Hyppää sisältöön

Thaimaan ilmasto – milloin on paras aika matkustaa?

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 11.08.2016
Kesä löytyy Thaimaasta vuoden jokaisena päivänä. Sadekaudella tropiikki tarjoaa myös kaatosateita.

Hellettä ja hikeä

Jos rakastat kuumuudesta väreilevää ilmaa ja varpaiden alla polttelevaa hiekkaa, kannattaa matkustusajankohdaksi valita kuuma kausi. Thaimaan kuuma kausi ajoittuu maalis–toukokuulle, jolloin varsinkin maan keski- ja pohjoisosissa voi olla jopa tukalan kuuma.

Keskilämpötilat saattavat nousta 40 asteeseen ja korkea kosteuspitoisuus tekee kuumuudesta vielä intensiivisempää. Kuumuus helpottaa, mitä etelämmäs mennään. Miellyttävämpiä lämpötiloja kaipaava lomailija matkustaakin kuumalla kaudella Thaimaan etelärannikolle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Talviajan turistisesonki

Suosituin matkustusaika Thaimaahan on viileän kauden aikaan, eli marras–helmikuussa. Tähän aikaan vuodesta ilmasto on miellyttävän lämmin ja kuiva. Koillistuulet viilentävät mukavasti ja keskilämpötilat vaihtelevat 25–30 asteen tienoilla.

Viileän kauden aikaan etelässä on lämpimämpää kuin pohjoisessa. Varsinaisesti viileää on vain pohjoisilla vuoristoalueilla. Siellä yölämpötilat saattavat laskea lähelle nollaa.

Monsuunisateet saapuvat kesäksi

Jos haluat välttää turistisesongin, kannattaa matkustaa sadekauden aikaan, kesä–lokakuussa. Sadekaudella sää vaihtelee lyhyistä voimakkaista sadekuuroista pilvettömiin aurinkoisiin päiviin. Sateet tulevat usein iltapäivällä ja yöllä, raikastaen ilman. Suuren osan päivästä saa nauttia auringosta.

Mitä etelämmäs mennään, sitä enemmän sateita voi odottaa. Monsuunisateet saapuvat matkailijan onneksi eri alueille eri aikaan. Etelärannikon länsiosiin sateet saapuvat huhtikuussa ja kestävät lokakuulle, kun taas etelärannikon itäosiin ne saapuvat syyskuussa ja kestävät joulukuulle.

Koska sadekaudella turisteja on vähiten, saattaa hotelleista saada hyviä alennuksia. Kannattaa kuitenkin varmistaa, että matkakohteessa on toimintaa, sillä osa lomakohteista saattaa olla suljettuna sateiden ja turistien vähyyden vuoksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Bangkokin lämpötilat ja sademäärät

Phuketin lämpötilat ja sademäärät

Koh Samuin lämpötilat ja sademäärät

Chiang Main lämpötilat ja sademäärät

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

>> Katso Thaimaan sää juuri nyt

Teksti: Hanna Autio
Kuva: Istockphoto
Taulukot: Travelfish.org

>> Näin löydät halvat lennot Bangkokiin

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Thaimaan Songkran

Varo näitä asioita, jos matkustat Thaimaahan huhtikuussa – 10 faktaa Songkranista

Thaimaan kalenteri

Miksi Thaimaassa eletään aivan eri vuotta kuin Suomessa? Vilkaisu kalenteriin lyö ällikällä

Thaimaa

Seitsemän asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Thaimaan Phuketissa

Thaimaan sääilmiöt

Thaimaan sääilmiöt selitettyinä – nämä voivat osua lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja