tulvi kuvia mystisen kauniista saaresta keskellä slovenialaista järveä. Tarpeeksi näitä kuvia katseltuani rupesin miettimään, että tuonne olisi kiva kyllä päästä. Niinpä, kun alkukesästä ostettiin lentoliput Sloveniaan, oli alusta asti selvää, että Ljubljanasta suunnattaisiin myös pariksi päiväksi Bledin upeisiin järvimaisemiin. Odotukset olivat korkealla paikkaa kohtaan ja kuinkas silloin sitten monesti käykään? Meidän saapuessa Blediin satoi kaatamalla ja juostiinkin vain ensimmäiseen vastaantulevaan ravintolaan lounastamaan. Ensivaikutelma ei vielä hurmannut ja kun oli odottanut saapuvansa pieneen ja idylliseen alppikylään, ei Bled ihan vastannut sitä mielikuvaa. Ljubljana pääsi yllättämään ihanuudellaan, mutta Bled oli vähän erilainen, kuin odotin. Maisemat toki olivat hienot (seuraavana päivänä, kun ei satanut), mutta kaupunki oli yllättävän turistinen. Nähtävästi en ollut ainut, jonka some oli täyttynyt järvikuvista ja joka oli päättänyt nähdä kyseisen järven omin silmin.

P1019238

P1019049

Koska Bledillä oli paljon turisteja, oli siellä myös paljon turistiaktiviteettejä. Me testattiin varmaan lähes kaikkia, joten tässäpä vinkit niistä parhaimpiin! Ensimmäisenä päivänä kavuttiin Bledin linnalle, joka nököttää korkealla kallion päällä. Sateisesta säästä huolimatta näköalat alas järvelle olivat huikeat. Linnan alueelle täytyy maksaa pääsymaksu (aikuiset 10€, opiskelijat 7€), mikä tuntuu vähän korkealta ottaen huomioon, että linnan alue on suhteellisen pieni ja nähtävää ei maisemien lisäksi ole paljoa. Mutta kun kerran tuonne asti kiipeää, niin olihan ne maisemat nyt nähtävä, sateesta huolimatta.

P1019051 P1019064 P1019069

P1019095P1019245

Järven kiersin kaksi kertaa ympäri, toisen kerran turistijunalla ja toisen kerran kävellen. 45 minuutin kierros turistijunalla maksoi 4€ ja siinä ei tosiaan paljoa pysähdelty ottamaan kuvia, vaan juna suorastaan kaahasi rantaa myöten ja välillä koukkasi ylös vuorille. Junan kyydistä voi toki nousta välillä pois, sillä pysäkkejä on ympäri järveä, mutta sadesäällä tuo vaihtoehto ei oikein houkuttanut. Kuvia kyydistä ei tosiaan saanut napattua, joten ehkä suosittelen junaa vain niille, jotka eivät millään jaksa kävellä järveä ympäri. Tuo junaretken meno oli kuin parhaimmassakin vuoristoradassa, sen verran kovaa kuski kaahasi menemään ja kierroksen päättyessä pää oli vauhdista pyörällään. Itse nautin siis enemmän kävelylenkistä järven ympäri kun sai rauhassa pysähtyä kuvaamaan maisemia. Kävellen reitti kulkee myös ihan koko ajan järven rantaa pitkin, kun taas junalla ei ihan pienimmille kävelypoluille pääse. Kävellen järven ympäri matka kestää reippaan pari tuntia, enemmänkin jos pysähtelee paljon.

P1019253

Järven toisessa päässä on myös kaksi näköalapaikkaa kukkuloilla ja luonnollisesti sinne oli itsekin päästävä. Kartan mukaan olisi mahdollista kiertää reitti, jonka varrelle osuisi molemmat näköalapaikat ja sinne mekin suunnattiin äitin kanssa. Tosin polku korkeammalle kukkulalle, Mala Osojnicalle muuttui aika nopeasti äkkijyrkäksi nousuksi keskellä pusikkoa. Meidän edellä muutamat uhkarohkeat lähtivät kaahimaan ylös, mutta me päätettiin kääntyä takaisin ja etsiä sen sijaan polku matalammalle näköalapaikalle Ojstricalle. Sinnekin nousua oli melkoisesti ja äiti päätti jäädä rannalle istuskelemaan sillä välin, kun minä hikoilin tieni huipulle. Ihan viimeiset metrit täytyi kulkea kallionseinämän viertä erittäin kivikkoista polkua pitkin, mikä suoraan sanottuna hirvitti. Mutta olihan ne maisematkin sitten taas kaiken kiipeämisen arvoiset! Ilmeisesti polkua vielä jatkamalla eteenpäin pääsisi tuonne toisellekin huipulle vähän helppokulkuisempaa reittiä, mutta itselle riitti jo urheilu sille päivää.

P1019266 P1019277 P1019289 P1019314   P1019166

Mitäs muuta turisti voi sitten vielä Bledissä tehdä, kun linna on nähty ja järvi kierretty? Ainakin suunnata veneellä tuonne järven keskellä sijaitsevalle saarelle. Veneen voi joko vuokrata ja soutaa itse saarelle tai sitten voi hypätä kahden tunnin välein lähtevään isompaan veneeseen, joka maksaa 11€. Meidän oli tarkoitus mennä tuolla, mutta se oli jo täynnä, joten päädyttiin lopulta turisteimpaan ratkaisuun, perinteisen pletna-veneen kyytiin. Retki saarelle maksoi hieman enemmän, 14€, ja matkakin oli vähän hitaampi, sillä kyseessä oli soutuvene. Noita pletna-veneitä on ympäri järveä eri rannoilla ja ne lähtevät matkaan veneen ollessa täynnä. Saarella oli aikaa kierrellä tunti, mikä oli ihan riittävästi, sillä saari on todellakin ihan pikkiriikkinen. Sisäänpääsy tuohon valokuvaukselliseen kirkkoon ja sen torniin oli myös maksullinen, joten tällä kertaa me jätettiin se väliin ja tuhlattiin rahat ennemmin jätskiin. Tuo pikkusaari oli todella sympaattinen, mutta myös täynnä muita turisteja (kuten koko Bled).

P1019173 P1019187 P1019196

P1019097

Loppuun vielä pari ravintolavinkkiä Blediin:

  • Perinteistä slovenialaista ruokaa (raskasta ja lihapitoista) tarjoilee Gostilna Murka -niminen ravintola (Riklijeva cesta 9). Annokset olivat niin runsaat, että varmasti sai vatsansa täyteen ja ruoka oli enemmän sellaista simppeliä ja maukasta kotiruokaa kuin mitään gourmet-piperrystä. Jos paikalliset poliisitkin olivat tuolla lounastamassa, niin se varmaan kertoo, että paikan ruoka oli oikeasti hyvää.
  • Bledin parhaat pizzat löytyvät Pizzeria Rustikasta (Riklijeva cesta 13), jonka listaa selaillessa iskee valinnanvaikeus. Pizzat maksavat jotain kympin luokkaa, mutta olivat tosiaan herkullisia.
  • Slovenian kuuluisinta leivonnaista, Bled cream cakea, voi maistaa monessakin ravintolassa, mutta aidolla ja alkuperäisellä pääsee herkuttelemaan nimenomaan Bledissä, Sava Hotellin Park Restaurantissa (Cesta svobode 15). Tuo kermainen kakku oli aika makea ja tuhti herkku, mutta ei mitenkään paras maistamani leivonnainen. Park Restaurantissa kannattaa käydä vain kakulla, sillä paikan ruoka ei ollut mitenkään kummoista.

P1019208

Bledissä siis aktiviteetteja riittää, järven ympäristön lisäksi kannattaa käväistä ainakin Vintgarin rotkolla.

Joko Bled on sinun must see -listalla? :)

Mañana mañana ja muuta Espanjassa opittua

Elämästä Valenciassa ei oikeastaan ole kummempaa raportoitavaa, arki on alkanut soljua täällä omalla painollaan ja viikot tuntuvat kuluvan ihan pikakelauksella. Tuntuu hassulta kirjoitella blogiin pelkästään kuulumisia, mutta kun matkailullisempaa asiaa ei Espanjasta toistaiseksi ole, niin näillä mennään. Muutaman espanjalaisen elämänmenon perusjutun olen jo alkanut sisäistää, vaikka välillä ei tiedä itkeäkö vai nauraa näiden paikallisten tapojen kanssa. Mitä elämä Espanjassa on sitten tähän mennessä opettanut?

Huomenna on uusi päivä. Mañana es el otro día. Kaikki vaikeat ja epämukavat asiat voi siirtää huomiselle. Jos töissä ei tiedä vastausta jonkun opiskelijan kysymykseen, käske häntä tulemaan takaisin huomenna. Todennäköisesti et tiedä vastausta vielä huomennakaan, mutta ei se haittaa, aina voi pyytää opiskelijaa palaamaan ensi viikolla asiaan. Itse olen onnistuneesti siirtänyt juoksulenkkiä viikolla eteenpäin ajatellen, että huomenna sitten menen. Pyykkiä täytyisi pestä, mutta huomenna sitten pesen. Roskat täytyisi viedä ulos, ehkä huomenna. Elämä on helppoa, kun kaiken voi tehdä mañana.

P1019680

Espanjalainen aikakäsitys on joustava. Suomalainenhan tunnetusti repii hiuksia päästään, kun ihmiset eivät ole sovittuna aikana paikalla, mutta espanjalaiset eivät tunnu edes huomaavan olevansa myöhässä. Itselle on käynyt täällä jo niin, että olen ollut illanvietossa paikalla jopa ennen illan emäntää. Vaikka nimenomaan varmistin, että onko tapaaminen kello 8 Espanjan aikaa vai ihan oikeasti kasilta. Itse haluan olla töissä aina ajallaan, mutta täällä on jo oppinut, että mikään katastrofi ei ole se, jos saapuua minuutin pari myöhässä, kun harvoin nuo vakituisetkaan työntekijät vielä toimistolla ovat tasan silloin, kun kello lyö yhdeksän. Ruokatuntikin helposti voi venähtää 20 minuuttia pitkäksi, sillä täytyyhän sitä kaikkien tuttujen kanssa ehtiä vaihtamaan kuulumiset ja poskipusut ja helposti siinä unohtuu itse pääasia eli se syöminen.

Suunnitelmat muuttuvat lennosta kymmenen kertaa. Töissä ohjeistetaan, että tehdään asia A tällä tavalla. Siinä selittäessä yhtäkkiä keksitäänkin, että oikeastaan olisikin parempi tehdä näin, eli unohdetaan aiempi. Kun olet päässyt alkuun asian A kanssa, joku tulee taas sanomaan, että oikeastaan pitäisi tehdä sittenkin eri tavalla. Ja lopulta päädytään siihen, että ei tehdä asiaa A ollenkaan, sillä asia B on kuitenkin parempi tehdä ensin.

P1019715

Työtehtäviin perehdyttäminen on ihan turhaa. Minunhan piti tällä viikolla aloittaa varsinaisessa harjoittelupaikassani terveystieteiden tiedekunnassa. No maanantaina sanottiinkin, että mun täytyy kuitenkin olla pari viikkoa kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden toimistossa, koska siellä on tällä hetkellä niin paljon tehtävää. Niinpä olen tämän viikon yrittänyt auttaa espanjalaiseen yliopistobyrokratiaan turhautuneita opiskelijoita paperijuttujen hoidossa, ilman että minulle on oikeastaan kerrottu mitään siitä, miten kyseiset paperit täytyy olla täytetty ja mitkä paperit opiskelijoilla ylipäätään pitää olla mukana. Joka toiseen kysymykseen joudun vastaamaan en tiedä, ja kun yritän kollegoilta selvittää asioita, niin yksi vastaa yhtä ja toinen toista. Olenkin käännyttänyt opiskelijoita pois väärien papereiden takia, kunnes toinen työntekijä onkin sanonut, että kyllä kyseiset paperit käyvätkin. Elämässä pitää olla haasteita ja nyt muutaman päivän jälkeen alkaa perusjutut hahmottua, mutta silti ärsyttää, kun on vielä niin paljon kysymyksiä, joihin en osaa vastata.

Kaikki tapahtuu myöhään illalla. Toisaalta ymmärrän, miksi Espanjassa valvotaan niin myöhään ja ihmiset pyörivät kaupungilla vielä kahdeltatoista illalla, sillä onhan täällä päiväsaikaan ihan sietämättömän kuuma tehdä mitään. Mutta kun aamuisin kuitenkin herää suhteellisen aikaisin, tarvin itse enemmän unta kuin espanjalainen päivärytmi antaa myöten. Toistaiseksi vain viikonloppuisin on mennyt nukkumaanmeno myöhälle, kun ollaan kämppisten kanssa lähdetty illalla kaupungille, mutta vähän sitä miettii, että joskus voisi illanvietot alkaa vähän aiemmin kuin vasta kymmeneltä tai yhdeltätoista. Mutta plussaa on ainakin se, että ulos lähtiessä ei tarvi raahata mukana toppahaalaria vaan samoilla vaatteilla tarkenee sisällä ja ulkona.

P1019691

Mites sitten se kolmen kuukauden päätavoite, eli espanjan oppiminen? Tällä hetkellä puhun harjoittelusta varmaan yli puolet ajasta ranskaa, koska noin joka toinen kansainvälinen opiskelija on ranskalainen. Itselle ranska on melkein se helpoin kieli ilmaista itseäni (tällä hetkellä ruotsi on vähän ruosteessa), ja töissä huomaan kysyväni kollegoilta monesti kiireessä neuvoa ranskaksi, kun molemmat kuitenkin osaavat kieltä hyvin. Ranskalaistenkin kanssa lähes automaattisesti puhun ranskaa, vaikka monet heistä varmasti pystyisivät keskustelemaan espanjaksi. Nyt kun meno toimistolla on ollut sen verran kaoottista, niin on tullut tuon kielen suhteen mentyä monesti siitä, mistä aita on matalin, eli ranskalla. Espanjaa tulee onneksi puhuttua chileläisen ja tällä viikolla saapuneen portugalilaisen kämppiksen kanssa. Tosin pikkuhiljaa alkaa tuntua, että espanjantaidoistani on kovaa vauhtia tulossa aikamoinen sekasotku. Opintojen alussa opeteltiin nimenomaan Espanjan espanjaa, mutta maailmanympärimatkalla omaksuin puheeseeni paljon juttuja Chilen ja Argentiinan murteesta. Esimerkiksi vosotros-sanan käyttö on jotenkin vaikeaa, kun Etelä-Amerikassa käytetään teitittelymuotoa ustedes koko ajan. Ruokien nimet ovat ihan hukassa täällä Espanjassa, tänään kaupassa etsin persikoiden vaakanumeroa hintalapuista ja ihmettelin, kun tuttua sanaa ei tullut vastaan. Koska persikka onkin täällä melocotón eikä durazno, samoin mansikka on fresa eikä frutilla, puhumattakaan avokadosta joka ei olekaan palta niinkuin Chilessä vaan ihan aguacate. Täällä Espanjassa olen joltain osin palannut takaisin Espanjan espanjaan, mutta toisaalta helposti juuri kämppiksen kanssa jutellessa alkaa käyttämään Etelä-Amerikassa yleisiä ilmauksia, jotka tarttuivat maailmanympärimatkan aikana puheeseen. Katsotaan siis, millaisella kielitaidolla täältä palataan, ainakin selväksi on tullut se, että verbimuodot täytyisi kerrata kommunikaation helpottamiseksi. Onneksi me harjottelijat saadaan osallistua espanjankurssille yliopistolla, jospa tuo kielioppikin siitä vielä muistuisi mieleen.

P1019659

Siinä siis vähän ajatuksenvirtaa elämästä Valenciassa. Kiinnostaako teitä lukijoita tällaiset höpinäpostaukset vai olisiko parempi kirjoittaa vain sitten, kun olisi oikeasti jotain kirjoitettavaa? Kuvituksena satunnaisia otoksia Valenciasta, vihdoin olen päässyt käymään sekä rannalla että tiede- ja taidekaupungissa keskustan ulkopuolella. Nyt onkin hyvä ruveta suunnittelemaan reissuja Valencian ulkopuolelle, sillä kaupunkiin syksyn aikana tulevat vieraat pitävät varmasti huolen siitä, että turistinähtävyydet tulee kierrettyä useampaan otteeseen.

Kuinka suunnitella reissu Torres del Painen kansallispuistoon?

Torres del Painen upea kansallispuisto Patagoniassa Chilen puolella oli paikka, joka oli pakko saada mahtumaan maailmanympärimatkan reitille. Tietoa paikasta oli kuitenkin saatavilla hyvin sekaisesti useilla eri nettisivuilla, eikä yhtä kaiken kattavaa infopakettia ei oikein löytynyt. Suomenkielisten kokemusten löytäminen taas oli lähes mahdotonta ja taisinkin bongata kokonaiset kaksi suomenkielistä blogipostausta paikasta. Koska viime päivinä on iskenyt kaipuu takaisin Etelä-Amerikkaan, ajattelin, että olisi korkea aika kirjoittaa valmiiksi tämä pitkään luonnoksissa roikkunut infopostaus Torres del Painen kansallispuistosta. Puiston alue on äärimmäisen laaja, ja vaeltamisen lisäksi siellä voi tehdä paljon muutakin ratsastuksesta jäätikköristeilyyn, eli jokaiselle varmasti löytyy jotain. Mekin nähtiin muutamassa päivässä vain pintaraapaisu koko alueesta, koska julkisilla kulkuneuvoilla osa alueesta on saavuttamattomissa. Itsehän tituleerasin paikan maailman kamalimmaksi vaelluskohteeksi heti reissun jälkimainingeissa, mutta pikkuhiljaa alkaa siellä koetut extremet sääilmiöt unohtua ja puisto muuttua mielikuvissa kivemmaksi paikaksi. Minulla oli kyllä ihan hirveät odotukset koko paikan suhteen ja vaikka maisemat olivatkin upeat, niin niistä oli välillä todella vaikea nauttia siinä tuulessa. Aika kultaa muistot ja nyt olisi varmasti jo korkea aika laittaa vinkit jakoon, mikäli joku muukin suunnittelee retkeä näihin maisemiin.

P1011656

P1011803

Kulkeminen puistossa ja puistoon

Torres del Paineen pääsee helpoiten Puerto Natalesin pikkukaupungista käsin, josta on vielä parin tunnin bussimatka itse kansallispuistoon. Myös Punta Arenasin kaupungista käsin voi retken järjestää, mutta matka sieltä on tuplasti pidempi ja ainakin päiväretket sieltä käsin kannattaa unohtaa. Näppärin tapa olisi varmasti autonvuokraaminen, jota mekin harkittiin, mutta sen suhteen kannattaa olla ajoissa asialla. Pikaisen googlettelun perusteella ei löydetty Puerto Natalesista yhtään vapaata vuokra-autoa meidän haluamille päiville, joten jouduttiin hylkäämään se ajatus. Myös erilaisia bussikierroksia järjestettiin puiston alueella ja niillä olisikin ehkä päässyt näkemään laajemmin puistoa. Glaciar Greyn jäätikön edustalle pääsee myös risteillen ja erilaisia ratsastusretkiäkin järjestäviä tahoja on useita.

P1011810

Suosituin tapa tutustua Torres del Painen alueeseen on kuitenkin vaeltaen ja liikkeellä olikin sadoittain vaeltajia, osa vähän heppoisammilla päiväkamppeilla ja osa viikon varusteita rinkassa kantaen. Puerto Natalesista pääsee bussilla puiston portille Laguna Amargaan, jossa kaikkien täytyy maksaa pääsymaksu kansallispuiston alueelle. Samainen bussi jatkaa vielä Pudetoon ja Sede Administrativaan, mutta Laguna Amargassa voi vaihtaa myös shuttlebussiin, joka vie Hostería las Torresin viereen, josta alkaa varmasti suosituin päivävaellus Base las Torresille sekä kyseisestä pisteestä voi myös aloittaa suositun W-reitin vaeltamisen. Bussien aikataulut on kaikki rytmitetty niin, että vaihtoyhteydet sujuvat jouhevasti ja myös paluubussit Puerto Natalesiin kulkevat niin, että normaalikuntoinen kerkeää tuon yhdeksäntuntisen päivävaelluksen Base las Torresille tehdä. Mikäli jatkaa Laguna Amargasta bussin kyydissä Pudetoon asti, voi siellä hypätä Pehoé-järven ylittävään laivaan Paine Grandelle, joka on W-reitin toinen päätepiste. W:n vaeltavat aloittavat siis reitin jommasta kummasta päästä, joko shuttlebussilla Hostería las Torresille tai bussilla Pudetoon ja siitä laivalla Paine Grandelle. Tuon laivan suhteen kannattaa muuten olla aikatauluissa hieman joustoa, sillä ainakin meidän puistossa ollessa kaikki eivät mahtuneet kyytiin, vaan joutuivat odottamaan tunnin, että laiva palasi hakemaan heitä. Eli kannattaa vain seistä siellä ulkona kylmässä (eikä odotella viereisessä lämpimässä kahvilassa), jos haluaa mahtua ensimmäisen satsin kyytiin, ja sama myös takaisin tullessa. Tämän takia mekin palattiin takaisin Paine Grandelta aamun ensimmäisellä laivalla, jolta ei ollut bussiyhteyttä, mutta haluttiin olla varmoja, että mahdutaan laivaan ja keritään paluubussiin.

P1011848

Reitit

Torres del Painen suosituin reitti on varmasti 71 kilometrin mittainen W, jonka kiertää keskimäärin 4 päivässä. Kunnon eräjormille tarjolla on myö 93 kilometrin O-reitti, jonka kiertää 8 päivässä. Päiväretkistä suosituin on 18 kilometrin edestakaisin vaellus Base las Torresille, johon aikaa kuluu noin 9 tuntia. Reitti kannattaa valita sen mukaan, miten monta päivää on käytettävissä ja miten paljon haluaa ylipäätään vaeltaa. W-reitin varrella on hyvin palveluita ja leirintäalueita, mutta tuo O-reitti on vähemmän suosittu ja sen takia siellä leirintäalueet ovat simppelimpiä. O-reitti sisältää myös tuon W:n, joka on siis yhdensuuntainen vaellus. (Loistava englanninkielinen postaus W:n vaeltamisesta löytyy muuten täältä.) Meillä ei ollut aikaa tehdä tuota W:tä kokonaisuudessaan, mutta hostellilta neuvottiin, miten näkee reitin parhaat palat kolmessa päivässä. Ensimmäisenä päivänä aamubussilla (klo 7.30) puistoon ja Laguna Amargassa vaihto shuttlebussiin. Teltta pystyyn Las Torresin leirintäalueelle, jonka viereen shuttlebussi jättää ja siitä sitten vaellus edestakaisin Base las Torresille. Tuo on melko rankka rutistus, sillä varsinkin reitin viimeinen kilometri ennen huippua on hyvin jyrkkää nousua, samoin polun alku. Takaisin päin onneksi on helpompi tulla, mutta ehdottomasti tuo oli reitin rankin vaellus. Sääolosuhteet suojaisassa laaksossa olivat onneksi paremmat kuin muualla puistossa, sillä jäätävän kylmä viima ei osunut tuonne kunnolla. Seuraavana aamuna shuttlebussilla takaisin Laguna Amargaan, jossa vaihto bussiin ja Pudetossa sitten klo 12.30 lähtevällä laivalla järven yli Paine Granden leirintäalueelle. Tässä on huono puoli se, että aamupäivä menee paikasta toiseen siirtyessä ja ollaan jo aika myöhällä iltapäivässä, kun pääsee vaelluspolulle. Paine Grandelta suunnaksi Refugio Grey, ja matkalla pääsee näkemään Glaciar Greyn jäätikön. Yhteen suuntaan matkaa on 11 kilometriä, mutta reitti kulkee tasaisemmassa maastossa, joten matka taittuu nopeammin. Tuolla tuulee kuitenkin niin, että piposta saa tosissaan pitää kiinni, ettei se lähde lentoon tuulen mukana. Me käveltiin polkua puoleen väliin, koska ei jaksettu edellisen päivän vaelluksesta väsyneinä pidemmälle, mutta nähtiin silti jäätikkö. Kolmantena päivänä Paine Grandelta voisi vielä tehdä retken Valle Francésiin ja palata kuuden aikoihin viimeisellä laivalla (klo 18.30) takaisin Pudetoon ja sieltä bussilla Puerto Natalesiin. Ihan koko matkaa ylös ei varmasti ehtisi, mutta ainakin hyvän matkaa kuitenkin. Viimeisenä päivänä me oltiin kuitenkin totaalisen kyllästyneitä kylmyyteen ja viimaan ja päätettiin palata jo ekalla laivalla takaisin sivistyksen pariin ja jättää viimeiset vaellukset väliin. Tässä reitityksessä parasta on kuitenkin se, että missään vaiheessa ei tarvi kantaa rinkkaa mukana, vaan tavarat saa aina jätettyä reitin aloituspisteelle leirintäalueelle.

torres del paine

Askartelin Paintilla tällaisen havainnollisen kartan tästä kolmen päivän W-reitistä siirtymisineen. Leirintäalueet on ympyröity ja jokaisena päivänä kuljettava matka merkitty erivärisellä viivalla. Lisäksi merkkasin Pudeton ja Laguna Amargan sekä sieltä kulkevat kulkuvälineet reittien lähtöpaikalle. Kartasta näkyy toki myös sekä W:n että O:n reitit kokonaisuudessaan. (kartta täältä)

P1011762

P1011874

Majoitus

Kesäaikaan Torres del Painella on liikkeellä hirveä määrä vaeltajia ja majoitukset täytyy varata kuukausia etukäteen. Tarjolla on ihan hotelleja, mutta myös refugioita eli retkeilymajoja. Nämä ovat aika kalliita ja meidän selvitellessä puiston majoituksia olivat kaikki jo täynnä. Niinpä vaihtoehdoksi jäi telttailu. Leirintäalueistakin monet ovat maksullisia, varsinkin ne, joissa on paremmat fasiliteetit. Jotkut leirintäpaikat täytyy varata etukäteen puiston infopisteeltä saapuessa, mikä kannattaa ottaa huomioon, jos suunnittelee pidempää vaellusta. Me oltiin siis ensimmäinen yö Las Torresin leirinnässä ja toinen Paine Grandella, näissä oli molemmissa hyvin tilaa eikä varausta tarvittu. Leirintäalueilta löytyy ihan kunnon vesivessat, monilta jopa suihkut (eri asia on, tarkeneeko tuossa ilmanalassa niin suihkutella) ja tuulisilta paikoilta löytyi myös katetut keittopaikat. Kioskejakin leirintäalueen yhteydessä on, joten hätätapauksessa ruokaa tai kaasua saisi ostettua lisää. Vaikka Torres del Paine on monessa suhteessa haastava vaelluskohde, sillä sääolosuhteet ovat arvaamattomat, reitit rankkoja ja polut paikoitellen vaikeakulkuisia, niin toisaalta puistossa vaeltajille on tarjolla todella hyvät palvelut verrattuna moneen muuhun kansallispuistoon. Luonnonhelmassa nukkumista ei tarvitse pelätä, kun ympärillä nukkuu kymmeniä muita vaeltajia. Suurin huolenaihe on se, ettei teltta lähde tuulen mukana lentoon.

P1011877

Varusteet

Koska Torres del Painen sää voi muutta hetkessä auringonpaisteesta lumisateeseen, myös kesällä, täytyy varusteiden olla kunnossa. Meidän lähtöpäivänä osuttiin keskelle niin rankkaa sadekuuroa, että mitkään vedenpitävät tuulivaatteet eivät auttaneet, kun sade tuli kovan tuulen avittamana kankaasta läpi. Vaihtovaatetta kannattaa siis varata mukaan, ja jos pisimmille reiteille lähtee, niin ehdottomasti Goretex-kengät ja tuulipuku. Pipo, hanskat ja kaulahuivi olivat tarpeen myös kesällä, sillä lämpötilat eivät ikinä tuolla yllä mihinkään hellelukemiin. Kerrospukeutuminen oli hyvä ratkaisu, tekninen aluskerrasto alle, fleece ja tuulitakki päälle. Patagonian aurinko on kuitenkin petollinen ja kasvot kannattaa suojata korkean suojakertoimen aurinkorasvalla, samoin aurinkolasejakaan ei kannata unohtaa. Sanotaan, että Torres del Painella voi kokea neljä vuodenaikaa yhdessä päivässä, ja allekirjoitan väitteen ihan täysin. Telttakamoja ei kannata Suomesta asti raahata mukanaan, ellei ole aikomus käyttää niitä muuallakin. Puerto Natalesissa monet hostellit vuokraavat kaiken tarvittavan, ja mekin vuokrattiin teltta, makuupussi ja trangia hostellilta. Myös itse puistosta saa vuokrattua kaiken tarpeellisen, mutta hinta on kalliimpi kuin Puerto Natalesissa. Teltan pitää ehdottomasti olla vedenpitävä ja se täytyy saada tukevasti kiinnitettyä maahan. Itseä jännitti etukäteen, miten tällainen rapakuntoinen suoriutuu vaelluksesta ja alku sujuikin hieman tahmeasti, kun muutama kilometri oli pelkkää nousua. Vuorelta tuotiin myös paareilla alas yhtä naista, joten ei kannata yliarvioida omaa suorituskykyään. Toisaalta rauhallisesti etenemällä myös tottumaton vaeltaja pärjää tuolla, ja onneksi korkeimmillaan reitti nousee alle kilometriin, joten korkeasta ilmanalasta johtuvasta suorituskyvyn heikkenemisestä ei tarvi tuolla kärsiä. Suklaapatukoita vain reippaasti mukaan, sillä niiden voimalla jaksaa taas vaeltaa.

P1011708

P1011915

Hintatiedot

Torres del Painessa vierailu ei ole mitään halpaa huolimatta, vaikka valitsisikin telttamajoituksen. Liikkuminen puistossa on kallista, ja leirintäalueilla yöpymisestä useimmiten joutuu maksamaan. Kansallispuiston kioskit ovat myös kohtuullisen tyyriitä, joten kannattaa roudata mahdollisimman paljon ruokaa jo Puerto Natalesista. Puistossa ei myöskään korttimaksaminen onnistu, joten kannattaa varata reippaasti käteistä mukaan. Bussi- ja laivaliput ovat halvempia menopaluuna ostettaessa, paluulippu on aina avoin, mutta tosiaan ainakin laivan kanssa oli ongelma, kun kaikki eivät mahtuneet kyytiin. Alla hintatietoja meidän reitiltä (hinnat joulukuulta 2015, joten ovat saattaneet jo siinä välillä kallistua):

  • Bussi Puerto Natales-Torres del Paine: 15 000 pesoa/menopaluu (n. 21€)
  • Sisäänpääsy puistoon: 18 000 pesoa (n. 25€)
  • Shuttlebussi Laguna Amarga -Hostería Las Torres: 2800 pesoa/suunta (n. 4€)
  • Laiva Pudeto-Paine Grande: 24 000 pesoa/menopaluu (n. 33€)
  • Leirintämaksut: 7000-7500 pesoa/hlö (n. 10€)
  • Telttakamojen vuokra: yht. 39 000 pesoa/3 pvä (teltta, trangia, makuualustat ja makuupussi) (n. 55€)

P1011623

Majoitusvinkki Puerto Natalesiin:

Torres del Painelle mentäessä Puerto Natales on hyvä tukikohta ja sieltä voin suositella Niko’s II Adventure -hostellia majoitukseen. Vaikka paikka olikin hostelli-nimityksellä, oli se enemminkin budjettihotelli, sillä kahden hengen huoneita oli useita ja tuolla yöpyy lähinnä vähän vanhempaa porukkaa ja pariskuntia. Kylppärit olivat yhteisiä ja keittiö löytyi myös vieraiden käytöstä, ja hostelli oli todella siisti. Parasta oli kuitenkin, että hostellilla sai kätevästi järkättyä kaiken puistovierailuun liittyvän. Ostettiin kaikki bussiliput tuolta, jolloin niihin kuului myös ilmainen kuljetus bussiasemalle. Saatiin myös hyvin vinkkejä suunnitteluun ja vuokrattiin kaikki tarvittavat retkeilykamat suoraan hostellilta. Hintakaan ei ollut paha, noin 17€/hlö per yö!

Löytyykö muita Torres del Painella käyneitä? Vinkit jakoon! :)

Ensimmäinen viikko Valenciassa

Hola! Ensimmäinen viikko Valenciassa hujahti yllättävän nopeasti ohi, ja pahin kulttuurishokkikin alkaa olla selätetty. Syyskuun ensimmäisenä päivänä koko Espanjan tuntui palaavan takaisin arkeen kesälomien jälkeen ja olen nähnyt jopa monien korttelini liikkeiden olevan välillä auki (mutta edelleen monet tuntuvat olevan ison osan vuorokaudesta suljettuna). Asunnon lukko alkaa luovuttaa taistelun minua vastaan muutamaa pientä vastarintaa huolimatta ja nyt minä olen jopa se, joka neuvoo kämppiksille oven takaa, mitä heidän täytyy tehdä päästäkseen sisälle. Eilen tosin yksi tyttö sai oven niin jumiin, että ei saatu sitä sisäpuoleltakaan avattua. Muutama tuskainen minuutti siinä yritettiin kaikin keinoin saada ovea auki, ennen kuin lukko vihdoin loksahti kohdalleen. Meidän asunnossa on ollut tällä viikolla myös vähän muuttoliikettä meneillään, sillä kesän tässä asunut tyttö muutti pari päivää sitten muutaman kerroksen ylemmäs ja näkymätön ranskalainen poikakin on hävinnyt yhtä huomaamattomasti kuin on aikanaan tullutkin. Tällä hetkellä meitä asustaa kämpässä minun lisäkseni kolme tyttöä, yksi Hollannista, yksi Chilestä ja yksi Färsaarilta. Yksi huone on edelleen tyhjillään, joten odotettavissa on, että lähipäivinä saadaan vielä yksi kämppis lisää. Etukäteen jännäsin hieman, millaiset asuinkaverit omalle kohdalle osuu, mutta ainakin toistaiseksi tuntuu siltä, että on käynyt hyvä tuuri. Kaikki kämppikset vaikuttavat mukavilta ja siivoavat jälkensä kiltisti (ja muutama päivä sitten täällä kävi oikein siivoojat kuuraamassa kaikki paikat, että nyt kelpaa taas asustella).

P1019530

Kotikatu ja talo, jossa asun. Ja alimpana pikkuruinen huoneeni.

P1019528

P1019479

Ensimmäinen viikko harjoittelussa on ollut melko rankka, sillä paljon on ollut uutta opittavaa ja yliopiston Erasmus-toimistolla on ollut aikamoinen säpinä, sillä torstaina pidettiin uusille vaihtareille tervetulopäivä. Näin suomalaiseen järjestelmällisyyteen tottuneena on välillä kyllä ärsyttänyt asioiden huono organisointi. Tutustumispäivä oli melkoinen kaaos, sillä asioita ei selvästikään ollut mietitty loppuun asti ja suunnitelmat muuttuivat lennosta kymmenen kertaa. Ole siinä nyt sitten mukana järjestävänä tahona, jos itseäkin ärsyttää asioiden organisoimattomuus. Tuo Erasmus-toimisto ei kuitenkaan ole lopullinen harjoittelupaikkani, vaan olin siellä vain tämän viikon auttamassa tervetulopäivän järjestelyissä. Ensi viikolla alkavat uudet haasteet terveystieteiden tiedekunnassa, jonne minut laitettiin siksi, että siellä tarvitaan ranskanosaajia. Tämä on ensimmäinen kerta, kun teen ihan tällaista perinteistä paperinpyörittelytoimistohommaa, ja vaikka harjoittelussa mielenkiintoista onkin ollut, niin en kyllä samanlaista työtä jaksaisi koko elämää tehdä. Näillä excel-taidoilla erilaisten dokumenttien muokkaaminen ja luominen menee aina vaikeimman kautta ja pelkkä tietokoneella istuminen ei kyllä tunnu hyvälle niskahartiaseudulla päivän päätteeksi. Ensimmäiset päivät tehtiin tosiaan lyhempää päivää, mutta jatkossa täytyisi toimistolla istua viiteen asti. Lisäksi kun yliopisto sijaitsee vielä Valencian ulkopuolella Moncadassa, hurahtaa työmatkoihinkin reipas puoli tuntia.

P1019572

Näin alkuun on tosiaan täytynyt aika paljon hoitaa erinäisiä asioita ja juosta ympäri kaupunkia eri toimistoja metsästäen. Samalla on toki tullut vähän vilkaistua maisemia kaupungilla, mutta varsinaisen turistikierroksen vanhassa kaupungissa ehdin tehdä vasta tänään. Huomenna suunnitelmana olisi suunnata rannalle, sillä sääennuste lupailee +37 astetta. Muutama illanvietto on myös tällä viikolla ollut, torstaina yksi harjoittelijoista kutsui koko porukan kotiinsa kyläilemään ja eilenillalla syötiin ja käväistiin kaupungin yöelämässä kämppisten ja parin muun kanssa. Itse huomaa kyllä, että on jo vähän vanha, sillä kiinnostus baarissa ravaamista kohtaan on aika pyöreä nolla. Koko tämä espanjalainen elämänmenokin pyörii myöhäisen iltaelämisen ympärillä, ja itse vaan haluaisin mennä nukkumaan viimeistään kympiltä. Ranskassa löytyi yllättävän helposti samanhenkisiä ihmisiä, joita kiinnosti tehdä yhdessä muutakin kuin kiertää kuppiloita, mutta täällä tuntuu porukka olevan ensisijaisesti kiinnostunut Valencian yöelämästä. Omalta kannaltani hieman tylsä juttu on se, miten paljon omassa tuttavapiirissä on ihmisiä, jotka eivät osaa espanjaa juuri yhtään ja nekin jotka osaavat jonkin verran, puhuvat mieluummin englantia. Välillä tuntuu, että enemmän tulee puhutta enkkua kuin espanjaa, vaikka täällä olon päätavoite oli nimenomaan juuri tuo espanjantaitojen parantaminen. Ja kun kaikki muut haluavat kommunikoida englanniksi, niin en ole jaksanut olla se outo, joka väkisin papattaa espanjaa. Ranskassa periaatteeni oli puhua ranskaa ihan kaikkien kanssa, myös muiden vaihtareiden ja siellä porukka tuntui jo lähtökohtaisesti osaavan enemmän ranskaa ja haluavan taitojaan entisestään kehittää. Onneksi ainakin harjoittelussa espanjalaisten työkavereiden kanssa täytyy kommunikoida espanjaksi, samoin chileläisen kämppiksen kanssa.

P1019539

Kovin paljon en ole ehtinyt reissujakaan suunnitella, sillä ainakin ekat viikonloput taitavat vielä mennä Valenciaan tutustuessa. Syyskuun lopussa sisko tulee kuitenkin käymään ja ollaan menossa yhdessä Alicanteen. Lokakuun lopussa tiedossa olisi neljän päivän pidennetty viikonloppu, sillä jonkun juhlapyhän takia maanantai ja tiistaikin ovat vapaapäiviä. Tuolloin olisi hyvä tilaisuus päästä käymään johonkin vähän kauemmas, esimerkiksi Pohjois-Espanjaan tai Andalusiaan, mutta mitään en ole vielä sen tarkemmin selvittänyt. Valencian lähialueen päiväretkikohteista olen yrittänyt koostaa listaa, mutta vähän alkaa taas tuntua, että eihän kolme kuukautta riitä mihinkään. Toisaalta enää ei varmaan jaksa samaa menoa kuin Ranskassa, että joka viikonloppu jossain reissussa, vaan haluaisi myös rauhassa viettää aikaa Valenciassa. Eiköhän tämä elämä tästä ala pikkuhiljaa asettumaan aloilleen ja Valenciakin tuntuu jo ihan kivalle asuinkaupungille. Tosin yksi iso puute täällä on, sillä en ainakaan vielä ole onnistunut löytämään täältä hyvää jätskikojua. Toivottavasti tässä kolmen kuukauden aikana sellainenkin vielä tulee vastaan.

P1019603

Elämää Espanjassa voi seurata Facebookin, Bloglovinin tai Instagramin kautta. Hasta luego!

Aamulenkki Vintgarin rotkon maisemissa

Espanjaan muuton alla on ihan täysin unohtunut kertoa loput jutut Slovenian reissulta. Nyt kun täältä Valenciasta ei ole toistaiseksi kulttuurishokkia kummempaa raportoitavaa, ajattelin palata takaisin muutaman viikon takaiseen reissuun. Ljubljanan jälkeen suunnattiin Blediin, jossa ehdoton vierailukohde on Vintgarin rotko muutaman kilometrin päässä keskustasta. Näin kesäaikaan Bledistä rotkoille pääsee aamupäivisin myös bussilla, muuten vaihtoehdot ovat joko oma auto tai apostolinkyyti. Bussi edestakaisin maksaa 3,24€ (paluumatkasta saa huimat 10% alennusta, kun ostaa edestakaisin lipun jo menomatkalla) ja sisäänpääsy rotkoille kustantaa aikuiselta 4€ ja opiskelijoilta 3€.

Tuo bussi kulkee siis vain muutaman kerran päivässä, joten aikatauluihin kannattaa tutustua etukäteen. Me mentiin heti aamun ensimmäisellä, joka lähti jo ennen ysiä. Paluubussin kannalta tuo vuoro oli ongelmallinen, sillä aikaa rotkoille on joko reipas tunti tai kolme tuntia. Kannattaakin ehkä tulla bussilla, joka on kymmenen aikaan rotkoilla, jolloin aikaa jää kaksi tuntia, mikä on ihan riittävästi jo. Toisaalta aikaisemmassa vuorossa oli se hyvä puoli, että rotkolla oli vielä rauhallista, kun suurin osa turisteista saapui vähän myöhemmin. Me kuitenkin lähes juostiin takaisin, että ehdittiin tuohon aikaisempaan bussiin, sillä kaksi tuntia olisi ollut vähän turhan pitkä aika odottaa seuraavaa. Matkaseuralaisten suunnasta tosin kuului vähän protestointia liian reippaan kävelyvauhdin takia, kuulemma olivat tietämättään osallistuneet Hannan aktiivilomalle ;D

P1019099 P1019103 P1019104 P1019105 P1019107

Iso osa matkasta kapeassa rotkossa kuljetaan kallionseinämien varrelle rakennettuja aidattuja reittejä pitkin. Rotkon pohjalla virtasi kuohuva koski ja itseä vähän hirvitti kaivaa puhelinta esiin kuvaamista varten, sillä näin sieluni silmin, miten onnistun sen pudottamaan tuonne veteen. Vintgarin rotkon maisemat olivat kyllä oikein hienot, kannattaa ehdottomasti pistäytyä rotkoilla Bledistä käsin.

P1019109 P1019111 P1019114 P1019118 P1019128 P1019132 P1019136 P1019140

Reitin loppupuolella oli myös upea silta ja vesiputous, vaikka tosin ei ihan luonnostaan syntynyt, vaan joku patorakennelma siinä oli vieressä. Me käännyttiin tässä takaisin, mutta polku olisi jatkunut vielä eteenpäinkin. Rotkon kaunein ja kapein osa oli kuitenkin jo ennen tuota siltaa, joten ei koettu tarpeelliseksi enää jatkaa pidemmäs. Yhteensä kävelyä edestakaisin tuli joku reipas kolme kilometriä, eli sellainen reipas aamulenkki.

P1019148 P1019151

Juttuja Sloveniasta tulossa vielä pari kappaletta ja elämää täällä Espanjassa voi seurata tykkäämällä blogista Facebookissa.

Kulttuurishokin lyhyt oppimäärä

Terveisiä Valenciasta! Meinasin eilen tulla kirjoittamaan postauksen aiheesta kulttuurishokkiahdistusavautuminen, mutta onneksi päätin avautua aiheesta vähän vähemmän ahdistuneena näin päivää myöhemmin. Eilen olisi nimittäin varmaan syntynyt sellaista tekstiä, että myöhemmin olisi saanut naama punaisena miettiä, että kirjoitinko tosiaan joskus näin. Espanjan auringon alle arkielämään solahtaminen ei siis ole sujunut ihan yhtä helposti kuin aikanaan ruotsalaiseen Solsidan-idylliin, mutta toisaalta olen löytänyt hirveän paljon yhtymäkohtia vaihtovuoden epätoivoiseen alkuun, jolloin pitkälti samat ajatukset pyörivät päässä kuin nytkin. Olikin vähän järkytys, että uuteen kulttuuriin sopeutuminen on ottanut näinkin lujille. Oonhan tämän kerran jo kokenut, eikö tämän seuraavan kerran pitäisi olla jo paljon helpompi. Eilen olin ihan valmis jo ostamaan äkkiä takaisin lentolipun Suomeen, mutta pikkuhiljaa alkaa aurinko taas paistamaan (kuvaannollisesti siis, kirjaimellisestihan se paistaa koko ajan ja mielestäni voisi välillä vähän vähemmänkin porottaa).

Mikä täällä Espanjassa sitten on ensimmäisinä päivinä mättänyt? Asunnolle saavuin välitysfirman työntekijän kanssa, joka haki minut asemalta. Nainen taisteli molemmilla ovilla avainten kanssa, ja kauhulla vain katsoin touhua ja mietin, etten ikinä tule pääsemään enää kämppään takaisin, kun sieltä lähden. Kämpän ovessa on kolme lukkoa, joista kahteen sopivaa avainta minulla ei edes ole. Toivottavasti kämppikset eivät myöskään saa näitä varmuuslukkoja kiinni, ettei tarvi jäädä rappukäytävään. Ensimmäisen kerran poistuessani harjoittelin lukon avaamista ensin niin, että ovi oli auki. Alaovea en kuitenkaan ensimmäisellä kerralla saanut itse avattua, onneksi hissiä odottava naapuri näki ahdinkoni ja kipaisi avaamaan oven. Mutta nyt muutaman kerran ovista kuljettuani alan oivaltaa niiden salat. Ovia täytyy vetää hieman itseensä päin ja samalla varovasti nitkuttaa avainta lukossa. Välillä ovi aukeaa jo ensiyrittämällä, oon niin ylpeä itsestäni, kun onnistun siinä. (Mutta edelleen suosittelisin espanjalaisille Abloy-lukkojen hommaamista…)

14191555_10209650397684265_1935013257_o

Lukko-ongelman lisäksi kämppä ei ensivilkaisulla ollut ihan yhtä siisti kuin kuvissa. Vessat kaipaisivat kuurausta, keittiön kaapit ovat jo täynnä purkkeja ja pakkauksia ja sohvat epämääräisten tahrojen peitossa. Selvästi asunnossa siis jo asuttiin, mutta sunnuntaina ei ketään näkynyt missään. Yhdessä huoneessa kuitenkin joku oli, sillä illalla kuulin sieltä puhetta, mutta kyseinen tyyppi pysyi näkymättömissä koko päivän. Onneksi tänään harjoittelusta tullessani törmäsin toiseen kämppikseen, mukavanoloiseen tyttöön Färsaarilta, ja sain häneltä hieman kyseltyä muistakin kämpässä asuvista. (Näkymätön kämppis on ranskalainen poika, joka ei oikein osaa puhua muuta kuin ranskaa, eli saan vielä ryhtyä kämpän tulkiksi.)

Eniten kuitenkin kirosin koko espanjalaisen elämäntavan, kun ajattelin nopeasti käväiseväni viereisessä supermarketissa ruokaa ostamassa. Mutta eihän espanjalaiset marketit olekaan pyhäpäivinä auki! (Täällä ei muutenkaan ikinä tunnu olevan mikään auki. Puolet liikkeistä on aina kiinni, kun menen ohitse.) Koska nälkä oli jo kova, oli pakko löytää edes jotain purtavaa. Luulin bonganneeni leipäkaupan, joka olikin sitten jonkinsortin ravintola. Menua tutkiessani en ymmärtänyt juuri minkään ruokalajin nimestä hölkäsen pöläystä ja taas sai tyhmänä ulkomaalaisena mennä kyselemään, että mitä mikäkin on. Siitä huolimatta valinta ei ollut kovin onnistunut, sillä eteen kannettiin joku paksu maissilettu, jonka päällä oli sentin paksuiset kimpaleet juustoa. Juuri uuteen maahan saapuneena kaikki tällaiset arjen pienet vastoinkäymiset tuntuu jäävuoren kokoisilta ja entisestään kasvattaa ikävää takaisin kotiin. Kyllähän tuostakin taas selvittiin, sillä pikainen googlettelu kämpillä selvitti, että keskustasta kyllä löytyisi auki oleva ruokakauppa.

14191486_10209650243840419_1843127554_o

Oma teoriani on, että tyhjä kämppä, joka ei tunnu vielä kodilta ja epävarmuus siitä, miten uudessa maassa toimitaan kaikissa käytännön jutuissa, on aluksi juuri se asia, joka itsellä laukaisee kulttuurishokin. Ajatus siitä, että tässä pienessä huoneessako pitäisi seuraavat kuukaudet viettää, kauhistuttaa ja se ”oma koti” tuntuu kaikkea muuta kuin kotoisalta. Kunhan saa tavaroita paikalleen ja löytää esimerkiksi tiskaamiseen ja kokkaamiseen jotain rutiinia, alkaa mikä tahansa kömmeli tuntua jo paljon enemmän kodilta. Mutta ensi alkuun on myös ihan järkevää poistua siitä ahdistavasta kämpästä ja lähteä vähän kaupungille aistimaan paikallista elämänmenoa. Reissatessa kulttuurishokki harvoin vyöryy päälle, sillä lomalla osaa paremmin ottaa kunkin kulttuurin kummallisuudet vain hauskana eroavaisuutena ja saa tutustua pelkästään itseä kiinnostaviin puoliin kaupungista. Uuteen maahan muuttaessa taas joutuu väkisinkin tekemisiin paikallisen byrokratian kanssa ja joutuu tekemään paljon hankalalta tuntuvia juttuja, jotka on vain pakko tehdä heti alkuun. Ja kun asioiden hoito sujuu taas niin, että kävelet toimistoon A, jossa sanotaan, että palaa tunnin kuluttua ja sitten ajattelet, että ehdit käydä toimistossa B, jossa sanotaan, että paikka on jo kiinni ja käsketään palata huomenaamulla, niin väkisinkin alkaa ärsyttämään. Ja kun kaiken tämän on jo kerran kokenut Ranskassa ja yrittänyt hyväksyä, että kyseessä on vain paikallinen tapa hoitaa asioita, niin täällä ei jaksa ajatella muuta kuin, että ei jaksaisi taas tätä samaa rumbaa.

Kaikesta huolimatta, vaikka eilen olisi ollut valmis luovuttamaan koko homman suhteen, väistyy se pahin ensishokki aina lopulta. Eilen koko Espanjan kurjuutta märehtiessä alitajuisesti tiesin, että tämä menee ohi ja on tästä ennenkin selvitty. Siinä hetkessä se ajatus ei toki paljon auta tai lohduta, mutta siitä huolimatta olo alkaa jossain kohtaa helpottaa. Itsella alkoi tänään harjoittelu yliopistolla ja vaikka eka päivä olikin yhtä säätöä espanjalaiseen tapaan (Miten mä edes ajattelin, että meille pidettäisiin ekana päivänä perusteellinen infopläjäys asioista ja asioihin perehdyttäisiin systemaattisesti ja järjestelmällisesti!?), niin oli kuitenkin mukava tavata muuta harjoittelijat ja päästä mukaan paikalliseen työyhteisöön. Harjoittelupaikassa kaikki ovat olleet oikein mukavia ja toimistossa on hirveän rento meininki. Pikkuhiljaa alkaa kulttuurishokkikin hälvetä, hiuksia tulen tosin varmasti vielä useasti halkomaan näiden espanjalaisten kanssa, ennen kuin opin, että ei se niin justiinsa oo, pääasia että muistaa pitää ruokkiksen ja almuerzon eli välipalatauon.

14163882_10209650399484310_880135705_o

Pari vinkkiä kulttuurishokin selättämiseen:

  • Tee asunnostasi kotoisa. Tuo Suomesta mukanasi joku tärkeä tavara, valokuvia ym. ja laita se heti esille. Tai käy ostamassa jotain kivaa huoneeseesi, esimerkiksi ruukkukasvi, juliste tai pieni matto.
  • Pura laukut ja etsi asioille omat paikat. Niin elämä muuttuu pikkuhiljaa rutiiniksi uudessakin paikassa.
  • Tutustu ihmisiin ennen kaupunkiin saapumistasi. Elämää helpottaa kummasti, kun tietää, ettei ole ypöyksin tuntemattomassa ympäristössä. Itsellä on käynyt hyvä säkä, sillä Ranskaan lähdin kaverini kanssa ja täällä Valenciassakin on eräs kurssikaverini Tampereen yliopistosta. Pahimmassa kulttuurishokissa helpottaa kummasti, kun voi purkaa tuntoja suomeksi. Mikäli ei etukäteen tunne ketään uudesta kaupungista, voi juttuseuraa etsiä myös esimerkiksi Couchsurfingin tai vaihto-opiskelijoiden Facebook-ryhmän kautta.
  • Ystävät Suomessa ovat vain puhelinsoiton päässä. Kun kaikki pännii, ärsyttää ja ahdistaa, soitto kotiväelle Suomeen monesti auttaa. Kun joku toinen sanoo, että kyllä sä pärjäät siellä, alkaa asiaan itsekin hieman enemmän uskoa.
  • Älä jää kotiin kököttämään. Keksi itsellesi tekemistä, mene kiertelemään kaupungille, rannalle tai vaikka shoppailemaan. Näin alat pikkuhiljaa nähdä uudessa kulttuurissa hyviäkin puolia.
  • Kun mikään ei auta, Ikean lihapullat pelastavat. Ne ovat kaikkialla maailmassa samanlaisia. (Itse aion mennä huomenna toteuttamaan tämän kohdan listalta.)

Millaisia kokemuksia teillä lukijoilla on kulttuurishokista?  

Hiustenhalkomista Espanjaan muuttaessa

Ranska-vuoden aikana jonottaminen, paperilomakkeiden täyttely ja byrokratian vuoksi päätä seinään hakkaaminen tulivat tutuksi. Nyt kun parin päivän päässä häämöttää muutto Espanjaan, alkaa tuntua siltä, että kyllä sielläkin osataan asiat tehdä mahdollisimman hankaliksi. Vai onko sittenkään niin, sillä tarkemmin kun asiaa ajattelee, niin syy tämänhetkiseen hiustenhalkomiseen taitaa löytyä ihan itsestä. Kun Erasmus-harjoittelu Ruotsissa sujui kuin Strömsössä ja ilman minkään sortin paperinpyörittelyä, ajattelin, että vastaava harjoittelu on ihan helppo nakki järjestää myös Espanjassa. Turhaa sinne on viikkoja etukäteen mennä niinkuin Ranskaan, jos nyt edellisenä viikonloppuna raahaa itsensä paikalle ja sitten vain maanantaina kätevästi harjoitteluun. Tärkein syy toki oli se, että palkallinen kesäloma loppuu torstaina ja sen jälkeen palaan vielä päiväksi Suomen työpaikkaan, koska lomaltapaluurahat. Lauantaina lähtee lento Alicanteen, jossa vietän ekan yön hostellissa ja sunnuntaina sitten junalla Valenciaan ja maaanantaina eka päivä harjoittelussa. Itsehän olen aikatauluni suunnitellut, että turha siitä ketään muuta syyttää.

kuva: Flickr/Aaron Smith

Paitsi ehkä vähän ottaa aivoon, kun espanjalaiset jaksavat viettää kaiken maailman humpuukijuhlia, jotka sitten vaikuttavat kaikkien muidenkin kuin juhlijoiden elämään. Onko kukaan kuullut La Tomatina -juhlasta? Minä muistan lukeneeni tästä hassunhauskasta tomaattisodasta joskus jossain ja ajatelleeni, että kaikkea kanssa. Sepä ei sitten jäänyt mieleen, että kyseiset tomaattibileet järjestetään Valencian lähistöllä elokuun lopussa. Mikä ei tietty muuten haittaisi ollenkaan (paitsi etten kyllä haluaisia joutua tulilinjalle), mutta kun kaikki kaupungin hostellit olivat joko täynnä, kalliita tai ottavat varauksia vähintään kolmelle yölle. Ja koska itse saavun Valenciaan sunnuntaina, ei asuntovälitysfirman toimisto ole tietenkään auki silloin, vaan olin ajatellut majoittua hostellissa ekan yön. Ongelmahan oli myöskin se, että itse olen harjoittelussa Valencian ulkopuolella arkisin toimistoaikaan ja kämpän avain olisi pitänyt hakea Valencian keskustasta toimistoaikaan. Eli en ollut ollenkaan varma, ehdinkö avainta hakemaan ekan työpäivän jälkeen, vaan olisin saattanut tarvita sen hostellin vielä toiseksikin yöksi. Mutta hei, onneksi rahalla saa ja hevosella pääsee, ja kaiken muun kämppään liittyvän rahanmenon vuoksi tilasin vielä tervetulopaketin, eli joku hakee mut asemalta, vie suoraan kämpille ja saan allekirjoittaa sopimukset siellä, eikä tarvi ehtiä sinne toimistolle jonottamaan arkisin. Muutenhan tämä oli itselle ihan täydellinen diili, sillä ehdin vähän asettua aloilleni ennen seuraavan päivän harjoittelua, mutta kyseinen lysti maksoi 70€. Jos olisi maksanut vielä 150€, olisi saanut lisäksi peitot, tyynyt, lakanat ja metrolippujakin. Minä säästän ja suuntaan ensitöikseni Ikeaan. (Miten voi ihminen ollakaan onnellinen, kun tajuaa, että uudella asuinpaikkakunnalla on Ikea. Sieltä saa varmaan ostaa taas samat tavarat kuin Ranskaan aikanaan, halvimmat lautaset, kattilat sun muut, ellei niitä löydy asunnosta valmiina. Ja aina kun koti-ikävä iskee, pääsee Ikeaan herkuttelemaan lihapullilla!)

IMG_7777

Mun kämpän metsästys Valenciasta on kyllä ollut melkoinen farssi. Tai siis ihan lupaavalta vaikuttavan kämpän kyllä löysin heti alkuun, ja vuokrakin per kuukausi on vain 175€. Mutta sopimus täytyi tehdä minimissään viideksi kuukaudeksi, vaikka itse olen Valenciassa vain kolme kuukautta. Ajattelin, että tällaisen luotettavan välittäjän kautta on kuitenkin helpoin ja yksinkertaisin ottaa kämppä, vaikka vähän joutuukin extraa maksamaan parista kuukaudesta. Siksi valitsinkin halvimman löytämäni huoneen, jotta ylimääräiset kuukaudet eivät niin paljoa maksaisi. Mutta kämpän varaamisen jälkeen selvisikin sitten kivat yllärit, että vuokran päälle maksetaan vielä toimistomaksu, netti, sähkö, kaasu ym. kulut. Että jotenkin tuosta ”halvasta” kämpästä nyt sitten maksaakin noin 400€/kk (tietty kämppä olisi aika paljon halvempi, jos olisi siellä sen viisi kuukautta). Olisi vain pitänyt hieman kauemmin googletella eri välittäjiä, sillä juttelin eilen samaan harjoittelupaikkaan tulevan suomalaisen tytön kanssa, joka oli ottanut kämpän eri välittäjän kautta ja minimivuokra-aika oli 2 kuukautta. Ja Valenciassa näytti olevan edelleen kämppiä tarjolla, joten mikään paniikkikiire ei olisi ollut kesällä ottaa heti ensimmäistä vastaantulevaa kämppää…

IMG_0920

Ei voi kyllä muuta sanoa, kuin että onneksi tämän rumban on jo tehnyt pari kertaa ennenkin. Ja onneksi edelleen oli tallessa ennen vaihtoa kirjoitetut muisti- ja pakkauslistat. Tällä kertaa ajattelin tosin selvitä vähän vähemmällä tavaramäärällä, sillä uskon, että Espanjassa tulee taas shoppailtua ja takaisin tullessa kaikkien tavaroiden sullominen laukkuun on kunnon operaatio. Päänvaivaa aiheuttaa ainakin se, että toimistolla olisi hyvä olla jotain vähän siistimpää vaatetta päällä, mutta samalla sellaista, ettei yli 30 helteen asteessa paahdu. Itsehän olen tähän asti ollut lähinnä työpaikoissa, joissa vaaditaan tietyn työasun käyttöä, joten ei ole paljoa tarvinnut töihin lähtiessä miettiä, mitä laittaisi päälleen. Kuulostaa sen luokan ongelmalta, että täytyy ensi töikseen selvittää Valenciassa vaatekauppojen sijainti.

IMG_1720

Sellaiset lähtöfiilikset täällä. Pienestä asuntoärtymyksestä huolimatta oon ihan hyvillä mielin suuntaamassa Espanjaan, vaikka toki on kurjaa, että mies jää taas tänne Suomeen. Tulevista työtehtävistä ei ole mitään hajua, joten aika takki auki sitä lähdetään taas maailmalle. Meitä Erasmus-harjoittelijoita on toimistolla muitakin, ja itse vaan toivon, etten olisi joukon seniori, sillä tuntuu, että olen jo vähän liian vanha kaiken maailman Erasmus-karkelointiin. Katsellaan mitä seuraavat kolme kuukautta tuovat tullessaan. Matkassa mukana pysyy seuraamalla blogia Facebookissa tai Bloglovinissa ja Instagramiin tulee varmaan päivitettyä kuulumisia Espanjan auringon alta vähän useammin kuin tänne blogiin. Sitten ei muuta kuin Vamos, vamos!

Näillä vinkeillä vietät onnistuneen loman Ljubljanassa

Slovenian pääkaupunki, vajaan 300 000 asukkaan sympaattinen Ljubljana, taitaa olla monelle suomalaiselle vielä suhteellisen tuntematon kaupunkikohde. Itsekään en tiennyt kaupungista etukäteen juuri mitään, enkä siten osannut odottaa oikein mitään Slovenian reissun ”pakollisilta” parilta kaupunkipäivältä. Siksipä Ljubljana onnistuikin yllättämään sillä, miten suloinen ja viihtyisä kaupunki oli. Ehdottomasti suurin tekijä oli se, että vanha kaupunki oli rauhoitettu kävelykaduksi ja Ljubljanica-joen rantojen ravintolat ja kahvilat tuntuivat suorastaan kutsuvan istuskelemaan terasseilleen. Ennen kuin toisin todistetaan, julistan Ljubljanan ehdottomasti koko Euroopan viihtyisimmäksi pääkaupungiksi! Ja tämän mainospuheen myötä kun alkaa loma Slovenian pääkaupungissa houkuttelemaan, lupaan, että näillä vinkeillä reissusta tulee varmasti onnistunut.

P1019390

Näe

Ljubljanan kiertää helposti päivässä, sillä kaupungissa ei kauheasti varsinaisia nähtävyyksiä ole. Suloinen vanha kaupunki löytyy joen varrelta, ja kuuluisimmat kirkot, sillat ja aukiot sijaitsevat kaikki lähellä toisiaan. Prešernov trg on kaupungin keskusaukio, jolta löytyy sekä vaaleanpunainen fransiskaanikirkko että kuuluisa kolmoissilta Tromostovje. Kyseisellä aukiolla voi myös ihmetellä Ljubljanan omaa säätä, sillä keskellä toria on alue, jossa sataa aina, vaikka muuten paistaisikin aurinko. (Aukion yläpuolelle viritetyillä naruilla ja sadettimilla saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa…) Parasta Ljubljanassa on vain kierrellä ympäri mukulakivikatuja, istahtaa välillä joenrantaan ihmettelemään kaupungin vilinää ja ihailla vanhoja rakennuksia. Jos jaksaa kävellä hieman pidemmälle, löytyy keskustan ulkopuolelta myös viihtyisä Tivolin puistoalue.

P1018826

P1018915

P1018918

P1018965

Koe

Kaupunkiin pystyy tutustumaan kävelyn lisäksi myös risteilemällä, sillä Ljubljanica-jokea pitkin pääsee tunnin mittaiselle veneajelulle 8€:n hintaan. Lipunmyyjiä löytyy eri kohdista joenvartta ja firmojakin on useita. Veneajelu oli ihan kiva turistikokemus, mutta aika samat jutut näkee kyllä kävellenkin. Lisäksi suurin osa istumapaikoista sijaitsi veneen sisätiloissa, joten ulkopaikoilla oli kauniina päivänä ahdasta, kun kaikki halusivat istua auringossa. Toinen kokemisen arvoinen juttu on Ljubljanan pimenevä ilta, kun joenvarsi täytyy illastajista ja kaupungin valot syttyvät. Varsinkin kaupungin yllä kohoava linna oli ilta-aikaan kauniisti valaistu.

P1018936

P1018978

P1018809

P1018817

Ihaile maisemia

Vanhan kaupungin vierestä kukkulan päältä löytyy Ljubljanan linna, josta näkee kivasti ympäröivät maisemat. Linnalle kipuaminen on hikistä hommaa, mutta näköalat palkitsevat. Ja pääsee huipulle myös hissillä, jos kapuaminen ei kiinnosta. Sisäänpääsy linnaan maksaa 7,50€ aikuiselta ja 5,20€ alennusryhmäläisiltä, mutta ilman lippuakin pääsee jo sisäpihalle ihmettelemään. Mitään vanhanaikaisia linnan sisätiloja alueelta ei oikein löytynyt, vaan linnasta löytyy ravintola ja juhlatiloja. Lipulla pääsi katsomaan lyhyen esittelyvideon linnan historiasta sekä kiipeämään korkeimpaan torniin, josta tietysti aukesivat ne upeimmat näköalat.

P1018858 P1018880 P1018886 P1018902

Nuku

Yövyttiin mennen tullen Ljubljanassa ja kaupungissa tuli testattua kaksi melko erilaista majoituskokemusta. Molemmilla kerroilla haluttiin majapaikka suhteellisen läheltä bussiasemaa, jotta laukkuja ei tarvisi raahata kaupungin toiselle puolelle. Sitä vastoin keskustaan oli molemmista majoituksista vähän kävelymatkaa, joten ehkä jälkiviisaana olisi ollut parempi jaksaa raahata laukkuja vähän pidemmälle, jotta ei sitten muuten olisi tarvinnut kävellä niin paljon. Ensimmäinen majapaikkamme Central Hotel oli siisti perushotelli, josta saatiin n. 100€/yö tilava neljän hengen huone. Runsas aamupalakin kuului hintaan, mikä oli plussaa. Viimeiselle yölle jouduttiin valita hostellimajoitus, koska kaupungissa olivat jo monet hotellit täynnä. Hostel Celica on vanhaan vankilaan remontoitu hostelli, jonka sisustuksessa rakennuksen edellinen käyttötarkoitus edelleen näkyy. Tuolla voisi yöpyä myös ihan sellissä, mutta meillä oli onneksi ihan kohtuullisen normaali huone. Neljän hengen huone omalla kylpärillä maksoi tuollakin n. 100€, mutta keskustaan kertyi kävelymatkaa jo vartin verran. Aamupalakin maksoi erikseen 4€, eikä ollut lähellekään yhtä monipuolinen kuin hotelliaamupala. Enemmän sai siis rahalle vastinetta Central Hotelissa, ja tuo Hostel Celican ympäristö oli vielä melko mielenkiintoista aluetta. Hostellin viereisellä alueella oli illalla käynnissä graffitibileet ja saatiin alkuilta seurata sellaista kliseistä ghettomeininkiä, jota näkee yleensä vain leffoissa.

P1018999

Syö

Ljubljanassa ei tarvi nähdä nälkää (edes nirson), sillä naapurimaa Italian ruokakulttuuri on levinnyt myös Slovenian puolelle. Pizzaa ja pastaa saa lähes joka ravintolasta ja lisäksi paikallisiakin ruokalajeja löytyy. Slovenialainen ruoka vaikutti aika raskaalta ja lihapitoiselta, eli ei ihan omaan makuuni. Ljubljanasta löydettiin pari kivaa perusravintolaa, joita suosittelen muillekin kaupunkiin matkaajille. Fine dining -makuelämyksiä ei tosin näistä paikoista kannata lähteä etsimään, mutta ihan perushyviä ruokapaikkoja molemmat. Ljubljanan vanhimmassa rakennuksessa toimivasta Aroma-nimisestä paikasta saa italialaista ruokaa, erityisesti pizzalista oli kattava ja pizzat hyviä. Paninoteka-ravintola sitä vastoin muodostui lähes meidän kantapaikaksi reissun aikana, sillä sieltä löytyi jokaiselle jotakin. Palvelu ei tosin ollut ihan parasta, sillä tarjoilijat näyttivät ruuhka-aikaan kovin stressaantuneilta ja ruokaa sai odotella aina kauan. Bonusvinkkinä vielä Ljubljanaan suuntaaville suosittelen perjantaina piipahtamaan Pogačarjev trg -aukion katuruokatapahtumassa. Joka perjantai aukio täyttyy erilaisista ruokakojuista ja slovenialaisten erikoisuuksien lisäksi löytyy myös makuja maailmalta. Tuolla ei juuri hinnatkaan päätä huimaa, sillä esimerkiksi iso annos paistettuja nuudeleita maksoi vain 4€. Vilinää alueella riitti ja paikalle oli roudattu myös pöytiä sekä penkkejä, jotta kadulla ruokailu olisi vähän mukavampaa.

P1018928

P1018943

P1018983

Liiku

Ljubljanan keskusta on sen verran kompakti, että kaupungissa näppärin tapa liikkua paikasta toiseen on apostolinkyyti. Pyörän vuokraaminen tuntui myös olevan suosittua ja pyöräileviä turisteja näkyi katukuvassa paljon. Pois kaupungista pääsee näppärästi bussilla, esimerkiksi matka Blediin kesti reippaan tunnin ja bussiliputkin olivat melkoisen edullisia. Lentokentältä keskustan bussiasemalle pääsee joko paikallisbussilla, joka kiertää kaikki mahdolliset pikkukylät ja siten matka kestää noin tunnin. Tuo bussi maksoi n. 4€, mutta laukusta joutui vielä maksamaan reippaan euron extraa. Busseja ei kulje kovin usein, joten kannattaa tarkistaa aikataulut etukäteen. Toinen vaihtoehto ovat shuttlet, jotka vievät suoraan hotellille hintaan 9€/hlö (joillain majapaikoilla taisi olla myös sopimuksia alennuksista näiden firmojen kanssa, sillä hostellilta varattuna maksettiin paluukyydistä vain 8€/hlö). Tuo ovelta ovelle -kuljetus oli melko näppärä, eikä loppujen lopuksi hirveän paljon paikallisbussia kalliimpi.

P1018844

Nyt ei muuta kuin Ljubljanan reissu suunnitteille!

Maailmalla sattuu ja tapahtuu

Reissatessa joutuu monesti mitä ihmeellisimpiin tilanteisiin, ja sainkin Kerran poistuin kotoa -blogin Nooralta haasteen kertoa omista oudoista reissusattumuksista. Alunperin haasteen on laittanut liikkeelle Adalmina’s Adventures -blogia pitävä Anna-Katri. Omille reissuille on osunut kaikenlaista, mutta loppujen lopuksi tähän oli aika vaikea keksiä ne oudoimmat jutut. Lisäksi koska mottoni on, että se parhaiten nauraa, joka itselleen nauraa, ja siitä syystä monia hauskoja sattumuksia on tullut tässä vuosien varrella jo kerrottua tässä blogissa. (Hauskoja hetkiä listasin aikoinaan tässä postauksessa, vaihtovuoden kommelluksia löytyy täältä, Marokon sekopäiset seikkailut on koottu tänne ja maailmanympärimatkan vähemmän mukavista kokemuksista voi lukea tästä postauksesta.) Niinpä yritin tähän juttuun kaivella arkistoista niitä kertomuksia, joita ei ole täällä vielä tullut kerrottua, ainakaan moneen otteeseen.

IMG_6700

Korkkarivaellus pimeän maantien varressa Ranskassa

Tämä juttu itse asiassa löytyi myös tuolta vaihtomuistojen joukosta, mutta sen verran seikkailu oli kyseessä, että en malttanut olla kertomatta sitä tässäkään yhteydessä. Ranskassa meillä oli koulun gaalajuhla, joka järjestettiin jossain Montpellierin ulkopuolella korvessa. Bussiaikatauluja tutkimalla kuitenkin selvisi, että ihan juhlatilan läheisyyteen pääsisi bussilla, joten me Suomi-tytöt toki säästettiin ja hypättiin bussiin. Harmi vain, että jostain syystä bussi ei mennytkään sinne minne piti, vaan jätti meidät lähimpään kylään, joka oli kuulemma päätepysäkki sille vuorolle. Kartan mukaan kävelymatka ei kuitenkaan näyttänyt pitkältä, joten jatkettiin matkaa reippaana juhlatamineissa ja korkkareissa. Käveltiin ainakin kilometri pari, ja kylän jälkeen jouduttiin köpötellä pilkkopimeän maantien vartta hyvän matkaa. Onneksi itsellä oli avaimenperässä pieni lamppu, joka aina napattiin päälle auton tullessa vastaan, heijastimista kun ei tietenkään ollut tietoakaan Etelä-Ranskan pilkkopimeässä illassa. Usko meinasi loppua, ennen kuin juhlatila lopulta löytyi valtatieltä poikkeavan pienemmän tien varrelta. Ja ranskalaiseen tapaan muut saapuivat juhlapaikalle vasta tunti ilmoitetun alkamisajankohdan jälkeen, joten ensimmäinen tunti hengailtiin kaverin kanssa kahdestaan tyhjällä juhlapaikalla. Gaalassa oli mukana myös meidän mukava tutoropettaja ja koulun sihteeri, jotka järkyttyivät kuullessaan, että oltiin tultu bussilla ja kävelty loppumatka. ”Nyt ollaan Ranskassa, täällä täytyy olla varovainen” ja opettajamme huolehtikin, että palattiin takaisin Montpellieriin hänen kanssaan samalla taksilla. Kai hän pelkäsi, että aiotaan palata takaisin pilkkopimeässä tienposkessa tarpoen.

IMG_2710

Solsidanin pimeä kääntöpuoli

Tukholman työharjoittelun ajan asuin ihanalla esikaupunkialueella kaupungin pohjoispuolella Täbyssä. Koko paikka oli kuin suoraan jostain Solsidanista ja viihdyin alueella mainiosti. Elokuun viimeiset viikot asutin isoa omakotitaloa ihan yksikseni, kun kämppikseni palasi takaisin Suomeen. Kesäaikaan Tukholman esikaupunkialueilla tapahtuu kuitenkin paljon asuntomurtoja, koska ihmiset ovat lomilla ja talot monesti tyhjillään. Itsekin vietin pitkät päivät harjoittelussa, joten kämppäni ei varmasti ollut kadun asutuimman näköinen talo. Yhtenä iltana olin kymmenen maissa jo suuntaamassa nukkumaan, kun etuoveen koputettiin. En odottanut vieraita, joten vähän kummastelin, kuka siellä mahtaa olla. Niinpä en rynnännyt suoraan päätä avaamaan, vaan kurkkasin ensin toisen kerroksen ikkunasta alas. Ovella seisoi ulkomaalaisennäköinen nuori mies, joka huomattuaan pääni ikkunassa esitteli minulle kädessään olevaa taulua. Pudistin päätäni, etten ollut kiinnostunut miehen kauppaamasta taiteesta ja tyyppi jatkoi matkaansa. Epäilevänä seurasin hepun menoa ikkunasta ja hän kävi myös (tyhjillään olevan) naapuritalon ovella. Vähän mietityttää, ettei varmasti ollut miehellä puhtaat jauhot pussissa, sillä mikä aika on iltakymmeneltä kaupitella tauluja jollain hiljaisella asuinalueella. Kyseisen tapahtuman jälkeen en ihan levollisin mielin nukkunut viimeisiä öitä yksin isossa talossa. Varsinkaan, kun kesän aikana oli monta kertaa jo käynyt niin, että puhelimeen vastatessa ei toisessa päässä puhunutkaan kukaan.

001 (2)

Ikimuistoinen luokkaretkiyö Bergamon lentokentällä

Lukiosta lähdettiin porukalla matkalle Roomaan ja koska itse kerättiin reissurahat, lennettiin tietysti budjettimatkailijoiden ykköslentoyhtiöllä Ryanairilla. Kun Tampereelta ei suoria lentoja Roomaan ollut, täytyi meidän vaihtaa konetta Bergamossa. Vaihtoaikaa meillä olikin ruhtinaallisesti yön yli ja yhteistuumin päätettiin, että kyllä sitä yhden yön aina lentokentällä pärjää. Melkoisen ikimuistoinen yö, kun leiriydyttiin lentokentän lattialle ja yritettiin saada unen päästä kiinni. Aamuneljältä vartijat saapuivat karjumaan kaikki kentällä nukkujat hereille ja siivoojat hurruuttivat koko yön koneilla vieressä. Nuorena sitä vielä jaksoi huonosti nukutun yön jälkeen olla reippaana jalkeilla koko seuraavan päivän, mutta nykyään ei kyllä lyhyiden yöunien jälkeen pärjää ilman päikkäreitä. Paluumatkalla oltiin onneksi vähän viisaampia ja yövyttiin Bergamossa hostellissa ennen paluulennon lähtöä.

IMG_1719

Amazing Race -henkinen bussimatkustus Malesiassa

Aasiassa ei bussimatkustus aina sujunut niin kuin Strömsössä, kun seikkailimme Singaporesta Tiomanin saarelle ja sieltä Kuala Lumpuriin. Jo mennessä myöhästyimme suunnitellusta bussista, mutta pääsimme lopulta onnellisesti lautalle ja paratiisisaarelle. Takaisin lähtiessä jouduttiin ensiksi odottelemaan isompaa laivaa, kun alkuperäiseen pikkupurtiloon ei mahtunut edes puolet kyytiin haluavista. Perillä mantereen puolella juostaan rinkka selässä muutaman muun samalla laivalla olleen kanssa, että ehdittäisiin ensimmäiseen Kuala Lumpurin bussiin. Loma-aikana kaikki sen illan bussit olivat kuitenkin täynnä ja siinä näiden muiden reppureissaajien kanssa pohditaan, että mitäs sitten. Paikalliset kehottavat hyppäämään Kluangiin menevään bussiin, koska sieltä pääsisi vielä varmasti Kuala Lumpuriin asti. Porukassa oli myös sellaisia, joilla lähti lento seuraavana aamuna ja joilla oli majoitukset varattuna Kuala Lumpurista. Niinpä Kluangin bussiasemalla koettiin kunnon Amazing Race -hetki, kun juostiin porukalla lippuluukulle ostamaan bussilippuja eteenpäin. Ensimmäisellä kojulla oli kuitenkin enää kuusi paikkaa vapaana samalle illalle, joten yhteistuumin luovutettiin liput niille, joilla oli eniten kiire Kuala Lumpuriin. Onneksi bussiasemalta löytyi vielä koju, josta bussilippuja vielä sai ja mekin päästiin muutaman tunnin odottelun jälkeen jatkamaan matkaa.

IMG_3554

Couchsurfing-majoitus remontin keskellä Perpignanissa

Vaihtovuoden aikana majoituin muutaman kerran paikallisten luona sohvasurffaten. Kokemukset olivat pääosin todella positiivisia (lisää luettavissa täältä), mutta yksi vähän vähemmänkin mukava osui matkalle. Perpignanissa yövyttiin nuoren pariskunnan kodissa, jossa oli juuri remontti meneillään. Kiva tietysti, että he ottivat meidät vieraiksi rempasta huolimatta, koska kaupungista oli aika vaikea löytää majoittajaa. Nukuttiin sitten isäntäväen ja kaverini kanssa kaikin ullakolla, joka oli asunnon sillä hetkellä ainut asuttava osa. Ullakolle mentiin kapeita portaita pitkin ja vessassa käytiin parvekkeelle rakenteilla olevassa kylppärissä, jonne vielä tässä kohtaa remonttia satoi sisälle ja josta ei löytynyt myöskään valoja. Kokemushan tuokin oli, mutta vähän siinä mietti, että olisiko hostelli ollut helpompi, vaikka pariskunta olikin todella ystävällinen ja vieraanvarainen. Huvittavaa oli myös, että koska oltiin tulossa takaisin Andorrasta, pyysi mies meitä tuomaan hänelle halpaa tupakkaa ja rommia. Siellä me sitten ihmeteltiin tupakkakaupassa, että mitähän täältä ostetaan, kun kummallakaan ei kyseisen tuotteen ostamisesta ollut kokemusta. Loppu hyvin ja mies sai tupakkansa sekä me katon pään päälle yöksi.

Sellaisia sattumuksia löytyi omista tarinavarastoista. Haastan kaikki ne, joita ei vielä ole haastettu, kertomaan omat kommelluksensa reissun päältä!