Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Japani

Keisarien kaupunki Kioto

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 05.02.2015
Japanin entinen pääkaupunki Kioto on maailmanperintökohteiden värittämä japanilaisen kulttuurin ruumiillistuma.

KIOTO MATKAKOHTEENA

Bambumetsä Kiotossa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Keisarillisen Japanin kruununjalokivi

Kioton taru sai alkunsa noin 1500 vuotta sitten. Kaupungin hohdokkaan historian merkittävin käännekohta näki päivänvalon muutamaa vuosisataa myöhemmin, kun Kiotosta tuli keisarillisen Japanin pääkaupunki.

Vaikka maan keisarin asuinpaikka ja kaupungin merkittävyys maan kannalta vaihtelivat vuosien kuluessa, säilytti Kioto pääkaupunkiasemansa lähes kokonaisen vuosituhannen ajan.

Vuodet ovat vierineet, mutta yllättävän vähän on muuttunut. Kerran niin loistokas pääkaupunki on tätä nykyä edelleen loistokas Kioto, vaikkei se maan hallinnollinen keskus enää olekaan.

Kioton loisto säilyi sodan yli

Toisin kuin melkeinpä kaikki muut Japanin suurkaupungit, Kioto selvisi tuhoisasta toisesta maailmansodasta käytännössä koskemattomana.

Tästä onnenpotkusta johtuen Kioto on Japania aidoimmillaan ja kukkeimmillaan. Vuosisatoja vanhat, pääkaupunkiaikakaudesta kertovat temppelit, pyhätöt ja muut vaikuttavat rakennukset seisovat yhä samoilla sijoilla yhtä ylväinä kuin aina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Unescon maailmanperintökohteiden joukkoon on Kioton monumenteista kelpuutettu peräti 17. Näistä tunnetuimpia esimerkkejä lienevät Kiyomizu-deran temppeli sekä Nijo-linna.

Yksittäisten huippunähtävyyksien lisäksi kaupungissa kannattaa samoilla myös ilman tarkkaa päämäärää. Lähestulkoon loputtoman historian ja pysäyttävän rakennustaiteen keskellä mieli lepää.

Kaupunginosien Kioto

Japanilaisella mittapuulla Kioto on korkeintaan keskikokoinen kaupunki. Suomalaisittain se on puolellatoista miljoonalla asukkaallaan kuitenkin jättiläinen, jonka syövereistä löytyy monenlaista nähtävää.

Kaupungin keskusta on mielenkiintoinen yhdistelmä uutta ja vanhaa. Keisarillinen palatsi ja Nijo-linna tuovat historiallisen säväyksen, jonka vastapainona toimii yltiömoderni rautatieasema.

Läntinen Arashiyama on sen sijaan hieman luonnonläheisempi vehreiden kukkuloidensa vuoksi. Itäinen osa, Higashiyama, tunnetaan taas erityisesti geishoistaan. Eteläinen osa on pitkälti vanhan pääkaupungin aluetta, pohjoisesta puolestaan löytyy monia maailmanperintökohteita.

Parhaimmillaan keväällä ja syksyllä

Suurin osa matkailijoista suuntaa Kiotoon keväisin ja syksyisin pitkälti suotuisten säiden vuoksi. Lämpötilat pyörivät parinkymmenen asteen molemmin puolin, eivätkä sateetkaan juuri tuota päänvaivaa.

Kesäisin on tietysti kuumaa, mutta myös hyvin kosteaa. Talven pakkaskelit ovat sen sijaan ruuhkia välttelevän valinta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN KIOTOSSA

Kioto

Matkat Kiotoon

Kiotossa ei ole lentokenttää, mutta yhteydet Suomesta muualle Japaniin ovat sen verran mainiot, ettei matkaa kannata jättää väliin.

Kätevimmin paikalle pääsee lentämällä Helsingistä Finnairin suoralla lennolla Osakaan ja jatkamalla matkaa nopealla junalla perille.

Lento kestää noin kymmenen tuntia ja maksaa edestakaiselta matkalta yleensä 800 – 1 000 euroa. Junalla Osakasta Kiotoon hurauttaa reilussa tunnissa.

Monia majoitusvaihtoehtoja

Kiotossa löytyy majoitusta jokaiseen jokaiseen makuun. Nyrkkisääntönä voi sanoa, että hotellimajoitus keskustassa on kallista, hieman kauempana jo vähän halvempaa. Myös sesonkiaikoina hinnat seuraavat matkustajamäärien kasvua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Halvemmalla voi majailla perinteisemmin hostellissa tai japanilaisittain vaikkapa kapselihotellissa, jos ahtaanpaikankammo ei vaivaa. Suomalaisittain melko eksoottista yöpymisvaihtoehtoa edustavat myös internetkahvilat.

Kokemuksenhaluiselle oikea suunta on se sijaan temppelimajoitus. Vaikka kielimuuri ja nukkumaanmenoajat saattavat alkuun ihmetyttää, aloittaa temppelin aamuhartaus päivän varmasti arjesta poikkeavasti.

Juna on paras kulkupeli

Julkisten liikennevälineiden kanssa Kioto tekee poikkeuksen, kun verrataan sitä moniin Japanin metropoleihin. Kaksilinjainen metro on kaupungissa nimittäin varsin vaatimaton, eikä sen kyydissä pääse läheskään kaikkialle.

Raiteita kannattaa silti myös Kiotossa suosia, tosin maanpäällisiä. Junat menevät ristiin rastiin ja niillä pääsee melkein kaikkialle. Bussit puolestaan paikkaavat junaverkoston jättämät katveet.

KIOTON NÄHTÄVYYDET

Öinen Kioto

Keisarillisen temppelin loisto

Kiotossa sijaitsee yhteensä neljä keisarillista temppeliä, joista tunnetuin lienee aivan keskustassa sijaitseva Kyoto-gosh, yksinkertaisesti keisarillinen temppelinen.

Kokonaisuus on kertakaikkisen kaunis ja historiallinen humina on käsin kosketeltavissa. Myös palatsin puutarha kirsikkapuineen on etenkin keväisin lumoava. Temppeli toimii yhä silloin tällöin valtiollisten tapahtumien näyttämönä.

Temppeliin aikovan on kuitenkin syytä pistää merkille, että pääsyä kaikkiin keisarillisiin temppeleihin on anottava Imperial Household Agency -toimistolta, eikä kiireisimpinä sesonkeina kaikille hakijoille riitä aikoja opastetuille kierroksille.

Muut keisarilliset monumentit ovat Senton keisarillinen temppeli, Katsuran huvila sekä Shugakuin huvila. Myös näihin pääsyä täytyy anoa, mutta toisin kuin keskustatemppeliin, ne eivät tarjoa englanninkielisiä kierroksia.

Lisätietoa: Imperial Household Agency

Karua kauneutta Ryoanjin kivipuutarhassa

Kun mieli laukkaan yltiöpäisen nähtävyysrallin jälkeen ylikierroksille, kannattaa suunnaksi ottaa Ryoanjin temppeli.

Unescon maailmanperintökohteiden listalle päässyttä rauhallisen lohikäärmeen temppeliä pidetään koko maan vaikuttavimpana esimerkkinä zenbuddhalaisten aikaansaannoksista.

Temppelin pihalla on yhteensä 15 suurempaa lohkaretta, joista kerralla – sijainnista riippumatta – voi nähdä vain 14. Buddhalaisten mukaan kaikki kivet näkee vasta satorin, valaistumisen, jälkeen.

Pysäyttävä Kiyomizu-dera

Kijomizu-deran historia ulottuu pitkälle, itse asiassa kauemmas kuin koko Kioton tarinan. Temppeli onkin paikaltaan, vuoren rinteeltä, nähnyt kaupungin kaikki värikkäät vaiheet.

Näkymä temppelistä kaupungin yli on vaikuttava, mutta ihmeteltävää riittää myös rakennuksen sisällä. Kiyomizu-derassa on nimittäin vesiputous, jossa virtaa vuorien vesi.

Temppeli on yksi kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä, eikä syyttä. Se kuuluu ehdottomasti jokaisen Kioton-kävijän pakollisiin nähtävyyksiin.

KIOTON PARHAAT

Kioto

Parhaat nähtävyydet

  1. Keisarillinen temppeli
  2. Kiyomizu-deran temppeli
  3. Ryoanjin kivipuutarha
  4. Nijo-linna
  5. Gionin geishat

Lisätietoa

Kioton virallinen matkailusivusto

Teksti: Kalle Jokinen
Kuvat: Flickr / Chi King, Sizumaru, Sprklg, John Weiss, Williamcho