Kesälomasuunnittelua reppureissaajan tyyliin

Lomareissujen suunnittelu on ainakin omalla kohdallani oma taiteenlajinsa. Sen luulisi olevan helppoa, päätät kohteen ja ostat sinne lennot sekä majoituksen – Done. Ja mitä vielä. Varsinkin kesälomien kohdalla ajatukset, suunnittelu ja toteutus eivät kulje käsi kädessä. Viimeisimpänä hankintana ostin tälle samaiselle kesälomalle itselleni joululahjaksi lennot Balille. Ihan vaan sen takia kun keksin edellisenä iltana että Balillahan olisi kiva viimein käydä.

Alkuperäinen suunnitelma oli kierrellä tulevana kesänä taas kuukausi Etelä-Euroopassa viime vuosien tavoin. Jossain vaiheessa sain ajatuksen että New Yorkista olisi kiva ottaa vauhtia tälle reissulle. Pohjois-Amerikkaan saa kuitenkin nykyisin niin edullisia lentoja. Ajatukset lentelivät taas kiivaammin ja pian olinkin ostanut Norwegianin menolennon San Franciscoon toukokuun puoleenväliin. No ei siinä mitään, suunnitelmat muuttuu. Uusi idea oli kierrellä Pohjois-Amerikkaa koko kuukausi, en kuitenkaan ole vielä koskaan ollut siellä.

Kohteita kertyi heti monia missä haluan käydä, ehkä vähän liikaakin. Tässä välissä aloin katselemaan vähän hotellien hintoja. Kuukausi Pohjois-Amerikassa unohtui samantien, eihän mulla ole varaa! Loppuenlopuksi kiertelen Kanadassa ja Yhdysvalloissa reilu kaksi viikkoa. San Franciscosta suuntaan Kanadan puolelle Vancouveriin ja sieltä suorin tein (en vieläkään tiedä miksi) Whistleriin joka on Pohjois-Amerikan suurin laskettelukeskus. Luonto siellä on ainakin lähellä ja upean näköisiä patikointipolkuja.

Whistlerin jälkeen yövyn pari yötä Vancouverissa ennen lentoa New Yorkiin, ikuiseen haavekaupunkiin. Tiedän että neljä yötä New Yorkissa on aivan liian vähän, mutta eiköhän neljässäkin päivässä ehdi näkemään ja kokemaan ainakin kaupungin tärkeimmät nähtävyydet ja paikat.

Sain viime talvena osittaisen ensikosketuksen Yhdysvaltoihin Puerto Ricossa ja Culebralla.

New Yorkin jälkeen on vuorossa Miami, ainoa paikka mistä en ole vielä varannut majoitusta. Miamista käsin houkuttaisi vähän käydä samalla Bahamalla, saa nähdä miten asian kanssa käy. 🙂 Tosin Miamissakin riittää varmasti nähtävää. Yhdysvalloista valikoitui reissukohteiksi siis San Francisco, New York ja Miami. Monia kohteita piti jättää pois, mutta eiköhän näillä kolmella kaupungilla pääse hyvin alkuun ja saa hyvän läpileikkauksen Yhdysvalloista.

Miamista palaan takaisin Eurooppaan Norwegianin suoralla lennolla Barcelonaan ja sieltä jatkan muutaman päivän jälkeen edelleen Dubrovnikiin Kroatiaan jonka jälkeen suunnitelmat olivat pitkään auki. Minne sieltä? Ajatuksissa oli Montenegro ja Albania ja ehkä jotain muutakin. Dubrovnikista olin jo varannut neljän yön majoituksen vanhasta tutusta kämpästä kolmelta edelliseltä vuodelta. Jotain tuttua ja turvallista pitää olla.

Voin samaistua tähän täysin!

Jouluviikolla mieleen tuli ajatus Balista, haluan viimein sinne! Pikaisen lentohaun jälkeen bongasin 477 euron lennot Qatarilla Balille elo-syyskuun vaihteeseen. Sen enempiä aikailematta olin ostanut itselleni täydellisen joululahjan, lennot Balille. Tämä ratkaisi samalla ongelman, mihin jatkaisi matkaa Dubrovnikista. Pidensin Dubrovnikissa oloa yhdellä päivällä ja ostin paluulennon takaisin Suomeen viikkoa suunniteltua aikaisemmin.

Viimeinen lomaviikko siirtyi syyskuun alkuun ja vähän viikkoa venyttäen lomailen 10 päivää Indonesiassa. Pikavilkaisulla Balin ja lähiseutujen majoitukset näyttävät melkeinpä ilmaisilta. Sen tiedän etten jaksa olla koko aikaa samassa paikassa, mutta sitä ehtii vielä miettimään myöhemmin. Ainakin Gilisaaret ovat yhtenä must-kohteena Ubudin lisäksi.

KESÄLOMAN BUDJETTI TÄHÄN MENNESSÄ

LENNOT 1280,07€

  • Helsinki – San Francisco 164,40€ (Norwegian)
  • San Francisco – Vancouver 96,18€ (Westjet)
  • Vancouver – New York 148,07€ (Westjet)
  • New York – Miami 78,90€ (American Airlines)
  • Miami – Barcelona 145,72€ (Norwegian)
  • Barcelona – Dubrovnik 39,51€ (Norwegian)
  • Dubrovnik – Helsinki 129,70€ (Norwegian)
  • Helsinki – Bali – Helsinki 477,49€ (Qatar Airways)

MAJOITUS 1343€

  • San Francisco 303€ (3 yötä)
  • Whistler 251€ (3 yötä)
  • Vancouver 190€ (2 yötä)
  • New York 399€ (4 yötä)
  • Miami ? (4 yötä)
  • Atlantin ylitys yölennolla (1 yö)
  • Barcelona ? (4 yötä)
  • Dubrovnik 200€ (5 yötä)
  • Bali ? (10 yötä)

Balista puhutaan monesti reppureissaajien ykköskohteena, joten onkin jo aika että myös minä suuntaan sinne. Vaikka Balin lennot eivät mitkään ilmaiset olleet, tasoittaa 10 päivää Balilla mukavasti majoitukseen kuluvia rahoja kesälomalla ja loman katkaisu kahteen osaan mahdollistaa sen ettei koko kesäloma ole ohi jo kesäkuun puolella.

MUUTAMA VINKKI MATKASUUNNITTELUUN

  • Skyscanner on loistava sivusto lentojen hakuun. Itse käytän paljon yhdensuuntaisia hakuja jättämällä kohteen avoimeksi. Silloin sivusto hakee halvimmat lennot joka puolelle maailmaa.
  • Lentodiilit facebookissa on hyvä olla seurannassa. Sieltä löytyy monesti edullisia lentotarjouksia.
  • Avoin mieli ja tervehenkinen rohkeus. Omalla kohdallani parhaimmat matkat ovat syntyneet sen enempiä ajattelematta.
  • Jos bongaat halvat lennot, ne kannattaa ostaa samantien. Halvimpia paikkoja koneessa ei ole yleensä kuin muutama, varsinkin Norwegianilla.

Viimeinen reissukohde ensimmäisellä lomapätkällä – Kuvankaunis Dubrovnik

Tälläisiä kesälomasuunnitelmia siis ensi kesälle. Kesälomaa ennen edessä on kuitenkin mm. talviloma tammikuun loppupuolella ja silloin suuntaan Singaporeen ja Malesian Langkawille. Ensi vuodesta on tulossa hyvää vauhtia aika kaukomatkapainotteinen, mutta eiköhän sitä jaksa jotenkin istua lentokoneessa kun tietää mitä on edessäpäin.

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply