Browsing Category

Yleinen

Atreenalin Seikkailupuisto, Imatra

Kesän eka (vaan ei vika) kiipeilyreissu suuntautui tällä kertaa ihan lähinurkille eli Imatralle. Lappeenrannan Flowpark onkin jo testailtu pariin otteeseen. Itse olen erittäin korkeanpaikan kammoinen ja jo parvekkeelle meneminen saa melkein kylmän hien otsalle. Pidän kuitenkin itseni haastamisesta  joten jälleen kerran pakotin itseni puun latvaan, siinä sitä on extremeä kerrakseen.

Jos kaikilla ei ole kokemuksia kiipeily/seikkailupuistoista, niin ideanahan on se että puissa liikutaan tasolta toiselle ylittämällä erilaisia esteitä. Päällä on tietty kypärä ja valjaat. Ratoja on eri korkuisia ja eri tasoisia, lapsillekin löytyy ratoja, joten koko perhe voi osallistua aktiviteettiin. Meidän ryhmäkoko oli 5 henkilöä, joten olimme etukäteen tehneet ryhmävarauksen Atreenaliniin, jolloin jokaisen lipun hinnaksi tuli 22e. Lipulla sai seikkailla kolme tuntia ja siihen sisältyi opastus, varusteet ja bonuksena vielä kiipeilyhanskat. Normaalihintainen lippu olisi ollut 25e. Alueelle olisi saanut mennä myös ilmaiseksi tsemppaamaan kavereita ja kuvaamaan jos ei itse innostu kiipeilemisestä.

 

Itse tykkäsin kovasti Atreenalinista. Ratoja löytyi 5, neljästä eri vaikeusluokasta ja ne olivat vielä mukavan pitkiä. Meillä meni kolmen radan kiertämiseen noin kolme tuntia. Koska helpommat radat tuntuivat kohtuu iiseiltä ja korkeuteenkin alkoi taas tottumaan niin piti tietty lähteä vielä yrittämään vähän vaikeampaa rataa eli Adventure rataa. Se olikin sitten puolisen kilometriä pitkä ja nousi parhaimmillaan 14m korkeuteen mistä laskettiin pitkä vaijeriliuku radan päähän. Tämä meinasi olla jo liikaa minulle, mutta sisulla siitä selvittiin vaikka kyllä pelotti siellä huojuvan männyn latvassa. Meidän rahkeet eivät riittäneet lähteä kokeilemaan vaikeinta Sport rataa kun jo radan alkuunpääseminen olisi vaatinut korkean kiipeilyseinän selvittämisen.

instagram

Valkmusan kansallispuisto, Pyhtää

Äidin kanssa innostuttiin jo talvella miettimään että mitä kaikkia kansallispuistoja ehdittäisiin tänä vuonna käymään, ja ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui läheinen, Pyhtään ja Kotkan välimaastossa sijaitseva Valkmusa. Hävettää myöntää, mutta kumpikaan meistä ei ollut edes kuullut Valkmusasta ennenkuin löydettiin se kansallispuistoja käsittelevästä kirjasta. Sehän olisi siis ehdottomasti tsekattava.

Valkmusa on siitä erikoinen kansallispuisto että sen 17 neliökilometristä suurin osa on suota. Koska kansallispuistossa kiertävä reitti oli lyhyt, n. 2,5km, mukaan lähtivät innokkaat seikkailijat, alle kouluikäiset kummipojat. Iso osa reitistä kuljettiin pitkospuilla. Reitin varrella oli myös lintutorni, josta päästiin bongailemaan lintuja. Nähtiin joutsenia ja valtava kalasääski. Lintutornin juurella oli myös eväiden syöntipaikka. Koska satoi vettä, ei nähty paljon muita ihmisiä, vaan saimme rauhassa ihmetellä tätä soista erämaata ja nautiskella hiljaisuudesta. Suo oli myös pienelle kulkijalle jatkuva ihmetyksen aihe ja parasta ikinä oli suossa lilluva vaaleanvihreä lima 😀

instagram

Dubrovnikin tärpit

Vanhakaupunki

Keskiaikaisten muurien ympäröimään vanhaankaupunkiin astutaan sisään suurista porteista. Pääporttina Dubrovnikin keskustan suunnalta mahtava Pile Gate. Kaupunki on sokkeloinen ja täynnä tunnelmallisia pieniä kujia ja erilaisia puoteja sekä katuravintoloita. Talot ovat vaaleaa kiveä, katot punaista tiiltä ja kadut sileäksi kulunutta kiveä. Kuuluisin katu on Stradun, jonka varrella sijaitsee monta suosittua nähtävyyttä ja vähän hienompia liikkeitä. Paikkana todella kaunis, mutta myös erittäin täynnä turisteja.

