Hyppää sisältöön

Kiehtova Kroatia yllättää – 12 faktaa, joita et ehkä vielä tiennyt

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 22.09.2017
Tiesitkö, että Kroatia on kravatin kotimaa? Tai että maasta on kotoisin myös maailman pienin kaupunki?

1. Aurinkoinen Kroatia

Auringonpalvojan ei todennäköisesti tarvitse pettyä Kroatiassa, sillä maan rannikon kesät ovat paahteisia. Kroatiassa aurinko paistaa jopa 2 715 tuntia vuodessa, mikä on esimerkiksi enemmän kuin Australian Sydneyssä. Suomen aurinkoisimmilla alueilla aurinko paistaa keskimäärin 1 900 tuntia vuodessa.

2. Kymmenesosa Kroatiaa on suojeltua aluetta

Kroatia ei ole syyttä tunnettu upeasta luonnostaan. Kolmasosa Kroatiasta on metsää, ja peräti 10 prosenttia Kroatian pinta-alasta on suojeltua aluetta. Maasta löytyy 11 luonnonpuistoa, kahdeksan kansallispuistoa ja kaksi luonnonsuojelualuetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

3. Kroatia on kravatin koti

Juhla- ja bisnespukeutumisen klassikko, kravatti, on alunperin kotoisin Kroatiasta. Kravatti oli alkujaan kroatialaisten miesten käyttämä ohut kaulaliina, johon ranskalaiset ihastuivat 30-vuotisen sodan tiimellyksessä. Ranskasta asuste levisi muualle maailmaan ja on nyt tärkeä osa lähes jokaisen miehen vaatekaappia.

Myös sana kravatti on peräisin Kroatiasta, jossa asustetta kutsutaan kravataksi. Kansainvälistä solmiopäivää vietetään lokakuun 18. päivänä sekä Kroatiassa että ympäri maailmaa.

4. Maailman pienin kaupunki

Pohjois-Kroatiassa sijaitseva keskiaikainen Hum on maailman pienin kaupunki. Vuonna 2014 tässä elokuvalavasteita muistuttavassa stadionin kokoisessa kaupungissa asui ainoastaan 24 asukasta.

Kaupungin kahden kadun ja yhden aukion kiertämiseen ei tarvitse varata juurikaan aikaa. Vaatimattomasta koostaan huolimatta Humin kaupunki valitsee itselleen pormestarin joka vuosi, joskin päätökset tehdään seutukunnan tasolla.

Flickr / Bo & KoKroatian Hum on maailman pienin kaupunki
Humin kaupungissa asuu vain parikymmentä asukasta.

5. Jokapäiväinen esine kroatialaista alkuperää

Kroatialainen insinööri ja keksijä Slavoljub Penkala patentoi kaikille tutun lyijytäytekynän Kroatian pääkaupungissa Zagrebissa 1900-luvun alussa. Penkala teki aikanaan myös muita keksintöjä, joista muistetaan muun muassa kuumavesipullo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

6. Maailman kaunein auringonnousu

Kroatia ei turhaan ole häämatkalaisten ja romantiikannälkäisten suosikkikohde. Elokuvaohjaaja Alfred Hitchcockin mukaan Kroatiassa Zadarin kaupungissa on maailman kaunein auringonnousu. Hitchcock vertasi kroatialaista auringonnousua Miamin Key Westin näkymään, joka jäi ohjaajan mukaan Zadarille toiseksi.

Flickr / Don CrossleyAuringonlasku Kroatian Dubrovnikissa.
Kroatia on tunnettu upeista auringonnousuistaan.

7. Näätä yhä valuuttana

Kroatian valuutta on kuna, joka on saanut nimensä kroatian kielen näätää tarkoittavasta sanasta. Merkitys pohjautuu keskiaikaiseen kaupankäyntiin, jossa näädännahat olivat arvossa. Yksi kuna muodostuu sadasta pienemmästä yksiköstä, lipasta. Lipa-sana puolestaan tarkoittaa limettipuuta.

8. Dalmatialaisia Dalmatiasta

Täplikäs dalmatialainen on monelle se kaikista tutuin koirarotu sekä katukuvasta että populaarikulttuurista. Tämän pilkullisen karvakuonon alkuperää ei sataprosenttisella tarkkuudella ole onnistuttu osoittamaan, mutta yleisesti rodun oletetaan olevan peräisin Dalmatian alueelta Kroatiasta.

9. Suosikkisarjan kuvauspaikka

Monet huippusuositun Game of Thrones -sarjan tapahtumapaikoista sijaitsevat todellisuudessa Kroatiassa. Kroatian lempeä ilmasto ja historiallinen arkkitehtuuri luovat upeat puitteet sarjan tapahtumille.

Flickr / Dennis JarvisDubrovnikin historiallinen vanhakaupunki on kiinnostava kohde.
Dubrovnikin vanhankaupungin muurit toimivat Game of Thrones – sarjan tapahtumapaikkoina.

Sarjan Kuninkaansatamaan sijoittuvia kohtauksia on kuvattu Dubrovnikin historiallisessa kaupungissa, kun taas sarjasta niin ikään tuttu Mereen sijaitsee todellisuudessa Splitin rannikkokaupungissa.

10. Yli tuhannen saaren maa

Moni tietää, että Kroatialla on useita saaria, mutta niiden kokonaismäärä voi silti yllättää. Kroatialle kuuluvia saaria on nimittäin yli tuhat kappaletta, ja niiden yhteinen pinta-ala on noin 3 300 neliökilometriä. Tästä huimasta saarikokoelmasta vain 48 saarta on asuttuja.

11. Nudismiturismin ensimmäinen kohde

Kroatian sanotaan tarjonneen ensimmäisenä maana maailmassa nudismilomia. Monen muotivillityksen taustalla ovat aristokraatit, ja myös tämän legendan mukaan naku-uinti-innostuksen taustalta löytyvät englantilaiset kuninkaalliset. Kuningas Edvard VIII ja hänen puolisonsa Wallis Simpson olivat tarinan mukaan ensimmäiset alastomat uimarit Rabin saarella vuonna 1930.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

12. Kroatian kalteva torni

Vapise Pisa, myös Kroatiasta löytyy kalteva torni. Pienestä Završjen kylästä Istrian niemimaalta löytyy vastine Italian kuuluisalle nähtävyydelle. Pyhän Maryn kirkon kellotorni on 40 senttimetriä kallellaan toiselle puolelleen, ja se tunnetaan Istrian kaltevana tornina.

Teksti: Anna Mäkelä
Kuvat: Flickr / Nick Savchenko, Flickr / Bo&Ko, Flickr / Don Crossley, Flickr / Dennis Jarvis

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kroatia

Kuinka valita lomakohde Kroatiassa? Esittelyssä 15 vaihtoehtoa

Dubrovnik

Split vai Dubrovnik – kumpi Kroatian suosikkikohteista sopii sinulle?

Krkan kansallispuisto Kroatiassa

Tätä paikkaa et halua jättää väliin Kroatiassa – näyttävät vesiputoukset ovat kuin sadusta

Käytännön vinkit Balkanille

Käytännön vinkit Balkanille – 10 asiaa, jotka haluat tietää ennen matkaa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja