Hyppää sisältöön

Tällainen Vietnamin salainen saari – tutustu kauniiseen Phú Quốciin!

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 23.01.2018
Kun Thaimaa alkaa olla jo tuttu kohde, loma Vietnamissa on eksoottinen vaihtoehto.

Takapajuisesta saaresta suosituksi matkailukohteeksi

Phú Quốc on Vietnamin suurin saari ja sijaitsee Siaminlahdella Kambodžan rajan tuntumassa. Lämmin lomakohde sijaitsee vain 10 astetta päiväntasaajalta pohjoiseen, joten saarelta löytyy trooppista vehreyttä, upea ilmasto ja hienoja hiekkarantoja. Pinta-alaltaan kolmionmuotoinen Phú Quốc on vain 597 neliökilometrin suuruinen, joten saari on kuin pieni paratiisi.

Saaren pääkaupunki on Dong Duong, minkä lisäksi saarella on myös muita kaupunkeja kuten eteläosassa sijaitseva An Thoin satamakaupunki.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Phú Quốcin väkiluku pyörii nykyisin noin 100 000 hengessä, mikä on yli kymmenen kertaa enemmän kuin vuonna 1975. Vielä 1990-luvun puolivälissä saarella toimi vain pari takapajuista hotellia, minkä lisäksi armeija valvoi tiukasti aluetta ja liikkuminen oli rajoitettua.

Paljon on kuitenkin muuttunut yli 20 vuodessa. Vaikka saarella sijaitsee yhä edelleen Vietnamin armeijan ja merivoimien tukikohtia, matkailusta on tullut yksi saaren pääelinkeinoista. Palvelut ja infrastruktuuri eivät kuitenkaan ole vielä yhtä kehittyneitä kuin esimerkiksi Thaimaassa.

Matkailun lisäksi muita tärkeitä elinkeinoja Phú Quốcilla ovat kalastus ja pippurinviljely. Vaikka riisinviljelyä on yritetty saarella useita kertoja, mäkinen maasto ei anna lajille hyvää kasvualustaa. Tämä on kuitenkin myös onni, sillä Phú Quốcissa voi nykyään ihastella tiheää aarniometsää, joka peittää valtaosan saaren pinta-alasta. Tämä metsä on monien harvinaisten eläinlajien koti, eikä kaikkia erikoisia lajeja ole vielä edes kartoitettu. Metsän siimeksestä löytyy myös luikertelevia jokia, pikkuisia vesiputouksia ja kirkkaita lähteitä.

Leppoisaa lomaa Phú Quốcilla

Phú Quốc tarjoaa erinomaiset edellytykset rentouttavaan rantalomaan. Kirkkaat ja lämpimät vedet houkuttelevat snorklaamaan, ja tämä vesiurheilu on mahdollista useissa paikoissa. Matkailijat voivat osallistua myös järjestetyille sukellus- ja snorklausretkille, jotka vievät veneellä kauemmas saaren rannoista. Koska kalastus on saaren pääelinkeino, paikalliset järjestävät myös turisteille mahdollisuuden narrata trooppisia kaloja kalastusretkillä.

Trooppisen vehreä Phú Quốc on tunnettu teeviljelmistään ja mausteplantaaseistaan, joihin myös matkailijat pääsevät retkillään tutustumaan. Ohjattuja kierroksia ja maistiaisia järjestetään myös tehtaassa, joka valmistaa herkullista nuoc mam –kalakastiketta. Kalakastike on vietnamilaisen keittiön klassikko ja sitä käytetään lähes kaikessa ruoanvalmistuksessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Monet hotellit sijaitsevat viehättävän Duong Dongin satamakaupungin lähellä. Tässä saaren suurimmassa kaupungissa on paljon houkuttelevia ravintoloita, mutta Duong Dongin jännittävintä antia ovat ehdottomasti aasialaiset yömarkkinat. Saaren suurimmilta hotellialueilta löytyy valikoima baareja, ravintoloita ja mahdollisuuksia vesiurheilun harrastamiseen, eli hyvät edellytykset rentouttavaan rantalomaan.

>> Löydä halpa loma Phú Quốciin Rantapallon äkkilähtöhaun avulla!

Teksti: Jenna Lehkonen
Kuva: Istockphoto

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vinkit syömäpuikkojen käyttämiseen

Vältä mokat syömäpuikoilla – 10 virhettä, joihin on helppo sortua

Tee kotikeittiössä makumatka Vietnamiin – näin valmistat herkullisen pho-keiton

Nauti luksuksesta ilman valtavaa matkabudjettia – kolme ihanaa hotellivaihtoehtoa Vietnamissa

Kahdeksan hotellivaihtoehtoa Ho Chi Minh Cityyn – löydä sopiva majoitus matkabudjetillesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja