Etusivu > Rantalomat > Thaimaan parhaat saaret

Thaimaan kuningaskunta houkuttelee enemmän matkailijoita puoleensa kuin mikään muu Kaakkois-Aasian maa.
Eikä ihme – sen ihanan trooppinen ilmasto, ystävälliset ja vieraanvaraiset ihmiset, kaunis luonto ja maukas ruokakulttuuri tekevät Thaimaasta paikan, jossa lomailu on todella miellyttävää. Rantapallon esittelyssä kolme paratiisisaarta Thaimaasta.
Thaimaan kolmanneksi suurin saari Koh Samui on monipuolinen ja pitkäikäinen paratiisinetsijöiden lempikohde. Se on rauhallinen valinta niille, jotka toivovat matkaltaan toimintaa rantalomaympäristössä, mutta eivät halua turistimassojen sekaan esimerkiksi Pattayalle.
Koh Samuilta löytyy toimintaa ja tekemistä, mutta myös rauhaa ja hiljaisuutta. Vielä parikymmentä vuotta sitten saari oli melkeinpä koskematon matkailijoiden suhteen, mutta sen jälkeen kehitys on ollut nopeaa. Vaikka matkailjoita on nykyisin Samuillakin melko paljon, voi sieltä hyvinkin vielä löytää rauhallisia alueita rentoon auringonottoon.
Koh Samuilla ei ole juurikaan perinteisiä nähtävyyksiä, vaan Koh Samuin vetovoima piilee luonnossa: ihana perhospuisto Samui Butterfly Garden, koralliriuttaretket lasipohjaveneellä, Namuang -vesiputoukset sekä kansallispuisto Ang Thong National Marine Park ovat matkailijoiden suosimia vierailukohteita.
Koh Samuilla riittää myös monia upeita hiekkarantoja, joista jokainen voi valita omansa sen mukaan, haluaako rauhaa vai yön läpi kestäviä rantabileitä.
Koh Taon pikkusaari on tunnettu kirkkaista vesistä ja upeasta vedenalaisesta maailmastaan, mikä onkin saanut saaren nousemaan oikeaksi sukeltajien paratiisiksi.
Saarella toimii myös suomalainen sukelluskoulu. Koh Tao on ennen kaikkea rento ja mukava lomakohde aidossa Thaimaassa, ja se onkin hyvä valinta niin lapsiperheille kuin pariskunnillekin. Oikeastaan Koh Tao sopii kaikenikäisille ja kaikenlaisille lomailijoille!
Koh Taollakin pääsee rentoutumaan ja nauttimaan drinkkejä rantabaareissa, mutta villit juhlat löytyvät muualta. Rantapallo suosittelee erityisesti Ao Lewk -rantaa.
Koh Taolla on ihania rantoja pitkin saarta, joilla voi rauhassa nauttia lomailun ihanuudesta. Koh Taolla ei ole juurikaan omia nähtävyyksiä, mutta sieltä järjestetään kiinnostavia veneretkiä lähialueen rannoille ja autioille saarille.
Koh Muk on varsinkin rauhaa ja yksityisyyttä kaipaavien matkailijoiden mieleen. Se on kenties Thaimaan rauhallisimpia ja koskemattomimpia alueita.
Koh Mukilla on pitkiä hiekkarantoja silmänkantamattomiin sekä joka puolella sademetsää ja ympärillä upea meri. Saari on oivallinen paikka vain nauttia ja olla. Saarella on jonkin verran bungalow-tyyppistä majoitusta ja myös turisteille tarkoitettuja aktiviteetteja, kuten vaikkapa snorklausta ja sukellusta.
Koh Mukilta pääsee alhaisen laskuveden aikana kävelemään läheiselle Ko Kham -saarelle, jossa on mainioita snorklauspaikkoja. Lyhyen merikajakkimatkan päässä Ko Mukista on myös lukuisia muita upeita kirkasvetisiä paratiisisaaria.
3 kommenttia aiheesta Thaimaan parhaat saaret
Tao oli tosi hyvä paikka… vaikka vaan snorklailtiin ja oltiin beachillä.
Phangan vieressä on myös kuulemma kiva mutta siellä ei ehditty käydä.
aivan ihana upea paikka Koh Muksaari
Koh Samuillakin on suomalainen sukelluskoulu Live & Let Dive.
http://www.liveandletdive.fi