Shutterstock
Kupari, Kroatia

Suomalaisten suosikkikohteen kupeessa on pysäyttävä ranta – ympärillä monta hylättyä hotellia

Suosittua rantaa reunustaa yllättävä näky: kokonainen hylättyjen hotellien keskittymä.

Kuparin ranta on armeijan entinen lomakeskus

Nopeasti yhdeksi suomalaisten suosituimmista kesälomakohteista noussut Kroatia on onnistunut korjaamaan 1990-luvun alussa käydyn sodan jäljet varsin hyvin. Kuparin rannalla lähellä Dubrovnikia menneisyyden kauhut ovat kuitenkin edelleen nähtävissä.

Pieni kiviranta on tyypillinen kroatialainen ranta: pinta-alaa on niukasti, vesi on kirkasta, ja kesäkuukausina auringonpalvojia on enemmän kuin tila antaa myöten. Rannan kupeesta löytyy myös baari.

Omassa poukamassaan sijaitsevaa suosittua rantaa ympäröi kuitenkin hylättyjen hotellien keskittymä. Kyseessä on entinen Kuparin lomakeskus, joka oli aikoinaan silloisen Jugoslavian armeijan henkilöstön ja heidän perheidensä käytössä.

Sota tuhosi aikoinaan moderneina pidetyt hotellit, ja rapistumaan jätetyt rakennukset ovat menneet jatkuvasti huonompaan kuntoon. Myös altistuminen vaihteleville sääoloille on tehnyt vuosien varrella tehtävänsä.

Alueella on neljä hylättyä hotellia, joita katsoessa voi kuvitella miltä lomakeskus on joskus näyttänyt. Nyt harmaat kompleksit vartioivat rannikkoa ränsistyneinä ja aavemaisina. Kasvillisuus on ottanut vallan raunioiden keskellä.

Tältä näyttävät Kuparin hylätyt hotellit
Maria Hietala
Hylätyt hotellit ovat täynnä kasvillisuutta ja rakennusten sortuneita osia.

Kaikki hotellit ovat erittäin huonossa kunnossa: osa katoista on romahtanut, ikkunat on lyöty rikki ja pommitettuja seiniä täyttävät graffitit.

Tuhoutuneet hotellit yllättävät Kroatian Kuparissa
Maria Hietala
Kuparin ranta on edelleen auringonpalvojien suosiossa.
Hotellien rauniot Kuparin rannalla
Maria Hietala
Kuparin hotellirauniot ovat erittäin huonossa kunnossa.

Pääsyä hylättyihin hotelleihin ei ole estetty, vaan uteliaat – ja uhkarohkeat – kävijät voivat halutessaan kävellä sisään. Rakennuksissa liikkumista ei kuitenkaan voi pitää turvallisena.

Koska Kupari saadaan kunnostettua?

Kupari sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Kroatian suosituimmasta kaupunkikohteesta Dubrovnikista. Kuparin alue on tiiviisti turistikartalla, sillä lähellä sijaitsee myös esimerkiksi Cavtatin lomakohde. Kulman takana Kuparin hylätyistä hotelleista löytyy pieni Mlinin lomakylä.

Dubrovnikiin on jo vuosia virrannut kesäkuukausina valtava määrä turisteja kaupungin kokoon nähden. Majoitus ja turisteille tarjotut palvelut ovat siirtyneet rannikkoa pitkin koko ajan laajemmalle alueelle.

Ei olekaan ihme, että Kuparin alueen kunnostamiselle on useaan otteeseen etsitty rahoittajia – viimeksi keväällä 2015, kun hankkeesta järjestettiin tarjouskilpailu. Projekti ei kuitenkaan toistaiseksi ole edennyt mihinkään suuntaan.

Hylätty lomakeskus Kuparin rannalla
Maria Hietala
Rannalta poistuttaessa hylätyssä lomakeskuksessa on aavemainen tunnelma.
Kuparin ranta Kroatiassa
Maria Hietala
Uhkarohkeat kävijät jopa temppuilevat paremmin säilyneen hotellin katolla.

Kyseessä on jättimäinen hanke: Total Croatia News -sivuston mukaan tarjouskilpailussa haettiin rahoittajia, jotka olivat valmiita sijoittamaan projektiin vähintään sata miljoonaa euroa.

Virallisten tahojen mukaan Kuparin kehittamistä kohtaan on osoitettu kiinnostusta. Osviittaa lähivuosien suunnitelmille antaa kulman taakse Mliniin valmistuva Sheraton-ketjun hotelli, sillä myös Kuparista kaavaillaan tulevaisuudessa korkeatasoista lomakeskusta.

Katso kuvasarja hylättyjen hotellien sisältä Weather.com-sivustolta!

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Shutterstock ja Maria Hietala

Päivitetty: 15.6.2018

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (8 votes, average: 3,88 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

2 kommenttia

Dubrovnik on turistikohde ja ns linnoituksen ympäristössä ei ole mitään. täytyy lähteä bussilla cavtatiin tai pohjoispuolen hotellialueelle. siis päiväkäynnin kohteena voi duprovnik olla. kroatiassa löytyy todella hienoja parempia paikkoja ja palvelu pelaa. itse olin kroatiassa 12-19.9 suoralla lennolla pikkukaupungista suomesta. se oli 8 tai 9 kerta eri paikoissa kroatiassa. eli pidän maasta ja olen löytänyt sen oikean paikan. mutta ikävä kyllä sielläkin alkaa olla liikaa turisteja toisin kuin ensimmäisellä kerralla n.14 vuotta sitten. ensi kesänä uudestaan.

Keväällä kävimme Dubrownikissa,hotelli Rixos oli upea, ja täytti odotukset. MUTTA muuten palvelut alueella olivat välinpitämättömän ala-arvoisia, mm.lähiravintolat, ruoka vähän niinkuin “vasemmalla kädellä tehtyä” ja pariin otteeseen raakaa.Ja mainostettu auringonlaskuristeily, laiva kylläkin vanhan-ajan replika ok, mutta henkilökunta ei ollut panostanut ollenkaan tyyliin sopivaksi,olivat nykyarkivaatteissa. Ja risteily, ajoivat vain jonkin matkaa ja pysähtyivät, tarjosivat sapuskaa ja sitten takaisin, Boring.Ja Kroatian hintataso,ei kannata sen vuoksi valita kohteeksi.Vanhakaupunki oli upea. T. Ei enää Kroatiaan.