Kaupunginmuurit

Muurit ympäröivät siis vanhaakaupunkia parin kilometrin matkalta ja yksi suosituimpia toimintoja on kiivetä muurien päälle ja kiertää koko kaupunki ympäri. Meiltä kiertämiseen meni noin tunti ja lähdettiin liikkeelle heti aamusta kun oli vielä hiljaisempaa. Näköalat ovat mahtavat sekä vanhaankaupunkiin että merelle.

 

Srd vuori

Tänne pääsee kätevästi muutamassa minuutissa köysirataa pitkin kulkevalla vaunulla. Toki kävelyreittikin kohteeseen löytyy mutta siihen pitää kuulemma varata parisen tuntia aikaa, joten meidän valinta tällä kertaa oli köysirata. Vuoren huipulta on mahtavat näköalat joka suuntaan. Täältä löytyy myös muutama hyvä ravintola ja syötiinkiin päivällistä terassilla aivan jyrkänteen reunalla. Näitä maisemia katselisi vaikka kuinka kauan.

 

Lokrum

Kaupungin edustalla sijaitsevalle Lokrumin saarelle pääsee kätevästi venekyydillä joka kestää vain kymmenisen minuuttia. Saarelta löytyy mm. kasvitieteellinen puutarha, luostarin rauniot sekä hyviä lenkkipolkuja ja uimarantoja. Lokrum on kivikkoinen saari, jonka kasvisto on omituinen yhdistelmä mäntyjä, palmuja ja oleantereita, eläimistä nähtiin riikinkukkoja ja yksi kilpparikin. Täällä käytiin uittamassa varpaita suolajärvessä, eksyttiin nudistirannalle sekä katsastettiin botanical garden, joka koostui enimmäkseen palmuista, kaktuksista ja eukalyptuspuista. Täällä juotiin myös elämämme parhaat mojitot 😀

instagram

Travel day from hell

Päivä käynnistyi mukavan rauhallisesti Zabljakissa, Montenegron pohjois-osassa. Päivän agendana oli matkustaa bussilla Herceg Noviin, joka sijaitsee lähellä Kroatian rajaa, josta meidän olisi seuraavana aamuna helppo siirtyä Dubrovnikin lentoasemalle. Hotellissa saimme selvitettyä että bussi Zabljakin keskustasta kohti Herceg Novia lähtisi klo 13.30. Aikaa kulutettiin hotellin aulassa lueskelemalla ja cokista hörppien.

Ongelmat alkoivat ”bussiasemalla” ja bussiasemalla tarkoitan pientä työmaakoppia jossa ei ollut ollenkaan henkilökuntaa paikalla. Bussi kuitenkin saapui oikeaan aikaan paikalle ja kiipesimme kulkupeliin hieman hämmentyneinä ja epävarmoina siitä että olimmeko oikeassa bussissa ja mistä ne liput piti ostaa. Tässä pikkubussissa ei ollut lainkaan ilmastointia ja se oli aivan täynnä. Jouduttiin äidin kanssa eri paikkoihin istumaan, minun vieruskaveri oli vanha mies jolle minun vieressä istuminen oli ilmeisesti hyvin vaikeaa vääntämisestä ja kääntämisestä päätellen. Oli hirveän kuuma. Kun kaikki olivat bussissa niin alkoi lipunostoruljanssi. Kuski jolta meidän piti ostaa liput, ei puhunut lainkaan englantia, teki vain ristinmerkkejä kun ostin lipun Niksiciin, jossa meidän piti vaihtaa bussia. Niksicissä oltiin puoli tuntia myöhässä kello 15.30 joten jatkoyhteys oli jo mennyt. Onneksi Niksicin bussiasemalla oli henkilökuntaa paikalla, mutta kommunikaatio oli taas vaikeata kielimuurin vuoksi. Sitten päädyttiin ostamaan liput Kotoriin menevään seuraavaan bussiin koska se lähti jo tunnin päästä kun virkailijan mukaan bussi Herceg Noviin lähti vasta kahden tunnin päästä.

Bussi oli samanlainen kuin edellinen kulkupeli mutta onneksi ei aivan niin täynnä. Siinä sitten köröteltiin kolme tuntia Kotoriin missä jäimme pois bussista klo 20. Kun aloimme selvittelemään taksin välittäjän kanssa että miten pääsisimme Herceg Noviin, meille selvisi että bussi josta juuri jäimme pois, olisi vienyt meidät perille saakka. Uskomatonta. En tiedä kuka mokasi tässä, me vai Nicsicin lipunmyyjä vai mitä tapahtui mutta ärsytyskäyrä oli jo taivaissa kun ei oltu syöty aamupalan jälkeen muuta kuin suolapähkinöitä ja croissantit bussissa.

Otettiin sitten se taksi, se olikin sitten vihonviimeinen naula arkkuun. Taksikuski väänsi samantien musiikin volyymit aivan täysille ja lähti rallikuskimaisin ottein luotsaamaan meitä Herceg Noviin. Hän ilmeisesti yritti rikkoa kaikki nopeusennätykset sillä matkalla. Vajaan tunnin vei tämä matka ja koko ajan pelättiin henkemme edestä. Matkalla tehtiin monta äkkijarrutusta jolloin toki avattiin ikkuna ja huudettiin kirouksia muille tielläliikkujille, ohiteltiin tiukoissa mutkissa joissa näkyvyys oli nolla ja keskusta-alueilla ajettiin kuin moottoritiellä. Kolari oli hyvin lähellä monesti. Halusin kovasti poistua taksista kesken matkan, mutta edessä olisi ollut taas uusi dilemma kun olisimme jääneet tuntemattomalle seudulle vailla kulkuneuvoa ja yhteistä kieltä paikallisten kanssa. Päätimme siis purra hammasta ja toivoa parasta. Hermot olivat totaalisen riekaleina yhdeksän maissa illalla kun vihdoin pääsimme perille. Oli nälkä, jano, kuuma, väsymys ja kiukku, silti olisin voinut suudella maata jalkojeni alla siitä hyvästä että selvisin hengissä elämäni pelottavimmasta autokyydistä.

Majapaikkamme emäntä oli kaikeksi onneksi ihastuttava mummeli joka oli pihalla meitä vastassa ja auttoi äitiä kantamaan rinkkansa toiseen kerrokseen jossa huoneemme sijaitsi. Meillä oli ainoastaan mielessä ruoka ja kauppaan pääseminen, mikä tähän aikaan illasta vaikutti epätodennäköiseltä. Emäntämme kuitenkin vakuutti meille että ehtisimme kauppaan vallan mainiosti ja että meidän pitäisi nyt ehdottomasti istua alas lepäämään ja hän kaataisi meille drinkit.  Hän oli tehnyt kotipolttoista rakia ja tarjoili sitä anteliaasti meille mehun kera. Huhheijaa, kyllä iski sitten kunnolla tyhjään mahaan. Estelyistämme huolimatta meille kaadettiin vielä toiset samanlaiset, mitä emme tietenkään kohteliaisuussyistä voineet olla juomatta. Ärsytyskäyrä laski ja humala nousi. Olo oli suorastaan leppoisa kuin kävelimme läheiseen kauppaan. Ostettiin vettä, kakkua, munkkeja, oliiveita, sardiineita, jogurttia ja pari pientä tuliaispulloa saaden aikaan matkan suurimman kauppalaskun, 13e. Sitten terassille istuskelemaan ja nauttimaan matkan viimeisestä illasta rakin ja sardiinien ja oliiveiden parissa. Helvetillisellä matkapäivällä oli sentään aika hieno lopetus.

instagram